Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vielä nelikymppisenä pitää pelätä vanhempiaan. Kohtalotovereita?
01.10.2020 |
Säälittävää joo, mutta joudun yhä nelikymppisenä pelkäämään vanhempiani henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa. En oikein tiedä mitä asialle pitäisi tehdä. Vertaistukea kaipaan, ja hyvien vanhempien lasten sättimistä ja ihmettelyä en niinkään kaipaa (ne kellä rakastava lapsuus, eivät voi tajuta millainen suhde on huonon perheen sisällä).
Vanhempani ovat narsistihtavia, toinen selkeän aggressiivinen ja erittäin väkivaltainen (kohdistui lapsiin, eikä ollut siis pelkkää kuritusta vaan tapahtui ilman mitään syytä, ts aikuinen purki stressiään pieksämällä lapsia) ja toinen taas alistuva ja pasiivis-aggressiivinen, kiusasi lapsiaan piilotetummin ja rivien välistä henkisellä väkivallalla - tämä vanhempi loukkaa todella julmasti ja ilkeästi.
Mistään ei saanut olla eri mieltä, vastaan ei voinut sanoa, pakko oli totella ja ylipäätään mistään ei keskusteltu tai lasten mielipiteitä kuunneltu.
Aikuisena kohtelu ollut samaa. Tyrannimaista käskytystä, komentelua, haukkumista ja tiuskimista ja muutaman kerran on käyty käsiksi. Ei ole siis hakattu, mutta riepoteltu tai retuutettu vaatteista samalla uhkaillen (”jos et nyt tottele niin hakkaan sut niin ettet viikkoon kävele”).
Vanhemmat siis täysin rajattomia eikä tajua että lapset on aikuisia. Minä olen nelikymppinen ja sisko pari vuotta vanhempi.
Välit on aika viileät, soitellaan kyllä ja tavataan, ja sitten aina tuollaisen ”episodin” (esim muhun käyty käsiksi) välit jäätyy aina sitten muutamaksi kuukaudeksi kun en soittele hetkeen. Sitten taas vanhemmat soittaa ja teeskentelee että mitään ei ole tapahtunutkaan ja muina miehinä iloisesti puhuvat. Sitten taas menee jonkin aikaa hyvin kunnes taas kosahtaa.
Anteeksi eivät tietenkään pyydä, koskaan eivät ole pyytäneet anteeksi yhtään kertaa.
Lapsenlapsien takia(siis omat lapseni) olen suostunut olemaan jonkinlaisissa väleissä, mutta nyt on alkanut tää asia aivan valtavasti suututtaa. Asiasta ei voi keskustella vanhempien kanssa, pari kertaa yritetty ja johtanut niin hirveään selkkaukseen että pelkäsin henkeni puolesta.
Puhua ei siis voi, asioita ei voi muuttaa, joten miten tällaisessa tilanteessa olette toimineet? Vanhemmista vanhempi täytti 70 ja on vielä alkanut paheta, siis yhä ilkeämpiä loukkauksia ja uhkailua tulee ilman suodatusta.
Niin, hyvien perheiden lapset ihmettelee että miksi olen tekemisissä? Vastaus on kai se että muita ei oikein ole. Vaikea ja turvaton lapsuus teki sen että en oikein osaa ystävystyä enkä uskalla luottaa ihmisiin. Ja kai sitä sitten jää helposti kurjuuteen pyörimään.
Olisi kiva kuulla miten muilla menee joilla on ilkeät/narsistit/pelottavat/tyrannit vanhemmat. En usko olevani ainoa tämänkaltaisessa tilanteessa oleva.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on pakko olla väleissä niin löisin takaisin. Luulisin nelikymppisten olevan fyysisesti paremmassa kunnossa kun seitsemänkymppinen. Murkkuikäisenä kun olin fyysisesti jo puolustuskykyinen niin kerran kun löin takaisin ja tappelin vastaan niin fyysinen kuritus loppui siihen.
Olet väärässä. Isäni 70v on loistavassa kunnossa, vahva ja 185cm pitkä. Minä 158cm. Jos lyön takaisin niin henki menee. En aio kokeilla, haluan lasteni takia pysyä elossa. Huono neuvo.
ApSitten ei ole muuta keinoa kun katkaiset välit. Pitää päästä pois väkivaltaisesta läheisriippuvaisuudesta, oli sitten henkistä tai fyysistä. Sulla on oma perhe, itsesi ja perheesi suojelu on tärkein tehtäväsi. Lahjovatko he rahalla tai muulla aineellisella pitääkseen otteessaan. Tämmöistä olen nähnyt niin ettei ole voitu välejä rahan takia katkaista. Onko uhkaitu esim. perinnöttömäksi jättämisellä.
En ole saanut mitään rahaa tai apua koskaan. Siitä ei ole kyse. Perinnöttömäksi jättämisellä uhkaillaan mutta en ole perintöä vailla, olen ihan hyvätuloinen itse. Tämä on enemmän henkistä, siis tunnistan sen itsekin ja se on syyllisyys/syyllisyydentunto. Jos en ole tekemisissä, tunnen syyllisyyttä, jos sanon vanhemmille vastaan, tunnen syyllisyyttä, jos tuotan pahaa mieltä, tunnen syyllisyyttä jne.
Tunnistan tämän itse mutta sitä en osaa vaan itse katkaista. Siis sitä että olo on syyllinen. Järjen tasolla toki tiedän että en ole mitään velkaa eikä ole syytä tuntea syyllisyyttä. ap
Olisikohan jostain terapiasta sitten apua että saisit jostain tukea noiden syyllisyyden tunteiden häivyttämiseen. Mutta joillain keinoilla pitää päästä väkivaltaisesta läheisriippuvaisuudesta eroon muuten se jatkuu ja jatkuu. Enemmän apua tarvitsee se uhri koska hän mahdollistaa sen vetoamalla vaikka mihinkä syihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tarinasi olisi totta, olet sairas kun viet lapsiasi tuommoiseen.
Välit täysin poikki ja elämä jatkuu.
Tarinahan tämä, typerä tarina.
Kukaan ei ole väittänyt, etteikö ap olisi sairas. Ensimmäinen askel paranemisen tiellä olisi se, että hän katkaisisi välinsä ihmisiin, jotka ovat sairastuttaneet hänet, ja pyrkivät sairastuttamaan vielä lisääkin. Pahimmassa tapauksessa sairastuttavat vielä AP:n lapsetkin, jos sama meno saa jatkua.
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun tarvitse heille kertoa kasvotusten ei puhelimessa eikä viestillä, että katkaiset välisi. Et vain mene tapaamaan heitä, et soita etkä vastaa puheluihin etkä viesteihin. Et päästä heitä kotiisi. Kokeile nyt vaikka kuukausi ensin. Sitten toinen kuukausi.
Jos tulevat luvatta sinun kotiisi, soita poliisille.
Jos eivät jätä sinua rauhaan, hanki lähestymiskielto.
Tätä alan nyt toteuttamaan. Tästähän nousee kyllä hemmetinmoinen äläkkä kun en vastaa (eli en ”tottele” ja uhmaan) ja varmasti yritetään sitten kiertoteitä tai välikäsiä käyttäen painostaa ja uhkailla, mutta jostain tämä vain on pakko aloittaa ja katsoa tilanteen mukaan miten etenee. Ap
Luultavasti et ole pystynyt salaamaan lapsiltadi, millaisia vanhempasi ovat, vaikka heitä näennäisesti kohtelisivatkin suht ok. Heille on hyvin hämmentävää nähdämiten kohtelevat sinua, ja voivat kokea siitä syyllisyyttä. Lisäksi käsityksesi siitä mikä on hyvää tai normaalia kohtelua vanhemmilta voi olla sinulla ymmärrettävistä syistä vääristynyt.
Kyllä lapsesi vaistoavat, että pelkäät vanhempiasi. Vaikka vanhempasi ovatkin lastesi seurassa "normaaleja", sinä et ole. Ja sen he huomaavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vähän ohis,mutta narsistia ei hirveästi hidasta tai estä se että siihen laittaa välit poikki.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti et ole pystynyt salaamaan lapsiltadi, millaisia vanhempasi ovat, vaikka heitä näennäisesti kohtelisivatkin suht ok. Heille on hyvin hämmentävää nähdämiten kohtelevat sinua, ja voivat kokea siitä syyllisyyttä. Lisäksi käsityksesi siitä mikä on hyvää tai normaalia kohtelua vanhemmilta voi olla sinulla ymmärrettävistä syistä vääristynyt.
Tämä on varmaan totta. Lisäksi sekin on hämmentävää että he halutessaan OSAAVAT käyttäytyä kunnolla. Mun kanssa ne eivät vaan halua käyttäytyä hyvin. Pitkään luulin että he ovat vahingossa ilkeitä tai eivät tajua olevansa. Nykyään kyllä tiedostan että he tekevät sen tarkoituksella (eli mitään puolustusta ei sille käytökselle ole).ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun tarvitse heille kertoa kasvotusten ei puhelimessa eikä viestillä, että katkaiset välisi. Et vain mene tapaamaan heitä, et soita etkä vastaa puheluihin etkä viesteihin. Et päästä heitä kotiisi. Kokeile nyt vaikka kuukausi ensin. Sitten toinen kuukausi.
Jos tulevat luvatta sinun kotiisi, soita poliisille.
Jos eivät jätä sinua rauhaan, hanki lähestymiskielto.
Tätä alan nyt toteuttamaan. Tästähän nousee kyllä hemmetinmoinen äläkkä kun en vastaa (eli en ”tottele” ja uhmaan) ja varmasti yritetään sitten kiertoteitä tai välikäsiä käyttäen painostaa ja uhkailla, mutta jostain tämä vain on pakko aloittaa ja katsoa tilanteen mukaan miten etenee. Ap
Hyvä AP!! Pidä pintasi ja muista että he sättivät sinua joka tapauksessa, mitä sitten teetkin. Ei se ole mitään uutta. Kunhan kestä itse omat syyllisyydentunteesi ja tunnistat, että ne on sinuun ulkoapäin ajettu, vanhempien toimesta, juuri niillä sinut on saatu koukkuun ja alistettua. Koita katsoa niitä tunteita ulkoapäin. "Jaaha, tää on nyt just sitä, kyllä mä kestää, tää on mulle hyväksi". Veikkaan, että aluksi olisi pahenee ja sitten, kun vaan toimit johdonmukaisesti, olisi alkaa todellakin parantua ja saat elämän omiin käsiisi. Ei se helppoa ole, mutta sisua ja sitoutumista ja voimia sinulla kyllä on. Olethan tottunut huolehtimaan itsestäsi. Löytyisikö joku vertaistukiryhmä?
Ap hanki ihmeessä terapiaa jos et itse pysty katkaisemaan välejä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kylmä tunteeton narsisti äiti. Kun olin pieni, saattoi pitää viikonkin mykkäkoulua minulle. Pieni lapsi, ihan hädissään kun äiti ei puhu ja vaan ilkeästi katsoo. Pyytelin anteeksi, vaikken ollut mitään tehnyt. Äiti vain katsoi kylmästi, eikä antanut anteeksi. Pari vuotiaana meinasin hukkua ja myöhemmin olen miettinyt, mahtoiko äiti yrittää hukuttaa minut.
Mitään ei tehnyt kanssani, missään ei tukenut.
Nyt on vanha ja olen kuulemma vastuussa hänestä ja hänen hyvinvoinnista. Jos en tottele, se on vanhuksen heitteillejättö ja rikollista. Halusi jäädä lesken oikeudella asumaan isoon omakotitaloon, vaatii minua maksamaan talon kulut. Vaatii seuraksi ja jos siellä on, haukkuu, nälvii, syyttelee.
Ei tule ikävä.
Kun sinä muutat käytöstäsi, tilanne muuttuu koska vuorovaikutuskuvio muuttuu. Kärjistäen voisi sanoa, että kun et enää ole heidän saatavilla ab, paikalla, läsnä millään tavoin, he eivät pysty enempää satuttamaan. Pitää vain, "vain" tehdä tilit selviksi menneisyytensä kanssa ja sanoutua siitä irti. Rakentaa itsensä uudelleen, osaksi. Hakeudu terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kylmä tunteeton narsisti äiti. Kun olin pieni, saattoi pitää viikonkin mykkäkoulua minulle. Pieni lapsi, ihan hädissään kun äiti ei puhu ja vaan ilkeästi katsoo.
Ihan kamalaa, tuli todella paha olo sun puolesta :( .
AP:lle voimia ja tsemppiä. Mulla ei vanhempien kanssa niinkään ongelmia, mutta on yksi hyvin epävakaa narsistinen ystävä, jonka viesteihin ja puheluihin en enää vastannut. Sitten kun alkoi tulla raivoamista, blokkasin hänet lopulta. Se on yllättävän helppoa vaikka aluksi tuntuukin vaikealta. Tarkista puhelimesi asetuksia vielä, voiko siellä jotenkin laittaa tietyt numerot niin, että ne eivät hälytä tms.
Vierailija kirjoitti:
vähän ohis,mutta narsistia ei hirveästi hidasta tai estä se että siihen laittaa välit poikki.
Joskus kun narsisti ei enää saa kiusatulta pelko/ ahdistusreaktiota, hän ei saa sitä vallan tunnetta, kiusaamisen riemua kun toinen on vaan että ei kiinnosta. Muut voi vaan oikeasti olla, ettei enää kiinnosta. Feidaa vähitellen.
Pitää omaa puhelinta kädessä, katsoo että tämä on minun laitteeni eikä minun tarvi enää vastata. Oman elämän hallinnasta siis alkaa. Katso oveasi ja mieti, tätä ovea ei enää aukaista sille sialle. Mieti ettet päästä sitä päähäsi. Toki läheisriippuvuus, traumabond, on voimakas. Mutta silloin pitää tajuta että tämä on vaan sitä sairautta, josta voin parantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia vanhempia on suomessa aivan valtavan paljon. Luonnehäiriö on 5-15%:lla ihmisistä. Vielä nykypäivän vanhemmistakin monet on väkivaltaisia narsisteja. Omani on samanlaiset. Ei oikein voi muuta tehdä kuin luovia, sompailla, väistellä, ennakkoon valmistautua. Välillä on välitkin ollut poikki mutta sekin on omalla lailla stressaavaa.
Miten niin vielä? Ensinnäkin, narsisteja erittäin oletettavasti syntyy jokaiseen sukupolveen, ja väkivalta tuskin maailmasta ainakaan loppuu siihen, kun lapsena vapaasti vanhempiaan muksineet nykykasvattamattomat kasvavat aikuisiksi.
Esittämääsi lukua lisää sekin, että moni verraten ok tyyppi on voimistanut kusipääpiirteitään läträämällä tai jopa kehittänyt niitä tyhjästä. Yhä edelleenkään alkoholin todellisia kustannuksia tässä maassa ei lasketa.
Terveisin entinen isän tyttö. Koska äidilleni olin stressinpurkutyyny jota saattoi mätkäistä kun pänni, kuvittelin, että isäni on ihana ihminen, koska myönteistä fyysistä läheisyyttä tarjoamattomaan äitiin verrattuna hän oli lämmin ihminen.
Nykyisin äitini alkaa olla herttainen hömelö mummo. Isäni taas on meinannut käydä päälle lapseni nähden. En ole lasta vienyt sinne sen koommin, enkä itse käy joka vuosi.
Jos et voi olla itsekäs, ajattele lapsiasi. Et halua antaa heille mallia mistään tuollaisesta, saati vahvistaa mahdollisesti perimässä olevaa väkivaltaisuutta. Ethän?
Vierailija kirjoitti:
Jos et voi olla itsekäs, ajattele lapsiasi. Et halua antaa heille mallia mistään tuollaisesta, saati vahvistaa mahdollisesti perimässä olevaa väkivaltaisuutta. Ethän?
En tietenkään. Mutta olen eri mieltä että tuo olisi perimässä, narsismi ei siirry geeneissä. Ja olen itse täysin väkivallaton enkä omaa samoja piirteitä.
Vaikka mulla oli huono väkivaltalapsuus niin pystyin katkaisemaan kierteen. Vanhempanikin varmaan pystyisivät jos haluaisivat, mutta eivät halua - saavat selvästi nautintoa lastensa kaltoinkohtelusta (näin aikuisikäisenäkin).-ap
Vierailija kirjoitti:
Minä jollain tasolla pelkään äitiäni, joka on 91 v. Itse lähentelen kuuttakymppiä. En ymmärrä, miksi koen huonoa omaatuntoa, kun en ole häneen yhteydessä kuin pari kertaa vuodessa. Lapsuus ja nuoruus meni äitiä peläten. Vielä 21-v hän riuhtoi minua hiuksista kun kerroin että aion mennä naimisiin sulhaseni kanssa. En saanut lupaa.
Mutta kahden vuoden päästä hän pakotti meidät naimisiin ja vieläpä niin nopeasti, että perheessä oli kolmet juhlat saman kuukauden aikana. Hitsi, olen edelleen katkera!
Halusit itse naimisiin - osoitit itsenäisyyttä ja sukupuolisuutta. Todennäköisesti hän kuvitteli sinun olevan raskaana.
Pakotti naimisiin - piti saada asia hoidettua, ennen kuin saavutit 25 vuoden maagisen vanhanpiian iän tai olit (muka) vaarassa rupsahtaa, niin ettet olisi enää kelvannut.
Monet kituu koko ikänsä vanhempien mielivallan alla. Sentään asian tiedostamalla siitä kuviosta voi päästä pois. Moni joutuu vielä vanhenevien ilkeiden vanhempien omaishoitajaksi kuuntelemaan tiuskimista ja valittamista. Parhaassa tapauksessa koko elämänsä vanhempien oikkujen eteen antanut kiltti ja tunnollinen lapsi hoitaa vanhemmat hautaan ja jää vielä perinnöttä. Kas kun se ”viimeinen nöyryytys”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et voi olla itsekäs, ajattele lapsiasi. Et halua antaa heille mallia mistään tuollaisesta, saati vahvistaa mahdollisesti perimässä olevaa väkivaltaisuutta. Ethän?
En tietenkään. Mutta olen eri mieltä että tuo olisi perimässä, narsismi ei siirry geeneissä. Ja olen itse täysin väkivallaton enkä omaa samoja piirteitä.
Vaikka mulla oli huono väkivaltalapsuus niin pystyin katkaisemaan kierteen. Vanhempanikin varmaan pystyisivät jos haluaisivat, mutta eivät halua - saavat selvästi nautintoa lastensa kaltoinkohtelusta (näin aikuisikäisenäkin).-ap
Narsismi voi periytyä geeneissä, eikä se johdu aina pelkästään huonosta kohtelusta. Aivojen palkitsemiskeskus voi olla jo syntyessä huonosti rakentunut. Se vääristää kehitystä.
Perimä +ympäristö on molemmat määrääviä.
Alue: Aihe vapaa
Ei sinun tarvitse heille kertoa kasvotusten ei puhelimessa eikä viestillä, että katkaiset välisi. Et vain mene tapaamaan heitä, et soita etkä vastaa puheluihin etkä viesteihin. Et päästä heitä kotiisi. Kokeile nyt vaikka kuukausi ensin. Sitten toinen kuukausi.
Jos tulevat luvatta sinun kotiisi, soita poliisille.
Jos eivät jätä sinua rauhaan, hanki lähestymiskielto.