Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vielä nelikymppisenä pitää pelätä vanhempiaan. Kohtalotovereita?
01.10.2020 |
Säälittävää joo, mutta joudun yhä nelikymppisenä pelkäämään vanhempiani henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa. En oikein tiedä mitä asialle pitäisi tehdä. Vertaistukea kaipaan, ja hyvien vanhempien lasten sättimistä ja ihmettelyä en niinkään kaipaa (ne kellä rakastava lapsuus, eivät voi tajuta millainen suhde on huonon perheen sisällä).
Vanhempani ovat narsistihtavia, toinen selkeän aggressiivinen ja erittäin väkivaltainen (kohdistui lapsiin, eikä ollut siis pelkkää kuritusta vaan tapahtui ilman mitään syytä, ts aikuinen purki stressiään pieksämällä lapsia) ja toinen taas alistuva ja pasiivis-aggressiivinen, kiusasi lapsiaan piilotetummin ja rivien välistä henkisellä väkivallalla - tämä vanhempi loukkaa todella julmasti ja ilkeästi.
Mistään ei saanut olla eri mieltä, vastaan ei voinut sanoa, pakko oli totella ja ylipäätään mistään ei keskusteltu tai lasten mielipiteitä kuunneltu.
Aikuisena kohtelu ollut samaa. Tyrannimaista käskytystä, komentelua, haukkumista ja tiuskimista ja muutaman kerran on käyty käsiksi. Ei ole siis hakattu, mutta riepoteltu tai retuutettu vaatteista samalla uhkaillen (”jos et nyt tottele niin hakkaan sut niin ettet viikkoon kävele”).
Vanhemmat siis täysin rajattomia eikä tajua että lapset on aikuisia. Minä olen nelikymppinen ja sisko pari vuotta vanhempi.
Välit on aika viileät, soitellaan kyllä ja tavataan, ja sitten aina tuollaisen ”episodin” (esim muhun käyty käsiksi) välit jäätyy aina sitten muutamaksi kuukaudeksi kun en soittele hetkeen. Sitten taas vanhemmat soittaa ja teeskentelee että mitään ei ole tapahtunutkaan ja muina miehinä iloisesti puhuvat. Sitten taas menee jonkin aikaa hyvin kunnes taas kosahtaa.
Anteeksi eivät tietenkään pyydä, koskaan eivät ole pyytäneet anteeksi yhtään kertaa.
Lapsenlapsien takia(siis omat lapseni) olen suostunut olemaan jonkinlaisissa väleissä, mutta nyt on alkanut tää asia aivan valtavasti suututtaa. Asiasta ei voi keskustella vanhempien kanssa, pari kertaa yritetty ja johtanut niin hirveään selkkaukseen että pelkäsin henkeni puolesta.
Puhua ei siis voi, asioita ei voi muuttaa, joten miten tällaisessa tilanteessa olette toimineet? Vanhemmista vanhempi täytti 70 ja on vielä alkanut paheta, siis yhä ilkeämpiä loukkauksia ja uhkailua tulee ilman suodatusta.
Niin, hyvien perheiden lapset ihmettelee että miksi olen tekemisissä? Vastaus on kai se että muita ei oikein ole. Vaikea ja turvaton lapsuus teki sen että en oikein osaa ystävystyä enkä uskalla luottaa ihmisiin. Ja kai sitä sitten jää helposti kurjuuteen pyörimään.
Olisi kiva kuulla miten muilla menee joilla on ilkeät/narsistit/pelottavat/tyrannit vanhemmat. En usko olevani ainoa tämänkaltaisessa tilanteessa oleva.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kyllä kysyä oletko AP täysillä jos sua kohdellaan paskasti ja vaan pidät yhteyksiä vanhempiin.
Siedät kaiken. Eikö terveempää olisi katkaista välit.
Varmaan vielä rupeat omaishoitajaksikin ja hoidat pas..kat hautaankin!
Ei teille kultapallukka lapsille jaksa asia selittää. Samanlainen koti mullakin ja se sietäminen tulee sieltä lapsuudesta. Silloin oli pakko sietää. Toleranssi kasvaa. Sietäminen jatkuu.
Aivan turha hyvän kodin lapsen uhota että mä toimisin toisin. Et toimisi jos kotisi olisi tuollainen.
Äh, turha selittää mitään kun ette tajua
Näin on. Ne joilla on ollut onnellinen hyvä lapsuus, eivät tajua lapsuuden merkitystä aikuisuuteen. Sanoisin, että suurin yksittäinen tekijä. Eivät he tajua, miksi menee hyvin, eikä masenna.
Me joilla ei ollut hyviä lähtökohtia olemme kamppailleet erilaisten asioiden kanssa, ketä minkäkin. Jossain vaiheessa aikuisuutta olemme alkaneet ymmärtää, mistä erilaiset ongelmat johtuvat, kun olemme joutuneet asiaa käymään läpi. Silti se ymmärrys on vasta pieni askel ehjään ihmiseen. Koskaan meistä ei tule niin ehjiä, kuin te onnekkaat.
M40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on siinä mielessä -ehkä- yksinkertaisempi tilanne että lapsia ei ole mutta muuten niin tuttua..
Oma ratkaisuni monen vuoden yrittämisen jälkeen oli että lakkasin aivan kokonaan olemasta tekemisissä millään tavoin ja se oli ehdottomasti oikein, nelikymppisenä aloin pikkuhiljaa saada mielenterveyttäni ja omanarvontuntoani kuntoon.
Alkoi elämäkin näyttää elämisen arvoiselta.
Millä lailla uskalsit katkoa välit? Mä en oikeasti uskalla tehdä sitä sillä jos teen kasvotusten sen niin mun kimppuuni oikeasti hyökätään. ap
Itse vain lopetin yhteydenpidon ilman selityksiä eli en kutsu kotiini tai en soittele heille. Hehän eivät minulle soita, varsinkaan kun jätin pari kertaa vastaamatta äidilleni (oli valmiiksi huono hetki) ja laitoin myöhemmin tekstaria isälleni (mukava isä, mutta ei osaa pitää yhteyttä). Viimeksi kun kutsuivat meidät kahville, tätä tapahtui noin kerran vuodessa, jäin kotiin potemaan flunssaa (siis ihan oikeasti) ja mies meni sinne lasten kanssa. Ei ole sen jälkeen kuulunut kutsua. Kyllästyin yksipuoliseen yhteydenpitoon ja he eivät ole asiasta mitään kysyneet.
He lähettävät ehkä pari postikorttia vuodessa, joissa on aina nimeni tai osoite väärin, ja yksilauseinen epähenkilökohtainen tervehdys. Kortissa saatetaan toivottaa hyvää kevättä minulle ja perheelleni, ei esim. mitään viittausta synttäreihin tai nimppareihin, jotka ovat samassa kuussa kuin mitä kortti on lähetetty. Outoa käytöstä, onkohan se jotain passiivisagressiivista vihjailla? Oli mitä oli, kortteihin en vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kyllä kysyä oletko AP täysillä jos sua kohdellaan paskasti ja vaan pidät yhteyksiä vanhempiin.
Siedät kaiken. Eikö terveempää olisi katkaista välit.
Varmaan vielä rupeat omaishoitajaksikin ja hoidat pas..kat hautaankin!
Ei teille kultapallukka lapsille jaksa asia selittää. Samanlainen koti mullakin ja se sietäminen tulee sieltä lapsuudesta. Silloin oli pakko sietää. Toleranssi kasvaa. Sietäminen jatkuu.
Aivan turha hyvän kodin lapsen uhota että mä toimisin toisin. Et toimisi jos kotisi olisi tuollainen.
Äh, turha selittää mitään kun ette tajuaNäin on. Ne joilla on ollut onnellinen hyvä lapsuus, eivät tajua lapsuuden merkitystä aikuisuuteen. Sanoisin, että suurin yksittäinen tekijä. Eivät he tajua, miksi menee hyvin, eikä masenna.
Me joilla ei ollut hyviä lähtökohtia olemme kamppailleet erilaisten asioiden kanssa, ketä minkäkin. Jossain vaiheessa aikuisuutta olemme alkaneet ymmärtää, mistä erilaiset ongelmat johtuvat, kun olemme joutuneet asiaa käymään läpi. Silti se ymmärrys on vasta pieni askel ehjään ihmiseen. Koskaan meistä ei tule niin ehjiä, kuin te onnekkaat.M40
Kyllä täällä on kuulu muitakin joilla ei ole ollut onnellinen lapsuus ja juuri siksi ei olla missään tekemisissä vanhempien kanssa.
Eri
Suosittelen lämpimästi Katriina Järvisen kirjaa "Kaikella kunnioituksella - Irtiottoja vanhempien vallasta". Siitä saat vertaistukea ja ymmärrystä, ettet ole ainoa, joka kärsii vaikeista vanhemmista.
Sinä olet arvokas, eikä vanhemmillasi ole minkäänlaista oikeutta kohdella sinua huonosti. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta alistua kärsimään fyysisestä ja henkisestä väkivallasta heidän taholtaan. Väkivalta EI KOSKAAN ole ok! Myös esimerkiksi hillitön huutaminen ja raivoaminen ovat väkivaltaa, samoin kuin alistaminen ja jatkuva vähättely ja mollaaminen. Vanhempasi ovat tehneet omat valintansa, etkä sinä ole niistä vastuussa.
Jollakin jäänyt napanuora katkaisematta.
Yleensä se katkaistaan ja etenkin aloittajan tapauksissa.
Vaikea ymmärtää kun aloittaja asuu jo itsenäistä elämää ja on omillaan toimeentuleva että vapaaehtoisesti lyöttäytyy sellaiseen seuraan joka on hengenvaarallinen ja sairas ja pelottava ja ilkeä ja ja ja...varsinkin kun ei ole aikuisena mikään pakko.
Lapsen on siedettävä mutta ei enää aikuisen.
Aloittajan lapset joutuu kokemaan samaa ja traumatisoituu myös samoin kuin aloittaja.
Eikö edes aloittajan lapsella ole oikeus pelottamaan ja väkivallattomaan lapsuuteen jos kerran aloittaja ei pidä sitä itsensä kohdalla tärkeänä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos, huom. jos tekee päätöksen välien katkaisemisesta, niin miksi hiljaa hivuttamalla olisi parempi kuin kerralla syyt tiskiin lyöden?
Eikö olisi välien katkaisijalle puhdistavampi kokemus, kun saisi sanottua huonon kohtelun saavan nyt tällaisen seuraamuksen eli ihan itse vanhemmat ovat asiat tähän pisteeseen tuoneet. Peli olisi ikäänkuin selvä eikä kenenkään tarvisi arvuutella syitä.
Ymmärrän ap:n tilanteen, ettei hän uskalla tehdä tätä kasvotusten väkivallan pelon vuoksi. Eikä tarvitsekaan. Voi soittaa, lähettää kirjeen tms.
Tämä oli siis pohdintaa. Jokainen omalla tavallaan tietenkin.
Varmasti joistain palveluista saa henkistä tukea tällaiseenkin asiaan. Ehkä perheneuvola?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP kyselee että millä tavoin katkaistaan välit eikä uskalla kasvotusten kerto jne.
Voi hyvää päivää.
Ei kai sitä kasvotusten kerrotaan jos on varaa tapahtua jotain. Toimiiko sulla yleensä järki yhtään.
Miksi kertoa koko asiaa.
Ei vain mene kylään eikä vastaa yhteydenottoihin. Muuttaa tarvittaessa ja osoite salaiseksi tai jopa turvakielto.
Et taida penaalin terämpiä kyniä olla muutenkaan jos et siinäkään kun olet vielä väkivaltaisuus ihmisiin yhteydessä ja tekemisissä.
AP kyselee että millä tavoin katkaistaan välit eikä uskalla kasvotusten kerto jne.
Voi hyvää päivää.
Ei kai sitä kasvotusten kerrotaan jos on varaa tapahtua jotain. Toimiiko sulla yleensä järki yhtään.
Miksi kertoa koko asiaa.
Ei vain mene kylään eikä vastaa yhteydenottoihin. Muuttaa tarvittaessa ja osoite salaiseksi tai jopa turvakielto.
Et taida penaalin terämpiä kyniä olla muutenkaan jos et siinäkään kun olet vielä VÄKIVALTAISIIN ihmisiin yhteydessä ja NIIDEN KANSSA tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos, huom. jos tekee päätöksen välien katkaisemisesta, niin miksi hiljaa hivuttamalla olisi parempi kuin kerralla syyt tiskiin lyöden?
Eikö olisi välien katkaisijalle puhdistavampi kokemus, kun saisi sanottua huonon kohtelun saavan nyt tällaisen seuraamuksen eli ihan itse vanhemmat ovat asiat tähän pisteeseen tuoneet. Peli olisi ikäänkuin selvä eikä kenenkään tarvisi arvuutella syitä.
Ymmärrän ap:n tilanteen, ettei hän uskalla tehdä tätä kasvotusten väkivallan pelon vuoksi. Eikä tarvitsekaan. Voi soittaa, lähettää kirjeen tms.
Tämä oli siis pohdintaa. Jokainen omalla tavallaan tietenkin.
Haloo.
Sanoa tuollaiselle. No jos hengestään haluaa päästä niin sitten kannattaa sun nouvoa kuunnella.
Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Jos, huom. jos tekee päätöksen välien katkaisemisesta, niin miksi hiljaa hivuttamalla olisi parempi kuin kerralla syyt tiskiin lyöden?
Eikö olisi välien katkaisijalle puhdistavampi kokemus, kun saisi sanottua huonon kohtelun saavan nyt tällaisen seuraamuksen eli ihan itse vanhemmat ovat asiat tähän pisteeseen tuoneet. Peli olisi ikäänkuin selvä eikä kenenkään tarvisi arvuutella syitä.
Ymmärrän ap:n tilanteen, ettei hän uskalla tehdä tätä kasvotusten väkivallan pelon vuoksi. Eikä tarvitsekaan. Voi soittaa, lähettää kirjeen tms.
Tämä oli siis pohdintaa. Jokainen omalla tavallaan tietenkin.
Koska kukaan ei ole selitystä velkaa, varsinkaan jos saa pelätä raivokohtausta. Omat välini vanhempieni lähinnä hiipuvat olemattomiin, kun pikkuhiljaa ymmärsin kuinka epämieluisaa, raskasta ja yksipuolista yhteydenpito ja kanssakäyminen heidän kanssaan oli. Kuukaudet vain kuluivat ja heistä ei kuulunut mitään, sitten päätin että parempi näin ja etten minäkään ota yhteyttä. Ihanaa, kun ei ole monta viikkoa joulun jälkeen paha mieli vanhempien käytöksen takia, tai ei tarvitse odottaa kauhulla sitä joulua ja tapaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä myös narsistivanhemmat, tai muuten jotenkin häiriintyneet, ja noin 10 vuotta sitten katkaisin välit lopullisesti (olen 45v). Ja kyllä, siihen asti pelkäsin päivittäin soittavatko haukkumapuheluita, ilmestyvätkö ovelle riehumaan, minkä perättömän tarinan minusta taas kehittävät sukulaisille, tekevätkö lasun, lähettävätkö prepaid-liittymästä kummallisia tekstareita vai mitä keksivät.
Olen eronnut exästäni ja valitettavasti hän jotenkin vielä pitää noihin yhteyttä ja vie myös lapsia tapaamaan. Aivan mielipuolista, kun ei omia lapsiaan voi suojella... (lapset ovat teinejä jo, ja valitettavasti myös varsinkin vanhempi lapsi uskoo osan näiden valheista, koska isovanhemmilla ei rahasta ole puutetta ja syytävät sitä rahaa hänelle koko ajan "palkaksi" siitä, että tulee käymään)
Vierailija kirjoitti:
Varmasti joistain palveluista saa henkistä tukea tällaiseenkin asiaan. Ehkä perheneuvola?
Ei saakeli neuvolaan kerrota. Herää HUOLI!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP ei pysty tekemään kettaheitolla räväkkää irtisanoutumista vanhemmistaan, eikä tarvitsee.. Ei kai tällaista ongelmaa olisikaan, jos se noin hoituisi. Samaan lopputulokseen pääsee hivuttamalla, passiivisella vastarinnalla, jossa AP melkein huijaa itseäänkin (nyt ei pysty ei ehdi) ja saa siten voimia irtaantua oikeasti. Tämä on AP:n, ei vanhempien prosessi.
Sitten joskus myöhemmin voi kirjoittaa sen kirjeen jos haluaa. Jos vanhemmat ovat valmiita kuuntelemaan.
Räväkkä irtiotto voi olla liian vaarallista ja liian raskasta AP:lle. Tämä minun tulkintani, joka aiemmin ehdotin tällaista irtautumista.
Vierailija kirjoitti:
AP kyselee että millä tavoin katkaistaan välit eikä uskalla kasvotusten kerto jne.
Voi hyvää päivää.
Ei kai sitä kasvotusten kerrotaan jos on varaa tapahtua jotain. Toimiiko sulla yleensä järki yhtään.
Miksi kertoa koko asiaa.
Ei vain mene kylään eikä vastaa yhteydenottoihin. Muuttaa tarvittaessa ja osoite salaiseksi tai jopa turvakielto.
Et taida penaalin terämpiä kyniä olla muutenkaan jos et siinäkään kun olet vielä VÄKIVALTAISIIN ihmisiin yhteydessä ja NIIDEN KANSSA tekemisissä.
Olet saanut alapeukkuja, mutta olen samaa mieltä kanssasi. Väkivaltaisten hullujen (on se fyysistä tai henkistä) kanssa paras ja ainoa tapa toimia on kertakaikkiaan ignoorata kaikki yhteydenotot. Ei vastaa puhelimeen, ei viesteihin, jos soittaa tuntemattomasta -> luuri korvaan. Jos ilmestyy ovelle, ei avaa ovea ja tarvittaessa poliisi paikalle.
Ja kyllä, näin olen toiminut omien vanhempieni kohdalla. Noin vuoden yrittivät eri keinoin reaktiota, sitten loppui.
Huomaatteko, meitä samanlaosen kodin lapsia on PALJON. Tämä on juurisyy sille miksi neljäsosa kansasta syö masennuslääkkeitä.
Meitä on todella monta mutta aniharva uskaltaa häpeän takia puhua taustastaan.
Vierailija kirjoitti:
AP ei pysty tekemään kettaheitolla räväkkää irtisanoutumista vanhemmistaan, eikä tarvitsee.. Ei kai tällaista ongelmaa olisikaan, jos se noin hoituisi. Samaan lopputulokseen pääsee hivuttamalla, passiivisella vastarinnalla, jossa AP melkein huijaa itseäänkin (nyt ei pysty ei ehdi) ja saa siten voimia irtaantua oikeasti. Tämä on AP:n, ei vanhempien prosessi.
Sitten joskus myöhemmin voi kirjoittaa sen kirjeen jos haluaa. Jos vanhemmat ovat valmiita kuuntelemaan.
Räväkkä irtiotto voi olla liian vaarallista ja liian raskasta AP:lle. Tämä minun tulkintani, joka aiemmin ehdotin tällaista irtautumista.
Se passiivinen irtiotto voi olla silti totaalinen ja yhdellä kerralla. Ei vaan vastaa enää mihinkään. Ei selitä mitään. Ei narsisti muutu, vaikka sisäinen lapsi kuinka kaipaisi sitä turvallista ja rakastavaa vanhempaa.
Minun tapani ratkaista vähän vastaava tilanne: katkaisin välit vanhempiini. Äitini yritti vielä kaikkensa tuhotakseen minut ja perheeni sen jälkeen, mm. lähetti haukkuma- ja uhkailukirjeitä sekä tehtaili lasu-ilmoja vaikka oli nähnyt perheemme viimeksi 5 vuotta aiemmin. Lasun henkilöstö sitten käski hakea ihan lähestymiskieltoa ja sen haimme ja siihen loppui kiusanteko. Viimeinkin olen saanut elää rauhassa. Katkaisin välit jo yli 10 vuotta sitten, enkä ole katunut. En aio enää koskaan olla heidän kanssaan tekemisissä. Edes hautajaisiin en mene.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin tämän lauseen eräästä viihdeohjelmasta, ja se pelasti minut: He's dead to me. Aloin siis elämään kuin sitä toista ihmistä ei olisikaan. Kummasti sitä selviää ja ystäviäkin alkaa löytyä kun itse lakkaa roikkumasta menneisyydessä.
Tämä on muuten niin ihmeellistä ja totta. Itse olen kärsinyt aikuisena siitä kun minulla ei ole ystäviä ja kun olen päässyt irti äitini otteesta ja alkanut näkemään hyvät puoleni ja päästää ihmisiä ,hyviä sellaisia lähelleni niin heitä on alkanut löytymään.
Niin valtava vaikutus arvaamattomalla,henkisesti ja jopa fyysisesti väkivaltaisella äidilläni on ollut minuun.
Olen 32.
Alue: Aihe vapaa
Sinä et ole mitään velkaa vanhemmillesi. Voit laittaa välit poikki vaikka tekstiviestillä jos haluat. Itse saattaisin jopa muuttaa ja jättää osoitteen kertomatta jos on vaara että ilmestyvät kotiini minua höykkyyttämään.
Sinun velvollisuutesi on erottaa lapsesi tuollaisista sairaista isovanhemmista. Se miten ovat kohdelleet sinua ja edelleen haukkuvat sinua lastesi kuullen riittää kyllä perusteeksi.
Sinä ja siskosi tarvitsette terapiaa. Terveet ihmissuhteet ilman vanhempiasi auttavat sinua paranemaan. Mieti mitä sanoisit tai tekisit jos joku muu kertoisi sinulle vastaavista vanhemmista. Tuskin olisit sitä mieltä että pakko vaan olla tekemisissä?
Tervehtyminen ja traumoista toipuminen on pitkä prosessi, aloita se jo tänään! Mitä nopeammin pääset vanhemmistasi eroon, sitä suuremman osan elämästäsi voit elää paremmin. Älä tuhlaa kallisarvoisia vuosiasi enää tähän kurjuuteen.
Toivotan sinulle voimia <3 Toivottavasti saat tarvitsemaasi tukea sekä ammattilaisilta että läheisiltä ihmisiltä ja elämäsi muuttuu paremmaksi.