Vielä nelikymppisenä pitää pelätä vanhempiaan. Kohtalotovereita?

Säälittävää joo, mutta joudun yhä nelikymppisenä pelkäämään vanhempiani henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa. En oikein tiedä mitä asialle pitäisi tehdä. Vertaistukea kaipaan, ja hyvien vanhempien lasten sättimistä ja ihmettelyä en niinkään kaipaa (ne kellä rakastava lapsuus, eivät voi tajuta millainen suhde on huonon perheen sisällä).
Vanhempani ovat narsistihtavia, toinen selkeän aggressiivinen ja erittäin väkivaltainen (kohdistui lapsiin, eikä ollut siis pelkkää kuritusta vaan tapahtui ilman mitään syytä, ts aikuinen purki stressiään pieksämällä lapsia) ja toinen taas alistuva ja pasiivis-aggressiivinen, kiusasi lapsiaan piilotetummin ja rivien välistä henkisellä väkivallalla - tämä vanhempi loukkaa todella julmasti ja ilkeästi.

Mistään ei saanut olla eri mieltä, vastaan ei voinut sanoa, pakko oli totella ja ylipäätään mistään ei keskusteltu tai lasten mielipiteitä kuunneltu.

Aikuisena kohtelu ollut samaa. Tyrannimaista käskytystä, komentelua, haukkumista ja tiuskimista ja muutaman kerran on käyty käsiksi. Ei ole siis hakattu, mutta riepoteltu tai retuutettu vaatteista samalla uhkaillen (”jos et nyt tottele niin hakkaan sut niin ettet viikkoon kävele”).

Vanhemmat siis täysin rajattomia eikä tajua että lapset on aikuisia. Minä olen nelikymppinen ja sisko pari vuotta vanhempi.

Välit on aika viileät, soitellaan kyllä ja tavataan, ja sitten aina tuollaisen ”episodin” (esim muhun käyty käsiksi) välit jäätyy aina sitten muutamaksi kuukaudeksi kun en soittele hetkeen. Sitten taas vanhemmat soittaa ja teeskentelee että mitään ei ole tapahtunutkaan ja muina miehinä iloisesti puhuvat. Sitten taas menee jonkin aikaa hyvin kunnes taas kosahtaa.
Anteeksi eivät tietenkään pyydä, koskaan eivät ole pyytäneet anteeksi yhtään kertaa.

Lapsenlapsien takia(siis omat lapseni) olen suostunut olemaan jonkinlaisissa väleissä, mutta nyt on alkanut tää asia aivan valtavasti suututtaa. Asiasta ei voi keskustella vanhempien kanssa, pari kertaa yritetty ja johtanut niin hirveään selkkaukseen että pelkäsin henkeni puolesta.

Puhua ei siis voi, asioita ei voi muuttaa, joten miten tällaisessa tilanteessa olette toimineet? Vanhemmista vanhempi täytti 70 ja on vielä alkanut paheta, siis yhä ilkeämpiä loukkauksia ja uhkailua tulee ilman suodatusta.

Niin, hyvien perheiden lapset ihmettelee että miksi olen tekemisissä? Vastaus on kai se että muita ei oikein ole. Vaikea ja turvaton lapsuus teki sen että en oikein osaa ystävystyä enkä uskalla luottaa ihmisiin. Ja kai sitä sitten jää helposti kurjuuteen pyörimään.
Olisi kiva kuulla miten muilla menee joilla on ilkeät/narsistit/pelottavat/tyrannit vanhemmat. En usko olevani ainoa tämänkaltaisessa tilanteessa oleva.