Lue keskustelun säännöt.
Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin
27.09.2020 |
Riitannuin anopin kanssa viime vuonna, siinä oli sanaharkkaa suuntaan ja toiseen. Riita oli ihan tyhmä ja itse ajattelin, että kyllä välit tästä korjaantuvat. Molemmat siis haukuimme toisiamme aivan yhtä kamalasti ja lapsellisesti sanoen, anoppi aloitti, joten molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä kaikkeen. Mieheni piti riidassa puoliani ja appiukko vaimonsa puolia, vaikka molemmista miehistä näki, etteivät he todellakaan olisi kaivanneet mitään riitaa.
No mikä on tilanne näin vuoden jälkeen? Appivanhemmat ovat katkaisseet välinsä meihin kaikkiin. Mies on laittanut sinne syntymäpäiväonnitteluja ja joskus lasten kanssa soitellut, appivanhemmilta ei ole tullut mitään elettä tännepäin. Nyt päätettiin, että mekin annetaan olla. En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään.
Kommentit (553)
Meillä minä olin alusta asti ”väärä” heidän pojalleen ja muutenkin ovat lapsesta asti sättineet miestä kaikesta. Minunkin kohdalla siis sanottii, että ei ihme et tuon otit kun oot kaikki muutkin tehnyt väärin.. meillä on liikaa lapsia, miehen olisi pitänyt mennä yliopistoon, asuminen on tehty niin kuin meille paras eli väärin😁Ei tavata usein, nytkään ei moneen kuukauteen kun ollaan taas tehty yksi juttu heistä väärin ja pistivät välit vaihteeksi poikki. Itse oon yrittänyt pysyä taustalla, miehen puolesta harmittaa kun joutuu vanhemmiltaan kokemaan ettei arvosteta. Meillä on pitkä suhde takana ja luulis, että oisivat jo oppineet, että tehdään asiat niin kuin meille on paras😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasapuolisuus ennen kaikkea kirjoitti:
Ei mitenkään ennenkuulumatonta. Itse olen Helsingistä kotoisin, ja mieheni pieneltä paikkakunnalta, sanotaan nyt vaikka Jämsän kokoiselta alueelta Keski-Suomesta. Mieheni äiti on aina suhtautunut erikoisen hiljaisesti ja kylmästi minuun, siis ihan jo siitä päivästä asti kun heidät ekaa kertaa tapasin.
Sanotaan että mieheni on hyvin urallaan menestynyt, ja tämä lähtökohtaisesti siitä syystä että ei jäänyt tälle pienelle paikkakunnalle vaan muutti Helsinkiin ja perusti yrityksensä. Kuulin hääpäivänäni että anoppi ei päässyt häihin vedoten siihen että oli kipeänä. Lähetin sitten häistä ylijääneen kakunkin anopille miehensä mukana. Totean tässä myös että appiukko on aina ollut maailman sydämellisin ihminen, aina valmis auttamaan ja pitää minua kuin tyttärenään.
Seuraavana jouluna anoppi otti muutaman rommipaukun ja punaviiniä, ja sen jälkeen alkoi mongertaa minulle olohuoneessa miten on aina pitänyt minua hemmoteltuna ja tyhmänä tyhjäpäänä, ja pyysi miestä tekemään avioehdon heti kun oli minut tavannut. En itse juo, joten yritin ainoastaan poistua takavasemmalle tilanteesta, mutta anopin höyryäminen ainoastaan jatkui. Olin jonninjoutava tyhjäntoimittaja, joka ei ikinä saa anopin hyväksyntää, ja osaan ainoastaan käyttää mieheni rahaa.
Tämän jälkeen ymmärsin, että en ikinä tule saamaan tämän ihmisen hyväksyntää ja jatkoin elämääni. Lähetän toki lasten kanssa joulukortteja, ja mies käy lasten kanssa anoppilassa säännöllisesti. Nyt ilmeisesti anoppi on ottanut tyttäreni hampaisiinsa, sillä ainoastaan poikani saa rahaa jouluna kortin mukana, tytär ei mitään. En ole moksiskaan mikäli anoppi ei minusta pidä, mutta kymmenenvuotiaaseen lapseeni ei henkistä väkivaltaa käytetä. Mikäli lapsia ei kohdella tasapuolisesti, kumpikaan lapsista ei enää jatkossa mummilassa käy.
Tyypillisiä aiheita ovat nuo kaikenlaiset uhkailut. Anoppini uhkaili perinnöttä jäämisellä, jos mies menee kanssani naimisiin. Sitten uhkaili olla tulematta häihin (mies sanoi älä tule sitten) ja ettei auta missään asiassa, kun rahaa ja apua pyydetään (ei ole pyydetty kertaakaan).
Uhkailevasta tyypistä kannattaa pysyä kaukana. Se on erittäin paha merkki.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan tavallista, että jos olen eri mieltä tai voimallisemmin puolustan itseäni, niin äitini pistää välit poikki. Tämä käy säännöllisin väliajoin. Hän yrittää myös taloudellisesti kontrolloida minua, mutta en halua mitään tukia tai lahjoja, koska niiden vastineena minun pitäisi luovuttaa omaa elämääni koskevia päätöksiä äitini tehtäväksi. Hän pitää omaa suhdettaa moniin ihmisiin paljon läheisempänä kuin nämä suhteet todellisuudessa ovat ja loukkaantuu, kun huomaa olevansa ulkokehällä. Oikeasti hän ei jaksa läheisyyttä ja kuormittuu arkisesta yhteydenpidosta ja tunnepuheesta. Äidilläni saattaa olla jollain tapaa epävakaa persoona/adhd tms. diagnosoimaton ongelma, joka vaikuttaa hänen käytökseen ja kykyyn ymmärtää omia ja muiden tunteita.
Itse olen hyvin toimeentuleva 4-kymppinen ja elänyt omillani 19-vuotiaasta. Olihan se nuorena raskasta, kun vanhemmat eivät olleet läsnä ja tukena. Aikuisena pääsin onneksi terapiaan ja sain tasapainoa elämään.
Aivan sama minulla, äiti katkoo välejä siitä jos sanon jotain vastaan tai jos en heti ”tottele” mitä äiti käskee tekemään. Ja myös nelikymppinen olen, ja lapsena kotoa ilman tukea ja apua ulos laitettu heti yo-kirjotusten jälkeen. Tän jälkeen en ole saanut yhtään lahjaa, korttia, tukea, apua, lastenhoitoapua, kuulumisten kyselyä tai muuta normaalia käytöstä.
Mun pitää olla se joka soittaa ja käy siellä. Nämä välien katkomiset on alkaneet käydä raskaaksi. Lapset ihmettelee minne mummo katosi, sitten taas 2-3v jälkeen tulee vuodeksi lasten elämään, taas laittaa välit poikki vuidelsi pariksi, taas palaa elämään... en jaksa enää.
Helpompi olisi ollut - ja lopputuloskin sama - kun vaan olisi ollut välirikossa koko ajan. Lapset nyt siinä 10-14 v iässä ja osaavat jo itsekin ihmetellä epästabiilin mummon touhuja. Yksi sanoi (huom, en ole mitenkään koskaan moittinut lapsille äitiäni) että on todella loukkaavaa tuo toiminta ja tuntuu että mummo ei meistä yhtään välitä.
Siinähän lapsi on ihan oikeassa. Äitini välittää vain itsestään. Melkein jo toivon että tulisi sellainen välirikko mikä ei enää koskaan korjaannu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Ja mihinhän tuo väite perustuu?
Et hahmota mikä on perhe ja mikä suku.
Kyllä meillä isovanhemmat kuuluvat läheisesti perheeseen. Heihin ollaan yhteydessä, heidät kutsutaan juhliin. Lapset pitävät mummuihin ja pappoihin yhteyttä, koska nämä ovat kiinnostuneita lastenlastensa kuulumisista. Jopa päiväkodissa järjestetään isovanhempipäiviä.
Isovanhemmat ovat eri asemassa kuin muut sukulaiset, he ovat tavallisesti heti seuraavalla kehällä ydinperheen vierellä. Tämä kai kuitenkin on lähempänä normaalia kuin täysin välien katkaiseminen. Vanhemmat voivat myös luottaa siihen, että aina löytyy tarvittaessa myös turvallinen hoitaja ja vaikkapa yökyläpaikka.
Kyllä isovanhemmat aina kysyvät, mitä lapset haluavat esim synttäreikseen, eivätkä isovanhemmat tietystikään ryntää kenenkään kotiin ilman lupaa eikä tuputa palvelujaan, jos niitä ei haluta.
Näin siis toimitaan meillä, eikä mielestäni mitään rajoja rikota. Apua tarjotaan myös isovanhemmille, jos he sitä tarvitsevat. Nyt syksyllä käyn mieheni kanssa taas pesemässä appivanhempien ok-talon ikkunat; apua puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se nyt selvä että boomereilla on varmaan tuplasti enemmän luonnevikoja kuin muilla. Itse luin tästä jostain terve elämä lehdestä, en löytänyt nyt sähköisenä sitä artikkelia mutta siinä psykoterapeutti kirjoitti juuri siitä että heidän luonneviat jäi hoitamatta ja siksi ovat nyt pahoja ja vanhuksina vaan pahenee. Ei ollut silloin mitään terapiaa tai lapsiperhetyötä tai muutakaan tukea.
Mun oman isän luonnevika oli tiedossa jo lapsena. Rääkkäsi sisaruksiaan ja pahoinpiteli niitä, kidutti sairaasti eläimiä, koko perhe pelkäsi sitä, sai tolkuttomia raivareita. Mitään ei sille tehty ja kun isän isä kuoli hänen teini-iässä niin se luonnevika pääsi paisumaan isoihin mittoihin kun yh äiti ei saanut lastaan mitenkään aisoihin.
Nyt 70v iässä isäni terrorisoi kaikkia yhä, naapurit, tutut, suku, omat lapset, kunnanvaltuusto, kunnanjohtaja, virkamiehet - KAIKKI pelkää tätä hullua ja kukaan ei uskalla köydä vastatusten tän mielipuolen kanssa. Mitään hoitoa ei ole saanut koskaan eikä saakaan kun ei myönnä itsessään vikaa.onneksi varmaan palvelukodissa sit aikanaan ukko lääkitään tajuttomaksi vihannekseksi.
Huonosti käyttäytyviä löytyy joka ikäluokasta.
Luonnevika on ihan pikkuisen eri asia kuin huonokäytöksinen ihminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan tavallista, että jos olen eri mieltä tai voimallisemmin puolustan itseäni, niin äitini pistää välit poikki. Tämä käy säännöllisin väliajoin. Hän yrittää myös taloudellisesti kontrolloida minua, mutta en halua mitään tukia tai lahjoja, koska niiden vastineena minun pitäisi luovuttaa omaa elämääni koskevia päätöksiä äitini tehtäväksi. Hän pitää omaa suhdettaa moniin ihmisiin paljon läheisempänä kuin nämä suhteet todellisuudessa ovat ja loukkaantuu, kun huomaa olevansa ulkokehällä. Oikeasti hän ei jaksa läheisyyttä ja kuormittuu arkisesta yhteydenpidosta ja tunnepuheesta. Äidilläni saattaa olla jollain tapaa epävakaa persoona/adhd tms. diagnosoimaton ongelma, joka vaikuttaa hänen käytökseen ja kykyyn ymmärtää omia ja muiden tunteita.
Itse olen hyvin toimeentuleva 4-kymppinen ja elänyt omillani 19-vuotiaasta. Olihan se nuorena raskasta, kun vanhemmat eivät olleet läsnä ja tukena. Aikuisena pääsin onneksi terapiaan ja sain tasapainoa elämään.
Aivan sama minulla, äiti katkoo välejä siitä jos sanon jotain vastaan tai jos en heti ”tottele” mitä äiti käskee tekemään. Ja myös nelikymppinen olen, ja lapsena kotoa ilman tukea ja apua ulos laitettu heti yo-kirjotusten jälkeen. Tän jälkeen en ole saanut yhtään lahjaa, korttia, tukea, apua, lastenhoitoapua, kuulumisten kyselyä tai muuta normaalia käytöstä.
Mun pitää olla se joka soittaa ja käy siellä. Nämä välien katkomiset on alkaneet käydä raskaaksi. Lapset ihmettelee minne mummo katosi, sitten taas 2-3v jälkeen tulee vuodeksi lasten elämään, taas laittaa välit poikki vuidelsi pariksi, taas palaa elämään... en jaksa enää.
Helpompi olisi ollut - ja lopputuloskin sama - kun vaan olisi ollut välirikossa koko ajan. Lapset nyt siinä 10-14 v iässä ja osaavat jo itsekin ihmetellä epästabiilin mummon touhuja. Yksi sanoi (huom, en ole mitenkään koskaan moittinut lapsille äitiäni) että on todella loukkaavaa tuo toiminta ja tuntuu että mummo ei meistä yhtään välitä.
Siinähän lapsi on ihan oikeassa. Äitini välittää vain itsestään. Melkein jo toivon että tulisi sellainen välirikko mikä ei enää koskaan korjaannu.
Jätät asiat vain silleen seuraavassa välirikossa, sitten kun olet henkisesti siihen valmis.
Tein tällä tavalla erään toisen sukulaisen kohdalla, joka käyttäytyi vastaavanlaisesti eli pisti välejä poikki tämän tästä. Sitten kerran jätinkin tulematta vastaan ja lakkasin vastaamasta yhteydenottoihin kokonaan. Kysyttäessä vastasin, että on parempi, että ei olla ollenkaan tekemisissä, koska näitä tuiskahduksia sattuu vähän väliä ja toivotin hyvää jatkoa. En vastannut enää viesteihin sen jälkeen.
En ole koskaan tuota katunut, päinvastoin. Valtavasti energiaa vapautuu, kun pääsee tuollaisista ihmisistä eroon. Ilmeisesti persoonallisuushäiriöillä on vahva perinnöllinen tausta. Kun vanhempi on häiriintynyt, osa lapsista perii sen joko elämäntavan tai geenien kautta. Vanhemmiten (olen 60+) uskon yhä enemmän geeneihin. Anoppini ja tämä ko. tässä viestissä mainitsemani ihminen ovat elämäni aikana ainoat, joiden kanssa olen ns. katkaissut välini. Olen luonteeltani liiankin pitkämielinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Ja mihinhän tuo väite perustuu?
Et hahmota mikä on perhe ja mikä suku.
Kyllä meillä isovanhemmat kuuluvat läheisesti perheeseen. Heihin ollaan yhteydessä, heidät kutsutaan juhliin. Lapset pitävät mummuihin ja pappoihin yhteyttä, koska nämä ovat kiinnostuneita lastenlastensa kuulumisista. Jopa päiväkodissa järjestetään isovanhempipäiviä.
Isovanhemmat ovat eri asemassa kuin muut sukulaiset, he ovat tavallisesti heti seuraavalla kehällä ydinperheen vierellä. Tämä kai kuitenkin on lähempänä normaalia kuin täysin välien katkaiseminen. Vanhemmat voivat myös luottaa siihen, että aina löytyy tarvittaessa myös turvallinen hoitaja ja vaikkapa yökyläpaikka.
Kyllä isovanhemmat aina kysyvät, mitä lapset haluavat esim synttäreikseen, eivätkä isovanhemmat tietystikään ryntää kenenkään kotiin ilman lupaa eikä tuputa palvelujaan, jos niitä ei haluta.
Näin siis toimitaan meillä, eikä mielestäni mitään rajoja rikota. Apua tarjotaan myös isovanhemmille, jos he sitä tarvitsevat. Nyt syksyllä käyn mieheni kanssa taas pesemässä appivanhempien ok-talon ikkunat; apua puolin ja toisin.
Isovanhemmat ovat sukulaisia, eivät perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Ja mihinhän tuo väite perustuu?
Et hahmota mikä on perhe ja mikä suku.
Kyllä meillä isovanhemmat kuuluvat läheisesti perheeseen. Heihin ollaan yhteydessä, heidät kutsutaan juhliin. Lapset pitävät mummuihin ja pappoihin yhteyttä, koska nämä ovat kiinnostuneita lastenlastensa kuulumisista. Jopa päiväkodissa järjestetään isovanhempipäiviä.
Isovanhemmat ovat eri asemassa kuin muut sukulaiset, he ovat tavallisesti heti seuraavalla kehällä ydinperheen vierellä. Tämä kai kuitenkin on lähempänä normaalia kuin täysin välien katkaiseminen. Vanhemmat voivat myös luottaa siihen, että aina löytyy tarvittaessa myös turvallinen hoitaja ja vaikkapa yökyläpaikka.
Kyllä isovanhemmat aina kysyvät, mitä lapset haluavat esim synttäreikseen, eivätkä isovanhemmat tietystikään ryntää kenenkään kotiin ilman lupaa eikä tuputa palvelujaan, jos niitä ei haluta.
Näin siis toimitaan meillä, eikä mielestäni mitään rajoja rikota. Apua tarjotaan myös isovanhemmille, jos he sitä tarvitsevat. Nyt syksyllä käyn mieheni kanssa taas pesemässä appivanhempien ok-talon ikkunat; apua puolin ja toisin.
Sun on helppo editelmöidä kun sulla on hyvät vanhemmat ja appivanhemmat. Voin kertoa että jos sulla olisi juopot ja narisistit niin elämäsi olisi täyttä helvettiä ja kummatkaan isovanhemmat ei todellakaan kuuluisi perheen lähipiiriin eikä edes ulkokehälle.
Sun on mahdoton ymmärtää millaista on huonojen ja hullujen isovanhempien toiminta, kun teillä ne on hyvät ja rakastavat. Ei kannata esitelmöidä ja opastaa kun et tiedä mitä tässäkin ketjussa oikeasti puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Ja mihinhän tuo väite perustuu?
Et hahmota mikä on perhe ja mikä suku.
Kyllä meillä isovanhemmat kuuluvat läheisesti perheeseen. Heihin ollaan yhteydessä, heidät kutsutaan juhliin. Lapset pitävät mummuihin ja pappoihin yhteyttä, koska nämä ovat kiinnostuneita lastenlastensa kuulumisista. Jopa päiväkodissa järjestetään isovanhempipäiviä.
Isovanhemmat ovat eri asemassa kuin muut sukulaiset, he ovat tavallisesti heti seuraavalla kehällä ydinperheen vierellä. Tämä kai kuitenkin on lähempänä normaalia kuin täysin välien katkaiseminen. Vanhemmat voivat myös luottaa siihen, että aina löytyy tarvittaessa myös turvallinen hoitaja ja vaikkapa yökyläpaikka.
Kyllä isovanhemmat aina kysyvät, mitä lapset haluavat esim synttäreikseen, eivätkä isovanhemmat tietystikään ryntää kenenkään kotiin ilman lupaa eikä tuputa palvelujaan, jos niitä ei haluta.
Näin siis toimitaan meillä, eikä mielestäni mitään rajoja rikota. Apua tarjotaan myös isovanhemmille, jos he sitä tarvitsevat. Nyt syksyllä käyn mieheni kanssa taas pesemässä appivanhempien ok-talon ikkunat; apua puolin ja toisin.
Perusta oma ketjusi siitä, miten ihanaa on kun on turvalliset ja hyvät isovanhemmat. Totta kai se on ihanaa, kun niin on ja meilläkin on niin toiselta puolelta. Kun taas sairaalle ja häiriintyneelle ei pysty lasta jättämään hoitoon. Meillä ei ollut alkoholismia, mutta sitähän nykyään on paljon, että isovanhemmat juovat. Jotkut lyövät myös kuten tässäkin ketjussa kerrottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi ei voi ilmoittaa että ”heidän perheessään isovanhemmat sitäjatätä”.
Kyllä se on se miniä joka määrää oman perheensä rajat. Ei isovanhemmat voi sitä ulkopuolelta tulla sanelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Ja mihinhän tuo väite perustuu?
Et hahmota mikä on perhe ja mikä suku.
Kyllä meillä isovanhemmat kuuluvat läheisesti perheeseen. Heihin ollaan yhteydessä, heidät kutsutaan juhliin. Lapset pitävät mummuihin ja pappoihin yhteyttä, koska nämä ovat kiinnostuneita lastenlastensa kuulumisista. Jopa päiväkodissa järjestetään isovanhempipäiviä.
Isovanhemmat ovat eri asemassa kuin muut sukulaiset, he ovat tavallisesti heti seuraavalla kehällä ydinperheen vierellä. Tämä kai kuitenkin on lähempänä normaalia kuin täysin välien katkaiseminen. Vanhemmat voivat myös luottaa siihen, että aina löytyy tarvittaessa myös turvallinen hoitaja ja vaikkapa yökyläpaikka.
Kyllä isovanhemmat aina kysyvät, mitä lapset haluavat esim synttäreikseen, eivätkä isovanhemmat tietystikään ryntää kenenkään kotiin ilman lupaa eikä tuputa palvelujaan, jos niitä ei haluta.
Näin siis toimitaan meillä, eikä mielestäni mitään rajoja rikota. Apua tarjotaan myös isovanhemmille, jos he sitä tarvitsevat. Nyt syksyllä käyn mieheni kanssa taas pesemässä appivanhempien ok-talon ikkunat; apua puolin ja toisin.
Perusta oma ketjusi siitä, miten ihanaa on kun on turvalliset ja hyvät isovanhemmat. Totta kai se on ihanaa, kun niin on ja meilläkin on niin toiselta puolelta. Kun taas sairaalle ja häiriintyneelle ei pysty lasta jättämään hoitoon. Meillä ei ollut alkoholismia, mutta sitähän nykyään on paljon, että isovanhemmat juovat. Jotkut lyövät myös kuten tässäkin ketjussa kerrottiin.
Jep. Jotkut lyövät myös niitä aikuisia lapsiaan. Ja lapsenlapsiaan jos silmä välttää. Siinä on vähän tuon onnellisen ja harmonisen rakkaudentäyteisen perheidyllin kanssa haasteita, kun joka hetki saa pelätä milloin itse saa turpaan omalta isältään tai milloin tämä isoisä hyökkää lapsenlapsen kimppuun.
Mutta kun ne isovanhemmat kuuluu perheen sisäpiiriin! Eiku...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Ja mihinhän tuo väite perustuu?
Et hahmota mikä on perhe ja mikä suku.
Kyllä meillä isovanhemmat kuuluvat läheisesti perheeseen. Heihin ollaan yhteydessä, heidät kutsutaan juhliin. Lapset pitävät mummuihin ja pappoihin yhteyttä, koska nämä ovat kiinnostuneita lastenlastensa kuulumisista. Jopa päiväkodissa järjestetään isovanhempipäiviä.
Isovanhemmat ovat eri asemassa kuin muut sukulaiset, he ovat tavallisesti heti seuraavalla kehällä ydinperheen vierellä. Tämä kai kuitenkin on lähempänä normaalia kuin täysin välien katkaiseminen. Vanhemmat voivat myös luottaa siihen, että aina löytyy tarvittaessa myös turvallinen hoitaja ja vaikkapa yökyläpaikka.
Kyllä isovanhemmat aina kysyvät, mitä lapset haluavat esim synttäreikseen, eivätkä isovanhemmat tietystikään ryntää kenenkään kotiin ilman lupaa eikä tuputa palvelujaan, jos niitä ei haluta.
Näin siis toimitaan meillä, eikä mielestäni mitään rajoja rikota. Apua tarjotaan myös isovanhemmille, jos he sitä tarvitsevat. Nyt syksyllä käyn mieheni kanssa taas pesemässä appivanhempien ok-talon ikkunat; apua puolin ja toisin.
Isovanhemmat ovat sukulaisia, eivät perhettä.
Näin juuri. Missään virallisessa perhemääritelmässä isovanhemmat eivät ole perhettä, vaan sukulaisia.
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
Mikä sinua vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
Mikä sinua vaivaa?
Vaivan nimi on omahyväisyys.
Ap:n ylpeys on tärkeämpi kuin lasten oikeus isovanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
Teillä ilmeisesti opetettiin kotona kutsumaan muita luusereiksi. Sellaista "paremman väen" kasvatusfilosofiaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n ylpeys on tärkeämpi kuin lasten oikeus isovanhempiin.
Ei minusta kuulostanut ollenkaan tuolta. Vaikutti ennemminkin, että ap saattaisi hyväksyä sen, ettei hänestä pidetä, mutta kaipasi kovasti, että miehen vanhemmat pitäisivät edes omaan poikaansa ja lapsenlapsiin yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverin anoppi piti kunnon haukkumis-session, kun tämä ei jaksanut pitää lapsiperhe-arjessa ja uraa luodessa anopille mieluista siivoustasoa, omassa kodissaan. Ikäänkuin vain kaverini olisi pitänyt puunata, eikä anopin pojan ollenkaan. Aikansa kuunneltuaan kaverini sanoi, että ole hyvä ja poistu, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa ja sen jälkeen ei anoppia näkynyt, ei kiinnostanut lapsenlapset eikä oma poika.
Mun isä taas ei sietänyt kuulla minulta mielipidettäni hänen syrjähypyistään, olin siis sitä mieltä että olisi voinut silloiselta vuosikymmeniä vierellä kulkeneelta avovaimoltaan anteeksi pyytää. Sinne meni minun lapsiltani pappa ja itseltä isä. Haukkumiset olen saanut isän nykyiseltä puolisolta, koska minun pitäisi kuulemma pyytää anteeksi. Puoliso myös kiusasi lastani. Sisareni perheeseen pitävät yhteyttä, sisareni on ihan loppu heidän temppuiluunsa.
Että semmoisia aikuisia.No juuri tämä ”pienestä loukkaantuminen ja välit poikki ikuisesti” on se suurten ikäluokan boomeri-toimintatapa.
Omia ja kumppanin vanhempia ei voi ikävä kyllä valita.
Jos he ovat tahallaan inhoittavia ihmisiä, niin onneksi voi kuitenkin valita, että ei ole tekemisissä heidän kanssaan aikuisena.
Se, että he itse laittavat välit poikki ikuisesti jostain pikkujutusta on yleensä vain helpotus tilanteeseen.
Ei tarvitse itse nähdä sitä vaivaa ja sitä säilyy periaatteessa "moraalisempana" osapuolena, kun ihmiset saattavat jossain tilanteessa kysellä, että miksi ette ole tekemisissä?
Kiitos te tahallaan kus.päiset boomerit, kun poistutte itse vapaaehtoisesti pilaamasta elämäämme :)
Vierailija kirjoitti:
Siis ensin riitelet anopin kanssa, haukut tämän oikein kunnolla ja nyt ihmettelet, että miksi se ei halua olla kanssasi tekemisissä. Appiukko oli kuulemassa ja on tietenkin vaimonsa puolella, niinhän niiden miesten kuuluukin olla!
Anoppina katkaisisin välit koko miniän perheeseen, jota miniä ei pääsisi miestään ja lapsiaan syyttämään siitä, että ovat tekemisissä kanssani. Todennäköisesti miniä odottaa seuraavaa tilaisuutta päästä haukkumaan, joten kaikki sukujuhlia tms. välttelisin, koska jos miniä ei ole pyytänyt anteeksi, hän jatkaa edelleen riitaa.
Oman miniän kanssa välit ovat kohteliaan etäiset, koska en todellakaan halua tilanteeseen, jossa poikani vaimo päättää kertoa ajatuksensa minusta.
Se, että anoppi alkaa haastamaan vanhempien päätöstä olla kastamatta lastaan on täysin asiatonta. Jokaisella on uskonvapaus ja sitä tulee kunnioittaa. Kenenkään ei tarvitse kastaa lapsiaan anopin mieliksi.
Häh? "Mieheni muistutti isäänsä" ja sitten "isäni suuttui" ja "isäni mahtipontisena ilmoitti..." ja kenen isän vaimon tyttäriä oikein tarkoitat?
Että kenen isästä tässä nyt on kyse, ja kuka suuttui ja mistä?