Lue keskustelun säännöt.
Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin
27.09.2020 |
Riitannuin anopin kanssa viime vuonna, siinä oli sanaharkkaa suuntaan ja toiseen. Riita oli ihan tyhmä ja itse ajattelin, että kyllä välit tästä korjaantuvat. Molemmat siis haukuimme toisiamme aivan yhtä kamalasti ja lapsellisesti sanoen, anoppi aloitti, joten molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä kaikkeen. Mieheni piti riidassa puoliani ja appiukko vaimonsa puolia, vaikka molemmista miehistä näki, etteivät he todellakaan olisi kaivanneet mitään riitaa.
No mikä on tilanne näin vuoden jälkeen? Appivanhemmat ovat katkaisseet välinsä meihin kaikkiin. Mies on laittanut sinne syntymäpäiväonnitteluja ja joskus lasten kanssa soitellut, appivanhemmilta ei ole tullut mitään elettä tännepäin. Nyt päätettiin, että mekin annetaan olla. En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään.
Kommentit (553)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
En kastanu lastani, mutta ehdottomasti olisin, jos joku lähisukulainen olisi ottanut sen noin raskaasti.
Miksi?
Sitäpaitsi ei sitä lasta kasteta, jos vanhemmat ei kuulu kirkkoon. Ai niin, sinähän liittyisit kirkkoonkin jos anoppi haluaisi.
Koska se olisi jollekin toiselle selvästi tärkeämpi asia kuin minulle. En tullut ajatelleeksi, että vanhempien on kuuluttava kirkkoon. Ehkä olisin sen tehnytkin. Eikö se onnistu helposti netissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverin anoppi piti kunnon haukkumis-session, kun tämä ei jaksanut pitää lapsiperhe-arjessa ja uraa luodessa anopille mieluista siivoustasoa, omassa kodissaan. Ikäänkuin vain kaverini olisi pitänyt puunata, eikä anopin pojan ollenkaan. Aikansa kuunneltuaan kaverini sanoi, että ole hyvä ja poistu, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa ja sen jälkeen ei anoppia näkynyt, ei kiinnostanut lapsenlapset eikä oma poika.
Mun isä taas ei sietänyt kuulla minulta mielipidettäni hänen syrjähypyistään, olin siis sitä mieltä että olisi voinut silloiselta vuosikymmeniä vierellä kulkeneelta avovaimoltaan anteeksi pyytää. Sinne meni minun lapsiltani pappa ja itseltä isä. Haukkumiset olen saanut isän nykyiseltä puolisolta, koska minun pitäisi kuulemma pyytää anteeksi. Puoliso myös kiusasi lastani. Sisareni perheeseen pitävät yhteyttä, sisareni on ihan loppu heidän temppuiluunsa.
Että semmoisia aikuisia.No juuri tämä ”pienestä loukkaantuminen ja välit poikki ikuisesti” on se suurten ikäluokan boomeri-toimintatapa.
Anoppiin meni välit kun kauniisti pyydettiin ennakkoon ettei toisen lapsemme ristiäisissä samalla lailla nostaisi kiukkukohtausta epämieluisasta lapsen nimestä kuten ekoissa ristiäisissä. Kuulemma häntä ei mukelot opeta miten eletään ja ollaan, ja välit poikki kertalaakista.
Omien vanhempien kanssa sama tapahtui kun antoivat tukkapöllyn lapselleni ja sanoin asiallisesti että en hyväksy tuota, vaikka minua kurititte aikanaan niin minun lapsiani ei samalla lailla kasvateta. Samantien välit poikki.
Välirikot kestäneet jo 6-7 vuotta ja tänä aikana lapsenlpset on kasvaneet ja tullut kaksi uutta lastenlasta joita kummatkaan ei ole tavanneet ikinä. Heitä kun ei kiinnosta, on niin tärkeää olla loukkaantunut ja välirikossa.
Kummassakin tapauksessa oli kyseessä asia joka oli siis ISOVANHEMMAN OMA PERSEILY, mutta joka käännettiin sitten asiasta sanottaessa mun syyksi ja välirikko kehiin. Mitään riitaa ei edes ollut! En kertaakaan haukkunut ketään!Ilman isovanhempia eletty jo vuosia ja mun puolesta saavat siellä kiukkuilla rauhassa keskenään. Tuo osoittaa että mitään rakkautta omiin lapsiin ei ole, kun omadta loukkaantumisesta ja mitättömästä asiasta ollaan valmiit välit katkomaan lopullisesti.
Hauskaa paskavaippavanhuutta sinne vaan!
Kirjoitin omasta kokemuksesta muutama sivu taaksepäin. Mutta lyhyesti: mieheni muistutti isäänsä MINUN lähestyvistä syntymäpäivistä ja kertoi, että kaipaisin joskus jotain muistamista. Vaikka korttia. Kun lähettivät syntymäpäiväkortit aina miehelleni ja kolmelle lapselle. Mutta ei minulle.
Tuosta isäni suuttui ja sanoi, että häntä ei opeteta elämään, ja välit poikki. Itse soitin kuukauden hiljaisuuden jälkeen perään että mitä hemmettiä, tämä ei ole oikein, ja sain kuulla että ihan oikein se on. Loukkaannuin, ja kerroin että en pidä siitä miten minua kohdellaan eri tavalla kuin isän vaimon tyttäriä. Sain täyslaidallisen niskaani ja isäni mahtipontisena ilmoitti, että tulee kyllä aikanaan kertomaan minun lapsilleni että "millainen heidän äitinsä oikeasti on".
Edelleen pohdin, että niin, millainen? Kiltti, kohtelias, huumorintajuinen, yliymmärtäväinen, empaattinen, pelokas ihmisten kanssa... kaikkea, myös huonoja puolia, mutta osaan kyllä nähdä ne itsessäni ja pyytää anteeksi. En tiedä, keneltä olen sen oppinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverin anoppi piti kunnon haukkumis-session, kun tämä ei jaksanut pitää lapsiperhe-arjessa ja uraa luodessa anopille mieluista siivoustasoa, omassa kodissaan. Ikäänkuin vain kaverini olisi pitänyt puunata, eikä anopin pojan ollenkaan. Aikansa kuunneltuaan kaverini sanoi, että ole hyvä ja poistu, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa ja sen jälkeen ei anoppia näkynyt, ei kiinnostanut lapsenlapset eikä oma poika.
Mun isä taas ei sietänyt kuulla minulta mielipidettäni hänen syrjähypyistään, olin siis sitä mieltä että olisi voinut silloiselta vuosikymmeniä vierellä kulkeneelta avovaimoltaan anteeksi pyytää. Sinne meni minun lapsiltani pappa ja itseltä isä. Haukkumiset olen saanut isän nykyiseltä puolisolta, koska minun pitäisi kuulemma pyytää anteeksi. Puoliso myös kiusasi lastani. Sisareni perheeseen pitävät yhteyttä, sisareni on ihan loppu heidän temppuiluunsa.
Että semmoisia aikuisia.No juuri tämä ”pienestä loukkaantuminen ja välit poikki ikuisesti” on se suurten ikäluokan boomeri-toimintatapa.
Anoppiin meni välit kun kauniisti pyydettiin ennakkoon ettei toisen lapsemme ristiäisissä samalla lailla nostaisi kiukkukohtausta epämieluisasta lapsen nimestä kuten ekoissa ristiäisissä. Kuulemma häntä ei mukelot opeta miten eletään ja ollaan, ja välit poikki kertalaakista.
Omien vanhempien kanssa sama tapahtui kun antoivat tukkapöllyn lapselleni ja sanoin asiallisesti että en hyväksy tuota, vaikka minua kurititte aikanaan niin minun lapsiani ei samalla lailla kasvateta. Samantien välit poikki.
Välirikot kestäneet jo 6-7 vuotta ja tänä aikana lapsenlpset on kasvaneet ja tullut kaksi uutta lastenlasta joita kummatkaan ei ole tavanneet ikinä. Heitä kun ei kiinnosta, on niin tärkeää olla loukkaantunut ja välirikossa.
Kummassakin tapauksessa oli kyseessä asia joka oli siis ISOVANHEMMAN OMA PERSEILY, mutta joka käännettiin sitten asiasta sanottaessa mun syyksi ja välirikko kehiin. Mitään riitaa ei edes ollut! En kertaakaan haukkunut ketään!Ilman isovanhempia eletty jo vuosia ja mun puolesta saavat siellä kiukkuilla rauhassa keskenään. Tuo osoittaa että mitään rakkautta omiin lapsiin ei ole, kun omadta loukkaantumisesta ja mitättömästä asiasta ollaan valmiit välit katkomaan lopullisesti.
Hauskaa paskavaippavanhuutta sinne vaan!Kirjoitin omasta kokemuksesta muutama sivu taaksepäin. Mutta lyhyesti: mieheni muistutti isäänsä MINUN lähestyvistä syntymäpäivistä ja kertoi, että kaipaisin joskus jotain muistamista. Vaikka korttia. Kun lähettivät syntymäpäiväkortit aina miehelleni ja kolmelle lapselle. Mutta ei minulle.
Tuosta isäni suuttui ja sanoi, että häntä ei opeteta elämään, ja välit poikki. Itse soitin kuukauden hiljaisuuden jälkeen perään että mitä hemmettiä, tämä ei ole oikein, ja sain kuulla että ihan oikein se on. Loukkaannuin, ja kerroin että en pidä siitä miten minua kohdellaan eri tavalla kuin isän vaimon tyttäriä. Sain täyslaidallisen niskaani ja isäni mahtipontisena ilmoitti, että tulee kyllä aikanaan kertomaan minun lapsilleni että "millainen heidän äitinsä oikeasti on".
Edelleen pohdin, että niin, millainen? Kiltti, kohtelias, huumorintajuinen, yliymmärtäväinen, empaattinen, pelokas ihmisten kanssa... kaikkea, myös huonoja puolia, mutta osaan kyllä nähdä ne itsessäni ja pyytää anteeksi. En tiedä, keneltä olen sen oppinut?
Miehesi muistutti omaa isäänsä ja sinun isäsi suuttui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverin anoppi piti kunnon haukkumis-session, kun tämä ei jaksanut pitää lapsiperhe-arjessa ja uraa luodessa anopille mieluista siivoustasoa, omassa kodissaan. Ikäänkuin vain kaverini olisi pitänyt puunata, eikä anopin pojan ollenkaan. Aikansa kuunneltuaan kaverini sanoi, että ole hyvä ja poistu, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa ja sen jälkeen ei anoppia näkynyt, ei kiinnostanut lapsenlapset eikä oma poika.
Mun isä taas ei sietänyt kuulla minulta mielipidettäni hänen syrjähypyistään, olin siis sitä mieltä että olisi voinut silloiselta vuosikymmeniä vierellä kulkeneelta avovaimoltaan anteeksi pyytää. Sinne meni minun lapsiltani pappa ja itseltä isä. Haukkumiset olen saanut isän nykyiseltä puolisolta, koska minun pitäisi kuulemma pyytää anteeksi. Puoliso myös kiusasi lastani. Sisareni perheeseen pitävät yhteyttä, sisareni on ihan loppu heidän temppuiluunsa.
Että semmoisia aikuisia.No juuri tämä ”pienestä loukkaantuminen ja välit poikki ikuisesti” on se suurten ikäluokan boomeri-toimintatapa.
Anoppiin meni välit kun kauniisti pyydettiin ennakkoon ettei toisen lapsemme ristiäisissä samalla lailla nostaisi kiukkukohtausta epämieluisasta lapsen nimestä kuten ekoissa ristiäisissä. Kuulemma häntä ei mukelot opeta miten eletään ja ollaan, ja välit poikki kertalaakista.
Omien vanhempien kanssa sama tapahtui kun antoivat tukkapöllyn lapselleni ja sanoin asiallisesti että en hyväksy tuota, vaikka minua kurititte aikanaan niin minun lapsiani ei samalla lailla kasvateta. Samantien välit poikki.
Välirikot kestäneet jo 6-7 vuotta ja tänä aikana lapsenlpset on kasvaneet ja tullut kaksi uutta lastenlasta joita kummatkaan ei ole tavanneet ikinä. Heitä kun ei kiinnosta, on niin tärkeää olla loukkaantunut ja välirikossa.
Kummassakin tapauksessa oli kyseessä asia joka oli siis ISOVANHEMMAN OMA PERSEILY, mutta joka käännettiin sitten asiasta sanottaessa mun syyksi ja välirikko kehiin. Mitään riitaa ei edes ollut! En kertaakaan haukkunut ketään!Ilman isovanhempia eletty jo vuosia ja mun puolesta saavat siellä kiukkuilla rauhassa keskenään. Tuo osoittaa että mitään rakkautta omiin lapsiin ei ole, kun omadta loukkaantumisesta ja mitättömästä asiasta ollaan valmiit välit katkomaan lopullisesti.
Hauskaa paskavaippavanhuutta sinne vaan!Kirjoitin omasta kokemuksesta muutama sivu taaksepäin. Mutta lyhyesti: mieheni muistutti isäänsä MINUN lähestyvistä syntymäpäivistä ja kertoi, että kaipaisin joskus jotain muistamista. Vaikka korttia. Kun lähettivät syntymäpäiväkortit aina miehelleni ja kolmelle lapselle. Mutta ei minulle.
Tuosta isäni suuttui ja sanoi, että häntä ei opeteta elämään, ja välit poikki. Itse soitin kuukauden hiljaisuuden jälkeen perään että mitä hemmettiä, tämä ei ole oikein, ja sain kuulla että ihan oikein se on. Loukkaannuin, ja kerroin että en pidä siitä miten minua kohdellaan eri tavalla kuin isän vaimon tyttäriä. Sain täyslaidallisen niskaani ja isäni mahtipontisena ilmoitti, että tulee kyllä aikanaan kertomaan minun lapsilleni että "millainen heidän äitinsä oikeasti on".
Edelleen pohdin, että niin, millainen? Kiltti, kohtelias, huumorintajuinen, yliymmärtäväinen, empaattinen, pelokas ihmisten kanssa... kaikkea, myös huonoja puolia, mutta osaan kyllä nähdä ne itsessäni ja pyytää anteeksi. En tiedä, keneltä olen sen oppinut?
Miehesi muistutti omaa isäänsä ja sinun isäsi suuttui?
Taisi olla typo, aiemmalla sivulla se oli kirjoittajan oma isä jota muistutettiin ja joka suuttui
No onhan se nyt selvä että boomereilla on varmaan tuplasti enemmän luonnevikoja kuin muilla. Itse luin tästä jostain terve elämä lehdestä, en löytänyt nyt sähköisenä sitä artikkelia mutta siinä psykoterapeutti kirjoitti juuri siitä että heidän luonneviat jäi hoitamatta ja siksi ovat nyt pahoja ja vanhuksina vaan pahenee. Ei ollut silloin mitään terapiaa tai lapsiperhetyötä tai muutakaan tukea.
Mun oman isän luonnevika oli tiedossa jo lapsena. Rääkkäsi sisaruksiaan ja pahoinpiteli niitä, kidutti sairaasti eläimiä, koko perhe pelkäsi sitä, sai tolkuttomia raivareita. Mitään ei sille tehty ja kun isän isä kuoli hänen teini-iässä niin se luonnevika pääsi paisumaan isoihin mittoihin kun yh äiti ei saanut lastaan mitenkään aisoihin.
Nyt 70v iässä isäni terrorisoi kaikkia yhä, naapurit, tutut, suku, omat lapset, kunnanvaltuusto, kunnanjohtaja, virkamiehet - KAIKKI pelkää tätä hullua ja kukaan ei uskalla köydä vastatusten tän mielipuolen kanssa. Mitään hoitoa ei ole saanut koskaan eikä saakaan kun ei myönnä itsessään vikaa.onneksi varmaan palvelukodissa sit aikanaan ukko lääkitään tajuttomaksi vihannekseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En käsitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
No tämä. En vois ikinä kuvitella riiteleväni rankasti muiden kuin mieheni kanssa. Hänenkin kanssa harvoin ja riidat on nopeasti ohi. En todellakaan anoppini tai äitini tai kenkään muun kanssa.
Tätä itsekin ihmettelen. En ole 25 vuoteen onnistunut riitelemään edes miehen kanssa noin.
No et tietenkään, jeesustelija, kun ne sun läheiset on NORMAALEITA ihmisiä. Kaikkien löheiset EI OLE. Sullakin olisi taistelu ja ilmiriita päällä koko ajan jos sulla olisi narsisti vanhempana. Se kun ei riipu sinusta ja sun tekemisistä vaan se narsisti kehittää riidan yksinkin.
Jep, mullakin on hyvät välit anoppiin. Ei olla koskaan riidelty. Sen sijaan välit äitiini on viileät. Äiti ensinnäkin odottaa aina, että minä soitan, ikinä ei soita minulle eikä varsinkaan lapsille. Ei halua tuhlata rahojaan puhelinlaskuun. Veljeni lapsia hyysää ja hoitaa, minun lapsiani ei ole koskaan hoitanut. Lisäks minua vähätellään, ei pidetä siitä että asun kaupungissa, korkeakoulutettuja haukutaan jatkuvasti (olen perheen ainut korkeakoulutettu) jne. Vähättely on siirtynyt jo lapsiinkin, kaupunkilaisina heistä ei tule mitään, vain maalla kasvaa terveitä ja kunnollisia kansalaisia. Mun lapset osaa käyttäytyä ja ovat hyviä koulussa, kehutaanko heitä koskaan, ei. Serkkuja kyllä kehutaan sen minkä ehditään. Joka jumalan kerta tuodaan esiin se, kuinka paljon parempia serkut ovat. En jaksa sitä nälvimistä, joten en soittele kovin usein. Useammin soitan anopille. Anoppi on ihan oikeasti kiinnostunut lapsenlapsistaan. Kehuu heitä ja aidosti rakastaa. Ilman vähättelyä ja vertailua muihin.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Jos anoppi huutaa, se on hänen asiansa. Ei siihen tarvitse huutamalla vastata. Minä en ole koskaan kinastellut anoppini kanssa, vaan olen aina pyytänyt miestäni puhumaan äidilleen. Näin on selvitty. On parempi olla rauhan rakentaja.
Ei tuo ole rauhan rakentamista vaan vetäytymistä ja miehen selän taakse piiloon menemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Ja mihinhän tuo väite perustuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Sulla on kuitenkin itselläsi rajattomuus-ongelma...
Ja mihinhän tuo väite perustuu?
Et hahmota mikä on perhe ja mikä suku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ihan tavallista, että jos olen eri mieltä tai voimallisemmin puolustan itseäni, niin äitini pistää välit poikki. Tämä käy säännöllisin väliajoin. Hän yrittää myös taloudellisesti kontrolloida minua, mutta en halua mitään tukia tai lahjoja, koska niiden vastineena minun pitäisi luovuttaa omaa elämääni koskevia päätöksiä äitini tehtäväksi. Hän pitää omaa suhdettaa moniin ihmisiin paljon läheisempänä kuin nämä suhteet todellisuudessa ovat ja loukkaantuu, kun huomaa olevansa ulkokehällä. Oikeasti hän ei jaksa läheisyyttä ja kuormittuu arkisesta yhteydenpidosta ja tunnepuheesta. Äidilläni saattaa olla jollain tapaa epävakaa persoona/adhd tms. diagnosoimaton ongelma, joka vaikuttaa hänen käytökseen ja kykyyn ymmärtää omia ja muiden tunteita.
Itse olen hyvin toimeentuleva 4-kymppinen ja elänyt omillani 19-vuotiaasta. Olihan se nuorena raskasta, kun vanhemmat eivät olleet läsnä ja tukena. Aikuisena pääsin onneksi terapiaan ja sain tasapainoa elämään.
Vierailija kirjoitti:
No onhan se nyt selvä että boomereilla on varmaan tuplasti enemmän luonnevikoja kuin muilla. Itse luin tästä jostain terve elämä lehdestä, en löytänyt nyt sähköisenä sitä artikkelia mutta siinä psykoterapeutti kirjoitti juuri siitä että heidän luonneviat jäi hoitamatta ja siksi ovat nyt pahoja ja vanhuksina vaan pahenee. Ei ollut silloin mitään terapiaa tai lapsiperhetyötä tai muutakaan tukea.
Mun oman isän luonnevika oli tiedossa jo lapsena. Rääkkäsi sisaruksiaan ja pahoinpiteli niitä, kidutti sairaasti eläimiä, koko perhe pelkäsi sitä, sai tolkuttomia raivareita. Mitään ei sille tehty ja kun isän isä kuoli hänen teini-iässä niin se luonnevika pääsi paisumaan isoihin mittoihin kun yh äiti ei saanut lastaan mitenkään aisoihin.
Nyt 70v iässä isäni terrorisoi kaikkia yhä, naapurit, tutut, suku, omat lapset, kunnanvaltuusto, kunnanjohtaja, virkamiehet - KAIKKI pelkää tätä hullua ja kukaan ei uskalla köydä vastatusten tän mielipuolen kanssa. Mitään hoitoa ei ole saanut koskaan eikä saakaan kun ei myönnä itsessään vikaa.onneksi varmaan palvelukodissa sit aikanaan ukko lääkitään tajuttomaksi vihannekseksi.
Huonosti käyttäytyviä löytyy joka ikäluokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Näihin keskusteluihin osallistuvat luonnollisesti ne, joilla on ongelmia ja haluavat jakaa kokemuksensa, eivätkä ne, joilla ongelmia ei ole. Veikkaukseni perustuu tutkimustietoon eli useampaankin kirjaan, joita olen suurten ikäluokkien elinoloista lukenut. Minun anopillani on diagnosoituna persoonallisuuhäiriö ja muitakin psykiatrisia sairauksia. Vaikea traumatausta kuten monilla suurten ikäluokan ihmisillä on, sota, alkoholismia, orpoutta, vammaisuutta, traagisia tapatumia ja sairauksia, mihin ei ole koskaan saanut minkäänlaista mt-apua. Olen joutunut häntä pelkäämään eli että tappaa minut. Tällaisiakin ihmisiä on isovanhempina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Jos anoppi huutaa, se on hänen asiansa. Ei siihen tarvitse huutamalla vastata. Minä en ole koskaan kinastellut anoppini kanssa, vaan olen aina pyytänyt miestäni puhumaan äidilleen. Näin on selvitty. On parempi olla rauhan rakentaja.
Ei tuo ole rauhan rakentamista vaan vetäytymistä ja miehen selän taakse piiloon menemistä.
Ihan sama millä nimellä nimitetään, mutta kunhan ei tarvitse olla tekemisissä. Eri.
Vierailija kirjoitti:
Riidat sovitaan. Aloitteen tekee aina joku.
Joo näinhän se olisi, jos kaikki ihmiset olisivat normaaleja. Mutta kun kaikki eivät ole. Joskut ihmiset saattavat vaatia muilta vaikka mitä, mutteivät itse veny samaan. Kyllähän se keneltä vaaditaan voi yrittää loputtomasti, mutta viimein tulee hetki ettei pystykään ja siitä sitten syntyy se riita, jolloin välit menevät poikki.
Veikkaan, että ap:n tapauksessa -anoppi on ollut sellaista jatkuvasti neuvovaa ja arvostelevaa tyyppiä, joka kaiken päälle määrää miten toimitaan jouluna ja juhannuksena. Todennäköisesti määkiii perinteistä ja pitää huolen että perheen miesväki saa rentoutua jouluna ja juhannuksena kun naiset, ml. miniä, raatavat kaikkien edestä.
Ap, kommentoitko, olenko oikeassa?
T. Sara
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverin anoppi piti kunnon haukkumis-session, kun tämä ei jaksanut pitää lapsiperhe-arjessa ja uraa luodessa anopille mieluista siivoustasoa, omassa kodissaan. Ikäänkuin vain kaverini olisi pitänyt puunata, eikä anopin pojan ollenkaan. Aikansa kuunneltuaan kaverini sanoi, että ole hyvä ja poistu, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa ja sen jälkeen ei anoppia näkynyt, ei kiinnostanut lapsenlapset eikä oma poika.
Mun isä taas ei sietänyt kuulla minulta mielipidettäni hänen syrjähypyistään, olin siis sitä mieltä että olisi voinut silloiselta vuosikymmeniä vierellä kulkeneelta avovaimoltaan anteeksi pyytää. Sinne meni minun lapsiltani pappa ja itseltä isä. Haukkumiset olen saanut isän nykyiseltä puolisolta, koska minun pitäisi kuulemma pyytää anteeksi. Puoliso myös kiusasi lastani. Sisareni perheeseen pitävät yhteyttä, sisareni on ihan loppu heidän temppuiluunsa.
Että semmoisia aikuisia.No juuri tämä ”pienestä loukkaantuminen ja välit poikki ikuisesti” on se suurten ikäluokan boomeri-toimintatapa.
Anoppiin meni välit kun kauniisti pyydettiin ennakkoon ettei toisen lapsemme ristiäisissä samalla lailla nostaisi kiukkukohtausta epämieluisasta lapsen nimestä kuten ekoissa ristiäisissä. Kuulemma häntä ei mukelot opeta miten eletään ja ollaan, ja välit poikki kertalaakista.
Omien vanhempien kanssa sama tapahtui kun antoivat tukkapöllyn lapselleni ja sanoin asiallisesti että en hyväksy tuota, vaikka minua kurititte aikanaan niin minun lapsiani ei samalla lailla kasvateta. Samantien välit poikki.
Välirikot kestäneet jo 6-7 vuotta ja tänä aikana lapsenlpset on kasvaneet ja tullut kaksi uutta lastenlasta joita kummatkaan ei ole tavanneet ikinä. Heitä kun ei kiinnosta, on niin tärkeää olla loukkaantunut ja välirikossa.
Kummassakin tapauksessa oli kyseessä asia joka oli siis ISOVANHEMMAN OMA PERSEILY, mutta joka käännettiin sitten asiasta sanottaessa mun syyksi ja välirikko kehiin. Mitään riitaa ei edes ollut! En kertaakaan haukkunut ketään!Ilman isovanhempia eletty jo vuosia ja mun puolesta saavat siellä kiukkuilla rauhassa keskenään. Tuo osoittaa että mitään rakkautta omiin lapsiin ei ole, kun omadta loukkaantumisesta ja mitättömästä asiasta ollaan valmiit välit katkomaan lopullisesti.
Hauskaa paskavaippavanhuutta sinne vaan!Kirjoitin omasta kokemuksesta muutama sivu taaksepäin. Mutta lyhyesti: mieheni muistutti isäänsä MINUN lähestyvistä syntymäpäivistä ja kertoi, että kaipaisin joskus jotain muistamista. Vaikka korttia. Kun lähettivät syntymäpäiväkortit aina miehelleni ja kolmelle lapselle. Mutta ei minulle.
Tuosta isäni suuttui ja sanoi, että häntä ei opeteta elämään, ja välit poikki. Itse soitin kuukauden hiljaisuuden jälkeen perään että mitä hemmettiä, tämä ei ole oikein, ja sain kuulla että ihan oikein se on. Loukkaannuin, ja kerroin että en pidä siitä miten minua kohdellaan eri tavalla kuin isän vaimon tyttäriä. Sain täyslaidallisen niskaani ja isäni mahtipontisena ilmoitti, että tulee kyllä aikanaan kertomaan minun lapsilleni että "millainen heidän äitinsä oikeasti on".
Edelleen pohdin, että niin, millainen? Kiltti, kohtelias, huumorintajuinen, yliymmärtäväinen, empaattinen, pelokas ihmisten kanssa... kaikkea, myös huonoja puolia, mutta osaan kyllä nähdä ne itsessäni ja pyytää anteeksi. En tiedä, keneltä olen sen oppinut?
Mä kans suututin äitini, kun "arvostelin" hänen "lempiminiäänsä" - veljeni vaimo, joka on äidille monin verroin rakkaampi ja "parempi" tytär kuin minä. Tilanne on se, että meitä on kolme sisarusta, mä olen vanhin ja mulla on kaksi pikkuveljeä. Meistä kaikista (lapset ja vävy + miniä) vanhin on mun mies, sitten minä, sitten tämä "lempiminiä", sitten mun veljistä vanhempi, sitten nuorempi veli ja nuoremman veljen avovaimo. No, mun mies sai 40-vuotislahjaksi jotain vaatetta, joko yöpuvun tai alushousut tms. Mä sain 400 €, kun oli mun 40-vuotispäivä. Sitten pari vuotta myöhemmin, kun tämä "lempiminiä" täytti 40, alkoi äiti tivata, että mitä minä sain 40-vuotislahjaksi (ajatuksella, että annetaan sama tälle miniälle)? Vastasin siihen, että eihän sillä ole merkitystä, mitä minä sain, vaan sillä, mitä mun mieheni sai. Tästä tosiaan vedettiin ne herneet nenään. En tiedä, mitä kälyni lahjaksi sai, tai mitä veljeni sitten täyttäessään vuorollaan, mutta kieltämättä se taas osoitti tämän meidän arvostuksen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Toki tuo tieto, mitä linkissä oli, on minulle tuttua. Olen ollut pitkään psykiatrisessa työssä niin avo- kuin sairaalapuolella. Mutta tuo linkki ei vastannut kysymykseeni, onko suurien ikäluokkien persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys luokkaa 10-15 %?
Se, että sinä veikkaat, ei ole tutkittua tietoa eikä se, että suurin piirtein joka toisella vauva.fi palstan keskustelijalla on huonot välit isovanhempiin.
Itse kertoisin, että omassa perheessäni ei ole riitoja isovanhempien ja miniöiden/vävyjen välillä. En edes tunne ketään sellaista, jotka eivät tapaisi ikääntyviä vanhempiaan/ appivanhempiaan. Tämä on siis aivan samanlaista"tietoa", jos se perustetaan vain omiin kokemuksiin ts. "mutuun".
Tarkennuksena, en veikannut mitään prosenttilukua, olin eri henkilö, jolle alun perin kommentoit. Tarkoitin sanoa, että koska esiintyvyys on väestössä tuota luokkaa, niin vanhemmissa ikäluokassa on todennäköisemmin persoonallisuushäiriöitä enemmän (lähempänä vaihteluvälin 15 kuin kuin 5), johtuen siitä miten persoonallisuushäiriöt syntyvät ja miten niitä voisi hoitaa jo lapsuusiässä. Osa persoonallisuushäiriöistä on perinnöllisiä kuten taipumus psykoottisuuteen. Tätä löytyy anopinkin suvusta enemmän, joten toivon, että tulevat lapsenlapseni eivät perisi sitä taipumusta.
Ei mitenkään ennenkuulumatonta. Itse olen Helsingistä kotoisin, ja mieheni pieneltä paikkakunnalta, sanotaan nyt vaikka Jämsän kokoiselta alueelta Keski-Suomesta. Mieheni äiti on aina suhtautunut erikoisen hiljaisesti ja kylmästi minuun, siis ihan jo siitä päivästä asti kun heidät ekaa kertaa tapasin.
Sanotaan että mieheni on hyvin urallaan menestynyt, ja tämä lähtökohtaisesti siitä syystä että ei jäänyt tälle pienelle paikkakunnalle vaan muutti Helsinkiin ja perusti yrityksensä. Kuulin hääpäivänäni että anoppi ei päässyt häihin vedoten siihen että oli kipeänä. Lähetin sitten häistä ylijääneen kakunkin anopille miehensä mukana. Totean tässä myös että appiukko on aina ollut maailman sydämellisin ihminen, aina valmis auttamaan ja pitää minua kuin tyttärenään.
Seuraavana jouluna anoppi otti muutaman rommipaukun ja punaviiniä, ja sen jälkeen alkoi mongertaa minulle olohuoneessa miten on aina pitänyt minua hemmoteltuna ja tyhmänä tyhjäpäänä, ja pyysi miestä tekemään avioehdon heti kun oli minut tavannut. En itse juo, joten yritin ainoastaan poistua takavasemmalle tilanteesta, mutta anopin höyryäminen ainoastaan jatkui. Olin jonninjoutava tyhjäntoimittaja, joka ei ikinä saa anopin hyväksyntää, ja osaan ainoastaan käyttää mieheni rahaa.
Tämän jälkeen ymmärsin, että en ikinä tule saamaan tämän ihmisen hyväksyntää ja jatkoin elämääni. Lähetän toki lasten kanssa joulukortteja, ja mies käy lasten kanssa anoppilassa säännöllisesti. Nyt ilmeisesti anoppi on ottanut tyttäreni hampaisiinsa, sillä ainoastaan poikani saa rahaa jouluna kortin mukana, tytär ei mitään. En ole moksiskaan mikäli anoppi ei minusta pidä, mutta kymmenenvuotiaaseen lapseeni ei henkistä väkivaltaa käytetä. Mikäli lapsia ei kohdella tasapuolisesti, kumpikaan lapsista ei enää jatkossa mummilassa käy.
Olen vähän sitä mieltä että boomerit ei ylipäätään kovin paljon rakasta lapsiaan. Osa toki kyllä, mutta yhtä iso osa ei.
Lapsia tuli vaikkei haluttukaan, niitä tehtiin sosiaalisesta pakosta, niitä hankittiin vähän kuin huonekaluiksi.
Jo lapsena monia meistä hakattiin ja pieksettiin ja kaltoinkohdeltiin, ei annettu mitään hellyyttä tai rakkautta, ivattiin ja pilkattiin. Minäkin olin vahinko ja mua kohdeltiin aivan törkeästi koko lapsuus, nykymittapuulla olisi ollut välitön huostaanotto mutta silloin ei mistään mitään apua saanut eikä sossut tarkkailleet perheitä.
Aikuisena vanhemmat hylkäsi minut eikä ole missään tekemisissä. Minä olen aina ollut kiltti kympin tyttö, yrittänyt miellyttää ja olla kiltti lapsi ja auttaa ja palvella vanhempia, ja silti en koskaan rakkauden murujakaan saanut.
Tämä sama kohtalo on monella muullakin nelikymppisellä, sillä suurten ikäluokkien vanhemmuus oli isolla osalla aika vinksahtanutta. Onneksi osa oli sentään hyviä vanhempia.