Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin
27.09.2020 |
Riitannuin anopin kanssa viime vuonna, siinä oli sanaharkkaa suuntaan ja toiseen. Riita oli ihan tyhmä ja itse ajattelin, että kyllä välit tästä korjaantuvat. Molemmat siis haukuimme toisiamme aivan yhtä kamalasti ja lapsellisesti sanoen, anoppi aloitti, joten molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä kaikkeen. Mieheni piti riidassa puoliani ja appiukko vaimonsa puolia, vaikka molemmista miehistä näki, etteivät he todellakaan olisi kaivanneet mitään riitaa.
No mikä on tilanne näin vuoden jälkeen? Appivanhemmat ovat katkaisseet välinsä meihin kaikkiin. Mies on laittanut sinne syntymäpäiväonnitteluja ja joskus lasten kanssa soitellut, appivanhemmilta ei ole tullut mitään elettä tännepäin. Nyt päätettiin, että mekin annetaan olla. En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään.
Kommentit (553)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Ei ole tossun alla, miehelle kastamatta jättäminen oli tärkeämpää kuin minulle. Miehen vanhempien kanssa ei varsinaisesti keskusteltu asiasta, kerrottiin vain ettei kasteta, kun kysyivät milloin ristiäiset pidetään. Tuosta viimeisestä olen samaa mieltä, mutta minkä minä sille voin, jos appivanhemmat eivät halua olla tekemisissä poikansa ja hänen lastensa kanssa.
Tämänkin asian olisi voinut esittää ystävällisemmin. "Nimiäiset ovat silloin-ja-silloin" vs. "Emme kasta lasta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Ei ole tossun alla, miehelle kastamatta jättäminen oli tärkeämpää kuin minulle. Miehen vanhempien kanssa ei varsinaisesti keskusteltu asiasta, kerrottiin vain ettei kasteta, kun kysyivät milloin ristiäiset pidetään. Tuosta viimeisestä olen samaa mieltä, mutta minkä minä sille voin, jos appivanhemmat eivät halua olla tekemisissä poikansa ja hänen lastensa kanssa.
Tämänkin asian olisi voinut esittää ystävällisemmin. "Nimiäiset ovat silloin-ja-silloin" vs. "Emme kasta lasta".
Tai sitten olisi vaan ne hihhulit voineet jättää urkkimatta.
Luonnevikaiset katkaisevat välit lähimpiinsä. Eivät aattele, miltä lapsista tuntuu. Kelvottomia vanhemmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Luonnevikaiset katkaisevat välit lähimpiinsä. Eivät aattele, miltä lapsista tuntuu. Kelvottomia vanhemmiksi.
Niin siis isovanhemmathan rässä välit katkaisi...
Voi olla kaikkien kannalta paras ratkaisu, että välejä ei ole.
Minä jouduin vuosikymmenet asumaan erittäin hankalan anopin kanssa samassa pihapiirissä. Olen tosi onnellinen, kun ei enää koskaan tarvitse nähdä koko ihmistä.
Älkää antako kenenkään pilata elämäänne sen varjolla, että ollaan sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
Minulla on dominoiva jyräävä isosisko jolle ei saa sanoa vastaan. Ei vaan kestä sitä.
T siskonsa rääkkäämä
Niin mullakin.
Älysin vihdoin katkaista välit.
Mutta ei se vaurioita poista.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
MIKSI tuota ns äitiä pitäisi nyt alkaa hyvitellä ja rukoilla??! Käyttäytynyt törkeästi!
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Olit hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet -- siis elätkö jonkun vajaavaltaisen kanssa, joka ei osa ostaa itselleen vaatteita tai saa ostaa niitä ilman lupaasi?
Toiseksi kuka kumma odottaa ja suunnittelee jotain perhekuvausta kuin taivaspaikan saamista?
Kolmanneksi eikö ole ihan normaalia, että jos sanot anopille, että ostamansa vaatteet eivät kelpaa, niin hän ymmärtää, että mieluummin otat vastaan rahaa.
Haukuit anopin sekopääksi ja nyt ihmettelet, miksi ette ole väleissä. Mietipä kahdesti, miksi anoppi halusi olla tekemisissä kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
Eihän tuo luopuminen näyttänyt kovin vaikeaa olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Miksi ihmeessä anoppi tiesi teidän menosta johonkin perhekuvaukseen?
Perhekuvauksessa voi vaihtaa vaatteet välillä ja anoppi saa oman version 🙄
Tuoko oli syy, että välit meni koko sukuun... oliko sen arvoista?No enpä ajatellut, että tuollaisesta voi mielensä pahoittaa enkä todellakaan ajatellut, että tuollaisesta riidasta joku katkaisisi välit toisiin. Vieläkin olen ihan ihmeissäni. Tietysti kolikolla on kaksi puolta puolta enkä ole ymmärtänyt anoppini hermostumista ja olisi kai pitänyt anella anteeksiantoa heti sen vaate-episodin jälkeen. Mutta niin kuin sanoin, en ollut edes ajatellut, että joku kantaisi siitä kaunaa.
Ap
Siis sinuako saa kutsua sekopääksi ja pidät sitä pikkujuttuna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Olit hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet -- siis elätkö jonkun vajaavaltaisen kanssa, joka ei osa ostaa itselleen vaatteita tai saa ostaa niitä ilman lupaasi?
Toiseksi kuka kumma odottaa ja suunnittelee jotain perhekuvausta kuin taivaspaikan saamista?
Kolmanneksi eikö ole ihan normaalia, että jos sanot anopille, että ostamansa vaatteet eivät kelpaa, niin hän ymmärtää, että mieluummin otat vastaan rahaa.
Haukuit anopin sekopääksi ja nyt ihmettelet, miksi ette ole väleissä. Mietipä kahdesti, miksi anoppi halusi olla tekemisissä kanssasi.
Onhan tuo anoppi täyssekopää.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Ehkä olit väärä ihminen tuossa kohtaa ottamaan yhteyttä. Anopilla on mt-ongelmaa, ja hän olisi tarvinnut joko ulkopuolista peiliä (terapia tai hiukan kriittinen ystävä tai sukulainen) tai pojan vaivihkaista tukea. Että olisi ottanut äitiään hiukan ekstrasti huomioon. Tuo oli hyvä varoitus, että anoppi kokee sinun kaapanneen poikansa ja muuttaneen tämän. Sellaisessa tilanteessa ei auta pikkukeskustelut, vaan koko suvun olisi hyvä ottaa ottelutauko ja lähteä korjaamaan tilannetta jotenkin. Koska yhden mustavalkoinen viha tulee ilman muuta pilaamaan paljon asioita koko suvulta päästessään karkaamaan.
Jos anopilla on ollut onneton elämä, hän on saattanut kasvattaa pojastaan korviketta miehelleen. Siinä tilanteessa on erittäin kova kasvamisen paikka anopille pojan aikuistuminen joka tapauksessa. Jos kukaan ei tarjoa anopille myötätuntoa ja neuvo tietä eteenpäin, niin pieleen menee. Teidän olisi ollut pariskuntana syytä jotenkin osoittaa arvostusta hänelle ja esim. lahjoa häntä erilaisilla hoidoilla, äitipoikaviikonlopuilla tms. Tietysti jos anoppi on kyltymätön, tuollaiset ovat vain pikkusormia pirulle. Yleensä kuitenkin kriisi menee ohi ajan kanssa, jos muut suhtautuvat ymmärtävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Ehkä olit väärä ihminen tuossa kohtaa ottamaan yhteyttä. Anopilla on mt-ongelmaa, ja hän olisi tarvinnut joko ulkopuolista peiliä (terapia tai hiukan kriittinen ystävä tai sukulainen) tai pojan vaivihkaista tukea. Että olisi ottanut äitiään hiukan ekstrasti huomioon. Tuo oli hyvä varoitus, että anoppi kokee sinun kaapanneen poikansa ja muuttaneen tämän. Sellaisessa tilanteessa ei auta pikkukeskustelut, vaan koko suvun olisi hyvä ottaa ottelutauko ja lähteä korjaamaan tilannetta jotenkin. Koska yhden mustavalkoinen viha tulee ilman muuta pilaamaan paljon asioita koko suvulta päästessään karkaamaan.
Jos anopilla on ollut onneton elämä, hän on saattanut kasvattaa pojastaan korviketta miehelleen. Siinä tilanteessa on erittäin kova kasvamisen paikka anopille pojan aikuistuminen joka tapauksessa. Jos kukaan ei tarjoa anopille myötätuntoa ja neuvo tietä eteenpäin, niin pieleen menee. Teidän olisi ollut pariskuntana syytä jotenkin osoittaa arvostusta hänelle ja esim. lahjoa häntä erilaisilla hoidoilla, äitipoikaviikonlopuilla tms. Tietysti jos anoppi on kyltymätön, tuollaiset ovat vain pikkusormia pirulle. Yleensä kuitenkin kriisi menee ohi ajan kanssa, jos muut suhtautuvat ymmärtävästi.
Höpö höpö.
Anoppi joko selvittää päänsä tai ei selvitä mutta mitään koko suvun terapointia ja paapomista? Älä nyt viitsi.
Eikö kaikki anoppiongelmat olisi miehen selvitettävä? Jos ette saa miestä sopimaan asioista äitinsä kanssa, niin antaa sitten olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Ei ole tossun alla, miehelle kastamatta jättäminen oli tärkeämpää kuin minulle. Miehen vanhempien kanssa ei varsinaisesti keskusteltu asiasta, kerrottiin vain ettei kasteta, kun kysyivät milloin ristiäiset pidetään. Tuosta viimeisestä olen samaa mieltä, mutta minkä minä sille voin, jos appivanhemmat eivät halua olla tekemisissä poikansa ja hänen lastensa kanssa.
Tämänkin asian olisi voinut esittää ystävällisemmin. "Nimiäiset ovat silloin-ja-silloin" vs. "Emme kasta lasta".
Mistä muka kuvittelet tietäväsi, miten asia esitettiin? Ei siinä todellisessa tilanteessa tiivistetty kaikkea yhteen lauseeseen niin kuin nyt tein. Sitä paitsi typerää etsiä vikaa minusta ja miehestäni, kun appivanhemmat suuttuivat tyhjästä eivätkä ole suostuneet minkäänlaiseen sopuun sen jälkeen, kiukuttelevat yhä edelleen vaikka tapahtuneesta on jo melkein kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
No tämä. En vois ikinä kuvitella riiteleväni rankasti muiden kuin mieheni kanssa. Hänenkin kanssa harvoin ja riidat on nopeasti ohi. En todellakaan anoppini tai äitini tai kenkään muun kanssa.
Minäkään en voisi riidellä vanhempieni kanssa, jo pelkkä tiuskaisu sinne suuntaan aiheuttaisi aivan järjettömän raivarin ja, jos oltaisiin naamatusten, niin ainakin isä saattaisi jopa käydä käsiksi. Sisaruksiani, miestäni, saati pieniä lapsiamme vanhempani katsovat ihan yhtä jyrkästi alaspäin, kuin minua,koska he ovat vanhempieni hierarkiakäsityksen mukaan samalla tasolla kanssani, tai minusta alempana.
Uskokaa jo, että kaikille lapsille ei kasvun myötä muodostu molemminpuolista kunnioitusta vanhempiaan kohtaan, vaan etenkin väkivaltaiset vanhempi-lapsi-suhteet jäävät alistaviksi ja aikuiset lapset nähdään edelleen samanlaisina käskytettävinä ja kuritettavina, kuin mitä he alaikäisinä olivat. Aikuisuus ei ole asia, mikä automaattisesti tekee lapsesta vanhemman silmissä arvostettavan yksilön, jos tätä on tottunut kohtelemaan, kuin märkää rättiä.
Tällaisten ihmisten kanssa ei voi muuta tehdä, kuin alistua, joutua tarkoituksella, tai tahtomattaan välirikkoon, tai keksiä tavan manipuloida vanhempia. Aikuismainen keskustelu ei auta, sillä vanhempien mielestä lasten kanssa ei keskustella, niitä komennetaan.
Lisäksi moni tyrannivanhempi on kasvattanut lapsensa siihen, että riitatilanteessa lapsi pyytää ensin aina anteeksi ja sen jälkeen voidaan suunnitella sovintoa. Ja aikuinen lapsi saattaakin jo olla ihan hyvillään, vaikka mykkäkoulu ei koskaan loppuisikaan. Joten ei, ap:n tapauksessa ei välttämättä ole kyse hänen kiukuttelustaan, vaan ihan hyvin voi olla, että tungetteleva anoppi päsmäröi ja pompottaa poikansa perhettä, koska on tottunut siihen, että pojan on tehtävä, kuten hän määrää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Ei ole tossun alla, miehelle kastamatta jättäminen oli tärkeämpää kuin minulle. Miehen vanhempien kanssa ei varsinaisesti keskusteltu asiasta, kerrottiin vain ettei kasteta, kun kysyivät milloin ristiäiset pidetään. Tuosta viimeisestä olen samaa mieltä, mutta minkä minä sille voin, jos appivanhemmat eivät halua olla tekemisissä poikansa ja hänen lastensa kanssa.
Tämänkin asian olisi voinut esittää ystävällisemmin. "Nimiäiset ovat silloin-ja-silloin" vs. "Emme kasta lasta".
Nimiäiset, ei kaikki pidä mitään nimiäisiä. Silloin kun mun lapset syntyi ja joku kysyi onko ristiäiset koska, niin vastasin vaan ettei me kasteta lasta. Jos joku kysyi nimiäisistä, niin sanoin, ettei pidetä niitäkään, kunhan keksitään nimi, niin laitetaan kuponki maistraattiin. Kuulijan vastuulla on, jos siitä vetää herneet nenään. Ei voi kaikkien mielenterveyttä koko aikaa suojella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Olit hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet -- siis elätkö jonkun vajaavaltaisen kanssa, joka ei osa ostaa itselleen vaatteita tai saa ostaa niitä ilman lupaasi?
Toiseksi kuka kumma odottaa ja suunnittelee jotain perhekuvausta kuin taivaspaikan saamista?
Kolmanneksi eikö ole ihan normaalia, että jos sanot anopille, että ostamansa vaatteet eivät kelpaa, niin hän ymmärtää, että mieluummin otat vastaan rahaa.
Haukuit anopin sekopääksi ja nyt ihmettelet, miksi ette ole väleissä. Mietipä kahdesti, miksi anoppi halusi olla tekemisissä kanssasi.
Tästä vastauksesta sen näkee, että toiset ovat vaan oikeasti sekopäitä, anoppi ja tämä vastaaja ainakin. Eiköhän anoppi ole aikanaan saanut vaatettaa lapsiaan, nyt on aika antaa miniän tehdä se omien lapsiensa kanssa. Ja monesti perhekuvauksissa kuvista tehdään lopulta tauluja ym, niin itsekin haluaisin esteettisenä ihmisenä suunnittella, miten me itsemme pukisimme.
Alue: Aihe vapaa
Ei voi. Ne kun on ihan toisten lapset. Eikä perheen tarvitse asioitaan mitenkään keskustella. Kutsuu sitten juhliinsa tai ei kutsu.