Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin
27.09.2020 |
Riitannuin anopin kanssa viime vuonna, siinä oli sanaharkkaa suuntaan ja toiseen. Riita oli ihan tyhmä ja itse ajattelin, että kyllä välit tästä korjaantuvat. Molemmat siis haukuimme toisiamme aivan yhtä kamalasti ja lapsellisesti sanoen, anoppi aloitti, joten molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä kaikkeen. Mieheni piti riidassa puoliani ja appiukko vaimonsa puolia, vaikka molemmista miehistä näki, etteivät he todellakaan olisi kaivanneet mitään riitaa.
No mikä on tilanne näin vuoden jälkeen? Appivanhemmat ovat katkaisseet välinsä meihin kaikkiin. Mies on laittanut sinne syntymäpäiväonnitteluja ja joskus lasten kanssa soitellut, appivanhemmilta ei ole tullut mitään elettä tännepäin. Nyt päätettiin, että mekin annetaan olla. En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään.
Kommentit (553)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen haukkumisella ja rajojen laittamisessa on vain yksi ongelma, joskus jää vain luu haukkujan käteen, oli kysymys sitten anopista, ystävästä tai puolisosta ja jää kuin nalli kalliolle yksin, kun toinen ei enää vastaa puhelinsoittoihin ja viesteihin, kun se ihmissuhde ei ole sen arvoinen tai ei anna vastapuolelle enää mitään tai korkeintaan pahaa mieltä.
Niin siis tässähän se luu on jäänyt appivanhemmille, jotka on valinneet sen luun lapsenlasten sijaan. Yksinäistä.
Avaatko vähän kommentiasi, miksi appivanhemmille jäi luu käteen?
Eikös se jäänyt ap.lle, kun appivanhemmat eivät enää vastaa hänen puhelinsoittoihin ja viesteihin, eivätkö halua enää vuoteen olla ap. kanssa missään tekemisissä.
Eikös tässä ap. ole "yksinäistä", eikä appivanhemmilla, jotka porskuttavat tyytyväisenä eteenpäin. Muussa tapauksessa he olisivat olleet yhteydessä ja anelleet ap.ltä armoa. Mutta näin ei ole käynyt.
Todennäköisesti heillä on enemmän aikaa muille lastenlapsille ja lapsilleen, jotka osaavat käytöstavat ja hallita kielinystyröitään.Appivanhemmat menettivät lapsensa ja lapsenlapsensa. Ei ap mitään ole menettänyt, päinvastoin.
No mitä se ap tänne sitten valittaa? Jotakinhan häneltä nyt puuttuu, kun ei anoppi ja appi ota yhteyttä, siitähän hän marisi jo eka viestissään.
Mies on soitellut ja ottanut vanhempiinsa yhteyttä ja lapset on lähettäneet onnitteluja jne. Jotain tämmöistähän siinä eka viestissä oli. Mitä ap itse on tehnyt?
Riitahan oli miniän ja anopin välillä. Ei mies riidellyt eikä lapset. Miniä ja anoppi riiteli. Ja nyt ap on sydämistynyt, kun anoppi ei tule anomaan armoa ja anteeksipyyntöä. Miksi anopin pitäisi niin tehdä, onhan siinä toinenkin osapuoli eli se miniä itse, menköön hän pyytämään anteeksi, kun kerran asia häntä vaivaa.
Jotain pitää tehdä, jos asia todella mieltä hiertää. Siinä ei auta toisen osapuolen syyttelyt, vaan on itse tehtävä aloite, jos toinen ei sitä tee. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin sitten on kummankin osapuolen vain nieltävä keitoksensa ja ymmärrettävä, että näin tässä sitten kävi. Ei ole ainutlaatuista. Niitä sanojaan ehkä kannattaisi ajatella paremmin eli olkoon sitten opiksi.
Miksi ap:n pitäisi pyytää anteeksi kun anoppi oli ja on hirveä?
No jos tämän hirveän anopin kanssa kuitenkin ilmiselvästi haluaisi olla tekemisissä. Eihän hän tänne muuten olisi mitään valittanutkaan, mutta kun anoppi ei nyt ota yhteyttä, niin se on paha juttu hänen mielestään.
Joku juttu tässä nyt ei vaan toimi. Jos ap pitää anoppiaan hirveänä (ei kyllä sellaista sanaa muistaakseni käyttänyt, vaan se tuli sinulta, siis ihan ulkopuoliselta), niin eikö silloin pitäisi olla tyytyväinen, että ei tämä anoppi ole läsnä heidän elämässään?
Ja nyt hän ei ole tyytyväinen, joten....?
Ei täällä kukaan pysty sitä anoppia komentamaan, että nyt ottamaan yhteyttä miniääsi ja pyytämään anteeksi jne. Mutta se voidaan sanoa tälle ap:lle, että entäs jos menisit ja pyytäisit itse? Ensimmäisessä viestissään ap aivan selvästi kirjoitti, että syytä oli molemmissa, ei vain pelkästään anopissa.
Ei hän halua olla anopin kanssa tekemisissä.
Ja ap sieti, sieti, sieti, sieti, sieti kunnes kerran hermostui. Anoppi sen sijaan piinasi, kiukutteli ja esitti draamaa vuosia. Ei voi edes verrata.
Luin sen ap:n ensimmäisen viestin. Ei hän tuollaista kirjoittanut. Ei hän mitään kirjoittanut, että anoppi olisi vuosia piinannut ja kiukutellut ja esittänyt draamaa.
Ap kirjoitti riitaantuneensa anoppinsa kanssa viime vuonna.
Ja että syytä oli heissä molemmissa.
Elääköhän tämä ap:n tarina nyt täällä jo ihan omaa elämäänsä? Jokainen lisää siihen jotain itseltään ja lopulta saadaan juttu muuttumaan aika tavalla erilaiseksi, kuin mitä se alkuperäisessä viestissä oli.
Ei minulla muuta.
Viesti 34:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen haukkumisella ja rajojen laittamisessa on vain yksi ongelma, joskus jää vain luu haukkujan käteen, oli kysymys sitten anopista, ystävästä tai puolisosta ja jää kuin nalli kalliolle yksin, kun toinen ei enää vastaa puhelinsoittoihin ja viesteihin, kun se ihmissuhde ei ole sen arvoinen tai ei anna vastapuolelle enää mitään tai korkeintaan pahaa mieltä.
Niin siis tässähän se luu on jäänyt appivanhemmille, jotka on valinneet sen luun lapsenlasten sijaan. Yksinäistä.
Avaatko vähän kommentiasi, miksi appivanhemmille jäi luu käteen?
Eikös se jäänyt ap.lle, kun appivanhemmat eivät enää vastaa hänen puhelinsoittoihin ja viesteihin, eivätkö halua enää vuoteen olla ap. kanssa missään tekemisissä.
Eikös tässä ap. ole "yksinäistä", eikä appivanhemmilla, jotka porskuttavat tyytyväisenä eteenpäin. Muussa tapauksessa he olisivat olleet yhteydessä ja anelleet ap.ltä armoa. Mutta näin ei ole käynyt.
Todennäköisesti heillä on enemmän aikaa muille lastenlapsille ja lapsilleen, jotka osaavat käytöstavat ja hallita kielinystyröitään.Appivanhemmat menettivät lapsensa ja lapsenlapsensa. Ei ap mitään ole menettänyt, päinvastoin.
No mitä se ap tänne sitten valittaa? Jotakinhan häneltä nyt puuttuu, kun ei anoppi ja appi ota yhteyttä, siitähän hän marisi jo eka viestissään.
Mies on soitellut ja ottanut vanhempiinsa yhteyttä ja lapset on lähettäneet onnitteluja jne. Jotain tämmöistähän siinä eka viestissä oli. Mitä ap itse on tehnyt?
Riitahan oli miniän ja anopin välillä. Ei mies riidellyt eikä lapset. Miniä ja anoppi riiteli. Ja nyt ap on sydämistynyt, kun anoppi ei tule anomaan armoa ja anteeksipyyntöä. Miksi anopin pitäisi niin tehdä, onhan siinä toinenkin osapuoli eli se miniä itse, menköön hän pyytämään anteeksi, kun kerran asia häntä vaivaa.
Jotain pitää tehdä, jos asia todella mieltä hiertää. Siinä ei auta toisen osapuolen syyttelyt, vaan on itse tehtävä aloite, jos toinen ei sitä tee. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin sitten on kummankin osapuolen vain nieltävä keitoksensa ja ymmärrettävä, että näin tässä sitten kävi. Ei ole ainutlaatuista. Niitä sanojaan ehkä kannattaisi ajatella paremmin eli olkoon sitten opiksi.
Miksi ap:n pitäisi pyytää anteeksi kun anoppi oli ja on hirveä?
No jos tämän hirveän anopin kanssa kuitenkin ilmiselvästi haluaisi olla tekemisissä. Eihän hän tänne muuten olisi mitään valittanutkaan, mutta kun anoppi ei nyt ota yhteyttä, niin se on paha juttu hänen mielestään.
Joku juttu tässä nyt ei vaan toimi. Jos ap pitää anoppiaan hirveänä (ei kyllä sellaista sanaa muistaakseni käyttänyt, vaan se tuli sinulta, siis ihan ulkopuoliselta), niin eikö silloin pitäisi olla tyytyväinen, että ei tämä anoppi ole läsnä heidän elämässään?
Ja nyt hän ei ole tyytyväinen, joten....?
Ei täällä kukaan pysty sitä anoppia komentamaan, että nyt ottamaan yhteyttä miniääsi ja pyytämään anteeksi jne. Mutta se voidaan sanoa tälle ap:lle, että entäs jos menisit ja pyytäisit itse? Ensimmäisessä viestissään ap aivan selvästi kirjoitti, että syytä oli molemmissa, ei vain pelkästään anopissa.
Ei hän halua olla anopin kanssa tekemisissä.
Ja ap sieti, sieti, sieti, sieti, sieti kunnes kerran hermostui. Anoppi sen sijaan piinasi, kiukutteli ja esitti draamaa vuosia. Ei voi edes verrata.
Luin sen ap:n ensimmäisen viestin. Ei hän tuollaista kirjoittanut. Ei hän mitään kirjoittanut, että anoppi olisi vuosia piinannut ja kiukutellut ja esittänyt draamaa.
Ap kirjoitti riitaantuneensa anoppinsa kanssa viime vuonna.
Ja että syytä oli heissä molemmissa.
Elääköhän tämä ap:n tarina nyt täällä jo ihan omaa elämäänsä? Jokainen lisää siihen jotain itseltään ja lopulta saadaan juttu muuttumaan aika tavalla erilaiseksi, kuin mitä se alkuperäisessä viestissä oli.
Ei minulla muuta.
Ap kirjoitti:
"En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Omahyväisyys on aina epämiellyttävä piirre ihmisessä.
Ei tuo edellinen ole yhtään omahyväinen vaan sinä olet myrkyllinen.
Ei toivoakaan että tuolla tyylillä pärjäisi anopin tai yhtään kenenkään muunkaan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Omahyväisyys on aina epämiellyttävä piirre ihmisessä.
Ei tuo edellinen ole yhtään omahyväinen vaan sinä olet myrkyllinen.
Ei toivoakaan että tuolla tyylillä pärjäisi anopin tai yhtään kenenkään muunkaan kanssa.
Omahyväinen.
Kyllä huomaa, miten täällä on ihmiset täynnä aggressiota ja vihaa. Eivätkä edes ne, jotka kirjoittavat hankalista kokemuksista anopin/miniän kanssa vaan ne, jotka iskevät heti, kun jollakin on jotain hyviä kokemuksia. Tää palsta on kyllä mentaalihäiriöisten kokoontumisajot. Ja nyt ei kun odottamaan jonkun älypään kommenttia, että "siksihän se sinäkin näköjään täällä olet" :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopillani oli 3 lapsenlasta ennen kuin meidän esikoinen syntyi. Anoppini vannoi ja vakuutti, että tulee kohtelemaankaikkia lastenlapsiaan tasapuolisesti. Tietenkin odotin, että kohtelu olisi sitten samanlaista kuin vanhimpia lastenlapsiaan kohtaan. Kun näin ei mielestäni tapahtunut, mainitsin siitä ohimennen, ja sain kuulla, että syy on kokonaan minun. Eli en kuulemma anna hänelle mahdollisuutta siihen. Käytännössä se tarkoitti sitä, etten ollut valmis muuttamaan suunnitelmiamme ja perumaan jo aloitettua matkaa toisaalle, kun anoppi pyysi lapsia heille yökylään. Joskus kysyin muutamaa viikkoa etukäteen, sopisiko, että lapset tulisivat heille yökylään. Koskaan ei käynyt.
Sen kerran kun pystyimme alle 2 vrk varoitusajalla antamaan lapset heille yökylään, sain lapsia hakiessamme kuulla haukut, kuinka huonosti minä olen lapseni kasvattanut. Sekin on nyt vuosien jälkeen käännetty niin, että minä olinkin se, joka haukkui anopin.
Kun tilanne sitten kärjistyi minun ja anoppini välillä, sanoin miehelleni, että hän voi kyllä käydä vanhempiensa luona joko yksin tai lasten kanssa niin usein kuin hän haluaa. Mutta eipä tuo ole käynyt. Jostain syystä hän ei lähde vanhempiensa luokse, jos minä en lähde mukaan. Nykyisin pyrimme käymään siellä n. kerran vuodessa. Jos mieheni kävisi siellä ilman minua, en ehkä itse lähtisi niinkään usein mukaan.
Nyt, kun lapsillani on jo ajokortejai, olen antanut heille autoani lainaan, jotta saavat käydä mummolassa. Kerran ovat teinit keskenään siellä käyneet.
Mutta edelleenkin se, että lapsillani on etäiset välit isänsä vanhempiin, on yksin minun syytäni.
Nyt olet väärässä. Aika kurjaa, jos koet kaiken olevan sinun syytäsi. Ei ole.
En koe olevani syyllinen, vaan anoppi kokee, tai ainakin väittää kokevansa, että minä olen syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vastaavan suuruinen riita, kahteen otteeseen hieroin sopua ja anoppi nälvi "jaa tarvitsette lapsenhoitoapua ja siksi yrität sopia". Mies sanoi olevansa kypsä äitiinsä ja sanoi että anoppi saa soittaa kun on valmis sopuun. Neljä vuotta jo mennyt ilman sopua, välillä mietin ollaanko vaan julmia mutta edes mieheni ei jaksa sitä negatiivisuutta ja energian imemistä.
Todennäköisesti myös anoppi on tyytyväinen tilanteeseen, koska hän sai koko oman elämänsä itselleen. Ei tarvitse siirtää omia menoja sivuun, kun miniä tarvitsee lapsille hoitajaa eikä tarvitse antaa mökkiä lainaan, koska "joka tapauksessa me tämä peritään, miksi ei jo nyt".
Monilla on omituinen kuvitelma siitä, että lapset ovat naisten koko elämä ja että pojan kielto "ei saa soittaa" olisi rangaistus. Ehei, se on vihdoinkin ääneen sanottu asia saada lopettaa lapsen elämästä vastaaminen. Napanuora on katkaistu, tervetuloa aikuisen naisen elämä! Ihanaa, että ei enää ole velvollisuuksia seuraaville sukupolville.
Uskon kyllä että joku osa anopeista pitävät yllä riitaa juuri tästä syystä.
Eivät uskalla tai kehtaa sanoa suoraan ja ystävällisesti etteivät halua hoitaa lapsenlapsia eivätkä välttämättä edes tavata kovin usein.
Se on vieläkin jotenkin häpeä ettei olekaan niiiiin kiinnostunut lapsenlapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa, miten täällä on ihmiset täynnä aggressiota ja vihaa. Eivätkä edes ne, jotka kirjoittavat hankalista kokemuksista anopin/miniän kanssa vaan ne, jotka iskevät heti, kun jollakin on jotain hyviä kokemuksia. Tää palsta on kyllä mentaalihäiriöisten kokoontumisajot. Ja nyt ei kun odottamaan jonkun älypään kommenttia, että "siksihän se sinäkin näköjään täällä olet" :D
En hahmota miksi oitää tulla erikseen leuhkimaan mukavasta anopista tänne.
Onko nää niitä ihmisiä jotka menee leuhkimaan viidestä lapsestaan lapsettomille tai miljoonistaan köyhille? Vai mikä ajaa tuollaiseen hölmöön käytökseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vastaavan suuruinen riita, kahteen otteeseen hieroin sopua ja anoppi nälvi "jaa tarvitsette lapsenhoitoapua ja siksi yrität sopia". Mies sanoi olevansa kypsä äitiinsä ja sanoi että anoppi saa soittaa kun on valmis sopuun. Neljä vuotta jo mennyt ilman sopua, välillä mietin ollaanko vaan julmia mutta edes mieheni ei jaksa sitä negatiivisuutta ja energian imemistä.
Todennäköisesti myös anoppi on tyytyväinen tilanteeseen, koska hän sai koko oman elämänsä itselleen. Ei tarvitse siirtää omia menoja sivuun, kun miniä tarvitsee lapsille hoitajaa eikä tarvitse antaa mökkiä lainaan, koska "joka tapauksessa me tämä peritään, miksi ei jo nyt".
Monilla on omituinen kuvitelma siitä, että lapset ovat naisten koko elämä ja että pojan kielto "ei saa soittaa" olisi rangaistus. Ehei, se on vihdoinkin ääneen sanottu asia saada lopettaa lapsen elämästä vastaaminen. Napanuora on katkaistu, tervetuloa aikuisen naisen elämä! Ihanaa, että ei enää ole velvollisuuksia seuraaville sukupolville.Uskon kyllä että joku osa anopeista pitävät yllä riitaa juuri tästä syystä.
Eivät uskalla tai kehtaa sanoa suoraan ja ystävällisesti etteivät halua hoitaa lapsenlapsia eivätkä välttämättä edes tavata kovin usein.
Se on vieläkin jotenkin häpeä ettei olekaan niiiiin kiinnostunut lapsenlapsistaan.
Kyllä suurin ongelma on se että mummot tunkee liikaakin sinne lapsensa perheeseen eikä toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt oikein ymmärtänyt ap. mielipahaa, jos anoppi on antanut syntymä- ja joululahjaksi rahaa 20€/lapsi? Eikö nykyään vanhemmat halua rahaa lahjaksi, kun tyylitaju ja maku eivät kohtaa.
Vai onko se liian vähän, vai mistä mielipaha, kun ap. on maininnut siitä useassa kommentissa?
Monelle eläkeläiselle se on iso raha, kun suurin osa naiseläkkeläisistä saa sen 1400€/kk ja käteen jää reilu tonni. Ja ap. kolme lasta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa, miten täällä on ihmiset täynnä aggressiota ja vihaa. Eivätkä edes ne, jotka kirjoittavat hankalista kokemuksista anopin/miniän kanssa vaan ne, jotka iskevät heti, kun jollakin on jotain hyviä kokemuksia. Tää palsta on kyllä mentaalihäiriöisten kokoontumisajot. Ja nyt ei kun odottamaan jonkun älypään kommenttia, että "siksihän se sinäkin näköjään täällä olet" :D
Omassa perheessäni/parisuhteessani kaikki anopit (2,5 kpl) ovat olleet tavalla tai toisella hankalia. Apet (2 kpl) ovat normaaleja tyyppejä. Heidän kanssaan tulemme hyvin toimeen. Vähän laajemmin maailmaa havannoineena olen kuitenkin sitä mieltä, että suurin osa anopeista ja appiukoista tulee hyvin juttuun vävyjensä ja miniöidensä kanssa.
Meillä vaan on käynyt anoppien suhteen huono tuuri. Puolikkaan paras ja huonoin puoli oli se, että hän halusi elää niin kuin minua ja perhettäni ei olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Ei ole tossun alla, miehelle kastamatta jättäminen oli tärkeämpää kuin minulle. Miehen vanhempien kanssa ei varsinaisesti keskusteltu asiasta, kerrottiin vain ettei kasteta, kun kysyivät milloin ristiäiset pidetään. Tuosta viimeisestä olen samaa mieltä, mutta minkä minä sille voin, jos appivanhemmat eivät halua olla tekemisissä poikansa ja hänen lastensa kanssa.
Tämänkin asian olisi voinut esittää ystävällisemmin. "Nimiäiset ovat silloin-ja-silloin" vs. "Emme kasta lasta".
Ei se välttämättä mitään muuta miten sen asian esittää. Itse sanoin äidilleni että pidämme nimijuhlat ja niistä ilmoitetaan kun ajankohta on selvillä. Ihan ystävällisesti ilman mitään draamaa. Siitäpä sitten väännettiin monta kertaa miksi lasta ei kasteta = siksi koska minä enkä mieheni kuulu kirkkoon. Minun olisi pitänyt liittyä kirkkoon siksi aikaa että saataisiin lapsi kastettua. Hän kun on sitten ainoa suvusta jota ei ole kastettu.
Minusta on vielä enemmän tekopyhää se, että liitytään kirkkoon vain muodon vuoksi, että saadaan mummulle mielenrauha. Sanoin, että jos lapsi itse niin haluaa kun on tarpeeksi vanha asiasta päättämään, hän voi aivan vapaasti liittyä kirkkoon ja käydä rippikoulun jne. Me emme sitä päätöstä hänen puolestaan tee vaan saa itse valita.
Mummu joutui tyytymään päätöksemme ja toisen lapsen kohdalla olikin helpompi.
Lapsemme on käynyt seurakunnan tapahtumissa uskovien ystäviensä kanssa ja miettinyt ja pohtinut puhki kirkkoon liittymisen. Päätynyt kuitenkin siihen ettei aio liittyä. Me vanhemmat kannusti me päättämään asian oman halunsa mukaan. Meille on yhtä rakas oli päätös mikä tahansa.
Sekö ei ole tekopyhää että vie lapsen seurakunnan tapahtumiin vaikka ei kuulu kirkkoon? Ratsastat kaksilla rattailla, poimit hyvät asiat (ilmainen kerho) mutta et ole valmis maksamaan.
Minä en ole kertaakaan vienyt lasta yhteenkään seurakunnan tapahtumaan tai kerhoon. Hän on itse itsenäisesti ystäviensä kanssa sinne teini-iässä mennyt tutustumaan toimintaan ja ihmisiin. Kuten sanoin, saanut ihan itse päättää, me vanhemmat tuemme häntä päätöksessään oli se mikä tahansa. Hän olisi toki voinut olla koskaan astumatta seurakunnan tiloihin, mutta täysin omasta kiinnostuksesta halusi ottaa asiasta selvää.
Sinusta niin ei siis olisi saanut tehdä? Vaan mielummin pakko liittää kirkkoon ihan vauvana, että päättäköön vasta eroamisesta kun on siihen sopivassa iässä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Ei ole tossun alla, miehelle kastamatta jättäminen oli tärkeämpää kuin minulle. Miehen vanhempien kanssa ei varsinaisesti keskusteltu asiasta, kerrottiin vain ettei kasteta, kun kysyivät milloin ristiäiset pidetään. Tuosta viimeisestä olen samaa mieltä, mutta minkä minä sille voin, jos appivanhemmat eivät halua olla tekemisissä poikansa ja hänen lastensa kanssa.
Tämänkin asian olisi voinut esittää ystävällisemmin. "Nimiäiset ovat silloin-ja-silloin" vs. "Emme kasta lasta".
Ei se välttämättä mitään muuta miten sen asian esittää. Itse sanoin äidilleni että pidämme nimijuhlat ja niistä ilmoitetaan kun ajankohta on selvillä. Ihan ystävällisesti ilman mitään draamaa. Siitäpä sitten väännettiin monta kertaa miksi lasta ei kasteta = siksi koska minä enkä mieheni kuulu kirkkoon. Minun olisi pitänyt liittyä kirkkoon siksi aikaa että saataisiin lapsi kastettua. Hän kun on sitten ainoa suvusta jota ei ole kastettu.
Minusta on vielä enemmän tekopyhää se, että liitytään kirkkoon vain muodon vuoksi, että saadaan mummulle mielenrauha. Sanoin, että jos lapsi itse niin haluaa kun on tarpeeksi vanha asiasta päättämään, hän voi aivan vapaasti liittyä kirkkoon ja käydä rippikoulun jne. Me emme sitä päätöstä hänen puolestaan tee vaan saa itse valita.
Mummu joutui tyytymään päätöksemme ja toisen lapsen kohdalla olikin helpompi.
Lapsemme on käynyt seurakunnan tapahtumissa uskovien ystäviensä kanssa ja miettinyt ja pohtinut puhki kirkkoon liittymisen. Päätynyt kuitenkin siihen ettei aio liittyä. Me vanhemmat kannusti me päättämään asian oman halunsa mukaan. Meille on yhtä rakas oli päätös mikä tahansa.
Sekö ei ole tekopyhää että vie lapsen seurakunnan tapahtumiin vaikka ei kuulu kirkkoon? Ratsastat kaksilla rattailla, poimit hyvät asiat (ilmainen kerho) mutta et ole valmis maksamaan.
Juuri näin. Kirjoittajan olevinaan periaatteen ihminen, eikä usko mutta silti seurakunnan kerhot kelpaa, ovat usein ilmaisia tai ainakin edullisia.
Mielestäni raukkamaista toimintaa.
Ei pidä luulla asioita joista ei tiedä. Missä sanottiin että on osallistunut seurakunnan kerhoihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut ihan kaikki viestit ketjusta ja ihmettelen sitä, että jotkut tai joku yksittäinen kirjoittaja puolustaa hyvin kiihkeästi anoppeja sellaisilla argumenteilla, joiden kanssa tulee varmasti ongelmia kaikissa ihmissuhteissa. Anoppi ei ole osa nuoren parin perhettä eikä hänen kuulu olla perheen neuvoja ja opastaja.
Pitäisi ymmärtää se, että miniän kanssa pitää noudattaa ihan samoja kanssakäymisen sääntöjä kuin muidenkin tuttavien kanssa. Vai meneekö tämäntyyppinen ihminen muuallakin muiden kaappeja penkomaan ja pyytämättä neuvomaan ja vaatimaan mitä vaatetta lapsille tulisi pukea. Onhan tietysti sellaisiakin ihmisiä olemassa, jotka sitten suuttuvat verisesti, kun heidän määräyksiään ja neuvojaan ei noudateta.
Tietysti on olemassa miniöitäkin, jotka ovat hankalia, loukkaantuvat pienestä, käskyttävät anoppia jne. jolloin heidänkin pitäisi opetella normaali käytöstapa. Ystäviä, vieraita ja sukulaisia pitäisi kaikkia kohdella kunnioittavasti, mutta tätä kaikki eivät osaa. Välillä kanssakäyminen menee pieleen, jolloin tarvitaan ymmärrystä, mutta jos vähän jokaisen kanssa tuppaa tulemaan sanomista, niin on selvä kummassa osapuolessa vika silloin on.
Yhä enemmän olen vakuuttunut että sukulaisiin kannattaa pitää suht pitkää hajurakoa, koska monet tuntuvat kuvittelevan aidosti, että sukulaisia saa kohdella huonosti, koska he ovat sukua. Suhteita ei kuitenkaan pidetä yllä hinnalla millä hyvänsä, vaan jossain kohtaa tulee se viimeinen pisara.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Ei ole tossun alla, miehelle kastamatta jättäminen oli tärkeämpää kuin minulle. Miehen vanhempien kanssa ei varsinaisesti keskusteltu asiasta, kerrottiin vain ettei kasteta, kun kysyivät milloin ristiäiset pidetään. Tuosta viimeisestä olen samaa mieltä, mutta minkä minä sille voin, jos appivanhemmat eivät halua olla tekemisissä poikansa ja hänen lastensa kanssa.
Tämänkin asian olisi voinut esittää ystävällisemmin. "Nimiäiset ovat silloin-ja-silloin" vs. "Emme kasta lasta".
Ei se välttämättä mitään muuta miten sen asian esittää. Itse sanoin äidilleni että pidämme nimijuhlat ja niistä ilmoitetaan kun ajankohta on selvillä. Ihan ystävällisesti ilman mitään draamaa. Siitäpä sitten väännettiin monta kertaa miksi lasta ei kasteta = siksi koska minä enkä mieheni kuulu kirkkoon. Minun olisi pitänyt liittyä kirkkoon siksi aikaa että saataisiin lapsi kastettua. Hän kun on sitten ainoa suvusta jota ei ole kastettu.
Minusta on vielä enemmän tekopyhää se, että liitytään kirkkoon vain muodon vuoksi, että saadaan mummulle mielenrauha. Sanoin, että jos lapsi itse niin haluaa kun on tarpeeksi vanha asiasta päättämään, hän voi aivan vapaasti liittyä kirkkoon ja käydä rippikoulun jne. Me emme sitä päätöstä hänen puolestaan tee vaan saa itse valita.
Mummu joutui tyytymään päätöksemme ja toisen lapsen kohdalla olikin helpompi.
Lapsemme on käynyt seurakunnan tapahtumissa uskovien ystäviensä kanssa ja miettinyt ja pohtinut puhki kirkkoon liittymisen. Päätynyt kuitenkin siihen ettei aio liittyä. Me vanhemmat kannusti me päättämään asian oman halunsa mukaan. Meille on yhtä rakas oli päätös mikä tahansa.
Sekö ei ole tekopyhää että vie lapsen seurakunnan tapahtumiin vaikka ei kuulu kirkkoon? Ratsastat kaksilla rattailla, poimit hyvät asiat (ilmainen kerho) mutta et ole valmis maksamaan.
Juuri näin. Kirjoittajan olevinaan periaatteen ihminen, eikä usko mutta silti seurakunnan kerhot kelpaa, ovat usein ilmaisia tai ainakin edullisia.
Mielestäni raukkamaista toimintaa.Tämmöisihön nämä ovat, nk. ”periaatteen ihmiset”. Aatteet joutaa roskiin kun jostakin on hyötyä itselle. Noloja ovat.
Nolo olet itse, jos et ymmärrä sitä, että vanhemmat voivat toimia täysin oman periaatteen mukaisesti koko ajan ja lapsi sitten kun on siinä iässä, että voi asiasta itse päättää, hakeutuu itse seurakunnan toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Ei ole tossun alla, miehelle kastamatta jättäminen oli tärkeämpää kuin minulle. Miehen vanhempien kanssa ei varsinaisesti keskusteltu asiasta, kerrottiin vain ettei kasteta, kun kysyivät milloin ristiäiset pidetään. Tuosta viimeisestä olen samaa mieltä, mutta minkä minä sille voin, jos appivanhemmat eivät halua olla tekemisissä poikansa ja hänen lastensa kanssa.
Tämänkin asian olisi voinut esittää ystävällisemmin. "Nimiäiset ovat silloin-ja-silloin" vs. "Emme kasta lasta".
Ei se välttämättä mitään muuta miten sen asian esittää. Itse sanoin äidilleni että pidämme nimijuhlat ja niistä ilmoitetaan kun ajankohta on selvillä. Ihan ystävällisesti ilman mitään draamaa. Siitäpä sitten väännettiin monta kertaa miksi lasta ei kasteta = siksi koska minä enkä mieheni kuulu kirkkoon. Minun olisi pitänyt liittyä kirkkoon siksi aikaa että saataisiin lapsi kastettua. Hän kun on sitten ainoa suvusta jota ei ole kastettu.
Minusta on vielä enemmän tekopyhää se, että liitytään kirkkoon vain muodon vuoksi, että saadaan mummulle mielenrauha. Sanoin, että jos lapsi itse niin haluaa kun on tarpeeksi vanha asiasta päättämään, hän voi aivan vapaasti liittyä kirkkoon ja käydä rippikoulun jne. Me emme sitä päätöstä hänen puolestaan tee vaan saa itse valita.
Mummu joutui tyytymään päätöksemme ja toisen lapsen kohdalla olikin helpompi.
Lapsemme on käynyt seurakunnan tapahtumissa uskovien ystäviensä kanssa ja miettinyt ja pohtinut puhki kirkkoon liittymisen. Päätynyt kuitenkin siihen ettei aio liittyä. Me vanhemmat kannusti me päättämään asian oman halunsa mukaan. Meille on yhtä rakas oli päätös mikä tahansa.
Sekö ei ole tekopyhää että vie lapsen seurakunnan tapahtumiin vaikka ei kuulu kirkkoon? Ratsastat kaksilla rattailla, poimit hyvät asiat (ilmainen kerho) mutta et ole valmis maksamaan.
Juuri näin. Kirjoittajan olevinaan periaatteen ihminen, eikä usko mutta silti seurakunnan kerhot kelpaa, ovat usein ilmaisia tai ainakin edullisia.
Mielestäni raukkamaista toimintaa.Tämmöisihön nämä ovat, nk. ”periaatteen ihmiset”. Aatteet joutaa roskiin kun jostakin on hyötyä itselle. Noloja ovat.
Vapaamatkustajia toki löytyy. Periaatteesta, siis muustakin kuin vero-optimoinnin takia, kirkosta eronneet harvemmin haluavat osallistua uskonnolliseen toimintaan. Kaupunki tarjosi kastamattomalle lapselleni paikkaa seurakunnan ylläpitämästä iltapäiväkerhosta (= lain velvoittama palvelu, joka kunnan tulee tarjota). Ei otettu vastaan vaan vaadittiin ja saatiin paikka koulun tiloissa toimivasta ip-kerhosta. Ruokarukoukset ja muu kerhon tarjoama "kasvatus kristilliseen arvoihin" ei sopinut meille, eikä se ole edes laillisesti sopivaa toimintaa,
Pitäisikö siis kirkollisveroa maksamattomien jättää lapsi laittamatta sinne seurakunnan kerhoon, jotta siellä saisi olla vain "maksavat asiakkaat"? Ei siis halutakaan, että "pakana"lapset saisivat Jumalasta tietoa ja voisivat ehkä tulla uskoon? Joskus näiden logiikka on aika hassua. Jeesuksesta pitää kertoa kaikille, mutta jos et maksa, et saa tulla kuulemaan Jeesuksesta!
Niinpä niin, eikös sen lapsen pitänyt itse päättää sitten kun ymmärtää? Ja kyllä minusta on kaksilla rattailla ajelua, aina rusinat vaan. Mutta joillakin on selkärankaanja joillakin ei. Toki sinne otetaan, miten se muuten sille hirviömummulle selitetään, että kaste on ihan peestä kun ei kuuluta kirkkoon eikä uskota mutta seurakunnan kerho on ok, vaikka siellä siitä uskostakaan puhutaan ja lasten virsiä lauletaan.
No näännyttää nää marisijat aina tämmöisiä, ääntä pitävät mutta älyä ei lainkaan.Te keksitte nyt ihan itse koko seurakunnan kerho -horinan...
Aamen!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vastaavan suuruinen riita, kahteen otteeseen hieroin sopua ja anoppi nälvi "jaa tarvitsette lapsenhoitoapua ja siksi yrität sopia". Mies sanoi olevansa kypsä äitiinsä ja sanoi että anoppi saa soittaa kun on valmis sopuun. Neljä vuotta jo mennyt ilman sopua, välillä mietin ollaanko vaan julmia mutta edes mieheni ei jaksa sitä negatiivisuutta ja energian imemistä.
Todennäköisesti myös anoppi on tyytyväinen tilanteeseen, koska hän sai koko oman elämänsä itselleen. Ei tarvitse siirtää omia menoja sivuun, kun miniä tarvitsee lapsille hoitajaa eikä tarvitse antaa mökkiä lainaan, koska "joka tapauksessa me tämä peritään, miksi ei jo nyt".
Monilla on omituinen kuvitelma siitä, että lapset ovat naisten koko elämä ja että pojan kielto "ei saa soittaa" olisi rangaistus. Ehei, se on vihdoinkin ääneen sanottu asia saada lopettaa lapsen elämästä vastaaminen. Napanuora on katkaistu, tervetuloa aikuisen naisen elämä! Ihanaa, että ei enää ole velvollisuuksia seuraaville sukupolville.Uskon kyllä että joku osa anopeista pitävät yllä riitaa juuri tästä syystä.
Eivät uskalla tai kehtaa sanoa suoraan ja ystävällisesti etteivät halua hoitaa lapsenlapsia eivätkä välttämättä edes tavata kovin usein.
Se on vieläkin jotenkin häpeä ettei olekaan niiiiin kiinnostunut lapsenlapsistaan.Kyllä suurin ongelma on se että mummot tunkee liikaakin sinne lapsensa perheeseen eikä toisinpäin.
Jaa, minun kokemukseni on kyllä toinen.
Isovanhemmat saavat moitteita siitä etteivät tarpeeksi hoida lapsenlapsiaan.
Eräs tuttavani tytär odotti kaksosia ja suunnitteli että isovanhemmat muuttavat hänen perheensä luokse asumaan ja hoitamaan näitä lapsia kun perheessä oli ennestään pieni lapsi.
Eivät nämä kuitenkaan tähän suostuneet.
Tämä oli viimeisin mitä olen kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vastaavan suuruinen riita, kahteen otteeseen hieroin sopua ja anoppi nälvi "jaa tarvitsette lapsenhoitoapua ja siksi yrität sopia". Mies sanoi olevansa kypsä äitiinsä ja sanoi että anoppi saa soittaa kun on valmis sopuun. Neljä vuotta jo mennyt ilman sopua, välillä mietin ollaanko vaan julmia mutta edes mieheni ei jaksa sitä negatiivisuutta ja energian imemistä.
Todennäköisesti myös anoppi on tyytyväinen tilanteeseen, koska hän sai koko oman elämänsä itselleen. Ei tarvitse siirtää omia menoja sivuun, kun miniä tarvitsee lapsille hoitajaa eikä tarvitse antaa mökkiä lainaan, koska "joka tapauksessa me tämä peritään, miksi ei jo nyt".
Monilla on omituinen kuvitelma siitä, että lapset ovat naisten koko elämä ja että pojan kielto "ei saa soittaa" olisi rangaistus. Ehei, se on vihdoinkin ääneen sanottu asia saada lopettaa lapsen elämästä vastaaminen. Napanuora on katkaistu, tervetuloa aikuisen naisen elämä! Ihanaa, että ei enää ole velvollisuuksia seuraaville sukupolville.Uskon kyllä että joku osa anopeista pitävät yllä riitaa juuri tästä syystä.
Eivät uskalla tai kehtaa sanoa suoraan ja ystävällisesti etteivät halua hoitaa lapsenlapsia eivätkä välttämättä edes tavata kovin usein.
Se on vieläkin jotenkin häpeä ettei olekaan niiiiin kiinnostunut lapsenlapsistaan.Kyllä suurin ongelma on se että mummot tunkee liikaakin sinne lapsensa perheeseen eikä toisinpäin.
Jaa, minun kokemukseni on kyllä toinen.
Isovanhemmat saavat moitteita siitä etteivät tarpeeksi hoida lapsenlapsiaan.
Eräs tuttavani tytär odotti kaksosia ja suunnitteli että isovanhemmat muuttavat hänen perheensä luokse asumaan ja hoitamaan näitä lapsia kun perheessä oli ennestään pieni lapsi.
Eivät nämä kuitenkaan tähän suostuneet.
Tämä oli viimeisin mitä olen kuullut.
Juu niin varmaan. Ja lehmät lentää.😂
Onneksi on korona ja anoppi toisessa maassa. Tuskin edes enää nähdään.
Alue: Aihe vapaa
200 yläpeukkua eikä yhtään alapeukkua. Mihin tämä järki suomalaisilta katoaa, kun on kyse sukupuolivähemmistöistä tai siirtolaisista? Silloinkin on kuulija vastuussa vetääkö herneet nenään. Ei tarvitse tehdä lakeja sitä varten tai sensuroida.
Mutta kai se on niin että minun mielipiteeni muiden pitää sietää mutta minun ei muiden.