Lue keskustelun säännöt.
Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin
27.09.2020 |
Riitannuin anopin kanssa viime vuonna, siinä oli sanaharkkaa suuntaan ja toiseen. Riita oli ihan tyhmä ja itse ajattelin, että kyllä välit tästä korjaantuvat. Molemmat siis haukuimme toisiamme aivan yhtä kamalasti ja lapsellisesti sanoen, anoppi aloitti, joten molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä kaikkeen. Mieheni piti riidassa puoliani ja appiukko vaimonsa puolia, vaikka molemmista miehistä näki, etteivät he todellakaan olisi kaivanneet mitään riitaa.
No mikä on tilanne näin vuoden jälkeen? Appivanhemmat ovat katkaisseet välinsä meihin kaikkiin. Mies on laittanut sinne syntymäpäiväonnitteluja ja joskus lasten kanssa soitellut, appivanhemmilta ei ole tullut mitään elettä tännepäin. Nyt päätettiin, että mekin annetaan olla. En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään.
Kommentit (553)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Omahyväisyys on aina epämiellyttävä piirre ihmisessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Minä taas olen kyennyt pitämään sen yhden avioliiton ehjänä. Ei ole tarvinnut riidalla rikkoa perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vastaavan suuruinen riita, kahteen otteeseen hieroin sopua ja anoppi nälvi "jaa tarvitsette lapsenhoitoapua ja siksi yrität sopia". Mies sanoi olevansa kypsä äitiinsä ja sanoi että anoppi saa soittaa kun on valmis sopuun. Neljä vuotta jo mennyt ilman sopua, välillä mietin ollaanko vaan julmia mutta edes mieheni ei jaksa sitä negatiivisuutta ja energian imemistä.
Todennäköisesti myös anoppi on tyytyväinen tilanteeseen, koska hän sai koko oman elämänsä itselleen. Ei tarvitse siirtää omia menoja sivuun, kun miniä tarvitsee lapsille hoitajaa eikä tarvitse antaa mökkiä lainaan, koska "joka tapauksessa me tämä peritään, miksi ei jo nyt".
Monilla on omituinen kuvitelma siitä, että lapset ovat naisten koko elämä ja että pojan kielto "ei saa soittaa" olisi rangaistus. Ehei, se on vihdoinkin ääneen sanottu asia saada lopettaa lapsen elämästä vastaaminen. Napanuora on katkaistu, tervetuloa aikuisen naisen elämä! Ihanaa, että ei enää ole velvollisuuksia seuraaville sukupolville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen haukkumisella ja rajojen laittamisessa on vain yksi ongelma, joskus jää vain luu haukkujan käteen, oli kysymys sitten anopista, ystävästä tai puolisosta ja jää kuin nalli kalliolle yksin, kun toinen ei enää vastaa puhelinsoittoihin ja viesteihin, kun se ihmissuhde ei ole sen arvoinen tai ei anna vastapuolelle enää mitään tai korkeintaan pahaa mieltä.
Niin siis tässähän se luu on jäänyt appivanhemmille, jotka on valinneet sen luun lapsenlasten sijaan. Yksinäistä.
Avaatko vähän kommentiasi, miksi appivanhemmille jäi luu käteen?
Eikös se jäänyt ap.lle, kun appivanhemmat eivät enää vastaa hänen puhelinsoittoihin ja viesteihin, eivätkö halua enää vuoteen olla ap. kanssa missään tekemisissä.
Eikös tässä ap. ole "yksinäistä", eikä appivanhemmilla, jotka porskuttavat tyytyväisenä eteenpäin. Muussa tapauksessa he olisivat olleet yhteydessä ja anelleet ap.ltä armoa. Mutta näin ei ole käynyt.
Todennäköisesti heillä on enemmän aikaa muille lastenlapsille ja lapsilleen, jotka osaavat käytöstavat ja hallita kielinystyröitään.Appivanhemmat menettivät lapsensa ja lapsenlapsensa. Ei ap mitään ole menettänyt, päinvastoin.
No mitä se ap tänne sitten valittaa? Jotakinhan häneltä nyt puuttuu, kun ei anoppi ja appi ota yhteyttä, siitähän hän marisi jo eka viestissään.
Mies on soitellut ja ottanut vanhempiinsa yhteyttä ja lapset on lähettäneet onnitteluja jne. Jotain tämmöistähän siinä eka viestissä oli. Mitä ap itse on tehnyt?
Riitahan oli miniän ja anopin välillä. Ei mies riidellyt eikä lapset. Miniä ja anoppi riiteli. Ja nyt ap on sydämistynyt, kun anoppi ei tule anomaan armoa ja anteeksipyyntöä. Miksi anopin pitäisi niin tehdä, onhan siinä toinenkin osapuoli eli se miniä itse, menköön hän pyytämään anteeksi, kun kerran asia häntä vaivaa.
Jotain pitää tehdä, jos asia todella mieltä hiertää. Siinä ei auta toisen osapuolen syyttelyt, vaan on itse tehtävä aloite, jos toinen ei sitä tee. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin sitten on kummankin osapuolen vain nieltävä keitoksensa ja ymmärrettävä, että näin tässä sitten kävi. Ei ole ainutlaatuista. Niitä sanojaan ehkä kannattaisi ajatella paremmin eli olkoon sitten opiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen haukkumisella ja rajojen laittamisessa on vain yksi ongelma, joskus jää vain luu haukkujan käteen, oli kysymys sitten anopista, ystävästä tai puolisosta ja jää kuin nalli kalliolle yksin, kun toinen ei enää vastaa puhelinsoittoihin ja viesteihin, kun se ihmissuhde ei ole sen arvoinen tai ei anna vastapuolelle enää mitään tai korkeintaan pahaa mieltä.
Niin siis tässähän se luu on jäänyt appivanhemmille, jotka on valinneet sen luun lapsenlasten sijaan. Yksinäistä.
Avaatko vähän kommentiasi, miksi appivanhemmille jäi luu käteen?
Eikös se jäänyt ap.lle, kun appivanhemmat eivät enää vastaa hänen puhelinsoittoihin ja viesteihin, eivätkö halua enää vuoteen olla ap. kanssa missään tekemisissä.
Eikös tässä ap. ole "yksinäistä", eikä appivanhemmilla, jotka porskuttavat tyytyväisenä eteenpäin. Muussa tapauksessa he olisivat olleet yhteydessä ja anelleet ap.ltä armoa. Mutta näin ei ole käynyt.
Todennäköisesti heillä on enemmän aikaa muille lastenlapsille ja lapsilleen, jotka osaavat käytöstavat ja hallita kielinystyröitään.Appivanhemmat menettivät lapsensa ja lapsenlapsensa. Ei ap mitään ole menettänyt, päinvastoin.
No mitä se ap tänne sitten valittaa? Jotakinhan häneltä nyt puuttuu, kun ei anoppi ja appi ota yhteyttä, siitähän hän marisi jo eka viestissään.
Mies on soitellut ja ottanut vanhempiinsa yhteyttä ja lapset on lähettäneet onnitteluja jne. Jotain tämmöistähän siinä eka viestissä oli. Mitä ap itse on tehnyt?
Riitahan oli miniän ja anopin välillä. Ei mies riidellyt eikä lapset. Miniä ja anoppi riiteli. Ja nyt ap on sydämistynyt, kun anoppi ei tule anomaan armoa ja anteeksipyyntöä. Miksi anopin pitäisi niin tehdä, onhan siinä toinenkin osapuoli eli se miniä itse, menköön hän pyytämään anteeksi, kun kerran asia häntä vaivaa.
Jotain pitää tehdä, jos asia todella mieltä hiertää. Siinä ei auta toisen osapuolen syyttelyt, vaan on itse tehtävä aloite, jos toinen ei sitä tee. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin sitten on kummankin osapuolen vain nieltävä keitoksensa ja ymmärrettävä, että näin tässä sitten kävi. Ei ole ainutlaatuista. Niitä sanojaan ehkä kannattaisi ajatella paremmin eli olkoon sitten opiksi.
Suree sitä että lastensa elämässä on tuollaisia keskenkasvuisia piipahtelijoita.
etkö osaa lukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen haukkumisella ja rajojen laittamisessa on vain yksi ongelma, joskus jää vain luu haukkujan käteen, oli kysymys sitten anopista, ystävästä tai puolisosta ja jää kuin nalli kalliolle yksin, kun toinen ei enää vastaa puhelinsoittoihin ja viesteihin, kun se ihmissuhde ei ole sen arvoinen tai ei anna vastapuolelle enää mitään tai korkeintaan pahaa mieltä.
Niin siis tässähän se luu on jäänyt appivanhemmille, jotka on valinneet sen luun lapsenlasten sijaan. Yksinäistä.
Avaatko vähän kommentiasi, miksi appivanhemmille jäi luu käteen?
Eikös se jäänyt ap.lle, kun appivanhemmat eivät enää vastaa hänen puhelinsoittoihin ja viesteihin, eivätkö halua enää vuoteen olla ap. kanssa missään tekemisissä.
Eikös tässä ap. ole "yksinäistä", eikä appivanhemmilla, jotka porskuttavat tyytyväisenä eteenpäin. Muussa tapauksessa he olisivat olleet yhteydessä ja anelleet ap.ltä armoa. Mutta näin ei ole käynyt.
Todennäköisesti heillä on enemmän aikaa muille lastenlapsille ja lapsilleen, jotka osaavat käytöstavat ja hallita kielinystyröitään.Appivanhemmat menettivät lapsensa ja lapsenlapsensa. Ei ap mitään ole menettänyt, päinvastoin.
No mitä se ap tänne sitten valittaa? Jotakinhan häneltä nyt puuttuu, kun ei anoppi ja appi ota yhteyttä, siitähän hän marisi jo eka viestissään.
Mies on soitellut ja ottanut vanhempiinsa yhteyttä ja lapset on lähettäneet onnitteluja jne. Jotain tämmöistähän siinä eka viestissä oli. Mitä ap itse on tehnyt?
Riitahan oli miniän ja anopin välillä. Ei mies riidellyt eikä lapset. Miniä ja anoppi riiteli. Ja nyt ap on sydämistynyt, kun anoppi ei tule anomaan armoa ja anteeksipyyntöä. Miksi anopin pitäisi niin tehdä, onhan siinä toinenkin osapuoli eli se miniä itse, menköön hän pyytämään anteeksi, kun kerran asia häntä vaivaa.
Jotain pitää tehdä, jos asia todella mieltä hiertää. Siinä ei auta toisen osapuolen syyttelyt, vaan on itse tehtävä aloite, jos toinen ei sitä tee. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin sitten on kummankin osapuolen vain nieltävä keitoksensa ja ymmärrettävä, että näin tässä sitten kävi. Ei ole ainutlaatuista. Niitä sanojaan ehkä kannattaisi ajatella paremmin eli olkoon sitten opiksi.
Miksi ap:n pitäisi pyytää anteeksi kun anoppi oli ja on hirveä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Minä taas olen kyennyt pitämään sen yhden avioliiton ehjänä. Ei ole tarvinnut riidalla rikkoa perhettä.
Kiitos vaan tästäkin miekaniskusta. Tiedoksi nyt sinulle, että ensimmäinen mieheni kuoli sairauteen 28-vuotiaana. Perheemme oli ehjä.
Koita nyt vielä keksiä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Minä taas olen kyennyt pitämään sen yhden avioliiton ehjänä. Ei ole tarvinnut riidalla rikkoa perhettä.
Kiitos vaan tästäkin miekaniskusta. Tiedoksi nyt sinulle, että ensimmäinen mieheni kuoli sairauteen 28-vuotiaana. Perheemme oli ehjä.
Koita nyt vielä keksiä jotain.
Höpöhöpö. Valehtelet hätäpäissäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Omahyväisyys on aina epämiellyttävä piirre ihmisessä.
Eikös vain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessäolon alkuaikoina minulla oli sellainen tunne, ettei mieheni äiti oikein pitänyt minusta, ainakaan yhtä paljon kuin muista miniöistään, ja itsellänikin oli aika etäinen suhde häneen. Kävimme kyllä aika usein kylässä puolin ja toisin, mutta emme esim. antaneet lasta yökylään, kun hän oli pieni. Näin, miten anoppi touhusi muiden isompien lastenlastensa kanssa, eikä sellainen sokerin ja raskaiden liharuokien syöttäminen tai telkkarin edessä istuminen sopinut meidän kasvatustapaamme. Sitten kun lapsi oli isompi, hän sai itse päättää yöpymisestään ja olostaan mummolassa. Hänellä on läheiset ja luonnolliset välit isovanhempiin ja minullakin sen jälkeen, kun mieheni oli tekemässä syrjähyppyä ja anoppi yllätyksekseni oli empaattinen minua kohtaan ja tuki minua kaikin tavoin. Hän sanoi, miten kunnioittaa minua ja kuinka hän kokee, että olisin juuri oikea puoliso miehelleni. Hän oli suurena tukena vaikean ajan yli, enkä olisi odottanut sitä juuri häneltä. Olen saanut tietää aika paljon hänen aiemmasta elämästään ja ymmärrän monia asioita paremmin. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja kumpikin hoitaa omat asiansa, mutta silti tai ehkä juuri sen takia tulemme nykyisin hyvin toimeen keskenämme.
Sädekehän lähetin sinulle postissa, tulee varmaan huomenna. 😉
Huomaa tästäkin. Tänne ei toivota sellaisia kommentteja, joissa ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä ja ymmärretään toisiaan. Heti ilmestyy miekanisku.
Minä se olen pärjännyt kahdenkin anopin kanssa ihan normaalisti, vaikka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Nyt on molemmat tuonen tuvilla. ei he mitään pulmusia olleet kumpikaan enkä minäkään, joten ei tarvi sädekehiä lähetellä. Kun ei lähde riitaan mukaan, niin ei se toinenkaan kauaa yksin tappele.
Minä taas olen kyennyt pitämään sen yhden avioliiton ehjänä. Ei ole tarvinnut riidalla rikkoa perhettä.
Kiitos vaan tästäkin miekaniskusta. Tiedoksi nyt sinulle, että ensimmäinen mieheni kuoli sairauteen 28-vuotiaana. Perheemme oli ehjä.
Koita nyt vielä keksiä jotain.
Höpöhöpö. Valehtelet hätäpäissäsi.
Älä yritä. Minä jäin leskeksi 26-vuotiaana kahden lapsen kanssa. Onneksi oli hyviä ihmisiä ympärillä, jotka auttoivat ja olivat tukena.
Nykyisen mieheni äiti oli itsekin jäänyt leskeksi ensimmäisestä liitosta. Ehkä siksi hän ymmärsi asioita, otti lapseni hyvin vastaan ja oli heille hyvä mummo. Aina ei kaikki mennyt oppikirjojen mukaan, mutta ikinä ei avointa riitaa tullut, ei sellaiseen olisi ollut syytäkään. Vaikea kuvitella, että olisin kummankaan anoppini kanssa ollut avoimesti riidoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen haukkumisella ja rajojen laittamisessa on vain yksi ongelma, joskus jää vain luu haukkujan käteen, oli kysymys sitten anopista, ystävästä tai puolisosta ja jää kuin nalli kalliolle yksin, kun toinen ei enää vastaa puhelinsoittoihin ja viesteihin, kun se ihmissuhde ei ole sen arvoinen tai ei anna vastapuolelle enää mitään tai korkeintaan pahaa mieltä.
Niin siis tässähän se luu on jäänyt appivanhemmille, jotka on valinneet sen luun lapsenlasten sijaan. Yksinäistä.
Avaatko vähän kommentiasi, miksi appivanhemmille jäi luu käteen?
Eikös se jäänyt ap.lle, kun appivanhemmat eivät enää vastaa hänen puhelinsoittoihin ja viesteihin, eivätkö halua enää vuoteen olla ap. kanssa missään tekemisissä.
Eikös tässä ap. ole "yksinäistä", eikä appivanhemmilla, jotka porskuttavat tyytyväisenä eteenpäin. Muussa tapauksessa he olisivat olleet yhteydessä ja anelleet ap.ltä armoa. Mutta näin ei ole käynyt.
Todennäköisesti heillä on enemmän aikaa muille lastenlapsille ja lapsilleen, jotka osaavat käytöstavat ja hallita kielinystyröitään.Appivanhemmat menettivät lapsensa ja lapsenlapsensa. Ei ap mitään ole menettänyt, päinvastoin.
No mitä se ap tänne sitten valittaa? Jotakinhan häneltä nyt puuttuu, kun ei anoppi ja appi ota yhteyttä, siitähän hän marisi jo eka viestissään.
Mies on soitellut ja ottanut vanhempiinsa yhteyttä ja lapset on lähettäneet onnitteluja jne. Jotain tämmöistähän siinä eka viestissä oli. Mitä ap itse on tehnyt?
Riitahan oli miniän ja anopin välillä. Ei mies riidellyt eikä lapset. Miniä ja anoppi riiteli. Ja nyt ap on sydämistynyt, kun anoppi ei tule anomaan armoa ja anteeksipyyntöä. Miksi anopin pitäisi niin tehdä, onhan siinä toinenkin osapuoli eli se miniä itse, menköön hän pyytämään anteeksi, kun kerran asia häntä vaivaa.
Jotain pitää tehdä, jos asia todella mieltä hiertää. Siinä ei auta toisen osapuolen syyttelyt, vaan on itse tehtävä aloite, jos toinen ei sitä tee. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin sitten on kummankin osapuolen vain nieltävä keitoksensa ja ymmärrettävä, että näin tässä sitten kävi. Ei ole ainutlaatuista. Niitä sanojaan ehkä kannattaisi ajatella paremmin eli olkoon sitten opiksi.
Miksi ap:n pitäisi pyytää anteeksi kun anoppi oli ja on hirveä?
No jos tämän hirveän anopin kanssa kuitenkin ilmiselvästi haluaisi olla tekemisissä. Eihän hän tänne muuten olisi mitään valittanutkaan, mutta kun anoppi ei nyt ota yhteyttä, niin se on paha juttu hänen mielestään.
Joku juttu tässä nyt ei vaan toimi. Jos ap pitää anoppiaan hirveänä (ei kyllä sellaista sanaa muistaakseni käyttänyt, vaan se tuli sinulta, siis ihan ulkopuoliselta), niin eikö silloin pitäisi olla tyytyväinen, että ei tämä anoppi ole läsnä heidän elämässään?
Ja nyt hän ei ole tyytyväinen, joten....?
Ei täällä kukaan pysty sitä anoppia komentamaan, että nyt ottamaan yhteyttä miniääsi ja pyytämään anteeksi jne. Mutta se voidaan sanoa tälle ap:lle, että entäs jos menisit ja pyytäisit itse? Ensimmäisessä viestissään ap aivan selvästi kirjoitti, että syytä oli molemmissa, ei vain pelkästään anopissa.
Ei ap kaivannut anoppia takaisin, ihmetteli vain kuinka voidaan hylätä oma poika ja hänen lapsensa yhden riidan takia. Eli ap kirjoitti näin:
"En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen haukkumisella ja rajojen laittamisessa on vain yksi ongelma, joskus jää vain luu haukkujan käteen, oli kysymys sitten anopista, ystävästä tai puolisosta ja jää kuin nalli kalliolle yksin, kun toinen ei enää vastaa puhelinsoittoihin ja viesteihin, kun se ihmissuhde ei ole sen arvoinen tai ei anna vastapuolelle enää mitään tai korkeintaan pahaa mieltä.
Niin siis tässähän se luu on jäänyt appivanhemmille, jotka on valinneet sen luun lapsenlasten sijaan. Yksinäistä.
Avaatko vähän kommentiasi, miksi appivanhemmille jäi luu käteen?
Eikös se jäänyt ap.lle, kun appivanhemmat eivät enää vastaa hänen puhelinsoittoihin ja viesteihin, eivätkö halua enää vuoteen olla ap. kanssa missään tekemisissä.
Eikös tässä ap. ole "yksinäistä", eikä appivanhemmilla, jotka porskuttavat tyytyväisenä eteenpäin. Muussa tapauksessa he olisivat olleet yhteydessä ja anelleet ap.ltä armoa. Mutta näin ei ole käynyt.
Todennäköisesti heillä on enemmän aikaa muille lastenlapsille ja lapsilleen, jotka osaavat käytöstavat ja hallita kielinystyröitään.Appivanhemmat menettivät lapsensa ja lapsenlapsensa. Ei ap mitään ole menettänyt, päinvastoin.
No mitä se ap tänne sitten valittaa? Jotakinhan häneltä nyt puuttuu, kun ei anoppi ja appi ota yhteyttä, siitähän hän marisi jo eka viestissään.
Mies on soitellut ja ottanut vanhempiinsa yhteyttä ja lapset on lähettäneet onnitteluja jne. Jotain tämmöistähän siinä eka viestissä oli. Mitä ap itse on tehnyt?
Riitahan oli miniän ja anopin välillä. Ei mies riidellyt eikä lapset. Miniä ja anoppi riiteli. Ja nyt ap on sydämistynyt, kun anoppi ei tule anomaan armoa ja anteeksipyyntöä. Miksi anopin pitäisi niin tehdä, onhan siinä toinenkin osapuoli eli se miniä itse, menköön hän pyytämään anteeksi, kun kerran asia häntä vaivaa.
Jotain pitää tehdä, jos asia todella mieltä hiertää. Siinä ei auta toisen osapuolen syyttelyt, vaan on itse tehtävä aloite, jos toinen ei sitä tee. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin sitten on kummankin osapuolen vain nieltävä keitoksensa ja ymmärrettävä, että näin tässä sitten kävi. Ei ole ainutlaatuista. Niitä sanojaan ehkä kannattaisi ajatella paremmin eli olkoon sitten opiksi.
Miksi ap:n pitäisi pyytää anteeksi kun anoppi oli ja on hirveä?
No jos tämän hirveän anopin kanssa kuitenkin ilmiselvästi haluaisi olla tekemisissä. Eihän hän tänne muuten olisi mitään valittanutkaan, mutta kun anoppi ei nyt ota yhteyttä, niin se on paha juttu hänen mielestään.
Joku juttu tässä nyt ei vaan toimi. Jos ap pitää anoppiaan hirveänä (ei kyllä sellaista sanaa muistaakseni käyttänyt, vaan se tuli sinulta, siis ihan ulkopuoliselta), niin eikö silloin pitäisi olla tyytyväinen, että ei tämä anoppi ole läsnä heidän elämässään?
Ja nyt hän ei ole tyytyväinen, joten....?
Ei täällä kukaan pysty sitä anoppia komentamaan, että nyt ottamaan yhteyttä miniääsi ja pyytämään anteeksi jne. Mutta se voidaan sanoa tälle ap:lle, että entäs jos menisit ja pyytäisit itse? Ensimmäisessä viestissään ap aivan selvästi kirjoitti, että syytä oli molemmissa, ei vain pelkästään anopissa.
Ei hän halua olla anopin kanssa tekemisissä.
Ja ap sieti, sieti, sieti, sieti, sieti kunnes kerran hermostui. Anoppi sen sijaan piinasi, kiukutteli ja esitti draamaa vuosia. Ei voi edes verrata.
Joillakin ei ole hyvät välit tiettyihin sukulaisiin. Se ei tarkoita, että olisit outo tai poikkeava. Tällaisiakin on ja on ihan normaalia. Ainakin minun mielestäni. Jos joidenkin mielestä ei ole, harmi jos ovat niin tiukkia tiettyjen asioiden suhteen. Jos anoppisi tekee näin yhden riidan tähden, se on hänen ongelmansa ja menetyksensä. Sinun ei tarvitse elämääsi pilata tai masentaa kun toinen käyttäytyy noin. Sinullapa on miehesi ja lapsesi, anopilla köyhempi elämä asenteensa vuoksi.
Minä vihaan tuollaista piiloaggressiivista loputonta kaunan kantoa. Miksi ei voi sanoa mikä mättää?
Täytyy olla jotain persoonallisuushäiriöisten hommaa tämmöinen välien katkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen haukkumisella ja rajojen laittamisessa on vain yksi ongelma, joskus jää vain luu haukkujan käteen, oli kysymys sitten anopista, ystävästä tai puolisosta ja jää kuin nalli kalliolle yksin, kun toinen ei enää vastaa puhelinsoittoihin ja viesteihin, kun se ihmissuhde ei ole sen arvoinen tai ei anna vastapuolelle enää mitään tai korkeintaan pahaa mieltä.
Niin siis tässähän se luu on jäänyt appivanhemmille, jotka on valinneet sen luun lapsenlasten sijaan. Yksinäistä.
Avaatko vähän kommentiasi, miksi appivanhemmille jäi luu käteen?
Eikös se jäänyt ap.lle, kun appivanhemmat eivät enää vastaa hänen puhelinsoittoihin ja viesteihin, eivätkö halua enää vuoteen olla ap. kanssa missään tekemisissä.
Eikös tässä ap. ole "yksinäistä", eikä appivanhemmilla, jotka porskuttavat tyytyväisenä eteenpäin. Muussa tapauksessa he olisivat olleet yhteydessä ja anelleet ap.ltä armoa. Mutta näin ei ole käynyt.
Todennäköisesti heillä on enemmän aikaa muille lastenlapsille ja lapsilleen, jotka osaavat käytöstavat ja hallita kielinystyröitään.Appivanhemmat menettivät lapsensa ja lapsenlapsensa. Ei ap mitään ole menettänyt, päinvastoin.
No mitä se ap tänne sitten valittaa? Jotakinhan häneltä nyt puuttuu, kun ei anoppi ja appi ota yhteyttä, siitähän hän marisi jo eka viestissään.
Mies on soitellut ja ottanut vanhempiinsa yhteyttä ja lapset on lähettäneet onnitteluja jne. Jotain tämmöistähän siinä eka viestissä oli. Mitä ap itse on tehnyt?
Riitahan oli miniän ja anopin välillä. Ei mies riidellyt eikä lapset. Miniä ja anoppi riiteli. Ja nyt ap on sydämistynyt, kun anoppi ei tule anomaan armoa ja anteeksipyyntöä. Miksi anopin pitäisi niin tehdä, onhan siinä toinenkin osapuoli eli se miniä itse, menköön hän pyytämään anteeksi, kun kerran asia häntä vaivaa.
Jotain pitää tehdä, jos asia todella mieltä hiertää. Siinä ei auta toisen osapuolen syyttelyt, vaan on itse tehtävä aloite, jos toinen ei sitä tee. Mutta jos mitään ei tapahdu, niin sitten on kummankin osapuolen vain nieltävä keitoksensa ja ymmärrettävä, että näin tässä sitten kävi. Ei ole ainutlaatuista. Niitä sanojaan ehkä kannattaisi ajatella paremmin eli olkoon sitten opiksi.
Miksi ap:n pitäisi pyytää anteeksi kun anoppi oli ja on hirveä?
No jos tämän hirveän anopin kanssa kuitenkin ilmiselvästi haluaisi olla tekemisissä. Eihän hän tänne muuten olisi mitään valittanutkaan, mutta kun anoppi ei nyt ota yhteyttä, niin se on paha juttu hänen mielestään.
Joku juttu tässä nyt ei vaan toimi. Jos ap pitää anoppiaan hirveänä (ei kyllä sellaista sanaa muistaakseni käyttänyt, vaan se tuli sinulta, siis ihan ulkopuoliselta), niin eikö silloin pitäisi olla tyytyväinen, että ei tämä anoppi ole läsnä heidän elämässään?
Ja nyt hän ei ole tyytyväinen, joten....?
Ei täällä kukaan pysty sitä anoppia komentamaan, että nyt ottamaan yhteyttä miniääsi ja pyytämään anteeksi jne. Mutta se voidaan sanoa tälle ap:lle, että entäs jos menisit ja pyytäisit itse? Ensimmäisessä viestissään ap aivan selvästi kirjoitti, että syytä oli molemmissa, ei vain pelkästään anopissa.
Ei hän halua olla anopin kanssa tekemisissä.
Ja ap sieti, sieti, sieti, sieti, sieti kunnes kerran hermostui. Anoppi sen sijaan piinasi, kiukutteli ja esitti draamaa vuosia. Ei voi edes verrata.
Luin sen ap:n ensimmäisen viestin. Ei hän tuollaista kirjoittanut. Ei hän mitään kirjoittanut, että anoppi olisi vuosia piinannut ja kiukutellut ja esittänyt draamaa.
Ap kirjoitti riitaantuneensa anoppinsa kanssa viime vuonna.
Ja että syytä oli heissä molemmissa.
Elääköhän tämä ap:n tarina nyt täällä jo ihan omaa elämäänsä? Jokainen lisää siihen jotain itseltään ja lopulta saadaan juttu muuttumaan aika tavalla erilaiseksi, kuin mitä se alkuperäisessä viestissä oli.
Ei minulla muuta.
Apua. Mua alkoi itkettää. 😢ihana!