Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pienestä olen kokenut, että on pitänyt pärjätä omillaan. Ei meillä ollut alkoholiongelmia tai väkivaltaa, vanhemmat asiallisia ja mukavia työssäkäyviä ihmisiä. Mutta ei minusta juuri kyllä huolehdittu. En muista, että ikinä olisi vanhemmat kyselleet läksyjen teon perään, huolehtineet koulumatkojen kulkemisesta (asuimme maalla, kuljin kilometrien pimeän metsätaipaleen yksin ihan ekaluokkalaisesta asti), olleet kiinnostuneita harrastuksistani tai huolehtineet, että vaatteet ja välineet ovat oikeanlaisia, kyselleet koulupäivän kuulumisia tai olleet kiinnostuneita esim. että mitä syön välipalaksi koulun jälkeen... Olen joskus miettinyt oikein, että mistä tämä johtui: olivatko vanhemmat jotenkin väsyneitä, eivätkä enää jaksaneet kuopuksen asioista niin kiinnostua? Oliko ilmapiiri 80-luvulla jotenkin yleisesti tuollainen? 

Vaatteet, harrastukset, läksyt, kuulumisten kyselyt, turvalliset koulumatkat... Nämä kaikki ovat asioita, joihin itse käytän aika paljon aikaa ja energiaa alakouluikäisten lasten äitinä. 

Minäkin olen maalta kotoisin ja tuo pärjäämisen eetos on ollut tuttua lapsesta saakka. Minulla on itse asiassa hyvin vähän muistoja ennen kouluun lähtemistä ja todennäköisesti olen ainoana lapsena ollut yksin kaikki päivät. Jotain muistoja on yksin leikkimisestä, mutta menneisyyttä miettiessäni vastassa on melkeinpä täysi pimeys ja muistojen vähyys. Välillä mietin, että oliko minulla vain niin tylsää, että muistoja ei syntynyt vai onko jotain, mitä en halua muistaa?

Olen vasta aikuisena tajunnut sellaisen asian, että hammaslääkärikammoni juontaa juurensa muutamaan ikävään hammaslääkärikäyntiin ekalla luokalla. Silloin hammaslääkärissä käytiin yksin eli koululta käveltiin hammashoitolaan. Minäkin olen kävellyt lääkäriin ja joutunut kestämään puuduttamatta tapahtuneen paikkauksen, joka on sattunut aivan hirvittävästi. Tämän jälkeen - seuraavalla viikolla - olen taas kävellyt hammashoitolaan yksin ja minulta on porattu toinen reikä, taas ilman paikkausta ja muistan vieläkin, miten yritin kestää kivun tunnetta siirtämällä itseni ajatusten voimalla pois tuolista (kuvittelin olevani ratsastamassa). Mutta minä en ole kertonut asiasta kotona, en ole kieltäytynyt menemästä hammaslääkäriin, en ole pyytänyt äitiä tai isää mukaan, en ole purkanut surua ja kauhua kenellekään.

Olen vieläkin tästä ajatuksesta ihan häkeltynyt. Miksi en kertonut siitä vanhemmilleni? Miksi he eivät huomanneet mitään? Minkälainen varhaislapsuuteni on ollut, jos minulla ei ollut a) ymmärrystä, että tällainen lapsen kidutus ei ole oikein ja b) tunnetta siitä, että olisin ollut oikeutettu hakemaan asiaan ja tunteisiin apua?

70-luvulla oli ihan tavallista, ettei lasten hampaita paikattaessa puudutettu. Minullakin on useita hampaita paikattu puuduttamatta. Vasta seitsemännellä luokalla, kun menin hammaslääkäriin, kysyttiin ensimmäisen kerran, että puudutetaanko. Olin aivan yllättynyt, että niinkin voidaan siis tehdä. Ei minulle tullut hammaslääkärikammoa.

Oli ihan tavallista vielä 2000-luvun alussa peruskoulun hammashoitolassa. Vasta aikuisena tajusin että hammaslääkärissä voidaan puuduttaakin. Pahimmat kauhut koin hammasrautojen kanssa, niiden laittaminen sattui niin paljon, että en ole vielä kokenut vastaavaa tuskaa ikinä sen jälkeen. Raudat otettiin lopulta pois kesken oikomishoidon, koska minua kiusattiin niiden takia niin paljon, sain myös jatkuvan migreenin niiden käyttämisestä. Hammaslääkäri repi raudat suustani niin vihaisena, että olin järkyttynyt todella kauan siitä kohtelusta. Oi mitä ihania muistoja....

50- luvun lopulla syntynyt kaverini on kertonut noista lapsivihamielisistä hammaslääkäreistä.

Meillä kasvatettiin hevosia kotona ja pienen' pyörin hevosten jaloissa, ihme että olen hengissä. Muistan että kun äiti meni ratsamaan jätti minut tyhjään karsinaan. Kouluikäisenä jouduin hullujen ponien selkään. Onneksi olen päässyt koneista kauas.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1971. Oli tapana pihallamme että 4 vuotiaana saa olla yksin niin että vanhemmat vahtivat ikkunasta. Joo o. Sattui ja tapahtui. Tuurista oli kiinni että nyt tässä. 70-luvulla kuoli lapsia hurja määrä tapaturmaisesti, en ihmettele.

Kuoliko ja nimenomaan 70-luvulla? Mistä lähdetiedosta sait selville, kerro. Asia kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Juoksin omakotitalon katolla.

Niin mekin. Oli tasakatto. Mutta satu-täti Kylli Koski (vanhemmat muistaa) käveli aikoinaan 1900-luvun alussa koulunsa harjakatolla ja muistaakseni erotettiin viikoksi koulusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 60-luvun puolivälissä, sain veljen vajaan vuoden ikäisenä. Asuimme keskisuuressa kaupungissa eikä rattailla päässyt kauppohin sisään, kun niihin oli portaat. Vauvaveli vaunuissa kaupan edessä, minä häntä siinä yksin 1-vuotiaana hyssyttelemässä "Älä itke, äiti tulee pian."

Meneeköhän jo vähän liiotteluksi. Tuskin kukaan muistaa mitä on 1 vuotiaana tehnyt, saatikka että 1v puhuisi pitkiä lauseita vauvalle, jotain rajaa nyt näihin tarinoihin.

Jospa tämä kommentoija on se kuuluisa Intia-tyyppi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juoksin omakotitalon katolla.

Niin mekin. Oli tasakatto. Mutta satu-täti Kylli Koski (vanhemmat muistaa) käveli aikoinaan 1900-luvun alussa koulunsa harjakatolla ja muistaakseni erotettiin viikoksi koulusta.

Vai oliko Kyllikki Koski? Voi kun ne piirrokset ja sadut tulisi uusintana, niin ihania!!!!!

Maalla 1970-luvulla oli lastenhoidossa kaksi periaatetta: piti olla huutoetäisyydellä, eikä rantaan saanut mennä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Joskus 1960 luvun loppupuolella, kun olin noin 10-12 vuotias, meillä kävi keinosiementäjä. Keinosiementäjä  oli joku kaukaisempi sukulainen ja hän otti minut mukaansa ja kierrettiin sitten saman pitäjän muut paikat. Ei sitä missään paikassa sen kummemmin ihmetelty ja autoinhan minä pesemällä sen hansikkaan.

Traktorin rattiin tietysti heti kun suinkin kykeni, ainoa jota en heti saanut ajaa oli fordson major. Majorin ohjaus oli oikeasti vaarallinen. Tarvitaan jo jonkin verran  voimaa pitää ratista kiinni, tai ainakin sen verran älliä että ei vahingossakaan laita peukaloita ratin sisäpuolelle.

Ja tietysti syksyisin sen yhden sian teurastuksessa apuna, verta vatkasin niin että riitti.

Eihän nämä silloin mitään ihmejuttuja ollut, laittaisin kyllä omatkin lapseni ainakin joihinkin noista, mutta eipä niitä sitten tullut hankittua, poikamiehenä elellään.

 Mitä vaarallista oli keinosiementäjän apuna oleminen? Fordsonilla ajettiin heti kun jalat ylti polkimelle, tietysti. Kuka sitä traktoria olisi ajanut esim.sillä aikaa kun vanhemmat ja vahvemmat tyhjensivät heinäseipäiltä heinää peräkärriin? Ja silloin ajettiin sillä traktorilla hitaammin kuin kävelyvauhtia, äiti tai isoveli olisi hyvin kerennyt tulemaan hätiin, jos heinäladon seinä alkoi suureta.

 Verta sekoittamaan on joutunut jokainen, se ei ole lapsen-hetteille jättöä. 

 Omat penskani voisin hyvin laittaa näihin hommiin tarvittaessa, niissä oli kuitenkin aina aikuinen lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juoksin omakotitalon katolla.

Niin mekin. Oli tasakatto. Mutta satu-täti Kylli Koski (vanhemmat muistaa) käveli aikoinaan 1900-luvun alussa koulunsa harjakatolla ja muistaakseni erotettiin viikoksi koulusta.

Vai oliko Kyllikki Koski? Voi kun ne piirrokset ja sadut tulisi uusintana, niin ihania!!!!!

Off topic: Ei, hänen nimensä oli todella Kylli. Ja olikin melkoinen kapinallinen aikoinaan! Kannattaa lukea hänen elämäkertansa, ei ole tylsää luettavaa!

 Pitää vielä mainita, että kun Pirkka-Pekka Petelius matki Kylli-tätiä sketsi-ohjelmassa, Fylli-tätinä, muut olivat paheksuneet, että eihän Kylli-tätiä saa irvailla, mutta Kylli Koski oli itse nauranut makeasti ja kehunut PP:ta hänen mainiosta hahmostaan.

Vierailija kirjoitti:

Nyt alkaa riittää nää "matkustin yksin junalla 5-vuotiaana 500 kilsaa" satuilut.

Samoin "hoidin 3veenä 1vee kaksosia kesät talvet".

Naurettavaa valehtelua.

Minkä ikäinen olet nyt?  Olen syntynyt 60-alussa ja nuo matkustelut ja kolme-vuotias hoitaa vauvaa/vauvoja on ihan totta. Ahdistaako sinua tämä tosiasia jotenkin vai miksi sanot että em.muistot on naurettavaa valehtelua? 

 Tule vaikka meille kotiin käymään, niin äiti ja isäkin voi kertoa, että totta on. En olisi pitänyt oikein ihmeenäkään, ellei tässä kyselyssä olisi kysytty.

Adolfina Mielivalta kirjoitti:

Luulen, että nykyään ei tulisi kuuloonkaan päästää ala-asteikäistä lasta ulos ilman puhelinta. Minulla ei ole lapsia, mutta en usko sen olevan näinä päivinä enää sopivaa.

Entäpä jos onkin sellainen tilanne että lapsella ei ole puhelinta.  Mitenkä ne pärjäävät esim. maissa, joissa kännykän ostaminen on kallista tai ei ole edes kenttää.

Ja kouluun pitää kävellä riippusiltoja tai autiomaata pitkin.

Nyt tietysti puhutaan ihan Suomesta, mutta onko niin ettei lapsi selviä koulu/ harrastus/kyläily  yms ilman kännykkää? 

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Abt. 12v hytittömällä traktorilla rehuauman tallominen.

Heinäpellolle seipäiden levitys saman ikäisenänoikkuveljen kanssa, toinen ajaa traktoria, toinen kärrtltä syytää seipäitä pellolle.

No, kukaan paitsi maalla eivät ymmärrä miten vaarallista tuo on. Maalla asuvien vanhempieni naapurimies sai pariin otteeseen hytillisen traktorin kaatumaan juurikin rehuaumalla.

Ja tuo heinän seivästys... Raskasta, aikaa vievää ja ei nyt ihan alaikäisen hommaa.

Heinänseivästys sekä muut maalaistalon työt olivat   ja ovat alaikäistenkin hommia,  vieläkin:

 Naapurin  tyttö ajeli traktorilla kesällä pellolla  rehua tekemässä. Taitavat olla 13-14-vuotiaita. 

  Itse  ainakin tiedän että ilman meidän alaikäisten työpanosta  maalaistalossa, jossa oli vain toinen vanhempi elossa, 60-80-luvulla meillä ei olisi kotia. Teimme raskaita maatalon töitä 11-vuotiaasta lähtien. 

 Toki oli vaaratilanteita, mutta mitä vaihtoehtoja meillä oli? Kertokaapa.

  Olemme kaikki nykyään hyvin ja pitkälle  koulutettuja ja ihan sen oman lapsuutemme ankaran työpanoksen vuoksi. 

 Jos minulla olisi lapsi, laittaisin hänet ilman muuta töihin tai muihin vastuullisiin tilanteisiin jo pienestä pitäen. En raatamaan tai heitteille vaan oppimaan työn vastuuta ja siten miten pärjää vaikka yksin junassa isän luota tädin luokse muutaman asemavälin ja opettaisin miten kysyä neuvoa aikuisilta.

Nykylapset on ihan pilalla - töissä saa kuunnella aamuisin kun kollegat paimentaa puhelimitse iniseviä lapsiaan kouluun. Avuttomia lapsia. Lapset soittavat vanhemmilleen töihin pienimmistäkin asioista ja häiritsevät. Tyyliin 'saanko ottaa ruokaa jääkaapista, mitä teen kun en tiedä mitkä vaatteet laitan päälle tai mitä tehdä kun janottaa'. Ihan aivokuollutta sakkia - lapset yli 10 vuotta ja kyselee tuollaisia...

Todellakin nykymittapuun mukaan:)

Asuin Helsingin Kalliossa lapsuuteni ja suurinta hupia ennen kouluikää oli kävellä Punavuoressa olevaan eläinkauppaan n 4km. Ikää 5-6, ratikkaa en osannut käyttää eikä ollut lippurahaa.

Kiipeilin jatkuvasti puissa. Rakensimme kavereiden kanssa mökillä lautan jonka uitimme keskelle järveä. Siitä sitten 7 kakaraa 5-11v hyppi uimaan. Uimme talosta toiseen sillan ali voimakkaassa virrassa.

10v "pelastimme" vanhan äkäisen hevosen laitumelta ja aloimme ratsastamaan sillä. Hevosen selässä ei koskaan oltu istuttu aiemmin. Jäätelöllä ! houkuteelimme vikuroivaa hevosta ja saimme lopulta tottumaan meihin.

14v olin ns "kadonnut lapsi" 3kk ajan. Kiersin kaverini kesämökillä ja hänen ystäviensä luona tuon kesän. Liftattiin tansseihin ja kavereiden luo. Kotiin tultua sain elämäni viimeisen selkäsaunan eikä adiasta puhuttu enempää. Selvisin kuitenkin.

Tuossa nyt muutama lapsuusmuisto:) 60- ja 70 - luku oli villiä ja vapaata aikaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt alkaa riittää nää "matkustin yksin junalla 5-vuotiaana 500 kilsaa" satuilut.

Samoin "hoidin 3veenä 1vee kaksosia kesät talvet".

Naurettavaa valehtelua.

Minkä ikäinen olet nyt?  Olen syntynyt 60-alussa ja nuo matkustelut ja kolme-vuotias hoitaa vauvaa/vauvoja on ihan totta. Ahdistaako sinua tämä tosiasia jotenkin vai miksi sanot että em.muistot on naurettavaa valehtelua? 

 Tule vaikka meille kotiin käymään, niin äiti ja isäkin voi kertoa, että totta on. En olisi pitänyt oikein ihmeenäkään, ellei tässä kyselyssä olisi kysytty.

Kyllä ollaan mekin kauhisteltu nyt jälkikäteen, kuinka 5 v isosisko hoiti isääni (5 kk) päivät vanhempien ollessa niityllä (ei siis kotitalon lähellä vaan useiden km päässä). Tämä vuonna -46. Toki naapurin mummo kävi välillä kuulemma tarkastamassa tilanteen. Äitini (syntynyt myös -46) hoiti myös pikkuveljeään jo ihan vauvasta samaan tapaan, oli kuitenkin hieman vanhempi, ehkä 10 v.

Siihen aikaan se ei varmaankaan ollut vaarallista, mutta pelkäsin. Toiset lähtivät jonnekin kyläilemään ja minut jätettiin kotimieheksi. Asuttiin metsän keskellä, ei sähköä, ei puhelinta, lähin naapuri 1km, lähin puhelin 3km. Meillä ei pidetty ovia lukossa eikä kaikkia edes saanut lukittua. Pimeän tultua pelotti, jos tulee jotain rosvoja. Lukitsin itseni vessaan ja odotin siellä kotiväen. paluuta. Vessassakaan ei ollut valoja, koska sähköä ei ollut. En osaa sanoa, kuinka vanha olisin ollut. Tuntumalta arvioin, että ehkä noin 10v +/-3v. Ei mikään ainutkertainen tilanne, vaan toistuva. Jos ilmaisin pelottaneen , jouduin toisten pilkan kohteeksi. Niinpä en kertonut, niinkuin en mitään muutakaan, koska tilaa minun tuntemuksilleni ei ollut eikä ole nykyisinkään siinä porukassa. Kädet hikoaa nytkin, kun muistan sen pelon. Pelkäisin varmaan edelleenkin siinä talossa yksin metsän keskellä pimeässä ja vähintään tarkistaisin, että ovet ovat lukossa ja ikkunat kiinni. Asun tosin metsän keskellä yksin nytkin ilman pihavaloja , mutta talo on pienempi eikä kukaan pysty tulemaan sisään huomaamatta, on vain 2 ovea, jotka ovat lukossa ja turvanani on myös kännykkä. Lisäksi kuvittelen tuntevani metsän paremmin kuin satunnainen yön kulkija ja pystyväni juoksemaan ehkä sinne piiloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 60-luvun puolivälissä, sain veljen vajaan vuoden ikäisenä. Asuimme keskisuuressa kaupungissa eikä rattailla päässyt kauppohin sisään, kun niihin oli portaat. Vauvaveli vaunuissa kaupan edessä, minä häntä siinä yksin 1-vuotiaana hyssyttelemässä "Älä itke, äiti tulee pian."

Meneeköhän jo vähän liiotteluksi. Tuskin kukaan muistaa mitä on 1 vuotiaana tehnyt, saatikka että 1v puhuisi pitkiä lauseita vauvalle, jotain rajaa nyt näihin tarinoihin.

En tokikaan muista itse tuota, mutta minulle on kerrottu, että näin meneteltiin, ja on siitä kuvakin. Opin puhumaan 10 kk ikäisenä, ja kyllä puhuin 1½-vuotiaana jo useamman sanan lauseita.

Isäni muuten sanoo muistavansa, kun oppi 1-vuotiaana kävelemään.

up

Tuosta hammaslääkärissä puuduttamisesta tuli tosiaan mieleen, että ikinä hampaita paikatessa ei saanut puudutusta. Oikomishoidon takia jouduttiin poistamaan pari hammasta ja silloin kyllä puudutettiin. Ja ihan itse yksin aina menin hammaslääkäriin kesken koulupäivän.

Joskus vuonna 2005 sitten ensimmäisen kerran hammaslääkäri oli laittamassa puudutetta paikkausta varten ja kauhistuin, että mitä hittoa olet tekemässä ja kielsin puuduttamisen. Jos kerran olen kestänyt porauksen joskus 8-vuotiaana, niin kestän kyllä vieläkin :D

Vierailija kirjoitti:

Tuosta hammaslääkärissä puuduttamisesta tuli tosiaan mieleen, että ikinä hampaita paikatessa ei saanut puudutusta. Oikomishoidon takia jouduttiin poistamaan pari hammasta ja silloin kyllä puudutettiin. Ja ihan itse yksin aina menin hammaslääkäriin kesken koulupäivän.

Joskus vuonna 2005 sitten ensimmäisen kerran hammaslääkäri oli laittamassa puudutetta paikkausta varten ja kauhistuin, että mitä hittoa olet tekemässä ja kielsin puuduttamisen. Jos kerran olen kestänyt porauksen joskus 8-vuotiaana, niin kestän kyllä vieläkin :D

70-lukulainen täällä. Kävin koko kouluajan samassa koulun hammashoitolassa. Ensimmäisen kerran tarjotiin puudutusta paikkaukseen, kun olin melkein 18-vuotias. Olihan elämys, kun sain tietää, että hampaita voi paikata täysin kivuttomasti. Sen jälkeen olen halunnut puudutuksen. Kerran jo hyvässä aikuisiässä sanoin tomerasti, että minä sitten haluan puudutuksen. Hammaslääkäri siihen, että ei kai sitä nyt ilman kukaan. Olen kyllä ihmetelly, miksi lapsia piti rääkätä.