Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Vierailija kirjoitti:

Noista lapsuusmuistoista. Minusta on otettu 1-vuotiskuva, ja muistan vieläkin itse kuvaustilanteen. Äitini laittoi minut hienoksi, istutti sohvalle ja haki kameran. Samoin muistan nähneeni telkkarista pätkän piirrettyä, jossa oli mielettömän kauniit maisemat. Piirretty vainosi minua aikuisikään saakka, kunnes sain selville että se oli Naapurini Totoro- joka on näytetty Suomessa siihen aikaan telkkarissa, jolloin olen ollut vasta taapero. .

Ei, et muista. Ihminen ei muista 1-vuotispäiväänsä vaikka olisi ihmelapsi. Sen sijaan kuvien katselu synnyttää valemuistoja.

Olin onnellisessa asemassa moniin ikätovereihin nähden, sillä mummo asui meidän kanssa, joten oli aina lastenvahti ja ruuanlaittaja paikalla, kavereilla ei ollut ketään vanhempien ollessa töissä. Vanhemmat lapset vahtivat nuorempia. Silloin 70-luvulla vain harvoilla tenavilla oli päivähoitopaikka, parempituloisilla vanhemmilla oli lastenhoitaja kotona. Elämä oli kuitenkin vapaata, omin nokin sai lähteä kaverille vaikka koko päiväksi, tai uimaan ja ongelle. Tultiin sitten kotiin kun nälkä yllätti tai ilta alkoi tulla.

Sairaalaan kuukaudeksi 9kk ikäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noista lapsuusmuistoista. Minusta on otettu 1-vuotiskuva, ja muistan vieläkin itse kuvaustilanteen. Äitini laittoi minut hienoksi, istutti sohvalle ja haki kameran. Samoin muistan nähneeni telkkarista pätkän piirrettyä, jossa oli mielettömän kauniit maisemat. Piirretty vainosi minua aikuisikään saakka, kunnes sain selville että se oli Naapurini Totoro- joka on näytetty Suomessa siihen aikaan telkkarissa, jolloin olen ollut vasta taapero. .

Ei, et muista. Ihminen ei muista 1-vuotispäiväänsä vaikka olisi ihmelapsi. Sen sijaan kuvien katselu synnyttää valemuistoja.

Kyllä voi muistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 60-luvun puolivälissä, sain veljen vajaan vuoden ikäisenä. Asuimme keskisuuressa kaupungissa eikä rattailla päässyt kauppohin sisään, kun niihin oli portaat. Vauvaveli vaunuissa kaupan edessä, minä häntä siinä yksin 1-vuotiaana hyssyttelemässä "Älä itke, äiti tulee pian."

Meneeköhän jo vähän liiotteluksi. Tuskin kukaan muistaa mitä on 1 vuotiaana tehnyt, saatikka että 1v puhuisi pitkiä lauseita vauvalle, jotain rajaa nyt näihin tarinoihin.

En tokikaan muista itse tuota, mutta minulle on kerrottu, että näin meneteltiin, ja on siitä kuvakin. Opin puhumaan 10 kk ikäisenä, ja kyllä puhuin 1½-vuotiaana jo useamman sanan lauseita.

Isäni muuten sanoo muistavansa, kun oppi 1-vuotiaana kävelemään.

Muistoista en tiedä, mutta lauseiden puhuminen tuossa iässä on täysin mahdollista, vaikkakin harvinaista.

Olen itse ilmeisesti varhain puhumaan oppivasta suvusta. Sekä minä vuosikymmeniä sitten että äskettäin oma tyttäreni sanoimme ekat sanamme 7-8 kk ja aloimme yhdistellä niitä lauseiksi 1-vuotissynttäreiden korvilla. Puolitoistavuotiaana tyttäreni puhui selkeitä 5-6 sanan lauseita. 

Viisikymppinen neuvolan täti sanoi asiasta, että oho, nyt tuli vastaan koko urani ennätyspuhuja. Meitä lisäksi pysäyteltiin kadulla päivittäin ja kyseltiin, että anteeksi, minkä ikäinen tuo lapsi on, miten hän VOI puhua noin paljon ja selkeästi. Eli ei tosiaan ole jokapäivästä tällainen, mutta on mahdollista!

Sori, meni täysin off-topic.

Sanotaan aiheesta vaikka, että olin 15-vuotiaasta lähtien kerran-pari vuodessa kaksi viikkoa yksin kotona, kun en tahtonyt lähteä perheen mukaan etelänmatkoille. En tiedä, jätettäisiinkö enää?

Yhden ainoan kerran kun itse ehdotin teininä saada jäädä kotivahdiksi ja kaikki lehmät ja sonni karkasi kylille. Naapurista soitettiin että ovat meidän perunapellossa. Oli kauhea työ saada ne lehmät kotiin sieltä. Kun ne juoksivat lujaa ja oli vaan yksi näaunpätkänen. No se kaulaan ja sitten vaan aina puun ympärille että sai vauhdin hiljemmalle johtolehmälle. Muut tulivat perästä. Mutta kyllä pelotti koska autojakin kulki. Ihan kauheaa oli.

Ylitimme polkupyörillä joka aamu koulumatkalla kasitien, joka oli aika vilkas siinä kohtaa. Minä olin nelosella ja pikkuveli ykkösellä. Tapahtui seitkytluvulla. Tätä kesti vuoden, sitten muutimme tien toiselle puolelle lähemmäs koulujakin.

Vierailija kirjoitti:

Olin onnellisessa asemassa moniin ikätovereihin nähden, sillä mummo asui meidän kanssa, joten oli aina lastenvahti ja ruuanlaittaja paikalla, kavereilla ei ollut ketään vanhempien ollessa töissä. Vanhemmat lapset vahtivat nuorempia. Silloin 70-luvulla vain harvoilla tenavilla oli päivähoitopaikka, parempituloisilla vanhemmilla oli lastenhoitaja kotona. Elämä oli kuitenkin vapaata, omin nokin sai lähteä kaverille vaikka koko päiväksi, tai uimaan ja ongelle. Tultiin sitten kotiin kun nälkä yllätti tai ilta alkoi tulla.

Mulla vähän samanlaista 80-luvulla. Asuin maatilalla ja äiti oli aina kotona ja pappa ja isompia sisaruksia oli kotona, isä oli päivällä palkkatöissä. Navettatöissä saatoin olla mukana, tai jos halusin olla kotona sisällä, niin kyllä siellä aina joku aikuinen tai teini oli, tai sitten ulkoiltiin tai menin naapuriin, jossa oli melkein samoin kuin meillä. Ruoka-ajoista pidin yleensä kiinni, mutta ei minulla varsinaisesti mitään kotiintuloaikoja ollut.

Joskus ihmettelin, kun erään kaverini piti mennä aina klo 17 kotiin ja siitä ei joustettu yhtään. Niillä oli silloin ruoka-aika ja sen jälkeen ei saanut lähteä kotipihaa kauemmas. Joskus saatoin kuitenkin käydä siellä illalla ja leikittiin niiden pihalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttuni suvussa muistellaan vieläkin, miten tuttavani matkusti 6-vuotiaasta lähtien yksin monta tuntia junalla mummolaan 70-luvulla, kun on ollut pienestä asti niin kovin reipas. Mielestäni kyseessä on suunnilleen heitteillejättö.

Itse asiassa tämä on ihan yleistä nykypäinäkin. Konduktööri on vastuussa aivan kuten lentokoneessa stuertti.

Ei todellakaan ole. Konduktööri ei ole lastenvahti.

Eihän konnareita junissa enää juuri edes näe.

Jäljelläolevatkin on puettu niin tavanomaisiin vaatteisiin, että hädin tuskin erottaa matkustajista.

Vierailija kirjoitti:

Leila Koo kirjoitti:

Suhtautuminen lapsiin on muuttunut valtavasti sitten minun lapsuuteni. Sain vapaasti leikkiä jo 3-vuotiaana ulkona. Asuimme Töölönkadulla, vieressä oli vielä silloin kalliot, joilla eniten leikimme, mutta vaeltelimme myös Töölön torilla ja lähikaduilla. Oli liikennettä, autoja, busseja, raitiovaunuja.

Muutimme Töölöstä ja uuden kodin lähellä oli maauimala, jonne äiti päästi minut, 6-vuotiaan uimataidottoman, ja antoi myös 2-vuotiaan pikkusiskon mukaan rattaissa, että sai tauhassa tehdä töitään kotona.

Niin on. Onko teistä outoa, että puhutaan lapsuuden lyhenemisestä? Eikö se ole ennemminkin pidentynyt, kun aikuiset katsovat lasten perään paljon tarkemmin kuin ennen?

Tänä päivänä iso osa kolmekymppisistäkin on täysiä lapsia, jotka eivät osaa huolehtia edes omista asioistaan. Itsenäisyyttä ei ole eikä tule, niin kauan kuin sosiaalihuolto ja Kela rahoittavat elämisen. 

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Karsinassa kirjoitti:

Äiti laittoi minut ja veljeni vasikoiden kanssa samaan karsinaan aamu ja iltalypsyjen ajaksi.

Olisi siinä voinut tulla tallotuksi jos vasikat olisi innostuneet kisaamaan.

Itse sentään olin tyhjässä vasikkakarsinassa.

Muistikuvia ei ole asiasta jäänyt, mutta äitini muisteli näin tehneensä. Jotain muistikuvia on navetassa rimpuilusta kun vanhemmat olivat navettatöissä.

Isän ärähdys, kun näpelöin jotain risaa sähköroikkaa.

Kyllä jokainen lapsi pitäisi päiväksi laittaa vasikoiden kanssa samaan karsinaan. Kaikenmaailman allergiat katoaisivat siinä samalla :-)

Minulla kyllä puhkesi astma 6- vuotiaana.

Eron jälkeen äiti jätti minut moneksi päiväksi alkoholisti isovanhempien hoidettavaksi peräkorpeen.  Heillä ei ollut yhtään selvää päivää. Järsin jotain leipää mitä kaapista löydin.

Isäni ymmärrettävästi oli raivoissaan. Tästä ja vastaavista syistä johtuen välini äitiini ovat edelleen etäiset. Hänellä oli jokin täysin piste omissa vanhemmissaan. Paikka oli viimeisen päälle turmiola, mutta "pitäähän lapsen mummolassa olla kesällä". Tapahtui 80-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Eron jälkeen äiti jätti minut moneksi päiväksi alkoholisti isovanhempien hoidettavaksi peräkorpeen.  Heillä ei ollut yhtään selvää päivää. Järsin jotain leipää mitä kaapista löydin.

Isäni ymmärrettävästi oli raivoissaan. Tästä ja vastaavista syistä johtuen välini äitiini ovat edelleen etäiset. Hänellä oli jokin täysin piste omissa vanhemmissaan. Paikka oli viimeisen päälle turmiola, mutta "pitäähän lapsen mummolassa olla kesällä". Tapahtui 80-luvulla.

..."sokea piste" tarkoitan

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla päiväkodissa eskari-ikäisenä saimme leikkiä pihalla nuorempien nukkuessa päiväunia. Ei meitä kukaan valvonut, joskus pysyttiin pihassa ja joskus juostiin pitkin lähimetsiä. Taidettiin joskus eksyä aika pitkällekin... Ei siitä ikinä mitään sanomista tullut, nykyään vastaavasta nousisi aivan valtava haloo. Myös aika pienestä saakka pyöräiltiin pitkin kyliä. Kotiin oli tultava ajallaan kyllä, mutta omaani en kyllä vielä sen ikäisenä päästänyt valvomatta mihinkään. 

Tämä kuulostaa oudolta, mutta tietysti päiväkoteja on erilaisia. Olin itse 80-luvulla päiväkodissa ja paras leikki oli mennä piiloon. Silloin henkilökunta etsi meitä, kerran myös vanhemmat, kun olivat jo tulleet hakemaan. Olimme lähellä päiväkotia, roskiksien takana. Mutta itse muistan tämän niin, että se oli kyllä iso juttu, kun päästiin piiloon henkilökunnaltakin.

Montaa asiaa ei sellaisenaan voi suhteuttaa nykypäivään, koska ajat muuttuvat. Se, mikä ennen oli normaalia, olisi nykyään kauhistus. Ja toisaalta, eivät vanhemmat välttämättä kaikkea olisi halunneet tehdä, mutta jos vaihtoehto on nähdä nälkää tai jättää 8 vuotias "lapsenvahdiksi" pienemmille, niin eipä siinä auta. Esim. peltotöiden aikaan oli normaalia, että kaikki töihin kykenevät olivat pellolla/navetaassa ja jos oli näihin liian pieni, niin vahti vauvoja ja taaperoita. Eipä ollut nykyajan päiväkoteja...

Lapsena olin usein uimataidottomana järvellä. Lapsena soutelin usein soutuveneellä - uimataidottomana - ja aina ilman pelastusliivejä. Pelastusliivejä ei ollut edes olemassa.

Puolisolla on ollut lapsia laiminlyövät ja välinpitämättömät vanhemmat. Alakouluikäinen ja yläkouluikäinen lapsi on jätetty yli viikoksi keskenään kotiin, koska vanhemmilla oli kova hinku etelänmatkalle. Lapsi oli kuukauden mummolassa ilman, että kävi kertaakaan omassa kotonaan. Isovanhemmat hoitivat lapsia usein. Sisarukset laitettiin hoitoon eri mummoloihin, joissa lapsia hoidatettiin usein ja pitkiä aikoja kerrallaan. Koomisinta, että lasten äiti oli kotona 24/7. Sairasta!

Lastenhoito on ollut ennen täysin holtitonta. Lapsista ei ole huolehdittu ja lapsia ei ole hoidettu ikätasoisesti. Äidit eivät ole imettäneet vauvojaan. Vauvoille on juotettu "vastikkeita", mehuja, tavallista maitoa ja tuputettu banaania ja hunajaa. Vauvoja on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Perhepäivähoitaja on ollut joku kouluttamaton ja työtön naapurin rouva. Osa lapsista on ollut hyvin pienenä hoidossa päiväkodissa, jossa on ollut töissä kouluttamattomia hoitajia.

Lasten turvallisuus on ollut usein vaarassa. Lapsille on sattunut paljon onnettomuuksia, liikenneonnettomuuksia ja kotitapaturmia. Murheellisimpia ovat lapsen menehtymiseen kuten hukkumiseen johtaneet tapaturmat. Vanhempien laiskuus ja välinpitämättömyys on ollut suurin syy lasten onnettomuuksiin ja tapaturmiin. Nykyään näistä lapsista tehtäisiin lastensuojeluilmoitus ja monista perheistä otettaisiin lapset huostaan.

Omia lapsia en ole koskaan laittanut uimataidottomana uimarannoille, järville tai vesistöjen ääreen. Veneessä on pelastusliivit päällä. Ei tulisi mieleenkään lähteä edes kotimaanmatkalle ja jättää lasta tai lapsia yksin kotiin. Mummola ei ole meille lasten sijoituspaikka tai hoitopaikka. Lapset kyläilevät mummoloissa yhdessä vanhempien kanssa. Hoidan ja valvon itse lapset mummoloissa. Lapset eivät ole isovanhemmilla hoidossa tai yöhoidossa.

Olen ysärin lapsi ja saimme veljien kanssa mennä pihalla aika vapaasti. Metsäänkin sai mennä, mutta aina piti sanoa äidille. Sen sijaan yksin pyöräilemään, uimaan tai muualle ei päästy eikä taidettu olla koskaan yksin yötä kotonakaan. Äiti oli vähän kanaemo, mutta ymmärrän hyvin miksi. Hänen isoveljensä (5v) kuoli tapaturmaisesti 60-luvulla ja äitini, silloin 3-vuotias, näki sen. :( Olivat keskenään pihalla ja veli halusi virittää keinulle ripustusköyden rakennusten välissä olevaan pyykkivaijeriin. Oli kasannut jotain roinaa siihen alle ylettyäkseen paremmin. Kasa oli romahtanut jalkojen alta ja veli oli kuristunut köyteen, kun se oli ollut hänellä kaulan ympärillä.

Oon ollut kahdestaan mökillä yötä kaverin kanssa, joskus 10-11 v. Tehtiin purkkiruokaa, uitiin, saunottiin jne. Alle kouluikäisenä kävin uimassa pari vuotta vanhemman kaverin kanssa ilman valvontaa. 7-9 v huitelin pitkin keskustaa ja saatoin olla pitkänkin kävelymatkan päässä kotoa mistä tulin vasta pimeällä kotiin.

No kyllä. Jopa yksin on jätetty kotiin taaperona nukkumaan kun vanhemmat halusivat tuulettua. Eivät siis menneet baariin mutta ulos kuitenkin. Tämä tapahtui 90-luvun alussa

Avainlapsi 4 vuotiaasta lähtien, ei kypärää koskaan, ei kännykkää (luonnollisesti), kaverin luona jatkuvaa tupakointia sisätiloissa... olihan näitä.