Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Aika moni kirjoittaa, ettei 70-luvulla saanut mitään kuumelääkettä. Aika rankalta kuulostaa. Meillä oli kaapissa aina vähintään aspiriinia ja yskänlääkettä, joten en tiedä, kuinka yleistä lääkkeettömyys mahtoi olla silloin.

Kuukautiskipujen takia äiti vei mut lääkäriin 70-luvulla ja sain reseptilääkkeen. Kerron tämän vain siksi, jotta nuoremmat eivät luulisi, ettei 70-luvulla olisi käytetty lääkkeitä lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli merimies rahtilaivassa. 70-luvulla olin kesät isän mukana reissussa, kuten moni muukin merimiehen lapsi siihen aikaan. Laiva teki matkoja Välimerelle. Ala-asteikäisenä sain aivan vapaasti liikkua ja touhuta laivalla, se oli lapsesta kivaa aikaa. Isää ei huolettanut ilmeisemmin yhtään se, että laiva on täynnä vaaroja ymmärtämättömälle lapselle. Ihan rauhassa keikuttiin ulkona kannella, kurkittiin ja roikuttiin kaiteen yli. Laiva oli valtavan kokoinen ja pudotus mereen huima, ainakin lapsen silmin. Myöskin laivan konehuoneeseen päästiin tuosta vaan, hirveä koneiden jylinä ja rasvan katku. Konemiehiä ei paljoa haitannut tenavat siellä. Ikinä en muista, että isä olisi varoitellut mistään tai kieltänyt tekemästä jotakin, hänhän oli työpaikallaan, eikä vahtinut meitä.  Ihoni poltin myös tosi pahasti monena kesänä näillä välimerenmatkoilla. Kipeää teki, nukkua ei voinut ja iho kuoriutui pois.

Merimiehet olivat hauskoja tyyppejä, mitä nyt välillä aika kännissä ja niiden jutut arveluttavia. Kun tulin 15v ikään, niin reissut loppuivat, sillä sen isä ymmärsi, että nuorelle naiselle laiva ei ole välttämättä turvallinen paikka. 

Reissuista on ihanimmat ja rakkaimmat lapsuusmuistoni, mutta omia lapsiani en uskaltaisi missään tapauksessa laskea tuollaisille matkoille. 

Olen vähän sinua nuorempi, mutta hieman samanlaisia muistoja itsellä. Isä oli armeijan palveluksessa -ns. "kantapeikko" -, ja mikään ei ollut muksuna siistimpää, kun päästä iskän mukaan töihin. Itsekin olisin halunnut armeijaan, mutta naisten vapaaehtoinen asevelvollisuus oli vielä melko kaukana tulevaisuudessa.

70-luvun vauvana nukuin usein  muiden vauvojen kanssa vaunuissa kaupan pihalla, satunnaiset ohikulkijat kävivät sitten ovella huutelemassa että jonkun vauva itkee. 

Vierailija kirjoitti:

Mut on jätetty kuulemma 70-80-luvun taitteessa vaunuissa yksin odottamaan kaupan eteen kun äiti kävi kaupassa. Onneksi kukaan ei kidnapannut. Ja kerran se vielä epähuomiossa unohti mut sinne (väsyneenä yksinhuoltajana).

Kuplavolkkarissa ei myöskään lapsuudessa ollut takapenkillä turvavöitä. Oikein hyvä auto kyllä muuten. 😀

Äitini jätti minut kerran noin 6-vuotiaana kaupan pihaan hytkyttämään vaunuja ja juoksi  itse naapurin rouvan perään kun tämä oli unohtanut vauvansa siihen kaupan pihaan :D 80-lukua tämä. 

Vierailija kirjoitti:

Mut on jätetty kuulemma 70-80-luvun taitteessa vaunuissa yksin odottamaan kaupan eteen kun äiti kävi kaupassa. Onneksi kukaan ei kidnapannut. Ja kerran se vielä epähuomiossa unohti mut sinne (väsyneenä yksinhuoltajana).

Kuplavolkkarissa ei myöskään lapsuudessa ollut takapenkillä turvavöitä. Oikein hyvä auto kyllä muuten. 😀

Eikös tuo kaupan eteen jättäminen ollut tuolloin ihan tavallista? Minä ainakin muistan 70-luvulla kolmevuotiaana, kun ihmettelin, kun vauva itki vaunuissa kaupan edessä ja hoitotätini alkoi hytkyttää vaunuja. Siinä sitten oltiin, kunnes äitinsä tuli kaupasta ja puhui hätääntyneenä jotain hoitotätini kanssa. Varmaan näki, kun hytkytti ja pelästyi.

Äitini lähetti siskolleen amerikkaan minut ja siskoni, kun oltiin 10 ja 12. Meillä oli New Yorkissa koneenvaihto ja Finskin virkailijat vei meidät jatkolennolle. Tämä tapahtui joskus 80-luvulla. 

Autossa ei ollut turvavöitä. 

Vahdin pientä 6kk vanhaa vauvaa iltaisin, kun äitinsä lähti töihin iltavuoroon. Olin koko illan kaksin vauvan kanssa, vaikka isä oli "kotona". Isä ei osallitunut lapsen hoitoon ja oli usein poissa jossain. Jos vauva itki, niin hän huusi minut apuun. Itse olin vasta 8v.

Soudettiiin siskon kanssa 4-6 vanhoina Päijänteellä saareen, jonne oli 4km soutumatka. 

Nyt kun luen listaani, niin en yhtään ihmettele, että ollaan siskon kanssa hyvin itsenäisiä ja omatoimisia. 

90-luvulla kauppakeskuksessa muistan, että eksyin äidistä (jäin varmaan leluosastolle katsomaan leluja). Joku kaupan täti minut löysi ja vei info-pisteelle vähäksi aikaa. Muistan itkeneeni ihan hysteerisenä ja kassatädeistä se oli kauhean suloista. Olin varmaan alle 5v. 

Aika harvoin nykyään enää kuulee kuulutuksia siitä, että lapsi kadonnut äidiltä kaupassa. Oma lapseni on nyt 3v ja ei tulisi mielenkään päästää häntä pois näkökentästä kauppareissulla.

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset lastensuojelijat saisivat paskahalvauksen jos lapset olisivat keskenään ilman valvontaa kuten me 70-luvun lapset olimme. Fillaroimme kaukana, uimme, kävimme soutamassa, pyörimme metsissä ja kallioilla, matkustimme isovanhempien luo keskenämme, jne. En muista yhtäkään vakavaa onnettomuutta mutta varmasti niitä oli.

Olen ollut lastensuojeluhommissa ja itselläni on myös takana lapsuus, jossa oli lievästi sanottuna holtitonta menoa ja vapauksia. Eivät ammattilaisetkaan mistään omasta ulottuvuudestaan tule. :D

Vierailija kirjoitti:

Aika moni kirjoittaa, ettei 70-luvulla saanut mitään kuumelääkettä. Aika rankalta kuulostaa. Meillä oli kaapissa aina vähintään aspiriinia ja yskänlääkettä, joten en tiedä, kuinka yleistä lääkkeettömyys mahtoi olla silloin.

Kuukautiskipujen takia äiti vei mut lääkäriin 70-luvulla ja sain reseptilääkkeen. Kerron tämän vain siksi, jotta nuoremmat eivät luulisi, ettei 70-luvulla olisi käytetty lääkkeitä lainkaan.

Oli v 82. Vauvallani oli kuumetta useamman päivän. Neuvolan täti kielsi ehdottomasti antamasta mitään lääkettä kuumeeseen. En tiedä oliko se tapana silloin vai oliko se tädin oma mielipide. Silloin tuli kauppoihin uutuutena vauvojen peppupyyhkeet. Sama täti kielsi käyttämästä niitä koska kuulemma sisältävät alkoholia ja pilaavat vauvan ihon.

En tiedä kuinka paljon neuvolan tädit ja muukin terv hoidon henk kunta jakelivat omia mielipiteitään ja kuinka paljon heidän piti pysytellä virallisissa suosituksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut on jätetty kuulemma 70-80-luvun taitteessa vaunuissa yksin odottamaan kaupan eteen kun äiti kävi kaupassa. Onneksi kukaan ei kidnapannut. Ja kerran se vielä epähuomiossa unohti mut sinne (väsyneenä yksinhuoltajana).

Kuplavolkkarissa ei myöskään lapsuudessa ollut takapenkillä turvavöitä. Oikein hyvä auto kyllä muuten. 😀

Eikös tuo kaupan eteen jättäminen ollut tuolloin ihan tavallista? Minä ainakin muistan 70-luvulla kolmevuotiaana, kun ihmettelin, kun vauva itki vaunuissa kaupan edessä ja hoitotätini alkoi hytkyttää vaunuja. Siinä sitten oltiin, kunnes äitinsä tuli kaupasta ja puhui hätääntyneenä jotain hoitotätini kanssa. Varmaan näki, kun hytkytti ja pelästyi.

Niinpä, ennen se olikin, mutta ei nykyään kyllä jätetä välttämättä koiraakaan yksin odottamaan kaupan eteen.

Olen itsekin 70-luvun lapsi. Paljon näin jälkeen päin kauhistellaan ja itsekin kauhistelen miten yksin lapset jätettiin monen asian kanssa. Se tuntuu tässä jäävän huomiotta, että nykyajan digi/somemaailma vaatisi samalla tavalla vanhempien läsnäoloa ja ohjausta kuin 70-luvulla olisi tarvittu vanhempien läsnöoloa pihalla, uimarannalla jne. Nyt monet lapset saavat käyttää tuntikausia aikaa pelaamalla pleikkaa yms., katsomalla TikTokia, YouTubea, on whatsapp, instagram jne. Mitä kaikkea lapset siellä kohtaavat ja näkevät, siitä ei vanhemmilla välttämättä ole mitään hajua. Alakouluikäiset viettävät helposti viisikin tuntia päivässä pelaten ja muuten puhelimella. Luulen että tämä saattaa olla sukupolvikokemus jota kauhistellaan muutan kymmenen vuoden päästä. Että miten siihen ei puututtu, eikä ollut selkeitä rajoja, annettiin lasten rauhassa sekoittaa päänsä ja aivotoiminnan häiriintyä...

Vierailija kirjoitti:

Aika moni kirjoittaa, ettei 70-luvulla saanut mitään kuumelääkettä. Aika rankalta kuulostaa. Meillä oli kaapissa aina vähintään aspiriinia ja yskänlääkettä, joten en tiedä, kuinka yleistä lääkkeettömyys mahtoi olla silloin.

Kuukautiskipujen takia äiti vei mut lääkäriin 70-luvulla ja sain reseptilääkkeen. Kerron tämän vain siksi, jotta nuoremmat eivät luulisi, ettei 70-luvulla olisi käytetty lääkkeitä lainkaan.

Kyllä siihen aikaan käytettiin vauvasuppoja kuumeen alentamiseen. Kuumetta alentavia peräpuikkoja oli jo 1950-luvulla, siis silloin kun itse olin lapsi. Ei lääkkeettömyys nyt niin yleistä ollut, penisilliinipistoksia sain itse tulirokkoon, terveyssisar kävi kerran päivässä tuikkaamassa sen parsineulan paksuisella piikillään. Angiinat ja muut tulehdussairaudet hoidettiin penisilliinillä. 

Kävin 5-vuotiaana usein yksin ongella. Tai tuli meidän kissa aina kaveriksi, kun tiesi saavansa saaliin 🐱

Olen itse vuosimallia -73 ja perheen esikoinen. Luin joskus nuorena kortteja joita äiti oli saanut synnytysosastolle ja kotiin.

Muistan yhden kortin värssyn, mikä kuului näin:

"Onnea, tuli tyttö maailmaan ja sitten sitten monta poikaa.

-Onneks tyttö ensimmäinen joka niitä hoitaa." 

Olin aivan järkyttynyt, sillä todellakin minusta oli tullut siinä vaiheessa kolmen pojan isosisko joka hoiti niitä veljiään. Kun äiti luopui kotiäitiydestä ja lähti kaupittelemaan tupperin kuppeja iltaisin, niin minä olin lapsenvahti ja myös äidin sihteeri: Vastasin torstai-iltaisin kaikkien äidin piirimyyjien puheluihin ja "otin raportit vastaan."

Naapurin tytöt tulivat ovelle ja pyysivät mukaan ulos. Muistan yhdenkin kerran pikkuveli nr. 2 ajeli puuautollaan yli oman kakkansa eteisen lattialla kun juttelin tyttöjen kanssa ulkoportailla. Eipä siinä mitään, siivosin yökkien ne kakat, pesin pikkuveljen ja laitoin uuden vaipan ja vaatteet. Pesin sen puuautonkin. Sitten pikkuveli rattaisiin ja ulos tyttöjen kanssa pihatielle hyppimään ruutua/narua.

Jälkeenpäin olen keskustellut tästä äitini kanssa ja hänen ehdoton selityksensä on se, että "olit niin reipas, että uskalsi jättää." Reipas ja reipas. Ei ollut paljon vaihtoehtoja. Oli meillä isäkin perheessä, mutta hän teki niin pitkää päivää jottei paljon näkynyt kotona.

Yksitoistavuotiaana elämäni muuttui täysin. Koska olin niin hyvä koulussa (Oli pakko olla, alle ysi kokeista oli huolestuttavaa. ) ja niin reipas, niin sain oman ponin! Suunnilleen muutin tallille asumaan, toki pikkuveli tai kaksi oli sielläkin välillä mukana, mutta oli sentään jotain kivaa tekemistä. 

Nyt kolmen lapsen äitinä olen myös aina kannustanut tytärtäni hevosharrastuksessa ja olen iloinen hänen koulumenestyksestään ILMAN että hän on ollut minun ainoa lapsenvahtini. Voi järki hoi.

Olin 3-v ja sisko vuotta nuorempi. Asuimme kerrostalossa, jonka piha rajoittui jokeen. Oltiin kahdestaan siskon kanssa hiekkalaatikolla, äiti sieltä kolmannen kerroksen ikkunasta välillä kurkki, että miten menee. Kerran sisko katosikin, löytyi sitten, eikä jokeen ollut mennyt.

Joen varressa asunut muistaa toisenkin jutun: Siinä samanikäisinä molemmat vanhemmat oli töissä, isä teki aamuvuoroa ja äiti iltavuoroa. Siihen väliin jäi sellainen vajaan tunnin aika, että äiti lähti töihin ennen  kuin isä tuli töistä. Meille annettiin herätyskello, että sitten kun pitkä viisari on tuossa kohtaa, niin isä tulee. Me oltiin siis 2- ja 3-vuotiaat, ja oltiin se vajaa tunti sitten kahdestaan kotona.

Myöhemmin, kun oltiin 6-7 -vuotiaat, meille syntyi pikkusisarus. Äiti ja isä lähti viikonloppuisin juhlimaan, olivat yötä myöten poissa. Me pikkulikat hoidettiin vauvaa sitten kahdestaan pitkin yötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2000-luvun alkupuolella olin laivalla siskoni ja hänen 7- ja 9-vuotiaitten lastensa kanssa. Lapsille annettiin hytin avainkortit ja sitten he saivat hortoilla yksinään ympäri laivaa. Hieman ihnettelin asiaa, mutta siskoni uskoi vapaaseen kasvatukseen.

Ei tuossa mielestäni mitään ihmeellistä ole. Viime vuonna käytiin risteilyllä ja 10 sekä 8v saivat avainkortin ja seikkailla pitkin laivaa, esikoisella oli kännykkä jos sattuisi tulemaan ongelmia. Tytöillä oli hirmu hauskaa, kävivät ostamassa karkkia ja ajelivat hissillä ympäriinsä.

Me miehen kanssa juotiin kahvia kannella ja ihailtiin merta.

Onneksi kukaan pedofiili ei napannut tyttöjä hyttiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Olin 3-v ja sisko vuotta nuorempi. Asuimme kerrostalossa, jonka piha rajoittui jokeen. Oltiin kahdestaan siskon kanssa hiekkalaatikolla, äiti sieltä kolmannen kerroksen ikkunasta välillä kurkki, että miten menee. Kerran sisko katosikin, löytyi sitten, eikä jokeen ollut mennyt.

Hui, löytyi siis hengissä?

Noista laivaristeilyistä. Ystävättäreni raiskattiin Turku-Tukholma välillä 12-vuotiaana. Ihan olivat omat vanhemmat mukana ja taas "luottivat tyttäreensä." Itse istuivat baarissa, olivat jopa tavanneet portaikoissa tämän "mukavan nuoren miehen" ja sanoivat tyttärelleen että pidä hauskaa,

Vuosi 1985.

Kertoi jälkeenpäin, että pahinta oli kun meni terkkariin raskaustestiin ja kertoi syntymävuoden, eikä tullut mitään reaktiota. Lapsihan hän oli. Miksiköhan julkinen puoli ei ottanut yhteyttä vanhempiin?

Vierailija kirjoitti:

Noista laivaristeilyistä. Ystävättäreni raiskattiin Turku-Tukholma välillä 12-vuotiaana. Ihan olivat omat vanhemmat mukana ja taas "luottivat tyttäreensä." Itse istuivat baarissa, olivat jopa tavanneet portaikoissa tämän "mukavan nuoren miehen" ja sanoivat tyttärelleen että pidä hauskaa,

Vuosi 1985.

Kertoi jälkeenpäin, että pahinta oli kun meni terkkariin raskaustestiin ja kertoi syntymävuoden, eikä tullut mitään reaktiota. Lapsihan hän oli. Miksiköhan julkinen puoli ei ottanut yhteyttä vanhempiin?

Siis eikö tuo olisi ollut jo rikos jokaisella mittapuulla vuonna 1985? Vaikka poika olisi yrittänyt väittää että molempien päätös harrastaa seksiä. Miten on mahdollista ettei tuohon kukaan reagoinut? Kertoiko lapsi vanhemmilleen itse tuosta?