Sinä joka olit koulukiusaaja, millä kiusaamisen olisi saanut loppumaan?

Jos oppilas on normaali hömelö, voi riittää, kun kysyn, että ei kai hän halua olla kiusaaja. Se voi olla riittävä herätys.

Jos kyseessä on ryhmäilmiö, pari oppituntia aiheesta, keskustelu kahden kesken jokaisen oppilaan kanssa. Pään päällä leijuva uhka vanhemmille soittamisesta sekä tilanteen seuranta.

Mikäli tekijä on sosiopaatin alku, saattaa tehota jatkuva valvonta ja/tai uhka esimerkiksi luokalta siirtämisestä. Tai sitten ei mikään.

Usein kuitenkaan kyse ei ole kiusaamisesta vaan ihan muista jutuista, joita nimitetään kiusaamiseksi. Kaikki, mistä tulee paha mieli, ei ole kiusaamista. Niitäkin juttuja toki silti selvitellään.

T. Ope

Otan riskin, avaudun ja kaivan vanhan ketjun esille.

Minulla on diagnosoitu aikuisiällä sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, johon kuuluu tunnekylmyyttä ja narsistisia piirteitä. Olin hyvin tyypillinen koulukiusaaja, "luokan kuningatar". Uskallan epäillä, että suurimmalla osalla ns. "koulujen kuninkaallisista" on sama persoonallisuusprofiili kuin minulla. Ts. aika suurella osalla tähänkin ketjuun kirjoittaneista. 

Harjoittamani kiusaamisen syynä oli yksinkertaisesti se, että nautin vallasta ja huomion keskipisteenä olemisesta, oli se sitten negatiivistakin. Kiusasin kavereideni kanssa (johdin yli 10 hengen tyttölaumaa koko peruskoulun ajan) lähinnä kahta tyttöä, jotka vaikuttivat silmiini jotenkin vajailta. Jätin heidät kaveriporukan ulkopuolelle, usutin kaverini heitä vastaan, levitin juoruja, rikoin näiden tyttöjen vaatteita ja revin koulukirjoja jne. Aikuisia ei meidän touhut juuri kiinnostaneet, mutta salaa toivoin, että tilanteeseen puututtaisiin. Mutta vain siksi, että minä saisin huomiota. Pidin myös näitä kanssani kiusanneita hännystelijöitä idiootteina, mutta en kertonut siitä heille, koska ilman palvontaa en tunne olevani olemassa.

Peruskoulussa olin semihyvä oppilas, keskiarvoni oli aina n. 8,5-9. Lukioaika oli vaikeaa, kun tuo kaveriporukka hajosi. Vaille huomiota jääminen tuntui siltä, kuin olisin 80% kuollut. Olin lukioaikana myös hyvin suosittu oppilas, mutta en kyennyt muodostamaan ympärilleni sellaista hännystelijöiden rinkiä. Keskityin opiskeluun, koska huomasin että kympeillä ja laudatureilla saa myös huomiota. Rohmusin myös stipendejä. Lukion jälkeen pääsin yliopistoon ns. kovan rahan alalle. Tällä hetkellä olen nykyisessä työyhteisössäni hyvin suosittu. Ainakaan mitään suoria kiusaamissyytöksiä en ole saanut osakseni työpaikalla. 

Lapsuuteni kotiolot olivat hyvät, jopa liiankin hyvät. Minua lellittiin ja sain ihan kaiken mitä halusin. Huoneeni oli täynnä leluja. Negatiivisilta tunteilta suojeltiin ja mistään ikävistä asioista ei kotona saanut puhua. Minusta kasvoi liian itsevarma, mutta en siedä minkäänlaisia negatiivisia tunteita ja yksin jäämistä. Jos koen, että minua kohtaan on toimittu epäoikeudenmukaisesti, en voi päästää kaunasta koskaan irti. En voi sietää tietynlaisia ihmisiä ja haluan osoittaa sen heille.

Omalla kohdallani mikään ei olisi lopettanut kiusaamista, koska nautin huomiosta. En nyt aikuisenakaan tunne lainkaan empatiaa. Moni kiusaaja väittää, että katuu aidosti tekojaan. Siihen en usko, koska kyky kiusata on ihmisen persoonallisuudessa.

Minua kiusasi koko lapsuuteni omat vanhemmat ja siskoni (eli koko perhe), sitten äidin kanssa tuli kova fyysinen tappelu yksi päivä, äiti lopetti kiusaamisen siihen paikkaan, mutta muut jatkavat kiusaamistani tähän päivään asti, eli sisko ja isä. Äidin kanssa minulla on nykyään hyvät välit, olen itse nyt 50 vuotta ja oma perhe. Ehkä se shokki äidille oli niin kova että luonne muuttui välittömästi lempeäksi, kun ennen oli ilkeä ja väkivaltainen. Sisko on aivopesty vanhempien toimesta ja toteuttaa kiusaansa harkitusti minua vastaan aina kun nähdään, ehkä hän kaipaa myös sitä yllättävää shokkia joka lopettaisi kiusaamiseni. Hän kiusaa myös omia lapsiaan ja on väkivaltainen.