Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hampaitten hoito oli vähän niin ja näin 70-luvulla. Täällä on jotkut jo maininneetkin siitä.

Aloitin koulun vuonna -73 ja meitä kyllä valistettiin, joten huono hoito ei johtunut tiedon puutteesta.

Koulussamme kävi hammaslääkäri puhumassa hampaiden hoidosta. Mukanaan hän toi isot tekohampaat ja hammasharjan, jolla hän näytti, kuinka hampaat ”nykytetään” puhtaiksi. Siksi oli tärkeää, että oli ”nykytysharja” eli sellainen tiheäharjaksinen perusharja. Hampaat piti pestä aamuin illoin.

Lisäksi hän kehotti käyttämään fluorihammastahnaa ja fluoritabletteja.

Me oppilaat lupasimme pyhästi noudattaa hammaslääkärin ohjeita.

Todellisuus oli toista. Jouduin usein hammaslääkäriin paikattavaksi. Monenkaan kotona vanhemmat eivät ymmärtäneet hampaiden pesun ja muun suunhoidon merkitystä, eivätkä siksi huolehtineet, että lapset pesevät hampaansa edes kerran päivässä. He itse olivat sukupolvea, jolla oli tekarit suussa jo kaksikymppisinä. Isälläni oli pitkään mustia hampaita suussa, ennenkuin saimme puhuttua hänet hammaslääkäriin. Suun hoitoa oli satunnainen Illodin-merkkisellä suuvedellä kurlailu.

Itse olen ollut hirveän tarkka lapsieni hampaiden hoidosta. En opettanut heitä karkin syöntiin, meillä ei siis mässytetty karkkia edes lauantaisin. Kyllä makeaakin sai syödä, mutta se karkkien imeskely ja mässyttely suussa oli poissa pelistä. Silloin ei ole jatkuvaa happohyökkäystä. Hampaat pestiin kunnolla ja xylitolia käytettiin. Yhtäkään reikää ei lasteni suussa ole ja nyt ovat jo aikuisia. Koen edes jossakin onnistuneeni. Itse kärsin niin kovasti siellä hammaslääkärillä juoksemisesta, että päätin ettei sama toistu omassa perheessäni.

Tuo vanhempi polvi ei vieläkään tajua, että karies -bakteeri tarttuu vauvaan muiden syljestä. Maistellaan samaa vauvanruokaa, ”puhdistetaan” lattialle tipahtanut tutti omassa suussa, annetaan oma kahvilusikka vauvalle käteen imeskeltäväksi, annetaan lapsen maistaa samasta jäätelöstä/lusikasta jne.

Minua ärsytti appivanhemmilla, kun piti valvoa sekä vanhuksia että vauvaa. Nämä eivät millään tajunneet, ettei näin saa toimia, koska ”ovathan he omatkin lapset näin kasvattaneet”. Niinpä. Ja suussa heilläkin on paikkoja, ekat reiät porattiin kuulemma jo ala-asteella.

Eikä tajua oikein hiukan nuorempikaan polvi. Itse olen näitä 70-luvun lopun tuotoksia, eli suu oli täynnä amalgaamia jo ala-asteella. Omilla lapsilla pidettiin tarkasti kiinni siitä, että mitään aikuisen suussa ollutta ei mene lapsen suuhun. Kaverini joskus söi lapsensa kanssa vuorotellen jäätelöä samalla lusikalla ja huomautin ihan ystävällisesti asiasta. Kaveri nauroi päin naamaa ja haukkui vainoharhaiseksi. Hänen lapsillaan on hampaita paikkailtu useamman kerran, kun taas meidän kolmella kohta aikuisella lapsella ei ole kellään ollut vielä reikiä. Toivottavasti tämä asia on jo nykyisin paremmin tiedossa.[/

Tämä on ihan arkipäivää monessa perheessä vieläkin. Ihan vasta näin kun äiti nuoli pojan jätskiä aina, kun se sulatessa lähti vähänkään valumaan. Yök!

Tuo on totta! Äitini edelleen käyttää hänen suussaan lastemme tutit -.-” ei ole mummo nähnyt lapsia… ei kuuntele tai ymmärrä karies bakteeria. Kuulemma ”höpö höpö” juttuja. Ja ite olen hammaslääkäri :D

Luojankiitos olen ollut kuolakammoinen pienestä asti niin säästyin kariekselta. Aina kuullut ilkuntaa perheensisäisesti siitä, etten voi syödä samalla aterimella tai juoda samasta lasista kenenkään muun kanssa. Olen säästynyt kariekselta, mikä lienee sanomattakin selvää :D En myöskään koskaan jakanut esimerkiksi juomapulloa kaverin kanssa. Kumppanini kanssa en myöskään yleensä jaa aterimia. Otan aina uuden lasin, jos hän juo lasistani. Ruuan maistaminen on ainoa poikkeus. Sitä lusikkaa me molemmat käytämme, mutta yleensä niin, että minä maistan ensin. Myös suuteleminen ällötti minua vielä teininäkin. En pystyisi tosin suutelemaan spontaanisti jotain kaveria tai tuttavaa, koska jostain syystä se, ettei se ole oma kumppani, ällöttää edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Isä ei koskaan tehnyt kotitöitä, ei laittanut ruokaa. Ainoastaan makaili sohvalla ja kun jäi työttömäksi niin ei siltikään tehnyt yhtään mitään. Äiti hoiti kaikki asiat sen puolesta muutenkin

Kauhea isä kyllä. Mulla oli samanlainen isä, tosin hän ei ikinä ollut töissä (tai taisi olla mun vauva aikana) mut muuten oli kotona, ei tehnyt kotitöitä tai hoitanut mua tai siskoa vaikka hyvin olisi voinut hoitaa äidin ollessa töissä. Muistan kyllä kuinka isä narisi noista päivähoito maksuista äidille, et ovat kalliita. Mut itepä päätti että ei jaksa hoitaa vaikka kotona oli.

Meillä oli joka viikonpäivä samat ruoat viikosta ja vuodesta toiseen. Näin

maanantaina: makkarakeittoa

tiistaina: tacoja

keskiviikkona : kanaa

torstaina : tacoja

perjantaina : parsakaalikeittoa

lauantaina : lasagnea

sunnuntaina : silakkapihvejä

Ja joo. tiedän että ei saisi valittaa. Että ainakin oli ruokaa. Mutta se oli aina samaa, joka viikko. Vanhemmat olivat niin kaavoihinsa kangistuneita

Päiväunet vielä ekaluokallakin ja sitten tuli huutoa kun aloin leikkiä tai piirtää. Kerran äiti makasi vieressäni ja huusi "SILMÄT KIINNI!" Onneksi sitten jossain vaiheessa tajusivat, etten kertakaikkiaan suostu nukahtamaan.

 Viikonloppuisin ei missään saanut nukkua pitkään vaan kello 9 viimeistään lensi huoneeni ovi auki ja kattovalo syttyi.  Joskus äiti vielä tuli imurilla paukuttamaan sänkyäni.

Äiti oli myös himosiivooja, jopa kukkien lehdet pyyhki. Siis ihan oikeasti. Minun piti jostain kolmannesta luokasta lähtien siivota huoneeni, mutta äiti siivosi sen uudestaan vihaisena.

Puuroon, kaakaohin tai mihinkään ei saanut laittaa sokeria. Äiti kai pelkäsi minun lihovan. Itse oli milloin milläkin muotidietillä ja juoksi aerobickissä vaikka oli laiha kuin tikku. Ja minä kyllä lihoin, kun opin kantamaan viikkorahani kauppaan! Tiesin ettei äiti tykkää joten söin herkut ulkona tai sitten salakuljetin paidan sisässä kotiin. Parasta oli suuhun yhtäaikaa sipsi ja suklaapalanen, se kun oli kiellettyä niin maistui entistä paremmalta.

Eikö teistä kukaan ole koskaan väsynyt ja sano illalla kouluikäisille/teineille, että syö leipää. Tai toista itseäsi ruokalistan kanssa niin, että aika  usein syödään sitä samaa.?

Nämä ehdin edellä olevista lukea ja tunsin piston sydämessäni :(

Hyvi syövä lapsi oli ylpeys. Vanhemmistani oli mahtavaa, kun pikku-Johanna 6vee veti 2 isoa lautasellista makkarasoppaa ja puolikkaan ruisleivän. Siinä vaiheessa se ei enää ollut mahtavaa kun tätini huusi juhlissa " Tuo teidän punkero tyttö söi kaikki lusikkaleivät!"  Äitini myös tajusi miten huohotin ja ähisin naama punaisena kun leikin kissan kanssa tai juoksin portaita yläkertaan. Olin kaveripiirini ja luokkani isoin lapsi, 9vuotiaana jo varmaan jotain 70kiloinen. Vanhemmat sitten päätti, että syömistäni pitää rajoittaa ja arvatkaa ymmärsikö pieni lapsi, kun ensin tyrkytetään ja sitten rajoitetaan? Aloin syödä öisin salaa. 

Tästä kaikesta jäi käteen TODELLA epäterve suhtautuminen ruokaa ja syömishäiriöiden kirjo anoreksiasta ahmimiseen.

Se isän jokapäivänen juopottelu paitsi sunnuntait kun alko kiinni..Joo alkuhumalan hauskuus ja sitten se nyrkin pöytään takominen ja "turpa kiinni" karjuminen. Sunnuntaina hälle karkkia haettava...meille penskoille ei ollut varaa ostaa mitään..ei ollut karkkipäiviä meillä.

Rakastin leipoa teininä ja aikuisiän kynnyksellä kun asuin kotona ja jostain syystä äitini ei voinut sietää sitä että ostin omilla rahoilla aineita ja kokeilin leipoa kaikenlaista, yleensä onnistuen. Äiti usein räyhäsi siitä ja ei muka "jaksa siivota" mikä mua usein hämmästytti koska aina siivosin jälkeni. Nirso isämme ei yleensä äidin kokkailuista tai leipomuksista välittänyt (kai se äiti mulle sen takia huusi kun oli kateellinen) mutta hän tykkäsi mun leipomuksista, tosin usein äiti vei kunnian ja väitti että hän leipoi ja narisi kun taas joutui siivoamaankin, vaikka mä olin ollut se kuka oli leiponut ja siivonnut. Jos esim leivoimme yhdessä, hän piut paut välitti resepteistä vaan oman pään mukaan teki, minkä takia usein nää leipomukset epäonnistuivat, kun taas itsellä onnistui kun katsoin ohjeita tarkkaan aluksi. Eli sinänsä tuo oli ankea rutiini/juttu että mä ostan viikkorahoilla ja töistä saaduilla rahoilla tarvikkeita, leivon ja äiti vie sitten kunnian ja valittaa kun laiska teini ei tee yhtään mitään :D vaikka oli toisinpäin..

Vierailija kirjoitti:

Hyvi syövä lapsi oli ylpeys. Vanhemmistani oli mahtavaa, kun pikku-Johanna 6vee veti 2 isoa lautasellista makkarasoppaa ja puolikkaan ruisleivän. Siinä vaiheessa se ei enää ollut mahtavaa kun tätini huusi juhlissa " Tuo teidän punkero tyttö söi kaikki lusikkaleivät!"  Äitini myös tajusi miten huohotin ja ähisin naama punaisena kun leikin kissan kanssa tai juoksin portaita yläkertaan. Olin kaveripiirini ja luokkani isoin lapsi, 9vuotiaana jo varmaan jotain 70kiloinen. Vanhemmat sitten päätti, että syömistäni pitää rajoittaa ja arvatkaa ymmärsikö pieni lapsi, kun ensin tyrkytetään ja sitten rajoitetaan? Aloin syödä öisin salaa. 

Tästä kaikesta jäi käteen TODELLA epäterve suhtautuminen ruokaa ja syömishäiriöiden kirjo anoreksiasta ahmimiseen.

Sori, vakava tarina, ei saisi nauraa mutta en voinut sille mitään, että tätisi huuto nauratti.

Hirveät riidat aina ennen reissuun lähtöä tai vieraiden tuloa. Ilmeisesti jonkinlaista paineidenpurkua, mutta hyvin kyseenalaista sellaista. Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi pystyä parempaan.

Joka ikinen viikonloppu bussilla 2h mökille. Oksensin joka kerta. Ilmeisesti äidille mökki oli tärkeämpi kuin minä.

Joka la pakollinen siivouspäivä

No more kirjoitti:

Koko lauantai käytettiin siivoukseen, mattojen tamppaus on niin turhaa hommaa. Nykyisin siivouksen sieltä täältä pitkin viikkoa enkä koskaan tamppaus mattoja vaan imuroin päältä. Turha stressi siivouksesta pois.

Tuosta syystä mulla ei aikuisena ole ollut lainkaan mattoja. Ilmankin pärjää. Imuroin ja pyyhin lattiat joka toinen viikko - en joka lauantai alkaen kello 7. Pölyt pyyhin jouluna ja juhannuksena. Keittiökaapit vain muuton yhteydessä (mihin ne ovien takana niin likaantuisivat). Eikä meillä edes ole sotkuisen näköistä!

Puuro! Sitä oli aamupalalla, välipalalla koulusta tullessa sekä iltapalalla. Ikinä ei ollut muuta (paitsi tietenkin sitten lounas tai päivällinen oli normiruokaa, usein pastaa ja perunaa sekä kastikkeita ja keittoja)

Semmoinen yleinen puhumattomuus, mistään tärkeistä asioista ei puhuttu suoraan ja asiallisesti tai ajoissa. Lopulta jos viimein oli pakko puhua, se tapahtui yksipuolisesti äidin paasatessa kiukkuisena jostain. Esim yritin kertoa että minua kiusattiin koulussa, sain vastaukseksi vain "älä välitä", kunnes tilanne meni huonommaksi ja minä sain osakseni syyllistävää paasausta. Minkäänlaista seksikasvatusta ei tapahtunut, sitten vasta kun olin teini ja mokailin, sain nolostelevaa paasausta kuinka pitäisi tietää paremmin. Sama alkoholin kanssa, vanhemmat eivät sitä käyttäneet mutta mulle paasattiin kun teininä join ja mokailin, olisi pitänyt tietää paremmin. Kuukautisista ei puhuttu yhtään mitään ennenkuin ne alkoivat, sitten kun järkyttyneenä kerroin äidille että pitääkö nyt mennä lääkäriin, sain taas nolostelevan paasauksen.

Kaikki olisi jotenkin pitänyt tietää, vaikka mitään ei opetettu, eikä mistään puhuttu.

Vierailija kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa isältä koko lapsuuden höystettynä toistuvilla hiuksista roikuttamisilla ja rettuuttamisilla. Kun äijä sai meidät (minun ja 4 vuotta nuoremman siskoni) kunnolla hysteerisesti itkemään, niin alkoi se huuto "NAAMA PERUSLUKEMILLE!!!" Äiti taas oli ahdistunut työssään tarjoilijana, eikä käytännössä "nähnyt" tätä toimintaa. 

Sitten kun viimein ko. äijä kuolee, taidan laittaa muistoseppeleeseen tekstin NAAMA PERUSLUKEMILLE. Enkä taatusti sure ko. kusipään kuolemaa.

Meillä täsmälleen sama juttu, mutta "ei sitten tihruta!" Ei tihruta, vaikka äijä nosti hiuksista ilmaan ja ravisteli.

Nyt kun mietin, en muista minkäänlaisia rutiineja olleen. Ei kotiintuloaikoja, ei siivousrutiineja, ei ruoka-aikoja. Koulunkäynti muodosti ainoan todellisen rutiinin elämääni. Harrastuksetkin oli tyyliin kirjan lukemista. Sain mennä ja tulla miten halusin, olin kyllä kiltti lapsi.

Perunaa, nimenomaan keitettyä kuorimatonta perunaa joka aterialla. Ainoa poikkeus makaronilaatikko. Kahvia sai juoda alle kouluikäisestä ja valvoa sain tosi myöhään myös arkena. Alakoululaisena muistan, että nukkumaan menin klo 22-23 ja olinkin aamuisin aina todella väsynyt. No kahvia vaan naamariin ja kouluun. Ilmeisesti vanhemmat luulivat, että 8 h on riittävästi unta myös lapselle. Tämä 80-luvulla. Olin ihan kateellinen kun kavereilla oli tiukka klo 21 nukkumaanmenoaika. Iltavirkkuäitini tätä joskus ihmetteli, kun kysyin miksi minun ei tarvitse mennä ysiltä nukkumaan. Sanoi että se on liian aikaisin. Huhhei.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli joka viikonpäivä samat ruoat viikosta ja vuodesta toiseen. Näin

maanantaina: makkarakeittoa

tiistaina: tacoja

keskiviikkona : kanaa

torstaina : tacoja

perjantaina : parsakaalikeittoa

lauantaina : lasagnea

sunnuntaina : silakkapihvejä

Ja joo. tiedän että ei saisi valittaa. Että ainakin oli ruokaa. Mutta se oli aina samaa, joka viikko. Vanhemmat olivat niin kaavoihinsa kangistuneita

Tämä on kyllä tosi mielenkiintoista. Miten nämä ruuat on päätyneet tähän listaan, ja miksi juuri nuo viikonpäivät? Miksi tacoja kahtena päivänä? Taidat olla aika nuori koska niitä ei ollut vielä Suomessa minun lapsuudessani. Ja miksi ihmeessä yhtäkkiä joku parsakaalikeitto? Miten sitä edes tehdään? Onko se sosekeitto vai kuten normikaalikeitto mutta vaan parsakaalesta?

up