Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Petivaatteet, sohvatyynyt, matot ym. "kodintekstiilit" puisteltiin & tampattiin ulkona vähintään kerran viikossa satoi tai paistoi, oli pakkasta tai ei. Jouduin myös silittämään sukkia ja alushousuja kunnes sain "raivokohtauksen" ja yksinkertaisesti kieltäydyin tekemästä niin enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1 vanhempien makuuhuoneeseen ei saanut mennä, eikä ollut kovin suotavaa viettää aikaa olohuoneessakaan. Jossain vaiheessa vanhempien makuuhuoneeseen ilmestyi riippulukko, koska äitipuoli epäili minun käyvän siellä. En ollut vuosiin uskaltanut mennä.
2 kokkaaminen oli kielletty. Muistan joskus alakoululaisena halunneeni tiskata, mutta en saanut. Lukiolaisena piti leipoa pullaan jonkinkin rahakeräykseen. Itse sain käydä hakemassa kaupasta tarvikkeet ja leipoa. Apua ja neuvoja en saanut.
3 lapsen sanaan ei uskottu. Epäiltiin valehtelusta. Esimerkiksi lukiolaisena aloitin joogan. Kerran tunti oli peruttu (ovella lappu peruutuksesta). Kuulemma huijasin, koska en vain halunnut mennä tunnille
4 aina piti pärjätä yksin. Jäin auton alle, mursin nilkkani. Kukaan käynyt minua katsomassa, kun olin muutaman päivän sairaalassa. Vuoden kuluttua nilkasta otettiin raudat pois. Sain epiduraalipuuduksesta komplikaationa päänsäryn, konttasin kotona, koska en voinut olla pystyssä. Kuulemma teeskentelin.
Omat lapset ovat saaneet olla vapaasti missä haluavat ja teinit lainaavat kysymättä vaatteita kaapistani, mikä minulle ok. Keittiössä saa kokata niin paljon kuin haluttaa ja olen aina lasteni tukena.
Ihan hirveää kohtelua!! Isäsi antoi tämän kaiken tapahtua? Olen tosi pahoillani sun puolesta.
Meillä oli sanonta "kello on ruoka-aika".
Eli ruokailut noudatti orjallisesti kelloa. Totta kai lapsiperheessä pitää rutiinit ja rytmi olla mutta päivällinen syötiin AINA viideltä, ihan sama vaikka esim kahvittelu olisi loppunut tuntia aiemmin.
Nyt aikuisena syön silloin kun on nälkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuuluuko tämä tänne...
Minulla oli hyvä koti ja rakastavat vanhemmat, mutta nyt jo vanhempana aikuisena olen usein ihmetellyt viikonloppuisin tulevaa pahaa oloani. Äskettäin oivalsin että se johtuu siitä että isäni joi itsensä humalaan joka lauantai. Ei hän ollut koskaan paha tai ilkeä, mutta silti se jätti minulle nämä oireet. Toivon että paha olo helpottaa nyt kun tiedän sille syyn.
Päätin jo lapsena etten koskaan mene naimisiin miehen kanssa joka käyttää yhtään alkoholia. Mieheni on raitis.
Sukua tälle, tavallaan...mä en pysty viettämään jouluja, en viettänyt niitä kuin lapsen ekat 5 vuotta. (Aikuinen jo, ei tullut jouuihmistä hänestäkään.) Omat vanhempani olivat absolutisteja, mutta isä oli mulkku ihan selvänäkin. He huutoriitelivät kaikki joulut läpeensä, yleensä rahasta. Joulunalusaika toi aina mukanaan kireän tunnelman ja masennuksen, kunnes tajusin, ettei ole pakko. Kyllä, helpotti kun tajusi, mutten enää muuttunut jouluihmiseksi.
Meillä joulunodotuksen pilasi maaninen siivoaminen ja leipominen/ruuanlaittaminen. Äiti oli kireä kuin viulunkieli, niistä syömisistä ja lahjoistakin usein jollain lailla syyllistettiin kun huokailtiin miten kalliiksi kaikki taas tulee. Luulin pitkälle teini-ikään että joulukinkku on hirvittävän kallista. En vieläkään, yli nelikymppisenä nauti joulusta.
Tästä viimeisestä tulee spontaanisti mieleen, että äitisi ehkä vain toivoi jonkun arvostavan sitä miten hän valmisteli perheelle joulua. Jos äitisi kävi työssä, niin kyllä siinä voi väsyä, jos illalla ja viikonloppuna uupuneena yrittää loihtia perheelle joulutunnelmaa. Usein vielä naiset kokevat, ainakin ennen kokivat, että juhlatunnelma on heidän vastuullaan. Joskus naisen myös oletettiin kustantavan kaiken toisille pienestä palkasta. Kukaan ei edes kuvitellut, että perheessä mies puunaisi paikkoja, juoksisi kaupoissa etsimässä eri perheenjäsenille ja sukulaisille sopivia lahjoja, suunnittelisi ruuat, kantaisi painavat kauppakassit kotiin jne. Varmaan nykyään moni mies osallistuu tuohon kaikkeen eikä vain kuusen hakemiseen. Jos perheessä oli asuntovelkaa tms, niin huoli rahojen riittämisestä on myös rassannut aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, piirustuspaperi oli aina loppu!
Sanomattakin selvää, että kodistamme ei minkään sortin paperi ole ikinä lopussa, ja piirustus- ja maalausvälineitä löytyy joka lähtöön.
Ruoka oli usein ankeaa. Ruispuuroa veteen keitettynä, kiisseliä, makaronivelliä. Siis mitä hittoa..
Siivous oli aivan hullua. Raivosiivottiin kerran viikossa, koko talo. Meillä siivotaan vähän kerrallaan, silloin kun tuntuu siltä, ja koti on sellainen, että se on helppo ja nopea siivota.
Vanhemmilla rahapula? Tietämättömyyttä ravintoaineista? Yleistä saamattomuutta? Köyhyyttä? Muuten ruoka ei varsinaisesti kuulosta kauhean pahalta. Meillä tehtiin ruokaa moneksi päiväksi ja ilman kylmää säilytyspaikkaa se maistui kolmen tai neljän päivän kuluttua kammottavalta. Nuoruudenystäväni muisteli noita kotini ruokia vielä aikuisenakin, vaikka hänen ei edes tarvinnut syödä niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joulun tiukat rutiinit: Hienot vaatteet päällä pönötystä. Pakko mennä saunaan illalla, vaikkei haluaisi. Lahjat avataan vasta illalla, joten niillä ei ehdi juurikaan leikkiä. Ruoka tiettyyn aikaan. Aikuiset juovat liikaa alkoholia ja örveltävät loppuillan. Tyypillinen suomalainen joulu siis.
Näin aikuisena en noudata joulurutiineja. En lämmitä saunaa, kun ei siitä kukaan tykkää. En välttämättä laita mitään koristeitakaan, ehkä korkeintaan jonkun joululiinan ja -kukan. Meillä kukaan muu kuin minä ei edes tykkää jouluruuista, joten ostan niitä vain sen verran kuin jaksan itse syödä. Lahjat avataan jo aamupäivällä, jotta niitä ehtii kunnolla tutkia.
Otetaanko ne lahjat sitten aattoiltana nukkumaan mennessä pois? Kun ei ehdi leikkiä jos illalla avataan.
Pienempi lapsi on myöhään tapahtuvan lahjojen avaamisen jälkeen jo väsynyt, kun takana on päivä, joka on ollut erilainen ja lapsi on odottanut lahjapakettien avaamista. Omassa perheessäni sovitiin mieheni kanssa, että syödään jouluateria viiden maissa ja sitten lapset saivat avata lahjoja. Lasten on paljon vaikeampi odottaa jotain kivaa kuin aikuisten. Kasvatusta ja itsehillintää voidaan harjoittaa jonakin muuna ajankohtana kuin jouluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joka viikonpäivä samat ruoat viikosta ja vuodesta toiseen. Näin
maanantaina: makkarakeittoa
tiistaina: tacoja
keskiviikkona : kanaa
torstaina : tacoja
perjantaina : parsakaalikeittoa
lauantaina : lasagnea
sunnuntaina : silakkapihvejä
Ja joo. tiedän että ei saisi valittaa. Että ainakin oli ruokaa. Mutta se oli aina samaa, joka viikko. Vanhemmat olivat niin kaavoihinsa kangistuneita
Tämä on kyllä tosi mielenkiintoista. Miten nämä ruuat on päätyneet tähän listaan, ja miksi juuri nuo viikonpäivät? Miksi tacoja kahtena päivänä? Taidat olla aika nuori koska niitä ei ollut vielä Suomessa minun lapsuudessani. Ja miksi ihmeessä yhtäkkiä joku parsakaalikeitto? Miten sitä edes tehdään? Onko se sosekeitto vai kuten normikaalikeitto mutta vaan parsakaalesta?
Ruuan nimi alkoi aina samalla alkukirjaimella kuin viikonpäivän nimi. Systeemissä oli joku logiikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arki (Eli arkiviikonpäivät) ei saanut olla "juhlaa". Arkisin ei saanut syödä herkkuja, ei käydä saunassa, ottaa aurinkoa, katsoa elokuvia, tehdä mitään kivaa jne. En tiedä vieläkään mihin tämäkin perustu. Kamala ajatus, ettei elämästä saisi nauttia. Oli tosi vaikea omilleen muuton jälkeen tästä ajattelusta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Hirveät riidat aina ennen reissuun lähtöä tai vieraiden tuloa. Ilmeisesti jonkinlaista paineidenpurkua, mutta hyvin kyseenalaista sellaista. Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi pystyä parempaan.
Sama. En vieläkään voi kutsua kotiin vieraita kun alkaa ahdistamaan niin paljon :D jos joku soittaa ovikelloa meinaan saada sydärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidin kotiintuloa töistä piti pelätä, koska poikkeuksetta tuli hirveä huuto, ellen ollut imuroinut. Meillä piti imuroida joka päivä, en tajua, miksi. (Minun piti, ei pikkuveljen.)
KOSKAAN ei oltu lomalla missään, ei ikinä.
Joka päivä piti syödä perunaa ja ruskeaa kastiketta.
Vanhemmat tappelivat humalassa ollessaan, edelleen "pelkään" kovia ääniä. Kotiinmeno iltaisin pelotti.
Äitini oli marttyyri, jonka ainoa ilo oli muun perheen syyllistäminen ja paha olo.
Koulussa piti olla luokan paras, en koskaan yltänyt, mutta kolmanneksi paras olin, se ei ihan riittänyt.
Äiti oli arvaamaton, yleensä sai kauheita raivareita tekemistäni pienistä virheistä (joita en edes virheiksi ymmärtänyt). Joskus taas nauroi niille, tosin hyvin harvoin. Aina pelotti.
Itse olen syntynyt -59, äiti -41. Vaikka täällä on syytetty 50-lukulaisia vanhempia, niin uskallan väittää olevani poikkeus - tai sitten ne sääntö- ym. vanhemmat ovat poikkeuksia. Koska kaikki ikäiseni vanhemmat ovat olleet 100 % rennompia ja suvaitsevampia ja kiltimipiä kuin meidän ikäluokkamme vanhemmat.
Äitisi on saanut lapsen tosi nuorena. Se varmaan oli tavallista siihen aikaan, mutta oma hauskanpito ehkä jäi kokematta. Raivarit ovat saattaneet johtua heikosta impulssikontrollista, adhd tms. Tai jotain kuukautisiin liittyvää, josta ei siihen aikaan kehdattu ääneen puhua. Jos edes on ymmärretty mikä liittyyy mihin.
Mun lapsuudessa kaikki oli ankeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kauheasti kaipaa sitä, miten juoksin isääni pakoon kylppäriin, ainoaan tilaan, jossa oli lukko.
Isäni oli maanisdepressiivinen.
Äiti ryyppäsi joka perjantai ja/tai lauantai. Se oli meille lapsille ankeaa. En tekisi samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin kotiintuloa töistä piti pelätä, koska poikkeuksetta tuli hirveä huuto, ellen ollut imuroinut. Meillä piti imuroida joka päivä, en tajua, miksi. (Minun piti, ei pikkuveljen.)
KOSKAAN ei oltu lomalla missään, ei ikinä.
Joka päivä piti syödä perunaa ja ruskeaa kastiketta.
Vanhemmat tappelivat humalassa ollessaan, edelleen "pelkään" kovia ääniä. Kotiinmeno iltaisin pelotti.
Äitini oli marttyyri, jonka ainoa ilo oli muun perheen syyllistäminen ja paha olo.
Koulussa piti olla luokan paras, en koskaan yltänyt, mutta kolmanneksi paras olin, se ei ihan riittänyt.
Äiti oli arvaamaton, yleensä sai kauheita raivareita tekemistäni pienistä virheistä (joita en edes virheiksi ymmärtänyt). Joskus taas nauroi niille, tosin hyvin harvoin. Aina pelotti.
Itse olen syntynyt -59, äiti -41. Vaikka täällä on syytetty 50-lukulaisia vanhempia, niin uskallan väittää olevani poikkeus - tai sitten ne sääntö- ym. vanhemmat ovat poikkeuksia. Koska kaikki ikäiseni vanhemmat ovat olleet 100 % rennompia ja suvaitsevampia ja kiltimipiä kuin meidän ikäluokkamme vanhemmat.
Äitisi on saanut lapsen tosi nuorena. Se varmaan oli tavallista siihen aikaan, mutta oma hauskanpito ehkä jäi kokematta. Raivarit ovat saattaneet johtua heikosta impulssikontrollista, adhd tms. Tai jotain kuukautisiin liittyvää, josta ei siihen aikaan kehdattu ääneen puhua. Jos edes on ymmärretty mikä liittyyy mihin.
Miksi sinulla on tarve koittaa veikkailla jotain syytä moisen äidinkuvatuksen käytökselle?
Verhot (muutkun sälekaihtimet) ja siivouspäivät, mattojen ja tekstiilien vaihto kauden mukaan. Mattojen tamppaus.
Pakolliset sukuloimiset, siis teineinä, omani saa jäädä halutessaan pois.
Mulla oli hyvä lapsuus. Ankeana muistan sen, että säästeliäs äitini kun teki mulle voileipiä, leikkasi leivän päälle paprikarenkaan, jossa oli yhä jäljellä edellisen päivän nahkea ja leikkauspinta 😅
Jopa täällä on traumatisoitunutta porukkaa! "Meillä syötiin aina perunaa, siksi en koskaan laita omassa kodissa perunaruokia", "Meillä vanhemmat joi viikonloppuisin, itse en juo koskaan"...
Teidän vanhemmat ovat aikansa tuotoksia, ja hyvin monissa perheissä (myös omassani) oli tuota samaa; viikonloppujuopottelua, riitelyä juhlapyhien alla, raivosiivoamista viikottain ja joulun alla, ankeita ruokia, ankeita lomanviettoja... silti väitän, että myös omat lapset keksivät tästä meidän elämästä jotakin ikävää muisteltavaa, ja jakavat niitä muistoja ikätovereidensa kanssa vuosien kuluttua - vaikka me nyt palstalla olijat tiedämme, että teemme parhaamme. Mutta niin varmasti meidän vanhemmatkin kuvittelivat tekevänsä.
Äitini viikkosiivoususkomus ja sen pakonomainen toteuttaminen väkisin. Ei enää ikinä. Itse pyrin siivoamaan silloin kun se sopii muuhun elämään, on aiheellista ja innostus siihen lähtee sisältä. Tätä ei kovin usein tapahdu, mutta kotini on silti aivan riittävä sellaisenaan tarpeeksi siisti minulle.
Vierailija kirjoitti:
Lasten herättäminen teini-iässä viikonloppuisin viimeistään klo 10, mielellään jo aikaisemmin. Koska RYTMI.
Kymmenen kyllä on jo aika myöhäinen herätys omasta mielestäni ja ihan tottahan toi rytmi on. Tuosta on tehty vaikka kuinka paljon tutkimuksiakin, että ihmisen luonnollisen vuorokausirytmin mukaan uni on syvimmillään kello 22 - 02 välisenä aikana ja on kaikista parasta aivotoiminnalle olla unessa juuri tuolloin.
1 vanhempien makuuhuoneeseen ei saanut mennä, eikä ollut kovin suotavaa viettää aikaa olohuoneessakaan. Jossain vaiheessa vanhempien makuuhuoneeseen ilmestyi riippulukko, koska äitipuoli epäili minun käyvän siellä. En ollut vuosiin uskaltanut mennä.
2 kokkaaminen oli kielletty. Muistan joskus alakoululaisena halunneeni tiskata, mutta en saanut. Lukiolaisena piti leipoa pullaan jonkinkin rahakeräykseen. Itse sain käydä hakemassa kaupasta tarvikkeet ja leipoa. Apua ja neuvoja en saanut.
3 lapsen sanaan ei uskottu. Epäiltiin valehtelusta. Esimerkiksi lukiolaisena aloitin joogan. Kerran tunti oli peruttu (ovella lappu peruutuksesta). Kuulemma huijasin, koska en vain halunnut mennä tunnille
4 aina piti pärjätä yksin. Jäin auton alle, mursin nilkkani. Kukaan käynyt minua katsomassa, kun olin muutaman päivän sairaalassa. Vuoden kuluttua nilkasta otettiin raudat pois. Sain epiduraalipuuduksesta komplikaationa päänsäryn, konttasin kotona, koska en voinut olla pystyssä. Kuulemma teeskentelin.
Omat lapset ovat saaneet olla vapaasti missä haluavat ja teinit lainaavat kysymättä vaatteita kaapistani, mikä minulle ok. Keittiössä saa kokata niin paljon kuin haluttaa ja olen aina lasteni tukena.