Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppuaamuisin äiti täräytti huoneeseen imurin kanssa ja räpsäytti samalla valot päälle. Asiaan kuului myös tarpeeton kolistelu ja huutelu, että täällä vaan maataan ja teiniltä haisee. Äiti ei ole edes koskaan ollut mikään siivousintoilija. Tietääkseni hän ei tehnyt 10v nuoremmalle sisarelleni enää samaa, vaan tämä sai rauhassa koisia iltapäivään asti.
En tajua miksei teininä saanut nukkua, kun ei meillä ikinä ollut mitään menoakaan. Piti vain herätä "ihmisten aikoihin" vaikka sitten lukemaan kirjaa.
No minä ymmärrän teinin vanhempana kyllä. Kun aamu alkaa tarkoittaa iltapäivän tunteja niin illalla ei uni tule ja sitten ollaan koulussa ihan unenpöpperössä. Koulusta tultua pitääkin sitten ottaa päikkärit ja kierre on valmis
Jatkuvaa vahtimista tämä on nukkumaanmenoaikojen kanssa, ärrr :/
Vieläkö näitä ihme nukkumanatseja oikeasti on? "Sinä et saa ottaa päikkäreitä koska minua ei nukuta"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No toi ooppera on kyllä pienin "paha" mitä tässä ketjussa on vastaan tullut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin isoveljen kiusata koko lapsuus ja nuoruus, vielä nykyäänkin saatan kuulla haukkuja muka "vitsillä" eikä vanhemmat koskaan puuttuneet asiaan tarpeeksi napakasti. Saattoivat sanoa tai kieltää kiusaamasta, mutta eivät keskustelleet asiasta vakavasti. Eivät hekään ymmärtäneet asian vakavuutta, miten se on vaikuttanut henkiseen hyvinvointiini ja itsetuntooni. Äitini käski minua aina olemaan vain vähemmän herkkä ja ettei pidä vaan välittää, vaikka saatoin kuulla veljen haukkumisia ja alistamista joka päivä.
Koskaan ei tultu perässäni huoneeseen lohduttamaan ja se on jo lapsena aiheuttanut minulle hylkäämisen tunteita.Meillä ihan sama. Loppui vasta kun sisarus muutti pois. Tuollainen ei ole mitenkään harvinaista maalaistaloissa ja muuallakin missä lapset on paljon keskenään. Oletteko enää väleissä veljesi kanssa?
Ollaan me väleissä, pahin kiusaaminen loppui kun löysi nykyisen vaimonsa ja saivat lapsen. Olen perheen ainoa tyttö ja nuorin ja meillä on isot ikäerot kaikkien veljien kanssa eikä juuri pidetä yhteyttä. Tuntuu ettei vain ole mitään mistä keskustella. Silti vaikka pahin kiusaaminen on takana, en voi kaikkea unohtaa ja huomaan joissain määrin kunnioituksen puutteen edelleen. Myös muu perhe on omalta osaltaan, ehkä tiedostamattaan, osallistunut kiusaamiseen ja minun vähättelyyn. Isäni, joka ei ole enää keskuudessamme oli huumorintajuinen mutta välillä hänenkin vitsinsä alkoivat ärsyttämään. Teini-iän kynnyksellä kun rintani alkoivat kasvaa, saattoi isä "vitsailla" kylässä olevien vieraidenkin kuullen miten minulla on alkaneet "tuutit" kasvamaan. Olisin halunnut tuolloin vajota maan alle.
Täällä toinen samantyylinen kokemus. Olen kolmilapsisen perheen nuorin, kaksi isoveljeä joihin iso ikäero - vanhimpaan seitsemän, keskimmäiseen viisi. Vanhin veli kulki käytännössä koko lapsuuden perässäni kertomassa, mitä milloinkin tein väärin. Olin tyhmä, ruma, lihava ja joka lailla idiootti. Kaverini, joita oli hyvin vähän, olivat hänestä tyhmiä, kirjat joita luin olivat tyhmiä, katsoin telkkarista tyhmiä ohjelmia, otin liikaa leipää ruokapöydässä, en tiennyt samoja asioita esim. historiasta kuin hän (7 vuotta vanhempana)... joskus hän myös löi nyrkillä selkään ja jahtasi nyrkki pystyssä pitkin taloa. Tätä jatkui vielä silloin, kun olin lukioikäinen ja hän asui väliaikaisesti kotonamme oltuaan välillä jo omillaan.
Vanhempani toruivat häntä vähän väsyneesti, olivat kai keinonsa mielestään käyttäneet, tunsin olevani aika yksin asian kanssa. Äiti sanoi lähinnä että "älä oo millläskään, älä välitä tuosta". Siirsi siis tavallaan tilanteen työstämisen minulle, veljeni ei saanut samanlaista ohjausta. Ikävä kyllä minua kiusattiin myös koulussa, ja kun lopulta rohkenin kertoa siitä isälle, hän... ei sanonut mitään. Asiasta ei koskaan enää keskusteltu. Syntyi tunne, että olen täysin omillani.
Asia on todellakin vaikutttanut elämääni, olen merkittävästi alisuoritunut siihen nähden mitä lahjani edellyttäisivät. Tunnen olevani näkymätön.
Aihe on mielenkiintoinen, ja mietin joskus, miksi sisarusten vaikutuksesta lapsuuden kokemuksiin puhutaan suhteellisen vähän. Aina puhutaan vanhemmista, mutta sisaruksilla on valtava vaikutus, etenkin jos nämä ovat paljon keskenään.
Minuakin aihe kiinnostaa, tästä voisi tehdä kokonaisen ketjun. Ja todellakin, minunkin käskettiin vain olla välittämättä. Mutta miten kukaan, varsinkaan lapsi, voisi kovettaa itseään niin hyvin että ei lainkaan välittäisi siitä että joku lyttää tai satuttaa fyysisesti omassa kotona koko ajan? Sisarusväkivalta on myös perheväkivaltaa. On vähättelyä puhua nahistelusta silloin kun alisteisempi on selvästi kuormittunut tilanteesta. Meillä oli kyllä ihan kivojakin hetkiä mutta toiminnassa oli aina pohjavireenä se että leikki saattaa äkillisesti loppua huonosti jos teen jotain väärin
Olen tehnyt aiheesta keskustelun, se vain ei saavuttanut niin suurta suosiota kuin tämä ketju. Jos kiinnostaa tai haluat osallistua keskusteluun, löytyy se tästä linkistä:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4194859/perheen-sisalla-tapahtuva-kiusa…
Taidankin nostaa keskustelua, tuli taas asioita mieleen. Tervetuloa mukaan keskustelemaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppuaamuisin äiti täräytti huoneeseen imurin kanssa ja räpsäytti samalla valot päälle. Asiaan kuului myös tarpeeton kolistelu ja huutelu, että täällä vaan maataan ja teiniltä haisee. Äiti ei ole edes koskaan ollut mikään siivousintoilija. Tietääkseni hän ei tehnyt 10v nuoremmalle sisarelleni enää samaa, vaan tämä sai rauhassa koisia iltapäivään asti.
En tajua miksei teininä saanut nukkua, kun ei meillä ikinä ollut mitään menoakaan. Piti vain herätä "ihmisten aikoihin" vaikka sitten lukemaan kirjaa.
No minä ymmärrän teinin vanhempana kyllä. Kun aamu alkaa tarkoittaa iltapäivän tunteja niin illalla ei uni tule ja sitten ollaan koulussa ihan unenpöpperössä. Koulusta tultua pitääkin sitten ottaa päikkärit ja kierre on valmis
Jatkuvaa vahtimista tämä on nukkumaanmenoaikojen kanssa, ärrr :/
Vieläkö näitä ihme nukkumanatseja oikeasti on? "Sinä et saa ottaa päikkäreitä koska minua ei nukuta"?
Tämä onkin vähän hankala aihe. Toisaalta ihmisen pitäisi saada nukkua silloin kuin siltä tuntuu, toisaalta taas vanhempien tehtävä on pitää huolta, että lapsen/nuoren unirytmi pysyy yhteiskunnan yleisessä tahdissa. Varmaan suurin osa palstailijoistakin syyttäisi vanhempia, jos teini ei kykenisi enää käymään koulua, koska unirytmi on keikahtanut päälaelleen, eikö? Mutta millä muulla keinolla vanhemmat voivat yrittää lapsensa unirytmiä korjata, kuin sillä että pakottavat aamuisin sängystä ylös ja estävät nukkumisen päivällä? Kaikki tajuaa sen, että illalla ja yöllä valvottaa, jos on nukkunut päiväsaikaan.
70-luvulla oli helppo noudattaa sitä yhteiskunnan silloista 6-22 unirytmiä, kun televisiohjelmat loppuivat klo 22, kaikki kaupat yms olivat jo kiinni ja kännyköitä ja nettiä ei ollut. Niin kuin että kuku vaan, kaikkialla on hiljaista ja pimeää eikä sullä ole mitään tekemistä. Siinä meni synnynnäinen iltavirkkukin sänkyyn kun ei ollut kerta kaikkiaan mitään ohjelmaa klo 22 jälkeen, ja kaikki ystävätkin olivat jo nukkumassa.
Ainoa kukkumistapa klo 22 jälkeen oli lukea kirjaa pöytälampun valossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka lauantainen saunanlämmitys. Ensin poltettiin kaikki poltttokelpoiset jätteet.Sitten olivat vuorossa klapit, jotka meikäläinen joutui pilkkomaan ja koko ajan pelkäämään saanko kirveenterän päähäni. Lumityöt lankesivat nekin meikäläiselle, koska vanhempi veljeni oli patalaiska. Hyvä ettei hänelle tarvinnut kuoria perunoita. Nykyään asun rivitalossa ja huoltoyhtiö ja jätehuoltofirma huolehtivat lähes kaikesta. Pieni piha täytyy hoitaa itse.
Isän jatkuva telkkarin katsominen ihan milloin vain vapaa-aikaa oli ja ihan sama mitä sieltä toosasta tuli. Kaikki tutut mainoksetkin oli syynättävä tarkkaan ja puhua ei saanut, kun hän katsoi telkkaria. Ainoa mitä saattoi välissä tehdä oli käydä välillä tupakalla tai syödä välillä jotain, mikä tuotiin hänen eteensä. Kuulemma nyt eläkkeelle jäämisen jälkeen on siirtynyt TV:n kokopäiväiseksi harrastajaksi. Televisiota en aio koskaan hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hampaitten hoito oli vähän niin ja näin 70-luvulla. Täällä on jotkut jo maininneetkin siitä.
Aloitin koulun vuonna -73 ja meitä kyllä valistettiin, joten huono hoito ei johtunut tiedon puutteesta.
Koulussamme kävi hammaslääkäri puhumassa hampaiden hoidosta. Mukanaan hän toi isot tekohampaat ja hammasharjan, jolla hän näytti, kuinka hampaat ”nykytetään” puhtaiksi. Siksi oli tärkeää, että oli ”nykytysharja” eli sellainen tiheäharjaksinen perusharja. Hampaat piti pestä aamuin illoin.
Lisäksi hän kehotti käyttämään fluorihammastahnaa ja fluoritabletteja.
Me oppilaat lupasimme pyhästi noudattaa hammaslääkärin ohjeita.Todellisuus oli toista. Jouduin usein hammaslääkäriin paikattavaksi. Monenkaan kotona vanhemmat eivät ymmärtäneet hampaiden pesun ja muun suunhoidon merkitystä, eivätkä siksi huolehtineet, että lapset pesevät hampaansa edes kerran päivässä. He itse olivat sukupolvea, jolla oli tekarit suussa jo kaksikymppisinä. Isälläni oli pitkään mustia hampaita suussa, ennenkuin saimme puhuttua hänet hammaslääkäriin. Suun hoitoa oli satunnainen Illodin-merkkisellä suuvedellä kurlailu.
Itse olen ollut hirveän tarkka lapsieni hampaiden hoidosta. En opettanut heitä karkin syöntiin, meillä ei siis mässytetty karkkia edes lauantaisin. Kyllä makeaakin sai syödä, mutta se karkkien imeskely ja mässyttely suussa oli poissa pelistä. Silloin ei ole jatkuvaa happohyökkäystä. Hampaat pestiin kunnolla ja xylitolia käytettiin. Yhtäkään reikää ei lasteni suussa ole ja nyt ovat jo aikuisia. Koen edes jossakin onnistuneeni. Itse kärsin niin kovasti siellä hammaslääkärillä juoksemisesta, että päätin ettei sama toistu omassa perheessäni.
Tuo vanhempi polvi ei vieläkään tajua, että karies -bakteeri tarttuu vauvaan muiden syljestä. Maistellaan samaa vauvanruokaa, ”puhdistetaan” lattialle tipahtanut tutti omassa suussa, annetaan oma kahvilusikka vauvalle käteen imeskeltäväksi, annetaan lapsen maistaa samasta jäätelöstä/lusikasta jne.
Minua ärsytti appivanhemmilla, kun piti valvoa sekä vanhuksia että vauvaa. Nämä eivät millään tajunneet, ettei näin saa toimia, koska ”ovathan he omatkin lapset näin kasvattaneet”. Niinpä. Ja suussa heilläkin on paikkoja, ekat reiät porattiin kuulemma jo ala-asteella.
Eikä tajua oikein hiukan nuorempikaan polvi. Itse olen näitä 70-luvun lopun tuotoksia, eli suu oli täynnä amalgaamia jo ala-asteella. Omilla lapsilla pidettiin tarkasti kiinni siitä, että mitään aikuisen suussa ollutta ei mene lapsen suuhun. Kaverini joskus söi lapsensa kanssa vuorotellen jäätelöä samalla lusikalla ja huomautin ihan ystävällisesti asiasta. Kaveri nauroi päin naamaa ja haukkui vainoharhaiseksi. Hänen lapsillaan on hampaita paikkailtu useamman kerran, kun taas meidän kolmella kohta aikuisella lapsella ei ole kellään ollut vielä reikiä. Toivottavasti tämä asia on jo nykyisin paremmin tiedossa.
Koko lauantai käytettiin siivoukseen, mattojen tamppaus on niin turhaa hommaa. Nykyisin siivouksen sieltä täältä pitkin viikkoa enkä koskaan tamppaus mattoja vaan imuroin päältä. Turha stressi siivouksesta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lama-aikana perheessämme ostettiin venäläistä vessapaperia, mikä oli kuin leivinpaperin ja hiekkapaperin sekoitusta: siihen ei paska tarttunut ja perse meni siitä veriruvelle. Mikäli meille tuli vieraita niin silloin kaapista laitettiin vessaan normaalit serlat, mitkä kuitenkin hävisivät heti kun vieraat lähtivät. Rahaa ois ollut parempaankin laatuun, mutta jonkinlainen vinoutunut päähänpinttymä tai luulo säästämisestä oli homman pointti.
Sen elämänopin sain, että meneepä elämä kuinka tiukalle tahansa niin yhdestä asiasta en koskaan tingi:laadukkaasta vessapaperissa.
Suomessa on jo pitkään ollut käsisuihku melkein joka vessassa. Mulla on tapana pestä lämpimällä vedellä ja kuivata pyyhkeeseen, ei tarvitse hangata paperilla likaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tapana oli haukkua kaikki tutut ja sukulaiset. Vaikka kuinka olisi oltu maireina ja mukavina heitä tavatessa, selän takana ruodittiin kaikki viat ja haukuttiin tylysti maan rakoon. Samanlaista ilkeyttä perheenjäsenten kesken, rumasti puhuttiin toisillemme. Olin lapsena ällistynyt, kun kävin kavereitteni kotona, miten niiden äiti ja isä olivat mukavia ja kehuivat lapsiaan.
Nyt aikuisena ei kävisi mielessäkään kohdella ketään kuten lapsuudenperheessäni kohdeltiin toisia ihmisiä. Oikein hävettää vanhempieni edelleen jatkuva moukkamaisuus.
Meillä oli samanlaista. Nyt aikuisena vaan ihmetyttää miten kaikista läheisimmille ihmisille eli omalle perheelle piti puhua niin rumasti. Mistään ei kehuttu koskaan vaan kommunikointi oli sellaista passiivis-aggressiivista nokittelua ja ilmapiiri oli kireä ja huonotuulinen.
Vierailija kirjoitti:
Radikaalista rehellisyydestä: tuossa tilanteessa radikaalia rehellisyyttä olisi lähinnä täräyttää että en tosiaan tiedä mitä tässä odotetaan kun annetaan sellainen käsitys että tarjottavaa ruokaa ei oikeastaan kannata syödä. Ja ehkä että "joko tehdään terveellistä ruokaa tai sanotaan että nyt herkutellaankin kunnolla".
Tuo edellisen vastaajan tapa on käsittääkseni passiivisaggressiivisuutta, joka harvoin saa aikaan mitään hyvää. Itsestään huolta pitävä ihminen ei tuolla tavalla jätä ensin omaa tahtoaan sanomatta ja jää "murjotustilaan" odottamaan että joku sitä häneltä kysyy... ja sitten pahimmillaan vielä rähjää kun sitä lopulta joku mahdollisesti tiedustelee.
Omien vanhempien kanssa tämä ei ole onnistunut koskaan.
Äidillä on tapana kommentoida koko ajan jonkun painoa ja valittaa lihomisesta, jos ei muista niin puhuu omasta painostaan. Tämä on ihan jatkuvaa ja koin sen lapsena todella nöyryyttävänä. Omalla kohdallani se johti syömishäiriöön, mutta kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi äidin kanssa, hän ei suostu kuuntelemaan. Hän alkaa heti murjottaa ja sanoo happamasti, että halusi vain että ollaan terveitä. Ehkä halusikin, mutta jotain ongelmaa hänellä kyllä näiden asioiden kanssa on.
Jossain vaiheessa jo aikuisiällä sain hänet ymmärtämään, etten halua kuunnella kommentteja lihomisesta. Mutta hän kommentoi silti aina sitä, jos olenkin laihtunut, "näytät upealta" jne. Syömishäiriöisenä toivoisin, ettei tarvitsisi niitäkään kommentteja kuunnella. Aina kun menen kylään, tiedän että hän heti ensin arvioi painotilanteeni, ja se tuntuu ahdistavalta. Vaikka hän onkin muuten mukava ja rakastava äiti, tämän asian takia minun on joskus vaikea olla hänen seurassaan. Eikä 70-v ihmiseltä enää ehkä kannata odottaa, että hän jotenkin muuttuisi tämän asian suhteen.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikonloppuaamuisin äiti täräytti huoneeseen imurin kanssa ja räpsäytti samalla valot päälle. Asiaan kuului myös tarpeeton kolistelu ja huutelu, että täällä vaan maataan ja teiniltä haisee. Äiti ei ole edes koskaan ollut mikään siivousintoilija. Tietääkseni hän ei tehnyt 10v nuoremmalle sisarelleni enää samaa, vaan tämä sai rauhassa koisia iltapäivään asti.
En tajua miksei teininä saanut nukkua, kun ei meillä ikinä ollut mitään menoakaan. Piti vain herätä "ihmisten aikoihin" vaikka sitten lukemaan kirjaa.
No minä ymmärrän teinin vanhempana kyllä. Kun aamu alkaa tarkoittaa iltapäivän tunteja niin illalla ei uni tule ja sitten ollaan koulussa ihan unenpöpperössä. Koulusta tultua pitääkin sitten ottaa päikkärit ja kierre on valmis
Jatkuvaa vahtimista tämä on nukkumaanmenoaikojen kanssa, ärrr :/
Vieläkö näitä ihme nukkumanatseja oikeasti on? "Sinä et saa ottaa päikkäreitä koska minua ei nukuta"?
Tämä onkin vähän hankala aihe. Toisaalta ihmisen pitäisi saada nukkua silloin kuin siltä tuntuu, toisaalta taas vanhempien tehtävä on pitää huolta, että lapsen/nuoren unirytmi pysyy yhteiskunnan yleisessä tahdissa. Varmaan suurin osa palstailijoistakin syyttäisi vanhempia, jos teini ei kykenisi enää käymään koulua, koska unirytmi on keikahtanut päälaelleen, eikö? Mutta millä muulla keinolla vanhemmat voivat yrittää lapsensa unirytmiä korjata, kuin sillä että pakottavat aamuisin sängystä ylös ja estävät nukkumisen päivällä? Kaikki tajuaa sen, että illalla ja yöllä valvottaa, jos on nukkunut päiväsaikaan.
Valitettavasti se ei välttämättä toimi sillä tavalla.
Ikäni olen ollut iltavirkku, mutta pahimmillaan se oli juuri tuossa teini-iässä. Ei siinä auta vanhempien jeesustelut siitä että pitäisi nukkua. Sitten sitä maattiin sängyssä ja tuijotettiin kattoa ja varsin hyvin tiedettiin että kello soi kuudelta, oli sitten nukkunut minkä verran tahansa.
Omassa lapsuudessa päikkäreitä ei kyllä kiellettykään, mutta itse yritti välttää niitä että jos se sattuisi uni tulemaan paremmin. Joskus tuli, joskus ei.
Ensimmäisessä tekstissä kyllä alunperin puhutaan _viikonloppuaamuista_, kun ei ole mihinkään kouluun menemistä, ja ei siis yhtään mitään muuta estettä kuin korvien välissä sille että saa nukkua ihan niin pitkään kuin haluaa.
Ja eikä tuo päikkäri-järjestelmä ole yhtään sen hullumpi vaihtoehto. Myöhemmin opiskeluaikoina aina silloin tällöin nukuin sen 3-4 tuntia ennen koulua ja sitten toiset 3-4 koulun jälkeen. Sopii tietyissä tilanteissa.
Joskus lapsena,kun et osannut heti jotain(mikä lapselle siinä tilanteessa ihan ymmärrettävää) äiti sätti hyvin vihaisesti(olisiko vielä ollut jostain vihaisella päällä,minkä purki lapseen?) kun et heti osannut tai teit virheen,piti käydä kaupassa ja ostit kaupasta väärän tuotteen/merkin,mitä olisi pitänyt ostaa,esim. kalliimman jonkun elintarvikkeen :O....tai joskus ,että vanhempaa on kunnioitettava ja uskottava( kun hän sattuu olemaan vanhempi,ikä antaa syyn,vaikka nyt olis millainen ihmisenä) kyseenalaistamatta...Oli kyllä ihan onnellinen lapsuus muuten.....
Kateus suvussa joidenkin vanhempien ihmisten välillä...edessäpäin vierailuilla esitetään ystävällistä,mutta takanapäin kotona arvostelua puolin ja toisin....huh....päätin jo nuorena,että itse osaisin sanoa vaikka päin naamaa heti,mitä mieltä olen jos aikuisena tulisi samanlaista vastaan tai heittäisin ikävät ihmiset pois elämästä,enkä ainakaan kävisi velvollisuuskyläilyillä......
MrsKoo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lama-aikana perheessämme ostettiin venäläistä vessapaperia, mikä oli kuin leivinpaperin ja hiekkapaperin sekoitusta: siihen ei paska tarttunut ja perse meni siitä veriruvelle. Mikäli meille tuli vieraita niin silloin kaapista laitettiin vessaan normaalit serlat, mitkä kuitenkin hävisivät heti kun vieraat lähtivät. Rahaa ois ollut parempaankin laatuun, mutta jonkinlainen vinoutunut päähänpinttymä tai luulo säästämisestä oli homman pointti.
Sen elämänopin sain, että meneepä elämä kuinka tiukalle tahansa niin yhdestä asiasta en koskaan tingi:laadukkaasta vessapaperissa.Ei hemmetti, ihana, että joku muukin on vannonut laadukkaan wc-paprun nimeen :D
Meillä ei edes aina ollut sitä huonointa mahdollista paperia, vaan käytettiin sanomalehteä! Ihan hirveää. Oli kiva, kun oli menkat pyyhkiä sanomalehteen...
Omassa kodissa wc-paperi on aina hyvää ja jos mies välillä meinaa ottaa jotain halpista, niin protestoin kyllä :D
Ei voi kun ihmetellä näitä saitoja ihmisiä kun wc-paperiakaan ei maltettu ostaa! Karmeaa.
Ja mihin paskaiset sanomalehtiläjät sit kerättiin? Hyi olkoon mitä sikailua..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hampaitten hoito oli vähän niin ja näin 70-luvulla. Täällä on jotkut jo maininneetkin siitä.
Aloitin koulun vuonna -73 ja meitä kyllä valistettiin, joten huono hoito ei johtunut tiedon puutteesta.
Koulussamme kävi hammaslääkäri puhumassa hampaiden hoidosta. Mukanaan hän toi isot tekohampaat ja hammasharjan, jolla hän näytti, kuinka hampaat ”nykytetään” puhtaiksi. Siksi oli tärkeää, että oli ”nykytysharja” eli sellainen tiheäharjaksinen perusharja. Hampaat piti pestä aamuin illoin.
Lisäksi hän kehotti käyttämään fluorihammastahnaa ja fluoritabletteja.
Me oppilaat lupasimme pyhästi noudattaa hammaslääkärin ohjeita.Todellisuus oli toista. Jouduin usein hammaslääkäriin paikattavaksi. Monenkaan kotona vanhemmat eivät ymmärtäneet hampaiden pesun ja muun suunhoidon merkitystä, eivätkä siksi huolehtineet, että lapset pesevät hampaansa edes kerran päivässä. He itse olivat sukupolvea, jolla oli tekarit suussa jo kaksikymppisinä. Isälläni oli pitkään mustia hampaita suussa, ennenkuin saimme puhuttua hänet hammaslääkäriin. Suun hoitoa oli satunnainen Illodin-merkkisellä suuvedellä kurlailu.
Itse olen ollut hirveän tarkka lapsieni hampaiden hoidosta. En opettanut heitä karkin syöntiin, meillä ei siis mässytetty karkkia edes lauantaisin. Kyllä makeaakin sai syödä, mutta se karkkien imeskely ja mässyttely suussa oli poissa pelistä. Silloin ei ole jatkuvaa happohyökkäystä. Hampaat pestiin kunnolla ja xylitolia käytettiin. Yhtäkään reikää ei lasteni suussa ole ja nyt ovat jo aikuisia. Koen edes jossakin onnistuneeni. Itse kärsin niin kovasti siellä hammaslääkärillä juoksemisesta, että päätin ettei sama toistu omassa perheessäni.
Tuo vanhempi polvi ei vieläkään tajua, että karies -bakteeri tarttuu vauvaan muiden syljestä. Maistellaan samaa vauvanruokaa, ”puhdistetaan” lattialle tipahtanut tutti omassa suussa, annetaan oma kahvilusikka vauvalle käteen imeskeltäväksi, annetaan lapsen maistaa samasta jäätelöstä/lusikasta jne.
Minua ärsytti appivanhemmilla, kun piti valvoa sekä vanhuksia että vauvaa. Nämä eivät millään tajunneet, ettei näin saa toimia, koska ”ovathan he omatkin lapset näin kasvattaneet”. Niinpä. Ja suussa heilläkin on paikkoja, ekat reiät porattiin kuulemma jo ala-asteella.
Eikä tajua oikein hiukan nuorempikaan polvi. Itse olen näitä 70-luvun lopun tuotoksia, eli suu oli täynnä amalgaamia jo ala-asteella. Omilla lapsilla pidettiin tarkasti kiinni siitä, että mitään aikuisen suussa ollutta ei mene lapsen suuhun. Kaverini joskus söi lapsensa kanssa vuorotellen jäätelöä samalla lusikalla ja huomautin ihan ystävällisesti asiasta. Kaveri nauroi päin naamaa ja haukkui vainoharhaiseksi. Hänen lapsillaan on hampaita paikkailtu useamman kerran, kun taas meidän kolmella kohta aikuisella lapsella ei ole kellään ollut vielä reikiä. Toivottavasti tämä asia on jo nykyisin paremmin tiedossa.[/
Tämä on ihan arkipäivää monessa perheessä vieläkin. Ihan vasta näin kun äiti nuoli pojan jätskiä aina, kun se sulatessa lähti vähänkään valumaan. Yök!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin sitten lykkimään monena päivänä suojasäällä pitkiä hiihtolenkkejä. Siinä hikeä pukatessa ja kaulurin pistellessä niskaa mietin kaveria joka todennäköisesti chillaili kotona ja tunsin syvää katkeruutta.
Jos minulla on joskus lapsi, ja moista vapaa-ajan kontrollointia vielä harrastetaan, allekirjoitan lapun ja päästän toisen pälkähästä. Lapsikin tarvitsee lomaa, ja pakkourheilu on paras keino varmistaa että lapsesta tulee liikuntaa inhoava aikuinen.
Eivät kaikki ole noin lapsellisia, että inhoaisivat koko loppuelämänsä kaikkea epämiellyttävää, mitä elämässä täytyy tehdä.
Ei se ole lapsellista,monille on jäänyt esim.koululiikunnasta ikuinen liikuntakammo.Meillä oli suorituskortti,johon sai merkata hiihtämänsä matkat,mutten muista,että mitään vaatimuksia määristä olisi ollut.
Ei oikastaa ole mitää mitän en tänäänkään tekisi.
Oppi ainakin sen ettei ilman työntekoa eletä, loisiminen ei ole treveen ihmisen tapa elää muitten kustannuksella.