Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Hampaitten hoito oli vähän niin ja näin 70-luvulla. Täällä on jotkut jo maininneetkin siitä.

Aloitin koulun vuonna -73 ja meitä kyllä valistettiin, joten huono hoito ei johtunut tiedon puutteesta.

Koulussamme kävi hammaslääkäri puhumassa hampaiden hoidosta. Mukanaan hän toi isot tekohampaat ja hammasharjan, jolla hän näytti, kuinka hampaat ”nykytetään” puhtaiksi. Siksi oli tärkeää, että oli ”nykytysharja” eli sellainen tiheäharjaksinen perusharja. Hampaat piti pestä aamuin illoin.

Lisäksi hän kehotti käyttämään fluorihammastahnaa ja fluoritabletteja.

Me oppilaat lupasimme pyhästi noudattaa hammaslääkärin ohjeita.

Todellisuus oli toista. Jouduin usein hammaslääkäriin paikattavaksi. Monenkaan kotona vanhemmat eivät ymmärtäneet hampaiden pesun ja muun suunhoidon merkitystä, eivätkä siksi huolehtineet, että lapset pesevät hampaansa edes kerran päivässä. He itse olivat sukupolvea, jolla oli tekarit suussa jo kaksikymppisinä. Isälläni oli pitkään mustia hampaita suussa, ennenkuin saimme puhuttua hänet hammaslääkäriin. Suun hoitoa oli satunnainen Illodin-merkkisellä suuvedellä kurlailu.

Itse olen ollut hirveän tarkka lapsieni hampaiden hoidosta. En opettanut heitä karkin syöntiin, meillä ei siis mässytetty karkkia edes lauantaisin. Kyllä makeaakin sai syödä, mutta se karkkien imeskely ja mässyttely suussa oli poissa pelistä. Silloin ei ole jatkuvaa happohyökkäystä. Hampaat pestiin kunnolla ja xylitolia käytettiin. Yhtäkään reikää ei lasteni suussa ole ja nyt ovat jo aikuisia. Koen edes jossakin onnistuneeni. Itse kärsin niin kovasti siellä hammaslääkärillä juoksemisesta, että päätin ettei sama toistu omassa perheessäni.

Mormonit, Jehovat ja fundamentalistikristityt toivotettiin tervetulleiksi. Sitten keitettiin kahvit, syötiin rieskaa, silakoita ja kananmunia ja keskusteltiin hartaasti keittiönpöydän äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei saanut kuin yhden vajaan 2dl lasillisen maitoa tai vettä ruuan kanssa ja siitäkin tuli sanomista jos siitä hörppi syömisen aikana, olisi pitänyt juoda vasta sitten kun ruokailu on lopetettu. Oli aina ihan karmea jano ruuan jälkeen. 

Huvittaa, kun juuri muutama viesti ennen tätä oli kerrottu, miten juomaa nimenomaan piti ottaa (ainakin pullan) syömisen väleissä. Eli molemmat koulukunnat löytyy, syömisen lopuksi juominen ja väleissä hörppiminen, jotka molemmat ovat tietysti kannattajiensa mielestä ainoita oikeita tapoja.

Mulle tulee tästä kyllä mieleen päiväkoti, jossa olin eskarissa. Siellä juotavaa sai vain puoli mukillista ainakin lounaalla. (Olin osapäiväinen niin en tainnut syödä siellä muuta. Äiti kotona mutta eskari piti käydä.) Ruokaa sai ottaa lisää, mutta juomaa ei. Yrittivätköhän päästä helpommalla vessarumbasta? Se päiväkoti oli kyllä monella muullakin tavalla omituinen paikka...

Onko eskarit muuttuneet päiväkotimaisemmiksi nykyään? Itse muistan 80-luvulla, että siellä oltiin ihan isosti kuin koululaiset. Nyt eskarit on kuin normipäiväkotilapsia kurahousupakkoineen.

Esikoulu on ollut pakollinen vasta vuodesta 2015. Esiopetusta on nykyään edelleen myös päiväkodeissa, ei vain koulun tiloissa. Kouluissa tuskin edes on mahdollisuutta varustehuoltoon tai kuivauskaappeja parinkymmenen lapsen tamineille.

Kurahousupakko taas kuulostaa jälkeenjääneeltä, tuon ikäisen pitää osata ja saada itse päättää, makaako lätäkössä vai leikkiikö jotain muuta.

Siinä puolestaan ei ole mitään liian lapsellista, jos eskari leikkii lammikoissa.

Yksikään eskarilainen ei haluaisi pukea kurakamppeita päälleen. Jos kurakamppeiden käyttäminen olisi heidän päätettävissään, ei iltapäiväulkoiluun mennessä olisi kuivia vaatteita. 20 lapsen kamppeet eivät ehdi kuivua yhdessä kuivauskaapissa parissa tunnissa. Kokeilepa itse, miltä tuntuu leikkiä kylmässä loskassa märkänä.

Meillä oli ankeita sukujuhlia ja aikuisten teennäisiä ja tylsiä tapaamisia.

Meillä järjestetään vain villejä swingers-iltoja ja lopunaikojen seksijuhlia.

Minun piti käydä luterilaisten pyhäkoulussa, vaikka en ollut edes luterilainen vaan ortodoksi. Tosin en tiedä mitä olisi tapahtunut, jos olisin sanonut etten halua mennä. Olin kiltti lapsi, tein mitä käskettiin.

Kivahan siellä oli sunnuntaiaamupäivä viettää :(

Sama homma rippikoulun kanssa; olisinpa tiennyt, ettei ole pakko. Omille lapsille sanoin, että rippikoulu ei ole pakollinen eikä kumpikaan käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Mormonit, Jehovat ja fundamentalistikristityt toivotettiin tervetulleiksi. Sitten keitettiin kahvit, syötiin rieskaa, silakoita ja kananmunia ja keskusteltiin hartaasti keittiönpöydän äärellä.

Meilläkin sai käydä uskonnosta riippumatta keskustelemassa. Mitä se on keneltäkään pois, jos juttelee uskonasioista. Juteltiin kyllä samalla ihan muitakin asioita.

Ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä aina oltukaan, mutta ei se mitään haitannut.

Vierailija kirjoitti:

Ai, oletko korintolainen? Minä en.

50 luvunlapsi kirjoitti:

Näin neuvotaan Raamatussa Paavalin kirje korintolaisille

 

Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.

Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.

Suomalainen olen, tämä on vain lainaus Raamatusta jos joku haluaa noudattaa sieltä löytyviä ohjeita, ei tietenkään ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä ketään selittämään tuota lauantain raivosiivousta? Siis mikä järki käyttää viikottain tuntitolkulla aikaa siivoamiseen? Meillä oli lauantaisiivousta mutta maltillisesti lähinnä imuroitiin puoli tuntia.

M34

Jatkuva liikkeessä pysyminen auttaa välttämään omia hankalia/sietämättömiä oloja. Lisäksi siivoaminen antaa tunnetta kontrollista ja hallinnasta, mikä rauhoittaa oloa. Usein pohjimmiltaan on kyse tarpeesta välttää omia sietämättömiä oloja tai tyhjyyden tunnetta mitkä taas usein ovat peräisin omista traumoista tai vaille jäämisen kokemuksista omassa lapsuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinäkin oli, että äiti yleensä suuttui, jos loukkasin itseäni ja motkotti samalla kun laittoi laastaria tai otti tikkua sormesta.

Meillä tämä päti kaikkeen sairastamiseen.

Mulla oli aika usein VTI ja jopa muutaman kerran hiivatulehdus ala-asteikäisenä, kuulemma tosi harvinaista. No sitä hiivaa piti hoitaa toki lääkevoiteella joka äidin piti annostella. Muista lopun ikäni sen inhon, mikä hänen kasvoiltaan loisti, kun sitä rasvaa iltaisin laitettiin. Ei se nyt varmasti kivaa ollut, mutta ei ollut mullekaan.

En myöskään ymmärtänyt sitä mentaliteettia, että töitä piti tehdä vaikka pää kainalossa. Ja sama koski koulua. Siinä mielessä korona on mulle ollut helpotus, että saan vihdoin sairastaa flunssaa henkisesti rauhassa. Vaikka kuinka olisi kipeä, on pitänyt ihan järjellä aina tolkuttaa, että jos ei jaksa istua, ei voi tehdä töitä.

Itäautojen ostaminen aatteellisista syistä. Isä vaikutti kunnallispolitiikassa demareissa. Meille oli aivan pakko hankkia Mosse ja Lada. Ensiksi mainitulla käytiin kesälomareissulla Englannissa asti. Paikalliset katselivat härveliä huuli pyöreänä. Olin poikasena kiinnostunut autoista ja perheemme autot hävettivät. Joku Carina tai Kadett tuntui limusiinilta kun sellaisen kyytiin pääsi. En vieläkään ole kyennyt hankkimaan esim. Skodaa.

Olen syntynyt 60luvulla, olen nuorin, vanhemmat sisarukseni paljon minua vanhempia. Meilla raivosiivottiin aina perjantaisin oli kesä tai talvi, matot ulos, lattiat jynssättiin konttaamalla, wc kuurattiin kunnolla, pölyt, ovet pestiin, jos ei auttanut niin vyöstä tuli kintuille välillä oli kintut mustana eikä kukaan ihmetellyt, oma murrosikä ja äidin vaihdevuodet oli tuhoisa yhdistelmä.

Omia lapsia 2 ja ikinä en oo niitä lyönyt ja meillä ei todellakaan raivosiivota ja nukkua saa aamulla niin pitkään kun huvittaa.

joka viikkoinen suursiivous.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä3673 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omien vanhempieni (50-luvulla syntyneet) ja sitä vanhempien ikäluokkien kohdalla olen havainnut ihan käsittämätöntä sääntöuskollisuutta jo ihan naurettavuuksiin asti. Siitä kumpuaa nämä "no eihän tiistaina voi mennä saunaan" tai "kyllähän lauantaisin pitää siivota" -tyyppiset jutut. Kyllä sitä, varsinkin lapsiperheessä, pitää jokin rutiini olla, mutta ei sillä ole mitään väliä minä päivänä siellä saunassa käydään, tai jos siivottaisiinkin vaikka keskellä viikkoa. Näiden rikkomista ihmetellään, tai koetaan jotain häpeää, vaikka ei olisi kukaan katsomassa.

Varsinkin isäni kohdalla olen havainnut todella voimakasta soveltamisen puutetta. Kaikelle pitää löytää ohje ja, jos sitä ei ole, niin ei voida toimia. Huomasin tämän jo lapsena. Jos esim. piirakkaohjeessa sanottiin "anna vetäytyä 15min" niin laitettiin munakello päälle ja odotettiin se tasan 15min. Oikeastihan tuossa on ideana antaa sen jäähtyä, ettei piirakkanpala hajoa leikatessa ja näyttää nätiltä lautasella. Mulle oli kotioloissa aivan sama miltä se näyttää, mutta kellon sointia tuli odottaa, koska ohjeissa niin sanotaan.

Toin joskus joltain reissulta jotain mausteita vanhemmille tuliaisiksi, mutta he eivät olleet halunneet niitä käyttää, kun ei ole mitään ohjetta, missä sitä olisi vaadittu. Vanhemmat siis ei pelkää mausteita, käyttävät esim. chiliä ja muuta tulista mutta näköjään vain silloin, kun resepti löytyy.

Tässä sanoin hyvin ympäripyöreästi, että vaikka kanan, tai lihan kanssa voi käyttää, mutta ei kelvannut. Piti kuulla minkä kanssa "kuuluu" käyttää, koska tällekin on näköjään sääntö. Ihan kokeeksi käskin vanhempiani haistamaan maustetta ja miettimään minkä kanssa se sopisi. Ei onnistu, pitää säännöt tietää. No lopulta selasin netistä jostain ruokablogista esimerkkejä ja tavailin vaikeita ruokalajien nimiä jotka isä kirjotti lapulle. 

Ihan hyvä ettei Suomessa tapahtunut mitään diktaattorin vallanakaappausta 70-luvulla, koska musta tuntuu, että ainakin mun vanhemmat olisivat menneet mukana ihan ilman kysymyksiä, jos vaan on esitetty, että nämä ovat säännöt ja näin "kuuluu" tehdä. 

Jäin lumoutuneena lukemaan sivu sivun perään viesti viestiltä tätä keskustelua. Olen syntynyt -89, vanhempani 50-luvun lopulla. On niin voimaannuttavaa lukea näitä sukupolvitarinoita. Vasta nyt kolmekymppisenä alan vähitellen ymmärtää, että vanhempani ovat oman sukupolvensa tuotteita, omat vanhempansa sodan nähneitä ihmisiä ja minun sukupolveni vasta sodan jälkeisen ensimmäinen yritys parempaan vanhemmuuteen.

Lapsuuden perheessäni varsinkin äidistä voi tunnistaa juuri tuon sääntökeskeisyyden: mikä "kuuluu" olla minkälaista, mitä "pittää" tehdä milloin ja vielä yleisemmin negatiivisen kautta eli miten ei "kuulu" tehdä, olla, you name it. Teetä tai kahvia jos keittää kahviajan ulkopuolella sitä taivastellaan aivan kerrassaan ja jos keittää ihan vaan kupin teetä eikä ota mitään sen kanssa niin ollaan ihan suu auki, että miksikä tätä nyt pitää kutsua. Isä on periaatteessa syvällisempi ihminen, mutta ei pääse ajatelmissaan mihinkään, koska on niin fakkiutunut ja rajoittunut, varmaan aikakautensa kahleissa, joita ei edes käsitä. Sitten sitä kännissä vaan jauhetaan samaa ja samaa katkeroitunutta juttua, jota sain koko lapsuuden kuunnella. Hyi hele. Että ei ihminen 30 vuodessa pääse ajatuksissa askeltakaan eteenpäin! Ei vanhemmillani tai jopa vanhempieni sukupolvella selvästikään ole kerta kaikkiaan kykyä, tietoa ja osaamista kehittyä, kehittää itseään, hankkia ymmärrystä maailmasta samoin kuin vaikka minun ikäisilläni. Huomaan, että itseäni 10 vuotta nuoremmat ovat tässä vieläkin parempia!

Lapsuudessa ankeaa toki alkoholismi. Myös kyvyttömyys keskustella, ei siis mitään taitoja puhua asioista vain juttelun tähden, perusteettomat pikkusäännöt kaikelle (onhan se nyt paheellista jos ei ota pullaa ennen kakkua :D tai jos juo / syö vääristä astioista). Nyt vasta tällä palstalla näen tässä huumoria! En ole ikinä voinut puhua näistä kenellekään. Se kenen perheessä on ollut samaa, ei myöskään ole ehkä osannut sanoittaa sitä. Mieheni taas ei ymmärrä, hänen perheensä on kuin muumilaaksosta: rento ja normeja rikkova, arjen pieniä iloisia asioita vaaliva, keskusteleva, eripariastioita käyttävä, viiniä perjantai-iltana iloisesti maisteleva (ei kännäävä!). Vanhemmillani ei voi edes saunaolutta nauttia, koska "isä ei voi juoda alkoholia". Silti tiedän että edelleen vanha mies vetää joka toinen viikko rännit. Muut eivät saa nauttia alkoholia sitten. Eikä hänkään "nauti" vaan ryyppää. No, se on eri tarina, mutta liittyy. Mies ei voi käsittää vanhempieni sääntöjä ja perheeni rooleja. Minä en ole vielä saanut niitä muutettua, se on vaikeampaa kuin voisi luulla, ja olen siirtynyt lähinnä hyväksymään sen, mihin en voi vaikuttaa. Onneksi minulla on oma elämä.

Arvosteleminen on kivaa ja varsinkin kun tekee sitä periaatteella, että minä minä ja minun sukupolveni.

Kirjoitit, että vanhemmillasi ja heidän sukupolvellaan ei ole kykyä, tietoa eikä osaamista kehittyä, kehittää itseään ja hankkia ymmärrystä maailmasta samoin kuin sinun ikäisilläsi.

Et ole nyt itsekään osannut kehittää ajatusmaailmaasi.  Täytyisi sinun ymmärtää, että vanhempasi ovat eläneet ihan erilaisessa maailmassa kuin missä sinä nyt, kun sinä olet nuori ja kehität itseäsi, mitä se sana sitten tarkoittaakaan.

He kehittyivät ja kehittivät itseään niillä tiedoilla, kyvyillä ja osaamisilla, mitä heidän maailmansa heille tarjosi.  Et sinäkään itseäsi ylittämään pysty.  Maailmahan muuttuu ihan koko ajan.  Sinäkään et pysy nuorena ja terävänä ja innokkaana koko ikääsi.  Sinullekin tulee rajasi vastaan.  Jonain päivänä et vain käsitäkään jotain ilmiötä, etkä viitsi sitä ryhtyä miettimäänkään, koska se ei kiinnosta.  Kirjoitit, että jo sinua 10 vuotta nuoremmat ovat mielestäsi sinuakin pitemmällä kehityksessään eli hankkineet tietoa enemmän kuin sinä.  Siinäs sen sitten itsekin jo sanoit!   

Ei ole mitään aihetta lähteä arvostelemaan vanhempiesi "kehityskaarta."  He ovat kehittyneet sen maailman mukaisiksi, mikä heitä on ympäröinyt lapsena, nuorena ja aikuisena.  Jossain vaiheessa se kehitys alkaa tuntua jo turhanpäiväiseltä, maailma muuttuu, mutta ihminen on rajallinen ja ihmisen ikä myös.  Monilla vanhemmilla ihmisillä on tietoa ja kykyjä, joita nykymaailmassa ei enää tarvita.  Mikko Alatalokin sanoi joskus, että hän osaisi vieläkin valjastaa työhevosen.  Mutta mihin sitä osaamista tarvitaan tässä maailmanajassa?

Aliarvioit ihmisiä, siinä et ole itseäsi osannut kehittää.  Lisäksi et ole ymmärtänyt elämän olemusta.  Kaikkien ihmisten ei tarvitse olla samanlaisia eikä kaikkien ihmisten tarvitse osata kaikkea, ei myöskään tietää kaikkea eikä kaikkea tarvitse kaikkien ymmärtääkään.  Yhdessä olemme ihmiskunta, jossa jokainen tekee omaa osuuttaan.  

Minkälaisia itse asiassa naurettavia ja tarpeettomia sääntöjä noudattavat nykyiset nuoret?  Katsokaapas vain, kaikki kulkevat samanlaisissa vaatteissa ja saman tyylin mukaisesti.   Nekin, jotka pitävät itseään ns. erilaisina nuorina ja vaihtoehtotyyppeinä, muistuttavat harvinaisen paljon toisiaan.  

Samoja tavoitteita on kaikilla nuorilla.  Ja se, mitä he maailmasta nyt median suomilla mahdollisuuksilla tietävät, on suurimmaksi osaksi tarpeetonta hölynpölyä.

Suuria ajattelijoita ja filosofeja on loppujen lopuksi vähän.   Ja niitä vähiä on ollut sitten kaikkina aikoina.

Ainakin yhden säännön olen oppinut olevan ihan varteenotettava tieto:  joka itsensä ylentää, se alennetaan.  Taitaa olla peräti Suuresta Kirjasta otettu.  Paikkansa pitää.  Elä sinäkin tarpeeksi, niin kehityksesi kenties johdattaa tämän suuren oivalluksen äärille.  

Kirjoitin alkuperäisen viestin ja olen kanssasi täysin samaa mieltä lähes kaikista asioista, joista kirjoitit, vaikka hyökkäsitkin henkilöäni kohtaan turhaan. Tiedostan todellakin ja ymmärrän tuon puolen. Sen analysoiminen vain ei ollut viestini aiheena vaan oma henkilökohtainen kokemukseni siitä, mitkä asiat olivat oman lapsuuteni ja nuoruuteni kannalta ankeita. On täällä vähäpätöisempiäkin, joskin hauskoja, ankeuden aiheita kuvattu. :D On myös jossain määrin totta, että itsensä analysoiminen ja tietoinen henkinen itsensä kehittäminen on minun sukupolveni ihmisille ja nuorille luontevampaa nuoresta pitäen kuin vaikkapa vanhempieni sukupolvelle. Keskimäärin siis. Eikä se ole vika, mutta vaikuttaa ja voi turhauttaa nuorempia. Myös omien vanhempieni kohdalla asia, jonka he itsekin tietävät ja tunnustavat. Minun sukupolvessani on paljonkin vikaa myös. En todellakaan pidä itseäni kovin ihmeellisenä ja sen kyllä opin jo lapsena kotona!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni juttu täällä pohjaa köyhyyteen.

Muistakaahan ihmiset, että Suomi on ollut aika köyhä maa. 1930-luvulla oli pula-aikaa, sitten tuli 1940-luvun sota ja elintarvikkeet ja kaikki meni kortille. Kun sota oli ohi, alkoi sotakorvauksien tiukka maksanta 1950-luvulla ja jälleenrakennus. Perhekoot oli suuria, kun suuret ikäluokat syntyivät tuolloin. Vanhemmat painoivat töitä, ei siinä hirveästi ehditty lapsentahtisesti elelemään, asunnotkin oli pieniä ja palkka mitätön. Ei ollut samanlaisia sosiaalitukia kuin nyt, jos tuli hätä, apua sai ehkä sukulaisilta. Sitten suuret ikäluokat oli nuoria 1960-luvulla ja tuli suunnaton asuntopula ja työttömyys. Suomesta lähdettiin Ruotsiin ja suurempiin kaupunkeihin töitä etsimään. 1970-luvulla oli energiakriisi. Asunnot oli kalliita silloinkin, asuntolainaa ei kaikille suotu. Piti lakki kourassa mennä nöyränä pankkiin ja suurin osa asunnon hinnasta piti olla jo säästettynä. Asuntolaina piti maksaa nopeasti pois, olikohan joku 5-10 vuotta.

Nykypäivän hyvinvointivaltiomme on luotu oikeastaan pikku hiljaa 1970-luvulta ja parhaimmillaan se taisi olla palveluineen ja tukiaisineen sekä hyvässä työllisyydessä 1980-luvulla. Kun lama iski 1990-luvulla, kaikesta leikattiin eikä enää ole samaan palattu. Työttömyyskin on piinannut meitä sieltä 90-luvulta saakka. Suomessa on mennyt osalla väestöä tosi hyvin 2000-luvulla, mutta toisella puolella menee tosi huonosti.

Ei siis ihme, että ihmiset ovat kokeneet elämisen lapsuudessaan ankeana. Useimmat suomalaiset ovat eläneet säntillisesti, säästäväisyys on hyve ja talon tapa. Ei olla matkusteltu liikoja tai syöty ravintoloissa ja Mäkkäreissä. Harrastuksetkin on olleet luksusta, samoin vaateostokset (olivat suhteessa kalliimpia kuin nykyään).

Älkää syyttäkö vanhempianne. Miettikää historiaa.

Näinhän se on mennyt. Toiset osaavat silti olla kivoja tai ainakin inhimillisiä lapsiaan kohtaan, toiset eivät niinkään. Tuo siivousraivo joka on monta palstalaista on traumatisoinut  tuskin johtuu köyhyydestä eikä myöskään se ettei lapsien kokemuksista piitattu, Pikemminkin luterilainen velvollisuusetiikka ja yleinen ilottomuuden ylentäminen, peritty tietenkin edellisiltä polvilta.

Juu, toki. Eihän köyhänkään perheen vanhempien tarvitse vttumaisia lapsilleen olla. Voihan tässäkin olla se sukupolvien ketju henkisesti häiriintyneitä/vammautuneita, jotka laittavat pahan kiertämään eivätkä muuta osaa.

Historiasta tuttu rahattomuus, työttömyys ja stressi voivat olla osasyyllisiä, mutta varmasti vaikuttaa myös pikkukylien asukkaiden sisäänlämpiävyys, jonkin sortin uskovaisuus, alkoholismi sekä se, että ehkäisyä ja abortteja ei niinkään harrastettu ja vanhemmat hajoilivat pakkoavioliittoihinsa. Kaikkea ei tiedetty, kun ei valistettu eikä koulujakaan kovin kauaa käyty. Ihmiset olivat yksinkertaisempia, vrt. kehitysmaat.

T. Se jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Hampaitten hoito oli vähän niin ja näin 70-luvulla. Täällä on jotkut jo maininneetkin siitä.

Aloitin koulun vuonna -73 ja meitä kyllä valistettiin, joten huono hoito ei johtunut tiedon puutteesta.

Koulussamme kävi hammaslääkäri puhumassa hampaiden hoidosta. Mukanaan hän toi isot tekohampaat ja hammasharjan, jolla hän näytti, kuinka hampaat ”nykytetään” puhtaiksi. Siksi oli tärkeää, että oli ”nykytysharja” eli sellainen tiheäharjaksinen perusharja. Hampaat piti pestä aamuin illoin.

Lisäksi hän kehotti käyttämään fluorihammastahnaa ja fluoritabletteja.

Me oppilaat lupasimme pyhästi noudattaa hammaslääkärin ohjeita.

Todellisuus oli toista. Jouduin usein hammaslääkäriin paikattavaksi. Monenkaan kotona vanhemmat eivät ymmärtäneet hampaiden pesun ja muun suunhoidon merkitystä, eivätkä siksi huolehtineet, että lapset pesevät hampaansa edes kerran päivässä. He itse olivat sukupolvea, jolla oli tekarit suussa jo kaksikymppisinä. Isälläni oli pitkään mustia hampaita suussa, ennenkuin saimme puhuttua hänet hammaslääkäriin. Suun hoitoa oli satunnainen Illodin-merkkisellä suuvedellä kurlailu.

Itse olen ollut hirveän tarkka lapsieni hampaiden hoidosta. En opettanut heitä karkin syöntiin, meillä ei siis mässytetty karkkia edes lauantaisin. Kyllä makeaakin sai syödä, mutta se karkkien imeskely ja mässyttely suussa oli poissa pelistä. Silloin ei ole jatkuvaa happohyökkäystä. Hampaat pestiin kunnolla ja xylitolia käytettiin. Yhtäkään reikää ei lasteni suussa ole ja nyt ovat jo aikuisia. Koen edes jossakin onnistuneeni. Itse kärsin niin kovasti siellä hammaslääkärillä juoksemisesta, että päätin ettei sama toistu omassa perheessäni.

Tuo vanhempi polvi ei vieläkään tajua, että karies -bakteeri tarttuu vauvaan muiden syljestä. Maistellaan samaa vauvanruokaa, ”puhdistetaan” lattialle tipahtanut tutti omassa suussa, annetaan oma kahvilusikka vauvalle käteen imeskeltäväksi, annetaan lapsen maistaa samasta jäätelöstä/lusikasta jne.

Minua ärsytti appivanhemmilla, kun piti valvoa sekä vanhuksia että vauvaa. Nämä eivät millään tajunneet, ettei näin saa toimia, koska ”ovathan he omatkin lapset näin kasvattaneet”. Niinpä. Ja suussa heilläkin on paikkoja, ekat reiät porattiin kuulemma jo ala-asteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä ketään selittämään tuota lauantain raivosiivousta? Siis mikä järki käyttää viikottain tuntitolkulla aikaa siivoamiseen? Meillä oli lauantaisiivousta mutta maltillisesti lähinnä imuroitiin puoli tuntia.

M34

Jatkuva liikkeessä pysyminen auttaa välttämään omia hankalia/sietämättömiä oloja. Lisäksi siivoaminen antaa tunnetta kontrollista ja hallinnasta, mikä rauhoittaa oloa. Usein pohjimmiltaan on kyse tarpeesta välttää omia sietämättömiä oloja tai tyhjyyden tunnetta mitkä taas usein ovat peräisin omista traumoista tai vaille jäämisen kokemuksista omassa lapsuudessa. 

No voihan se olla myös halua pitää asunto siistinä. Kun viikko ollaan kuljettu, niin on kiva asettua viikonlopun viettoon, kun pesä on siisti. Jos vaikka tulee vieraita.

Vierailija kirjoitti:

Hampaitten hoito oli vähän niin ja näin 70-luvulla. Täällä on jotkut jo maininneetkin siitä.

Aloitin koulun vuonna -73 ja meitä kyllä valistettiin, joten huono hoito ei johtunut tiedon puutteesta.

Koulussamme kävi hammaslääkäri puhumassa hampaiden hoidosta. Mukanaan hän toi isot tekohampaat ja hammasharjan, jolla hän näytti, kuinka hampaat ”nykytetään” puhtaiksi. Siksi oli tärkeää, että oli ”nykytysharja” eli sellainen tiheäharjaksinen perusharja. Hampaat piti pestä aamuin illoin.

Lisäksi hän kehotti käyttämään fluorihammastahnaa ja fluoritabletteja.

Me oppilaat lupasimme pyhästi noudattaa hammaslääkärin ohjeita.

Todellisuus oli toista. Jouduin usein hammaslääkäriin paikattavaksi. Monenkaan kotona vanhemmat eivät ymmärtäneet hampaiden pesun ja muun suunhoidon merkitystä, eivätkä siksi huolehtineet, että lapset pesevät hampaansa edes kerran päivässä. He itse olivat sukupolvea, jolla oli tekarit suussa jo kaksikymppisinä. Isälläni oli pitkään mustia hampaita suussa, ennenkuin saimme puhuttua hänet hammaslääkäriin. Suun hoitoa oli satunnainen Illodin-merkkisellä suuvedellä kurlailu.

Itse olen ollut hirveän tarkka lapsieni hampaiden hoidosta. En opettanut heitä karkin syöntiin, meillä ei siis mässytetty karkkia edes lauantaisin. Kyllä makeaakin sai syödä, mutta se karkkien imeskely ja mässyttely suussa oli poissa pelistä. Silloin ei ole jatkuvaa happohyökkäystä. Hampaat pestiin kunnolla ja xylitolia käytettiin. Yhtäkään reikää ei lasteni suussa ole ja nyt ovat jo aikuisia. Koen edes jossakin onnistuneeni. Itse kärsin niin kovasti siellä hammaslääkärillä juoksemisesta, että päätin ettei sama toistu omassa perheessäni.

Joo no sanonpa nyt vaan että mun mielestä lapsien pitää antaa syödä karkkia kohtuudella sillä jos on totaalikielto niin kun muuttaa omilleen ja saa syödä niin paljon kun haluaa se saattaa lähteä käsistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hampaitten hoito oli vähän niin ja näin 70-luvulla. Täällä on jotkut jo maininneetkin siitä.

Aloitin koulun vuonna -73 ja meitä kyllä valistettiin, joten huono hoito ei johtunut tiedon puutteesta.

Koulussamme kävi hammaslääkäri puhumassa hampaiden hoidosta. Mukanaan hän toi isot tekohampaat ja hammasharjan, jolla hän näytti, kuinka hampaat ”nykytetään” puhtaiksi. Siksi oli tärkeää, että oli ”nykytysharja” eli sellainen tiheäharjaksinen perusharja. Hampaat piti pestä aamuin illoin.

Lisäksi hän kehotti käyttämään fluorihammastahnaa ja fluoritabletteja.

Me oppilaat lupasimme pyhästi noudattaa hammaslääkärin ohjeita.

Todellisuus oli toista. Jouduin usein hammaslääkäriin paikattavaksi. Monenkaan kotona vanhemmat eivät ymmärtäneet hampaiden pesun ja muun suunhoidon merkitystä, eivätkä siksi huolehtineet, että lapset pesevät hampaansa edes kerran päivässä. He itse olivat sukupolvea, jolla oli tekarit suussa jo kaksikymppisinä. Isälläni oli pitkään mustia hampaita suussa, ennenkuin saimme puhuttua hänet hammaslääkäriin. Suun hoitoa oli satunnainen Illodin-merkkisellä suuvedellä kurlailu.

Itse olen ollut hirveän tarkka lapsieni hampaiden hoidosta. En opettanut heitä karkin syöntiin, meillä ei siis mässytetty karkkia edes lauantaisin. Kyllä makeaakin sai syödä, mutta se karkkien imeskely ja mässyttely suussa oli poissa pelistä. Silloin ei ole jatkuvaa happohyökkäystä. Hampaat pestiin kunnolla ja xylitolia käytettiin. Yhtäkään reikää ei lasteni suussa ole ja nyt ovat jo aikuisia. Koen edes jossakin onnistuneeni. Itse kärsin niin kovasti siellä hammaslääkärillä juoksemisesta, että päätin ettei sama toistu omassa perheessäni.

Joo no sanonpa nyt vaan että mun mielestä lapsien pitää antaa syödä karkkia kohtuudella sillä jos on totaalikielto niin kun muuttaa omilleen ja saa syödä niin paljon kun haluaa se saattaa lähteä käsistä

Vastaus: Kun ei ole tottunut karkinsyöntiin, niin sitä ei osaa kaivata. Lapseni saivat toki karkkia maistaa, se ei ollut kokonaan kielletty. Esimerkiksi kylässä jos tarjottiin tai joku toi tuliaisiksi. Mutta he eivät tottuneet siihen, että sitä syödään pussitolkulla tai koko ajan napsitaan pussista, niin, että hampaat lilluu pitkään siinä sokeriliemessä. En ostanut karkkia siksi kotiin. Eivät he nyt aikuisinakaan syö karkkia, koska eivät ole siihen tottuneet, eikä se erityisemmin heille maistu. Lapsen voi totuttaa tai olla totuttamatta eri asioihin. Se on tärkeää kun on kyse terveydestä. Tämä pätee varmasti moneen muuhunkin asiaan. Tottumus on toinen luonto, kuuluu sanontakin.

Jatkuvasti vaihtuvat äidin miesystävät, muuttamiset uudelle paikkakunnalle aikavälein 3kk-5kk. Ei mitään rutiineja, sekä noilla tavoilla minulle aiheutetut aikuisiällä vaivaama epävarmuus, luottamispulat sekä pelotteluilla aiheutetut ns tilanne pelot.

Omalla jälkikasvulla on rutiiinit, sekä haluan eträ asumme mahdollisimman pitkään samassa paikassa jolloin voivat omat lapset rakentaa toimivia ystävyys ja parisihteita. Itsellä parisuhde kestänyt yli20v ja silti välillä kuulee miksi olette edelleen yhdessä jne puhetta toiselta vanhemmistani.

mitä tuohon siivoukseen tulee niin ennenvanhaan ihmiset todellakin kyläilivät ahkerasti. kaikilla oli lapsia eikä puhelin ollut kovin yleinen että vierailusta etukäteen olisi ilmoitettu. kaikki olivat myös töissä joten kyläilyt ajoittui viikonloppuihin.