Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Se viikkosiivous oli meilläkin jokalauantainen riesa. Olen vielä sitä sukupolvea, jolla oli koulua myös lauantaisin. Tosin lauantai oli oppikoulussa lyhyt päivä, jotta kauempaa tulleetkin ehtivät käydä kääntymässä kotona. Kun siis tulin puolilta päivin kotiin, niin siivous oli yleensä vielä kesken, sillä siinä sivussa äiti myös leipoi pullat ja leivät ja laittoi uuniruuat hautumaan viikonlopuksi. Nämä ovat vielä OK, mutta ne siivousmenetelmät olivat aataminaikuisia. Lattia piti pestä ehdottomast konttaamalla, sillä Sinipiialla, jonka hankkimista ehdotin usein, ei tullut kuulemma puhdasta. Monissa muissakin kotitöissä äiti noudatti hankalimpia menetelmiä. Ei puhettakaan, että olisi saanut istua tiskatessa tai marjoja peratessa. Hullua, mutta isovanhempien luona opin mukavampia ja ergonomisempia menetelmiä. Äiti oli valittanut vanhemmilleen, miten minä olin laiska tekemään mitään kotihommia. Isovanhemmat ja muutamat muutkin sukulaiset hämmästelivät moisia väitteitä, kun he tunsivat minut näppäränä ja ahkerana pikkuapulaisena. On suuri ero, arvostellaanko koko ajan, vai kannustetaanko ja kiitetäänkö, kuten isovanhemmat tekivät. En vieläkään ymmärrä, miten se muka ihmistä jalostaa, jos tekee kaikki työt hankalimmalla ja rasittavimmalla tavalla.

Yhden tutkimuksen tulos, mikä paras siivousväline

Konttaavaa akkaa ei mikään voita.

Isä keitti pontikkaa sisällä kerrostalon kylppärissä säännöllisesti. Sitä piti pitää kavereilta salassa vaikka aika pitkälti koko asuintalo tiesi hommasta, kun isä makseli jotain autonkorjauspalveluksia yms. naapureille niillä pulloilla. Ja vanhemmat joivat tuota keitosta harva se päivä. Parhaita hetkiä elämässäni on ollut kun pääsin heittämään sen pannun metallikeräykseen. Se homma ei periydy.

Täällä on tullutkin jo pari mitkä itsellekin tuli heti mieleen.

- Kyläily ihmisten luona, joilla ei ollut meille lapsille leikkikaveria tai sitten oli "leikkikaveri", joka vain kiusasi.

- Siivoaminen lauantaina heti AAMUSTA.

- Kunnon harrastuksen puuttuminen tai kannustuksen puuttuminen.

- Se, että koulun jälkeen olisi ollut ruokaa kotona tai ylipäätään ruokaa, eikä aina vain leipää. (Viikonloppusin sentään oli ruokaa, mutta vain 1 per päivä.)

- Lapsena inhosin hammaspesua ja vanhempani antoivat liian usein periksi. Heti kun itse ymmärsin, niin aloin pestä hampaita ahkerammin. Harmi, että siinä vaiheessa rautahampaissani oli jo paljon reikiä.

Kuulostaa kauheelta valitukselta. Oikeasti oli ihana ja rakastava koti. Jokaisessa kodissa on kai omat juttunsa. Saa olla onnellinen, että on säästynyt ihan oikeilta isoilta ongelmilta.

Vappumarssit.. 70 luvulla oli tyypillistä. En ole koskaan vienyt lapsiani marssille kun itse koin ne ahdistavina.

Onko täällä ketään selittämään tuota lauantain raivosiivousta? Siis mikä järki käyttää viikottain tuntitolkulla aikaa siivoamiseen? Meillä oli lauantaisiivousta mutta maltillisesti lähinnä imuroitiin puoli tuntia.

M34

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei saanut kuin yhden vajaan 2dl lasillisen maitoa tai vettä ruuan kanssa ja siitäkin tuli sanomista jos siitä hörppi syömisen aikana, olisi pitänyt juoda vasta sitten kun ruokailu on lopetettu. Oli aina ihan karmea jano ruuan jälkeen. 

Huvittaa, kun juuri muutama viesti ennen tätä oli kerrottu, miten juomaa nimenomaan piti ottaa (ainakin pullan) syömisen väleissä. Eli molemmat koulukunnat löytyy, syömisen lopuksi juominen ja väleissä hörppiminen, jotka molemmat ovat tietysti kannattajiensa mielestä ainoita oikeita tapoja.

Mulle tulee tästä kyllä mieleen päiväkoti, jossa olin eskarissa. Siellä juotavaa sai vain puoli mukillista ainakin lounaalla. (Olin osapäiväinen niin en tainnut syödä siellä muuta. Äiti kotona mutta eskari piti käydä.) Ruokaa sai ottaa lisää, mutta juomaa ei. Yrittivätköhän päästä helpommalla vessarumbasta? Se päiväkoti oli kyllä monella muullakin tavalla omituinen paikka...

Onko eskarit muuttuneet päiväkotimaisemmiksi nykyään? Itse muistan 80-luvulla, että siellä oltiin ihan isosti kuin koululaiset. Nyt eskarit on kuin normipäiväkotilapsia kurahousupakkoineen.

Esikoulu on ollut pakollinen vasta vuodesta 2015. Esiopetusta on nykyään edelleen myös päiväkodeissa, ei vain koulun tiloissa. Kouluissa tuskin edes on mahdollisuutta varustehuoltoon tai kuivauskaappeja parinkymmenen lapsen tamineille.

Kurahousupakko taas kuulostaa jälkeenjääneeltä, tuon ikäisen pitää osata ja saada itse päättää, makaako lätäkössä vai leikkiikö jotain muuta.

Siinä puolestaan ei ole mitään liian lapsellista, jos eskari leikkii lammikoissa.

Olin v. 70 noin 10, tyttö, ja veli oli 6. Leikimme usein yhdessä yhteisen huoneemme lattialla, monia tunteja rakenneltiin jotain mielikuvitusmaailmaa Disney-figuureineen. legoineen ja pahvareineen. Sitten illalla piti kaikki siivota ja se jäi aina minun huolekseni, kun valitin ettei veli osallistu, äiti mutisi jotain epämääräistä. Sain siis kantaa vastuun vain siksi että veljeä ei huvittanut! Ei 6-vuotias nyt kai olisi ollut liian pieni kantamaan korttaan kekoon. 

Muutenkin koin epäoikeudenmukaiseksi miten veljeä suosittiin. Kun koira repi uuden kevättakkini, äiti murjotti eikä puhunut minulle _kolmeen päivään_ kunnes murruin ja pyysin itkien anteeksi - edelleenkään tosin ei minusta ollut minun vikani että koira repi takin. Takki roikkui naulakossa ihan kuin muutkin takit. Kun taas veli kaatui upouudella polkupyörällään ja rikkoi peilin tms. siitä ei saanut mainitakaan, kun veli oli niin järkyttynyt tapahtuneesta. Veli oli silloin saman ikäinen kuin itse olin koiratapauksen aikoihin.

Ei nämä nyt varsinaisesti olleet ankeita käytäntöjä mutta en voi kuin ihmetellä miksi ihan periaatteessa fiksut vanhempani aivan selvästi vaativat minulta enemmän.

8-vuotiaana sain hakea aina koulusta kotimatkalla pikkuveljen hoidosta, reitti vei kaupungin talojen ohi joissa asui kaikenlaisia pelottavia lapsia, kerran jotkut pojat hyökkäsivät kimppuumme. Isompi löi minua nyrkillä nenään ja pienempi kaatoi veljen maahan. Kotona kerroin äidille ja hän sanoi vain "muista että jos jatkossa joudut tappeluun, lyö vain nenään ettei tule pahoja vammoja". 

Koira oli ollut suurin haaveeni ja ollessani n. 10 sellainen sitten hankittiinkin, sekarotuinen collie-pystykorva joka ei ollut mitään lapsiperheen unelmakoira. Sen ulkoilutus jätettiin 95 %:sti minun vastuulleni ja oli minun syyni sekin että koira oli kakannut matolle ennen kuin tulin kotiin. AIka pian antoivat koiran pois kun siitä oli vaivaa. Yksi surullisimmista tapauksista lapsuudessa, sen jälkeen kun suku myi kesäparatiisin ja perheemme muutti toiselle puolen maata.

Meillä on nyt rescuekissa joka ei osaa tehdä tarpeitaan hiekkalaatikkoon kuten muut kissamme, vaan sillä pitää olla omat laatikot olohuoneen nurkassa. Tietenkin siitä on hitosti vaivaa mutta en ole todellakaan halunnut näyttää lapselleni, että joku josta on vaivaa lähetetään vaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei saanut kuin yhden vajaan 2dl lasillisen maitoa tai vettä ruuan kanssa ja siitäkin tuli sanomista jos siitä hörppi syömisen aikana, olisi pitänyt juoda vasta sitten kun ruokailu on lopetettu. Oli aina ihan karmea jano ruuan jälkeen. 

Huvittaa, kun juuri muutama viesti ennen tätä oli kerrottu, miten juomaa nimenomaan piti ottaa (ainakin pullan) syömisen väleissä. Eli molemmat koulukunnat löytyy, syömisen lopuksi juominen ja väleissä hörppiminen, jotka molemmat ovat tietysti kannattajiensa mielestä ainoita oikeita tapoja.

Mulle tulee tästä kyllä mieleen päiväkoti, jossa olin eskarissa. Siellä juotavaa sai vain puoli mukillista ainakin lounaalla. (Olin osapäiväinen niin en tainnut syödä siellä muuta. Äiti kotona mutta eskari piti käydä.) Ruokaa sai ottaa lisää, mutta juomaa ei. Yrittivätköhän päästä helpommalla vessarumbasta? Se päiväkoti oli kyllä monella muullakin tavalla omituinen paikka...

Onko eskarit muuttuneet päiväkotimaisemmiksi nykyään? Itse muistan 80-luvulla, että siellä oltiin ihan isosti kuin koululaiset. Nyt eskarit on kuin normipäiväkotilapsia kurahousupakkoineen.

Esikoulu on ollut pakollinen vasta vuodesta 2015. Esiopetusta on nykyään edelleen myös päiväkodeissa, ei vain koulun tiloissa. Kouluissa tuskin edes on mahdollisuutta varustehuoltoon tai kuivauskaappeja parinkymmenen lapsen tamineille.

Kurahousupakko taas kuulostaa jälkeenjääneeltä, tuon ikäisen pitää osata ja saada itse päättää, makaako lätäkössä vai leikkiikö jotain muuta.

Siinä puolestaan ei ole mitään liian lapsellista, jos eskari leikkii lammikoissa.

Mitenköhän tuo sitten käytännössä tapahtuisi? Eteisessä jokaiselta nätisti tiedusteltaisiin, että mitäs sinä nyt haluat tänään tehdä pihalla?

Oven takana oli tunkua. Jehoville tarjottiin kahvit ja jahit ennein kuin ruesimme keskustelemaan herrasta.

Meillä ei naurettu ellei sitten ollut jokin todella äärettömän hauska juttu.

Itse opin vasta aikuisena että typerille ja mitättömille jutuillekin voi nauraa ja kun päästää pikku hörähdyksen ilmoille silloin tällöin niin se tuo hyvää mieltä itselle ja muillekin ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa oli niin paljon tuttuja juttuja. Isä raivosiivosi aina lauantai-aamuna. Pisti stereot täysille, jotta kaikki heräävät, välillä kiskottiin peitot pois päältä, sitten meni vähäintään 3-4 tuntia siihen että imuroitiin ja huudettiin. Paras oli mennä ulos pois tieltä.

Missään ei koskaan käyty. Poikkeus oli kesäloma, kun vanhemmat olivat säästäneet lounasseteleitä koko työvuoden, ja silloin saatettiin käydä ravintolassa monta päivää peräkkäin, jottei tarvinnut tehdä kotona ruokaa. Muulloin: laivalla käyminen oli jotenkin pahamaineista, ei käyty vaikka kaverit kävivät. Pikaruokaa ei syöty, mäkkäreille ym. vain tuhahdeltiin. Laiskat ja läskit käyvät niissä. Muistan että vanhemmat olisivat istuneet tasan yhden kerran kavereilla iltaa. Vieraita ei käynyt, paitsi harvoin vanhoja sukulaisia.

 

Muutettiin kolmannella luokalla pieneen kylään, jotta vanhemmat saivat sen omakotitalon. Samanikäisiä lapsia kylässä yksi. Lähimmälle kaverelle 3km, sinne saattoi kävellä tai pyöräillä.  Rikotiin mun kaikki ystävyyssuhteet ja uudessa kyläkoulussa jouduin koulukiusatuksi. Viikonloppuisin ja lomilla oli tuota pakkoulkoilua. Samoilin sitten yksin metsässä. Vanhemmilla oli vaan tapana heittää lapset pihalle ja ajatella, että keksivät siellä tekemistä. Itse olivat kasvaneet kaupungissa ja pikkukaupungissa, jossaseuraa varmaan löytyikin menemällä ulos.

Kun menin yläasteelle, kouluun 5 km ja julkista liikennettä ei. Mopoa ei ostettu, koska liian kallis. Parhaat luokkakaverit asuivat n. 10-15 km päässä. Sitten ihmeteltiin, miksei tuolla pojalla ole kavereita eikä tyttöystävää. En myöskään oppinut mitään sosiaalista elämää: Julkisten varrella asuvat luokkakaverit kävivät kaupungilla shoppailemassa, kahviloissa elokuvissa ym. Mulle tuotiin äidim valitsemia markettivaatteita.

Kun istuin tietokoneen ääressä kun ei ollut mitään muuta tekemistä, komennettiin yksin ulos, "sieltä niitä kavereita löytää". Kasvoi kiusattu, yksinäinen ja syrjäytynyt lapsi.

Kyytiä olisi tarvittu, jos olisi halunnut päästä jonnekin, mutta vanhemmat ottivat lama-aikana työt Helsingistä yli 100 km päästä eivätkä tietenkään muuttaneet sinne, koska omakotitalo, niin että kätevästi olivat arkisin kotona joskus 19-20 aikoihin. Kännyköitä ei vielä ollut yläkoululaisillakaan. Vaihtoehto oli lähteä kaverille koulun jälkeen ja toivoa, että joskus haetaan. Harvoin tuota tein. Tietysti olivat vihaisia, jos piti työpäivän jälkeen lähteä vielä hakemaan lasta jostain.

Niin joo, päälle vielä ruumiillinen kuritus ja ala-asteella kyläkoulussa fyysinen kuritus opettajan toimesta. Kannettiin mm. hiuksista opettajanhuoneeseen.  Aikuisiällä tajusin, että molemmat olivat rikoksia, mutta mitäs niille enää tekee. Vanhemmat ja opettaja ylpeilivät, kuinka saatiin hankala lapsi kuriin. Ts. lapsi, joka yritti puolustautua koulukiusaajia vastaan alistettiin niin ettei enää uskaltanut puolustautua.

Kun muutin sitten isoon kaupunkiin opiskelemaan, sosiaaliset taidot olivat about 0. Koin itseni vain huonoksi ja kykenemättömäksi. Viitisentoista vuotta on mennyt niiden opettelussa, ihan alkaen siitä että voi käydä tuopilla tai istua iltaa kavereiden kanssa, mennä mäkkiin tai tilata pizzan. Toki vanhemmilla itselläkään ei ollut hyvät eväät elämään, mutta kun olivat eläneet oman nuoruutensa kaupungissa niin tuo muutto syrjäseudulle omakotitalo-unelman perässä oli lasten kannalta niin vastuutonta kuin voi olla.

Jotkut ihmiset pitävät maalla tai kaukana eristyksissä asumista parempana lapsille. Tajusin tämän teininä kun kuuntelin aikuisia. Sukulaisperhe asui ison lapsikatraan kanssa maatilalla ja lähimpään kaupunkiin (tai kylään oikeasti) oli matkaa useita kilometrejä, olisikohan joku 5-10 km ainakin. He olivat selittäneet tyytyväisinä vanhemmilleni, että "ei ole sitten ainakaan lapsille houkutuksia lähellä".

Kuuntelin ja mietin, että järkyttävää. Joku päivä ne lapset kuitenkin lähtevät kotoa. Ja oikeasti, eihän sitä mitenkään opi sosiaaliseksi jos ei saa käydä missään.

Automatkat. Se helvetin autossa istuminen satoja kilometrejä. Aikuisena en ole koskaan hommannut autoa, kuljen aina julkisilla. Ainoastaan USA:ssa joudun ajamaan vuokra-autolla mutta onneksi sinnekään ei ole tarvinnut koronan vuoksi matkustaa.

Aika moni juttu täällä pohjaa köyhyyteen.

Muistakaahan ihmiset, että Suomi on ollut aika köyhä maa. 1930-luvulla oli pula-aikaa, sitten tuli 1940-luvun sota ja elintarvikkeet ja kaikki meni kortille. Kun sota oli ohi, alkoi sotakorvauksien tiukka maksanta 1950-luvulla ja jälleenrakennus. Perhekoot oli suuria, kun suuret ikäluokat syntyivät tuolloin. Vanhemmat painoivat töitä, ei siinä hirveästi ehditty lapsentahtisesti elelemään, asunnotkin oli pieniä ja palkka mitätön. Ei ollut samanlaisia sosiaalitukia kuin nyt, jos tuli hätä, apua sai ehkä sukulaisilta. Sitten suuret ikäluokat oli nuoria 1960-luvulla ja tuli suunnaton asuntopula ja työttömyys. Suomesta lähdettiin Ruotsiin ja suurempiin kaupunkeihin töitä etsimään. 1970-luvulla oli energiakriisi. Asunnot oli kalliita silloinkin, asuntolainaa ei kaikille suotu. Piti lakki kourassa mennä nöyränä pankkiin ja suurin osa asunnon hinnasta piti olla jo säästettynä. Asuntolaina piti maksaa nopeasti pois, olikohan joku 5-10 vuotta.

Nykypäivän hyvinvointivaltiomme on luotu oikeastaan pikku hiljaa 1970-luvulta ja parhaimmillaan se taisi olla palveluineen ja tukiaisineen sekä hyvässä työllisyydessä 1980-luvulla. Kun lama iski 1990-luvulla, kaikesta leikattiin eikä enää ole samaan palattu. Työttömyyskin on piinannut meitä sieltä 90-luvulta saakka. Suomessa on mennyt osalla väestöä tosi hyvin 2000-luvulla, mutta toisella puolella menee tosi huonosti.

Ei siis ihme, että ihmiset ovat kokeneet elämisen lapsuudessaan ankeana. Useimmat suomalaiset ovat eläneet säntillisesti, säästäväisyys on hyve ja talon tapa. Ei olla matkusteltu liikoja tai syöty ravintoloissa ja Mäkkäreissä. Harrastuksetkin on olleet luksusta, samoin vaateostokset (olivat suhteessa kalliimpia kuin nykyään).

Älkää syyttäkö vanhempianne. Miettikää historiaa.

Äitini outo tapa jättää keittiössä kaikki tavarat levälleen kun oli tehnyt ruokaa. Kokkauksia jäi poikkeuksetta aina yli ja lojumaan huoneenlämpöön. Roskapusseja oli kaapinoven kahvoissa ja tiskialtaassa ja tiskivettä ovenkynnyksellä koska tiskasi niin raivokkaasti. Muistan elävästi jonkun 5pvää vanhan makkarakeiton hajun edelleen. Keittiössä saattoi olla paljonkin vanhaa ruokaa ja aina vähän ummehtunut haju.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei naurettu ellei sitten ollut jokin todella äärettömän hauska juttu.

Itse opin vasta aikuisena että typerille ja mitättömille jutuillekin voi nauraa ja kun päästää pikku hörähdyksen ilmoille silloin tällöin niin se tuo hyvää mieltä itselle ja muillekin ihmisille.

Meillä paheksuttiin ääneen nauramista. Muistan, kun selitin jotain omaa juttuani ja nauroin, äiti ja isä katsoivat toisiaan ihmetellen. Toinen saattoi mutista "nauraa omille puheilleen" ja suhtautui kuin olisin jotenkin vähä-älyinen. Ääneen nauraminen oli turhaa huomionhakua ja meteliä. Isä hoki usein, kuinka "räkänokastakin mies tulee, mutta ei tyhjän naurajasta." Omassa perheessäni nauraminen on todella sallittua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei saanut kuin yhden vajaan 2dl lasillisen maitoa tai vettä ruuan kanssa ja siitäkin tuli sanomista jos siitä hörppi syömisen aikana, olisi pitänyt juoda vasta sitten kun ruokailu on lopetettu. Oli aina ihan karmea jano ruuan jälkeen. 

Huvittaa, kun juuri muutama viesti ennen tätä oli kerrottu, miten juomaa nimenomaan piti ottaa (ainakin pullan) syömisen väleissä. Eli molemmat koulukunnat löytyy, syömisen lopuksi juominen ja väleissä hörppiminen, jotka molemmat ovat tietysti kannattajiensa mielestä ainoita oikeita tapoja.

Mulle tulee tästä kyllä mieleen päiväkoti, jossa olin eskarissa. Siellä juotavaa sai vain puoli mukillista ainakin lounaalla. (Olin osapäiväinen niin en tainnut syödä siellä muuta. Äiti kotona mutta eskari piti käydä.) Ruokaa sai ottaa lisää, mutta juomaa ei. Yrittivätköhän päästä helpommalla vessarumbasta? Se päiväkoti oli kyllä monella muullakin tavalla omituinen paikka...

Onko eskarit muuttuneet päiväkotimaisemmiksi nykyään? Itse muistan 80-luvulla, että siellä oltiin ihan isosti kuin koululaiset. Nyt eskarit on kuin normipäiväkotilapsia kurahousupakkoineen.

Esikoulu on ollut pakollinen vasta vuodesta 2015. Esiopetusta on nykyään edelleen myös päiväkodeissa, ei vain koulun tiloissa. Kouluissa tuskin edes on mahdollisuutta varustehuoltoon tai kuivauskaappeja parinkymmenen lapsen tamineille.

Kurahousupakko taas kuulostaa jälkeenjääneeltä, tuon ikäisen pitää osata ja saada itse päättää, makaako lätäkössä vai leikkiikö jotain muuta.

Siinä puolestaan ei ole mitään liian lapsellista, jos eskari leikkii lammikoissa.

Mitenköhän tuo sitten käytännössä tapahtuisi? Eteisessä jokaiselta nätisti tiedusteltaisiin, että mitäs sinä nyt haluat tänään tehdä pihalla?

Ennen uloslähtöä on tapana yhteisesti sanoa, "pue kuravaatteet, jos leikit lätäköissä" . Eskari-ikäinen osaa kyllä ottaa naulakosta kuravaatteensa ja pukea ne päälle.

Ei siinä tarvitse mitään erikseen jokaiselta kysellä. Tiedoksi vaan, jos lapsi on lajina vieras otus.

Urheilukisat telkkarista, varsinkin mäkihyppy ja hiihto-osuudet. Tv täysillä, vanhemmat eläytyy.

Jokaviikkoinen koko kämpän siivous perjantaina.

Siis en todellakaan siivoa koko kämppää jonain tiettynä päivänä. Siivoan silloin kun se työnteon, elämisen ja jaksamisen rytmiin sopii ja kerrallaan joko tietyn tai tiettyjä huoneita tai jomman kumman kerroksen, mutta en edes harkitse kaiken siivoamista joka ikinen viikko.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni juttu täällä pohjaa köyhyyteen.

Muistakaahan ihmiset, että Suomi on ollut aika köyhä maa. 1930-luvulla oli pula-aikaa, sitten tuli 1940-luvun sota ja elintarvikkeet ja kaikki meni kortille. Kun sota oli ohi, alkoi sotakorvauksien tiukka maksanta 1950-luvulla ja jälleenrakennus. Perhekoot oli suuria, kun suuret ikäluokat syntyivät tuolloin. Vanhemmat painoivat töitä, ei siinä hirveästi ehditty lapsentahtisesti elelemään, asunnotkin oli pieniä ja palkka mitätön. Ei ollut samanlaisia sosiaalitukia kuin nyt, jos tuli hätä, apua sai ehkä sukulaisilta. Sitten suuret ikäluokat oli nuoria 1960-luvulla ja tuli suunnaton asuntopula ja työttömyys. Suomesta lähdettiin Ruotsiin ja suurempiin kaupunkeihin töitä etsimään. 1970-luvulla oli energiakriisi. Asunnot oli kalliita silloinkin, asuntolainaa ei kaikille suotu. Piti lakki kourassa mennä nöyränä pankkiin ja suurin osa asunnon hinnasta piti olla jo säästettynä. Asuntolaina piti maksaa nopeasti pois, olikohan joku 5-10 vuotta.

Nykypäivän hyvinvointivaltiomme on luotu oikeastaan pikku hiljaa 1970-luvulta ja parhaimmillaan se taisi olla palveluineen ja tukiaisineen sekä hyvässä työllisyydessä 1980-luvulla. Kun lama iski 1990-luvulla, kaikesta leikattiin eikä enää ole samaan palattu. Työttömyyskin on piinannut meitä sieltä 90-luvulta saakka. Suomessa on mennyt osalla väestöä tosi hyvin 2000-luvulla, mutta toisella puolella menee tosi huonosti.

Ei siis ihme, että ihmiset ovat kokeneet elämisen lapsuudessaan ankeana. Useimmat suomalaiset ovat eläneet säntillisesti, säästäväisyys on hyve ja talon tapa. Ei olla matkusteltu liikoja tai syöty ravintoloissa ja Mäkkäreissä. Harrastuksetkin on olleet luksusta, samoin vaateostokset (olivat suhteessa kalliimpia kuin nykyään).

Älkää syyttäkö vanhempianne. Miettikää historiaa.

Näinhän se on mennyt. Toiset osaavat silti olla kivoja tai ainakin inhimillisiä lapsiaan kohtaan, toiset eivät niinkään. Tuo siivousraivo joka on monta palstalaista on traumatisoinut  tuskin johtuu köyhyydestä eikä myöskään se ettei lapsien kokemuksista piitattu, Pikemminkin luterilainen velvollisuusetiikka ja yleinen ilottomuuden ylentäminen, peritty tietenkin edellisiltä polvilta.