Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Se kun odotettiin kauhulla minä 9v ja pikkuveli 3v yömyöhään koska vanhemmat tulevat kapakasta umpihumalassa ja alkavat riitelemään. Usein kävi poliisi ja ambulanssi. Minä lohdutin pikkuveljeä ja yritin olla turvallinen "aikuinen". 80 luvulla kukaan ei puuttunut meidän lasten asioihin.

Se kun kierrettiin ostarin pubit läpi veljen kanssa etsimässä vanhempia arkena myöhään..ei ollut ruokaa ja kaupan tili tapissa. Joskus löydettiin vanhemmat jotka antoi rahaa ja sanoi menkää ostamaan itsellenne ruokaa.

Hain veljeni usein hoidosta, tein ruuan, hoidin iltapuuhat ja jäin odottamaan koska aikuiset tulevat kotiin..myös joulut meni näin.

Vierailija kirjoitti:

Mä rakastin lapsena niin museoita, kuin kyläilyjäkin. Oli ihan mielenkiintoista oppia uusista asioista. Pitkät automatkatkin olivat ihan mukavia, koska meille juteltiin kyllä paljon ja keksimme itsekin kivoja leikkejä pitkin matkaa.

Omaakin lasta olen käyttänyt museoissa ja nyt, kun hän on aikuinen, käymme yhä välillä yhdessä museoissa.

Minusta oli tylsä istua mukana nuotitusreissuilla, koska niissä piti olla hiljaa ja kuunnella typeriä nuottimerkkejä, jotka eivät lapselle auenneet. Aika pienenä jättäydyin niiltä pois. Mutta ralleja tykkäsin kyllä käydä katsomassa.

Mitä on nuotitusreissut? Musiikin nuotintamista? :D Siis sun vanhemmat olleet musiikinharrastjia/ammattilaisia?

Vihaan tappelemista kirjoitti:

Näillä fraaseilla minutkin kasvatettiin, lähinnä sitä sanoi isäni. Vanhempani tappelivat usein, ja joka saakelin kerta tappelun aloitti isäni haukkumalla äitiäni. Ollessani noin 20 v, he erosivat. 

Vuosia kului, ja kerran (olin noin 35 v) vanhempani olivat käymässä yhtäaikaa minun luonani, ja isäni yritti aloittaa taas sen äitini haukkumisen. Minulla aivan naksahti päässä ja huusin isälleni kutakuinkin näin: "Muistatko kuinka aina huusit minulle että "minun katto, minun säännöt", no nytpä on minun katto ja sinä et saatana täällä tappele!" Meni äijä hiljaiseksi ja selvästikin loukkaantui sanoistani.

Hyvä että "naksahti", well done. Näillä pitää jossaa vaiheessa osoittaa, ettei kyseinen menettely ole ok.

Muuten, millä tavalla tuota haukkumista tapahtui?

Vihaan tappelemista kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"niin kauan kuin asut minun katon alla, niin kauan kuin syöt minun jääkaapista...." Näillä fraaseilla kasvatettiin.

Näillä fraaseilla minutkin kasvatettiin, lähinnä sitä sanoi isäni. Vanhempani tappelivat usein, ja joka saakelin kerta tappelun aloitti isäni haukkumalla äitiäni. Ollessani noin 20 v, he erosivat. 

Vuosia kului, ja kerran (olin noin 35 v) vanhempani olivat käymässä yhtäaikaa minun luonani, ja isäni yritti aloittaa taas sen äitini haukkumisen. Minulla aivan naksahti päässä ja huusin isälleni kutakuinkin näin: "Muistatko kuinka aina huusit minulle että "minun katto, minun säännöt", no nytpä on minun katto ja sinä et saatana täällä tappele!" Meni äijä hiljaiseksi ja selvästikin loukkaantui sanoistani.

Ihan samanlainen isä minullakin. Mikään ei ollut minun, omia mielipiteitä ei ollut, mitään en voinut tietää. Muistan kun sain kummitädiltä pehmolelun, josta tuli tosi rakas ja aina mietin, että tämä on ainakin minun eikä isän.

Suuttuessaan minulle tai äidille ( syy saattoi olla joku edellispäivänä jommankumman sanoma merkityksetön asia) niin piti aina mykkäkoulua ”meitä” vastaan. Miksi ihmeessä joka kerta piti molemmille suuttua. Tätä kiukuttelua kesti aina muutama päivä, sitten isä osti jotain lahjoja ja homma oli sillä selvä. Mistään ei puhuttu.

Omien lasten lelut ovat kyllä ihan heidän omiaan ja jos suutun toiselle, niin asiat selvitetään ja pyydetään myös anteeksi puolin ja toisin.

Lapsen pakottaminen mukaan kangaskauppoihin, siellä sitten odotin tuntikausia kun äiti valitsi kankaita.

Ja sen jälkeen toiseen kangaskauppaan.

Ei käyty syömässä missään, ei välipalaa, ei mitään.

Kun mentiin mummulaan, äiti kielsi puhumasta.

Ei me kyllä muutenkaan oltaisi puhuttu kun oltiin opittu jo olemaan hiljaa.

Lapsuudesta ankeinta on muistaa vanhempien jatkuva riitely.

Välillä oli parempia kausia, jolloin riitelyä oli vähemmän. Mutta silloin kun riitoja oli, niin niitä oli päivittäin. Äiti heitteli astioita ja huusi. Isä vain möllötti, passiivisena kuunteli äidin vuodatusta.

Äidin passiivisaggressiivinen mököttäminen oli pahinta. Silloin hän mökötti ja tiuski meille lapsillekin. Äidin ollessa huonolla tuulella saimme lapsetkin helpommin rangaistuksia milloin mistäkin.

Se kun piti syödä lautanen tyhjäksi. Ruokaa ei saanut annostella itse.

Välillä teki tosi tiukkaa syöminen. Pöydästä ei saanut poistua ennen kuin oli syöty. Joskus istuin kaksikin tuntia pöydässä, lautasellinen kylmää velliä nenän edessä. Joskus sain rangaistuksen, jos ruoka vain ei mennyt alas.

Omia lapsia en ikinä pakota syömään enempää kuin jaksavat tai haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen pakottaminen mukaan kangaskauppoihin, siellä sitten odotin tuntikausia kun äiti valitsi kankaita.

Ja sen jälkeen toiseen kangaskauppaan.

Ei käyty syömässä missään, ei välipalaa, ei mitään.

Tämä on kyllä käsittämätöntä.

En käsitä miksi lapsia pitää raahata kaupoissa pitkiä aikoja ja sitten vielä suuttua kun lapsi väsyy eikä jaksaisi enää.

Joistakin ei olisi oikeasti vanhemmiksi, liian itsekkäitä.

Kyllä se pahin tapa oli puhumattomuus.Isä ryyppäsi ja ei puhunut ikinä mitään.Asiat lakaistiin maton alle.

Äiti oli sitten se kiukkuinen marttyyri äiti,joka raivosi aina kaikille.Piti mykkäkoulua ja oli mykkä myös meille lapsille.Aina sai varoa ja miettiä millä päällä äiti mahtoi tälläkertaa olla.

Jos jokin asia harmitti,niin se kuitattiin sillä että vanhemmat ostivat jotain esim. Karkkia kaupasta ja näin kaikki oli taas mukamas hyvin.Tunteista tai yhtään mistään ei puhuttu ikinä mitään.Anteeksi ei mitään pyydetty.

Rallireitti nuotitetaan. Selviää kyllä viestistä muutoinkin.

Meillä oli aina ihan järjyttävä sotku ja likasta. Se et on ees semi siisti koti vaikuttaa yllättävän positiivisella tavalla mieleen. Ja siis vanhempien kodit on edelleen kaaoksessa ja aina hirvee siivousurakka iskee jos oon menos kylään/jouluks yms käymään.

Jos sukulaisia kävi vierailulla, niin edes ruokapöydässä ei saanut puhua tai joutui läksytyksen kohteeksi heti kun vieraat olivat lähteneet. Sukulaiset kuitenkin halusivat tietää ja kyselivät aivan normaaleista asioista, kuten koulunkäynnistä ja harrastuksista ja näistä sitten vanhemmat, varsinkin äiti, kertoilivat varsin värittyneitä ja virheellisiäkin käsityksiään.

Vanhemmat ja isovanhemmat tupakoivat sisällä huoneissa. Vaatteetkin haisivat tupakalle. Onneksi muutoksen tuulet tulivat ja puhalsivat hajut ulos.

Vl-perheessä lapsuuden viettäneenä sanon, että tylsin rutiini oli ainainen seuroissa istuminen. Pakko mennä seuroihin joka lauantai ja sunnuntai. Lisäksi pääsiäinen istuttiin puolesta päivästä iltaan asti seuroissa kuuntelemassa toinen toistaan tylsempiä jorinoita. Seurat liittyi myös kaikkeen matkusteluun: minnekään ei menty, ellei siellä järjestetty seuroja.

Erityisen vaikeaa tämä oli minulle, joka olen ollut lapsesta asti uskonnoton. Inhoan kaikkia uskontoja tasapuolisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömään pakottaminen. Äitini oli sitä mieltä, että vaikkei olisi nälkäkään, niin silti piti syödä.

Meillä piti lautanen aina syödä tyhjäksi, koska Etiopian lapset näkee nälkää. En koskaan tajunnut, miten se mun syöminen tai syömättömyys oikeasti pystyy vaikuttamaan Afrikkaan saakka.

Ei kodissa mutta koulussa ala-asteella 70-luvun lopulla syötiin vielä luokassa johin keittäjät toivat ruuat. Naisopettajalla oli tapana synkistää ruokailutunnelmaa ja luoda huonoa omatuntoa ruuasta kertomalla montako kymmentä lasta Afrikassa kuolee nälkään meidän syödessämme.  Ja kaikki ruoka oli luonnollisesti syötävä viimeistä suolakurkun ja maksakastikkeen nokaretta myöten.

Kyllä tämän kaiken ankean voisi tiivistää isääni liittyväksi. Hän oli tavallaan perheemme pomo joka määräsi kaikesta ( ja määrää edelleen). Lapsena herätti aina todella aikaisin, piti olla ulkona myös aamuisin jo tosi aikaisin sekä muutenkin hän päätti koska syödään tai lähdetään jonnekin käymään yms. Pakotti harrastuksiin  vaikka yritinkin vastustaa ( en silti paljon uskaltanut), arvosteli kaikesta ( olin liian ujo ja surkea) sekä riiteli äitini kanssa. Äitini oli tavallaan taloudellisesti riippuvainen isästäni, koska oli pitkään työtön ja niinpä isäni kiristi tämänkin asian kanssa. Kun olen nyt lukenut täällä rajattomista ihmisistä niin isäni on sellainen. Jos hän tekee hyvää niin se tapahtuu tavallaan hänen ehdoillaan. Äitini esim sanoi tarvitsevansa kohta uuden puhelimen ja kielsi isää ostamasta sellaista, että hän itse sitten ostaa. No, isäni menikin ostamaan ihan vääränlaisen puhelimen ja suuttui, kun äitini sanoi ettei olisi halunnut sellaista. Isäni mielestä teki hyvän teon.  Kaikki pitäisi aina mennä hänen ehdoillaan ja purkii rajoittamaan ja hallitsemaan kaikkea. Minäkin olen tavallaan sellainen "nukke" meillä ollut, joka vaan myöntelee, että välttyisi pahemmalta. Samalla minulla on ollut vaikea nuoruus kiusattuna ja erittäin yksinäisenä joten en olisi jaksanut enää isäni ikävää käytöstä. Hän on pilannut lomareissut, juhlapäivät sekä aiheuttanut minullekin paljon surua. Itse ei käytöstään huomaa lainkaan. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee, kun olen nyt vasta herännyt siihen kuinka väärin kaikki on. Ei sitten ole ihme, kun olen tällainen ihminen kuin olen. Elämä on ollut vähän liian raskasta monesti ja tunnelma kotona aina huono.

Isän perjantaikännit.

Vierailija kirjoitti:

No esim Italianpadan kanssa tarjottiin perunaa. En edes tajunnut että siinä on mitään outoa... kai sitte oltiin köyhiä. Ranskanleipää sai muutaman kerran vuodessa, ranskiksia ja limua tyyliin kerran, uutenavuotena. Kaikkea herkkua ylipäätään oli harvoin ja hirveän vähän! Onneksi aikuisena voin syödä miten paljon vaan. Ja varmaan jäänyt tällainen herkkuhimo juuri siksi kunlapsena aina niin vähän.

Lauantait oli viikon kamalin päivä... vanhemmat tappeli aina. Vihasin sitä.

Meilläkin oli italianpadan kanssa aina perunoita, koska isä vaati aina ruokapöydässä perunaa.

Äitini on vaikea ihminen, aina ollut ja tulee aina olemaan. Hän kärsii myös lievästä OCD:stä, joka toi jokapäiväistä ärsytyksenaihetta lapsuudenarkeen. Monet asiat olen jo onneksi unohtanut, mutta yksi asia joka ärsytti ja puudutti minua lähes joka päivä oli se, että aina kun poistuimme kotoa koko perhe, minun piti äitini kanssa käydä talon ympäri tarkastamassa kaikki sähkölaitteet ja pistorasiat sekä vesihanat.

Kävelimme siis pistorasialta toiselle, minun piti osoittaa sormella äidille että kukin pistorasia on tyhjä kun jokaikinen johto oli irroitettu, sitten piti heiluttaa sähköjohtoa äidille vielä merkiksi että se on varmasti irti pistorasiasta. Tämän jälkeen käytiin hellalla, minun piti laskea kaikki hellan nappulat vähintään kymmeneen kertaan läpi, osoittaen taas jokaista kerrallaan sormella, jotta äiti näki että hellan kaikki levyt olivat pois päältä. Tämän jälkeen käytiin kaikki vesihanat, myös tiski- ja pyykinpesukoneen vesihanat läpi, läiskittiin niitä käsillä että olivat varmasti kiinni. Sitten kun poistuttiin vihdoin ja viimein kotoa, piti oven takalukko laittaa kiinni ja avainta nitkuttaa lukitussuuntaan ainakin viisi kertaa, jotta oli varmasti selvää että lukkoa ei enempää kiinni saa. Tämän jälkeen vielä työnnettiin ulko-ovea kädellä kiinni ainakin viisi kertaa, jotta ovi oli varmasti ihan kiinni. 

Tämä rumba tehtiin jokaikinen kerta kun lähdettiin kotoa tyyliin edes lähikauppaan, ja jos jokapäiväisen rumban alkaessa edes hieman marisin vastaan niin äiti sai raivokohtauksen. Äidin persoonallisuushäiriöitä ja ongelmia sai kyllä kestää koko sen kotona asumani 18 vuoden edestä monessa muussakin muodossa, ja nyt kun omien lasten saaminen alkaa olla ajankohtaista pelkään olevani tuleville lapsilleni maailman lepsuin kaveriäiti, kun traumatisoiduin stalinilaisesta kurista lapsuudenkodissani.