Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Aina isän- ja äitienpäivänä noustiin toisen vanhemman kanssa kolistelemaan keittiöön sillä aikaa, kun toinen vanhempi esitti nukkuvaa. Sitten kun oltiin saatu aamiainen valmiiksi keittiöön, piti mennä laulamalla herättämään päivänsankari. Sitten se päivänsankari muka heräsi kamalan yllättyneenä ja ihmetteli keittiössä lahjoja ja kakkua "kenellekäs nämä on?"

Tavallaan kai ihan kiva tapa, mutta ärsyttää tuo esittäminen ja pelleily. :D Voi sen aamiaisen kattaa ja lahjat antaa ilman teatteriakin.

Ei muuta. Minulla on ollut aika hyvä lapsuus. :)

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin maatilalla, ja niillähän on aina jotakin tehtävää. 12-vuotiaasta lähtien loma-ajat piti tehdä töitä. Äitini kävi huutaen haukkumassa minua läskiperseeksi ollessani juuri 12, kun olin pelaamassa tietokoneella pellon äestyksen sijaan. Siitä sitten lähdettiin aika vauhdilla itku silmässä töihin. Samoin yhteen harrastukseen raahattiin väkisin vaikka itkin hysteerisenä, etten halua mennä. Isä ei juuri tunteita näyttänyt lapsilleen, painoi vain eteenpäin työkuormansa alla.

Noiden seurauksena olen todella hyvä suorittamaan annetut tehtävät / elämää yleisemminkin kovalla tasolla ja paineista tai omista tunteista välittämättä, mutta vastinparina armollisuus itseä ja muita kohtaan on todella matalalla tasolla. En selittele itse mitään ja en kuuntele muiden selityksiä. Pari vuotta sitten ryhdyin kirjoittamaan tajunnanvirtaa paperille ja se oli niin synkkää luettavaa itseäni kohtaan, että jätin sen harrastuksen ensimmäiseen ja viimeiseen kertaan.

Menin naimisiin yhtä kovan naisen kanssa kuin äitini. Pitää pitää huolta, että pystyn itse pehmentämään viestiä omalle jälkikasvulleni.

Olen muuten oikein hyvissä väleissä vanhempieni kanssa. Ymmärrän, miksi he olivat kuten olivat.

M30

Ei lapsia saa nimitellä rumilla sanoilla. Se jos mikä jättää sieluun ikuiset haavat. 

Meidän tyttöjen piti passata poikia. Siivota heidän jälkensä, kattaa pöytä, pestä pyykki, valmistaa ruoka jne. Vanhempamme jopa järjestivät perintöasiat niin, että tytöt eivät saaneet mitään.

Tilanne nykyisin: Tytöt voivat hyvin ja ovat ansiokkaan uran luoneet. Pojat ovat kaikki kuolleet alkoholismiin epäonnistuttuaan elämän hallinnassa, koska sitä eivät vanhemmat heiltä vaatineet vaan pojat piti piloille hemmotella.

Vierailija kirjoitti:

Jokaviikkoinen rantasaunan lämmitys lauantaisin. Inhosin sitä vedenkantoa ja saunan siivousta.

Olen nykyisin onnellinen, kun saan omassa kylpyhuoneessa joka aamu suihkuun mennä.

Kun vuokraan mökin Suomessa, ehdoton vaatimus on kunnon kylpyhuone ja sisävessa. Ja mielellään myös tiski- ja pyykkikone.

Puusauna on kyllä huomattavasti parempi paikka kylpeä kuin nykyään muodikas sähkösauna. Vedenkin sinne saa vietyä letkulla jos ei ulkosaunassa satu olemaan kiinteää hanaa.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen kulttuuri on ankea. Saunominen koko perheen voimin on outoa. Ruokapöydässä on tarjolla harmaata ja ruskeaa ruokaa ja aina perunoita. Lapsille ei puhuta ja lapset ovat suurimmaksi osaksi vain tiellä. Aikuiset ovat usein kännissä ja vähintäänkin passiivis-aggressiivisia. Kaikki kaunis ja rentouttava on epäilyttävää ja tuomittavaa, mitä jos naapuritkin näkee! Sunnuntaisen tylsyyden ja puuduttavan tunteen muistan yhä aikuisenakin. Aika hienoa, että olemme jo lapsena tajunneet ettei elämän tarvitse olla ankeaa ja raskastaja ettei jatkuva riitely ole tervettä.

Suomalainen kulttuuri on ollut tuollaista mutta onko enää? Oletteko miettineet mikä asia missäkin maassa on määrittänyt ns kulttuuria?

Ei ollut omaa rauhaa. Jouduin jakamaan pienen huoneen sisaruksen kanssa 17-vuotiaaksi asti. Meidän sängyt olivat aina noin 1,5 metrin päässä toisistaan tai kerrossänky. Muutimme myös todella usein kun vielä asuin vanhempieni kanssa, olen asunut yli 10 eri osoitteessa ja olen nyt parikymppinen. Kerta toisensa jälkeen sai lapsena hyvästellä kaverit kun muutettiin toiseen paikkaan, oli aika raskasta alakouluikäisenä ja vielä vaikeampi oli saada uusia kavereita yläasteiässä kun jälleen uusi muutto oli edessä ja uudessa paikassa muut koulukaverit yleensä olivat tunteneet toisensa vuosien ajan.

Vierailija kirjoitti:

Pakollinen marjojen perässä juokseminen pitkin kesää.

Aikuisena en ole kertaakaan kerännyt marjoja mistään - enkä kerää.

😁

Vierailija kirjoitti:

Se, että piti mennä pe saunaan vuorolla kun siitä oli maksettu! Vielä koko perhe yhdessä, vaikka murrosikäisenä olisi halunnut mennä ilman isää, joka irvaili muodoista isoon ääneen. TV:ssä oli juuri silloin hyvää ohjelmaa ja sitä ei saanut sitten katsoa. Se, että ei ollut mitään sanomista siihen, mitä kanavaa/ohjelmaa katsottiin. Isä ihan kiusallaan tuli vaihtamaan kanavaa kun tiesi meidän katsovan jotain mielenkiintoista. Pakottaminen marjaan syksyisin useina viikonloppuina. Äidin mielestä, miehet ottavat ruokaa ensin ja siis parhaimmat palat, lapset viimeisenä! Äitini myös usein kuori isälle valmiiksi perunut.  Kun isä kävi pesulla, äiti pesi selän ja toi puhtaat vaatteet valmiiksi odottamaan. Se miehen palveleminen otti päähän kovasti ja jysähti päälle kun olimme perheenä ensimmäisen kerran kylässä ja äiti sanoi, että laita miehellesi annos!?!? Siis kuori perunat , voitele leipä ja kaada ruokajuoma. Kun sanoin, että osaa ihan itse, katse oli jotenkin todella outo äidin puolelta! Eniten ärsytti kuitenkin se, että ei ikinä arvostettu mitään lasten tekemistä! Hyviä arvosanoja tai sitä, miten paljon siivottiin jo hyvin pienenä kotia. Aloin tehdä ruokaa perheelle 12-vuotiaana, koska äiti oli vuorotöissä! Siis mieletön määrä kotitöitä! Roskien vienti, pyykkien ripustaminen, ikkunoiden pesu, mattojen tamppaaminen, matonkuteiden leikkaus, tiskaus, pölyjen pyyhkiminen jne. Oltiin jotain piikoja. Kun täytin 18 vuotta, piti maksaa vuokraa kotona asumisesta, vaikka olin lukiolainen. Penniäkään ei tullut opiskeluun rahaa, olin töissä samaan aikaan. Lapset olivat enempi hyödyke kun mitään muuta!!

En tarkoita loukata sinua, mutta isäsi kuulostaa pervolta ja sadistiselta. Kukaan normaali mies ei pakota teinitytärtään kanssaan saunomaan. Ja se, että on kommentoinut sun muotoja kertoo siitä, että on tuijotellut silmät ja kieli pitkällä. Ja aika pimeetä sekin, ettei äitisi ole puuttunut tuohon irstailuun.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin maatilalla, ja niillähän on aina jotakin tehtävää. 12-vuotiaasta lähtien loma-ajat piti tehdä töitä. Äitini kävi huutaen haukkumassa minua läskiperseeksi ollessani juuri 12, kun olin pelaamassa tietokoneella pellon äestyksen sijaan. Siitä sitten lähdettiin aika vauhdilla itku silmässä töihin. Samoin yhteen harrastukseen raahattiin väkisin vaikka itkin hysteerisenä, etten halua mennä. Isä ei juuri tunteita näyttänyt lapsilleen, painoi vain eteenpäin työkuormansa alla.

Noiden seurauksena olen todella hyvä suorittamaan annetut tehtävät / elämää yleisemminkin kovalla tasolla ja paineista tai omista tunteista välittämättä, mutta vastinparina armollisuus itseä ja muita kohtaan on todella matalalla tasolla. En selittele itse mitään ja en kuuntele muiden selityksiä. Pari vuotta sitten ryhdyin kirjoittamaan tajunnanvirtaa paperille ja se oli niin synkkää luettavaa itseäni kohtaan, että jätin sen harrastuksen ensimmäiseen ja viimeiseen kertaan.

Menin naimisiin yhtä kovan naisen kanssa kuin äitini. Pitää pitää huolta, että pystyn itse pehmentämään viestiä omalle jälkikasvulleni.

Olen muuten oikein hyvissä väleissä vanhempieni kanssa. Ymmärrän, miksi he olivat kuten olivat.

M30

"miksi he olivat kuten olivat" 😂😂😂😂 hieno suomen kieli. Ja olen kurkkua myöten täynnä näitä "miekkosten" viestejä 😑 Mitä aikuinen nainen saa miekkosen leikkimisestä netissä??

- Riitaisat joulut oli meilläkin. Pääasiassa riideltiin ruoasta, joka ei ollut isän mieleen ja äidin tekemää  tms.

- Mummolle ei saanut kertoa keskiarvoa ja todistuksen numerot piti salata sukulaisilta. Mummolla oli vinksahtanut arvomaailma, jonka mukaan hän lajitteli lapsenlapset hyviin ja huonoihin koulumenestyksen perusteella. Äitini ei osannut oikealla tavalla suojella tältä vinoumalta, vaan ikään kuin siirsi tahtomattaan saman ajattelumallin meille, karrikoudusti: "olette alempiarvoisia, jos ette pärjää koulussa eli olette tyhmiä". 

- Vain maisterit olivat jotain. "Onko opettajasi edes maisteri?" (naukuvalla äänellä)

- Sosiaalidemokraattiviha, kommariviha, tastolaisviha, Neukkula-viha (tän jälkimmäisen toki ymmärrän itsekin)

- Julisteita ei saanut laittaa seinillä, kuunnella päivän kuuminta poppista tai laittaa ripsaria. Olishan se ollutkin pelleä, ymmärrän nyt, mutta en siihen aikaan ja itsetuntoni olisi tarvinnut jotain tavallisuutta. 

- Kotiin ei ostettu ikinä mitään uutta ja kaunista. Vanhemmilla ei ollut silmää tuollaiselle. Jos joku tavara oli jo ostettu, sen arvon ajateltiin säilyvän ikuisesti, eikä pois heittämistä voitu ajatellakaan. 

- Pönöttävät juhlat, joissa isäni oli ainoa, joka osasi pitää juttua yllä. Onneksi edes hän osasi. Kukaan ei koskaan osannut juhlia missään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouduin sitten lykkimään monena päivänä suojasäällä pitkiä hiihtolenkkejä. Siinä hikeä pukatessa ja kaulurin pistellessä niskaa mietin kaveria joka todennäköisesti chillaili kotona ja tunsin syvää katkeruutta. 

Jos minulla on joskus lapsi, ja moista vapaa-ajan kontrollointia vielä harrastetaan, allekirjoitan lapun ja päästän toisen pälkähästä. Lapsikin tarvitsee lomaa, ja pakkourheilu on paras keino varmistaa että lapsesta tulee liikuntaa inhoava aikuinen.

Eivät kaikki ole noin lapsellisia, että inhoaisivat koko loppuelämänsä kaikkea epämiellyttävää, mitä elämässä täytyy tehdä.

Ja tämän johtopäätöksen vedit mistä? 

Vierailija kirjoitti:

Mä rakastin lapsena niin museoita, kuin kyläilyjäkin. Oli ihan mielenkiintoista oppia uusista asioista. Pitkät automatkatkin olivat ihan mukavia, koska meille juteltiin kyllä paljon ja keksimme itsekin kivoja leikkejä pitkin matkaa.

Omaakin lasta olen käyttänyt museoissa ja nyt, kun hän on aikuinen, käymme yhä välillä yhdessä museoissa.

Minusta oli tylsä istua mukana nuotitusreissuilla, koska niissä piti olla hiljaa ja kuunnella typeriä nuottimerkkejä, jotka eivät lapselle auenneet. Aika pienenä jättäydyin niiltä pois. Mutta ralleja tykkäsin kyllä käydä katsomassa.

Tämä! Sama! Tykkäsin myös, teimme yhdessä perheenä kaikkea mukavaa ja pitkiä reissuja eripaikkoihin ja kaupunkeihin. Kävimme myös perheenä paljon kyläilemässä ja meille tuli vanhempieni ystäviä tai sitten tuttava perheitä lapsineen tai muita sukulaisia. Meillä oli myös rutiineja päivässä mutta ei mitään ankeaa ole ollut. Perus nukkumaan menot ja että äiti ja isi lukivat kirjaa ja hyvänyön suukot ja rukoukset, ja jouluja, synttäreitä äitienpäivää ja isänpäivää vietettiin, pääsiäisenä käytiin virpomassa ja se oli kivaa, vappuna mentiin vapputorille perheenä ja saatiin ilmapallot ja lakua ja sekin on jäänyt mieleen. Ei ole mitään sellaista ollut että meillä olisi ollut ankeaa pakko rutiinia tai tapaa mistä ei olisi ollut mitään ideaa tai järkeä tai joka olisi ollut epämiellyttävää. Harrastimme myös tosi paljon lapsena aktiivisesti mitä äiti oli antanut meidän itse päättää. Olin ilmoittanut pienenä mitä haluan ja se mitä halusin mahdollistettiin aina vähistä varoista.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mistä tämä johtuu, mutta aina kaikki mitä omat vanhemmat on tyrkyttänyt tuntuu ankealta. Ja huomaan että ne ei ole halunnut tehdä mitään, mitä niiden vanhemmilla oli tapana tehdä. Mitä enemmän omat vanhemmat on väkisin yrittäny kasvattaa johonkin tiettyyn käyttäytymismalliin, sitä kauemmas siitä on halunnut pyrkiä.

Joskus näin. Mutta itse en ajattele noin. Minun mielestäni itseni on kasvatettu hyvin. :) ja aion kasvattaa omiani samalla lailla. Minun kohdallani Siis ei. Ei ole ollut et mut ois kasvatettu tiettyyn muottiin tai olisi ollut pakko tehdä jotain. Tottakai nyt jotain sellasta että jos äiti sanoo nyt siivotaan niin sit kans siivotaan ja komento oli mutta siittä nyt ei ole kyse. Esim Jouluisin ei ollut pakko lähteä viemään kynttilää haudalle vaan jokainen sai itse päättää ei ollut mitenkään lapsille pakollista tuo tai kirkko, sit jompi kumpi vanhemmista jäi kotiin ja toinen vei kynttilät jos lapset halusivat (meitä kuunnteltiin) jäädä kotiin tutustumaan leluihin ja viettämään mukavaa joulu iltaa. Tai emme vaikka jaksaneet niin ei ole todellakaan ollut pakko. Mun vanhemmilla ei ole myöskään mitään että olisivat halunneet tehdä täysin erilailla kun omat vanhempansa ovat tehneet. Eli ei mitään traumoja. Kuten ei mullakaan ja olen kiitollinen miten minut on kasvatettu ja annettu tiettyjä oppeja. Kuten että valheesta jää aina kii janon parempi puhua totta kuin valehdella, ja tälläisiä perus.

Vierailija kirjoitti:

Viikkosiivoaminen pitkällä kaavalla lauantaiaamuna riippumatta onko totaali siivoukselle tarvetta.

Tämä.. maalaisjärki käyttöön. Ei varmaan koti kaadu sontaan jos siivoaa vaikka 2vk välein ja katsoo sen mukaan milloin.

Ainoastaan lauantaisin pääsi pesulle, kun sauna lämmitettiin.  paskalle piti mennä takapihan paskahyyskään.

Meillä tiskivuorot viikonloppuisin ratkaistiin ampumalla ilmakiväärillä tai tikanheitolla Koko perhe osallistui Hävisin aina koska olin nuorin

Vierailija kirjoitti:

Äiti oli kännissä joka jumalan viikonloppu, siis aina. Eikä missään pienessä sievässä, vaan ihan örinäkunnossa.

Tämä teki kipeää koska minun isä oli aina kännissä ja ilkeä. 

Rakastan vanhempiani, enkä syytä heitä mistään, mutta molempien vanhemmat sodankäyneitä miehiä ja kotirintamalla taistelleita naisia, jotka sitten kasvattivat sotien jälkeen hermot riekaleina ne omat lapsensa (varmaan aika yleinen tarina). Tämä ns. lyttäävä kasvatusmallihan periytyy sitten eteenpäin monessa polvessa, josta itsekin sai osansa. Lopputuloksena todella heikko itsetunto.

Joku ihmeen alemmuudentunto omasta itsestä verrattuna muihin. Vanhempainillassa äiti ei voinut suutaan avata, kun siellä oli niitä viisaampia vanhempia, jotka sentään oli opettajia tai lääkäreitä. Omat vanhemmat ovat siis ihan perus duunareita. Sitten aina sillä tietyllä typerällä äänensävyllä muistettiin korostaa, että "no se Tiina on lääkärin tyttö, niin he ovat vähän hienompia ihmisiä kuin me!" Itselle ei olis tullut mieleenkään miettiä kaverin vanhempien ammattia tai taustoja. Nykyään ärsyttää tuollainen jaottelu "parempiin" ja "huonompiin" tai "tavallisempiin" ihmisiin. Mitähän väliä silläkin on. Oli vähemmästäkin hämmentynyt olo lapsena ja muistan pelänneeni kaverin vanhempia, kun he olivat "paremmissa" ammateissa ja ilmeisesti sitten niin "hienoja".

Se kun lapsena vanhempien eron lähestyessä piti kuunnella äidin valitusta heidän välisistä riidoista yms. Muistan jo muksuna ajatelleeni että hei mä oon muuten lapsi ja mun ei pitäis tietää tämmöisiä asioita omista huoltajistani tässä iässä.