Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
No just se perus että joka vkl vanhemmat joi. Äidistä ei ikinä edes huomannut että oli humalassa, mutta isästä huomasi. Ja sitten usein jouduin herämään siihen kun se juopottelu äityi riitelyksi. Tämä toistui lähes joka viikonloppu, ainakin silloin kun äidillä oli vapaata. Tälläisiä muistoja ei meidän lapsille tule koska ei juopotella lasten ollesaa kotona. Mies juo viikonloppuisin kyllä saunakaljan tai pari, mutta itse en halua enkä tarvitse. Kun haluan vetää kännit niin sillon meillä lapset menee mummolaan. Tosi outo ajatus itselle jos me vanhemmat täällä ryypättäis yömyöhään samalla kun lapset nukkuu. Ahdistava ajatus suorastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikonloppuaamuina herätys klo 07, jolloin oli puuro valmis. Jos et noussut heti, jäit ilman puuroa. Joskus oli seuraavana aamuna voissa paistettua kaurapuuroa, se vasta pahaa oli! (oksennusrefleksi on yhä välitön)
Mopon piti tuoda talliin klo 21, jos olit minuutinkin myöhässä niin mopo meni 2viikoksi karanteeniin. Lisäksi kaikki turha ajo oli kielletty, eli vain kouluun ja kirjastoon sai mennä. Arvatkaa vaan montako kertaa iltaisin kävin "muka kirjastossa"...
Oli iloinen 1. kesätyöpaikastani. Olin suunnitellut että ostan rahoilla tuplapesämankkarin jossa radio. Tili tuli, mutta en saanut ostaa mankkaria, iskä päätti, etten saa sellasta ostaa, se oli hänestä täysin turha kapine.
Pe tai la iltana oli sauna, muulloin sai käydä pesulla vain vessassa, koska iskästä suihkussa käynti oli liian kallista.
Oli pesukone, mutta jouduin usein pesemään vaatteet käsin. Syytä mietin vieläkin, mutta äitini on jo kuollut joten en voi enää sitä kysyä.
Kun jehovat, ei toivotut sukulaiset, vieraat, joulukalentereiden myyjät, yms ovikellonpimputtajat tulivat, niin iskäni laittoi aina mut avaamaan oven ja sanomaan ettei ketään ole kotona. Jälkeenpäin mietin että miten jotkut voi tehdä sitä lapsilleen.
Kun ala-asteikäisenä kaverit tulivat hakemaan ulos, niin iskäni tuli heti ovelle sanomaa kavereiden kuullen, että et nyt lähde ulos, huone on siivoomatta, tistkit tiskaamatta ja lehdetkin pitäisi pihalta haravoida. Sen jälkeen sitten saat sitten mennä. Noh, eivät jääneet kaverit odottamaan :( (Munsta tuli yksinäinen lapsi)
16 vuotiaana saanut yhtäkkiä tavata vähän pyöreä poskista lapsuudenystävääni, syyksi (ulkonäkökeskeinen) iskä sanoi, että ystävälläni on niin paksut posket, tarttuvat vielä munhun ja sanoin ystävälleni, ettei hän saa enää tavata mua. Niin päättyi 11 vuoden ystävyys.
Samoihin aikoihin tapasin 1. poikaystäväni. Hän oli isäni mielestä sosiaalipummi, asui pahamaineisella alueella ja jne, joten hän halusi lopettaa seurustelun heti. En suostunut vaan salaa tapasin poikaa. Iskäni sai tietää asiasta ja sanoi, että kumpi lähtee poikaystävä vai mopo. Mopo myytiin seuravalla viikolla jollekkin jannulle, joka haki sen pois. Poikaystävä lähti, koska pelkäsi isääni...
Iskälläni oli vara-avain koulupöytäni laatikostoon. Kävi lukemassa päiväkirjani kerran viikossa. Edesmennyt äitini kertoi tuosta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Jos oli huono päivä, sitä ei saanut näyttää. Jos oli huono päivä tai masensi niin aina kuului komento: " jos tuo naaman ilme ei muutu nii saat selkääsi". Tätä ole pitkään aikuisena miettinyt, että mihin tuokin perustui. Ehkä siihen, että lapsien pitää olla kokoajan iloisia, sosiaalisia, ystävällisiä ja ennen kaikkea hoikkia sekä kauniita.
Lapsena ei saanut hyppä omakotitalomme pihalla lumihangissa, koska iskän mielestä hanget tulee ruman näköisiksi.
Jos kummitäti tai sukulaistäti osti lahjoja jouluna, niin ensin niistä tietysti piti kiittää kun sait lahjan ja sitten laitettiin soittamaan eli piti vielä kiittää seuraavana päivää puhelimitse. En vieläkään näin aikuisena tajua miksi ei riittänyt se, että kiittää kerran ja kauniisti.
Iskä päätti, että olen täysi-ikäinen vasta 21 vuotiaana. Tästä kinattiin ja hän sanoi että luki missä tietosanakirjassa mitä tahansa niin jos hän päättää että olet vasta 21 vuotiaana täysi-ikäinen niin näin se on. Kun täytin 21, pakkasin kamat, lähdin, muutin silloisen poikaystäväni luokse asumaan!
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös suhtautua näihin muistoihin kriittisesti. Äsken keskusteltiin lapsen kanssa lapsuudestaan ja hän alkoi valittamaan "kun aina piti mennä jossain oopperoissa ja museoissa väkisin". No faktahan on, että kerran kuukaudessa meillä oli erikoisempi tekeminen ja jokainen perheenjäsen sai valita vuorollaan. Usein käytiin lätkämatseissa, huvipuistoissa, metsäretkillä ja varmaan kerran tai kaksi vuodessa sadepäivänä valitsin museon, baletin tai oopperan, nekin sellaisia lapsia edes jotenkin kiinnostavia.
Selvää oli, että yhdessä tehdään jotain kivaa kuukauden toisena lauantaina, eli siihen ei muutenkaan sovittu mitään muita menoja. Ja useimmin, myös museoissa ja oopperassa, kaikilla oli hauskaa ja käytiin yhdessä syömässä sen jälkeen.
'
Minusta on pahoinpitelyä vaatia lapsia oopperaan ja teatteriin . Minkä ikäisenä itse kävit oopperassa eka kertaa? Minä 32 vuotiaana.
Ikinä ei saanut mennä mihinkään. Jos halusin mennä vaikka koulun jälkeen kaverin luo tai ulos kaverin kanssa leikkimään, se oli kiellettyä. Aikaa vietettiin kotona. Myöskään mitään harrastuksia ei saanut olla, oli kuulemma liian kallista, tosin näihin lukeutui myös koulun ilmaiset kerhot, kun "sinua saa sitten olla sieltä aina hakemassa", vaikka kouluun ja kotiin kuljin itsenäisesti kävellen tai pyörällä. Kavereita sain nähdä vain, jos kaverilta sai fyysisen kutsun, eli esimerkiksi kutsukortin tai kirjeen. Olen syntynyt vuonna -99.
Oli tosi ankeaa istua yksin kotona, kun kaverit viettivät keskenään aikaa, ja jäin myös porukasta ulkopuoliseksi. Torstaisin käytiin kirjastossa, mutta siinä olikin sitten koko viikon aktiviteetit. Vieraita sai tulla kotiin vain, jos jollakulla oli synttärit. Lisäksi äidin vakiovastaus ihan kaikkeen oli "mene omaan huoneeseesi vaikka lukemaan hiljaa". Telkkaria sai katsoa vain silloin, kun sieltä tuli pikkukakkonen ja loppu päivä olikin sitten varattu läksyjen tekemiselle ja hiljaa lukemiselle. En ole vieläkään ymmärtänyt miksi, etenkin kun kaikki kaverini olivat niitä kympin kiillotajia, joiden vanhemmat minun vanhempani tunsivat hyvin, eli tuskimpa olisin saanut mitään "huonoja vaikutteita".
Lauantaina oli saunavuoro jo kahdelta päivällä eikä sen jälkeen saanut mennä enää ulos. Jos ei ollut päiväruoan aikana kotona niin sitten seuraavaksi sai syödä vasta iltapalan. Kaikki oli syötävä mitä lautaselle laitettiin, laukkamakkarakin mikä oli inhokkini. Uusia vaatteita sai tasan 2 kertaa vuodessa, joulujuhliin ja kevätjuhliin. Parturissa ei käyty ikinä vaan täti tai naapuri leikkasi hiukset. Joululahjat oli siskon kanssa aina yhteisiä. Läksyt piti tehdä aina heti kotiin tultaessa. Kaverit ei saanu tulla viikolla leikkimään vain viikonloppuisin. Onhan näitä vaikka kuinka paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Television katselu iltaisin. Inhosin sitä, oli tylsää. Kun muutin omaan kotiin, ei tullut televisiota mun kotiin. Vanhemmat jopa ehdottivat että ostaisivat sellaisen mulle, mutta sanoin kiitos ei, sitä laitetta ei koskaan tule mun kotiin. Miehen kanssa parisuhteessa jouduin sitten pyörtämään päätöksen, mutta saimme sovittua, ettei tv ole olohuoneessa, vaan on erillinen tv:n katseluhuone.
Kai tajuat, että telkusta tulee muutakin kuin ne sun vanhempien tylsät lempisarjat. Ootko muuten ikinä käynyt elokuvateatterissa tai lukenut kirjaa?
Milla72 kirjoitti:
Viikonloppuaamuina herätys klo 07, jolloin oli puuro valmis. Jos et noussut heti, jäit ilman puuroa. Joskus oli seuraavana aamuna voissa paistettua kaurapuuroa, se vasta pahaa oli! (oksennusrefleksi on yhä välitön)
Mopon piti tuoda talliin klo 21, jos olit minuutinkin myöhässä niin mopo meni 2viikoksi karanteeniin. Lisäksi kaikki turha ajo oli kielletty, eli vain kouluun ja kirjastoon sai mennä. Arvatkaa vaan montako kertaa iltaisin kävin "muka kirjastossa"...
Oli iloinen 1. kesätyöpaikastani. Olin suunnitellut että ostan rahoilla tuplapesämankkarin jossa radio. Tili tuli, mutta en saanut ostaa mankkaria, iskä päätti, etten saa sellasta ostaa, se oli hänestä täysin turha kapine.
Pe tai la iltana oli sauna, muulloin sai käydä pesulla vain vessassa, koska iskästä suihkussa käynti oli liian kallista.
Oli pesukone, mutta jouduin usein pesemään vaatteet käsin. Syytä mietin vieläkin, mutta äitini on jo kuollut joten en voi enää sitä kysyä.
Kun jehovat, ei toivotut sukulaiset, vieraat, joulukalentereiden myyjät, yms ovikellonpimputtajat tulivat, niin iskäni laittoi aina mut avaamaan oven ja sanomaan ettei ketään ole kotona. Jälkeenpäin mietin että miten jotkut voi tehdä sitä lapsilleen.
Kun ala-asteikäisenä kaverit tulivat hakemaan ulos, niin iskäni tuli heti ovelle sanomaa kavereiden kuullen, että et nyt lähde ulos, huone on siivoomatta, tistkit tiskaamatta ja lehdetkin pitäisi pihalta haravoida. Sen jälkeen sitten saat sitten mennä. Noh, eivät jääneet kaverit odottamaan :( (Munsta tuli yksinäinen lapsi)
16 vuotiaana saanut yhtäkkiä tavata vähän pyöreä poskista lapsuudenystävääni, syyksi (ulkonäkökeskeinen) iskä sanoi, että ystävälläni on niin paksut posket, tarttuvat vielä munhun ja sanoin ystävälleni, ettei hän saa enää tavata mua. Niin päättyi 11 vuoden ystävyys.
Samoihin aikoihin tapasin 1. poikaystäväni. Hän oli isäni mielestä sosiaalipummi, asui pahamaineisella alueella ja jne, joten hän halusi lopettaa seurustelun heti. En suostunut vaan salaa tapasin poikaa. Iskäni sai tietää asiasta ja sanoi, että kumpi lähtee poikaystävä vai mopo. Mopo myytiin seuravalla viikolla jollekkin jannulle, joka haki sen pois. Poikaystävä lähti, koska pelkäsi isääni...
Iskälläni oli vara-avain koulupöytäni laatikostoon. Kävi lukemassa päiväkirjani kerran viikossa. Edesmennyt äitini kertoi tuosta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Jos oli huono päivä, sitä ei saanut näyttää. Jos oli huono päivä tai masensi niin aina kuului komento: " jos tuo naaman ilme ei muutu nii saat selkääsi". Tätä ole pitkään aikuisena miettinyt, että mihin tuokin perustui. Ehkä siihen, että lapsien pitää olla kokoajan iloisia, sosiaalisia, ystävällisiä ja ennen kaikkea hoikkia sekä kauniita.
Lapsena ei saanut hyppä omakotitalomme pihalla lumihangissa, koska iskän mielestä hanget tulee ruman näköisiksi.
Jos kummitäti tai sukulaistäti osti lahjoja jouluna, niin ensin niistä tietysti piti kiittää kun sait lahjan ja sitten laitettiin soittamaan eli piti vielä kiittää seuraavana päivää puhelimitse. En vieläkään näin aikuisena tajua miksi ei riittänyt se, että kiittää kerran ja kauniisti.
Iskä päätti, että olen täysi-ikäinen vasta 21 vuotiaana. Tästä kinattiin ja hän sanoi että luki missä tietosanakirjassa mitä tahansa niin jos hän päättää että olet vasta 21 vuotiaana täysi-ikäinen niin näin se on. Kun täytin 21, pakkasin kamat, lähdin, muutin silloisen poikaystäväni luokse asumaan!
Hyvin silti vuosien aikana opit keksimään keksittyjä tarinoita 8-) t. isä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli lukeminen lähestulkoon kielletty. Läksyt sai tehdä, mutta muutoin ei kirjoihin koskettu, koska se oli laiskottelua ja kunnon ihmiset tekevät töitä aamusta iltaan tai ainakin puuhailevat jotain järkevää ja tuottavaa.
Ei tulisi mieleenikään toimia omassa kodissa nyt samalla tavalla.
Toiselta mukulalta on ollut pakko kiletää lukeminen osaksi, koskoa se kohdistuu vain yhteen hömppäkirjasarjaan jota luetaan nonstoppina. Se on vähän kuin katselisi netflixsarjaa 10h putkeen jos ei kukaan puutu.
Minäpä olen lapseni kanssa katsonut Netflix- sarjaa 10h putkeen, mussuttanut herkkuja ja meillä on ollut oikein hauskaa.Eikä kukaan kuollut tai vammautunut.Maailmassa on vakavampiakin asioita. Toki on hyvä muutakin tehdä .🙂
Ihana kuulla tästä! Mäkin silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa, harrastan lasten kanssa herkku & elokuvailtoja. Mennään mun parisänkyyn pötköttämään. Mukaan läjä herkkuja, siis paljon. Suklaata, jätskiä, muffinseja jne. Sitten katsotaan tuntikausia meidän lempparifilmejä. Kukaan ei todellakaan ole vahingoittunut, lihonut muodottomaksi, menettänyt hampaitaan eikä taivas pudonnut niskaan. Iso kylpypyyhe vielä sänkyvaatteiden suojaksi niin sänkykään ei suttaantunut.
Sääliksi käy lapsia joilla on kovin tiukkapipoinen kasvatus.
On kyllä aika kamlaa lukea näitä. E yhtään ymmmärrä miksi pitää nousta aikaisin , miksi ei pääse ulos, miski on oltava saunassa murrosikäisenä yhdessä koko perheen kanssa. vanjemmat ovat kuin sadistisia vangivartijoita. Isät ovat päästään kai usein jotain vankilan johtajia. Pakotetaan teatteriin ja oopperaan. Tuo oli kyllä minullekkin tuttua. Siis se oli sivistämistä siihen aikaan. Miksi Suomessa lapsetei saa puhua, osaako kukaan selittää sitä. Meil oli aina hauskaa kylässä ja meillä olipaljon juhlia, joskus olijoin teema. Lapsia arvostettiin ja heidän eteen nähtiin vaivaa. koko suku oli hauskaa jarentoa väkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsien alentamista ja pitämistä idiootteina jotka ei muista mitään. Ei ne lapset aina ole niin lahjattomia että ne häviäisi aikuiselle henkisesti.
Mutsi ja faija erosivat kun olin kymmenen ja kysyivät minulta hirveän sivistyneesti, että no kumman luokse sä sitten haluaisit mennä? Sanoin, että isän, ja näin että kumpaakin vitutti. Faija olisi halunnut olla vapaa, ja mutsi taas ehkä piti itsestään selvänä että valitsisin hänet.
No, faija sitten kasvatti minut yksin ja se oli sellaista että se yritti aina tyrkyttää minua jonnekin sukulaisten luo pitkiksi ajoiksi pois jaloista. "Hei tehän lähdettä kohta sinne lomalle? pääsisikö M mukaan?
Vuoden nukuin sukulaisten vaatekomerossa ja asuin heidän luonaan, koska muualla ei ollut asunnossa tilaa. Vähän noloa, olivat suostuneet ottamaan minut vuodeksi kun faija oli tyrkyttänyt. Todennäköisesti maksoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös suhtautua näihin muistoihin kriittisesti. Äsken keskusteltiin lapsen kanssa lapsuudestaan ja hän alkoi valittamaan "kun aina piti mennä jossain oopperoissa ja museoissa väkisin". No faktahan on, että kerran kuukaudessa meillä oli erikoisempi tekeminen ja jokainen perheenjäsen sai valita vuorollaan. Usein käytiin lätkämatseissa, huvipuistoissa, metsäretkillä ja varmaan kerran tai kaksi vuodessa sadepäivänä valitsin museon, baletin tai oopperan, nekin sellaisia lapsia edes jotenkin kiinnostavia.
Selvää oli, että yhdessä tehdään jotain kivaa kuukauden toisena lauantaina, eli siihen ei muutenkaan sovittu mitään muita menoja. Ja useimmin, myös museoissa ja oopperassa, kaikilla oli hauskaa ja käytiin yhdessä syömässä sen jälkeen.
Se että sulla oli hauskaa ei tarkoita että kaikilla oli.
Ulos oli pakko mennä vaikka ulkona oli 30c pakkasta, hurrikaani ja taivaalta satoi zombeja :D
Suihkussa sai olla vaan 5min
Nykyään olen hyvällä omallatunnolla sisällä vaikka koko päivän jos huono sää. Ja peseydyn rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun sukulaisillani oli sellainen tapa, että kun he tulivat meille suht säännöllisesti, he kommentoivat aina minun ulkonäköäni.
Oletpas sinä pitkä. Onpa sinulla nyt lyhyt tukka, lyhyempi kuin viimeksi. Kylläpä sinä olet kasvanut. Oletpa jo iso. Meidän suvussa onkin näitä pitkiä tyttöjä aika monta. Oletko ajatellut koripalloa alkaa harrastaa? Mirjamin tytöt on kanssa aika pitkiä, mutta ei niin pitkiä kuin tämä Elsa. Siirin pojat ne on sellaisia paksuja punkeroita mutta sinusta ei tiedä että koskeeko vatsaan vai selkään. Syötkö sinä mitään? Se taitaa mennä kaikki tuohon pituuskasvuun eikä riitä ympärysmittaan mitään. Mutta kyllä se sinäkin alat lihoa sitten kun tuo kasvu loppuu, odota vain! Onko ne muutkin teidän luokalla noin pitkiä? Taidat olla pitempi kuin teidän luokan pojat?
Miksi ihmeessä tuollaista toisteltiin? Ei kai kukaan tänä päivänä enää viitsisi puuttua lasten ulkonäköön ja ruotia sitä ääneen muiden kanssa lasten kuunnellessa vieressä.
(Enkä siis ole mikään järjetön hujoppi edes. Aikuisena 171 cm.)
Tämä nyt oli tosi ankea tapa, jonka vanhempani antoivat jatkua niin kauan kuin muistan.
Joo ja vielä: "kohta olet yhtä pitkä kuin isäsi". Ja: "kyllä tuo Jaana on ihan isänsä näköinen". Nimim: aikuisena 168 cm
Vierailija kirjoitti:
Milla72 kirjoitti:
Viikonloppuaamuina herätys klo 07, jolloin oli puuro valmis. Jos et noussut heti, jäit ilman puuroa. Joskus oli seuraavana aamuna voissa paistettua kaurapuuroa, se vasta pahaa oli! (oksennusrefleksi on yhä välitön)
Mopon piti tuoda talliin klo 21, jos olit minuutinkin myöhässä niin mopo meni 2viikoksi karanteeniin. Lisäksi kaikki turha ajo oli kielletty, eli vain kouluun ja kirjastoon sai mennä. Arvatkaa vaan montako kertaa iltaisin kävin "muka kirjastossa"...
Oli iloinen 1. kesätyöpaikastani. Olin suunnitellut että ostan rahoilla tuplapesämankkarin jossa radio. Tili tuli, mutta en saanut ostaa mankkaria, iskä päätti, etten saa sellasta ostaa, se oli hänestä täysin turha kapine.
Pe tai la iltana oli sauna, muulloin sai käydä pesulla vain vessassa, koska iskästä suihkussa käynti oli liian kallista.
Oli pesukone, mutta jouduin usein pesemään vaatteet käsin. Syytä mietin vieläkin, mutta äitini on jo kuollut joten en voi enää sitä kysyä.
Kun jehovat, ei toivotut sukulaiset, vieraat, joulukalentereiden myyjät, yms ovikellonpimputtajat tulivat, niin iskäni laittoi aina mut avaamaan oven ja sanomaan ettei ketään ole kotona. Jälkeenpäin mietin että miten jotkut voi tehdä sitä lapsilleen.
Kun ala-asteikäisenä kaverit tulivat hakemaan ulos, niin iskäni tuli heti ovelle sanomaa kavereiden kuullen, että et nyt lähde ulos, huone on siivoomatta, tistkit tiskaamatta ja lehdetkin pitäisi pihalta haravoida. Sen jälkeen sitten saat sitten mennä. Noh, eivät jääneet kaverit odottamaan :( (Munsta tuli yksinäinen lapsi)
16 vuotiaana saanut yhtäkkiä tavata vähän pyöreä poskista lapsuudenystävääni, syyksi (ulkonäkökeskeinen) iskä sanoi, että ystävälläni on niin paksut posket, tarttuvat vielä munhun ja sanoin ystävälleni, ettei hän saa enää tavata mua. Niin päättyi 11 vuoden ystävyys.
Samoihin aikoihin tapasin 1. poikaystäväni. Hän oli isäni mielestä sosiaalipummi, asui pahamaineisella alueella ja jne, joten hän halusi lopettaa seurustelun heti. En suostunut vaan salaa tapasin poikaa. Iskäni sai tietää asiasta ja sanoi, että kumpi lähtee poikaystävä vai mopo. Mopo myytiin seuravalla viikolla jollekkin jannulle, joka haki sen pois. Poikaystävä lähti, koska pelkäsi isääni...
Iskälläni oli vara-avain koulupöytäni laatikostoon. Kävi lukemassa päiväkirjani kerran viikossa. Edesmennyt äitini kertoi tuosta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Jos oli huono päivä, sitä ei saanut näyttää. Jos oli huono päivä tai masensi niin aina kuului komento: " jos tuo naaman ilme ei muutu nii saat selkääsi". Tätä ole pitkään aikuisena miettinyt, että mihin tuokin perustui. Ehkä siihen, että lapsien pitää olla kokoajan iloisia, sosiaalisia, ystävällisiä ja ennen kaikkea hoikkia sekä kauniita.
Lapsena ei saanut hyppä omakotitalomme pihalla lumihangissa, koska iskän mielestä hanget tulee ruman näköisiksi.
Jos kummitäti tai sukulaistäti osti lahjoja jouluna, niin ensin niistä tietysti piti kiittää kun sait lahjan ja sitten laitettiin soittamaan eli piti vielä kiittää seuraavana päivää puhelimitse. En vieläkään näin aikuisena tajua miksi ei riittänyt se, että kiittää kerran ja kauniisti.
Iskä päätti, että olen täysi-ikäinen vasta 21 vuotiaana. Tästä kinattiin ja hän sanoi että luki missä tietosanakirjassa mitä tahansa niin jos hän päättää että olet vasta 21 vuotiaana täysi-ikäinen niin näin se on. Kun täytin 21, pakkasin kamat, lähdin, muutin silloisen poikaystäväni luokse asumaan!
Hyvin silti vuosien aikana opit keksimään keksittyjä tarinoita 8-) t. isä
Tosta valituslistasta tuli mieleen se, kun mun siskolla oli ensimmäinen "oikea" poikaystävä, jonka toi ihan kotiinkin käymään.
Ei sinä mitään, isä vaan ei ollut poikaa näkevinäänkään. Ja kun sisko ja se poika istui sitten talon ulkorappusilla, isällä oli kovasti asiaa käymään eteisessä ja mennä siitä uloskin välillä ja takaisin. Ja samalla päästeli järkyttäviä kovaäänisiä pieruja ohi mennessään. Isällä oli muutenkin omituinen kyky saada pieraisu aikaan aina kun halusi.
Ja tämä tarina on ihan tosi. Siitä myöhemmin sitten isän kanssa sotivat, sisko ja isä siis. Että kun kaikki pitää aina pilata ja nolata. Isä oli vaan sitä mieltä, että ei sitä passaa liikaa pidätellä, tule maha kipeeks ja mitäs olitte siinä.
Vierailija kirjoitti:
Milla72 kirjoitti:
Viikonloppuaamuina herätys klo 07, jolloin oli puuro valmis. Jos et noussut heti, jäit ilman puuroa. Joskus oli seuraavana aamuna voissa paistettua kaurapuuroa, se vasta pahaa oli! (oksennusrefleksi on yhä välitön)
Mopon piti tuoda talliin klo 21, jos olit minuutinkin myöhässä niin mopo meni 2viikoksi karanteeniin. Lisäksi kaikki turha ajo oli kielletty, eli vain kouluun ja kirjastoon sai mennä. Arvatkaa vaan montako kertaa iltaisin kävin "muka kirjastossa"...
Oli iloinen 1. kesätyöpaikastani. Olin suunnitellut että ostan rahoilla tuplapesämankkarin jossa radio. Tili tuli, mutta en saanut ostaa mankkaria, iskä päätti, etten saa sellasta ostaa, se oli hänestä täysin turha kapine.
Pe tai la iltana oli sauna, muulloin sai käydä pesulla vain vessassa, koska iskästä suihkussa käynti oli liian kallista.
Oli pesukone, mutta jouduin usein pesemään vaatteet käsin. Syytä mietin vieläkin, mutta äitini on jo kuollut joten en voi enää sitä kysyä.
Kun jehovat, ei toivotut sukulaiset, vieraat, joulukalentereiden myyjät, yms ovikellonpimputtajat tulivat, niin iskäni laittoi aina mut avaamaan oven ja sanomaan ettei ketään ole kotona. Jälkeenpäin mietin että miten jotkut voi tehdä sitä lapsilleen.
Kun ala-asteikäisenä kaverit tulivat hakemaan ulos, niin iskäni tuli heti ovelle sanomaa kavereiden kuullen, että et nyt lähde ulos, huone on siivoomatta, tistkit tiskaamatta ja lehdetkin pitäisi pihalta haravoida. Sen jälkeen sitten saat sitten mennä. Noh, eivät jääneet kaverit odottamaan :( (Munsta tuli yksinäinen lapsi)
16 vuotiaana saanut yhtäkkiä tavata vähän pyöreä poskista lapsuudenystävääni, syyksi (ulkonäkökeskeinen) iskä sanoi, että ystävälläni on niin paksut posket, tarttuvat vielä munhun ja sanoin ystävälleni, ettei hän saa enää tavata mua. Niin päättyi 11 vuoden ystävyys.
Samoihin aikoihin tapasin 1. poikaystäväni. Hän oli isäni mielestä sosiaalipummi, asui pahamaineisella alueella ja jne, joten hän halusi lopettaa seurustelun heti. En suostunut vaan salaa tapasin poikaa. Iskäni sai tietää asiasta ja sanoi, että kumpi lähtee poikaystävä vai mopo. Mopo myytiin seuravalla viikolla jollekkin jannulle, joka haki sen pois. Poikaystävä lähti, koska pelkäsi isääni...
Iskälläni oli vara-avain koulupöytäni laatikostoon. Kävi lukemassa päiväkirjani kerran viikossa. Edesmennyt äitini kertoi tuosta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Jos oli huono päivä, sitä ei saanut näyttää. Jos oli huono päivä tai masensi niin aina kuului komento: " jos tuo naaman ilme ei muutu nii saat selkääsi". Tätä ole pitkään aikuisena miettinyt, että mihin tuokin perustui. Ehkä siihen, että lapsien pitää olla kokoajan iloisia, sosiaalisia, ystävällisiä ja ennen kaikkea hoikkia sekä kauniita.
Lapsena ei saanut hyppä omakotitalomme pihalla lumihangissa, koska iskän mielestä hanget tulee ruman näköisiksi.
Jos kummitäti tai sukulaistäti osti lahjoja jouluna, niin ensin niistä tietysti piti kiittää kun sait lahjan ja sitten laitettiin soittamaan eli piti vielä kiittää seuraavana päivää puhelimitse. En vieläkään näin aikuisena tajua miksi ei riittänyt se, että kiittää kerran ja kauniisti.
Iskä päätti, että olen täysi-ikäinen vasta 21 vuotiaana. Tästä kinattiin ja hän sanoi että luki missä tietosanakirjassa mitä tahansa niin jos hän päättää että olet vasta 21 vuotiaana täysi-ikäinen niin näin se on. Kun täytin 21, pakkasin kamat, lähdin, muutin silloisen poikaystäväni luokse asumaan!
Hyvin silti vuosien aikana opit keksimään keksittyjä tarinoita 8-) t. isä
Nimimerkki isälle tiedoksi: yksikään näistä jutuista ei ole keksitty vaan ovat täyttä totta. Älä usko jos et halua, ei mun lapsuus/nuoruusajan kokemukset tarvii sun uskomusta. Halusin ne jakaa täällä, koska tuli kerrankin tilaisuus avautua...
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aikalailla samanlaista. Paitsi, että isä saattoi ihan yht’äkkiä vetää naapurissa järkyttävät lärvit ja tulla sitten suunnilleen konttaamalla kotipihalle. Suomalaisen työmiehen ”raskas työ vaatii raskaat huvit” meininkiä. Muistan edelleen, monta vuosikymmentä myöhemmin, sen järkyttävän ahdistavan tunteen. Ja häpeän, kun oma isä käyttäytyi niin. Aurinko paistoi, oli kaunis kesäpäivä, ympärillä suunnilleen kaikki kulmakunnan lapset ja sitten mun isä aivan naula päässä. Muutenkin vanhemmilla se kasariajan touhu: viikot käytiin töissä, siivottiin pipo kireällä joka viikko, touhuttiin kovasti ja kiillotettiin pintaa, sitten viikonloppuisin vedettiin kaljaa ystävien kanssa, käytiin ravintolassa ja tultiin meille jatkoille. Muistan ihan liian hyvin edelleen ne lapsuuden/teiniajan viikonloput, kun ensin menin yksin kotona nukkumaan, sitten säpsähtelemällä hereille pimeässä hiljaisessa talossa, kunnes heräsin aamuyöllä vanhempien ravintolasta mukanaan jatkoille raahaaman seurueen ”tosi hauskaan” humalaiseen riekkumiseen. Ensin nauroivat, sitten riitelivät ja lopulta isä tilitti itkien mulle omaa kurjaa lapsuuttaan. Mulle, omalle lapselleen!
Vuosien aikana homma meni aika hurjaksi, vanhemmat harrasti jotain ihme parinvaihtoa ystäväpariskunnan kanssa tyyliin ”isi jäi sinne nukkumaan” tai ”äiti tuli nyt Sepon kanssa tänne”. Sitten äitikin alkoi vetää viikonloppuisin ylikännejä ja näin sen joskus makaavan yöllä kotiin tultuaan pitkin lattioita. Oli mulla tosi hyviäkin lapsuusaikoja, mutta nämä pahat muistot on peittäneet tehokkaasti monet niistä hyvistä. Nyt vanhempien jo ikäännyttyä noista asioista ei olla koskaan puhuttu, ihan kuin niitä ei olis ikinä tapahtunutkaan.
Päätin heti äidiksi tultuani, että mun lapset ei tule näkemään kotonaan kännisten sekoilua. Ja että mä varmistan aina lapsilleni mahdollisimman ahdistusvapaan kodin. Meillä saa meluta ja purkaa rehellisesti tunteita, maalata, pelata ja rakennella majoja, välillä on sotkuistakin, mutta silti opetellaan yhteiskuntakelpoisiksi. Lasten isä ottaa jonkin verran olutta viikonloppuisin, mutta niin kauan kuin se on saunakalja-tasoa lasten nähden, homma on mielestäni ok. Tavoitteena, etteivät omat lapset joutuisi ainakaan mun takiani terapiaa aikuisina itselleen maksamaan.
Tämä vois olla ihan mun lapsuutta! Kasariaikoina oli mun lapsuus. Kylppärissä pulputti taukoamatta joko viinipönikkä tai kaljasaavi. Se haju oli tosi paha ja mua ällötti ne pikkukärpäset jotka parveili vesilukossa. Viikolla oli niin saamarin kireetä ja perjantaina siivottiin. Sitten alkoikin se tissuttelu, vars. äitillä. Jos iskä joutui lähtemään yövuoroon, niin oli tuplakireetä, kun pelkäsi raukka luulotaudissaan, että joku naapurin Pena tulee meille kylään. Itsellään kumminkin oli naapurin naisia ollut kierroksessa, ja niitä sitten kutsuttiin meille kun äiti oli sammunut. Ihan karseeta oli asua ”hakataloissa” jossa juorut lensivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös suhtautua näihin muistoihin kriittisesti. Äsken keskusteltiin lapsen kanssa lapsuudestaan ja hän alkoi valittamaan "kun aina piti mennä jossain oopperoissa ja museoissa väkisin". No faktahan on, että kerran kuukaudessa meillä oli erikoisempi tekeminen ja jokainen perheenjäsen sai valita vuorollaan. Usein käytiin lätkämatseissa, huvipuistoissa, metsäretkillä ja varmaan kerran tai kaksi vuodessa sadepäivänä valitsin museon, baletin tai oopperan, nekin sellaisia lapsia edes jotenkin kiinnostavia.
Selvää oli, että yhdessä tehdään jotain kivaa kuukauden toisena lauantaina, eli siihen ei muutenkaan sovittu mitään muita menoja. Ja useimmin, myös museoissa ja oopperassa, kaikilla oli hauskaa ja käytiin yhdessä syömässä sen jälkeen.
Se että sulla oli hauskaa ei tarkoita että kaikilla oli.
Niinpä niin, teit niin tai näin, niin väärin teit. Kun on naama norsunveellä niin on kaikesta.
Minä muistan kuinka isä teki kerran kaikille pihan lapsille pajupillit. Se on ainoa kerta kun isä jotain teki meidän lasten kanssa. Siitäkin jo jäi hyvä mieli ja muisto.
Noille lapsille jäi kuitenkin ihan varmasti hyvä tunne siitä, että tehtiin yhdessä jotain koko perheen kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Eikä, olin itse ihan unohtanut tuon. Meillä äidin pelkona oli sähköhella. Minun piti seistä hellasta monen metrin päässä, osoittaa sormella nappuloita ja hokea "nolla, nolla, nolla" uudestaan ja uudestaan. Äiti seisoi vieressä ja pisti aina homman uusiksi, kun kuulemma pystyin vääntelemään nappuloita päälle. Ulos mennessä oli oven kiskominen ja sitten, kun moneen kertaan oli varmistettu oven olevan lukossa, piti mennä vielä tarkistamaan sähköhella. Jestas, että meinasi suoni päässä puhjeta.
Itse tarkastan lähtiessä sähkölaitteet, mutta teen sen ajatuksen kanssa, niin uskon kerralla. Minnekään roskisreissulle en tee noin vaan vain silloin, kun ollaan useampi tunti pois kotoa. Enkä ole ikinä nakittanut tuohon lapsia.