Lue keskustelun säännöt.
Miten erottaa ujouden ylimielisyydestä?
Tunnen henkilön X, joka totta puhuen vaikuttaa olemukseltaan ylimieliseltä. Tästä syystä monet tuttavani eivät pidä X:stä. Sanovat häntä juuri ylimieliseksi. Minä aistin, että kyse olisi enemmän aika ujoudesta ja epävarmuudesta, jota pyrkii tuollaisella nokkavuudella peittämään. Eli vetää vähän roolia.
Mistä teidän mielestänne erottaa, onko ihminen oikeasti ylimielinen vai ujo?
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuossahan on juuri se pointti että ihminen joka vaikuttaa hyvin asiakeskeiseltä, vaikuttaa samalla helposti myös tunteettomalta. Ja tietty tunteettomuus (tai herkkyyden puute muiden tunteille) taas on tyypillistä leuhkoille ihmisille.
Ehkäpä osa ongelmaa on myös se että hyvin asiakeskeinen ihminen ei aina tajua että moniin asioihin liittyy myös hieman muita aspekteja kuin vain se ihan tiukka fakta. Jos aina ohittaa sen niin silloin saattaa ihan oikeasti olla joskus väärässä tai sivuuttaa ihan tärkeitä muita puolia asiasta."
Tämä kommentti taisi nyt osua ihan asian ytimeen. X ei ehkä tajua ihan kaikkia semmoisia inhimillisiä juttuja. Tai sitten kyse voi olla siitä, että jotenkin kieltää tunteet jostain syystä. Ihan hassu juttu, mutta kerran häneltä vähän putosi tuo kova kuori kun hän leikki koiran kanssa. Oli ihan eri ihminen.
Eli niitä tunteita voisi ollakin, mutta jostain syystä kieltää ne ja toimii tosi tunteettomasti.
Nyt kun tätä asiaa mietin, asettuu ehkä tunteiden yläpuolelle ja vaikuttaa siksi jopa epäinhimilliseltä. Ehkä hän on joskus saanut siipeensä tosi pahasti ja oppinut, että heikkous pitää peittää. Tai näin siis ainakin töissä.
Tunteet = heikkoutta. Tiedän tällaisia henkilöitä jotka ajattelevat noin.. surullista mielestäni.
Arkana ihmisenä en ajattele että ihmisten tunteet ovat heikkoutta. Kaikki meistä eivät ole kauhean tunteellisia muutenkaan. Me elämme elämäämme, joskus tuntien sitä, joskus tätä. On olemassa 4 tunnetta: rakkaus ja viha, ilo ja suru. Joka ei koskaan koe noita, hän on luultavasti tunnevammainen psykopaatti.
Höpö höpö, onhan tunteita nyt paljon enemmän, esimerkiksi pelko ja häpeä ja yllätyksen tunne.
Ja ei ihminen välttämättä ole psykopaatti, vaikka ei tunne tunteita. Se on todellisuudessa sitä, ettei tunnista tunteita. Hän voi sairastaa aleksitymiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 48:
tästä taitaa olla kyse. Mä itse aistin X:stä jotain tosi särkynyttä, en vaan osaa sanoa, mistä se johtuu. Onhan hänen olemus ja käytöskin helpostikin tulkittavissa ylimieliseksi, mutta mulla on vaan se fiilis, että siitä ei ole kyse. Jokin siinä on ero sellaiseen aitoon ylimielisyyteen, vaikea sitä vain on selittää. Olen aika herkkä muitten fiiliksille, jouduin lapsena vähän aina lukemaan tilanteita, joten mulla on semmoiset anturit aika herkät.
Aistit hänessä jotain? Aistimuksesi voivat olla ihan omia kuvitelmiasi. Ihminen voi sokeasti uskoa johonkin joka onkin pelkkää pötyä mitä tulee toiseen ihmiseen. Psykopaatti osaa jopa itkeä. Olen omin silmin nähnyt.
Tämä. Vaikka olisi kuinka hyvä tulkitsemaan muita ihimisiä, joskus voi tulla vastaan ihminen, joka onkin todellisuudessa aivan jotain muuta kuin miltä vaikuttaa. Joskus tämän saa oppia kantapään kautta.
Olen tiettyjä ihmisiä kohtaan hyvin samanlainen kuin tuo kuvailemasi X. Ne ihmiset ovat sellaisia jotka eivät voi sietää erilaisuutta. Heidän seurassaan olen siis jäykkä ja sanat pitää valita tarkkaan, turvallisinta on pysyä asialinjalla. Pidän kirjoista, musiikista, sarjakuvista, videopeleistä ja animaatioista ja pystyisin pitämään esitelmän mistä vain senhetkisestä innostukseni kohteesta, tietyn maan historiasta siihen miten hieno pelattavuus ja tunnelma on pelissä Hollow Knight. Heille olen tunteeton robotti vaikka herkistyn ja vaikutun helposti asioista joille he nauraisivat päin naamaa. Esimerkiksi siskoni on tällainen "suosittu kälättäjäihminen" joka jo lapsena antoi minulle tuomion että olen vääränlainen ja nauroi kiinnostukseni kohteille. Miksi ihmeessä avaisin itseäni sellaisille ihmisille jotka käyttäisivät henkilökohtaisia asioitani aseina minua vastaan?
Joissakin ympyröissä on oltava korostetun empaattinen, ettei tulisi luokitelluksi ylimieliseksi. Koen sellaisen stressaavana.
Vaihdoin porukoita ja nyt olen ihan normaali, jopa keskivertoa astetta ystävällisempi ja lämpimämpi. Asiat saatan hoitaa aika tiukastikin, jos asiat ovat tiukkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuossahan on juuri se pointti että ihminen joka vaikuttaa hyvin asiakeskeiseltä, vaikuttaa samalla helposti myös tunteettomalta. Ja tietty tunteettomuus (tai herkkyyden puute muiden tunteille) taas on tyypillistä leuhkoille ihmisille.
Ehkäpä osa ongelmaa on myös se että hyvin asiakeskeinen ihminen ei aina tajua että moniin asioihin liittyy myös hieman muita aspekteja kuin vain se ihan tiukka fakta. Jos aina ohittaa sen niin silloin saattaa ihan oikeasti olla joskus väärässä tai sivuuttaa ihan tärkeitä muita puolia asiasta."
Tämä kommentti taisi nyt osua ihan asian ytimeen. X ei ehkä tajua ihan kaikkia semmoisia inhimillisiä juttuja. Tai sitten kyse voi olla siitä, että jotenkin kieltää tunteet jostain syystä. Ihan hassu juttu, mutta kerran häneltä vähän putosi tuo kova kuori kun hän leikki koiran kanssa. Oli ihan eri ihminen.
Eli niitä tunteita voisi ollakin, mutta jostain syystä kieltää ne ja toimii tosi tunteettomasti.
Nyt kun tätä asiaa mietin, asettuu ehkä tunteiden yläpuolelle ja vaikuttaa siksi jopa epäinhimilliseltä. Ehkä hän on joskus saanut siipeensä tosi pahasti ja oppinut, että heikkous pitää peittää. Tai näin siis ainakin töissä.
Tunteet = heikkoutta. Tiedän tällaisia henkilöitä jotka ajattelevat noin.. surullista mielestäni.
Arkana ihmisenä en ajattele että ihmisten tunteet ovat heikkoutta. Kaikki meistä eivät ole kauhean tunteellisia muutenkaan. Me elämme elämäämme, joskus tuntien sitä, joskus tätä. On olemassa 4 tunnetta: rakkaus ja viha, ilo ja suru. Joka ei koskaan koe noita, hän on luultavasti tunnevammainen psykopaatti.
Höpö höpö, onhan tunteita nyt paljon enemmän, esimerkiksi pelko ja häpeä ja yllätyksen tunne.
Ja ei ihminen välttämättä ole psykopaatti, vaikka ei tunne tunteita. Se on todellisuudessa sitä, ettei tunnista tunteita. Hän voi sairastaa aleksitymiaa.
Tuo ei ole minun keksintöäni. Luin tuon kerran eräästä kirjasta ja totesin, että hei, noinhan se juuri on. Puhtaita tunteita on vain neljä. En esim. pidä kateutta tunteena. Se onkin määritelty kuolemansynniksi. Tässä on se vinha ero. Uskon että jokainen ymmärtää mitä yritän sanoa. -sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy ylimielisesti niin kyllä hän on jollain tasolla selainen vaikka taustalla sitten olisikin ujoutta tai muuta ongelmaa. Ei se että ylimielisyydellä peittää jotain muuta, poista sitä ylimielisyyttä. Se on silloin sen ihmisen huono tapa reagoida epävarmuuteen.
Kyllä "normaali" ujo osaa olla vain ihan ujo ilman että se näyttää ylimielisyydeltä.
No ei kyllä. Tosi usein ihmiset tulkitsevat ihan liikaa muita ihmisiä. Pelkkä erilaisuus, hiljaisuus ja syrjään vetäytyminen otetaan itseensä ja tulkitaan ylimieliseksi. Tässäkin tapauksessa nämä työkaverit ovat itse alkaneet käyttäytymään ylimielisesti työkaveriaan kohtaan ennakkoluulojensa perusteella, mikä sitten heijastuu takaisin. Ap:lla ei työkaverin kanssa ole ongelmia, koska hän ei ylitulkitse vaan hänellä on avoimempi suhtautuminen erilaisia ihmisiä kohtaan eikä tuomitse etukäteen.
Tästä olen kyllä eri mieltä. Kyllä ylimielinen vaikutelma on osittain myös sitä että ei tajuta miten edes jonkinlainen ragointi toisten kommunikointiin on välttämätöntä. Minullakin on ollut muutama työkaveri jotka saattavat istua kahvipöydässä tai palavereissa vuosi toisensa jälkeen täysin ilmeettöminä eivätkä oikein koskaa sano tai reagoi mihinkään mitenkään. Vaikka se olisi miten paljon tahansa ujoutta siinä takana niin kyllä minusta on myös jo huono käytöstä jos ei kykene millään lailla ottamaan osaa mihinkään. Ei siinä tarvitse kuin joku naurahdus mukana tai edes pieni nyökkäys tai sana silloin tällöin. Mutta ei. On hyvin hankala tietää mitä toisen päässä liikkuu jos hän ei koskaan anna mitään itsestään.
Niin ujolla voi olla hyvät sosiaaliset taidot. Jos ihan ilmeettömänä istuu, niin toisten seura ei kiinnosta pätkääkään. Ei se ole mitään ujoutta, vaan muut eivät vaan kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Olen tiettyjä ihmisiä kohtaan hyvin samanlainen kuin tuo kuvailemasi X. Ne ihmiset ovat sellaisia jotka eivät voi sietää erilaisuutta. Heidän seurassaan olen siis jäykkä ja sanat pitää valita tarkkaan, turvallisinta on pysyä asialinjalla. Pidän kirjoista, musiikista, sarjakuvista, videopeleistä ja animaatioista ja pystyisin pitämään esitelmän mistä vain senhetkisestä innostukseni kohteesta, tietyn maan historiasta siihen miten hieno pelattavuus ja tunnelma on pelissä Hollow Knight. Heille olen tunteeton robotti vaikka herkistyn ja vaikutun helposti asioista joille he nauraisivat päin naamaa. Esimerkiksi siskoni on tällainen "suosittu kälättäjäihminen" joka jo lapsena antoi minulle tuomion että olen vääränlainen ja nauroi kiinnostukseni kohteille. Miksi ihmeessä avaisin itseäni sellaisille ihmisille jotka käyttäisivät henkilökohtaisia asioitani aseina minua vastaan?
Sama täällä. Hyvin sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoimpien pitää koko ajan esittää jotain, ja sitten jos joku on kiltti/ normaali eikä hae erityishuomiota, huono ei kestä sitä että toinen kestää olla vaan.
Joo, tiedostan hyvin, että voin olla X:n suhteen väärässä ja muut oikeassa. Siksi oikeastaan kyselenkin täällä. En itse pidä häntä niinkään ylimielisenä, koska ei hän ihmisiä ilkeästi kohtele tai ole mitenkään ivallinen. Ei vain ole kovin lämminkään.
Mä olen vilaukselta nähnyt hänessä ihan inhimillisiä piirteitä, ja sillä perusteella uskon, että hänellä on vain semmoinen kova suojakuori.
Mutta on ihan mahdollista, että olen väärässäkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua on joskus ainakin luultu virheellisesti ylpeäksi tai ylimieliseksi, kun oon ollut aika hiljaisena ja vaivautuneena joissain isommissa tilaisuuksissa, joissa en tunne juuri ketään. Oikeasti on ollut vain ujo ja vähän epämukava olo, mutta ihan ystävälliset ja epävarmat tuntemukset on itselläni ollut muita kohtaan ja olen jännittänyt niissä tilanteissa.
Sanoisin, että se voi olla ap:n tapauksessa väärä vaikutelma tai tulkinta. Jos useampi henkilö on jotenkin kääntynyt sitä x:ää vastaan, niin se x voi vetäytyä kuoreensa entistä enemmän, kun aistii, ettei hänestä pidetä.
Yleisellä tasolla hyvännäköisiä naisia ja miehiä helpommin tulkitaan ilkeiksi ja ylimielisiksi, jos siis melko hyvännäköinen henkilö on hiljainen tai etäinen. Oletetaan, että niillä hyvännäköisillä olisi hyväkin itsetunto, vaikka totuus voi olla täysin päinvastainen. Ihan samalla tavalla tuntevia ja mahdollisesti epävarmoja he voivat olla sen kuorensa sisällä.
Entäs sitten "ei niin hyvännäköinen" ihminen? Jos hänkin on samankaltainen, kuin mitä mainitsit? Epävarmuus ja ujous ym. voi sielläkin olla taustalla kuin hyvännäköisilläkin. Hän voi olla myös huonosti kohdeltu elämässään, ja on siksi varautunut ja puolustuskannalla, mikä tulkitaan yhtälailla osin väärin muiden toimesta.
Aina kannattaa ensin olettaa, että toinen on ujo. Jos ujoksi oletettu käyttäytyy oikeasti ylimielisesti, niin hän on silloin varmaan ylimielinen. Se ei poissulje ujoutta toisaalta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aina ollut ujo, koska lapsuudessani mua on perheeni taholta lytätty joka käänteessä sekä hakattu hiljaiseksi ja pelokkaaksi. Minua on aina pidetty ylpeänä ja leuhkana, jopa oma lapsuudenperheeni. Tämä kaiken sen pahan lisäksi mitä minulle lapsena tekivät. Muut lapset sitten kiusasivat minua jatkuvasti läpi koko peruskoulun. Oli niin heh heh hauskaa saada minut punastumaan. Nyt aikuisena vuosien terapian jälkeen olen ymmärtänyt miten väärin minua kohdeltiin lapsuudessani. Olen yhä yli nelikymppisenä ujo ja tunnen kaikesta terapiasta huolimatta valtavaa katkeruutta elämäni pilanneita ihmisiä kohtaan. Tätä kaikkea ei tietenkään ole tehnyt helpommaksi se, että olen aina ollut kaunis ja sehän on vaan lisännyt vettä muiden myllyyn. Pärjään jotenkuten nykyään ujouteni kanssa, vaikka yhä huomaan, että jotkut ihmiset haluavat tulkita sen ylimielisyydeksi ja olla siksi hyökkääviä minua kohtaan.
Olen tosi pahoillani puolestasi, vaikken pysty täältä käsin muuta tekemäänkään. Itselläni tuntuu olevan vähän niin, että samankaltaista historiaa on itselläni kuin sullakin, pl. fyysinen väkivalta. Tiedän myös omien vanhempieni lähtökohdat, mitkä vaikuttavat myös. Nyt yritetään sitten vähän paikkailla tilannetta, ja osin onnistuu, osin ei. Tässä on myös eräs muukin taho vaikuttamassa asioihin. Osittain nyt onkin käynyt niin, että nykyään osin valehtelijana pidetään, joten asiaankuuluvaa tukea olen hieman vailla edelleen. Joten pidä kiinni terapiasta, kun sua ei sentään kyseenalaisteta, ja koita saada sellaisia ihmisiä/kavereita ympärillesi, jotka ovat seurasi arvoisia ja jotka eivät anna ulkokuoren hämätä, vaan tulkitsevat ja kohtelevat sua oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujous on synnynnäistä. Minua kohdeltiin pienenä kuin kukkaa kämmenellä, mutta olin ihan erilainen kuin esim. veljeni. Olin ujo ja säikky. Olen vieläkin. Uskon että se voisi monille ihmisille tulla täytenä yllätyksenä. Sittemmin kun maailmalla sai ns. tarpeeksi turpiinsa henkisesti, minusta tuli inhorealistinen kyynikko. En pidä ihmisistä. Jos joku on inhottava, saa minulta kyllä kaksin verroin pahemmin turpiinsa. Evvk. Eli olen yhtä arka sisimmältäni, mutta toinen, kova ja kyyninen puoli on saanut vallan. Sekin on synnynnäistä.
Kiitos rehellisyydestä! Olen itsekin ujo ja olen aina pitänyt hieman tekopyhänä sitä tapaa jolla monet ujot kuvaavat itseään. Aina sen sulkeutuneen kuoren alla on joku hieno herkkä sielu joka ei halua pahaa kärpäsellekään. Valitettavasti myös me ujot olemme vain ihmisiä mekin. Meissäkin on myös huonoja puolia emmekä ole sen parempia ihmisiä kuin muutkaan. Saatamme olla ujouden lisäksi kateellisia, pitkävihaisia, katkeria jne,
Tunnustan! Ainakin pitkävihaisuutta ja katkeruutta täältäkin löytyy... Sekin kyllä aiheuttaa sitten ongelmia muiden kanssa ja käytöksen perimmäiset syyt ymmärretään hieman väärin, vaikka kertoisinkin kantani ja perustelisinkin sen vielä, mutta sekään ei ihan avaudu aina muille. Siis kavereiden ja sukulaisten ym. kesken, joiden seurassa on enemmän oma itsensä ja tulee keskusteltua enemmän asioista kuin isommassa ja tuntemattomammassa porukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on joskus ainakin luultu virheellisesti ylpeäksi tai ylimieliseksi, kun oon ollut aika hiljaisena ja vaivautuneena joissain isommissa tilaisuuksissa, joissa en tunne juuri ketään. Oikeasti on ollut vain ujo ja vähän epämukava olo, mutta ihan ystävälliset ja epävarmat tuntemukset on itselläni ollut muita kohtaan ja olen jännittänyt niissä tilanteissa.
Sanoisin, että se voi olla ap:n tapauksessa väärä vaikutelma tai tulkinta. Jos useampi henkilö on jotenkin kääntynyt sitä x:ää vastaan, niin se x voi vetäytyä kuoreensa entistä enemmän, kun aistii, ettei hänestä pidetä.
Yleisellä tasolla hyvännäköisiä naisia ja miehiä helpommin tulkitaan ilkeiksi ja ylimielisiksi, jos siis melko hyvännäköinen henkilö on hiljainen tai etäinen. Oletetaan, että niillä hyvännäköisillä olisi hyväkin itsetunto, vaikka totuus voi olla täysin päinvastainen. Ihan samalla tavalla tuntevia ja mahdollisesti epävarmoja he voivat olla sen kuorensa sisällä.
Entäs sitten "ei niin hyvännäköinen" ihminen? Jos hänkin on samankaltainen, kuin mitä mainitsit? Epävarmuus ja ujous ym. voi sielläkin olla taustalla kuin hyvännäköisilläkin. Hän voi olla myös huonosti kohdeltu elämässään, ja on siksi varautunut ja puolustuskannalla, mikä tulkitaan yhtälailla osin väärin muiden toimesta.
En ole tuo kenen viestiä kommentoit, mutta vastaan silti. Valitettavasti on niin, että hyvännäköisiltä odotetaan ja oletetaan enemmän kaikkea. Heidän pitäisi olla aina ystävällisiä ja ja ja, melkein yli-ihmisiä. Voit uskoa, että kun on kaunis ja ujo ja ujous tulkitaan flirttailuksi, ei tällainen paletti ole ollenkaan helppoa. Ja vielä kysymykseesi. Olen nykyään lihonut ja nyt en saa enää niin paljon (kaipaamatonta) huomiota, mutta olen sama ujo ihminen yhä, eli tunnen ja tiedän asian molemmat puolet näin.
Vierailija kirjoitti:
Joo, tiedostan hyvin, että voin olla X:n suhteen väärässä ja muut oikeassa. Siksi oikeastaan kyselenkin täällä. En itse pidä häntä niinkään ylimielisenä, koska ei hän ihmisiä ilkeästi kohtele tai ole mitenkään ivallinen. Ei vain ole kovin lämminkään.
Mä olen vilaukselta nähnyt hänessä ihan inhimillisiä piirteitä, ja sillä perusteella uskon, että hänellä on vain semmoinen kova suojakuori.
Mutta on ihan mahdollista, että olen väärässäkin.
ap
Onko työ sellainen jossa täytyy olla erityisen lämminhenkinen ihminen? Mietin kun korostat tuota monessa viestissä, eli eikö se riitä että hoitaa työnsä muuten hyvin ja on ystävällinen, tämänkin aiemmista viesteistä ymmärsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on joskus ainakin luultu virheellisesti ylpeäksi tai ylimieliseksi, kun oon ollut aika hiljaisena ja vaivautuneena joissain isommissa tilaisuuksissa, joissa en tunne juuri ketään. Oikeasti on ollut vain ujo ja vähän epämukava olo, mutta ihan ystävälliset ja epävarmat tuntemukset on itselläni ollut muita kohtaan ja olen jännittänyt niissä tilanteissa.
Sanoisin, että se voi olla ap:n tapauksessa väärä vaikutelma tai tulkinta. Jos useampi henkilö on jotenkin kääntynyt sitä x:ää vastaan, niin se x voi vetäytyä kuoreensa entistä enemmän, kun aistii, ettei hänestä pidetä.
Yleisellä tasolla hyvännäköisiä naisia ja miehiä helpommin tulkitaan ilkeiksi ja ylimielisiksi, jos siis melko hyvännäköinen henkilö on hiljainen tai etäinen. Oletetaan, että niillä hyvännäköisillä olisi hyväkin itsetunto, vaikka totuus voi olla täysin päinvastainen. Ihan samalla tavalla tuntevia ja mahdollisesti epävarmoja he voivat olla sen kuorensa sisällä.
Entäs sitten "ei niin hyvännäköinen" ihminen? Jos hänkin on samankaltainen, kuin mitä mainitsit? Epävarmuus ja ujous ym. voi sielläkin olla taustalla kuin hyvännäköisilläkin. Hän voi olla myös huonosti kohdeltu elämässään, ja on siksi varautunut ja puolustuskannalla, mikä tulkitaan yhtälailla osin väärin muiden toimesta.
En ole tuo kenen viestiä kommentoit, mutta vastaan silti. Valitettavasti on niin, että hyvännäköisiltä odotetaan ja oletetaan enemmän kaikkea. Heidän pitäisi olla aina ystävällisiä ja ja ja, melkein yli-ihmisiä. Voit uskoa, että kun on kaunis ja ujo ja ujous tulkitaan flirttailuksi, ei tällainen paletti ole ollenkaan helppoa. Ja vielä kysymykseesi. Olen nykyään lihonut ja nyt en saa enää niin paljon (kaipaamatonta) huomiota, mutta olen sama ujo ihminen yhä, eli tunnen ja tiedän asian molemmat puolet näin.
Ymmärrän, mutta onko todellakin näin, että vain hyvännäköisiltä odotetaan ja oletetaan enemmän kaikkea? Itse olen ollut kai aika tavanomainen, eli en niin hyvännäköinen, mutta ehkä semmoinen omalla tavallaan tavanomainen, tai ehkä erikoisen näköinen/oloinen, ja ehkä myöhemmin vaan "tavis". Mutta niin kuin kaverikin aikoinaan sanoi, että muuten olen ns. normaali, mutta sitten kun avaan suuni, niin "poikkeavuus" tulee esille. Mutta siis porukassa ja vieraammassa seurassa en juurikaan tuo itseäni esille, vaan olen varautunut/hiljainen enkä niin sosiaalinen. Mutta vaikka en olekaan siis varsinaisesti hyvännäköinen, niin elämä/ihmiset ovat kolhineet ja olen kyllä kokenut, että ns. meikäläisiltäkin odotetaan yhtä ja toista kuitenkin.
Nro 76:
Siinä mielessä kyllä, että päätökset liittyvät ihmisiin. Ja toisaalta me ollaan työyhteisö, eli ollaan tekemisissä toistemme kanssa.
X on kyllä minulla ollut ihan ystävällinen, mutta joillekin muille heidän mukaansa nokkava, pöyhkeä, ylimielinen.
Mun fiilis on, että on epävarma, ujo ja ehkä jotenkin estynyt, kieltää tunteensa. Pöyhkeys ja ylimielisyys selittyy mun mielestä sillä, että hänet on vähän ajettu nurkkaan ja puolustautuu. Ja osaksi vetää roolia, antaa itsestään itsevarmempaa kuvaa kuin mitä on.
Kiistelty hahmo jossain määrin.
Olisikohan mahdollista, että jokainen keskittyisi oman elämänsä asioihin enemmän kuin työkaverin. Mistä tiedätte mitä kukin käy elämässään läpi, ei kai näistä mitään ilmoitusvelvollisuutta ole. Työkaveri voi olla ajatuksissaan läheisen kuoleman tai sairastumisen vuoksi. Sekin tietysti pitäisi kaikille kuuluttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujous on synnynnäistä. Minua kohdeltiin pienenä kuin kukkaa kämmenellä, mutta olin ihan erilainen kuin esim. veljeni. Olin ujo ja säikky. Olen vieläkin. Uskon että se voisi monille ihmisille tulla täytenä yllätyksenä. Sittemmin kun maailmalla sai ns. tarpeeksi turpiinsa henkisesti, minusta tuli inhorealistinen kyynikko. En pidä ihmisistä. Jos joku on inhottava, saa minulta kyllä kaksin verroin pahemmin turpiinsa. Evvk. Eli olen yhtä arka sisimmältäni, mutta toinen, kova ja kyyninen puoli on saanut vallan. Sekin on synnynnäistä.
Kiitos rehellisyydestä! Olen itsekin ujo ja olen aina pitänyt hieman tekopyhänä sitä tapaa jolla monet ujot kuvaavat itseään. Aina sen sulkeutuneen kuoren alla on joku hieno herkkä sielu joka ei halua pahaa kärpäsellekään. Valitettavasti myös me ujot olemme vain ihmisiä mekin. Meissäkin on myös huonoja puolia emmekä ole sen parempia ihmisiä kuin muutkaan. Saatamme olla ujouden lisäksi kateellisia, pitkävihaisia, katkeria jne,
Tunnustan! Ainakin pitkävihaisuutta ja katkeruutta täältäkin löytyy... Sekin kyllä aiheuttaa sitten ongelmia muiden kanssa ja käytöksen perimmäiset syyt ymmärretään hieman väärin, vaikka kertoisinkin kantani ja perustelisinkin sen vielä, mutta sekään ei ihan avaudu aina muille. Siis kavereiden ja sukulaisten ym. kesken, joiden seurassa on enemmän oma itsensä ja tulee keskusteltua enemmän asioista kuin isommassa ja tuntemattomammassa porukassa.
En tunnista, sanotaanko niin. En ole pitkävihaisuuteen taipuvainen yleisesti ottaen. Pidän tärkeänä sitä että jaksaa antaa anteeksi. Se on ollut elämäni vaikeimpia läksyjä. Pidän itseäni itsekkäänä, koska en ole kauhean kiinnostunut muista ihmisistä vaan ennemmänkin asioista. Olen arka sisimmältäni. Jos joku pettää luottamukseni, en ole enää tekemisissä. Kyseinen ihminen ei enää sen jälkeen kiinnosta enkä halua sellaisia elämääni. Jos joku ei ole puolellani, en vaivaudu. Hän ei tule koskaan olemaankaan puolellani vaikka kuinka näyttelisi muuta. Tiedän sen kokemuksesta.
Tämä. Juuri näin minäkin ajattelen. Ihmisen mitta on se miten hän kohtelee muita.