Mitä sellaista voit kertoa synnytyksestä, jonka olisit itse toivonut tietäväsi ennen sitä?

Mut joo, tärkeintä on kuunnella omaa kehoaan... Jokainen saa synnyttää omalla tavallaan. Mutta hoitajien täytyy myös kertoa, mikä olisi vauvan etu, jos äidin toiveet olisivat vauvalle haitallisia.

Että luomusynnytyksestä toipuu nopeammin kuin jos on käyttänyt vahvoja puudutteita, tämän sain kuulla kokeneelta kätilöltä ja olen todennut omissakin synnytyksissä (yhteensä 5 kpl, kolme luomuna). Samoin vauva on heti alussa virkeämpi, jaksaa imeä paremmin jne.

Että supistukset voi tuntua vain selkäkipuina.

Synnyttämisessä on lohdullista se, että jälkikäteen ei enää tarkalleen muista, miltä synnytyssupistukset ja kivut tuntuvat. Toki siinä hetkessä kipu on kova, ja muistan edelleen kuinka hirvittävän kipeä olin, mutta tajusin jo muutaman kuukauden jälkeen, että en enää osaa kunnolla eläytyä siihen, miltä esim. avautumisvaiheen loppu tuntuu. Mieli jotenkin suojelee itseään, niitä kipuun liittyviä kauhun hetkiä ei enää pysty elää uudelleen, mikä on hyvä asia. Toki muita synnytystilanteeseen liittyviä huolia, tunteita ja pelkoja pystyy vielä pyörittämään päässään ties kuinka kauan, mutta varsinainen synnytyskipu ei samalla tavalla traumatisoi, että öisissä painajaisissaan tuntisi taas synnytyssupistukset uudelleen ja uudelleen.

Varmaan sitten, jos toivottavasti saan vielä toisen lapsen, tulen muistamaan, että ai niin, tämä oli tätä. Mutta nyt pystyn mielessäni kuvitella, miltä tuntuu esim. lyödä varpaansa pöydän jalkaan. En kuitenkaan pysty kuvitella, miltä minusta tuntui silloin, kun huusin suoraa kurkkua avautumisvaiheen lopun ajan.

Tämä ilmiö varmaan selittää sen, miksi synnytyskipu traumatisoi vähemmän naisia kuin luulisi sen perusteella, millaista puuhaa synnyttäminen on. Kipua pelkääville ensisynnyttäjille sanoisin kuitenkin, että toki on hyvä perehtyä kivunlievityksiin ja esittää toiveitaan, koska turha kärsimys on turhaa, mutta kipua ei kannata liikaa etukäteen pelätä. Se on olemassa siinä synnytyshetkessä, mutta katoaa sen jälkeen. Se katoaa todennäköisesti myös muistista, eikä jää rikkomaan ja jäytämään sinua. Muut synnytykseen liittyvät seikat voivatkin jäädä vaivaamaan. Enkä halua missään nimessä vähätellä synnytyskipuja, itsekin aion ottaa ensi kerralla kaiken kivunlievityksen mitä annetaan. Itse vaan pelkäsin ennen ensisynnytystä sitä, miten synnytyskipu tulee vaikuttamaan minuun ja aiheuttamaan traumoja, mutta tämä unohdusefekti tulikin isona yllätyksenä, samaa olen kuullut synnyttäneiltä kavereilta.

Että on normaalia että vauvan puskiessa kohdusta tulee samalla peräsuolesta ulostetta. Olin niin nolona että vauvan saaminen syliin oli jäädä kakkoseksi kakkoselle :(

Vierailija kirjoitti:

Näin oli minulle kyllä moni sanonut, mutta en sitä uskonut ennenkuin itselle niin kävi. Eli sen kivun unohtaa. Toki tiesin että esikoisen syntymä sattui, mutta todella sen muistin vasta kun olin sitä toista synnyttämässä. Aivot suojelevat pahimmalta ja kyllä se syntyvyyteenkin vaikuttaisi jos sen todella muistaisi... Nyt kummankin synnytyksen muistot ovat tuolta osin taas haalistuneet. Voi olla että jos kolmannen kerran oisin tuossa tilanteessa niin muistuisivat taas mieleen.

Kaikilla ei unohdu. Äitini synnytti vain minut ja hän kertoi minulle jo ollessani nuori, ettei ollut osannut kuvitella niin hirveitä kipuja kuin synnytyskivut hänellä olivat. Hän oli nuorena kärsinyt myös kovista kuukautiskivuista, mutta synnytyskivut olivat niitäkin pahemmat. No, tuosta oli se etu, ettei tullut itselle yllätyksenä. Pyysin kaikki mahdolliset kivunlievitykset.

Pari puudutuspiikkiä ja epiduraali, niin ei satu yhtään.

Makuulta ei kannata synnyttää.

Vierailija kirjoitti:

Sen että kannattaa seistä ja liikkua. Se on todella paljon vähemmän tuskaista kuin makaaminen. Kivun kannattaa myös antaa "mennä läpi", ei vastustaa sitä. Tajusin tämän toisessa synnytyksessäni, ja homma alkoi heti edetä kun lopetin vastustamisen ja jännittämisen kivun tullessa.

Tämä! Kivun pitää nimenomaan antaa ottaa valtaansa, ei jännittää, muuten synnytys voi jopa pysähtyä tai supistukset ovat kipeitä, mutta mitään ei tapahdu. Monilla myös kovien kipujen päätteeksi jokin puudute voi toimia samoin, kroppa rentoutuu eikä vastusta.

Se mitä en ehkä tiedostanut ja tuli ystävättärellekin vähän kuin yllätyksenä: vauvan synnyttyä synnytys ei olekaan vielä ohi. Myös istukka pitää saada ulos!

Että kaikki kauhutarinat, tuskalliset synnytykset ja repeämät voivatkin olla asioita jotka eivät ehkä milloinkaan kosketakaan minua. nousin vartti synnytyksestä jaloilleni ja halusin ekan päivän jälkeen kotiin jotta vauva olisi oikeasti ninun eikä sairaalan omaisuutta ja että miehenkin sallittaisiin osallistua vauva. hoitoon. Kuukausi synnytyksestä en edes näyttänyt vastasyntyneen äidiltä.

Ja olin surutyön tämän puolesta jo tehnyt raskauden puolesta. Ajattelin että aivan sama miten käy ja niinpä se lopulta olikin.

Menin ekaan synnytykseen aika pitkälti sillä asenteella, että turha stressata kun en enää voi asialle mitään, vauva syntyy. Eka alkoi vielä syntyä niin aikaisinkin, että en ehtinyt ollenkaan ajatella synnytystä kun olin sen niin aktiivisesti vielä blokannut mielestäni. Moni asia yllätti, mutta eniten se että kipua en muista ollenkaan, siis miltä se tuntui. Seuraavissa synnytyksissä kipu järkytti joka kerta, tuli ihan yllätyksenä, onneksi aaltomaista, mutta aallot muuttui myrskyksi!... Mutta hyvin meni, palauduin täysin vaikka lähtotilannekin oli priimaa. Moni kauheus jäi kokematta enkä niistä mitään tiedä.

Imettämisen hirveys yllätti, siitä ei varoittanut kukaan. Kuinka karmeilta tissit voivat näyttää kun ne ovat hormonien vuoksi turvonneet pääsi kokoisiksi vähintään eikä maitoa silti tule. Sitten maito nousee ja ne näyttää sellaiselta liioitellulta stressipallolta, jossa on nystyrät, ainakin mulla kun maitoa tuli liikaa ja koko ajan lisää.... Ja ai vit tu että sattui, vähintään yhtä paljon kuin synnyttäminen paitsi että koko ajan. Aivan kuin miljoonia hiuksenohuita haavoja olisi nännit täynnä ja joku IMEE NIITÄ KOKO AJAN samalla kun kainaloosi turvonneet tissit itsessäänkin on niiiiiin pirun kipeät :''''((((

Ihme kyllä tissitkin näyttää hyvältä imetysten jälkeen eikä roiku koska ovat kevyemmät kuin olivat aiemmin. Eivät ihan yhtä kiinteät kuitenkaan. Mutta se kipu... olikohan sen arvoista, kyllä kai. Turha sitä enää on miettiä :D