Mitä sellaista voit kertoa synnytyksestä, jonka olisit itse toivonut tietäväsi ennen sitä?

Että kuinka voimauttava synnytys voi olla. Ja kuinka armolias sitä on omaa kroppaa kohtaan kun on kantanut ja synnyttänyt lapsen. Synnytykset on kaikki omanlaisia, jollakin jää huono fiilis ja joillekin hyvä. Kuuntele itseä ja luota omaan tunteeseen. Puolison läsnäolo oli itselle paras kivunlievitys, mutta kunnioitan ja ymmärrän jos ei halua ketään mukaan synnytykseen. Tsemppiä ja valoisia odotushetkiä.

Että synnytyskivut voivat olla aivan järkyttäviä, vaikka olisi miten hyvin asennoitunut ja vaikka miten hengittelisi, että virheasennossa syntyvän lapsen pää voi painaa kerran auenneen kohdunkaulan uudelleen kiinni ja että epiduraali lakkaa vaikuttamasta, kun sitä on käyttänyt tarpeeksi pitkään. Synnytys kesti reilusti yli vuorokauden, päättyi sektioon, jossa puudutus ei myöskään toiminut kunnolla ja josta toipuminen oli todella hidasta ja kivuliasta.

En tiennyt, että epiduraalipuudutus ei välttämättä toimi. Ihan turhaan laitettiin, kun oli jo myöhäistä. Positiivinen yllätys oli se, että ensimmäinen ja ainoa lapsi syntyi neljässä tunnissa. Supistukset olivat karseat, mutta kuten lääkäri jälkikäteen totesi, niin yhtä tykitystä on ollut, mutta kestipä sitten lyhyemmän aikaa.

Se, miten sekaisin ja poissa tästä maailmasta olin kipujen ja ilokaasun takia. Ei ollut mitään kontrollia mihinkään, en nähnyt mitään, en tajunnut missä milloinkin mentiin ja ketä oli paikalla, lapseen kiinnitin huomiota vasta kun se makasi kapaloituna sängyssään vieressäni, ja jälkeenpäin oli pahoinpidelty olo enkä muistanut paljon muuta kuin kivun.

No itsehän luulin, että vaihtoehdot on joko se, että kaikki menee suht helposti kuten äidilläni oli mennyt, tai sitten kuolet. Näinhän se ei ole vaan siinä välissä on kaikenlaisia vaihtoehtoja, joista osa vaikuttaa loppuelämän ajan. Lapsi oli iso ja molemminpuolisesta epparista huolimatta repesin pahasti ja sain isot laskeumat. Repeämät ompeli joku kätilöopiskelija. Mitään näistä ei ole tähän päivään mennessä korjattu, vaikka aikoinaan hain apua monta kertaa (yksityisellä olisi saanut korjauksia rahalla, mutta ei ole varaa).

Neuvoni on, että ota mukaan joku sellainen, joka pitää puoliasi tarvittaessa tiukastikin. Kukaan läheinen ei välttämättä ole sellaisessa tilanteessa hyvä vaihtoehto.

Eniten kummastelin sitä, että täysin terve lapsi vietiin vauvalaan (tai ainakin hoitajien huomaan) siihen asti, että spinaalipuudutuksen teho loppui. Sain lapsen ensimmäisen kerran syliini vasta hänen ollessaan jo melkein 2 vrk ikäinen, koska ennen sitä en kyennyt noutamaan lasta vierelleni.

En tiennyt, että kipujen takia voi mennä tajuttomaksi. Aina oli liian aikaista tai liian myöhäistä saada kipulääkettä, vaikka miten anelin ja lopulta elimistöni petti totaalisesti, verenpaine romahti ja heräsin elvytyksen jälkeen teholla. Synnytyskertomuksen mukaan normaali synnytys, äidillä alhainen kipukynnys, EI SILTI HALUA LÄÄKITYSTÄ!

Että alapää voi olla kuin jauhelihaa seuraavat pari viikkoa ja että synnytyksen jälkeinen aika voi olla pahempaa kuin itse synnytys.

Vierailija kirjoitti:

Että kuinka voimauttava synnytys voi olla. Ja kuinka armolias sitä on omaa kroppaa kohtaan kun on kantanut ja synnyttänyt lapsen. Synnytykset on kaikki omanlaisia, jollakin jää huono fiilis ja joillekin hyvä. Kuuntele itseä ja luota omaan tunteeseen. Puolison läsnäolo oli itselle paras kivunlievitys, mutta kunnioitan ja ymmärrän jos ei halua ketään mukaan synnytykseen. Tsemppiä ja valoisia odotushetkiä.

En kyllä ole mitään tuollaista armollisuutta kokenut. Edelleen haluan näyttää hyvältä.

Ai niin! Kun sinua tikataan, käske leikata hittoon kaikki retaleet sieltä. Ottaa päähän kun lepattaa jotain ihme repaleita ikuisesti synnytyksen jälkeen. Ei noita koskaan tule mentyä minnekkään korjaamaan ja nolottaa seksissä.

Kun mä sain lapsen, oli tapana tehdä viilto, jotta on kivempi kursia kasaan.

Kielsin tarttumasta veitseen, ellei jommankumman henki ole vaarassa.

En saanut yhtään tikkiä. Erikseen jouduin veitsen kieltämään.

Epiduraalin jälkeen ei satu. On kuin isolla kakalla.

Juu ei kannata antaa leikellä. T: väliliha on muisto vain

Ei saa missään nimessä ponnistaa heti kun siltä tuntuu. Sen jos teet, niin synnytys pitkittyy ja vaikeutuu.

Että siella sairaalahuoneessa ei ole mitään edes kohtuullisen mukavaa tuolia sängystä puhumattakaan jossa kumppani voisi myös nukkua sen aikaa kun odotetaan varsinaisen synnytyksen käynnistymistä. Itselläni siis lääkkeillä käynnistetty synnytys ja yön yli odoteltiin.

Se ei auta mitään että molemmat vanhemmat alkaa sen vauva-ajan univelkaisina ja sekavina. Hitsi että inhoan sairaaloita.

Että mies ei auta tai helpota oloa synnytyksessä vaan voi pahentaa sitä. Olisi pitänyt olla doula.

Imetys on aluksi vaikeaa ja sattuu. Myöhemmin se voi sujua hyvin. Tuntuu epäreilulta, että kun on selvinnyt synnytyskivuista, on edessä kipua rinnoissa.

Vierailija kirjoitti:

Että emättiven voi venyttää etukäteen synnytystä edeltävillä parilla viikolla, jolloin repeämiä ei tule ja palautuminen on nopeaa. Googlaa epinodelphie.

Tämä kertaa miljoona

Alapään tikkaaminen on tosi kivuliasta synnytyksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että pienikin vauva voi räjäyttää toosan riekaleiksi. Synnytys kesti 7h, ponnistusvaihe 20 min, vauva 2,9kg ja 13 tikkiä.

Niinpä. Mun vauva oli ennenaikainen vauva, n. 2 kg ja toisen asteen repeämät. Ja ihmiset kehtas sanoa: no sulla oli sitten helppo ponnistus kun noin pieni vauva.

Joo ei se vauvan koosta ole kiinni vaan kudoksien venymisestä. Mulla vedettiin pieni vauva väkivalloin imukupilla ulos, sellainen pahempi ”syvä” imukuppi. Todellakin persaus riekaleina, sulkijalihas rikki, 3.ast repeämä ja 75 tikkiä kolmessa eri kerroksessa. Se joka epäili että toosa riekaleina 13 tikkiä ei ole vielä riekaleita nähnytkään...