Mitä sellaista voit kertoa synnytyksestä, jonka olisit itse toivonut tietäväsi ennen sitä?

Ettei se ollut niin kivuliasta kuin olin odottanut, mulla oli ollut lähes yhtä pahoja menkkakipuja hetkittäin. Ei mikään huviretki , mutta ei kauhujen yökään.

Synnytin yksin enkä kaivannut miestä kertaakaa. Sen muistan etten olisi missään nimessä kestänyt minkäänlaista kosketusta. Olin omassa kuplassani.

Pelkäsin ennakkoon ponnistusvaihetta, ajattelin, että se koskee järkyttävästi ja joka paikka repeää.

Omalla kohdalla ponnistusvaiheet olivat lyhyitä ja kivuttomia. Supistukset oli ne jotka sattui mielettömästi, varsinkin loppuvaiheessa.

Että se on helppoa, kivun kestää ja se häviää kun rakkaus on nostettu rinnallesi.

Mä muistan epäuskoni pari päivää synnytyksen jälkeen että mistä nuo järkyt daisarit on tullut mun kroppaan. Kivikovat greipit 😁

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin ennakkoon ponnistusvaihetta, ajattelin, että se koskee järkyttävästi ja joka paikka repeää.

Omalla kohdalla ponnistusvaiheet olivat lyhyitä ja kivuttomia. Supistukset oli ne jotka sattui mielettömästi, varsinkin loppuvaiheessa.

Samalta minusta tuntui. Ponnistusvaihe tuntui melkeinpä mukavalta ja helpottavalta niiden kauheiden supistusten jälkeen.

Se oli parempi kun ei tietänyt mitään silloin ekalla kerralla. Ainakin sen että huutaminen ei vähennä kipua päin vastoin. Vasta viimeisellä kerralla osasin oikeasti hengittää ja oli elämäni helpoin synnytys.

Supistus, oksennus, supistus, oksennus jne. vuorokauden ajan. Vatsan sisältö loppui tietysti aika pian, mutta se oksennuskoiristus jokaisen supistuksen jälkeen oli kamala. Olisi ollut kiva hengittääkin välillä.

Itse toivoin, että mulle olis hätäsektion aikana kerrottu se, että käsieni vapina johtui puudutusaineesta. Ihmettelin suuresti käsieni vapinaa ja heilumista, vaikka koin olevani rauhallinen. Luulin sen johtuvan jostain shokista. Kysyin lääkäriltä ja hoitajilta, että miksi käteni vapisevat, ja vastaukseksi sain vain että "se on ihan normaalia".

Vierailija kirjoitti:

Kemiat kätilön kanssa ei välttämättä kohtaa. Näin kävi minulle toisella kerralla. Jouduin käyttämään ihan turhaa energiaa kätilön kanssa kinasteluun ja välillä piti ihan suuttua kun pelkkä puhe ei riittänyt. Enkä halunnut mitään erikoista muuta kuin toimivan ilokaasun ja puudutuspiikin välilihaan.

Mulle kävi näin ensimmäisen synnytyksen kohdalla. Oli muuten suht helppo ja nopea synnytys, mutta todella ikävä kokemus kätilön vuoksi

Minulle sanottiin, että kivun unohtaa heti, kun saa vauvan syliin. En unohtanut, ja synnytyksen jälkeen oli vielä monta kivuliasta hetkeä. En tajunnut, miksi kötilö tuli survomaan kipeää mahaani nyrkeillä eikä edes selittänyt, miksi niin pitää tehdä. Huidoin vain kätilön käsiä kauemmaksi.

Itsekin luulin, että imettäminen on helppoa. Eipä ollut, maitoa ei vain tullut juuri nimeksikään. Sekin tuli yllätyksenä, että se vauvan imemä "maito" voi olla isoksi osaksi verta. Kun näin pulautuksessa verihyytymiä, niin imetys loppui siihen.

Se oli yllätys miten paljon imettämisen aloitus koski. Mulla on sisäänpäinkääntyneet ja hyvin pehmeät nännit, kipu oli todella kova, mutta lopulta helpotti.

Kaikki kertoivat synnytyksen sattuvan todella paljon, joten yllätyin, ettei se sitten niin hirvittävän paljon sattunutkaan. Muistutti erityisen pahoja menkkakipuja supistukset. En halunnut käyttää kipulääkkeitä enkä halunnut, että kukaan koskee minuun koko aikana. Olin ihan hiljaa juuri samoin kun edeltäväkin kuvasi, omassa kuplassani. 

Toki sekin vaikutti synnytyksen helppouteen, että itse synnytys kesti viitisen tuntia. Käynnistys kesti pari päivää, mutta varsinaisesti synnytin noin neljässä ja puolessa tunnissa. Hyvin jaksoin, minulla oli aika kova kuntokin, ehkä sekin vaikutti. 

Joku kommentoi, että kätilön kanssa ei välttämättä kemiat kohtaa. Totta. Voi käydä myös niin, että yhden parin tunnin synnytyksen aikana saatkin neljä eri kätilöä. Näin kävi minulle. Ei ollut edes tukihenkilöä mukana. Olin yksin synnyttämässä, kun mies oli toisen lapsen kanssa kotona.

Ehkä sen että jos annat puuduttaa ittes kunnolla, et välttämättä huomaa kun pusket liian nopeasti tai väärään aikaan ja revit ittes. Puudutuksen riskeistä ei ole puhuttu missään. Liekkö niitä edes tajutaan.

Seuraavat asiat yllättivät:

- ponnistuksen tarve tuntuu peräsuolessa, vähän niin kuin olisi tarve ulostaa

- oksentaminen kovien supistusten vuoksi

- synnytys ei pääty vauvan tuloon, vaan vielä painellaan istukka ulos

- jälkivuodon määrä, siis jestas käytetään lasten vaippoja, mikään terveysside ei riitä

- jälkivuoto kesti kaksi viikkoa

- kuinka kivalta tuntui vetää ilokaasua.

Ihan samoja muistoja kuin muillakin tähän asti. Että kivut loppuvat muka kuin seinään kun lapsi syntyy. Synnytin kolme kertaa ja joka kerralla laitettu tikkejä, joiden laitto sattui ja sen jälkeen istuminen sattui julmetusti. Esikoisesta makasin kuukauden, kun alapää ei kestänyt kuin hetkittäistä istumista. Imetyksen sattumien oli todella suuri yllätys. Rinnanpäät verillä aina ekat viikot. Olisin halunnut tietää nämä asiat etukäteen.

No sen ettei epiduraali välttämättä auta tai mikään muukaan lääkkeellinen kivunlievitys ja sen että siihen synnytykseen voi mennä 18 tuntia.

En tiennyt seuraavia asioita :

Makuulla on helpointa imettää

Lapsi herää öisin monta kertaa 7 vuotta

Sektion yhteydessä maha voidaan purkaa uudestaan auki kun sovittu sektio jääkin tekemättä lääkärin vaihduttua kesken matkan

Että voin joutua teholle ja eroon vauvasta

Kuinka Vauvamyönteisyys voikin tarkoittaa äidin laiminlyöntiä

Että kun tulee ne vikat supparit, joiden aikana vauva syntyy, niin vaikka et itse ponnistaisi, kroppasi voi tehdä niin! Kätilö huusi minulle "älä ponnista!", minä huusin takaisin, etten teekään niin- mutta kroppani oli kuin kouristuksen riivaama, kohtu/vatsalihakset/mitä olivatkaan työnsivät itsestään vauvaa ulos. 

Maidonnousu voi aiheuttaa itkuisuutta, itse itkin huutamalla samana yönä kun se alkoi herumaan. 

Että voit revetä myös sisältäpäin. 

Rasvasin ja venytin ahkerasti välilihaani ennen synnytystä, koska kudokseni ovat mallia "repeää, ei jousta". No juu, väliliha ei sitten revennytkään- mutta sisältä repesin niin pahasti, että jouduin leikkuriin heti kun vauva oli syntynyt! 

Se yllätti, miten voimakkaasti supistukset tuntui perseessä! Oletin, että supistukset tuntuis samalta ku menkkakivut, eli lähinnä alavatsassa. Välillä tuntu kuitenki enemmän persiissä ku missään muualla. :D