Lue keskustelun säännöt.
Anopin ensimmäinen lapsenlapsi ja rajat.
Anopilla on tapana tulla kylään miten sattuu, etukäteen ilmoittamatta. Ja USEIN! Jonkin verran on tuota onnistuttu vähentämään ihan sillä, että on pidetty kiinni jo sovituista menoistamme, eli ei olla anopin yllätysvierailun takia jätetty väliin mitään, vaan pahoiteltu, että ollaan jo sovittu menevämme tänään muualle ja siihen on ollut anopin tyytyminen, vaikka ajaa meille viidenkymmenen kilometrin päästä. Mitäs ei ilmoita ja kysy sopiiko. Mutta silti tulee kylään pari kolme kertaa viikossa ja olettaa, että aina on tarjottavaa valmiina ja ollaan valmiita seurustelemaan. Missään ei vahingossakaan auta.
Nyt on kuitenkin ensimmäinen lapsenlapsensa pian meille syntymässä ja pelkään, että sama meno jatkuu ja entisestään pahenee, emmekä saa hetken rauhaa vauvan kanssa. Minähän varmaan anopin mielestä voin ottaa vieraita vastaan milloin vain, kun olen äitiyslomalla, ja anoppi on todella innoissaan vauvasta. Itse haluaisin kuitenkin ihan kaikessa rauhassa tutustua vauvaan, enkä kaipaa ketään vieraita ainakaan ensimmäiseen pariin viikkoon. Enkä jatkossakaan halua, että meille pamahdetaan kylään tuosta vain. Pienen vauvan kanssa saa valvoa ihan tarpeeksi ja varmasti koetan nukkua päiväunetkin kun vauva nukkuu, mutta miten se onnistuu, jos anoppi tunkee kylään ilmoittamatta harva se päivä!
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä juttuja.. Itse olen siinä tilanteessa, että vanhin poika asuu avokkinsa kanssa omassa kodissa, ei lapsia. Meillä kotona eletään lapsiarkea, pienin ala-asteen aloittanut. Pojan luokse on näköjään turha odottaa kutsua, sitä ei ole tullut kun synttäreiksi, itse olen kutsunut itseni sinne muutaman kerran kuluvan vuoden aikana ja tietysti useamman kerran heidät meille kotiin. Joskus kun olen yrittänyt järjestää kyläilyjä sinne useammin, niin on tullut selväksi, että ei innosta, koiraakin ollaan pyydetty monesti hoitoon mutta se menee aina pojan anopille, on tunne, että tämä on miniän mielipide ja toive enemmän kun poikani, mutta olkoon.. Kun nähdään, ollaan iloisia tapaamisesta, autellaan remonteissa tarvittaessa mutta ei tulla sotkeentumaan toisten tyyliin asua ja elää. VAAN nyt alkaa pikkuhiljaa elää pelko tulevasta isovanhemmuudesta, olen tosi lapsirakas ja haluaisin toki olla tulevan lapsenlapseni elämässä. Tuntuu vain, että miniällä on jo etukäteen suunnitelmat ja pelko siitä, että tunkeudun heidän reviirille? Miniällä on vahva oma maku ja oma tyyli, minusta se on hienoa. Olen aina kehunut häntä, enkä koskaan edes piilovihjaise omia neuvojani tai mielipiteitäni heidän elämäntyylistä. Toivottavasti olen antanut hyvän kuvan itsestäni ja saan tulla vauvaa katsomaan..
Voi olla, että miniäsi on "hankala", mutta kannattaa nyt ihan tulevaisuuden vuoksi lakata miettimästä asiaa niin. Tarkoitan, että jos kokoajan mietit ja puntaroit, että onko miniäsi ajamassa sinua ulkopuolelle, niin ennen pitkää se vaikuttaa sinun käytökseesi ja kierre on valmis. Suosittelen, että kun tarjoat apua johonkin, ja apua ei oteta vastaan, niin et ala edes miettimään johtuuko se miniästäsi ja olisiko poikasi sittenkin halunnut apuasi. Kuvittele heitä ystäväpariskunnaksi: miten toimit vastaavassa tilanteessa esimerkiksi tuon koiranhoidon suhteen? Niinpä, et ala ottamaan asiaa loukkauksena tai merkkinä toisen osapuolen ilkeydestä, vaan toteat että he eivät nyt tarvinneet apuasi ja annat asian olla. Sillä ei ole merkitystä onko se totta, vaan sillä että kunnioita ystäviesi parisuhdetta, niin ettet asialla vaivaa edes päätäsi. Ja niinhän ihmissuhteissa toimitaan, tarjotaan apua ja jos sitä ei tarvita, niin asialla ei enää vaivata itseä tai muita. En tarkoita, että olisit väärässä, vaan yritän antaa vinkkiä, miten saat ok välit ajatellen tulevaa lastenlasta.
Älä suhtaudu poikaasi ja miniääsi niin, että sinä ja miniä ikäänkuin taistelette pojastasi ja lapsenlapsien huomiosta/rakkaudesta/lisää itse mitä mieleesi tuleekin (et varmasti näin mielestäsi teekään, mutta usko tai älä, oman pojan aikuistumisen todellinen hyväksyminen voi olla vaikea paikka). He ovat tiimi, ja sinulle ei kuulu heidän mahdolliset erimielisyydet ja neuvottelut asioista. Jos heillä onkin joskus erimielisyyttä koiran tai lasten hoidosta, niin se on heidän asiansa. Älä arvaile sellaisia asioita, mitä sinulle ei ole kerrottu, koska joko 1) tällaista asiaa ei ole omassa tai 2) he ovat ajatelleet ettei asia sinulle kuulu.
Parhaat välit miniään syntyvät, kun kiinnostut hänestä ihmisenä ja kohtelet kuin kohtelisit ystävääsi - ei kuin lapsenlapsen synnyttäjää, eikä missään nimessä kuin lasta. Sillehän ei sitten voi mitään, jos miniä ei halua sinua normaalilla tavalla osaksi elämäänsä - eli mummon roolissa - mutta ehkäpä olet sen verran fiksun pojan osannut kasvattaa, että hän osaa pitää puolensa itselle tärkeissä asioissa kohtuuden nimissä. Kohtuuden nimissä tarkoittaa sitä, että hänelle kuitenkin puolison hyvinvointi menee edelle ja mummon rooli ei voi mennä sen edelle. Kyllä useimmissa tapauksissa isovanhemmat ovat tervetulleita osaksi lasten elämää, kunhan hyväksytään se ettei itse voi määrittää sitä millainen rooli isovanhemmille tarjoutuu. Toiset eivät halua hoitoapua ja toiset haluavat enemmän kuin mummo voi antaa. Pitää muistaa omat rajat, ja toisaalta sekin ettei itsellä ole "oikeutta" hoitaa toisten lapsia tietenkään. Pitää pystyä sekin hyväksymään, että lapsenlapsiin pitää pystyä luomaan suhde, vaikka ei saisikaan heitä hoitaa. Hoitoa tarjotaan ensisijaisesti avuksi ja vasta toissijaisesti itsensä iloksi - kärjistetysti.
Mummo itsekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti on toimittava siten, että poika sanoo äidilleen, kuinka on toimittava esim. vierailuasiassa - saako tulla yllättäen ja kuinka usein. Miniäänsä anopit eivät kuuntele, mutta omaa lapsikultaa kuunnellaan kyllä. Siispä mies ruotuun. Itse olen kokenut tämän: jos mieheni sanoo äidilleen jotain, niin se pätee, mutta minun toiveeni ei ole tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä se asian ydin. Tytär on oppinut jo lapsuudenkodissa tekemään asiat äidin opettamalla tavalla ja miniä tekee toisella tavalla. Miniän lihapullatkin maistuvat erilaisilta.
Kyllä se asian ydin on enemmänkin siinä, että se miltä toisen tekemät lihapullat maistuu ja kuinka toisen kodissa lakanat viikataan, ei pitäisi kuulua kenellekään muulle kuin katon alla asuville. Ei kummankaan äidille.
Jos anoppi lähtee siitä liikkeelle, että miniä on joku opastettava lapsi, niin ei varmaan tarvitse ihmetellä mikä menee pieleen.
Ja taas täystorvi ajattelematon anoppi.
Häpäen ikäisteni puolesta.
Suuret ikäluokat, itsekkyyden aatelia. Ei kaikki mutta moni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä se asian ydin. Tytär on oppinut jo lapsuudenkodissa tekemään asiat äidin opettamalla tavalla ja miniä tekee toisella tavalla. Miniän lihapullatkin maistuvat erilaisilta.
Kyllä se asian ydin on enemmänkin siinä, että se miltä toisen tekemät lihapullat maistuu ja kuinka toisen kodissa lakanat viikataan, ei pitäisi kuulua kenellekään muulle kuin katon alla asuville. Ei kummankaan äidille.
Jos anoppi lähtee siitä liikkeelle, että miniä on joku opastettava lapsi, niin ei varmaan tarvitse ihmetellä mikä menee pieleen.
Jep, eikä toimi suhde silloinkaan jos anoppi lähtee siitä liikkeelle, että miniä on kilpailija ja nousukas joka on viemässä anopin paikan poikansa perheessä.
Meillä anoppi todella kuvittelee, että jos hän tarpeeksi kiukuttelee ja määräilee niin pääsee meidän perheen matriarkaksi ja saa saman päätäntävallan esim. lapsenlapsiin kuin pojallaan on, ja minä luonnollisesti menetän kaiken sanavallan oman perheeni asioihin.
Miten tuo kuulostaa niin tutulta. Omat appivanhempani ovat fiksuja keskiluokkaisia ihmisiä. Kuitenkin välit ovat luisuneet huonoiksi juurikin tuon rajojen ylittämisen vuoksi, neuvoja tulee ja meidän asioita seurataan, kuopus-mieheni on yhä vanhemmissa kiinni. Otimme neuvolan neuvosta keväällä asian puheeksi, seurauksena oli aivan kamala riita appivahempien kanssa, joka päätyi miniän piikkiin. Mieheni jkv. syyllistää minua asiasta ja pelkää kuollakseen välien katkeamista rakkaisiin vanhempiinsa. Itselläni on lähinnä sanaton olo, kuinka voin jatkaa heidän kanssaan yhteistyötä, kun minut on käytännössä vaiennettu hiljaiseksi. Ihan kuin eläisimme yhä 50-luvulla jossa miniät olivat maataloissa hierarkian alimpana, minun tehtävä on vain hoitaa lapset ja olla kuuliainen vaimo? Korkeakoulututkinto ja omat tulot pohjalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 14:42"]
Meillä anoppi ei käy koskaan. Ei soita, ei kysele, ei ole kiinnostunut. Tyttären lapsia hoitaa mielellään, mutta pojan luokse ei suostu tulemaan, koska "ei halua olla vaivaksi". Sukujuhlissa näkee lapsenlapsia ja sanoo aina, että ei mummi oikein osaa olla teidän kanssa ja kertoo sukulaisille, että ei ne oikein ole nämä pojan lapset samalla tavalla rakkaita kuin tytön, kun ei ole pojalle tervetullut. Siihen on paha sanoa mitään vastaan.
Voisin olla anoppisi! Meillä miniä ilmoitti jo raskaudesta kertoessaan, että tämä on sitten heidän lapsi ja he päättävät, mitä tehdään eikä heille ole tulemista noin vain vauvaa katsomaan. Kunnioitin hänen ajatuksiaan ja olen pysynyt sivussa siitä lähtien (ja jo ennen sitä nähtiin max kerran kuukaudessa, vaikka asutaan samassa kaupungissa). Sukujuhlissa saan sitten kuulla, miten en hoida lapsia ja miten ne vierastaa mummia - no toki vierastaa, kun molemmat olen nähnyt ristiäisissä ja kahdesti (toisen kolmesti) synttäreillä.
Onneksi on ne tyttären lapset, joiden kanssa on saanut olla silloin, kun kaikille sopii.
Tässä ei ole mitään alapeukuttamista. On vain kummallinen miniä. Kaikkea hyvää sinulle!
Mymmeli83 kirjoitti:
Miten tuo kuulostaa niin tutulta. Omat appivanhempani ovat fiksuja keskiluokkaisia ihmisiä. Kuitenkin välit ovat luisuneet huonoiksi juurikin tuon rajojen ylittämisen vuoksi, neuvoja tulee ja meidän asioita seurataan, kuopus-mieheni on yhä vanhemmissa kiinni. Otimme neuvolan neuvosta keväällä asian puheeksi, seurauksena oli aivan kamala riita appivahempien kanssa, joka päätyi miniän piikkiin. Mieheni jkv. syyllistää minua asiasta ja pelkää kuollakseen välien katkeamista rakkaisiin vanhempiinsa. Itselläni on lähinnä sanaton olo, kuinka voin jatkaa heidän kanssaan yhteistyötä, kun minut on käytännössä vaiennettu hiljaiseksi. Ihan kuin eläisimme yhä 50-luvulla jossa miniät olivat maataloissa hierarkian alimpana, minun tehtävä on vain hoitaa lapset ja olla kuuliainen vaimo? Korkeakoulututkinto ja omat tulot pohjalla...
Oletko jotenkin riippuvainen appivanhemmistasi? Jos et niin sinunhan ei tarvitse tehdä mitenkään yhteistyötä appivanhempiesi kanssa. Sinun ei välttämättä tarvitse edes usein tavata heitä. Ehkä lapsen synttäreille on kohteliasta heidät kutsua mutta sekään ei ole vättämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo meillä on iso remontti menossa ja pienet lapset, omat vanhemmat asuvat kaukana. Olen nyt etsinyt muualta lastenvahtiapua, mutta aina ei saa tarvittaessa. Kiitos tsemppuksesta!
Mymmeli83 kirjoitti:
Joo meillä on iso remontti menossa ja pienet lapset, omat vanhemmat asuvat kaukana. Olen nyt etsinyt muualta lastenvahtiapua, mutta aina ei saa tarvittaessa. Kiitos tsemppuksesta!
Voi inhottava tilanne, tietenkin appivanhemmat saa lisää vettä myllyyn kun he saavat kokea olevansa korvaamattomia. Oma anoppi myös yrittää kovasti tehdä itseään tärkeäksi jotta hän jotenkin pääsisi niskanpäälle.
Pelkääköhän mies enemmän avun loppumista kuin välien katkeamista? Toivottavasti löydätte parempia hoitoratkaisuja jatkossa, niin ehkä tilanne vielä rauhoittuu ja normalisoituu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo juurikin näin, joka asiaan voi todeta marttyyrisanat "mehän olemme auttaneet teitä niiin paljon". Vaikka olemme ostaneet heille lahjoja ja kiittäneet moneen kertaan..Mies pelkää molempia...vaimoa ei näköjään tarvitse pelätä...Kiitos <3 jospa tämä tästä!
Isovanhemmilla tuntuu muutenkin olevan jotenkin omituinen etuoikeus lapsenlapsiinsa. Kummina ja toisen vanhemman sisaruksena olisin tahtonut olla mukana vauvojen ja taaperoiden elämässä, ja ihan kaipasin heitä alkuaikoina. Melkein itkin välillä ikävästä. Mutta aina siellä oli jompi kumpi mummoista hoitamassa, aina. Enkä viitsinyt tunkeilla, ilmoittaa että tuun silloin ja silloin, tahtoisin viettää aikaa pikkuisen kanssa. Ne harvat tilaisuudet olivat ihania, saada leikkiä ja jutella pikkuisen kanssa, paijata ja pitää sylissä.
Mummoille lapset olivat kuin joku huvittava pelle ja lelu, jota heilutellaan ilmassa ja jonka jutuille ja touhuille nauretaan vedet silmissä. Mä olisin näin lapsettomana halunnut tutustua pikkuisen maailmaan, kokea sitä hänen kanssaan, ja opetella samalla hoitamaan pikkuista, olla näin vanhemmillekin apuna. Mutta ei. Isovanhempien pilalle lellimistä lapsista tuli kiukkuisesti vaativia kärsimättömiä, levottomia riiviöitä, joihin minulla ei ole mitään kontaktia. Sittemmin kyllä hoitoapu olisi varmaan kelvannut. Olen väistellyt koko aihetta. Pitäkööt tunkkinsa. Nauttikoot kasvatuksensa hedelmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmilla tuntuu muutenkin olevan jotenkin omituinen etuoikeus lapsenlapsiinsa. Kummina ja toisen vanhemman sisaruksena olisin tahtonut olla mukana vauvojen ja taaperoiden elämässä, ja ihan kaipasin heitä alkuaikoina. Melkein itkin välillä ikävästä. Mutta aina siellä oli jompi kumpi mummoista hoitamassa, aina. Enkä viitsinyt tunkeilla, ilmoittaa että tuun silloin ja silloin, tahtoisin viettää aikaa pikkuisen kanssa. Ne harvat tilaisuudet olivat ihania, saada leikkiä ja jutella pikkuisen kanssa, paijata ja pitää sylissä.
Mummoille lapset olivat kuin joku huvittava pelle ja lelu, jota heilutellaan ilmassa ja jonka jutuille ja touhuille nauretaan vedet silmissä. Mä olisin näin lapsettomana halunnut tutustua pikkuisen maailmaan, kokea sitä hänen kanssaan, ja opetella samalla hoitamaan pikkuista, olla näin vanhemmillekin apuna. Mutta ei. Isovanhempien pilalle lellimistä lapsista tuli kiukkuisesti vaativia kärsimättömiä, levottomia riiviöitä, joihin minulla ei ole mitään kontaktia. Sittemmin kyllä hoitoapu olisi varmaan kelvannut. Olen väistellyt koko aihetta. Pitäkööt tunkkinsa. Nauttikoot kasvatuksensa hedelmistä.
Hanki oma perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.
Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.
Tämä :) Itsekin aina välillä ajattelen, että olisi kiva, jos ihmiset voisivat jollakin keinoin kommunikoida keskenään. Helpottaisi elämää kummasti. Tai vaihtoehtoisesti olisi joku ihme vempain, jolla voisi jotenkin vain saada äänensä toisen korvaan kuulumaan. Voisi siis niin kuin jotenkin "soittaa", en osaa paremmin kuvailla kyseistä ihmelaitosta.
Mutta siis, minulla on sisar, joka ei myöskään osaa kommunikoida. Useamman kerran olen kuunnellut, miten hän valittaa, kun joku meistä sisaruksista on ollut hänellä kylässä, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä sitä taikka tätä, mutta ei ole voinut silti sanoa, että nyt hänelle ei käy. Useampi kerta on ollut myös niin, että meitä on ollut useampi sisarus yhtäaikaa käymässä ja myös minä itse olen ollut siinä porukassa, mutta sisar ei enää muista sitä ja valittaa, että kun ne tuli käymään ja hän ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun häneltä on silloin kysytty, sopiiko jos tullaan, han on sanonut, että "ihanaa kun tulette, sopii oikein hyvin, ei minulla mitään muutakaan ole". Enää en uskalla mennä käymään kyseisellä siskolla. Sisareni sanoo aina, ettei hän KEHDANNUT sanoa niille, että ei voi tulla. Miksi ei kehtaa? Kuka siitä suuttuisi, jos jollakin on omia menoja? En enää pysty luottamaan siskooni, sillä hän puhuu toista ja tarkoittaa toista. Meillä siis on välimatkaa useampi sata kilometriä jokaisella, joten matkoista sovitaan aina etukäteen. Jotenkin olisi selvempää, jos ihminen puhuisi sitä mitä tarkoittaa, eikä ihan jotakin muuta. Vaikea ymmärtää tuollaista kommunikointia.
Niin.
Kun nää rajattomat sukulaistädit on just niitä jotka ei lähtökohtaisesti kuuntele muita.
Meillä kaava oli aina sama. Tullaan kutsumatta. Tutkitaan ja arvostellaan koti. Jopa ruokakaapit auotaan. Loukkaannutaan hirvittävästi jos meillä onkin muuta. Tölvitään jos ei sittenkään luovuta omistamme. Minä esim pidin kerran kiinni, että minun on luettava seuraavan päivän tenttiin, johon tokaistion että olen tyhmä, ei hänen tyttärensä ole koskaan joutunut lukemaan tenttiin. On niin paljon fiksumpi.
Jos on yeitetty keskustella neutraalisti,homma päättyy itkuun ja siihen että soitellaan kok Suomrn sukulaiset ja meuhkataan. Kerran on tehty jopa lasu, kun en antanut rajoissa periksi.
Keskustele siinä sittwn aikuisesti.
Nyt et ymmärtänyt alkuunkaan. Toki en kyllä taustoja selittänyt. Me sisarukset ollaan siis jo hyvin aikuisia ihmisiä ja lapset jo maailmalla. Tämä sisar, jolla on paljon käyty asuu nykyään yksin omakotitalossa. Hän asuu vanhalla kotipaikkakunnallamme ja siksi siellä on mukava käydä ja toisekseen vielä keskellä Suomea, johon meillä kaikikka muilla on suunnileen sama matka.. Ei siis ole kyse sukulaistädeistä vaan olemme sisaruksia keskenämme. Meillä ei myöskään ole tapana arvostella tostemme koteja, eikä koluta toistemme ruokakaappeja, vaikka yhdessä kokaammekin. Koskaan emme käy sisarustemme lasten kotona kyläilemässä. Itse en ainakaan ole käynyt eikä omien lasteni luona ole kukaan siskoistani käynyt. Olemme hajallaan ympäri Suomea ja hyvä kun ehdimme omilla lapsilla käymään. Sisarten lapset kyllä voivat nuoremmakseen tulla tädellä käymään jos haluavat. pakkoa ei ole. Tässä on puhtaasti kyse siitä, että tämä sisar ei koskaan "kehtaa" sanoa, ettei voi tulla. Ei meitä haittaisi, vaikka juuri silloin ei sopisikaan. Kaikilla meillä on oma elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.
Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.
Tämä :) Itsekin aina välillä ajattelen, että olisi kiva, jos ihmiset voisivat jollakin keinoin kommunikoida keskenään. Helpottaisi elämää kummasti. Tai vaihtoehtoisesti olisi joku ihme vempain, jolla voisi jotenkin vain saada äänensä toisen korvaan kuulumaan. Voisi siis niin kuin jotenkin "soittaa", en osaa paremmin kuvailla kyseistä ihmelaitosta.
Mutta siis, minulla on sisar, joka ei myöskään osaa kommunikoida. Useamman kerran olen kuunnellut, miten hän valittaa, kun joku meistä sisaruksista on ollut hänellä kylässä, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä sitä taikka tätä, mutta ei ole voinut silti sanoa, että nyt hänelle ei käy. Useampi kerta on ollut myös niin, että meitä on ollut useampi sisarus yhtäaikaa käymässä ja myös minä itse olen ollut siinä porukassa, mutta sisar ei enää muista sitä ja valittaa, että kun ne tuli käymään ja hän ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun häneltä on silloin kysytty, sopiiko jos tullaan, han on sanonut, että "ihanaa kun tulette, sopii oikein hyvin, ei minulla mitään muutakaan ole". Enää en uskalla mennä käymään kyseisellä siskolla. Sisareni sanoo aina, ettei hän KEHDANNUT sanoa niille, että ei voi tulla. Miksi ei kehtaa? Kuka siitä suuttuisi, jos jollakin on omia menoja? En enää pysty luottamaan siskooni, sillä hän puhuu toista ja tarkoittaa toista. Meillä siis on välimatkaa useampi sata kilometriä jokaisella, joten matkoista sovitaan aina etukäteen. Jotenkin olisi selvempää, jos ihminen puhuisi sitä mitä tarkoittaa, eikä ihan jotakin muuta. Vaikea ymmärtää tuollaista kommunikointia.
Niin.
Kun nää rajattomat sukulaistädit on just niitä jotka ei lähtökohtaisesti kuuntele muita.
Meillä kaava oli aina sama. Tullaan kutsumatta. Tutkitaan ja arvostellaan koti. Jopa ruokakaapit auotaan. Loukkaannutaan hirvittävästi jos meillä onkin muuta. Tölvitään jos ei sittenkään luovuta omistamme. Minä esim pidin kerran kiinni, että minun on luettava seuraavan päivän tenttiin, johon tokaistion että olen tyhmä, ei hänen tyttärensä ole koskaan joutunut lukemaan tenttiin. On niin paljon fiksumpi.
Jos on yeitetty keskustella neutraalisti,homma päättyy itkuun ja siihen että soitellaan kok Suomrn sukulaiset ja meuhkataan. Kerran on tehty jopa lasu, kun en antanut rajoissa periksi.
Keskustele siinä sittwn aikuisesti.
Nyt et ymmärtänyt alkuunkaan. Toki en kyllä taustoja selittänyt. Me sisarukset ollaan siis jo hyvin aikuisia ihmisiä ja lapset jo maailmalla. Tämä sisar, jolla on paljon käyty asuu nykyään yksin omakotitalossa. Hän asuu vanhalla kotipaikkakunnallamme ja siksi siellä on mukava käydä ja toisekseen vielä keskellä Suomea, johon meillä kaikikka muilla on suunnileen sama matka.. Ei siis ole kyse sukulaistädeistä vaan olemme sisaruksia keskenämme. Meillä ei myöskään ole tapana arvostella tostemme koteja, eikä koluta toistemme ruokakaappeja, vaikka yhdessä kokaammekin. Koskaan emme käy sisarustemme lasten kotona kyläilemässä. Itse en ainakaan ole käynyt eikä omien lasteni luona ole kukaan siskoistani käynyt. Olemme hajallaan ympäri Suomea ja hyvä kun ehdimme omilla lapsilla käymään. Sisarten lapset kyllä voivat nuoremmakseen tulla tädellä käymään jos haluavat. pakkoa ei ole. Tässä on puhtaasti kyse siitä, että tämä sisar ei koskaan "kehtaa" sanoa, ettei voi tulla. Ei meitä haittaisi, vaikka juuri silloin ei sopisikaan. Kaikilla meillä on oma elämä.
A. Neuvoit muita.
B. Tämä ketju ei keskity sinuun.
C. Mikset voi käyttäytyä normaalisti? Odota että sisko kutsuu ja mene sitten.
Älä anna avainta, tee selväksi pelisäännöt ja ettei anopilla ole mitään valtaa mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.
Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.
Tämä :) Itsekin aina välillä ajattelen, että olisi kiva, jos ihmiset voisivat jollakin keinoin kommunikoida keskenään. Helpottaisi elämää kummasti. Tai vaihtoehtoisesti olisi joku ihme vempain, jolla voisi jotenkin vain saada äänensä toisen korvaan kuulumaan. Voisi siis niin kuin jotenkin "soittaa", en osaa paremmin kuvailla kyseistä ihmelaitosta.
Mutta siis, minulla on sisar, joka ei myöskään osaa kommunikoida. Useamman kerran olen kuunnellut, miten hän valittaa, kun joku meistä sisaruksista on ollut hänellä kylässä, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä sitä taikka tätä, mutta ei ole voinut silti sanoa, että nyt hänelle ei käy. Useampi kerta on ollut myös niin, että meitä on ollut useampi sisarus yhtäaikaa käymässä ja myös minä itse olen ollut siinä porukassa, mutta sisar ei enää muista sitä ja valittaa, että kun ne tuli käymään ja hän ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun häneltä on silloin kysytty, sopiiko jos tullaan, han on sanonut, että "ihanaa kun tulette, sopii oikein hyvin, ei minulla mitään muutakaan ole". Enää en uskalla mennä käymään kyseisellä siskolla. Sisareni sanoo aina, ettei hän KEHDANNUT sanoa niille, että ei voi tulla. Miksi ei kehtaa? Kuka siitä suuttuisi, jos jollakin on omia menoja? En enää pysty luottamaan siskooni, sillä hän puhuu toista ja tarkoittaa toista. Meillä siis on välimatkaa useampi sata kilometriä jokaisella, joten matkoista sovitaan aina etukäteen. Jotenkin olisi selvempää, jos ihminen puhuisi sitä mitä tarkoittaa, eikä ihan jotakin muuta. Vaikea ymmärtää tuollaista kommunikointia.
Niin.
Kun nää rajattomat sukulaistädit on just niitä jotka ei lähtökohtaisesti kuuntele muita.
Meillä kaava oli aina sama. Tullaan kutsumatta. Tutkitaan ja arvostellaan koti. Jopa ruokakaapit auotaan. Loukkaannutaan hirvittävästi jos meillä onkin muuta. Tölvitään jos ei sittenkään luovuta omistamme. Minä esim pidin kerran kiinni, että minun on luettava seuraavan päivän tenttiin, johon tokaistion että olen tyhmä, ei hänen tyttärensä ole koskaan joutunut lukemaan tenttiin. On niin paljon fiksumpi.
Jos on yeitetty keskustella neutraalisti,homma päättyy itkuun ja siihen että soitellaan kok Suomrn sukulaiset ja meuhkataan. Kerran on tehty jopa lasu, kun en antanut rajoissa periksi.
Keskustele siinä sittwn aikuisesti.
Munkin anoppi uhkailee lasu-ilmoitusten tekemisellä, jos kokee ettei muuten tahdo saada tahtoaan riittävästi läpi. En siksi tapaa kovin tiheästi, ei tuollaista valtapeliä jaksa!
Mistä aiheesta hän sen tekisi? Keksisikö vain päästään jotain ilmoittettavaa vai liittyisikö johonkin mistä on riitelemässä?
Huusin anopille hoitavani itse asian, kun hän oli puuttumassa lapsen ulkovaatteiden pukemiseen, kun lasta kiukutti (neuvoja oli tullut jo vuolaasti tunteja toisensa perään). Silloin anoppi uhkasi tehdä ilmoituksen siitä, että huudan lapsen seurassa ollessani (anopille tosin, en lapselle).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.
Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.
Tämä :) Itsekin aina välillä ajattelen, että olisi kiva, jos ihmiset voisivat jollakin keinoin kommunikoida keskenään. Helpottaisi elämää kummasti. Tai vaihtoehtoisesti olisi joku ihme vempain, jolla voisi jotenkin vain saada äänensä toisen korvaan kuulumaan. Voisi siis niin kuin jotenkin "soittaa", en osaa paremmin kuvailla kyseistä ihmelaitosta.
Mutta siis, minulla on sisar, joka ei myöskään osaa kommunikoida. Useamman kerran olen kuunnellut, miten hän valittaa, kun joku meistä sisaruksista on ollut hänellä kylässä, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä sitä taikka tätä, mutta ei ole voinut silti sanoa, että nyt hänelle ei käy. Useampi kerta on ollut myös niin, että meitä on ollut useampi sisarus yhtäaikaa käymässä ja myös minä itse olen ollut siinä porukassa, mutta sisar ei enää muista sitä ja valittaa, että kun ne tuli käymään ja hän ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun häneltä on silloin kysytty, sopiiko jos tullaan, han on sanonut, että "ihanaa kun tulette, sopii oikein hyvin, ei minulla mitään muutakaan ole". Enää en uskalla mennä käymään kyseisellä siskolla. Sisareni sanoo aina, ettei hän KEHDANNUT sanoa niille, että ei voi tulla. Miksi ei kehtaa? Kuka siitä suuttuisi, jos jollakin on omia menoja? En enää pysty luottamaan siskooni, sillä hän puhuu toista ja tarkoittaa toista. Meillä siis on välimatkaa useampi sata kilometriä jokaisella, joten matkoista sovitaan aina etukäteen. Jotenkin olisi selvempää, jos ihminen puhuisi sitä mitä tarkoittaa, eikä ihan jotakin muuta. Vaikea ymmärtää tuollaista kommunikointia.
Niin.
Kun nää rajattomat sukulaistädit on just niitä jotka ei lähtökohtaisesti kuuntele muita.
Meillä kaava oli aina sama. Tullaan kutsumatta. Tutkitaan ja arvostellaan koti. Jopa ruokakaapit auotaan. Loukkaannutaan hirvittävästi jos meillä onkin muuta. Tölvitään jos ei sittenkään luovuta omistamme. Minä esim pidin kerran kiinni, että minun on luettava seuraavan päivän tenttiin, johon tokaistion että olen tyhmä, ei hänen tyttärensä ole koskaan joutunut lukemaan tenttiin. On niin paljon fiksumpi.
Jos on yeitetty keskustella neutraalisti,homma päättyy itkuun ja siihen että soitellaan kok Suomrn sukulaiset ja meuhkataan. Kerran on tehty jopa lasu, kun en antanut rajoissa periksi.
Keskustele siinä sittwn aikuisesti.
Munkin anoppi uhkailee lasu-ilmoitusten tekemisellä, jos kokee ettei muuten tahdo saada tahtoaan riittävästi läpi. En siksi tapaa kovin tiheästi, ei tuollaista valtapeliä jaksa!
Mistä aiheesta hän sen tekisi? Keksisikö vain päästään jotain ilmoittettavaa vai liittyisikö johonkin mistä on riitelemässä?
Huusin anopille hoitavani itse asian, kun hän oli puuttumassa lapsen ulkovaatteiden pukemiseen, kun lasta kiukutti (neuvoja oli tullut jo vuolaasti tunteja toisensa perään). Silloin anoppi uhkasi tehdä ilmoituksen siitä, että huudan lapsen seurassa ollessani (anopille tosin, en lapselle).
Ah, ihanan tervejärkistä. Koskakohan oma anoppi keksii alkaa uhkailemaan ilmoituksilla :/
Huutamisesta sentään ei voisi syyttää kun ainut jonka lapset on kuulleet huutavan on anoppi itse, mutta varmasti osaisi keksiä jotain yhtä älytöntä.
Mä itse asiassa luulen, että tällaiset ihmiset kuuntelevat kaikkein vähiten juuri omia lapsiaan. Ei ole mitään väliä sillä kuinka taitavasti ja voimakkaasti lapsi asettaa omat rajansa, jos toinen on tiukasti sitä mieltä, että sen mielipiteen voi jyrätä tai että koko ajatus on vain lapsen puolison istuttama, ja sehän pitää korjata. Voi olla kaikkein parasta, jos sen tarvittavan räjähdyksen tai välirikon aiheuttaa se miniä tai vävy.