Lue keskustelun säännöt.
Anopin ensimmäinen lapsenlapsi ja rajat.
Anopilla on tapana tulla kylään miten sattuu, etukäteen ilmoittamatta. Ja USEIN! Jonkin verran on tuota onnistuttu vähentämään ihan sillä, että on pidetty kiinni jo sovituista menoistamme, eli ei olla anopin yllätysvierailun takia jätetty väliin mitään, vaan pahoiteltu, että ollaan jo sovittu menevämme tänään muualle ja siihen on ollut anopin tyytyminen, vaikka ajaa meille viidenkymmenen kilometrin päästä. Mitäs ei ilmoita ja kysy sopiiko. Mutta silti tulee kylään pari kolme kertaa viikossa ja olettaa, että aina on tarjottavaa valmiina ja ollaan valmiita seurustelemaan. Missään ei vahingossakaan auta.
Nyt on kuitenkin ensimmäinen lapsenlapsensa pian meille syntymässä ja pelkään, että sama meno jatkuu ja entisestään pahenee, emmekä saa hetken rauhaa vauvan kanssa. Minähän varmaan anopin mielestä voin ottaa vieraita vastaan milloin vain, kun olen äitiyslomalla, ja anoppi on todella innoissaan vauvasta. Itse haluaisin kuitenkin ihan kaikessa rauhassa tutustua vauvaan, enkä kaipaa ketään vieraita ainakaan ensimmäiseen pariin viikkoon. Enkä jatkossakaan halua, että meille pamahdetaan kylään tuosta vain. Pienen vauvan kanssa saa valvoa ihan tarpeeksi ja varmasti koetan nukkua päiväunetkin kun vauva nukkuu, mutta miten se onnistuu, jos anoppi tunkee kylään ilmoittamatta harva se päivä!
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.
Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.
Tämä :) Itsekin aina välillä ajattelen, että olisi kiva, jos ihmiset voisivat jollakin keinoin kommunikoida keskenään. Helpottaisi elämää kummasti. Tai vaihtoehtoisesti olisi joku ihme vempain, jolla voisi jotenkin vain saada äänensä toisen korvaan kuulumaan. Voisi siis niin kuin jotenkin "soittaa", en osaa paremmin kuvailla kyseistä ihmelaitosta.
Mutta siis, minulla on sisar, joka ei myöskään osaa kommunikoida. Useamman kerran olen kuunnellut, miten hän valittaa, kun joku meistä sisaruksista on ollut hänellä kylässä, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä sitä taikka tätä, mutta ei ole voinut silti sanoa, että nyt hänelle ei käy. Useampi kerta on ollut myös niin, että meitä on ollut useampi sisarus yhtäaikaa käymässä ja myös minä itse olen ollut siinä porukassa, mutta sisar ei enää muista sitä ja valittaa, että kun ne tuli käymään ja hän ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun häneltä on silloin kysytty, sopiiko jos tullaan, han on sanonut, että "ihanaa kun tulette, sopii oikein hyvin, ei minulla mitään muutakaan ole". Enää en uskalla mennä käymään kyseisellä siskolla. Sisareni sanoo aina, ettei hän KEHDANNUT sanoa niille, että ei voi tulla. Miksi ei kehtaa? Kuka siitä suuttuisi, jos jollakin on omia menoja? En enää pysty luottamaan siskooni, sillä hän puhuu toista ja tarkoittaa toista. Meillä siis on välimatkaa useampi sata kilometriä jokaisella, joten matkoista sovitaan aina etukäteen. Jotenkin olisi selvempää, jos ihminen puhuisi sitä mitä tarkoittaa, eikä ihan jotakin muuta. Vaikea ymmärtää tuollaista kommunikointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.
Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.
Tämä :) Itsekin aina välillä ajattelen, että olisi kiva, jos ihmiset voisivat jollakin keinoin kommunikoida keskenään. Helpottaisi elämää kummasti. Tai vaihtoehtoisesti olisi joku ihme vempain, jolla voisi jotenkin vain saada äänensä toisen korvaan kuulumaan. Voisi siis niin kuin jotenkin "soittaa", en osaa paremmin kuvailla kyseistä ihmelaitosta.
Mutta siis, minulla on sisar, joka ei myöskään osaa kommunikoida. Useamman kerran olen kuunnellut, miten hän valittaa, kun joku meistä sisaruksista on ollut hänellä kylässä, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä sitä taikka tätä, mutta ei ole voinut silti sanoa, että nyt hänelle ei käy. Useampi kerta on ollut myös niin, että meitä on ollut useampi sisarus yhtäaikaa käymässä ja myös minä itse olen ollut siinä porukassa, mutta sisar ei enää muista sitä ja valittaa, että kun ne tuli käymään ja hän ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun häneltä on silloin kysytty, sopiiko jos tullaan, han on sanonut, että "ihanaa kun tulette, sopii oikein hyvin, ei minulla mitään muutakaan ole". Enää en uskalla mennä käymään kyseisellä siskolla. Sisareni sanoo aina, ettei hän KEHDANNUT sanoa niille, että ei voi tulla. Miksi ei kehtaa? Kuka siitä suuttuisi, jos jollakin on omia menoja? En enää pysty luottamaan siskooni, sillä hän puhuu toista ja tarkoittaa toista. Meillä siis on välimatkaa useampi sata kilometriä jokaisella, joten matkoista sovitaan aina etukäteen. Jotenkin olisi selvempää, jos ihminen puhuisi sitä mitä tarkoittaa, eikä ihan jotakin muuta. Vaikea ymmärtää tuollaista kommunikointia.
Niin.
Kun nää rajattomat sukulaistädit on just niitä jotka ei lähtökohtaisesti kuuntele muita.
Meillä kaava oli aina sama. Tullaan kutsumatta. Tutkitaan ja arvostellaan koti. Jopa ruokakaapit auotaan. Loukkaannutaan hirvittävästi jos meillä onkin muuta. Tölvitään jos ei sittenkään luovuta omistamme. Minä esim pidin kerran kiinni, että minun on luettava seuraavan päivän tenttiin, johon tokaistion että olen tyhmä, ei hänen tyttärensä ole koskaan joutunut lukemaan tenttiin. On niin paljon fiksumpi.
Jos on yeitetty keskustella neutraalisti,homma päättyy itkuun ja siihen että soitellaan kok Suomrn sukulaiset ja meuhkataan. Kerran on tehty jopa lasu, kun en antanut rajoissa periksi.
Keskustele siinä sittwn aikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.
Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.
Tämä :) Itsekin aina välillä ajattelen, että olisi kiva, jos ihmiset voisivat jollakin keinoin kommunikoida keskenään. Helpottaisi elämää kummasti. Tai vaihtoehtoisesti olisi joku ihme vempain, jolla voisi jotenkin vain saada äänensä toisen korvaan kuulumaan. Voisi siis niin kuin jotenkin "soittaa", en osaa paremmin kuvailla kyseistä ihmelaitosta.
Mutta siis, minulla on sisar, joka ei myöskään osaa kommunikoida. Useamman kerran olen kuunnellut, miten hän valittaa, kun joku meistä sisaruksista on ollut hänellä kylässä, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä sitä taikka tätä, mutta ei ole voinut silti sanoa, että nyt hänelle ei käy. Useampi kerta on ollut myös niin, että meitä on ollut useampi sisarus yhtäaikaa käymässä ja myös minä itse olen ollut siinä porukassa, mutta sisar ei enää muista sitä ja valittaa, että kun ne tuli käymään ja hän ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun häneltä on silloin kysytty, sopiiko jos tullaan, han on sanonut, että "ihanaa kun tulette, sopii oikein hyvin, ei minulla mitään muutakaan ole". Enää en uskalla mennä käymään kyseisellä siskolla. Sisareni sanoo aina, ettei hän KEHDANNUT sanoa niille, että ei voi tulla. Miksi ei kehtaa? Kuka siitä suuttuisi, jos jollakin on omia menoja? En enää pysty luottamaan siskooni, sillä hän puhuu toista ja tarkoittaa toista. Meillä siis on välimatkaa useampi sata kilometriä jokaisella, joten matkoista sovitaan aina etukäteen. Jotenkin olisi selvempää, jos ihminen puhuisi sitä mitä tarkoittaa, eikä ihan jotakin muuta. Vaikea ymmärtää tuollaista kommunikointia.
Niin.
Kun nää rajattomat sukulaistädit on just niitä jotka ei lähtökohtaisesti kuuntele muita.
Meillä kaava oli aina sama. Tullaan kutsumatta. Tutkitaan ja arvostellaan koti. Jopa ruokakaapit auotaan. Loukkaannutaan hirvittävästi jos meillä onkin muuta. Tölvitään jos ei sittenkään luovuta omistamme. Minä esim pidin kerran kiinni, että minun on luettava seuraavan päivän tenttiin, johon tokaistion että olen tyhmä, ei hänen tyttärensä ole koskaan joutunut lukemaan tenttiin. On niin paljon fiksumpi.
Jos on yeitetty keskustella neutraalisti,homma päättyy itkuun ja siihen että soitellaan kok Suomrn sukulaiset ja meuhkataan. Kerran on tehty jopa lasu, kun en antanut rajoissa periksi.
Keskustele siinä sittwn aikuisesti.
Munkin anoppi uhkailee lasu-ilmoitusten tekemisellä, jos kokee ettei muuten tahdo saada tahtoaan riittävästi läpi. En siksi tapaa kovin tiheästi, ei tuollaista valtapeliä jaksa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.
Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.
Tämä :) Itsekin aina välillä ajattelen, että olisi kiva, jos ihmiset voisivat jollakin keinoin kommunikoida keskenään. Helpottaisi elämää kummasti. Tai vaihtoehtoisesti olisi joku ihme vempain, jolla voisi jotenkin vain saada äänensä toisen korvaan kuulumaan. Voisi siis niin kuin jotenkin "soittaa", en osaa paremmin kuvailla kyseistä ihmelaitosta.
Mutta siis, minulla on sisar, joka ei myöskään osaa kommunikoida. Useamman kerran olen kuunnellut, miten hän valittaa, kun joku meistä sisaruksista on ollut hänellä kylässä, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä sitä taikka tätä, mutta ei ole voinut silti sanoa, että nyt hänelle ei käy. Useampi kerta on ollut myös niin, että meitä on ollut useampi sisarus yhtäaikaa käymässä ja myös minä itse olen ollut siinä porukassa, mutta sisar ei enää muista sitä ja valittaa, että kun ne tuli käymään ja hän ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun häneltä on silloin kysytty, sopiiko jos tullaan, han on sanonut, että "ihanaa kun tulette, sopii oikein hyvin, ei minulla mitään muutakaan ole". Enää en uskalla mennä käymään kyseisellä siskolla. Sisareni sanoo aina, ettei hän KEHDANNUT sanoa niille, että ei voi tulla. Miksi ei kehtaa? Kuka siitä suuttuisi, jos jollakin on omia menoja? En enää pysty luottamaan siskooni, sillä hän puhuu toista ja tarkoittaa toista. Meillä siis on välimatkaa useampi sata kilometriä jokaisella, joten matkoista sovitaan aina etukäteen. Jotenkin olisi selvempää, jos ihminen puhuisi sitä mitä tarkoittaa, eikä ihan jotakin muuta. Vaikea ymmärtää tuollaista kommunikointia.
Niin.
Kun nää rajattomat sukulaistädit on just niitä jotka ei lähtökohtaisesti kuuntele muita.
Meillä kaava oli aina sama. Tullaan kutsumatta. Tutkitaan ja arvostellaan koti. Jopa ruokakaapit auotaan. Loukkaannutaan hirvittävästi jos meillä onkin muuta. Tölvitään jos ei sittenkään luovuta omistamme. Minä esim pidin kerran kiinni, että minun on luettava seuraavan päivän tenttiin, johon tokaistion että olen tyhmä, ei hänen tyttärensä ole koskaan joutunut lukemaan tenttiin. On niin paljon fiksumpi.
Jos on yeitetty keskustella neutraalisti,homma päättyy itkuun ja siihen että soitellaan kok Suomrn sukulaiset ja meuhkataan. Kerran on tehty jopa lasu, kun en antanut rajoissa periksi.
Keskustele siinä sittwn aikuisesti.
Munkin anoppi uhkailee lasu-ilmoitusten tekemisellä, jos kokee ettei muuten tahdo saada tahtoaan riittävästi läpi. En siksi tapaa kovin tiheästi, ei tuollaista valtapeliä jaksa!
Mistä aiheesta hän sen tekisi? Keksisikö vain päästään jotain ilmoittettavaa vai liittyisikö johonkin mistä on riitelemässä?
Vierailija kirjoitti:
Anopit on hankalia aina.
Ja anopit on väärässä aina, teki ne niin tai näin.
Tyttären luo on helppo mennä, siellä anoppi on kuin kotonaan, haarukat ja lusikatkin on just samassa järjestyksessä kuin anopilla. Juhlapäiviä vietetään samalla tavoin ja lakanat viikataan samalla tavoin. Miniän huushollissa on miniän tavat, eikä anopilla ole yhtä kotoista oloa. Tyttärelle voi sanoa asioista, joista miniä suuttuisi. Meillä anoppi on siivoushullu, töin tuskin pääsee kynnyksen yli kun on jo nyppimässä kukkia ja imuroimassa, ja oikein pursuu hyviä ideoita miten liesituuletin ja sisäilmaräppänät ja yläkaappien päälliset ja lieden takuset kuuluu siivota. "Minä teen sen kun teillä ei kuitenkaan ole sitä tehty vähään aikaan" on vakiolause. Jos anoppi imuroi tunnin ja imuriin ei kerry roskia, meidän imurin on oltava rikki. Sellaista mahdollisuutta kun ei ole, että meillä olis imuroitu. Kaapit tietysti käydään läpi ja kaiken huippuna roskikset anoppi tyhjentää niin, että mättää roskiksen sisällön yksi kerrallaan toiseen pussiin, että tulee nekin sitten arvioitua. Jokaisesta rivien välistä kuulee, että me ollaan huonoja taloudenpitäjiä, kun ei hoonata nurkkia koko ajan. Ollaan haastavissa kokopäivätöissä molemmat ja joudumme myös matkustamaan työn takia paljon. Ja anoppi on itse unohtanut, että heillä oli kotiapulainen koko sen ajan kun omat lapsensa olivat pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä se asian ydin. Tytär on oppinut jo lapsuudenkodissa tekemään asiat äidin opettamalla tavalla ja miniä tekee toisella tavalla. Miniän lihapullatkin maistuvat erilaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä se asian ydin. Tytär on oppinut jo lapsuudenkodissa tekemään asiat äidin opettamalla tavalla ja miniä tekee toisella tavalla. Miniän lihapullatkin maistuvat erilaisilta.
Miniä kelpaa toki jos
- osaa tarpeeksi lipoa ja mielistellä
- hänellä on samoja ominaisuuksia kuin anopissa, esim. urheiluhulluus tai siivoushulluus
- hänessä on jotain, mikä nostaa anopin arvoa ystäviensä silmissä, esim. miniä perheineen asuu ulkomailla, jolloin siellä vierailut on ulkomaanmatkoja, joilla voi kehua
- miniässä on jotain jolla saa sympatiapisteitä. Esim. pitää käydä rankoissa hedelmöittymishoidoissa tai adoptoida, jolloin anoppi taas saa osoittaa jalouttaan pitämällä niitä adoptiolapsia parempina kuin "itse tehtyjä" lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä tulee aika jolloin kaipaatte anopin vierailuja mutta kukaan ei tule. Olisko vain helpointa sanoa anopille, että soitellaan ja varmistetaan ettei teillä ole muita suunnitelmia silloin, kun anoppi haluaa tulla. Riitaa tuosta asiasta ei kannata tehdä. Anoppisi on varmaan elänyt sen ajan jolloin voitiin vain mennä kylään eikä tarvinnut ilmoitella. Tietyysti anoppisi haluaa olla mukana teidän elämässä, eihän ole tarkoituskaan vieraannuttaa perhettä?. Seuraavan kerran, kun hän tulee annat anopille vähän hommaa, pyyyät vaikka auttamaan suursiivouksessa tai mattojen pesussa.. ei taia vähään aikaan tulla kun suunnittelet taas jotain isoa urakkaa hhänen päänmenoksi. Ei vauvan tutustumiseen erityistä aikaa tarvita, tutustut siihen kyllä ihan tarpeeksi. Synnytyksen jälkeen sitä kuitenkin palautuu aika nopeaa jos ei mitään komplikaatioita satu. Älkää ottako mitään paineita mistään vieraista muutenkaan, kukaan ei oota vastasynnyttäneeltä äidiltä mitään juhlakestityksiä, se joka tulee tuo omaat eväät mukana.. äläkä missään nimessä sotke miehesi ja anoppisi väliä, sinä siinä käsit kuitenkin. Me naiset emme aina ymmärrä noita äitinen ja poikien sympioosia, se vain on niin , että äideillä ja poikiilla on erityinen suhde. Minun mieheni on ainut poika ja olen oppinut elämään sen kanssa. Minulla myös yksi veli suuren sisarkatraan keskellä ja veli on ollut äidille aina kaikki kaikessa, mutta me olemme olleet myös vaikka erilailla. Muistkaa , tulee aika jolloin anoppeja ei enää ole, arvostakaa heitä vaikka heistä on välillä riesaakin. T. Anoppinsa ja äitinsä menettänyt
Kyllä siihen omaan vauvaan saa tutustua rauhassa, imetyskin käynnistyy paremmin kun saa pitää vauvaa paljon ihokontaktissa ja sylissä. Ihan vaan oleskella ja tuijotella vauvaa on tärkeää etenkin esikoisen kanssa kun vanhemmat lapset eivät vaadi huomiota ja pyrkii totuttelemaan uuteen elämään.
Sitä ei muut sanele mihin vastasynnyttäneellä tuoreella äidillä on oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Tässä se asian ydin. Tytär on oppinut jo lapsuudenkodissa tekemään asiat äidin opettamalla tavalla ja miniä tekee toisella tavalla. Miniän lihapullatkin maistuvat erilaisilta.
Missä "tässä"?
Meillä se rajaton mummeli on minun äitini. Hänestä minun pitää elää uudestaan hänen elämänsä ja tehdä hänen valintansa ja minun lapseni on oikeastaan hänen toinen tilaisuutensa.
Anoppini kuoli kun esikoinen oli kaks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä se asian ydin. Tytär on oppinut jo lapsuudenkodissa tekemään asiat äidin opettamalla tavalla ja miniä tekee toisella tavalla. Miniän lihapullatkin maistuvat erilaisilta.
Tämä ei itseasiassa päde aina. Itse teen melkein kaiken erilailla mitä äitini on tehnyt lapsuudenkodissani. Äidilläni ja minulla on todella erilaiset arvot keskenämme, silti tullaan toimeen kun kunnioitamme toistemme arvoja ja ymmärrämme, että kaikki eivät toimi samalla tavalla.
Miehen isä taas suuttuu siitä, että emme toimi heidän arvojemme mukaan vaan meillä on omamme. Miehen isän mielestä lapsilla kuuluisi olla juuri ne arvot, joita vanhemmat ovat lapsilleen opettaneet.
Tiedän, että jonain päivänä omat lapsenikin elävät omien arvojensa mukaan, eivät välttämättä näiden, joiden mukaan nyt pieninä elävät.
Itse olisin toivonut esikoisen synnyttyä, että edes jompi kumpi isovanhemmista olisi osoittanut jotain kiinnostusta vauvaa kohtaan. Olin puolikuollut kaikesta valvomisesta ja itkuisen vauvan kanniskelusta. Olisi ollut ihan mahtavaa, jos mummo tai vaari olisi vaikka kerran viikossa hoitanut vauvaa puolen tunnin verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on anoppi, ilkeä ja veemäinen, joka ei ole kertaakaan auttanut poikansa perhettä. Ei käy kylässä eikä soittele, ei tule siis kutsuttunakaan. Ei tule lasten synttäreille eikä tullut edes ristiäisiin. Tyttären lapsia hoitaa viikottain ja antaa niille lahjoja, auttaa tyttären perhettä ja soittaa joka päivä tyttärelle. Pojalleen soitti edellisen kerran 1,5 v sitten.
Syy tälle on mielenkiintoinen. Anoppi kertoi että ihan periaatteesta ei auta MINIÄN perhettä ja MINIÄN lapsia (sivuhuomautus: ovat oman poikansa lapsia) kun anopilla i ole mitään velvoitteita MINIÄÄ kohtaan. Omaa tytärtään kohtaan vaan on velvoitteita. Ja jos MINIÄ tarvii apua lastrn kanssa niin ainoa velvoite on hänen omalla äidillään eli pitää soittaa sille omalle äidille.
Mun äiti on kuollut. Melkoinen perustelu anopilta. Ja sanansa on pitänyt eli ikinä ei ole mitenkään välittänyt tai auttanut.
Eipä tässä muuta ongelmaa ole mutta anopin poika nyt on vaan sydänjuuria myöten äidilleen suuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin toivonut esikoisen synnyttyä, että edes jompi kumpi isovanhemmista olisi osoittanut jotain kiinnostusta vauvaa kohtaan. Olin puolikuollut kaikesta valvomisesta ja itkuisen vauvan kanniskelusta. Olisi ollut ihan mahtavaa, jos mummo tai vaari olisi vaikka kerran viikossa hoitanut vauvaa puolen tunnin verran.
Mikä osoite? Lähetän saman tien täältä tän rajattoman akan avuksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin toivonut esikoisen synnyttyä, että edes jompi kumpi isovanhemmista olisi osoittanut jotain kiinnostusta vauvaa kohtaan. Olin puolikuollut kaikesta valvomisesta ja itkuisen vauvan kanniskelusta. Olisi ollut ihan mahtavaa, jos mummo tai vaari olisi vaikka kerran viikossa hoitanut vauvaa puolen tunnin verran.
Mikä osoite? Lähetän saman tien täältä tän rajattoman akan avuksesi.
Mutta se ei mee noin. Ei se rajaton hyysääjä kiinnostu muists kuin omista lapsista. Mulle kelpaisi hössöttäjä varamummoksi kun omia ei ole ollenkaan :)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Viime joulun alla anoppi kysyi voiko tulla kylään. Meillä oli niin paha työputki alla, että ei kerta kaikkiaan jaksettu. Sanottiin, että tullaan sitten porukalla käymään vaikka joulunpäivinä. No eikös se perkele kuitenkin pyyhältänyt pihaan samana päivänä nyssyköineen ja hössötyksineen. Kun sitten käytin aikani siivoillen ja yritin rentoutua makkarissa lukemalla, niin anoppi veti mahtavat herneet nenään. Soitti jouluaattona kotiin palattuaan hysteerisesti itkien (!) että miksi hän ei ole tervetullut meille. No voi V**un kakstoista.... Kuuntelisi jumalauta mitä sanotaan.
Omien vanhempien kanssa vierailut sujuvat hyvin. (Enkä väitä etteikö meillä olisi ongelmia joillain muilla alueilla). Kyselevät ainakin muutamaa päivää aiemmin sopiiko tulla. Jos sopii, tuovat usein jotain hyvää kahvileipää ja äiti usein vielä alkaa siinä tiskailemaan. Eivätkä ikinä viivy kahta tuntia kauempaa. Kun asuivat kauempana ja tulivat yökylään olivat useimmiten yötä hotellissa! Siitäkin huolimatta, että olin sanonut, että tilaa kyllä on jos haluavat olla meillä. Tyylikästä, etten sanoisi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin toivonut esikoisen synnyttyä, että edes jompi kumpi isovanhemmista olisi osoittanut jotain kiinnostusta vauvaa kohtaan. Olin puolikuollut kaikesta valvomisesta ja itkuisen vauvan kanniskelusta. Olisi ollut ihan mahtavaa, jos mummo tai vaari olisi vaikka kerran viikossa hoitanut vauvaa puolen tunnin verran.
Mikä osoite? Lähetän saman tien täältä tän rajattoman akan avuksesi.
Mutta se ei mee noin. Ei se rajaton hyysääjä kiinnostu muists kuin omista lapsista. Mulle kelpaisi hössöttäjä varamummoksi kun omia ei ole ollenkaan :)
Kyllä minun besserwisser superkasvattaja jyrä-äitini sekaantuu ihan suvereenisti kaikkien asioihin. Takaan.
Nuo lastenhoidossa neuvovat neuvoo kyllä muitakin. Minunkin äitini menee ihan estoitta sekaantumaan bussipysäkillä, kahvilassa jne ihan ventovieraiden asioihin. Ei saa käyttää kännykkää, lapsella on kylmä kuuma nälkä jne.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä juttuja.. Itse olen siinä tilanteessa, että vanhin poika asuu avokkinsa kanssa omassa kodissa, ei lapsia. Meillä kotona eletään lapsiarkea, pienin ala-asteen aloittanut. Pojan luokse on näköjään turha odottaa kutsua, sitä ei ole tullut kun synttäreiksi, itse olen kutsunut itseni sinne muutaman kerran kuluvan vuoden aikana ja tietysti useamman kerran heidät meille kotiin. Joskus kun olen yrittänyt järjestää kyläilyjä sinne useammin, niin on tullut selväksi, että ei innosta, koiraakin ollaan pyydetty monesti hoitoon mutta se menee aina pojan anopille, on tunne, että tämä on miniän mielipide ja toive enemmän kun poikani, mutta olkoon.. Kun nähdään, ollaan iloisia tapaamisesta, autellaan remonteissa tarvittaessa mutta ei tulla sotkeentumaan toisten tyyliin asua ja elää. VAAN nyt alkaa pikkuhiljaa elää pelko tulevasta isovanhemmuudesta, olen tosi lapsirakas ja haluaisin toki olla tulevan lapsenlapseni elämässä. Tuntuu vain, että miniällä on jo etukäteen suunnitelmat ja pelko siitä, että tunkeudun heidän reviirille? Miniällä on vahva oma maku ja oma tyyli, minusta se on hienoa. Olen aina kehunut häntä, enkä koskaan edes piilovihjaise omia neuvojani tai mielipiteitäni heidän elämäntyylistä. Toivottavasti olen antanut hyvän kuvan itsestäni ja saan tulla vauvaa katsomaan..
Mistä tulee se tunne että tuo on enemmän miniäsi toive? Itse kanssa seurannut vierestä pariskuntaa jossa anoppi on aina kaikesta "ikävästä" (eli asioista joista ei itse pidä) sitä mieltä et ne on pakko olla miniän tekosia. Koska kyllähän oma poika oikeasti haluaisi tehdä niin kuin äitinsä muttei uskalla sanoa vastaan. Monta kertaa on hänelle kerrottu että valinnat ovat yhteisiä päätöksiä mutta ei mene perille. Itselläni ei ole ongelmia anopin kanssa mutta omaan isään on huonot välit (ts. hän itse marttyyrina valittaa kun lapset ei välitä vaikka ite teki käytöksellään lapsuudestamme todella ankeaa). Voin siis hyvin kuvitella miksi joku ei haluaisi olla tiiviisti tekemisissä vanhempiensa kanssa.
Voi toki olla et sun kohdalla asia on niin kuin luuletkin. Mutta koska et sanonut miks kuvittelet miniän olevan syypää niin tartuin aiheeseen.
Olen kahden miniän anoppi, molemmat poikani asuvat noin 100 kilometrin päässä meistä. Koskaan ei mennä kylään ilmoittamatta, se on selvää. Vanhemmalla pojalla on kaksi pientä poikaa ja usein kutsuvat meitä poikia hoitamaan, kun on omaa menoa. Soittelevat myös, sopiiko poikia joskus tuoda meille hoitoon. Ihana on olla pienten lasten mummi ja tutustua lasten erilaisiin persooniin.
Tuntuu, ettei aloittajan anopilla ole oikein omaa elämää, omia ystäviä ja harrastuksia, kun täytyy nin usein kutsumatta kylässä käydä. Neuvoni niin kuin monen muunkin tässä ketjussa on, puhukaa nätisti ja sanokaa, että toivotte aina soittoa ennen vierailua. Kun tiedetään, että on vieraita tulossa voidaan paremmin varautua tarjottavankin kanssa.
Oma anoppini oli sellainen, ettei juuri koskaan pidä yhteyttä poikansa lapsiin, vaikka samassa pikkukaupungissa asutaan. Tyttärien ja heidän lastensa kanssa on lähes joka päivä tekemisissä. Aikoinaan oli minullekin suuri trauma ja mietin, mitä vikaa meidän perheessä on, kun ei synttärikutsujakaan oikein otettu vastaan. Nyt hänen kaikki lapsenlapset ovat aikuisia, eivätkä poikansa lapset edes kerran vuodessa käy mammaa katsomassa. Enää en minäkään juuri häntä ajattele, silloin tällöin käyn kylässä. Jokainen olemme omia persooniamme. Hyvässä ja pahassa.