Lue keskustelun säännöt.
Anopin ensimmäinen lapsenlapsi ja rajat.
Anopilla on tapana tulla kylään miten sattuu, etukäteen ilmoittamatta. Ja USEIN! Jonkin verran on tuota onnistuttu vähentämään ihan sillä, että on pidetty kiinni jo sovituista menoistamme, eli ei olla anopin yllätysvierailun takia jätetty väliin mitään, vaan pahoiteltu, että ollaan jo sovittu menevämme tänään muualle ja siihen on ollut anopin tyytyminen, vaikka ajaa meille viidenkymmenen kilometrin päästä. Mitäs ei ilmoita ja kysy sopiiko. Mutta silti tulee kylään pari kolme kertaa viikossa ja olettaa, että aina on tarjottavaa valmiina ja ollaan valmiita seurustelemaan. Missään ei vahingossakaan auta.
Nyt on kuitenkin ensimmäinen lapsenlapsensa pian meille syntymässä ja pelkään, että sama meno jatkuu ja entisestään pahenee, emmekä saa hetken rauhaa vauvan kanssa. Minähän varmaan anopin mielestä voin ottaa vieraita vastaan milloin vain, kun olen äitiyslomalla, ja anoppi on todella innoissaan vauvasta. Itse haluaisin kuitenkin ihan kaikessa rauhassa tutustua vauvaan, enkä kaipaa ketään vieraita ainakaan ensimmäiseen pariin viikkoon. Enkä jatkossakaan halua, että meille pamahdetaan kylään tuosta vain. Pienen vauvan kanssa saa valvoa ihan tarpeeksi ja varmasti koetan nukkua päiväunetkin kun vauva nukkuu, mutta miten se onnistuu, jos anoppi tunkee kylään ilmoittamatta harva se päivä!
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole avaimia (eikä tule!) Mutta asutaan omakotitalossa, ja näkee kyllä autoista ja valoista ollaanko kotona vai ei. Ei oikein viitsisi niin tyly olla, että ei vain avaa ovea.
Mies on kyllä puhunut asiasta vaikka kuinka monta kertaa. Ei vain mene perille. Anoppi heittäytyy marttyyriksi: "on se kun ei saa ainoan lapsensa luo tulla milloin haluaa", ja minä olen sit pahis, vaikka mies on ihan samaa mieltä kanssani. Hänen takiaan ei myöskään muka tarvitse nähdä vaivaa, mutta silti istahtaa ruokapöytään pyytämättä. Joskus on jaettu kahta pihviä kolmeen osaan, kun ei ole tiedetty varautua.
ap
Jatkossa ette jae ruokaanne hänelle, sinun tärkeä syödä terveellisesti että jaksat vauvan kanssa. Laita anoppi töihin kun tulee, käypäs laittamassa pyykkiä/tiskiä, siivottko keittiön/vessan/pöydät kiitos. Viepä vauva vaunulenkille niin saan nukkua kun valvoin viime yön. Jos ei tee niin ala ihmetellä suureen ääneen kun ei voida auttaa vaan juuri synnyttäneen äidin pitäisi passata anoppia.
Jos miniäni minua yrittäisi töihin laittaa olisi kyllä viimeinen käyntikerta, ei pidä penikoita tehdä jos ei pysty hoitamaan.
Sama homma, en ole miniäni piika. Minua äitini ja anoppini auttoivat tosi paljon mutta minä kohtelinkin heitä kunnioittavasti ja autoin heitä kaikessa missä voin. Muistan kun lähdin jälkitarkastukseen ja anoppini otti vapaata töistä ja tuli vauvan kanssa siksi aikaa, kysyi minulta, että osaakohan hän hoitaa, sanoin, että olet kasvattanut kaksi upeaa lasta, osaat paremmin kuin minä. Kuolemaansa asti olivat lapsilleni tärkeät nuo mummut.
Sulla ei siis ole miestä eikä poikaa. Ihme meininki.
Sinä taidat olla kännissä.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsenlapsia vielä, kun ei omatkaan ole täysi-ikäisiä mutta tuntuisi kyllä jo ajatuksen tasolla kurjalta, ettei ensimmäistä lapsenlasta saisi käydä katsomassa pariin viikkoon, kun miniä haluaisi ”rauhassa tutustua vauvaan”. Onneksi omat lapseni ovat tyttäriä niin ei ole mitään miniää sorsimassa anoppia.
Miksi? Se on hänen eka lapsensa, kaikki on hänelle uutta, hän on toipilas.
Niin minullekin oli uutta ja silti miehen sisarukset puolisoineen, miehen vanhemmat ja oma äitini kävivät jo sairaalassa vauvaa katsomassa. Kummit ja ystävät kävivät heti, kun kotiin pääsimme. Mihin sitä toipilasaikaa tarvitsee viikkotolkulla? Onko se jotenkin toipumisesta ja tutustumisesta pois, jos joku käy tunnin istumassa ja ihmettelemässä vauvaa? Lähinnä kiusanteolta tuntuu. Kieltääkö nämä tyypit oman äitinsäkin vierailun?
Itse olin esikoisen syntymän jälkeen siinä kunnossa, että todellakin tarvitsin aikaa toipumiseen. Ei otettu vastaan vieraita ennen kuin vauva oli 2-viikkoinen. Ihan vauvalta hän yhä silloinkin näytti. :D
No ei todellakaan ole liikaa pyydetty, että saa olla ekat 2 viikkoo omassa rauhassa vastasyntyneen kanssa. Vaikka ei ois koronoita eikä muita kulkutauteja liikkeellä.
Tyhmiä ihmisiä ellei tuota tajua. Rajoista on hyvä keskustella ennen kuin vauva syntyy.
- terv. yx anoppi joka hokas.Samaa sanoin kun miniä oli muka niin väsynyt, olisi heti pitänyt mennä minun ja äitinsä avuksi, kieltäydymme, sanoimme että itse pitää totutella vauvaan, siellä oli isäkin apuna, vielä olisi muittenkin pitänyt mennä. Suunnattoman itsekästä, eikö vaan.
Kukaan ei halua sinne virtupääanoppia sekaantumaan. Sulla on nyt joku psykooivaihe päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsenlapsia vielä, kun ei omatkaan ole täysi-ikäisiä mutta tuntuisi kyllä jo ajatuksen tasolla kurjalta, ettei ensimmäistä lapsenlasta saisi käydä katsomassa pariin viikkoon, kun miniä haluaisi ”rauhassa tutustua vauvaan”. Onneksi omat lapseni ovat tyttäriä niin ei ole mitään miniää sorsimassa anoppia.
Miksi? Se on hänen eka lapsensa, kaikki on hänelle uutta, hän on toipilas.
Niin minullekin oli uutta ja silti miehen sisarukset puolisoineen, miehen vanhemmat ja oma äitini kävivät jo sairaalassa vauvaa katsomassa. Kummit ja ystävät kävivät heti, kun kotiin pääsimme. Mihin sitä toipilasaikaa tarvitsee viikkotolkulla? Onko se jotenkin toipumisesta ja tutustumisesta pois, jos joku käy tunnin istumassa ja ihmettelemässä vauvaa? Lähinnä kiusanteolta tuntuu. Kieltääkö nämä tyypit oman äitinsäkin vierailun?
Itse olin esikoisen syntymän jälkeen siinä kunnossa, että todellakin tarvitsin aikaa toipumiseen. Ei otettu vastaan vieraita ennen kuin vauva oli 2-viikkoinen. Ihan vauvalta hän yhä silloinkin näytti. :D
No ei todellakaan ole liikaa pyydetty, että saa olla ekat 2 viikkoo omassa rauhassa vastasyntyneen kanssa. Vaikka ei ois koronoita eikä muita kulkutauteja liikkeellä.
Tyhmiä ihmisiä ellei tuota tajua. Rajoista on hyvä keskustella ennen kuin vauva syntyy.
- terv. yx anoppi joka hokas.Samaa sanoin kun miniä oli muka niin väsynyt, olisi heti pitänyt mennä minun ja äitinsä avuksi, kieltäydymme, sanoimme että itse pitää totutella vauvaan, siellä oli isäkin apuna, vielä olisi muittenkin pitänyt mennä. Suunnattoman itsekästä, eikö vaan.
Kyllä kaksi ihmistä pitää vauvan kanssa pärjätä, ei ollut ennen isyyslomaa, yksin piti äitiemme pärjätä monella oli siinä pari kolme vanhempaakin lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsenlapsia vielä, kun ei omatkaan ole täysi-ikäisiä mutta tuntuisi kyllä jo ajatuksen tasolla kurjalta, ettei ensimmäistä lapsenlasta saisi käydä katsomassa pariin viikkoon, kun miniä haluaisi ”rauhassa tutustua vauvaan”. Onneksi omat lapseni ovat tyttäriä niin ei ole mitään miniää sorsimassa anoppia.
Miksi? Se on hänen eka lapsensa, kaikki on hänelle uutta, hän on toipilas.
Niin minullekin oli uutta ja silti miehen sisarukset puolisoineen, miehen vanhemmat ja oma äitini kävivät jo sairaalassa vauvaa katsomassa. Kummit ja ystävät kävivät heti, kun kotiin pääsimme. Mihin sitä toipilasaikaa tarvitsee viikkotolkulla? Onko se jotenkin toipumisesta ja tutustumisesta pois, jos joku käy tunnin istumassa ja ihmettelemässä vauvaa? Lähinnä kiusanteolta tuntuu. Kieltääkö nämä tyypit oman äitinsäkin vierailun?
Itse olin esikoisen syntymän jälkeen siinä kunnossa, että todellakin tarvitsin aikaa toipumiseen. Ei otettu vastaan vieraita ennen kuin vauva oli 2-viikkoinen. Ihan vauvalta hän yhä silloinkin näytti. :D
No ei todellakaan ole liikaa pyydetty, että saa olla ekat 2 viikkoo omassa rauhassa vastasyntyneen kanssa. Vaikka ei ois koronoita eikä muita kulkutauteja liikkeellä.
Tyhmiä ihmisiä ellei tuota tajua. Rajoista on hyvä keskustella ennen kuin vauva syntyy.
- terv. yx anoppi joka hokas.Samaa sanoin kun miniä oli muka niin väsynyt, olisi heti pitänyt mennä minun ja äitinsä avuksi, kieltäydymme, sanoimme että itse pitää totutella vauvaan, siellä oli isäkin apuna, vielä olisi muittenkin pitänyt mennä. Suunnattoman itsekästä, eikö vaan.
Kukaan ei halua sinne virtupääanoppia sekaantumaan. Sulla on nyt joku psykooivaihe päällä.
Onko sinulla lääkkeet ottamatta kun olet noin sekaisin? Soitanko että hakevat sinut suljetulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anoppi-miniä -ongelma" - aina ajankohtainen aihe?
Rajaton isoäiti on ikuinen ongelma.
Meillä se oli ongelmana ennen vuotta 2008, jolloin katkaisimme sitten välit, kun ei sitä tunkemista kestänyt enää kukaan, lapset sanoi etteivät halua ikinä olla tekemisissä enää. Se oli niin ahdistavaa!
Kertoisitko lisää? Jotenkin helpottavaa lukea tempauksista mitä muut ovat joutuneet kestämään. Tietää ettei ole yksin vastaavassa tilanteessa ja ehkä saisi itseluottamusta rajojen asettamiseen.
No kun ei ollut mitään kotirauhaa. Milloin tahansa saattoi pihalla nököttää tämä isoäiti, joka vain "tahtoo auttaa".
Kaiken oman elämisen lopetti siihen. Penkoi jatkuvasti kaikki paikat, tunki jopa naapureihin ja puuttui heidän asioihinsa.
Sekaantui aivan kaikkeen, varaili omin päin lääkäriaikoja, punnitsi lapsia salaa, kumosi kaikki meidän säännöt ja ohjeet, KILPAILI lasten suosiosta niin että minä näytin aina paskalta lasten silmissä, sopi lasten kanssa ja minä jouduin kieltämään.
Päivähoito- ja koulupäätökset kyseenalaisti, harrastukset samaten, lomamatkojen kohteet.
Jauhoi asioitamme aivan kaikille 24/7, täyttä puppua suurin osa.
Vain hän osasi hoitaa ja vain hän oli se "TÄRKEÄ TURVALLINEN AIKUINEN".
Lista on ihan loputon.
Kiitos sinullekin kun jaoit nämä kokemukset. Olen pahoillani sinunkin puolestasi että olet joutunut kestämään tuollaista.
Sille joka kirjoitti miniöistäkin löytyvän marttyyreja haluan sanoa että se on tietysti totta että joka ikäluokasta niitä löytyy. Silti pakostakin tulee mieleen onko marttyyrimainen uhriutuminen tietyn ikäpolven opittu tapa reagoida itselleen epämieluisiin asioihin. Ja tämä koskee siis muitakin tilanteita kuin nuoren perheen rajojen vetämistä.
Haluaisin vielä palata tuohon kun mummo kutsuu itseään lapsenlapsensa äidiksi. Olenko todella ainoa jolle on käynyt niin?
Et ole ainoa… minun anoppi harrasti samaa puolitoista ensimmäistä vuotta esikoiseni elämästä. Ensimmäiset kerrat varmaan olikin vahinkoja, kun tämä on hänen ensimmäinen lapsenlapsi. Alussa hän aina naureskeli perään ”hups, mummohan minun piti sanomani” minun läsnäollessa, mutta vähitellen se jäi pois ja hän ihan rohkeasti häpeilemättä viittasi itseensä äitinä lapselleni. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt puuttua asiaan aiemmin, mutta silloin olin vielä tuore ja epävarma äiti, ja luulin olevani pikkumainen, jos ärtyisin sellaisesta. Hän siis kyllä lopulta lopetti kun ilmoitin, ettei asia ole minulle ok, mutta nyt vielä paria vuotta myöhemminkin hän tuppaa joskus tekemään sellaista, että vastaa äkkiä ”Niin?” kun lapsi kutsuu äitiä, ennen kuin itse ehdin vastata. Todella rasittavaa…
Toisaalta kamalaa mutta myös helpottavaa kuulla etten ole ainoa joka on kokenut tällaista. Miten miehesi reagoi kun anoppi kutsui itseään lapsenne äidiksi? Entä muut sukulaiset ja ystävät jos olivat paikalla kuulemassa? Miten keskustelu asiasta anopin kanssa meni kun sanoit siitä?
Uskon että kerran tai kaksi tuollainen voisi olla vahinko mutta jatkuvasti tapahtuessaan ei. Mikä ihme saa ihmisen edes käyttäytymään noin? Se on jotenkin... luonnotonta suorastaan. Olisipa mielenkiintoista kuulla ko. tavalla toimivien mummojen ajatuksia tästä toiminnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsenlapsia vielä, kun ei omatkaan ole täysi-ikäisiä mutta tuntuisi kyllä jo ajatuksen tasolla kurjalta, ettei ensimmäistä lapsenlasta saisi käydä katsomassa pariin viikkoon, kun miniä haluaisi ”rauhassa tutustua vauvaan”. Onneksi omat lapseni ovat tyttäriä niin ei ole mitään miniää sorsimassa anoppia.
Miksi? Se on hänen eka lapsensa, kaikki on hänelle uutta, hän on toipilas.
Niin minullekin oli uutta ja silti miehen sisarukset puolisoineen, miehen vanhemmat ja oma äitini kävivät jo sairaalassa vauvaa katsomassa. Kummit ja ystävät kävivät heti, kun kotiin pääsimme. Mihin sitä toipilasaikaa tarvitsee viikkotolkulla? Onko se jotenkin toipumisesta ja tutustumisesta pois, jos joku käy tunnin istumassa ja ihmettelemässä vauvaa? Lähinnä kiusanteolta tuntuu. Kieltääkö nämä tyypit oman äitinsäkin vierailun?
Itse olin esikoisen syntymän jälkeen siinä kunnossa, että todellakin tarvitsin aikaa toipumiseen. Ei otettu vastaan vieraita ennen kuin vauva oli 2-viikkoinen. Ihan vauvalta hän yhä silloinkin näytti. :D
No ei todellakaan ole liikaa pyydetty, että saa olla ekat 2 viikkoo omassa rauhassa vastasyntyneen kanssa. Vaikka ei ois koronoita eikä muita kulkutauteja liikkeellä.
Tyhmiä ihmisiä ellei tuota tajua. Rajoista on hyvä keskustella ennen kuin vauva syntyy.
- terv. yx anoppi joka hokas.Samaa sanoin kun miniä oli muka niin väsynyt, olisi heti pitänyt mennä minun ja äitinsä avuksi, kieltäydymme, sanoimme että itse pitää totutella vauvaan, siellä oli isäkin apuna, vielä olisi muittenkin pitänyt mennä. Suunnattoman itsekästä, eikö vaan.
Kukaan ei halua sinne virtupääanoppia sekaantumaan. Sulla on nyt joku psykooivaihe päällä.
Mikä on virtupää.
Sellainen kuin sinä.
Sekaisin olet kuin seinäkello.
Näitä tulee aina keskusteluun sekoittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Naisen elämänkaari:
0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä
20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä
30-45v: nukkeleikki
45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä
55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan
Olwn tehnyt kaiken vähän toisin. Nukkeleikki alkoi jo alle 20 v ja edelleen jatkuu vaikka ikää jo 48. Nyt myös nukkeleikki omilla lapsilla mutta minun ei tarvitse manguta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n esikoinen on jo alakoulussa. Onkohan tavannut mummoaan kertaakaan vielä?
Oih! Olen ihan tuore isoäiti. Ei tulisi mieleenikään mennä kysymättä kylään. Hetken aikaa istuimme isoisän kanssa vauvaa ihailemassa vietyämme tuoreen perheen kotiin sairaalasta. Toisen kerran kävin ovella viemässä uuniruokaa. Kolmannen kerran käymme luvan kanssa ennen kuin lähdemme toiseen kotiimme aurinkoon, tarjoilut vien tietysti mukanani, eli teen ruokaa heille, emme itse siellä syö.
Miniä tosin hehkuttaa avuliaisuuttamme ja pyytää käymään ja auttamaan. Jo raskausaikana hän soitteli minulle ja halusi jutella huolistaan. Ja toivoi, että olisin saatavilla alkuaikoina. Tuli huono omatunto, kun lentoliput oli jo varattu, mutta lupasin perua tarvittaessa tai tulla kesken pois, jos tarvitaan, heti soittoa seuraavana päivänä.
Ei me kaikki anopit olla mitään kauhuanoppeja eikä kaikki miniät anopin ilkeyttä kitiseviä miniöitä. Meillä ainakin on ihana ja lämmin suhde,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP:n esikoinen on jo alakoulussa. Onkohan tavannut mummoaan kertaakaan vielä?
Varmasti heillä on mukavia naapureita.
Vierailija kirjoitti:
.Ei me kaikki anopit olla mitään kauhuanoppeja eikä kaikki miniät anopin ilkeyttä kitiseviä miniöitä. Meillä ainakin on ihana ja lämmin suhde,
Ei tietenkään ole. Mä en näihin ketjuihin kerro anopeista yleisesti, vaan puran sydäntäni narsistianopin aiheuttamasta mielipahasta. Mulla kävi hiton huono säkä anopin suhteen. Tiedän, että monella on anopin kanssa oikein leppoisat välit, käyvät esim shoppailemassa yhdessä.
En tiedä miksi joku haluaa ymmärtää, että täällä keskusteluissa ymmärtää, että kun kerron anoppini olevan dominoiva painajainen, niin väitän kaikkien anoppien olevan sellaisia. Ei tietenkään ole. Mutta minun kokemukseni mukaan anoppini on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.Ei me kaikki anopit olla mitään kauhuanoppeja eikä kaikki miniät anopin ilkeyttä kitiseviä miniöitä. Meillä ainakin on ihana ja lämmin suhde,
Ei tietenkään ole. Mä en näihin ketjuihin kerro anopeista yleisesti, vaan puran sydäntäni narsistianopin aiheuttamasta mielipahasta. Mulla kävi hiton huono säkä anopin suhteen. Tiedän, että monella on anopin kanssa oikein leppoisat välit, käyvät esim shoppailemassa yhdessä.
En tiedä miksi joku haluaa ymmärtää, että täällä keskusteluissa ymmärtää, että kun kerron anoppini olevan dominoiva painajainen, niin väitän kaikkien anoppien olevan sellaisia. Ei tietenkään ole. Mutta minun kokemukseni mukaan anoppini on.
Voi olla vaikea ymmärtää tai uskoa, että näitä hirviöanoppeja on oikeasti olemassa. Minulla on takana kaksi pidempää suhdetta, joissa ns. anoppikokelas oli kummassakin tapauksessa mitä ihanin ihminen. ja sitten tuli tämä kolmas parisuhde, joka johti avioliittoon ja anoppi on pahinta laatua. Aiemmin minäkin ajattelin, että kertomukset hirviöanopeista ovat suuresti liioiteltuja, mutta oman kokemuksen perusteella tiedän, että niin ei valitettavasti ole.
Onnekkaita siis ovat ne, joilla anoppi tai miniä on mukava ihminen.
Anoppi ja appiukko ovat miehen vanhempia ja vieraita ihmisiä miniälle. Miksi vastasynnyttäneen äidin ja miniän pitäisi antaa appivanhempien rampata omassa kodissaan niin kuin huvittaa? Miehen tehtävänä on puolustaa omaa vaimoaan eikä asettua äitinsä ja isänsä puolelle. Jos anoppi ja appiukko kiusaavat miniää ja häiriköivät perheen kotirauhaa, niin miehen tehtävä on laittaa vanhemmilleen rajat.
Vastasynnyttäneelle äidille ja perheelle pitää antaa kotirauha. Äidin pitää saada lapsivuodeaikana imettää vauvaansa rauhassa ja lapsentahtisesti. Siihen ei tarvita rajattomia isovanhempia määräilemään ja jakamaan vanhanaikaisia ja kulahtaneita komentojaan. On tärkeää, että isä ja vauvan sisarukset pääsevät tutustumaan vauvaan rauhassa.
On hyvä kieltää turhat kyläilyt lapsivuodeaikana. Kyläilyt rasittavat äitiä. Väsyneeltä, univelkaiselta ja mielensä pahoittaneelta äidiltä ei tule äidinmaitoa samalla tavalla kuin hyvävoimaiselta, levänneeltä ja iloiselta äidiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsenlapsia vielä, kun ei omatkaan ole täysi-ikäisiä mutta tuntuisi kyllä jo ajatuksen tasolla kurjalta, ettei ensimmäistä lapsenlasta saisi käydä katsomassa pariin viikkoon, kun miniä haluaisi ”rauhassa tutustua vauvaan”. Onneksi omat lapseni ovat tyttäriä niin ei ole mitään miniää sorsimassa anoppia.
Miksi? Se on hänen eka lapsensa, kaikki on hänelle uutta, hän on toipilas.
Niin minullekin oli uutta ja silti miehen sisarukset puolisoineen, miehen vanhemmat ja oma äitini kävivät jo sairaalassa vauvaa katsomassa. Kummit ja ystävät kävivät heti, kun kotiin pääsimme. Mihin sitä toipilasaikaa tarvitsee viikkotolkulla? Onko se jotenkin toipumisesta ja tutustumisesta pois, jos joku käy tunnin istumassa ja ihmettelemässä vauvaa? Lähinnä kiusanteolta tuntuu. Kieltääkö nämä tyypit oman äitinsäkin vierailun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies ei halunnut (oli epävarma ensimmäisen lapsen kohdalla) anoppia kylään heti lapsen synnyttyä. Anoppi veti herneet nenää, eikä tullut sitten ennen ristiäisiä ollenkaan...
Monille isovanhemmille on tärkeä nähdä vauva pian syntymän jälkeen. Yrittäkää luovia siten, että isovanhemmat näkisivät lapsen, mutta ei tarvitse tulla päiväkausiksi (tai päivittäin oleskelemaan). Ja vierailulle tulevat fiksut isovanhemmat, eivät odota palvelua, vaan tarpeen mukaan auttavat. Esim. just kuten tuolla aiemmin kerrottiin, että tuovat valmista ruokaa tullessaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies ei halunnut (oli epävarma ensimmäisen lapsen kohdalla) anoppia kylään heti lapsen synnyttyä. Anoppi veti herneet nenää, eikä tullut sitten ennen ristiäisiä ollenkaan...
Monille isovanhemmille on tärkeä nähdä vauva pian syntymän jälkeen. Yrittäkää luovia siten, että isovanhemmat näkisivät lapsen, mutta ei tarvitse tulla päiväkausiksi (tai päivittäin oleskelemaan). Ja vierailulle tulevat fiksut isovanhemmat, eivät odota palvelua, vaan tarpeen mukaan auttavat. Esim. just kuten tuolla aiemmin kerrottiin, että tuovat valmista ruokaa tullessaan.
MIKSI pitäisi luovia ja varoa jonkun ulkopuolisen sukulaisen mielipahoja?
MIKSI ei voi vain olla niin kuin aikuiset on. Hallita omaa kotiaan ja kutsua kylään kun itselle sopii.
MIKÄ ihme siinä on niin vaikeaa?
Minulla sekä oma äiti että anoppi oli näitä ”mielipahan uhalla” hallinnoivia.
Samanikäisiä joten epäilen että se on sukupolvijuttu.
Molemmat korostivat joka käänteessä miten olivat uhrautuneet ja miten piti olla kiitollinen.
Se mielipaha oli aina sanoittamaton eli he odottivat että sitä mielipahan uhkaa torjutaan koko ajan seuraamalla heitä ja antamalla aina periksi pieneenkin mielipahaa ilmaisevaan ilmeeseen.
Mitään ei ikinä voinut sopia tai hoitaa aikuisesti ja suoraan vaan sitä naamavärkkiä yms tarkkailemalla.
Jos mokasi, sitäkään ei kerrottu suoraan vaan se kailotettiin AINA sukulaisille joista se kiersi paisuneena meille.
Anoppi pillastui kun hänelle oli tarjottu ”väärällä tavalla maustettua kalaa” ja riisiä vaikka hän haluaa syödä oikealla tavalla maustettua kalaa ja perunaa.
Minun äitini riehui siitä miten mökkimatkalla (meidän mökkimme) hänet oli ”raahattu” kauppaan.
Mökkimatka on tunnin, pysähdyimme tosiaan hakemaan leipää eikä äitiä pakotettu yhtikäs mihinkään.
KUKAAN ihminen ei jaksa tuollaista käytöstä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies ei halunnut (oli epävarma ensimmäisen lapsen kohdalla) anoppia kylään heti lapsen synnyttyä. Anoppi veti herneet nenää, eikä tullut sitten ennen ristiäisiä ollenkaan...
Monille isovanhemmille on tärkeä nähdä vauva pian syntymän jälkeen. Yrittäkää luovia siten, että isovanhemmat näkisivät lapsen, mutta ei tarvitse tulla päiväkausiksi (tai päivittäin oleskelemaan). Ja vierailulle tulevat fiksut isovanhemmat, eivät odota palvelua, vaan tarpeen mukaan auttavat. Esim. just kuten tuolla aiemmin kerrottiin, että tuovat valmista ruokaa tullessaan.
MIKSI pitäisi luovia ja varoa jonkun ulkopuolisen sukulaisen mielipahoja?
MIKSI ei voi vain olla niin kuin aikuiset on. Hallita omaa kotiaan ja kutsua kylään kun itselle sopii.
MIKÄ ihme siinä on niin vaikeaa?
Kun on koko elämä opetettu siihen, että sinulla ei ole mitään väliä, vaan tehtävänäsi on pitää äiti ja /tai isä tyytyväisenä, niin se rajojen veto on hankala paikka.
On ne anopit joskus aikamoisia. Ex-vaimoni joutui suureen leikkaukseen ja sen jälkeen pitkälle antibioottikuurille. Tuolloinen anoppini sanoi exälleni, että "et syö niitä antibiootteja, heitä ne pois". Iso riitahan tästä seurasi, kun yritin perustella, että kirurgin määräämää hoitoa ei noin vain kannattaisi jättää sikseen. Vänkäsi vain (huutamalla) vastaan, että ei koskaan antibiootteja syö ja exänikään ei niitä siis tarvitse.
Miksi kenenkään pitäisi "luovia siten, että isovanhemmat näkisivät lapsen"? Äidit ja isät ovat tahdottomia nössöjä, jos he eivät uskalla sanoa vastaan omille vanhemmille ja appivanhemmille! Ihanko tosiaan aikuiset ihmiset ovat vielä kiinni talutusnuorassa ja hyppivät iäkkäitten vanhempiensa pillin mukaan?! Olette säälittäviä nössöjä!
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies ei halunnut (oli epävarma ensimmäisen lapsen kohdalla) anoppia kylään heti lapsen synnyttyä. Anoppi veti herneet nenää, eikä tullut sitten ennen ristiäisiä ollenkaan...
Monille isovanhemmille on tärkeä nähdä vauva pian syntymän jälkeen. Yrittäkää luovia siten, että isovanhemmat näkisivät lapsen, mutta ei tarvitse tulla päiväkausiksi (tai päivittäin oleskelemaan). Ja vierailulle tulevat fiksut isovanhemmat, eivät odota palvelua, vaan tarpeen mukaan auttavat. Esim. just kuten tuolla aiemmin kerrottiin, että tuovat valmista ruokaa tullessaan.
Samaa sanoin kun miniä oli muka niin väsynyt, olisi heti pitänyt mennä minun ja äitinsä avuksi, kieltäydymme, sanoimme että itse pitää totutella vauvaan, siellä oli isäkin apuna, vielä olisi muittenkin pitänyt mennä. Suunnattoman itsekästä, eikö vaan.