Lue keskustelun säännöt.
Miten saisi iäkkäät vanhemmat hyväksymään palveluiden OSTAMISEN?
80-kymppisten appivanhempien kunto on hiljalleen hiipuneet ja alkaisi olla aika ottaa apua käyttöön. Mutta kun mistään ei olla valmiita maksamaan. Onko aikuisten lasten pakko hoitaa siivoamiset tai polttopuiden pilkkomiset ja kesämökin rempat yms joko omalla ajallaan tai rahallaan?
Toinen -jo hyvin sairas- vastustaa sen perusteella ettei halua ketään kotiinsa pelkästä periaatteesta ja toinen ei halua käyttää yhtään rahaa; mikään ei saa maksaa. Ei kotiapu, ei ateriapalvelu, ei kauppapalvelu, ei ylläpito siivousta, ei tehosiivousta. Ei, ei, ei, ei ettekö te voisi viikonloppuna nopeasti tulla siivoamaan loputon ja koko ajan paheneva tilanne
Kommentit (627)
Vierailija kirjoitti:
Kaupungin kotihoito ei voi tulla arvioimaan tilannetta, jos vanhus itsepintaisesti kieltää. Itsemääräämisoikeus on Suomessa niin vahva, toimii usein alkavassa dementiassa olevan vanhuksen omaa etua vastaan. Laki ei todellakaan aina suojele ihmistä vaan haittaa tilannetta.
Kyllä minä pärjään ilman apua tarkoittaa todella usein sitä, että se apu vaaditaan lähipiiriltä. Tai lähimmäinen auttaa mahdottomienkin matkojen päästä käymällä viikottain kun huomaa että vanhukselta ei hommat enää suju. Kyllähän sitä mielellään auttaa, mutta ei omien voimavarojen yli pitäisi kenenkään auttaa, etenkään jos vanhuksella on varallisuutta.
Naapurin mummo eli kuin keppikerjäläinen, turvapuhelin oli liian kallis, kuollessaan tilillä oli ison omistusasunnon lisäksi 190 000 €. Vaarekomeroissa oli vanhentuneita säilykkeitä. Näitä on Suomi täynnä.
Moni vanhus ajattelee, että on lapsille kiva jättää jotain perinnöksi. Se voi olla pihistelyn syynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaupungin kotihoito ei voi tulla arvioimaan tilannetta, jos vanhus itsepintaisesti kieltää. Itsemääräämisoikeus on Suomessa niin vahva, toimii usein alkavassa dementiassa olevan vanhuksen omaa etua vastaan. Laki ei todellakaan aina suojele ihmistä vaan haittaa tilannetta.
Kyllä minä pärjään ilman apua tarkoittaa todella usein sitä, että se apu vaaditaan lähipiiriltä. Tai lähimmäinen auttaa mahdottomienkin matkojen päästä käymällä viikottain kun huomaa että vanhukselta ei hommat enää suju. Kyllähän sitä mielellään auttaa, mutta ei omien voimavarojen yli pitäisi kenenkään auttaa, etenkään jos vanhuksella on varallisuutta.
Naapurin mummo eli kuin keppikerjäläinen, turvapuhelin oli liian kallis, kuollessaan tilillä oli ison omistusasunnon lisäksi 190 000 €. Vaarekomeroissa oli vanhentuneita säilykkeitä. Näitä on Suomi täynnä.Moni vanhus ajattelee, että on lapsille kiva jättää jotain perinnöksi. Se voi olla pihistelyn syynä.
Niin oma äitinikin sanoo. Me lapset sanotaan, että me ei haluta perintöä vaan sitä, että hankit itsellesi palveluja, siihen ne säästöt on tarkoitettu. Ei vaan mene perille.
Kuuluu muistisairauden oireisiin äärimmäinen piheys! Ottakaa selvää!
Silkkaa itsekkyyttä että eivät suostu ostopalveluihin .omaiset saa raataa, se kyllä sopii
Pappa on ollut varmaan pitkään puutteessa. Se voisi kannustamalla innostua ostamaan tiettyjä palveluita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhusten pihiys on kyllä asia mitä ei voi järjellä ymmärtää. Toki monella on pieni eläke ja silloin täytyy elää säästeliäästi. Mutta jos rahaa on, niin miksi sitä ei voi käyttää siihen että elämä on mukavaa vanhana?
Ei sitä rahaa saa mukaan tuonne toiselle puolelle!
Oma äitini on säästänyt varmaan 35 vuotta tililleen joka kuukausi 50 euroa, mutta aina tulee jotain menoja. Viimeksi yksityisen silmälääkärin lasku, sitä ennen toinen yksityisen lääkärin lasku. Viimeksi kun tsekkasin tiliotteen, siellä oli hieman alle 200 euroa.
Siinä on perintö, mistä pitäisi maksaa aikanaan hautajaiset, asunnon tyhjennys ja ties mitä. Tuskin tulee ikinä saamaan edes tuhatta euroa säästötililleen, aina tulee jotain menoja, joihin oma eläke ei riitä, ja on kajottava säästöihin.
On jo yli 80-vuotias. Ei ole koskaan käyttänyt alkoholia, ei ole polttanut. Ollut vaan ikänsä pienituloinen.
Näissä ketjuissa usein puhutaan perinnöistä, "jotka voisi tuhlata elinaikana, koska ei mua perintö kiinnosta".
Jaa, kyllä mule kelpais äiti, jonka rahoilla saa edes hautajaiset sitten aikanaan maksettua, mutta taitaa joutuu itse maksumieheksi niille kekkereille, kun niiden aika koittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ei ole myöskään koskaan auttaneet mua yhtään missään, kotoa käskettiin muuttaa kun täytti 18 ja mukaan ei saanut mitään, ei saanut rahaa tai tukea eikä mitään apua asunnon etsintään. Sain mukaan vain repullisen vaatteita. Ja ”hienointa” oli se että lähtiäiseksi sanottiin että omillas olet ja missään emme sitten auta. Ei vaikka mikä hätä olisi.
No meni sitten aikalailla liki 30v ilman yhteyksiä vanhempiin, siinä oli mulla valmistujaiset, häät, lasten syntymät - koskaan ei vanhempia näkynyt eikä mistään näistä edes onniteltu.
Nyt sitten kävi sellainen yllätys että 76v isä menikin yllättäen huonoln kuntoon. Ja nyt sitten minä alkaisinkin kelpaamaan! On tullut soittelua ja tekstaria miten mun pitäisi tehdä hommia heidän talossa, pihalla, mökillä, ja valitetaan vihjaillen että ”olisipa omasta takaa siivousapua”. Ei helvetti nyt taas. Ensin vanhemmat hylkää, jättää yksin koko aikuisiäksi ja sitten kun HE tarvitsevat apua niin ihan pokkana ja vailla omantunnontuskaa alkavat vaan vaatimaan!
Yksi sana kuvastaa kaiken: BOOMERIT.
Kaiken ne vievät, mitään eivät anna.
Tuossa tilanteessa vanhemmillesi voisi hyvin sanoa, että omillanne olette, missään en auta... Tsemppiä sinulle.
KIITOS tästä ketjusta. Omat isovanhemmat ovat nyt siinä iässä että apua tarvitsisivat jo kipeästi, mutta ei ei ei, mikään ei saa maksaa mitään ja kaikki muutos on pahasta. Parhaillaan molemmat aivan raivona vanhemmilleni, kun uskovat että heitä yritetään huijata vanhainkotiin ja "vanhoja ihmisiä kiusataan". :O Kukaan ei vanhainkodista ole heille edes puhunut. Eivät ymmärrä, että vanhainkotiin on täällä pitkä jono, eikä sinne niin vaan kiusallaan tuupata vanhuksia "loppusijoitukseen". Kodinhoitoapua he tarvitsisivat todella kipeästi, mutta ei ei se maksaa, ja ei ei joku vieras tulee käymään kotona... tilanne tuntuu äärimmäisen pahalta, koska olen aiemmin ollut hyvin läheinen isovanhempien kanssa, lapsuudessa mummo oli käytännössä kolmas kasvattaja vanhempieni apuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Noissa on takana usein myös sairaalloinen piheys. Ei haluta tilata ruokaa netistä, kun siellä ei ole punalapputuotteita. Ja mieluummin juoksutetaan toisia jopa satojen kilometrien päästä, kuin maksetaan 20€ renkaanvaihdosta.
Missä ihmeen maailmassa elät. Suomalaisista eläkkeensaajista saa eläkettä alle 1500€/kk brutto ja käteen n. 1200€.
Naisten keskim. eläke on 1370€/kk ja käteen jää reilu tonni. Miesten keskim. eläke 1650€/kk ja kätee jää 1200€.
Myös eläkkeensaajat joutuvat maksamaan asumisesta, sähköstä, puhelimesta ja monet käyttåvät vielä lääkkeitä ja kaikista ei saa edes Kela korvausta.
Luulen monen eläkeläisen, joiden käteen jäävä eläke on 1000-1200€ kuukaudessa on ihan pakko ostaa ihan taloudellisista syistä punalapputuotteita, kun rahaa ei yksinkertaisesti ole, eikä niitä kodin seiniä voi muuttaa rahaksi.
Jos mietin omien isovanhempien eläkkeitä ( he tosin ovat jo kuolleet) niin melko pieneksi jäivät. Mummuni oli kotona lähes koko elämänsä ja ei tehnyt töitä eli ihan sen minimin sai. Pappa sairastui nuorempana ( oli yli 40-vuotias) ja joutui sairaseläkkeelle. Joten eläke myös pieni. Ei ainakaan paljon yli 850 euroa jos sitäkään. Toimi tosin omaishoitajana mummulle ( tosin tämäkin hassua, että miten toinen "sairaseläkeläinen" voi hoitaa toista ja lopulta olikin itse huonommassa kunnossa) ja sai tämän takia korvausta eläkkeen päälle. Näin voin kyllä sanoa, että monien eläke voi olla pienikin ja aiemmin vaimo saattoi olla kotona pitkään ja ei osallistunut työelämään niin paljon. Omien vanhempien eläkkeitä, kun miettii ( kohta jäävät) niin isäni, joka on melkein koko elämänsä ollut töissä duunariammateissa saa ehkä 1400 euroa. Tämäkin aika pieni korvaus, kun on siis koko ajan ollut töissä 15-vuotiaasta saakka. Äitini eläke jää sitten johonkin 850 euroon, kun on ollut töissä vähemmän ja oli työtönkin pitkään. Tästä oppii hyvin sen, että jos duunariammatissa haluaa melko hyvän eläkkeen niin pitäisi sitten olla töissä todella pitkään ja paljon. Isänikin kohta 50-vuotta töissä ja silti eläke ei mikään paras kuitenkaan. Sivusta ja sori ohis.
Vierailija kirjoitti:
Lapset siinä yrittää päästä päsmäröimään.
Äiti 80 v. soittaa 300 km päästä.
......
Äiti: pesukone on rikki ei pese kunnolla
Minä: ootko tilannut korjaajan
Äiti: ... mutinaa. Ei sitä kannata korjata, kun ne rikkoo sen taas. Näin minua kiusataan
Minä: täh?
Äiti: menin sitten taloyhtiön pesutupaan. Sekin kone oli rikki, tyhjensi vedet pois jo 10 minuutin jälkeen
Minä: olit valinnut esipesullisen ohjelman tai jonkun pikapesun?
Äiti: en ollut (närkästyneenä)
Minä: kyllä olit (tuskastuneena)
.....
Tuota jupinaa jatkuu ja jatkuu. Kukahan tässä päsmäröi ja ketä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana vertaistukiketju. Meillä menee niin, että "olethan iltatähti ja nuorin, kyllä joudat ja jaksat auttaa, kun olet nuorin". Niin, olen 58v, vuorotöissä ja lapsenlapsiakin haluaisin hoitaa. Lisänä lonkkakuluma, mitä ei vielä leikata
No minä nuorena ja ketteränä käyn kerran viikossa siivoamassa ja tekemässä ruoat ja ajamassa nurmikot ja hoitamassa kukat. Käytän lääkärissä ja tuon apteekista lääkkeitä. Ja koko ajan valitetaan, että kun riisipuurokaan ei ole niin hyvää, kuin omakeittämä.
Tätä lapsenkaltaista juonottelua on katsottu jo niin monta vuotta, että iltarukouksessa joskus rukoilen, että ota Luoja jo äitini pois, että saan joskus levätä
Ps. Omia lapsiani vanhempani eivät hoitaneet kertaakaan, kun olivat niiiin vanhoja ja raihnaisiaVähän ohi aiheen.
Olin jokunen vuosi lähes samassa tilanteessa. Lapsenlapsia ei ole ja työtkin olin jo lopettanut, mutta silti en näin jälkikäteen tiedä miten pysyin järjissäni. Läheiseni olivat huolissaan minusta. Olin ainoa lapsi ja vanhempani kyllä ostivat siivouksen, siitä olin ehdottomasti kieltäytynyt, kotihoito kävi 3xviikossa.
Paljon jäi mulle kuten sinullakin myös talo ja piha. 5 vuotta tuota rumbaa kesti ja niin kylmältä kuin se kuulostaakin olin vain ja ainoastaan helpottunut kun he menehtyivät, sain elämäni takaisin enkä pelännyt enää jokaista puhelimen pirahdusta.
Jos omainen on edes jollain tasolla mukana kuvioissa niin kotihoito kyllä osaa sitä hyödyntää ja hyvin ! Nyt joku sanoo miksi teit, tein kun omatuntoni, sydämeni , rakkauteni ei vain pystynyt jättämään heitä täysin yhteiskunnan/oman onnensa nojaan. Välillä leikittelin ajatuksella, että teen itsestäni rikosilmoituksen nimikkeellä heitteillejättö.
Ohi meni aiheesta enemmän kuin vähän, oli vain pakko.Tuo tunne, kun se muuttuu pikkuhiljaa vanhemman kuoleman odotukseksi. En tiedä, missä vaiheessa näin kävi. Ehkä silloin, kun vanhus muuttuu ilkeäksi valittajaksi, kun ei pysty enää itse. Maailma pyörii vain oman olon ympärillä. Kun ei tajua, etten voi korvata puolisoa ja jo kuolleita ystäviä.
Kun äiti-lapsi-suhde muuttuu hoitosuhteeksi. Kun tunteita ei ole enää jäljellä. Kauhulla mietin, että jos tätä jatkuu vielä 10 vuotta
Se 58v
Mikä siinä on, että nämä 2000-luvun vanhukset muuttuvat itsekkäiksi, kiukkuisiksi hirviöiksi? Omat isovanhempani, jotka kuolivat 90-luvulla (ja muutkin suvun vanhukset, ystävien mummut ja papat mitä pääsin näkemään) olivat ihan toista maata. Kaikki olivat loppuun saakka samanlaisia kuin ennenkin, persoona ei muuttunut edes aivohalvauksen jälkeen (äidinpuolen suvussa kaikilla vähintään yksi aivoverenvuoto). Olivat tyyniä ja rauhallisia kuten aina ennenkin vaikka olisi olleet millaiset kivut ja pysyivät rationaalisina loppuun saakka. Vaarini kärttyili mutta sillä oli sellainen luonne, kärttyili aina.
Onko muistisairaudet nykyään niin yleistyneitä ja ne tekee ihmisistä noin sekopäisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko kirjoitti:
Koronan takia yksin asuva ja syöpäsairas, 75- vuotias sisareni oli pakotettu hankkimaan tietokoneen. Viikon erilaisista virheistä opittuaan ja hermoiltuaan, hän oppikin konetta käyttämään, vaikkei työelämässä ollut omaa tietokonetta.
Nyt hän on korona-aikaan tilannut verkkokaupasta viikottain ruokansa, salaattibaarista salaattiannoksensa pari kertaa viikossa, pesulasta hän on tilannut auton hakemaan pyykkinsä. Kampaajalta hän koneella varasi ajan. Jumppaohjelman mukaan tekee päiväjumppansa. Selaa jatkuvasti Googlen kautta jotain.
Kannustan ja suosittelen!
Mä olen ehdottanut äidilleni jo ennen koronaa tietokoneen hankkimista. Kauppapalveluita syrjäkylälle ei saa sitäkään kautta, mutta muuta viihdetta, pankkiasiat, laskunmaksut (nyt menee tosin maksupalvelun kuoressa) ym ym. Tiedän että oppisi varmasti, mutta ei. Hän on päättänyt ettei opi, niin minä en päätä pysty kääntämään. Yritetty on monen asian kohdalla, jättää minun neuvot kokonaan huomiotta, kuitenkin apua haluaa. En ole vielä keksinyt ratkaisua kun mikään ei kelpaa. Olen sanonut että jos apu ei kelpaa, silloin joutuu olemaan ilman. Jos näin, minä olen hankala.
Voi olla ,että äitisi pelkää. Rikkoo kalliin laitteen tms.mikä ei kyllä onnistu jollei seinään heitä. Voi myös ainakin alitajuisesti pelätä , että jää yksin kun ei enää tarvitsekaan apuasi. Vanhemmat ihmiset päättävät kummallisia asioita ns.periaatteesta ja pakittaa ei voi vaikka olisi omaksi parhaakseen.
Mm.eräs sukulaiseni kieltäytyi pienestä silmäoperaatiosta , ei sitten nähnyt lähes mitään ja liikuntakykyni meni siinä samalla.
Sama käytös koskee myös muita ei rikkoontuvia asioita, oppii kyllä kun haluaa, se on nähty, en ole keksinyt muuta periaatetta kuin se, että olen nainen joten liian epäilyttävää tehdä niinkuin sanon.
Pärjää hyvin kotonaan yhä vaikka on yli 8-kymppinen mutta haluaa tehdä omalla tavallaan. En tiedä miten sitä apua pitäisi antaa kun se mitä sanon ei kelpaa. Jos pitää täyttää lomake ja neuvon, niin joka sarake kyseenalaistetaan. On täyttänyt niitä itse ennenkin mutta nyt haluaa että minä autan ja tekisin sen mielelläni, mutta jatkuva "oletko varma" vähättely käy itsetunnolle. Täyttäisin jopa valmiiksi, mutta se ei kelpaa. Lomakkeessa jossa menee 5 minuuttia, menee hänen kanssaan puoli tuntia - tunti kun ei usko neuvojani,joka kohdan saa vääntää. Itse asiassa en varmasti koskaan ole tehnyt päätöstä johon olisi suoraan tyytyväinen, huomauttamista löytyy aina.
On niinkin käynyt, että jälkeenpäin ihmettelee, kun joku asia olisi hoitunut kätevästi tavalla A (jota minä ehdotin ja jota ei kuuleviin korviinsa ottanut), mutta tehtiin tavalla B, kun hänelle ei muu kelvannut, että miksi en sanonut mitään. No, sanoinhan, mutta ei kuunnellut. Minä olen toki myös se joka muistaa väärin, AINA.
Auttaisin mielelläni, mutta kaikkea pitää säätää vaikeimman kautta. Mikään ei käy ns. helposti. Jos joku muu sanoo samasta asiasta, niin uskoo kerrasta. Minä olen kuitenkin se, jota syyllistetään ja jolta oletetaan asioita.
Summa summarum, ei halua olla vaivaksi, mutta näin käyttäytymällä on vielä enemmän vaivaksi kuin jos voitaisiin keskustella asioista kuten aikuiset, minäkin olen kuitenkin jo 50.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko kirjoitti:
Koronan takia yksin asuva ja syöpäsairas, 75- vuotias sisareni oli pakotettu hankkimaan tietokoneen. Viikon erilaisista virheistä opittuaan ja hermoiltuaan, hän oppikin konetta käyttämään, vaikkei työelämässä ollut omaa tietokonetta.
Nyt hän on korona-aikaan tilannut verkkokaupasta viikottain ruokansa, salaattibaarista salaattiannoksensa pari kertaa viikossa, pesulasta hän on tilannut auton hakemaan pyykkinsä. Kampaajalta hän koneella varasi ajan. Jumppaohjelman mukaan tekee päiväjumppansa. Selaa jatkuvasti Googlen kautta jotain.
Kannustan ja suosittelen!
Mä olen ehdottanut äidilleni jo ennen koronaa tietokoneen hankkimista. Kauppapalveluita syrjäkylälle ei saa sitäkään kautta, mutta muuta viihdetta, pankkiasiat, laskunmaksut (nyt menee tosin maksupalvelun kuoressa) ym ym. Tiedän että oppisi varmasti, mutta ei. Hän on päättänyt ettei opi, niin minä en päätä pysty kääntämään. Yritetty on monen asian kohdalla, jättää minun neuvot kokonaan huomiotta, kuitenkin apua haluaa. En ole vielä keksinyt ratkaisua kun mikään ei kelpaa. Olen sanonut että jos apu ei kelpaa, silloin joutuu olemaan ilman. Jos näin, minä olen hankala.
Voi olla ,että äitisi pelkää. Rikkoo kalliin laitteen tms.mikä ei kyllä onnistu jollei seinään heitä. Voi myös ainakin alitajuisesti pelätä , että jää yksin kun ei enää tarvitsekaan apuasi. Vanhemmat ihmiset päättävät kummallisia asioita ns.periaatteesta ja pakittaa ei voi vaikka olisi omaksi parhaakseen.
Mm.eräs sukulaiseni kieltäytyi pienestä silmäoperaatiosta , ei sitten nähnyt lähes mitään ja liikuntakykyni meni siinä samalla.Sama käytös koskee myös muita ei rikkoontuvia asioita, oppii kyllä kun haluaa, se on nähty, en ole keksinyt muuta periaatetta kuin se, että olen nainen joten liian epäilyttävää tehdä niinkuin sanon.
Pärjää hyvin kotonaan yhä vaikka on yli 8-kymppinen mutta haluaa tehdä omalla tavallaan. En tiedä miten sitä apua pitäisi antaa kun se mitä sanon ei kelpaa. Jos pitää täyttää lomake ja neuvon, niin joka sarake kyseenalaistetaan. On täyttänyt niitä itse ennenkin mutta nyt haluaa että minä autan ja tekisin sen mielelläni, mutta jatkuva "oletko varma" vähättely käy itsetunnolle. Täyttäisin jopa valmiiksi, mutta se ei kelpaa. Lomakkeessa jossa menee 5 minuuttia, menee hänen kanssaan puoli tuntia - tunti kun ei usko neuvojani,joka kohdan saa vääntää. Itse asiassa en varmasti koskaan ole tehnyt päätöstä johon olisi suoraan tyytyväinen, huomauttamista löytyy aina.
On niinkin käynyt, että jälkeenpäin ihmettelee, kun joku asia olisi hoitunut kätevästi tavalla A (jota minä ehdotin ja jota ei kuuleviin korviinsa ottanut), mutta tehtiin tavalla B, kun hänelle ei muu kelvannut, että miksi en sanonut mitään. No, sanoinhan, mutta ei kuunnellut. Minä olen toki myös se joka muistaa väärin, AINA.
Auttaisin mielelläni, mutta kaikkea pitää säätää vaikeimman kautta. Mikään ei käy ns. helposti. Jos joku muu sanoo samasta asiasta, niin uskoo kerrasta. Minä olen kuitenkin se, jota syyllistetään ja jolta oletetaan asioita.
Summa summarum, ei halua olla vaivaksi, mutta näin käyttäytymällä on vielä enemmän vaivaksi kuin jos voitaisiin keskustella asioista kuten aikuiset, minäkin olen kuitenkin jo 50.
Miksi siedät tuota? Jos minä autan jotakuta, homma menee niin että tehdään kuten minä sanon tai ihminen tekee itse. En ole mikään henkilökohtainen avustaja jonka täytyy noudattaa toisen ällityksiä.
Esim. tuossa lomakeasiassa voisit aivan hyvin sanoa, että "minä täytän tämän ja sinä vain allekirjoitat kommentoimatta mitään. Jos tämä ei käy, saat selvitä itseksesi." Ja sitten tosiaan jätät sen selviämään itsekseen.
Asian on tietysti eri jos on pitkälle edennyt muistisairaus, koska ne ei enää sitten opi eikä ehdollistu, mutta ei-muistisairaiden kanssa toimii ihan sama kuin lasten kanssa. Niille ei yksinkertaisesti pidä antaa sitä vaihtoehtoa, että saisivat päättää, jos kerran eivät rationaalisiin päätöksiin kykene.
Noin muuten vanhat ihmiset ovat vastuussa omasta käytöksestään ihan kuten kaikki muutkin. Ihan voi omalle äidilleenkin sanoa, että jos et käyttäydy ihmisiksi, saat olla itseksesi. Taas tietysti muistisairaat poislaskettuina, ne kun eivät välttämättä edes tiedä kenelle puhuvat ja minä vuonna.
Vanhoja ihmisiä pitäisi kunnioittaa, juu, mutta en minä ainakaan kunnioita ketään joka ei sitä ansaitse. Jos ei ole yhtään viisautta ja käytöstapoja itselleen saanut haalittua pitkän elämänsä aikana, mädäntykööt yksinään.
Toivon todella, että me kaikki muistamme nämä keskustelut sitten joskus.
Eläisimme kuten opetamme kun aika on.
Itselläni lähenee tuo aika , no ehkä n.10 -15 v kuluttua ja vielä nyt uskon , jos pääni pysyy tallella , että muistan omat kokemukseni.
Jotain olen jo tehnytkin, minun jälkeeni ei jää tavaravuorta !
Mitä tulee rahan käyttämiseen niin tunnen oloni paljon turvatummaksi kun tallessa on sen verran, että voin ilman nälkäkuuria mennä yksityislääkärille , julkista odottaessa ehtii kuolla. Pyrin myös säästämään , jotta voin ostaa niitä täällä puhuttuja palveluja, koska yhteiskunta ei meitä tule hoitamaan.
Se 162
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko kirjoitti:
Koronan takia yksin asuva ja syöpäsairas, 75- vuotias sisareni oli pakotettu hankkimaan tietokoneen. Viikon erilaisista virheistä opittuaan ja hermoiltuaan, hän oppikin konetta käyttämään, vaikkei työelämässä ollut omaa tietokonetta.
Nyt hän on korona-aikaan tilannut verkkokaupasta viikottain ruokansa, salaattibaarista salaattiannoksensa pari kertaa viikossa, pesulasta hän on tilannut auton hakemaan pyykkinsä. Kampaajalta hän koneella varasi ajan. Jumppaohjelman mukaan tekee päiväjumppansa. Selaa jatkuvasti Googlen kautta jotain.
Kannustan ja suosittelen!
Mä olen ehdottanut äidilleni jo ennen koronaa tietokoneen hankkimista. Kauppapalveluita syrjäkylälle ei saa sitäkään kautta, mutta muuta viihdetta, pankkiasiat, laskunmaksut (nyt menee tosin maksupalvelun kuoressa) ym ym. Tiedän että oppisi varmasti, mutta ei. Hän on päättänyt ettei opi, niin minä en päätä pysty kääntämään. Yritetty on monen asian kohdalla, jättää minun neuvot kokonaan huomiotta, kuitenkin apua haluaa. En ole vielä keksinyt ratkaisua kun mikään ei kelpaa. Olen sanonut että jos apu ei kelpaa, silloin joutuu olemaan ilman. Jos näin, minä olen hankala.
Voi olla ,että äitisi pelkää. Rikkoo kalliin laitteen tms.mikä ei kyllä onnistu jollei seinään heitä. Voi myös ainakin alitajuisesti pelätä , että jää yksin kun ei enää tarvitsekaan apuasi. Vanhemmat ihmiset päättävät kummallisia asioita ns.periaatteesta ja pakittaa ei voi vaikka olisi omaksi parhaakseen.
Mm.eräs sukulaiseni kieltäytyi pienestä silmäoperaatiosta , ei sitten nähnyt lähes mitään ja liikuntakykyni meni siinä samalla.Sama käytös koskee myös muita ei rikkoontuvia asioita, oppii kyllä kun haluaa, se on nähty, en ole keksinyt muuta periaatetta kuin se, että olen nainen joten liian epäilyttävää tehdä niinkuin sanon.
Pärjää hyvin kotonaan yhä vaikka on yli 8-kymppinen mutta haluaa tehdä omalla tavallaan. En tiedä miten sitä apua pitäisi antaa kun se mitä sanon ei kelpaa. Jos pitää täyttää lomake ja neuvon, niin joka sarake kyseenalaistetaan. On täyttänyt niitä itse ennenkin mutta nyt haluaa että minä autan ja tekisin sen mielelläni, mutta jatkuva "oletko varma" vähättely käy itsetunnolle. Täyttäisin jopa valmiiksi, mutta se ei kelpaa. Lomakkeessa jossa menee 5 minuuttia, menee hänen kanssaan puoli tuntia - tunti kun ei usko neuvojani,joka kohdan saa vääntää. Itse asiassa en varmasti koskaan ole tehnyt päätöstä johon olisi suoraan tyytyväinen, huomauttamista löytyy aina.
On niinkin käynyt, että jälkeenpäin ihmettelee, kun joku asia olisi hoitunut kätevästi tavalla A (jota minä ehdotin ja jota ei kuuleviin korviinsa ottanut), mutta tehtiin tavalla B, kun hänelle ei muu kelvannut, että miksi en sanonut mitään. No, sanoinhan, mutta ei kuunnellut. Minä olen toki myös se joka muistaa väärin, AINA.
Auttaisin mielelläni, mutta kaikkea pitää säätää vaikeimman kautta. Mikään ei käy ns. helposti. Jos joku muu sanoo samasta asiasta, niin uskoo kerrasta. Minä olen kuitenkin se, jota syyllistetään ja jolta oletetaan asioita.
Summa summarum, ei halua olla vaivaksi, mutta näin käyttäytymällä on vielä enemmän vaivaksi kuin jos voitaisiin keskustella asioista kuten aikuiset, minäkin olen kuitenkin jo 50.
Miksi siedät tuota? Jos minä autan jotakuta, homma menee niin että tehdään kuten minä sanon tai ihminen tekee itse. En ole mikään henkilökohtainen avustaja jonka täytyy noudattaa toisen ällityksiä.
Esim. tuossa lomakeasiassa voisit aivan hyvin sanoa, että "minä täytän tämän ja sinä vain allekirjoitat kommentoimatta mitään. Jos tämä ei käy, saat selvitä itseksesi." Ja sitten tosiaan jätät sen selviämään itsekseen.
Asian on tietysti eri jos on pitkälle edennyt muistisairaus, koska ne ei enää sitten opi eikä ehdollistu, mutta ei-muistisairaiden kanssa toimii ihan sama kuin lasten kanssa. Niille ei yksinkertaisesti pidä antaa sitä vaihtoehtoa, että saisivat päättää, jos kerran eivät rationaalisiin päätöksiin kykene.
Noin muuten vanhat ihmiset ovat vastuussa omasta käytöksestään ihan kuten kaikki muutkin. Ihan voi omalle äidilleenkin sanoa, että jos et käyttäydy ihmisiksi, saat olla itseksesi. Taas tietysti muistisairaat poislaskettuina, ne kun eivät välttämättä edes tiedä kenelle puhuvat ja minä vuonna.
Vanhoja ihmisiä pitäisi kunnioittaa, juu, mutta en minä ainakaan kunnioita ketään joka ei sitä ansaitse. Jos ei ole yhtään viisautta ja käytöstapoja itselleen saanut haalittua pitkän elämänsä aikana, mädäntykööt yksinään.
Niin mä nykyään sanonkin, että jos ei kelpaa hoida jonkun muun kanssa. Toki se saa aikaan vaan syyllisyyttä ja syyllistämistä, mikä ei ole kivaa sekään.
Hyvä äiti ollut ja siksi haluaisin auttaa, mutta tekee sen tosi vaikeaksi. Varsinaista muistisairautta ei liene. Olen pyytänyt senkin kyllä tutkimaan, kun ikää on mutta tuloksetta.
Varattoman vainajan hautauskuluihin saa toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te lapsina ostatte apua ja jos sitä ei huolita, niin ette mene siivoamaan sun muuta. Jäärät ovat jääriä, mutta hekin taipuvat, jos apua ei tule.
Mutta kun heillä itselläänkin olisi varaa maksaa, miksi meidän pitää maksaa heille palvelut?
No menkää sitten itse tekemään. Perintönä saatte mutkan kautta rahat ehkä takaisin.
Ja oma elämä parkkiin seuraavaksi 5-10 vuodeksi? Kaikki oma vapaa-aika vanhempien hoitamiseen tai auttamiseen?
Jep. Eipä ne vanhemmatkaan ole välttämättä siivonneet ja tehneet lastensa lumitöitä. Alle 18-vuotiaana tapahtuvaa huoltoa ei lasketa, koska itse ovat lapsia halunneet "riesakseen" tehdä. Lapsi ei tse voinut valita syntymäänsä, tai sitä että hänestä tytyy huolehtia.
Mun vanhemmat ihan tosissaan kuvitteli että sitten kun he ei enää jaksa, me nopsasti käydään aamulla ennen töitä tekemässä heille lumityöt, vaikka he asuu yli 100 kilometrin päässä. Siitä ei onneksi (?) jouduttu lopulta riitelemään, koska toinen vanhemmistani kuoli parin kuukauden sairastamisen jälkeen, ja toinen ei pystynyt taloudellisesti enää pitämään paikkaa yllä ja muutti palvelutaloon. Muutamaan otteeseen kyllä meinasi hermot palaa ihan totaalisesti.
Tuohon vielä lisänä, jos tasapainoista äiti-lapsi-suhdetta ei ole ollutkaan. Vanhus jo valmiiksi katkera ja katkeroitunut iän myötä vain lisää.
-ohis