Te naiset, jotka sinnittelitte suhteessa niin kauan kun lapsista tuli täysi-ikäisiä - miten teitte sen?

Vierailija kirjoitti:

Älä tee niin tyhmästi ap kuin minä tein! Eli mietin eroa myös vuodesta toiseen, n. 10 v ainakin ja odotin että lapset kasvaa jne yms. Ei olisi kannattanut ootella, ei tehnyt hyvää lapsille elää sellaisessa perheessä missä äiti ei voinut hyvin ja avioliitto oli jo loppuun eletty, aikuisista lapsista huomaan vielä tänä päivänäkin että ei ollut tervehenkistä perhe elämää. Omasta kokemuksesta viisastuneena kehoitan kaikkia teitä jotka just nyt mietitte eroa, tehkää se HETI eikä sitten joskus !  Se on ehdottomasti juuri lasten etu, uskokaa pois. 

Millä tavoin tämä näkyy lapsissanne, jos saan kysyä? Riitelitteko paljon heidän nähden yms? Ap

Ap- miehesi kuulostaa narskulta(uhkailu, manipulointi yms). Varaa mieheltä tietämättä aika asianajajalle. Kerää miehen uhkailusta yms dataa , kerää varoja ja lopulta: lähde pois tommoisesta suhteesta

Eilen juuri oli kaverin kanssa tästä puhetta. Ilmeisesti tilanne on yleinen monessa avioliitossa. Mies on tuurijuoppo, välillä on kuukaudenkin raitis jakso. Vaimo ei vaan jaksa enää, odottaa aina kauhulla seuraavaa ryyppyputkea sen raittiin kuukaudenkin ajan.

Ero tulee, kun lapset on omillaan, eli vielä menee 4 vuotta. Vaimolla hyväpalkkainen työ, joten ilmeisesti lasten alaikäisyden lisäksi yhdessä pitää yhteinen omaisuus. Miehellä ei ole, kuten tavallista, aavistustakaan vaimon eroaikeista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sinnittelin  lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet.  Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta.  Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni. 

Voih :( Iso hali sinulle. AIkaisempi viestini ei tainnut tulla perille, mutta kirjoitetaan uudestaan. Erinomainen vinkki tuosta duunin teosta. Ainakin sillä tavoin ei tarvitsisi nähdä koko puolisoa. Eihän se kyllä mitään kunnon elämää ole, kun ei siitä pysty nauttimaan. Mutta ehkä sen voimalla jaksan yli vuosikymmenen. Ja sen jälkeen koittaisi vihdoin vapaus. Pelkään samoin, että mielenterveys menee tässä kuitenkin. Ap

Liian suuri hinta. Ihmisellä ei juuri mitään niin tärkeää ole kuin terveys ja mielenterveys on erittäin oleellinen osa sitä. Toisaaltaan kun se mielenterveys menee niin monelta lähtee puoliso sen takia...

Tottahan tuokin on. Mutta vaikea lähteä pois, kun uhkaillaan ties millä. Pelkään, että jos lähden, niin lapseni tulevat vihaamaan minua koko lopunelämääni. Mieheni on sanonut, että aikoo kertoa lapsille, että oli äidin päätos erota ja rikkoa tämä perhe. En halua, että hän yrittää noin tuhota ja rikkoa suhdettani lapsiini. Ap

Ex halusi ehdottamasti, että lapsille kerrotaan minun halunneen eroa. Lapset olivat vihaisia ja surullisia, mutta ei auttanut kuin kestää. Teinitytär taitaa jo ymmärtää, miksi päädyin eroon, vaikka en tietenkään ole hänen isäänsä haukkunut. 

Pysyin avioliitossa (ja ilmeisesti onnistuneesti pidin yllä kulisseja), kunnes lapset olivat riittävän vanhoja pitämään puoliaan. Kyllähän isä heistä huolehtii, mutta on sen verran itsekeskeinen ja vauhti päällä, että toisten toiveet ja tarpeet saattavat unohtua. Esikoinen ja isänsä kolistelevat sarviaan ja yrittävät saada yhteisen ajan toimimaan. 

Sympatiahalaus sinulle ap. Aikamoista uhkapeliä, sekä lähteminen, että jääminen. 

Ai niin, vähän aikaa sitten teinitytär sanoi, että olemme isän kanssa molemmat nykyään iloisempia. Huh. Erosta on jo muutama vuosi, paljon on ehditty itkeä ja surra. Ja olen saanut kuulla monet syytökset lapsilta siitä, että tuhosin "täydellisen perheen". 

Nykyisin minun luona on kuulemma oikea koti. Isä on kuulemma ärsyttävä, kun haluaa vaan olla uuden naisensa kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ongelma tuossa muka on?

Hankkii vain oman elämän, eli töiden lisäksi harrastuksia, illanviettoja ja lomia kavereiden kanssa, molemmat aikuiset käyvät yksin lasten kanssa joissain jne.

Aikuinen ihminen pystyy kyllä välillä tekemään jotain myös koko porukalla, eli molemmat vanhemmat ja lapset.

Eli: hanki oma elämä ja lopeta asioiden vatvominen ja puolison seurassa hengailu.

Keskity mukaviin juttuihin, etäännytä itsesi ikävistä.

Todellakin voi nauttia elämästä näinkin.

Toki näin voi varmasti elää, mutta onhan se aika ikävää kaikkien kannalta, kun perheessä on kylmä ja etäinen ilmapiiri. Ap

Miksi annat lasten kärsiä tuosta??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sinnittelin  lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet.  Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta.  Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni. 

Voih :( Iso hali sinulle. AIkaisempi viestini ei tainnut tulla perille, mutta kirjoitetaan uudestaan. Erinomainen vinkki tuosta duunin teosta. Ainakin sillä tavoin ei tarvitsisi nähdä koko puolisoa. Eihän se kyllä mitään kunnon elämää ole, kun ei siitä pysty nauttimaan. Mutta ehkä sen voimalla jaksan yli vuosikymmenen. Ja sen jälkeen koittaisi vihdoin vapaus. Pelkään samoin, että mielenterveys menee tässä kuitenkin. Ap

Liian suuri hinta. Ihmisellä ei juuri mitään niin tärkeää ole kuin terveys ja mielenterveys on erittäin oleellinen osa sitä. Toisaaltaan kun se mielenterveys menee niin monelta lähtee puoliso sen takia...

Tottahan tuokin on. Mutta vaikea lähteä pois, kun uhkaillaan ties millä. Pelkään, että jos lähden, niin lapseni tulevat vihaamaan minua koko lopunelämääni. Mieheni on sanonut, että aikoo kertoa lapsille, että oli äidin päätos erota ja rikkoa tämä perhe. En halua, että hän yrittää noin tuhota ja rikkoa suhdettani lapsiini. Ap

Ex halusi ehdottamasti, että lapsille kerrotaan minun halunneen eroa. Lapset olivat vihaisia ja surullisia, mutta ei auttanut kuin kestää. Teinitytär taitaa jo ymmärtää, miksi päädyin eroon, vaikka en tietenkään ole hänen isäänsä haukkunut. 

Pysyin avioliitossa (ja ilmeisesti onnistuneesti pidin yllä kulisseja), kunnes lapset olivat riittävän vanhoja pitämään puoliaan. Kyllähän isä heistä huolehtii, mutta on sen verran itsekeskeinen ja vauhti päällä, että toisten toiveet ja tarpeet saattavat unohtua. Esikoinen ja isänsä kolistelevat sarviaan ja yrittävät saada yhteisen ajan toimimaan. 

Sympatiahalaus sinulle ap. Aikamoista uhkapeliä, sekä lähteminen, että jääminen. 

Ai niin, vähän aikaa sitten teinitytär sanoi, että olemme isän kanssa molemmat nykyään iloisempia. Huh. Erosta on jo muutama vuosi, paljon on ehditty itkeä ja surra. Ja olen saanut kuulla monet syytökset lapsilta siitä, että tuhosin "täydellisen perheen". 

Nykyisin minun luona on kuulemma oikea koti. Isä on kuulemma ärsyttävä, kun haluaa vaan olla uuden naisensa kanssa. 

Voi hyvänen aika! Sinähän selvästi nautit tuosta! Varmaan oikein myrkytät lapsesi mielen.

Entäpä jos haukkuukin sua taas isänsä luona, superäiti?

Kolme lasta olet kuitenkin onnistunut hänen kanssaan saamaan? Joku tämän jo toikin esiin, mut ap ignoraa tietty kaikki tällaiset.

Leila Koo kirjoitti:

Eilen juuri oli kaverin kanssa tästä puhetta. Ilmeisesti tilanne on yleinen monessa avioliitossa. Mies on tuurijuoppo, välillä on kuukaudenkin raitis jakso. Vaimo ei vaan jaksa enää, odottaa aina kauhulla seuraavaa ryyppyputkea sen raittiin kuukaudenkin ajan.

Ero tulee, kun lapset on omillaan, eli vielä menee 4 vuotta. Vaimolla hyväpalkkainen työ, joten ilmeisesti lasten alaikäisyden lisäksi yhdessä pitää yhteinen omaisuus. Miehellä ei ole, kuten tavallista, aavistustakaan vaimon eroaikeista.

No eikö tällaisista asioista pitäisi keskustella enemmin sen puolison kanssa kuin ystävänsä?

Miltä sinusta tuntuisi tulla kohdelluksi tuolla tavalla kuin ystäväsi kohtelee miestään? Kyllä on halpamainen ja iljettävä tapa odottaa ja suunnitella vuosikausia tuollaista tietäen, ettei toinen aavista mitään. En itse pystyis peiliin katsomaan, jos tuollasta tekisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sinnittelin  lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet.  Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta.  Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni. 

Voih :( Iso hali sinulle. AIkaisempi viestini ei tainnut tulla perille, mutta kirjoitetaan uudestaan. Erinomainen vinkki tuosta duunin teosta. Ainakin sillä tavoin ei tarvitsisi nähdä koko puolisoa. Eihän se kyllä mitään kunnon elämää ole, kun ei siitä pysty nauttimaan. Mutta ehkä sen voimalla jaksan yli vuosikymmenen. Ja sen jälkeen koittaisi vihdoin vapaus. Pelkään samoin, että mielenterveys menee tässä kuitenkin. Ap

Liian suuri hinta. Ihmisellä ei juuri mitään niin tärkeää ole kuin terveys ja mielenterveys on erittäin oleellinen osa sitä. Toisaaltaan kun se mielenterveys menee niin monelta lähtee puoliso sen takia...

Tottahan tuokin on. Mutta vaikea lähteä pois, kun uhkaillaan ties millä. Pelkään, että jos lähden, niin lapseni tulevat vihaamaan minua koko lopunelämääni. Mieheni on sanonut, että aikoo kertoa lapsille, että oli äidin päätos erota ja rikkoa tämä perhe. En halua, että hän yrittää noin tuhota ja rikkoa suhdettani lapsiini. Ap

No jos se kerta uhkaa satuttaa itseään, anna tehdä niin, sen jälkeen on vaikea uskottavasti valehdella lapsille äidin pahuudesta. Voit todeta, että isä ei voi hyvin, siksi on hyvä, että lapsilla ja sinulla on turvallinen koti ja isä saa parannella itseään. Kunhan ei uhkaa sinua tai lapsia.

Vähän väsyneen miehen kanssa nyt voisikin elää ja odottaa lasten aikuistumista, mutta uhkailijahullu on syytä jättää (vaikka uhkaisi vain satuttaa itseään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sinnittelin  lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet.  Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta.  Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni. 

Voih :( Iso hali sinulle. AIkaisempi viestini ei tainnut tulla perille, mutta kirjoitetaan uudestaan. Erinomainen vinkki tuosta duunin teosta. Ainakin sillä tavoin ei tarvitsisi nähdä koko puolisoa. Eihän se kyllä mitään kunnon elämää ole, kun ei siitä pysty nauttimaan. Mutta ehkä sen voimalla jaksan yli vuosikymmenen. Ja sen jälkeen koittaisi vihdoin vapaus. Pelkään samoin, että mielenterveys menee tässä kuitenkin. Ap

Liian suuri hinta. Ihmisellä ei juuri mitään niin tärkeää ole kuin terveys ja mielenterveys on erittäin oleellinen osa sitä. Toisaaltaan kun se mielenterveys menee niin monelta lähtee puoliso sen takia...

Tottahan tuokin on. Mutta vaikea lähteä pois, kun uhkaillaan ties millä. Pelkään, että jos lähden, niin lapseni tulevat vihaamaan minua koko lopunelämääni. Mieheni on sanonut, että aikoo kertoa lapsille, että oli äidin päätos erota ja rikkoa tämä perhe. En halua, että hän yrittää noin tuhota ja rikkoa suhdettani lapsiini. Ap

Ex halusi ehdottamasti, että lapsille kerrotaan minun halunneen eroa. Lapset olivat vihaisia ja surullisia, mutta ei auttanut kuin kestää. Teinitytär taitaa jo ymmärtää, miksi päädyin eroon, vaikka en tietenkään ole hänen isäänsä haukkunut. 

Pysyin avioliitossa (ja ilmeisesti onnistuneesti pidin yllä kulisseja), kunnes lapset olivat riittävän vanhoja pitämään puoliaan. Kyllähän isä heistä huolehtii, mutta on sen verran itsekeskeinen ja vauhti päällä, että toisten toiveet ja tarpeet saattavat unohtua. Esikoinen ja isänsä kolistelevat sarviaan ja yrittävät saada yhteisen ajan toimimaan. 

Sympatiahalaus sinulle ap. Aikamoista uhkapeliä, sekä lähteminen, että jääminen. 

Ai niin, vähän aikaa sitten teinitytär sanoi, että olemme isän kanssa molemmat nykyään iloisempia. Huh. Erosta on jo muutama vuosi, paljon on ehditty itkeä ja surra. Ja olen saanut kuulla monet syytökset lapsilta siitä, että tuhosin "täydellisen perheen". 

Nykyisin minun luona on kuulemma oikea koti. Isä on kuulemma ärsyttävä, kun haluaa vaan olla uuden naisensa kanssa. 

Voi hyvänen aika! Sinähän selvästi nautit tuosta! Varmaan oikein myrkytät lapsesi mielen.

Entäpä jos haukkuukin sua taas isänsä luona, superäiti?

Kyllä mä olen sen verran aikuinen, että ymmärrän, että niin hyvin todennäköisesti tapahtuu. Ei olisi kovin yllättävää, että äiti on ärsyttävä teinin mielestä. Hyvä vaan, jos on edelleen isän kanssa niin läheiset välit, että voi vähän tuulettaa tunteitaan. 

Meidän avioliitto päättyi mm. koska ex on varsin ailahteleva ja ennalta-arvaamaton. Hän oli myös usein poissa, töiden ja harrastusten takia. Minä olin paikalla ja tasapainottava tekijä perheessä. Uskoisin, että meidän molemmat tunteville ei ole lainkaan yllättävää, että olen edelleen lapsille se läheisempi vanhempi. 

Yritän silti tukea parhaani mukaan lasten ja heidän isänsä suhdetta. Kaikilta tulee viestejä ja soittoja isäviikolla, niin isältä kuin lapsilta, edelleen pääsen tasoittelemaan tilannetta. 

Vierailija kirjoitti:

Leila Koo kirjoitti:

Eilen juuri oli kaverin kanssa tästä puhetta. Ilmeisesti tilanne on yleinen monessa avioliitossa. Mies on tuurijuoppo, välillä on kuukaudenkin raitis jakso. Vaimo ei vaan jaksa enää, odottaa aina kauhulla seuraavaa ryyppyputkea sen raittiin kuukaudenkin ajan.

Ero tulee, kun lapset on omillaan, eli vielä menee 4 vuotta. Vaimolla hyväpalkkainen työ, joten ilmeisesti lasten alaikäisyden lisäksi yhdessä pitää yhteinen omaisuus. Miehellä ei ole, kuten tavallista, aavistustakaan vaimon eroaikeista.

No eikö tällaisista asioista pitäisi keskustella enemmin sen puolison kanssa kuin ystävänsä?

Miltä sinusta tuntuisi tulla kohdelluksi tuolla tavalla kuin ystäväsi kohtelee miestään? Kyllä on halpamainen ja iljettävä tapa odottaa ja suunnitella vuosikausia tuollaista tietäen, ettei toinen aavista mitään. En itse pystyis peiliin katsomaan, jos tuollasta tekisin.

Voisin kuvitella, että vaimo on jo kyllästynyt toistamaan samoja asioita kuin papukaija. Minun avioliitossani meni varmaankin miehen mielestä oikein hyvin muutaman vuoden ajan. Olin kyllästynyt keskustelemaan, riitelemään, maanittelemaan ja vaatimaan. En enää pystynyt pakottamaan itseäni toivomaan parempaa ja sitten pettymään. Lähteminen ei silti ollut helppoa. 

Vierailija kirjoitti:

Leila Koo kirjoitti:

Eilen juuri oli kaverin kanssa tästä puhetta. Ilmeisesti tilanne on yleinen monessa avioliitossa. Mies on tuurijuoppo, välillä on kuukaudenkin raitis jakso. Vaimo ei vaan jaksa enää, odottaa aina kauhulla seuraavaa ryyppyputkea sen raittiin kuukaudenkin ajan.

Ero tulee, kun lapset on omillaan, eli vielä menee 4 vuotta. Vaimolla hyväpalkkainen työ, joten ilmeisesti lasten alaikäisyden lisäksi yhdessä pitää yhteinen omaisuus. Miehellä ei ole, kuten tavallista, aavistustakaan vaimon eroaikeista.

No eikö tällaisista asioista pitäisi keskustella enemmin sen puolison kanssa kuin ystävänsä?

Miltä sinusta tuntuisi tulla kohdelluksi tuolla tavalla kuin ystäväsi kohtelee miestään? Kyllä on halpamainen ja iljettävä tapa odottaa ja suunnitella vuosikausia tuollaista tietäen, ettei toinen aavista mitään. En itse pystyis peiliin katsomaan, jos tuollasta tekisin.

Et kai sinä kuvittele, että paljon juovan puoliso ei ole koskaan sanonut tälle, että juominen pitää lopettaa tai tulee ero? Jossain vaiheessa sitä tajuaa, että puhumisesta ei tule mitään muutosta. Alkoholistille ei ero tule ikinä yllätyksenä.

Äitini sinnitteli joten omasta puolestani en osaa sanoa. Joo, kyllä mä sanoisin että lapsien mielenterveys tuossa kärsii, vaikka yleensä en ollut edes kotona 14-18 vuotiaana. Helvetti oli tosin alkanut jo aiemmin. 

Jossain vaiheessa äitini oli täys masentunut, piiloutui vaan huoneeseensa. Meidän perheen kuvioihin ei kuulunut alkoholi. Mutta ei se paljoa näin jälkikäteen naurata. Tai no, on ehkä sentään mahdollisuus jotenkin päästä psykologisesti kuiville.

Itse en huonoja suhteita kauan katso, ja yksinhän sitä ollaan enimmäkseen oltu. 

Äitini yritti kyllä hankkia ns oman elämän, mutta ei se mitään auttanu. Jossain vaiheessa oli kunnallispolitiikassa, jossain vaiheessa matkusteli aika paljon kavereidensa kanssa (joka herätti teinissä vain vihaa ja kateellisuutta, ei sitä silloin ymmärtänyt), milloin remontoitiin taloa. Eron jälkeen sitten koulutukseen ja pääsihän äitini eron jälkeen tavallaan jaloilleen. Mutta kummiskin,  ne vuodet jolloin olisi pitänyt todeta, ettei tätä liittoa enää voi pelastaa välillä lasten täysi-ikä teki kovasti hallaa äidille ja minulle. Toivoin heidän eroavan, mutta ei. Loppuvuodet isä seurusteli yhden nuoren naisen kaa.

Kun oli 16 isäni loukkaantui vakavasti onnettomuudessa ja sen jälkeen yritti noin vuoden olla "kiva isä, hyvä mies". Vitutti sitten vielä enemmän kun ei kauemmin jaksanut,  oli siis nuorempi sisaruskin vielä kotona. Se keskeytti koulun ja kaikkea ikävää. On sillä nyt asiat ihan OK, mutta huomaahan sen että MT ongelmia jollain tasolla on. Me emme ole väleissä. 

Jotenkin ajattelisin, että tuollaisen uhkailun takia ap on oikeutettu vähän vedättämäänkin. Etenkin jos tilanne on se, että ap on kotirouva (?) ja mies töissä. Muistakaa, että eri maassa asuessa ei Suomen säännöt päde ja sen takia avioeron koittaessa voi käydä niin, että nainen voi jäädä hyvin köyhäksi/menettää kaiken. Sen takia, ennen kaikkea, pitää ottaa talous haltuun ja selvittää miten omaisuus jaetaan sen maan lakien mukaan jossa asuu. 10 vuotta on pitkä mutta hyvä aika rakentaa itselle taloudellinen puskuri vaikka salaa, mutta jos tähän ryhtyy, olisi hyvä selvittää paikallisella juristilla miten rahoille käy eron sattuessa. Tee suunnitelma, ja varmista sen pitävyys :)

Miehesi kuulostaa narsistiselta. Uhkailu ja kiristäminen ei ole normaalia käytöstä. Hanki apua.

Jos aikaa on kymmenen vuotta niin eikö nopeampi ratkaisu olisi koittaa saada mies haluamaan eroa? Esimerkiksi ylitunteellinen, ripustautuva, jatkuvasti tarvitseva kynnysmatto on vastenmielinen kumppani kenelle tahansa. Kyllä siinä miehenkin mieleen ero tulee hyvin nopeasti, varsinkin jos hän uskoo että sinä haluat epätoivoisesti pysyä liitossa.

Vierailija kirjoitti:

Leila Koo kirjoitti:

Eilen juuri oli kaverin kanssa tästä puhetta. Ilmeisesti tilanne on yleinen monessa avioliitossa. Mies on tuurijuoppo, välillä on kuukaudenkin raitis jakso. Vaimo ei vaan jaksa enää, odottaa aina kauhulla seuraavaa ryyppyputkea sen raittiin kuukaudenkin ajan.

Ero tulee, kun lapset on omillaan, eli vielä menee 4 vuotta. Vaimolla hyväpalkkainen työ, joten ilmeisesti lasten alaikäisyden lisäksi yhdessä pitää yhteinen omaisuus. Miehellä ei ole, kuten tavallista, aavistustakaan vaimon eroaikeista.

No eikö tällaisista asioista pitäisi keskustella enemmin sen puolison kanssa kuin ystävänsä?

Miltä sinusta tuntuisi tulla kohdelluksi tuolla tavalla kuin ystäväsi kohtelee miestään? Kyllä on halpamainen ja iljettävä tapa odottaa ja suunnitella vuosikausia tuollaista tietäen, ettei toinen aavista mitään. En itse pystyis peiliin katsomaan, jos tuollasta tekisin.

Hän on keskustellut puolison kanssa ja ilmaissut toivovansa, että juominen loppuu tai pysyy kohtuudessa. Puhui jo yli 10 vuotta sitten, mutta ei ole sitä vaimotyyppiä, joka nalkuttaisi, eli ei ole sanonut juomisesta enää vuosikausiin. Odottaa vaan.

Jaksoin noin neljä vuotta kunnes lapsi oli 11. Mies yritti uhkailla miten menetän lapset. No kun päätin erota, ei hän itsekään uskonut että saa lapset.

Se uhkailu että hän tekisi itselleen jotain, saa ennemminkin huolestumaan että on sinulle tai lapsille väkivaltainen jos yrität erota. Itsekkäät ihmiset tuskin oikeasti yrittävät itselleen tehdä mitään, vain hallita sinua.

Et varmaan pysty viedä lapsia maasta, molemmat on maita jotka ei taida antaa lapsiaan. Mutta voithan asua siinä maassa lasten kanssa yksinhuoltajana. Ole kuitenkin yhteydessä sosiaaliviranomaiseen, että miehesi on pelottava ja uhkailee.

Olen pahoillani tilanteestasi, sen varmasti tekee pahemmaksi että mies on saanut sinut tilanteeseen, jossa sinulla ei ole omaa sukua taustatukena.

Oliko hän aluksi hurmaava, vei sinulta jalat alta? Sai nopealla aikataululla sinut raskaaksi ja jättämään työsi, kotimaasi ja perheesi hänen takiaan? Tyypillistä miehille jotka haluavat hallita ja alistaa naisiaan.

Paras on saada pian raskaaksi, kaikki tietävät että naisen saa pidettyä vankina uhkaamalla ottaa tämän lapset.

Kannattaa kaikista mustelmista, kuristamisista ja murtumista ainakin käydä lääkärissä, että jää dokumentti. Mielellään pitäisi soittaa poliisitkin, kun mies riehuu.

Harmittaa, että peittelin ja häpesin, enkä soittanut poliisille. Niinpä kun mies sanoi vievänsä lapset, minulla ei ollut mitään dokumenttia väitteelleni, että hän on juoppo eikä voi pitää huolta lapsista.

Itse en ole kys.tilanteessa, mutta luulisin että onnistumisen avaimet on oman sisäisen maailman rakentamisessa. Niinhän kaikki vangitkin selviää.