Lue keskustelun säännöt.
Te naiset, jotka sinnittelitte suhteessa niin kauan kun lapsista tuli täysi-ikäisiä - miten teitte sen?
04.09.2020 |
Vertaistukea tarvitsen. Odotusta yli 10 vuotta ennen kuin 3 lastani ovat täysi-ikäisiä, jotta eroaminen ja muutto muualle onnistuisi (mieheni on uhkaillut, mm. että tulee tekemään elämästäni helvettiä jos eroan & satuttaa itseään). Asun ulkomailla, joten muutto Suomeen päin ei tule kuulookaan, sillä mieheni ei halua, että muutan takaisin Suomeen lapsiemme kanssa..Taitaa Haagin sopimuksetkin tulla vastaan tuossa kohtaa, että veisi lapset toiseen maahan asumaan vasten toisen vanhemman tahtoa. Onko jotain vinkkejä miten te, jotka olette joutuneet sinnittelemään suhteissa olette kestäneet ja jaksaneet tämän taakan?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Minä sinnittelin lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet. Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta. Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni.
Voih :( Iso hali sinulle. AIkaisempi viestini ei tainnut tulla perille, mutta kirjoitetaan uudestaan. Erinomainen vinkki tuosta duunin teosta. Ainakin sillä tavoin ei tarvitsisi nähdä koko puolisoa. Eihän se kyllä mitään kunnon elämää ole, kun ei siitä pysty nauttimaan. Mutta ehkä sen voimalla jaksan yli vuosikymmenen. Ja sen jälkeen koittaisi vihdoin vapaus. Pelkään samoin, että mielenterveys menee tässä kuitenkin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten mielenterveys tuossa menee ainakin. Älkää siirtäkö sairaita toimintamalleja seuraavalle sukupolvelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sinnittelin lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet. Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta. Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni.
Voih :( Iso hali sinulle. AIkaisempi viestini ei tainnut tulla perille, mutta kirjoitetaan uudestaan. Erinomainen vinkki tuosta duunin teosta. Ainakin sillä tavoin ei tarvitsisi nähdä koko puolisoa. Eihän se kyllä mitään kunnon elämää ole, kun ei siitä pysty nauttimaan. Mutta ehkä sen voimalla jaksan yli vuosikymmenen. Ja sen jälkeen koittaisi vihdoin vapaus. Pelkään samoin, että mielenterveys menee tässä kuitenkin. Ap
Liian suuri hinta. Ihmisellä ei juuri mitään niin tärkeää ole kuin terveys ja mielenterveys on erittäin oleellinen osa sitä. Toisaaltaan kun se mielenterveys menee niin monelta lähtee puoliso sen takia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sinnittelin lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet. Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta. Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni.
Voih :( Iso hali sinulle. AIkaisempi viestini ei tainnut tulla perille, mutta kirjoitetaan uudestaan. Erinomainen vinkki tuosta duunin teosta. Ainakin sillä tavoin ei tarvitsisi nähdä koko puolisoa. Eihän se kyllä mitään kunnon elämää ole, kun ei siitä pysty nauttimaan. Mutta ehkä sen voimalla jaksan yli vuosikymmenen. Ja sen jälkeen koittaisi vihdoin vapaus. Pelkään samoin, että mielenterveys menee tässä kuitenkin. Ap
Liian suuri hinta. Ihmisellä ei juuri mitään niin tärkeää ole kuin terveys ja mielenterveys on erittäin oleellinen osa sitä. Toisaaltaan kun se mielenterveys menee niin monelta lähtee puoliso sen takia...
Tottahan tuokin on. Mutta vaikea lähteä pois, kun uhkaillaan ties millä. Pelkään, että jos lähden, niin lapseni tulevat vihaamaan minua koko lopunelämääni. Mieheni on sanonut, että aikoo kertoa lapsille, että oli äidin päätos erota ja rikkoa tämä perhe. En halua, että hän yrittää noin tuhota ja rikkoa suhdettani lapsiini. Ap
Ajattelin aina, että meille tulee ihan elämää kamalampi avioero. Lopulta kaikki meni ihan sujuvasti, vaikka ex järkyttyikin, kun ilmoitin haluavani erota. Sovimme keskenämme yhteisen omaisuuden jaon ja lasten huoltajuuteen liittyvät asiat.
Vaikka kaikki ei olekaan kivutonta, pyritään joustamaan puolin ja toisin lapsiin liittyvissä asioissa ja tulemaan toimeen.
Se, mitä en osannut arvioida, oli että ex-miehen piti osoittaa heti saavansa uuden naisen ja joutui siksi skarppaamaan. Ts. olin ajatellut, että etsii vaan seksiseuraa, mutta halusikin heti uuden tyttöystävän ja siksi oli kiire järjestellä asiat kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli hän alkuun monta vuotta hyvä, kun teitte 3 lastakin. Eli nyt vasta alkanut sua harmittaa. Ehkä voit korjata tilannetta.
Menkää pariterapiaan tai avioliittoleirille.
Esikoinen jo aikuinen, keskimmäinen täyttää pian 18v ja kuopuskin yläasteella. Kyllä tässä jo tuntuu siltä, että pitäiskö jo luovuttaa ja laittaa lusikat jakoon vaiko kärsinkö vielä 4-5 vuotta.
Taidan ihan vaan sinnikkyyttäni jatkaa.
Lomat aina eri aikaan puolison kanssa, omat harrastukset, viikonlopputyöt. Sopuisat välit puolisoon, ei turhaa riidanhaastoa tai provosoitumista. Tylsää arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saanko kysyä, minkä maalainen miehesi on, ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sinnittelin lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet. Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta. Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni.
Voih :( Iso hali sinulle. AIkaisempi viestini ei tainnut tulla perille, mutta kirjoitetaan uudestaan. Erinomainen vinkki tuosta duunin teosta. Ainakin sillä tavoin ei tarvitsisi nähdä koko puolisoa. Eihän se kyllä mitään kunnon elämää ole, kun ei siitä pysty nauttimaan. Mutta ehkä sen voimalla jaksan yli vuosikymmenen. Ja sen jälkeen koittaisi vihdoin vapaus. Pelkään samoin, että mielenterveys menee tässä kuitenkin. Ap
Liian suuri hinta. Ihmisellä ei juuri mitään niin tärkeää ole kuin terveys ja mielenterveys on erittäin oleellinen osa sitä. Toisaaltaan kun se mielenterveys menee niin monelta lähtee puoliso sen takia...
Tottahan tuokin on. Mutta vaikea lähteä pois, kun uhkaillaan ties millä. Pelkään, että jos lähden, niin lapseni tulevat vihaamaan minua koko lopunelämääni. Mieheni on sanonut, että aikoo kertoa lapsille, että oli äidin päätos erota ja rikkoa tämä perhe. En halua, että hän yrittää noin tuhota ja rikkoa suhdettani lapsiini. Ap
Ex halusi ehdottamasti, että lapsille kerrotaan minun halunneen eroa. Lapset olivat vihaisia ja surullisia, mutta ei auttanut kuin kestää. Teinitytär taitaa jo ymmärtää, miksi päädyin eroon, vaikka en tietenkään ole hänen isäänsä haukkunut.
Pysyin avioliitossa (ja ilmeisesti onnistuneesti pidin yllä kulisseja), kunnes lapset olivat riittävän vanhoja pitämään puoliaan. Kyllähän isä heistä huolehtii, mutta on sen verran itsekeskeinen ja vauhti päällä, että toisten toiveet ja tarpeet saattavat unohtua. Esikoinen ja isänsä kolistelevat sarviaan ja yrittävät saada yhteisen ajan toimimaan.
Sympatiahalaus sinulle ap. Aikamoista uhkapeliä, sekä lähteminen, että jääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne laspet huomaa ettei vanhemmat haluaisi olla yhdessä, niin eroaminen on fiksumpaa. Antaa myös lapsille terveemmän kuvan parisuhteista, kuin väkisin kituuttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä, minkä maalainen miehesi on, ap?
Hän on puoliksi Britti ja Uusi-Seelantilainen :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tosiaan koet pakolliseksi jäädä, niin yritä tehdä elämästäsi siedettävää sen 10 vuotta. Ja samalla sietämätöntä sille toiselle, jos vaikka suopuisi eroajatukseen sitä myötä. Suunnittele loppuelämäsi unelmaasi vastaavaksi, säästä rahaa, jos pystyt sitä ansaitsemaan ja mieti, miten ihanaa on, kun lopulta painat oven lopullisesti kiinni. Ainahan elämä ei ole suunniteltavissa, joten tämä on toki se viimeinen selviytymisvaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Jos tosiaan koet pakolliseksi jäädä, niin yritä tehdä elämästäsi siedettävää sen 10 vuotta. Ja samalla sietämätöntä sille toiselle, jos vaikka suopuisi eroajatukseen sitä myötä. Suunnittele loppuelämäsi unelmaasi vastaavaksi, säästä rahaa, jos pystyt sitä ansaitsemaan ja mieti, miten ihanaa on, kun lopulta painat oven lopullisesti kiinni. Ainahan elämä ei ole suunniteltavissa, joten tämä on toki se viimeinen selviytymisvaihtoehto.
Kiitos :) Olen tehnyt paljon unelmointi/visuaalisia harjoituksia, jossa yritän suunnitella sitä omaa toive-elämää ja millaista sen haluaisin olla. Se on auttanut hieman valaamaan toivoa itselleni tähän synkkään ja ahdistavaan elämäntilanteeseen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vaikuttaa olevan alistetussa suhteessa. Suosittelen opiskelua, työssäkäyntiä, oman omaisuuden keräämistä ja erityisesti terapiaa jotta oppii laittamaan miehelle ns kampoihin. Kun kaikki nämä on tehty ap saattaa olla niin voimaantunut ettei enää tarvitse eroa tai sitten jos ero on väistämätön niin se köy helposti.
Eli ensin terapia ja voimaantuminen, sitten vasta mahdollinen ero.
Itse erosin 6 v sitten joten tiedän mistä puhun.
Mikä ongelma tuossa muka on?
Hankkii vain oman elämän, eli töiden lisäksi harrastuksia, illanviettoja ja lomia kavereiden kanssa, molemmat aikuiset käyvät yksin lasten kanssa joissain jne.
Aikuinen ihminen pystyy kyllä välillä tekemään jotain myös koko porukalla, eli molemmat vanhemmat ja lapset.
Eli: hanki oma elämä ja lopeta asioiden vatvominen ja puolison seurassa hengailu.
Keskity mukaviin juttuihin, etäännytä itsesi ikävistä.
Todellakin voi nauttia elämästä näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa olevan alistetussa suhteessa. Suosittelen opiskelua, työssäkäyntiä, oman omaisuuden keräämistä ja erityisesti terapiaa jotta oppii laittamaan miehelle ns kampoihin. Kun kaikki nämä on tehty ap saattaa olla niin voimaantunut ettei enää tarvitse eroa tai sitten jos ero on väistämätön niin se köy helposti.
Eli ensin terapia ja voimaantuminen, sitten vasta mahdollinen ero.
Itse erosin 6 v sitten joten tiedän mistä puhun.
Mitä tarkoitat tuolla "ap saattaa olla niin voimaantunut ettei enää tarvitse eroa"? Olen kyllä aivan 100% varma, että haluan eron, sillä en enää rakasta häntä. Mutta tuo terapia kyllä kuulostaa oivalta ratkaisulta! Ap
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma tuossa muka on?
Hankkii vain oman elämän, eli töiden lisäksi harrastuksia, illanviettoja ja lomia kavereiden kanssa, molemmat aikuiset käyvät yksin lasten kanssa joissain jne.Aikuinen ihminen pystyy kyllä välillä tekemään jotain myös koko porukalla, eli molemmat vanhemmat ja lapset.
Eli: hanki oma elämä ja lopeta asioiden vatvominen ja puolison seurassa hengailu.
Keskity mukaviin juttuihin, etäännytä itsesi ikävistä.
Todellakin voi nauttia elämästä näinkin.
Toki näin voi varmasti elää, mutta onhan se aika ikävää kaikkien kannalta, kun perheessä on kylmä ja etäinen ilmapiiri. Ap
Älä tee niin tyhmästi ap kuin minä tein! Eli mietin eroa myös vuodesta toiseen, n. 10 v ainakin ja odotin että lapset kasvaa jne yms. Ei olisi kannattanut ootella, ei tehnyt hyvää lapsille elää sellaisessa perheessä missä äiti ei voinut hyvin ja avioliitto oli jo loppuun eletty, aikuisista lapsista huomaan vielä tänä päivänäkin että ei ollut tervehenkistä perhe elämää. Omasta kokemuksesta viisastuneena kehoitan kaikkia teitä jotka just nyt mietitte eroa, tehkää se HETI eikä sitten joskus ! Se on ehdottomasti juuri lasten etu, uskokaa pois.
No mulle kävi niin, että sinnittelin, ja siihen mennessä kun lapset oli täysi-ikäisiä, oli suhdekin jo korjaantunut ja nyt on ihan mukavaa elämää.
Aloittajalla siitä tuskin on toivoa, ahdistaa ajatellakin. Luultavasti tuossa tilanteessa pelastaisin oman nahkani ja mielenterveyteni ja muuttaisin Suomeen.
Minä sinnittelin lähes vuosikymmenen, eli jäin hieman vajaaksi siinä. Ei hermot enää kestäneet. Kuolet vain sisältä, keskityt muuhun. Täytät elämäsi vaikka lihomalla yhden ihmisen verran tai olet aina töissä. Haalii kaikki työvuorot ja ylityöt mitä on. Pysyy kaukana puolisosta. Minä lohdutin itseäni, että aina voi tappaa itsensä jos ei muuten pois pääse. Onhan näitä. Niin juu tuli burnout ja mielenterveys meni.