Onko lapsivuodeaika osastolla niin hirveää kuin kerrotaan?

Kuulostaa kauhealta! Omat lapseni ovat jo parikymppisiä ja syntyneet Kokkolassa. Ainakin silloin oli ihana paikka ja apua sai kun pyysi. Yksikään kätilö tai hoitaja ei ollut millään tavalla töykeä tai ivallinen. Yksi mieslääkäri oli ivallinen, mutta hänet tapasin onneksi vain kerran ja päätin, että hän ei minua tutki, eikä tutkinut. Oli mm. ihana allashuone, jossa sain lillua. Ruoka piti hakea itse, mutta kun minulla oli kipuja, niin soitin kelloa ja pyysin hoitajaa tuomaan ja kyllä toi. Onko nuo töykeät hoitajat isompien sairaaloiden ongelma, vai mikä lie vikana?

Vierailija kirjoitti:

No niin, tähän ketjuun on selvästi pesiytynyt muutama (suurien ikäluokkien/sitä lähentelevien?) alan ammattilainen naputtamaan ja loukkaantuilemaan. Tyylin tunnistaa heti: "Kuule, tiedätkös..." ja sitä rataa. Ihan tulee kaikuja siitä 70-lukulaisten äitiketjusta. Samat tyypit rakastavat raskaus ei ole sairaus -kommenttia niin paljon, että hakkauttavat sen varmaan hautakiveensäkin.

Raskaus ei ole sairaus, ei niin, mutta se voi hyvin herkästi olla sairaudenomainen tila. Raskauden tiedetään aiheuttavan odottaville äideille mm. jatkuvaa, invalidisoivaa oksentelua; diabetesta; maksaentsyymien ja/tai sappihappojen pitoisuuden kohoamista veressä; kivuliaita suonikohjuja; toistuvia migreenejä; anemiaa; ummetusta; poikkeuksellisen korkeaa t. matalaa verenpainetta; pre-eklampsiaa; infektioita, ja niin edelleen.

Synnytys puolestaan on useille naisille vaarallinen tai hyvin vaarallinen tilanne, jossa erinäisten repeämien, infektioiden, luiskahdusten, sijoiltaan menojen, murtumien (häntäluu), laskeumien yms. riski on suuri. Edelleen lukemattomat naiset - varsinkin korkean synnytyskuolleisuuden maissa - kärsivät raskauden ja/tai synnytysten aiheuttamista erinäisistä, koko loppuelämän kestävistä vaivoista, jotka vain pahenevat ajan myötä. Hyvä esimerkki ovat erkaantuneet vatsalihakset, joiden kuntouttamatta jättäminen vaikuttaa koko kehon lihastasapainoon, pidätyskykyyn yms.

Raskaus ja/tai synnytys oli myös pitkään maailmanlaajuisesti naisten yleisin kuolinsyy.

Eli, te arvon raskaus ei ole sairaus -vaahtoajat, painakaa nyt edes tämä kalloonne: Raskaudesta VOI AIHEUTUA sairauksia ja vammoja. Synnytyksestä VOI AIHEUTUA sairauksia ja vammoja. Ja se, että synnyttänyttä äitiä kohdellaan tylymmin kuin teuraskarjaa, EI EDESAUTA synnytyksestä palautumista, vaan hidastaa sitä.

Amen. Voitaisiinko nyt vihdoinkin saada naisille kunnon oikeudet tässäkin asiassa?! Ettei touhu olisi kuin jostain 1800-luvulta asenteineen.

Minä sain lapseni Oulaskankaalla (lakkautettiin Annika Saarikon toimesta pari vuotta sitten) ja ihan hyvä siellä oli olla. Yksi vl-kätilö oli vähän ikävä ja joku vähän vanhempi kätilö, joka ei onneksi minua hoitanut. Saatiin olla koko aika perhehuoneessa ja kaikki ruuat tuotiin sinne, käytiin kyselemässä vointia ja sanottiin, että vauvan voi välillä tuoda hoitajille, jos haluaa rauhassa nukkua. Kaikenkaikkiaan hyvät muistot jäi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kun kerrotte rehellisesti kokemuksistanne, hyvistä ja huonoista. Nämä kertomukset ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, ettei (ainakaan naisen) kannata lapsia hankkia, ellei niitä todella palavasti halua.

Pitää myös muistaa, että sanomiset, ihmiset ja kohtelu voidaan kokea huonoksi vaikkei se sitä olisikaan. Olemme niin tottuneet saamaan kaikkea ja olemaan oikeutettuja ja aikuisen tuntuu olevan vaikeaa ottaa vastaan sana "ei". Vaikka perustelut olisivat kuinka hyvät, niin kullaan vaan se etten saa jotain mitä haluan saada ja sitten loukkaannutaan. Tottakai henkilökunnassa riittää monelsi ja on oikeasti sellaista paikkansa näyttämistä ja pinttyneitä tapoja, mutta ei kaikissa. Ei muuta, kun rohkeasti lapsia tekemään ja silmät avoimina synnyttämään.

Jos Suomessa todella halutaan että lapsia syntyisi enemmän, pitäisi saada edes tällaiset alkeelliset perusasiat kuntoon. Antti Rinteestä ja muista vauvatalkoista haaveilevista päättäjistä voi tuntua vaikealta ottaa vastaan sana ”ei” lisääntymisikäisiltä naisilta. Vaikka perustelut olisivat kuinka hyvät niin kuullaan vaan se etten saa jotain mitä haluan saada ja sitten loukkaannutaan. Ei muuta kuin rohkeasti synnyttäjien asioita parantamaan ja silmät avoimina asenteita muuttamaan.

Mistä perusasioista puhut? Eli jos pyydetään nousemaan ylös avustettuna jottet saa laskimoveritulppaa, niin kieltäydyt synnyttämästä lisää koska et saa maata sängyssä kun haluat? Lue mitä tarkoittaa kuntouttava työote, hoitotyön peruspilareita.

Kuntouttava työote? Onko se esimerkiksi tätä:

- väliliha repesi ilmeisesti enemmän kuin olisi tarvinnut, koska kätilö päätti, ettei lapsi synny vielä, ja käänsi selkänsä, eikä ehtinyt ajoissa

- repeämät ommellaan niin, että yhteen kursituilla osilla on turvotuksen laskettuakin senttien ero (repaleet vaivasi vuosia eri yhteyksissä)

- kätilö huutaa, kun synnyttäjä ei pysty siirtymään kuljetussänkyyn, kun tunto on vyötäröstä alaspäin pois

- kätilö huutaa ja haukkuu laiskaksi, kun samasta syystä ei pääse suihkuun, vessaan ja ruokaa hakemaan eikä pysty vaihtamaan petivaatteita ("Täällä ei laiskoja passata, olet synnyttänyt ja se ei ole sairaus, ylös siitä nyt!!!").

- huutaa ja pilkkaa sotkettua sänkyä

- viiltävän ivallinen vastaus särkylääkepyyntöön

- itkun pilkkaaminen em. tilanteissa

En vieläkään tiedä, onko selkäydinpuudutuksen yhteydessä normaalia että kaikki tunto häviää vyötäröstä alaspäin ainakin vuorokaudeksi, ehkä kahdeksi, ihan niin kuin olisi vain puolikas. Olin menettänyt myös verta niin paljon, että puhuttiin verensiirrosta, mutta sitä ei kuitenkaan annettu, en tiedä miksi. Neuvolan terkkari sanoi paperit luettuaan myös että ihmetteli tätä.

Näistä on kauan aikaa, mutta trauma taisi aktivoitua.

Järkyttävää!! Missä on Euroopan ihmisoikeuskomitea?!

Itse koin sen ihanaksi ajaksi. Päinvastaiset kokemukset siis. Se tunnelmakin osastolla oli mielestäni ihana.

Vierailija kirjoitti:

Lapsivuodeaikana toipuminen tapahtuu nopeammin, kun on aktiivinen. Eihän se kestä normaalisynnytyksen jälkeen kuin 1-2 päivää. Synnytin sunnuntaina aamulla. Lähdin kotiin maanantaiaamuna lapsi kainalossa. Oli kiva, kun ei tarvinnut siellä mölinässä olla pidempään. Synnyttänyt nainen ei ole sairas.

Se että sinä satuit toipumaan nopeasti, ei tarkoita sitä että nopeasti pystyyn nouseminen ja liikkuminen heti (normi)synnytyksen jälkeen auttaisi palautumaan, vaan päinvastoin. Juuri synnyttäneen äidin tulee levätä ja kerätä voimia! Kaikissa kulttuureissa on ollut jo iät ja ajat lapsivuodeaika, jolloin tuore äiti lepää ja perhe/yhteisö on apuna. Lapsivuodeaika kestää viikkoja tai jopa kuukauden.

Synnyttänyt nainen ei ole sairas, mutta onhan se nyt ihan äärimmäinen rasite keholle valmistaa toinen ihminen, ja lopuksi vielä pusertaa monta tuntia kestävässä synnytyksessä ulos!

Vertauksena samaa voisit sanoa vaikka maratonin juokseelle ystävällesi, sen sijaan että tarjoaisit vettä ja ruokaa kysyt vaan että mitäs siinä oikein lepäilet, olethan elämäsi kunnossa niin nyt ylös vain!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käveleminen sektion jälkeen estää vaarallisen veritulpan muodostumisen! Siksi sun täytyy heti alkaa kävellä kävellä kävellä. Vaikka kamalaa onkin.

On eri asia kävellä hissukseen, kuin joutua vaihtamaan lakanoita ja noutamaan ruokatarjottimia.

Eli turha tuota samaa mantraa hokea.

Veritulppariskihän ilmeisesti on myös muiden leikkauksien jälkeen, eli miksi muiden leikkauksien jälkeen ei joudu vaihtamaan lakanoitaan?

Tähän voisi nyt oikeasti joku asiasta tietävä vastata. Eli joutuuko muidenkin leikkauksien jälkeen itse vaihtamaan lakanat ja hakemaan itse ruokatarjottimen käytävältä?

Minä olen sh kirurgisella osastolla, joista suurin osa potilaista leikkauspotilaita ( enemmistö kotiuu 1-2vrk:n päästä. Meillä sairaalahuoltajat tuovat ruokatarjottimet, päiväkahvit yms potilashuoneisiin. Vaihdan melkein joka päivä potilailleni ainakin tyynynliinat ja poikkilakanan aamuvuorossa ollessani.. Ei tulis mieleenikään pistää heidän itse vaihtamaan lakanoita, vaikka suurin osa heistäs Iihen kykenisikin pian leikkauksen jälkeen.

Minulla on hyvät kokemukset kahdesta eri sairaalasta. On kohdeltu ystävällisesti, autettu, opastettu. Ottivat vauvankin muutamaksi tunniksi, että sain nukkua. Ihania hyviä hoitajia.

Ainoa järkytys oli nuori mieskätilö (joka sitten kyllä osoittautui oikein hyväksi, kunhan selvisin yllätyksestä).

Jyväskylässä oli kiirettä synnärillä yhtenä kesänä. Mua yritettiin siirtää pian pois synnytyssalista että seuraava ei joudu synnyttää käytävälle ja niin komennettiin reippaasti suihkuun. Kuinkas sattuikin että olin aika heikossa hapessa ja pyörryin sinne suihkuun ni kätilö vaan yritti pukea mua väkisin ja hoputti et nyt äkkiä pois et saadaan siivottua sali seuraavalle!

Vauva oli jo tätä ennen viety saamaan lisähappea ja mut jätetty pitkäksi aikaa yksikseni ihmettelemään tilannetta.

Myös kokoon kursiminen oli melko huolimatonta, värkkiä korjailtiin vielä seuraavankin synnytyksen jälkeen tän edellisen kätilön jäljiltä!

Mutta nää nyt tapahtui synnytyssalissa eikä osastolla joten ei ehkä liittynyt varsinaisesti kysymykseen.

Mulle sattui muutama ikävä hoitaja, yks sai tylyydellään jopa itkemään kerran. Onneks enemmistö ollu mukavia kuitenkin.

2013, Kätilöopistolla. Kamala kiire henkilökunnalla, eivät muistaneet tuoda lääkkeitä ajallaan (toivuin infektiosta) eikä kukaan käynyt kanssani läpi synnytystä ollenkaan vaikka pyysin. Maito nousi rintoihin ja varmaan senkin takia itkin ääneen, yksikään huoneessa käyneistä hoitajista/kätilöistä ei reagoinut siihen mitenkään. Tämä oli asia, joka jäi eniten harmittamaan: ei ole normaalia jättää huomioimatta toisen ihmisen itku, oli syy sille mikä tahansa! Jos tiesivät että maidonnousu ym. itkettää, niin olisivat edes taputtaneet olkapäälle ja naureskelleet, että kohta sieltä tulee litramitalla. Kamalaa välinpitämättömyyttä.

Kaikki piti tosiaan hoitaa itse, vaikka minultakin oli mennyt 2 litraa verta ja päässä pyöri sen mukaisesti. Itse piti hakea ruoat, liinavaatteet ym. Muistan kun horjuin käytävällä eteenpäin tippatelineen kanssa ja kätilö esitteli jollekin isolle kiholle miten entisestä vauvalasta oli tehty usean äidin supertiivis potilashuone. Muistan miettineeni, että on tämä nykyaika sairasta. Sen vauvalan turvin äidit saivat aikoinaan palautua synnytyksestä ja nukkuakin vähän. Nykyään kaikki on hoidettava itse eikä ketään kiinnosta miten voit. 

Yksi hätäsektio takana ja ihan hyvin meni lapsivuodeosastolla. Kipuun sai tarvittaessa lääkettä. Sairaanhoitaja vei pesulappupesulle jo muutaman tunnin kuluttua heräämön jälkeen. Henkilökunta taisi tuoda ensimmäisen 12h ruuat sängyn viereen, sitten piti kävellä ruokailutilaan. Ensimmäiseen vuorokauteen en saanut nostaa vauvaa lainkaan, mutta paljon häntä annettiin rinnalle ja syliin. Muistelen itsekin kuulleeni että mitä enemmän pystyssä sen parempi, olikohan tulppariski näin pienempi?

Makasin vuorokauden verisissä lakanoissa, kunnes lähetin miehen etsimään varastohuoneen. Ja tuomaan minullekin puhtaat vaatteet. Varavaatteita huoneessa tosiaan ei ollut ja en kehdannut lähteä verisenä käytäville etsimään oikeaa ovea. Aamutakkiakaan ei ollut, kengistä myös hoitajan sanojen mukaan puute.

Osa hoitajista ei suostunut antamaan lisämaitoa, lähetin miehen etsimään sitten sitäkin.

Kellon soittoon reagoi joku puolen tunnin sisään, tai sitten ei ollenkaan.

Ensimmäisenä päivänä tuotiin ruoka, sitten ei. Kahvia ei huoneeseen tuotu edes heille, jotka eivät saaneet liikkua.

Kaksi kertaa kuulin jonkun äidin kysyvän, että voisiko vauva mennä toimistoon suihkun ajaksi. Ei onnistunut.

Eniten ihmetytti hoito-ohjeiden puute. Ei neuvottu sektiohaavan hoitoa, ei kerrottu että epparin jälkeen ei saa istua, jne. Lääkkeitäkään ei tuotu automaattisesti, edes sektion jälkeen.

Ja tiedän että toisilla osastoilla potilashuoneissa on yövalo, lähtökohtaisesti annetaan potilaiden nukkua. Ei tuolla, räväytetään kaikki valot vaan päälle huoneeseen tullessa.

Aika omillaan siellä on. Oma synnytykseni kesti 4vrk, jonka aikana en nukkunut lainkaan. Kukaan ei maininnut mistään vauvan hoitoon ottamisesta mitään. Kävellä en kyennyt veren menetyksen vuoksi. Tunnin kerrallaan sai maksimissaan nukkua kun omaa huonettakaan ei ollut. Soittokellon käyttämisestä tuli kauhea syyllisyys kun happamasti tultiin auttamaan. Olin vielä lapsivuodeosastollakin sitten peseytymättä sen 3pv. Ruokaa sai, kun mies toi. En jaksanut sitä hakea, vaikka nälkä oli hirveä. Yhteisestä jääkaapista joku muu söi jogurttini.

Kukaan siellä ei tiedä kokonaistilannettasi. Se soittokellon kutsuun vastaava hapannaama ei toki tiedä, että olen valvonut juuri 4pv putkeen, mutta silti ihmetyttää empatian puute. Itsekin itkin siellä.

2016 PHKS ja yh-äiti.

Vaikea, käynnistetty synnytys. 9 tikkiä alapäähän. Kipushokki. 2 vuorokautta ilman ruokaa, koska en päässyt niitä painavia tarjottimia itse hakemaan. Kukaan ei kysynyt, olenko syönyt.

Imetysmyönteisyys meni niin pitkälle, että vaikka rinnat olivat ihan kuivat, en saanut lapselle lisämaitoa pyynnöistäni huolimatta. 3 vuorokautta myöhemmin oli lääkärin tarkastus, mutta kotiinlähtölupaa ei saatu: lapsen paino oli laskenut yli 10 prosenttia ja lapsi oli todella vaisu, jopa veltto, koska oli ollut ravinnotta syntymän jälkeen. Saimme lääkärin määräyksellä korviketta 3 tunnin välein, ympäri vuorokauden, ja 5 vuorokautta synnytyksestä pääsimme viimein kotiin. Joka kerta, kun hoitaja toi korvikkeet, hän kutsui lastani korvikevauvaksi ja korosti, että imetys ei enää koskaan onnistu. Maito nousi rintoihin 7 päivää synnytyksestä, koska sain viimein kotona olla suojassa hoitajien ilkeilyltä, stressitasot laskivat ja sain syödäkin kunnolla. Imetin lastani lähes vuoden ja maitoa tuli runsaasti.

PHKS 2009, 2011 ja 2015. 

Mikä ihme siinä on, että nukkuva äiti pitää herättää keskellä yötä? 

Ja miksi oletetaan, ettei kolmannen kerran äidiksi tullut kaipaisi yhtään käydä synnytystään läpi, tai ei haluaisi nähdä vauvansa ensi punnitusta? Synnärillä oli kamala kiire, joten minut kärrättiin osastolle noin 10 minuuttia lapsen syntymän jälkeen. Samalla ovenavauksella isä lähetettiin kotiin, koska kello 23.00. Kun menin suihkuun, vauva oli sillä aikaa punnittu, pesty ja puettu. Synnytystä ei kukaan käynyt kanssani läpi, imetystä ei katsottu ollenkaan. Mutta silti oli pakko herättää keskellä yötä ja kysyä, onko vauva syönyt. 

Myös niille näytteenottajille voisi opettaa, että ei herätetä koko huonetta. 

Lapsen kanssa elämä on sen syntymän jälkeen totaalisen hirveää paska-helvettiä ensimmäiset viikot. Seuraavat puoli vuotta ovat pelkästään helvettiä ja eka vuosi enää vain hirveätä paskaa. Lapsen ollessa puolitoistavuotias elämä on parantunut jo todella vittumaiseksi aina noin 2,5 vuotiaaksi, jolloin elämä alkaa olla pelkästään vain saatanan ikävää ja tylsää. Eli hirveimmät helvetti-paska-ajat ovat tällöin kuitenkin tällöin ohi. Kolmevuotiaasta eteenpäin en vielä tiedä, koska lapsemme on juurikin täyttämässä kolme, mutta ehkä tosiaan ne kaikkein syvimmät-helvetti-paska-ajat alkavat olla ohi.

Vierailija kirjoitti:

2013, Kätilöopistolla. Kamala kiire henkilökunnalla, eivät muistaneet tuoda lääkkeitä ajallaan (toivuin infektiosta) eikä kukaan käynyt kanssani läpi synnytystä ollenkaan vaikka pyysin. Maito nousi rintoihin ja varmaan senkin takia itkin ääneen, yksikään huoneessa käyneistä hoitajista/kätilöistä ei reagoinut siihen mitenkään. Tämä oli asia, joka jäi eniten harmittamaan: ei ole normaalia jättää huomioimatta toisen ihmisen itku, oli syy sille mikä tahansa! Jos tiesivät että maidonnousu ym. itkettää, niin olisivat edes taputtaneet olkapäälle ja naureskelleet, että kohta sieltä tulee litramitalla. Kamalaa välinpitämättömyyttä.

Kaikki piti tosiaan hoitaa itse, vaikka minultakin oli mennyt 2 litraa verta ja päässä pyöri sen mukaisesti. Itse piti hakea ruoat, liinavaatteet ym. Muistan kun horjuin käytävällä eteenpäin tippatelineen kanssa ja kätilö esitteli jollekin isolle kiholle miten entisestä vauvalasta oli tehty usean äidin supertiivis potilashuone. Muistan miettineeni, että on tämä nykyaika sairasta. Sen vauvalan turvin äidit saivat aikoinaan palautua synnytyksestä ja nukkuakin vähän. Nykyään kaikki on hoidettava itse eikä ketään kiinnosta miten voit. 

Ja samalla kummastellaan syntyvyyden laskua.

Tässä olisi tosiaan ketju, johon joku lehti voisi tarttua.

Mua mietityttää yksi asia tässä, vaikka en ole itse synnyttänyt. Eihän se sairaalassa olo ilmaista sille äidille ole, vaan siitä lapsivuodeajasta lävähtää kotiin lasku. Kun äiti maksaa tuosta hoidosta, miksi hänen pitäisi tehdä hoitoon kuuluvat palvelut eli lakanoiden vaihdot, ruoan hakemiset ym. itse? Eihän kenellekään muullekaan hoitopalvelua ostavalle sanota, että "otetaan sun rahat, mutta hoidatko noi jutut nyt itse".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa ruokaa ei saa, jos ei kykene itse hakemaan. Vauvalla ei ole omaa sänkyä, joten arvaa kahdesti, mitä kaksosten sektioäiti söi. Aivan oikein, suklaata, koska tarjotinta ei päässyt vauvat kainalossa noutamaan eikä vauvoja voinut jättää yksin. Vessaan pääsi niin, että otti lapset sinne lattialle (vieläkin ajatus oksettaa) ja suihkuun pääsi, kun mies tuli paikalle. Perhehuonetta ei saatu, koska oli jo 2 lasta kotona.

Mutta siitä kiva juttu, että sairaalaan tuli 81 kiloa minua ja sairaalasta lähti 65 kiloa minua. Anoppi tuli samantien kotiin ja valvoi vauvojen kanssa 3 yötä, että minä sain nukkua. Ihana ihminen!

Tämä on suurin epätasa-arvo Suomessa. Me naiset emme saa sallia tällaista! Olkaa fiksuja ja laittakaa aina palaute sairaalalle. Myös lasten kanssa työskentelevät voisivat puuttua näihin räikeisiin epäkohtiin.

Se vaan, ettei siinä hormonimyrskyssä, väsymyksessä ja muussa edes ymmärrä koko asiaa, kuin vasta paljon myöhemmin.

Itse olin väsymyksestä aivan pihalla kun kotiuduttiin, olin siis 3 päivää osastolla ja nukkunut vain muutamia tunteja. Kotona paraneminen edistyi nopeasti, kun sai riittävästi lepoa ja ravintoa.