Lue keskustelun säännöt.
Kasvaako iso lapsi 6v jotenkin "vinoon", jos saa nukkua yöt äidin vieressä
02.09.2020 |
6-vuotias lapsi nukkui jo monta vuotta omassa sängyssä, josta kuitenkin tuli lähes joka yö viereen. Muutimme toiseen kotiin (sama paikkakunta) jolloin lapsi haki turvaa haluamalla tulla jo illalla äidin sänkyyn nukahtamaan. Huomasin että nukumme molemmat paremmin kun yöllisiä siirtymisiä ei tapahtunut ja niin jäimme perhepetiin.
Nyt kuitenkin terapeuttini sanoi että lapsi kannattaisi hänen oman kehityksensä vuoksi siirtää omaan sänkyyn ja huoneeseen. Että hän saattaa kehittää itselleen ajatuksen siitä että on jotenkin perheen/äidin "pikku mies" (olen yh), kun nukkuu ns miehen paikalla sängyssä.
Ajatus tuntui tosi häiritsevältä ja hämmentävältä. Olin ajatellut että lapsi tankkaa vieressä läheisyyttä ja turvaa illalla ja yöllä, ja siitä on hyvä lähteä sitten aamulla eskariin ja omiin seikkailuihin.
No, viime yönä laitoin lapsen sitten pitkästä aikaa omaan sänkyyn. Nukahtaminen oli vaikeaa, ja tuli yön aikana 3 kertaa viereen. Aivan katkonainen yö siis takana molemmilla.
Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Oon ymmärtänyt että on normaalia että lapset nukkuu vanhempien vieressä turvassa niin kuin eläimilläkin, mutta nytkö pilaankik tällä lapsen kehityksen??
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua huvittaa, kun todella monessa perheessä yli 10v varhaisteinitkin tykkää nukkua äidin vieressä, jos isä on vaikka matkoilla. Ja se on ihan ok.
Mutta jos yh:lla on iso parisänky eikä miesystävää, niin silloin vieressä nukkuminen on jotenkin outoa?
Molemmissa tapauksissa lapsella myös oma huone ja oma sänky.
Et tajua mikä ero on sillä että nukkuu joskus kuin että nukkuu 365 yötä vuodessa?
Ja siellä perusperheessä on selkeästi aikuiset ja lapset. Yksinhuoltajan perheessä on vain sitten yksi ns aikuinen ja sitten se alaikäinen josta leipoutuu pseudo-aikuinen.
Aivan varmasti jokainen yksinhuoltaja tekee kaiken minkä voi, että lapsi saisi olosuhteista riippumatta parhaan mahdollisen lapsuuden eikä joutuisi ottamaan aikuisen roolia. Suhteesta tulee väistämättä tiivis vaikka lapsi olisi isällään joka toinen viikonloppu, kuten minulla. Nautitaan kyllä myös molemmat erossa olostaan, lapsi tykkää olla isällään ja musta on ihanaa olla yksin/aikuisten kesken.
Ns omaa aikaahan mulla ei ole juuri koskaan, toisin kuin 2 vanhemman perheessä missä toinen voi lähteä illalla vaikka jumppaan tms. Tiedän kuitenkin että ei mene enää kovin monta vuotta, kun lapsen voi jättää vaikka lenkin ajaksi yksin kotiin. Ja siitä sitten pikku hiljaa itsenäistyy enemmän ja enemmän. En näe että vieressä nukkumisella on tähän merkittävää vaikutusta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua huvittaa, kun todella monessa perheessä yli 10v varhaisteinitkin tykkää nukkua äidin vieressä, jos isä on vaikka matkoilla. Ja se on ihan ok.
Mutta jos yh:lla on iso parisänky eikä miesystävää, niin silloin vieressä nukkuminen on jotenkin outoa?
Molemmissa tapauksissa lapsella myös oma huone ja oma sänky.
Et tajua mikä ero on sillä että nukkuu joskus kuin että nukkuu 365 yötä vuodessa?
Ja siellä perusperheessä on selkeästi aikuiset ja lapset. Yksinhuoltajan perheessä on vain sitten yksi ns aikuinen ja sitten se alaikäinen josta leipoutuu pseudo-aikuinen.
Eli lapsi (varhaisteini) tykkää nukkua vanhemman vieressä. Mutta voi nukkua siellä vain silloin, kun toinen vanhempi ei ole paikalla = on tilaa (parisängyssä mahtuu kunnolla nukkumaan vain kaksi). Yhden aikuisen perheessä yksi lapsi voi nukkua siellä vanhemman vieressä useammin.
Ja sen vanhemman huoneessa (parisängyn toisella puolella) nukkumisen takia se lapsi, joka nukkuu siellä usein on pseudo-AIKUINEN? Eiköhän se aikuisuus ja ne vastuut, valta, oikeudet , velvollisuudet sekä tuntemukset riipu aika paljon siitä mitä tapahtuu päivän aikana noin yleensä eikä siitä, missä nukutaan?
Voisi toki olla hyvä selvittää onko vieressä nukkuminen ainoastaan psykologinen asia vai esim. sänky parempi vanhemman huoneessa (patjan kovuus/pehmeys), ilmastointi/tuuletus tai valaistus (ikkunan suunta, pimennysverhot) erilainen jne. Eli voisiko näitä muuttamalla halutessaan muuttaa. nukkumispaikkoja, mikäli tähän koetaan perheessä tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei sitten ihme, jos edellinenkin mies lähteny lätkimään, jos ap nukkuu mieluumin oman lapsensa kanssa kuin miehen.
Tämäkin on niin vinksahtanutta että kaikenmaailman miesten pitäisi olla äitien elämässä tärkeämpää kuin omien lasten! Mistä tallainen ajatusmalli tulee?
Ne on ihan luonnollisia rooleja. Omaa lasta ei pitäs pitää puolisona.
Mitä ihmettä tämäkin nyt tarkoittaa? Ai jos nukkuu jonkun vieressä niin luulee sitä puolisoksi? Tai pitää lapsestaan huolta ja tärkeimpänä ihmisenä elämässään niin sitä pitää puolisona? Vai mitä? En ymmärrä sinua lainkaan. Ajatusmaailma on aivan sekaisin jos oma lapsi ei ole se tärkein!
Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää ja taitaa olla turhaa tästä enempää puhuakaan.
Miksi kommentoida jos et osaa kantaasi selittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua huvittaa, kun todella monessa perheessä yli 10v varhaisteinitkin tykkää nukkua äidin vieressä, jos isä on vaikka matkoilla. Ja se on ihan ok.
Mutta jos yh:lla on iso parisänky eikä miesystävää, niin silloin vieressä nukkuminen on jotenkin outoa?
Molemmissa tapauksissa lapsella myös oma huone ja oma sänky.
Et tajua mikä ero on sillä että nukkuu joskus kuin että nukkuu 365 yötä vuodessa?
Ja siellä perusperheessä on selkeästi aikuiset ja lapset. Yksinhuoltajan perheessä on vain sitten yksi ns aikuinen ja sitten se alaikäinen josta leipoutuu pseudo-aikuinen.
Eli lapsi (varhaisteini) tykkää nukkua vanhemman vieressä. Mutta voi nukkua siellä vain silloin, kun toinen vanhempi ei ole paikalla = on tilaa (parisängyssä mahtuu kunnolla nukkumaan vain kaksi). Yhden aikuisen perheessä yksi lapsi voi nukkua siellä vanhemman vieressä useammin.
Ja sen vanhemman huoneessa (parisängyn toisella puolella) nukkumisen takia se lapsi, joka nukkuu siellä usein on pseudo-AIKUINEN? Eiköhän se aikuisuus ja ne vastuut, valta, oikeudet , velvollisuudet sekä tuntemukset riipu aika paljon siitä mitä tapahtuu päivän aikana noin yleensä eikä siitä, missä nukutaan?
Voisi toki olla hyvä selvittää onko vieressä nukkuminen ainoastaan psykologinen asia vai esim. sänky parempi vanhemman huoneessa (patjan kovuus/pehmeys), ilmastointi/tuuletus tai valaistus (ikkunan suunta, pimennysverhot) erilainen jne. Eli voisiko näitä muuttamalla halutessaan muuttaa. nukkumispaikkoja, mikäli tähän koetaan perheessä tarvetta.
Ap kertoi jo että paikkaa omia traumojaan ja tarpeitaan.
Ei tosiaankaan kannata muuttaa miehen kanssa yhteen jos hän itsekkäästi vaatii nukkumista samassa sängyssä vaikka piinaa sinua, jo valmiiksi huonounista kuorsaamisellaan. Tapailkaa jatkossakin ja hän silloin tällöin yöpyy luonasi mutta tee selväksi että pysyvässä tilanteessa teillä olisi erilliset makuuhuoneet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tarve työstää tätä ajatusta "lapsi vie sitten hänelle kuuluvan paikan, jos nukkuu minun vieressäni" ennen kuin muutatte yhteen? Ei ole ihan tervettä [mustasukkaisuus/kateus lapsen ja äidin suhteesta], että aikuinen mies ajattelee näin. Tuo saattaa laajentua koskemaan montaa muutakin mitä sinä ja lapsesi teette tai olette tekemättä, jos mies kokee jäävänsä ulkopuoliseksi. Ainakin on selvää, että et voi hyvin jos mies ei hoida kuorsaustaan kuntoon. Keskustelkaa...
No hän tarvitsee kyllä huomiota, paljon enemmän kuin esim lapseni isä tai muissa nuiruuden parisuhteissa miehet on tarvinneet. Ymmärrän halun olla ykkönen mun elämässä, mutta se paikka on lapsen myötä mennyt. Välillä tuntuu että sekoan kun molemmat kilpailee mun huomiosta. Musta toisaalta on lapsellekin hyvä oppia ettei saa jatkuvasti jakamatonta huomiota, vaan on myös aikuisten keskusteluita joihin hän ei osallistu.
Miehen on vaikea ymmärtää unettomuutta. Nukahtaa itse aina minuutissa ja kuorsaa menemään aamuun asti.
Tässäpä syitä miksi ei olla vielä lyöty hynttyitä yhteen. Harkitsemme pariterapiaa että saataisiin suhde etenemään. Ap
Minä olen aina tykännyt perhepedistä. Lapset (12v&14v) nukkuvat molemmat monesti huoneessani. Heillä on omat huoneet, omat sängyt, mutta tykkäävät nukkua myös näin. Välillä nukkuvat yksin, välillä keskenään, välillä minun huoneessa. Meillä on kaikilla omat sängyt vierekkäin minun huoneessa, jos nukkuvat siellä. Käyvät myös yökylässä kavereidensa luona ja ovat ihan "normaaleja".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6-vuotias on aika pieni lapsi vielä minusta. Vieroita se sanotaanko 4 vuoden sisällä pedistäsi niin kaikki ok. Muistan tuon ikäisenä vielä nukkuneeni äidin vieressä, ja vaikka minusta tuli vähän rajatapaus niin ei se ainakaan siitä johtunut. Kuorsaavalle ukolle on hyvä olla oma makuuhuone missä saa rauhassa jyristä ja antaa muidenkin nukkua.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan terapeutillasi on sinusta jotain sellaista taustaymmärrystä mikä johti tuohon kommenttiin - mikäli tällaista on sanottu. Sinä tarvitset ja käytät lasta johonkin mikä ei kuulu lapsen täytettäväksi? Jos terapeutti on muuten ok ja teidän hoitosuhde on hyvä niin jostain toi kommentti tuli.
Meillä eron jälkeen lapset 4 ja 7 v nukkuivat yli vuoden vieressäni ja se loi turvaa heille. Mutta se oli tilapäisratkaisu ja lapsiani varten ei minua.
Terapeuttini on mielestäni hyvä, ja siksi haluankin miettiä onko hänen kommentissaan jotain mitä pitäisi ottaa onkeen.
Ei tämäkään ratkaisu ole sinällään minua varten, nukutin lapsen jo noin 4kk lähtien pinnasänkyyn viereeni, mutta yöt olivat pitkään katkonaisia. Nyt katkonaiset yöt ovat loppuneet lähes kokonaan tämän muutosta seuranneen nukkumajärjestelyn seurauksena. Että sillä tavalla tämä on myös minua varten, nukun paljon paremmin kun ei tule yöherätyksiä ja olen päivisin parempi äiti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei sitten ihme, jos edellinenkin mies lähteny lätkimään, jos ap nukkuu mieluumin oman lapsensa kanssa kuin miehen.
Tämäkin on niin vinksahtanutta että kaikenmaailman miesten pitäisi olla äitien elämässä tärkeämpää kuin omien lasten! Mistä tallainen ajatusmalli tulee?
Ne on ihan luonnollisia rooleja. Omaa lasta ei pitäs pitää puolisona.
Mitä ihmettä tämäkin nyt tarkoittaa? Ai jos nukkuu jonkun vieressä niin luulee sitä puolisoksi? Tai pitää lapsestaan huolta ja tärkeimpänä ihmisenä elämässään niin sitä pitää puolisona? Vai mitä? En ymmärrä sinua lainkaan. Ajatusmaailma on aivan sekaisin jos oma lapsi ei ole se tärkein!
Jos tämä oli ap:n viesti niin terapeuttia olisi syytä nyt yrittää arvostaa sen verran, että ottaisi vakavasti vaihtoehdon, että hän saattaa olla jopa tuhannen oikeassa, ja vähintäänkin koko paljon oikeassa. Keskustelussa on nyt aika moni heittäytynyt taantuneeksi ja nokkavaksi, voitaisiinko yrittää palata asiallisemmille linjoille?
Moni perhe on joutunut ongelmiin, koska ei ymmärretä roolien tärkeyttä tukirakenteina. Väittääkö ap niinkuin toistuvasti näyttää, että lapsen tarpeiden on joka ikinen hetki mentävä puolison tarpeiden yli? Sellainen on varma keino kasvattaa lapsi kieroon. Jokaisen pitäisi perheessä saada oma kuningashetkensä, jolloin hän on tärkein. Ja palata takaisin rivijäsenyyteen. Myös ap:n.
Todella monessa perheessä toinen vanhempi asettuu pomon rooliin, ja hänen tahtonsa on laki. Sitten nostetaan lapsi avustajaksi siihen, pomon suosikiksi. Aika monessa uusperheessä tämä asetelma on vaikea välttää, mutta väittääkö kukaan tosissaan, ettei uusperheessä voida mennä uppeluksiin kahdella tavalla? Jokainen ymmärtää, että lapset kokevat helvetintuskia uusperheessä, jossa he ovat toisen luokan vierailijoita. Mutta ihan oikeasti on myös pilvin pimein asetelmia, joissa uusperheen kruunaamaton kuningas tai kuningatar on valmis kostamaan uudelle puolisolle kaikki edelliselle tekemänsä myönnytykset, sallii lastensa kohdella sikamaisesti uutta puolisoa eikä osaa tukea tätä millään tavoin. Ja kun asiasta yritetään puhua, pyörittää tämä egonsa kohottaja silmiä ja ihmettelee huuli pyöreänä, että täytyyhän (hänen) lasten tulla aina ensin. Samaan aikaan tämä uusperheen aurinkokuningas tai kuningatar ei ollenkaan ymmärrä, että hän siinä käyttää lapsia vipuvartena ottaakseen ehdottoman valta-aseman uusperheessä, samalla kun ruokkii lapsissa kaikenlaista hillittömyyttä koska yrittää hyvittää näille kaiken menneen antamalla kaiken periksi.
Itse uusperheellisenä myönnän, että se aitovanhemman rooli tuo paljon valtaa, jota on houkutus käyttää väärin. Ja jos vielä kokee joutuneensa altavastaajaksi lasten kasvuvuosina, houkutus on vielä isompi.
Miten on ap, onko tämä mielestäsi realistinen skenaario kenenkään uusperheessä, jos et omassasi sellaista kuviota tunnistakaan?
Vierailija kirjoitti:
6-vuotias on aika pieni lapsi vielä minusta. Vieroita se sanotaanko 4 vuoden sisällä pedistäsi niin kaikki ok. Muistan tuon ikäisenä vielä nukkuneeni äidin vieressä, ja vaikka minusta tuli vähän rajatapaus niin ei se ainakaan siitä johtunut. Kuorsaavalle ukolle on hyvä olla oma makuuhuone missä saa rauhassa jyristä ja antaa muidenkin nukkua.
Kiitos lohdullisesti kommentista! Luulen ettei tartte vieroitraa kun uskon että lähtee itse saatuaan riittävästi läheisyyttä. On ihan normaali reipas poika jolla paljon kavereita, eskari sujuu hyvin, harrastukset ja yökyläillyt onnistuu ilman äitiä jne. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei sitten ihme, jos edellinenkin mies lähteny lätkimään, jos ap nukkuu mieluumin oman lapsensa kanssa kuin miehen.
Tämäkin on niin vinksahtanutta että kaikenmaailman miesten pitäisi olla äitien elämässä tärkeämpää kuin omien lasten! Mistä tallainen ajatusmalli tulee?
Ne on ihan luonnollisia rooleja. Omaa lasta ei pitäs pitää puolisona.
Mitä ihmettä tämäkin nyt tarkoittaa? Ai jos nukkuu jonkun vieressä niin luulee sitä puolisoksi? Tai pitää lapsestaan huolta ja tärkeimpänä ihmisenä elämässään niin sitä pitää puolisona? Vai mitä? En ymmärrä sinua lainkaan. Ajatusmaailma on aivan sekaisin jos oma lapsi ei ole se tärkein!
Jos tämä oli ap:n viesti niin terapeuttia olisi syytä nyt yrittää arvostaa sen verran, että ottaisi vakavasti vaihtoehdon, että hän saattaa olla jopa tuhannen oikeassa, ja vähintäänkin koko paljon oikeassa. Keskustelussa on nyt aika moni heittäytynyt taantuneeksi ja nokkavaksi, voitaisiinko yrittää palata asiallisemmille linjoille?
Moni perhe on joutunut ongelmiin, koska ei ymmärretä roolien tärkeyttä tukirakenteina. Väittääkö ap niinkuin toistuvasti näyttää, että lapsen tarpeiden on joka ikinen hetki mentävä puolison tarpeiden yli? Sellainen on varma keino kasvattaa lapsi kieroon. Jokaisen pitäisi perheessä saada oma kuningashetkensä, jolloin hän on tärkein. Ja palata takaisin rivijäsenyyteen. Myös ap:n.
Todella monessa perheessä toinen vanhempi asettuu pomon rooliin, ja hänen tahtonsa on laki. Sitten nostetaan lapsi avustajaksi siihen, pomon suosikiksi. Aika monessa uusperheessä tämä asetelma on vaikea välttää, mutta väittääkö kukaan tosissaan, ettei uusperheessä voida mennä uppeluksiin kahdella tavalla? Jokainen ymmärtää, että lapset kokevat helvetintuskia uusperheessä, jossa he ovat toisen luokan vierailijoita. Mutta ihan oikeasti on myös pilvin pimein asetelmia, joissa uusperheen kruunaamaton kuningas tai kuningatar on valmis kostamaan uudelle puolisolle kaikki edelliselle tekemänsä myönnytykset, sallii lastensa kohdella sikamaisesti uutta puolisoa eikä osaa tukea tätä millään tavoin. Ja kun asiasta yritetään puhua, pyörittää tämä egonsa kohottaja silmiä ja ihmettelee huuli pyöreänä, että täytyyhän (hänen) lasten tulla aina ensin. Samaan aikaan tämä uusperheen aurinkokuningas tai kuningatar ei ollenkaan ymmärrä, että hän siinä käyttää lapsia vipuvartena ottaakseen ehdottoman valta-aseman uusperheessä, samalla kun ruokkii lapsissa kaikenlaista hillittömyyttä koska yrittää hyvittää näille kaiken menneen antamalla kaiken periksi.
Itse uusperheellisenä myönnän, että se aitovanhemman rooli tuo paljon valtaa, jota on houkutus käyttää väärin. Ja jos vielä kokee joutuneensa altavastaajaksi lasten kasvuvuosina, houkutus on vielä isompi.
Miten on ap, onko tämä mielestäsi realistinen skenaario kenenkään uusperheessä, jos et omassasi sellaista kuviota tunnistakaan?
Ap:n viestejä on ne joissa lukee perässä ap.
Ehkä nyt on pikkuisen ylianalysointia ilmassa kun puhutaan alle kouluikäisen lapsen nukkumisesta oman äitinsä vieressä ja sinä höpötät kuninkaista ja pomoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6-vuotias on aika pieni lapsi vielä minusta. Vieroita se sanotaanko 4 vuoden sisällä pedistäsi niin kaikki ok. Muistan tuon ikäisenä vielä nukkuneeni äidin vieressä, ja vaikka minusta tuli vähän rajatapaus niin ei se ainakaan siitä johtunut. Kuorsaavalle ukolle on hyvä olla oma makuuhuone missä saa rauhassa jyristä ja antaa muidenkin nukkua.
Kiitos lohdullisesti kommentista! Luulen ettei tartte vieroitraa kun uskon että lähtee itse saatuaan riittävästi läheisyyttä. On ihan normaali reipas poika jolla paljon kavereita, eskari sujuu hyvin, harrastukset ja yökyläillyt onnistuu ilman äitiä jne. Ap
Eli hänellä ei siis oikeasti ole mitään syytä siinä kyljessäsi nukkua.
Vaan tarve on sinun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei sitten ihme, jos edellinenkin mies lähteny lätkimään, jos ap nukkuu mieluumin oman lapsensa kanssa kuin miehen.
Tämäkin on niin vinksahtanutta että kaikenmaailman miesten pitäisi olla äitien elämässä tärkeämpää kuin omien lasten! Mistä tallainen ajatusmalli tulee?
Ne on ihan luonnollisia rooleja. Omaa lasta ei pitäs pitää puolisona.
Mitä ihmettä tämäkin nyt tarkoittaa? Ai jos nukkuu jonkun vieressä niin luulee sitä puolisoksi? Tai pitää lapsestaan huolta ja tärkeimpänä ihmisenä elämässään niin sitä pitää puolisona? Vai mitä? En ymmärrä sinua lainkaan. Ajatusmaailma on aivan sekaisin jos oma lapsi ei ole se tärkein!
Jos tämä oli ap:n viesti niin terapeuttia olisi syytä nyt yrittää arvostaa sen verran, että ottaisi vakavasti vaihtoehdon, että hän saattaa olla jopa tuhannen oikeassa, ja vähintäänkin koko paljon oikeassa. Keskustelussa on nyt aika moni heittäytynyt taantuneeksi ja nokkavaksi, voitaisiinko yrittää palata asiallisemmille linjoille?
Moni perhe on joutunut ongelmiin, koska ei ymmärretä roolien tärkeyttä tukirakenteina. Väittääkö ap niinkuin toistuvasti näyttää, että lapsen tarpeiden on joka ikinen hetki mentävä puolison tarpeiden yli? Sellainen on varma keino kasvattaa lapsi kieroon. Jokaisen pitäisi perheessä saada oma kuningashetkensä, jolloin hän on tärkein. Ja palata takaisin rivijäsenyyteen. Myös ap:n.
Todella monessa perheessä toinen vanhempi asettuu pomon rooliin, ja hänen tahtonsa on laki. Sitten nostetaan lapsi avustajaksi siihen, pomon suosikiksi. Aika monessa uusperheessä tämä asetelma on vaikea välttää, mutta väittääkö kukaan tosissaan, ettei uusperheessä voida mennä uppeluksiin kahdella tavalla? Jokainen ymmärtää, että lapset kokevat helvetintuskia uusperheessä, jossa he ovat toisen luokan vierailijoita. Mutta ihan oikeasti on myös pilvin pimein asetelmia, joissa uusperheen kruunaamaton kuningas tai kuningatar on valmis kostamaan uudelle puolisolle kaikki edelliselle tekemänsä myönnytykset, sallii lastensa kohdella sikamaisesti uutta puolisoa eikä osaa tukea tätä millään tavoin. Ja kun asiasta yritetään puhua, pyörittää tämä egonsa kohottaja silmiä ja ihmettelee huuli pyöreänä, että täytyyhän (hänen) lasten tulla aina ensin. Samaan aikaan tämä uusperheen aurinkokuningas tai kuningatar ei ollenkaan ymmärrä, että hän siinä käyttää lapsia vipuvartena ottaakseen ehdottoman valta-aseman uusperheessä, samalla kun ruokkii lapsissa kaikenlaista hillittömyyttä koska yrittää hyvittää näille kaiken menneen antamalla kaiken periksi.
Itse uusperheellisenä myönnän, että se aitovanhemman rooli tuo paljon valtaa, jota on houkutus käyttää väärin. Ja jos vielä kokee joutuneensa altavastaajaksi lasten kasvuvuosina, houkutus on vielä isompi.
Miten on ap, onko tämä mielestäsi realistinen skenaario kenenkään uusperheessä, jos et omassasi sellaista kuviota tunnistakaan?
Tuo mihin viittaat ei ollut minun (Ap) viesti. Otan siis terapeutin näkemyksen tosissaan, siksi pohdinkin tätä jopa täällä.
En tiedä uusperheen valta-asemista sen enempää koska en ole sellaisessa elänyt mutta myönnän että on tosi vaikea ajatus että joutuisin tekemään lapsen edun vastaisia ratkaisuja miehen toiveen vuoksi. Mies esim haluaisi että muutan lapsen kanssa sitten samaan kaupunkiin hänen kanssaan. Pk-seudulla molemmat eli matkaa ei olisi kuin 20-30 km, mutta se muuttaisi koko meidän elämämme.
Lapsen isä, kaikki kaverit, harrastukset, eskari ja tuleva joulu ovat lähellä nykyistä kotiamme samoin kuin minun työpaikkani. Tuntuisi kamalalta muuttaa pois vain siksi, että mies haluaa asua toisaalla. Siis vain haluaa, hän ei ole esim töissä tai harrasta mitään minkä takia täytyisi asua juuri siellä. Itse Olen tietoisesti kasvattanut lapselle juuria ja ystäväpiiriä ja nykyään lähes aina kun menemme puistoon, uuteen harrastukseen, uimaan, kirjastoon tms, sieltä löytyy joku tuttu kaveri.
Mies sanoo että minunkin on tehtävä kompromisseja jos mennään naimisiin ja näin se varmasti onkin, mutta lapsen edun vastaiset kompromissit tuntuvat kyllä pahalta. Itse asiassa niin pahalta etten voi niitä tehdä. Miehellä ei ole omia lapsia niin ajatus on että lapsi kyllä sopeutuu nopeasti uuteen paikkaan. Mutta tämä on ehkä jo ihan toinen puheenaihe.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua huvittaa, kun todella monessa perheessä yli 10v varhaisteinitkin tykkää nukkua äidin vieressä, jos isä on vaikka matkoilla. Ja se on ihan ok.
Mutta jos yh:lla on iso parisänky eikä miesystävää, niin silloin vieressä nukkuminen on jotenkin outoa?
Molemmissa tapauksissa lapsella myös oma huone ja oma sänky.
Et tajua mikä ero on sillä että nukkuu joskus kuin että nukkuu 365 yötä vuodessa?
Ja siellä perusperheessä on selkeästi aikuiset ja lapset. Yksinhuoltajan perheessä on vain sitten yksi ns aikuinen ja sitten se alaikäinen josta leipoutuu pseudo-aikuinen.
Aivan varmasti jokainen yksinhuoltaja tekee kaiken minkä voi, että lapsi saisi olosuhteista riippumatta parhaan mahdollisen lapsuuden eikä joutuisi ottamaan aikuisen roolia. Suhteesta tulee väistämättä tiivis vaikka lapsi olisi isällään joka toinen viikonloppu, kuten minulla. Nautitaan kyllä myös molemmat erossa olostaan, lapsi tykkää olla isällään ja musta on ihanaa olla yksin/aikuisten kesken.
Ns omaa aikaahan mulla ei ole juuri koskaan, toisin kuin 2 vanhemman perheessä missä toinen voi lähteä illalla vaikka jumppaan tms. Tiedän kuitenkin että ei mene enää kovin monta vuotta, kun lapsen voi jättää vaikka lenkin ajaksi yksin kotiin. Ja siitä sitten pikku hiljaa itsenäistyy enemmän ja enemmän. En näe että vieressä nukkumisella on tähän merkittävää vaikutusta.
Ap
Mutta eihän siinä ole mitään varmaa. Paljon useampi vanhempi julistaa parasta mahdollista lapsuutta kuin toteuttaa sitä. Esteenä on omat virheet ja rajallisuus. Sinullako sellaisia rajoituksia ei ole, vaan hyvä aikomus on onnistumisen tae?
Miten teillä suunnitellaan häitä, jos puolisokandidaattisi rooli on kuorsata sohvalla, jäädä mielipiteineen paitsioon ja tärkeydessä ikuiseksi kakkoseksi, ja hänelle ei ole luvassa roolia edes toisena vanhempana - miksi? Etkö pidä häntä aikuisenakaan, vai eikö hän ole muuten luotettava? Haluat liittää lapsesi perheyksikköön, jossa äiti ei voi käväistä lenkillä koska uuden isäpuolen kanssa ei voi olla sen vertaa kaksin? Eihän heille muodostu minkäänlaista suhdetta toisiinsa jos välittäjän on oltava joka hetki paikalla.
Miksi mies tyytyy tuohon? Laitatko liian hyvää ruokaa? Ja mitä sinä häneltä oikeastaan tarvitset, muuta kuin alistumista sinun sääntöihisi? Jos hänestä ei ole lenkkivahdiksikaan?
Kouluterkkari kysyi ekaluokkalaiselta nukkuuko hän omassa sängyssä vai vanhempien kanssa samassa pedissä. Kysymys oli ehkä vähän outo, mutta en sitten kysynyt, miksi tämä haluttiin tietää. Meillä lapsi nukkuu omassa sängyssä ja se vastaus ei ainakaan aiheuttanut sen enempää keskustelua terkan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua huvittaa, kun todella monessa perheessä yli 10v varhaisteinitkin tykkää nukkua äidin vieressä, jos isä on vaikka matkoilla. Ja se on ihan ok.
Mutta jos yh:lla on iso parisänky eikä miesystävää, niin silloin vieressä nukkuminen on jotenkin outoa?
Molemmissa tapauksissa lapsella myös oma huone ja oma sänky.
Et tajua mikä ero on sillä että nukkuu joskus kuin että nukkuu 365 yötä vuodessa?
Ja siellä perusperheessä on selkeästi aikuiset ja lapset. Yksinhuoltajan perheessä on vain sitten yksi ns aikuinen ja sitten se alaikäinen josta leipoutuu pseudo-aikuinen.
Aivan varmasti jokainen yksinhuoltaja tekee kaiken minkä voi, että lapsi saisi olosuhteista riippumatta parhaan mahdollisen lapsuuden eikä joutuisi ottamaan aikuisen roolia. Suhteesta tulee väistämättä tiivis vaikka lapsi olisi isällään joka toinen viikonloppu, kuten minulla. Nautitaan kyllä myös molemmat erossa olostaan, lapsi tykkää olla isällään ja musta on ihanaa olla yksin/aikuisten kesken.
Ns omaa aikaahan mulla ei ole juuri koskaan, toisin kuin 2 vanhemman perheessä missä toinen voi lähteä illalla vaikka jumppaan tms. Tiedän kuitenkin että ei mene enää kovin monta vuotta, kun lapsen voi jättää vaikka lenkin ajaksi yksin kotiin. Ja siitä sitten pikku hiljaa itsenäistyy enemmän ja enemmän. En näe että vieressä nukkumisella on tähän merkittävää vaikutusta.
ApMutta eihän siinä ole mitään varmaa. Paljon useampi vanhempi julistaa parasta mahdollista lapsuutta kuin toteuttaa sitä. Esteenä on omat virheet ja rajallisuus. Sinullako sellaisia rajoituksia ei ole, vaan hyvä aikomus on onnistumisen tae?
Miten teillä suunnitellaan häitä, jos puolisokandidaattisi rooli on kuorsata sohvalla, jäädä mielipiteineen paitsioon ja tärkeydessä ikuiseksi kakkoseksi, ja hänelle ei ole luvassa roolia edes toisena vanhempana - miksi? Etkö pidä häntä aikuisenakaan, vai eikö hän ole muuten luotettava? Haluat liittää lapsesi perheyksikköön, jossa äiti ei voi käväistä lenkillä koska uuden isäpuolen kanssa ei voi olla sen vertaa kaksin? Eihän heille muodostu minkäänlaista suhdetta toisiinsa jos välittäjän on oltava joka hetki paikalla.
Miksi mies tyytyy tuohon? Laitatko liian hyvää ruokaa? Ja mitä sinä häneltä oikeastaan tarvitset, muuta kuin alistumista sinun sääntöihisi? Jos hänestä ei ole lenkkivahdiksikaan?
Lapsella ja miehellä on kyllä omat juttunsa mitä tekevät yhdessä. Ovat viettäneet viime keväänä korona-aikaan monta kertaa kokonaisen päivän yhdessä. Olen tosi kiitollinen miehelle näistä mutta koen että en halua vaivata häntä lapsen hoidolla liikaa, koska lapsi ei kuitenkaan ole hänen vastuullaan.
Ja mitä kuorsaukseen tulee, niin sanoin jo että jos mennään naimisiin, meille tulee yhteinen huone. Minä voin lähteä siitä sitten pois jos tai kun kuorsaaminen häiritsee. Ehdotatko sinä että muutamme lapsen kanssa sitten vaan miehen perässä kuin jotkut tahdottomat olmit ja minä valvon kaikki yöt hänen vierellään kuorsausta kuunnellen jotta hän saa kokea olevansa perheen arvostettu mies?
Mutta kyllä myönnän että on vaikea sovittaa miestä tähän kuvioon. Kun jäätiin kahdestaan päätin luoda meille hyvän elämän niillä spekseillä mitä meillä oli. Ilman että tarvitaan väkisin ketään miestä tekemään meidän elämästä hyvä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei sitten ihme, jos edellinenkin mies lähteny lätkimään, jos ap nukkuu mieluumin oman lapsensa kanssa kuin miehen.
Tämäkin on niin vinksahtanutta että kaikenmaailman miesten pitäisi olla äitien elämässä tärkeämpää kuin omien lasten! Mistä tallainen ajatusmalli tulee?
Ne on ihan luonnollisia rooleja. Omaa lasta ei pitäs pitää puolisona.
Mitä ihmettä tämäkin nyt tarkoittaa? Ai jos nukkuu jonkun vieressä niin luulee sitä puolisoksi? Tai pitää lapsestaan huolta ja tärkeimpänä ihmisenä elämässään niin sitä pitää puolisona? Vai mitä? En ymmärrä sinua lainkaan. Ajatusmaailma on aivan sekaisin jos oma lapsi ei ole se tärkein!
Jos tämä oli ap:n viesti niin terapeuttia olisi syytä nyt yrittää arvostaa sen verran, että ottaisi vakavasti vaihtoehdon, että hän saattaa olla jopa tuhannen oikeassa, ja vähintäänkin koko paljon oikeassa. Keskustelussa on nyt aika moni heittäytynyt taantuneeksi ja nokkavaksi, voitaisiinko yrittää palata asiallisemmille linjoille?
Moni perhe on joutunut ongelmiin, koska ei ymmärretä roolien tärkeyttä tukirakenteina. Väittääkö ap niinkuin toistuvasti näyttää, että lapsen tarpeiden on joka ikinen hetki mentävä puolison tarpeiden yli? Sellainen on varma keino kasvattaa lapsi kieroon. Jokaisen pitäisi perheessä saada oma kuningashetkensä, jolloin hän on tärkein. Ja palata takaisin rivijäsenyyteen. Myös ap:n.
Todella monessa perheessä toinen vanhempi asettuu pomon rooliin, ja hänen tahtonsa on laki. Sitten nostetaan lapsi avustajaksi siihen, pomon suosikiksi. Aika monessa uusperheessä tämä asetelma on vaikea välttää, mutta väittääkö kukaan tosissaan, ettei uusperheessä voida mennä uppeluksiin kahdella tavalla? Jokainen ymmärtää, että lapset kokevat helvetintuskia uusperheessä, jossa he ovat toisen luokan vierailijoita. Mutta ihan oikeasti on myös pilvin pimein asetelmia, joissa uusperheen kruunaamaton kuningas tai kuningatar on valmis kostamaan uudelle puolisolle kaikki edelliselle tekemänsä myönnytykset, sallii lastensa kohdella sikamaisesti uutta puolisoa eikä osaa tukea tätä millään tavoin. Ja kun asiasta yritetään puhua, pyörittää tämä egonsa kohottaja silmiä ja ihmettelee huuli pyöreänä, että täytyyhän (hänen) lasten tulla aina ensin. Samaan aikaan tämä uusperheen aurinkokuningas tai kuningatar ei ollenkaan ymmärrä, että hän siinä käyttää lapsia vipuvartena ottaakseen ehdottoman valta-aseman uusperheessä, samalla kun ruokkii lapsissa kaikenlaista hillittömyyttä koska yrittää hyvittää näille kaiken menneen antamalla kaiken periksi.
Itse uusperheellisenä myönnän, että se aitovanhemman rooli tuo paljon valtaa, jota on houkutus käyttää väärin. Ja jos vielä kokee joutuneensa altavastaajaksi lasten kasvuvuosina, houkutus on vielä isompi.
Miten on ap, onko tämä mielestäsi realistinen skenaario kenenkään uusperheessä, jos et omassasi sellaista kuviota tunnistakaan?
Tuo mihin viittaat ei ollut minun (Ap) viesti. Otan siis terapeutin näkemyksen tosissaan, siksi pohdinkin tätä jopa täällä.
En tiedä uusperheen valta-asemista sen enempää koska en ole sellaisessa elänyt mutta myönnän että on tosi vaikea ajatus että joutuisin tekemään lapsen edun vastaisia ratkaisuja miehen toiveen vuoksi. Mies esim haluaisi että muutan lapsen kanssa sitten samaan kaupunkiin hänen kanssaan. Pk-seudulla molemmat eli matkaa ei olisi kuin 20-30 km, mutta se muuttaisi koko meidän elämämme.
Lapsen isä, kaikki kaverit, harrastukset, eskari ja tuleva joulu ovat lähellä nykyistä kotiamme samoin kuin minun työpaikkani. Tuntuisi kamalalta muuttaa pois vain siksi, että mies haluaa asua toisaalla. Siis vain haluaa, hän ei ole esim töissä tai harrasta mitään minkä takia täytyisi asua juuri siellä. Itse Olen tietoisesti kasvattanut lapselle juuria ja ystäväpiiriä ja nykyään lähes aina kun menemme puistoon, uuteen harrastukseen, uimaan, kirjastoon tms, sieltä löytyy joku tuttu kaveri.
Mies sanoo että minunkin on tehtävä kompromisseja jos mennään naimisiin ja näin se varmasti onkin, mutta lapsen edun vastaiset kompromissit tuntuvat kyllä pahalta. Itse asiassa niin pahalta etten voi niitä tehdä. Miehellä ei ole omia lapsia niin ajatus on että lapsi kyllä sopeutuu nopeasti uuteen paikkaan. Mutta tämä on ehkä jo ihan toinen puheenaihe.
Ap
Ei se taida olla eri puheenaihe. Nämä asiat liittyvät kaikki yhteen, ja on vaikea kommentoida jos puhutaan vain jostain tiukasti rajatusta osiosta.
Minusta tuossa ei ole kysymys kompromissien tekemisestä, jos pitäisi päättää noin iso asia ilman, että kaikkien tarpeita punnitaan siinä. Miten sulho perustelee haluamisensa? Millä perusteella hän odottaa teidän kaikkien saavan elämäänne parannusta? Jos hän on menossa naimisiin, kai hän silloin miettii teidän kaikkien edun kannalta asioita, vai miten on? Haluaako hän käyttää naimisiinmenoa samanlaisena vipuvartena kuin epäilen sinun käyttävän lasta? Ja kampeamalla teidät juuriltanne hän olettaa sitten pääsevänsä pois koiranvirasta ja laittavansa sinut vuorostasi koppiin?
Oletko ap kenties niitä ihmisiä, jotka ovat joustamattomia väärässä kohtaa todistaakseen kaikille jotain, mutta isoissa asioissa sinua viedään kuin litran mittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6-vuotias on aika pieni lapsi vielä minusta. Vieroita se sanotaanko 4 vuoden sisällä pedistäsi niin kaikki ok. Muistan tuon ikäisenä vielä nukkuneeni äidin vieressä, ja vaikka minusta tuli vähän rajatapaus niin ei se ainakaan siitä johtunut. Kuorsaavalle ukolle on hyvä olla oma makuuhuone missä saa rauhassa jyristä ja antaa muidenkin nukkua.
Kiitos lohdullisesti kommentista! Luulen ettei tartte vieroitraa kun uskon että lähtee itse saatuaan riittävästi läheisyyttä. On ihan normaali reipas poika jolla paljon kavereita, eskari sujuu hyvin, harrastukset ja yökyläillyt onnistuu ilman äitiä jne. Ap
Eli hänellä ei siis oikeasti ole mitään syytä siinä kyljessäsi nukkua.
Vaan tarve on sinun.
Jos kumpikin saa parhaiten nukuttua noin niin eikö se ole hyvä asia? Jos on yhtään kokemusta uniongelmista niin ymmärtää kyllä tämän. Ei ole mitään järkeä alkaa luomaan huonompaa tilannetta siksi, että jonkun mielestä on yhteiskunnallinen normi että lapsi nukkuu eri sängyssä.
Varmaan terapeutillasi on sinusta jotain sellaista taustaymmärrystä mikä johti tuohon kommenttiin - mikäli tällaista on sanottu. Sinä tarvitset ja käytät lasta johonkin mikä ei kuulu lapsen täytettäväksi? Jos terapeutti on muuten ok ja teidän hoitosuhde on hyvä niin jostain toi kommentti tuli.
Meillä eron jälkeen lapset 4 ja 7 v nukkuivat yli vuoden vieressäni ja se loi turvaa heille. Mutta se oli tilapäisratkaisu ja lapsiani varten ei minua.