Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mullistava teoriani: jos et saa niitä, joihin ihastut, ihastut ihmisissä vääriin asioihin.
25.08.2020 |
Esim. ulkonäköön. Et tunne edes henkilöä kunnolla vaan tuijotat häntä etäältä kuin jotain taideteosta.
Toinen vaihtoehto: olet itse liian kaukana siitä, mitä ihastuksesi kohde on, ja ihastumisesi perustuu haluun saada noita ominaisuuksia välillisesti itsellesi, sitä kautta että kumppanillasi olisi niitä. Mutta koska sinulla ei ole hänelle mitään tarjottavaa vastavuoroisesti, hän ei ihastu sinuun.
Kumpikin tilanne on sellainen, jota on mahdollista parantaa kehittämällä itseään. Ensimmäisessä tilanteessa kannattaa kehittää kykyään lukea ja ymmärtää muiden ihmisten persoonallisuutta, ja empatiakykyään. Mitä empaattisempi olet, sitä realistisemmin osaat kuvitella minkälaista olisi oikeasti olla parisuhteessa jonkun tietyn ihmisen kanssa, ja silloin myös todennäköisemmin ihastut sellaiseen, joka myös ihastuu takaisin. Jälkimmäisessä tilanteessa auttaa, jos mietit mihin persoonallisuudenpiirteisiin yleensä ihastut, ja sitten keskityt kehittämään näitä piirteitä itsessäsi.
Itse ihastuin teininä perusteettomasti, enkä saanut vastakaikua. Aikuistuessani hahmotuskykyni on tarkentunut, ja 25-vuotiaasta eteenpäin olen aina saanut sen kumppanin, jonka olen halunnutkin. Uskon, että näin sen kuuluukin mennä, ja ne joilla on aikuisena asiassa ongelmia, ovat jääneet jumiin johonkin aikuistumiseen liittyvään kehitysvaiheeseen. Kun sen vaiheen vie onnistuneesti läpi, tällaiset ongelmatkin poistuvat.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreeretikot hei. Toi ulkonäöllä valikointi koskee eniten nettideittejä. Kuitenkin kovin moni pariutuu ihan oikean elämän kuvioissa kuten opiskeluympyröissä, työelämässä, baarissa jne. tavatun henkilön kanssa. Tuolloin tutustumiseen ja mahdolliseen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat monet muutkin seikat ulkonäön lisäksi, eikä sattuman osuuttakaan voi vähätellä.
Normaaleissa sosiaalisissa yhteyksissä tosiaan tutustutaan jokseenkin satunnaisiin ihmisiin riippumatta näiden ulkonäöstä. Siis ensin tutustutaan ja sitten mahdollisesti ihastutaan, eikä ulkonäkö missään vaiheessa ole mikään kynnys, portti tai kriteeri. Ympärillä olevien ihmisten määrä on erittäin rajattu ja sidottu toisaalta yhdistäviin ympyröihin. Vaihtoehtoja on niukasti mutta jo lähtökohtaisesti on jotain yhteistä ja yhdistävää pohjalla. Siis muuta kuin ulkonäkö. Silloin on erittäin todennäköistä että ulkonäöllä ei ole kovin oleellista merkitystä, kuten myös todellisuus osoittaa.
Nettideittailu tosiaan on lähes päinvastainen maailma todellisuuteen nähden. Valikoima on liki rajaton, ulkonäkö toimii ekana seurana hyvin helposti ja välttämättä yhtään mitään yhteistä kenenkään kanssa ei ole. Siitä seuraa varmasti hassuja juttuja jos kuvittelee olevansa karkkikaupan asiakas.
Tasoteoreetikoilla lienee taustana se, että todellisuus on vieras ja käsitys parisuhteilusta on voimakkaasti painottunut nettideittailuun eli käänteiseen maailmaan. Se selittää juttujen höperyyden.
Nettideittailu on joka tapauksessa melko marginaalinen kuvio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreeretikot hei. Toi ulkonäöllä valikointi koskee eniten nettideittejä. Kuitenkin kovin moni pariutuu ihan oikean elämän kuvioissa kuten opiskeluympyröissä, työelämässä, baarissa jne. tavatun henkilön kanssa. Tuolloin tutustumiseen ja mahdolliseen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat monet muutkin seikat ulkonäön lisäksi, eikä sattuman osuuttakaan voi vähätellä.
Tietenkin asia suoranaisesti ylikorostuu netissä, missä useista tarjokkaista seulotaan ne koreimmat johon tutustutaan. Nettideittailun noustua pariutumisen valtavirtaan on kuitenkin siirtänyt samat lainalaisuudet myös tosielämään. Jos naisella on netissä säpinää raamikkaiden komistusten kanssa, niin siinä saa joku luikku opiskelijakaveri kyllä asetella sanojaan kuin Väinämöinen konsanaan, jos haluaa tulla edes seksuaalisesti huomatuksi.
Kysyn jälleen:
- onko taso universaali eli esimerkiksi 25-vuotias ja 65-vuotias mies ovat samalla tasojanalla VAIKKA todellisuudessa jälkimmäisen taso esimerkiksi parikymppisten naisten silmissä olisi nolla miinus mutta ikäisilleen naisille samainen mies voisi olla kymppi
- jos kaikki maapallon ihmiset todellakin ikään, asuinpaikkaan ym katsomatta pannaan samalle janalle, eivätkö tavallisten keskivertosuomalaisten (joista nyt käytännössä puhutaan) väliset erot ole promillen sadasosan luokkaa?
- eikö tasoteoria kuulu niin, että ihmisen taso määräytyy sen mukaan, minkä tasoisen hän onnistuu sitouttamaan parisuhteeseen?
- jos näin on, niin mikä tässä on ongelma, mistä on vielä tarpeen keskustella, eikö kaikki ole juuri niin kuin pitääkin?
- jos näin ei ole vaan miehet joutuvat pariutumaan 1-2 numeroa "alaspäin" eikö tasomittari kannata kalibroida TAI muuttaa teoria muotoon "pariutuminen tapahtuu niin, että miehet pariutuvat 1-2 numeroa itseään alempitasoisten kanssa ja naiset kääntäen 1-2 numeroa itseään ylempitasoisten kanssa"
Liian kiusallisia kysymyksiä?
En ole jäänyt jumiin mihinkään kehitysvaiheisiin. Enkä tajua miten se auttaisi minua jos ihastuksellani olisi ominaisuuksia joita arvostan. Eihän niistä millään tavalla tulisi minun ominaisuuksiani eikä pääomaa minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreeretikot hei. Toi ulkonäöllä valikointi koskee eniten nettideittejä. Kuitenkin kovin moni pariutuu ihan oikean elämän kuvioissa kuten opiskeluympyröissä, työelämässä, baarissa jne. tavatun henkilön kanssa. Tuolloin tutustumiseen ja mahdolliseen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat monet muutkin seikat ulkonäön lisäksi, eikä sattuman osuuttakaan voi vähätellä.
Normaaleissa sosiaalisissa yhteyksissä tosiaan tutustutaan jokseenkin satunnaisiin ihmisiin riippumatta näiden ulkonäöstä. Siis ensin tutustutaan ja sitten mahdollisesti ihastutaan, eikä ulkonäkö missään vaiheessa ole mikään kynnys, portti tai kriteeri. Ympärillä olevien ihmisten määrä on erittäin rajattu ja sidottu toisaalta yhdistäviin ympyröihin. Vaihtoehtoja on niukasti mutta jo lähtökohtaisesti on jotain yhteistä ja yhdistävää pohjalla. Siis muuta kuin ulkonäkö. Silloin on erittäin todennäköistä että ulkonäöllä ei ole kovin oleellista merkitystä, kuten myös todellisuus osoittaa.
Nettideittailu tosiaan on lähes päinvastainen maailma todellisuuteen nähden. Valikoima on liki rajaton, ulkonäkö toimii ekana seurana hyvin helposti ja välttämättä yhtään mitään yhteistä kenenkään kanssa ei ole. Siitä seuraa varmasti hassuja juttuja jos kuvittelee olevansa karkkikaupan asiakas.
Tasoteoreetikoilla lienee taustana se, että todellisuus on vieras ja käsitys parisuhteilusta on voimakkaasti painottunut nettideittailuun eli käänteiseen maailmaan. Se selittää juttujen höperyyden.
Nettideittailu on joka tapauksessa melko marginaalinen kuvio.
Kommentoin vaan nopeasti tuohon viimeiseen lauseeseen:
Nettideittailu ei todellakaan ole enää nykypäivänä marginaalinen kuvio. Kaukana siitä. Muistaakseni pohjois-amerikassa oli n. 30-40% uusista pariskunnista sanonut gallupissa tavanneensa nettideittien kautta. Suomen tilanteesta en toki osaa kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyn jälleen:
- onko taso universaali eli esimerkiksi 25-vuotias ja 65-vuotias mies ovat samalla tasojanalla VAIKKA todellisuudessa jälkimmäisen taso esimerkiksi parikymppisten naisten silmissä olisi nolla miinus mutta ikäisilleen naisille samainen mies voisi olla kymppi
- jos kaikki maapallon ihmiset todellakin ikään, asuinpaikkaan ym katsomatta pannaan samalle janalle, eivätkö tavallisten keskivertosuomalaisten (joista nyt käytännössä puhutaan) väliset erot ole promillen sadasosan luokkaa?
- eikö tasoteoria kuulu niin, että ihmisen taso määräytyy sen mukaan, minkä tasoisen hän onnistuu sitouttamaan parisuhteeseen?
- jos näin on, niin mikä tässä on ongelma, mistä on vielä tarpeen keskustella, eikö kaikki ole juuri niin kuin pitääkin?
- jos näin ei ole vaan miehet joutuvat pariutumaan 1-2 numeroa "alaspäin" eikö tasomittari kannata kalibroida TAI muuttaa teoria muotoon "pariutuminen tapahtuu niin, että miehet pariutuvat 1-2 numeroa itseään alempitasoisten kanssa ja naiset kääntäen 1-2 numeroa itseään ylempitasoisten kanssa"
Liian kiusallisia kysymyksiä?
Ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
liikkujamies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taso ratkaisee ylivoimaisesti eniten.
Naiset jotka on rakastuneet muhun on olleet todella erilaisia luonteiden, arvojen ja muun kannalta. Osan kanssa on juttu luistanut ok, osan kanssa ei yhtään. Jotkut olleet yhteensopivia tavoitteiden osalta, useimmat ei.
Yhteistä on että kaikki on olleet ylipainoisia, kaukana missikasvoisista eikä yhdelläkään ole ollut "naisellisen" mallista kroppaa.
Mitä vähemmän viehättävä nainen on ollut suhteessa muhun, sitä enemmän kaikkea yhteensopimattomuutta ja hölmöjä möläytyksiä on katsottu läpi sormien. Heti kun ulkonäöllinen leveli nousee vähänkin, paljon pienemmät mokat tappaa kiinnostuksen heti.
Täysin sama kokemus pariutumismaailmasta.
Jos naisen taso on mua matalampi niin muulla yhtensopivuudella ei tunnu olevan naisille mitään merkitystä.
Ja päinvastoin vaikka olisi paljon yhteistä ja hyvää keskustelukemiaa niin mikään ei riitä jos nainen on jotenkuten nätti ja hoikka.
Naisen taso määrää kaiken kiinnostuksen määrän.
Allekirjoitan täysin.
Missään muussa tilanteessa et huomaa tätä paremmin kuin jos olet melko fiksu, hyvin liikunnallinen, ja paljon harrastava mutta et syntymäkomea etkä korkeasti koulutettu tai korkeassa asemassa. Naiset joiden kanssa on yhteistä puhuttavaa, samat harrastukset, ja sitä keskustelukemiaa ovat yleensä tasokkaampia koska se likunnallisuus ja sen mukainen (normaalipainoinen) kroppa.
Semmoisia herkuttelusta nauttivia ja liikuntaa vihaavia peruskotinaisia saisi kyllä. Ei mitään yhteistä puhuttavaa, erilaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet, mutta heille minun tasoni olisi sopivan korkea.
Tiedän täysin mitä tarkoitat.
Itsekin todella liikunnallisena atleettisen kropan omaavana miehenä ne kiinnostuvat naiset ovat aina niitä jotka ei tykkää liikkua ja on vähän laihaläskejä tai pullukoita tai jos kroppa on ok niin kasvoista epäviehättäviä tai yksinhuoltajia, kuitenkin aina jotenkuten tasoltaan matalampia niin että en voi kiinnostua. Minkälainen parisuhde tulee jos toinen liikkuu 7krt viikossa ja toinen 0.
Niin ja sitten ne sinun mielestäsi kiinnostavat naiset taas ajattelevat, että olet tasoa alempana, koska sinulta puuttuu jokin heidän mielestään tärkeä ominaisuus.
Täällä palstalla aina oletetaan, että kaikkien mielessä kiinnostavuuteen ja vetovoimaan riittävät samat asiat. On oikeasti aika yksinkertaistavaa ajatella, että pelkkä samantasoinen ulkonäkö pitäisi riittää. Esim. minulle samantasoinen ulkonäkö ei riittäisi. Toivoisin kumppanin olevan kasvissyöjä, joko agnostikko tai ateisti, ja muutenkin arvostavan samoja asioita kuin minä. Minulle esim. hyvännäköinen kristitty lihansyöjä vääränlaisella arvomaailmalla olisi oman näkemykseni mukaan alempitasoinen. Tosin en käytä itse ajattelussani noita termejä, mutta käänsin nyt ajatteluni palstakielelle. Itse ajattelisin vain, ettei hän ole minulle sopiva eikä ole sitä, mitä etsin. Jonkun muun näkökulmasta hän voisi olla jopa parempitasoinen, etenkin jos olisi vielä varakaskin, mutta minulle hän olisi kuitenkin vaan joku 3/10, koska ei vaan kiinnostaisi yhtään. Ehkä noiden naisten kohdalla sama juttu - he painottavat jotain muita asioita, mitä sinä et edusta, ja sitten ihmettelet huuli pyöreänä kun "samantasoiset eivät kelpuuta".
Miten se voi aina mennä niin että liikunnallisten naisten mielestä aina puuttuu se joku muu ominaisuus, mutta reippaasti ylipainoisten ja epäviehättävien mielestä ei puutu?
Ja vielä niin päin että mitä paremmin elämäntavat menee yksiin ja on keskustelukemiaa, sitä todennäköisemmin se joku muu ominaisuus puuttuu?
Mikähän se joku muu ominaisuus mahtaa olla?
Outo yhteensattuma että kun ne kiinnostavat naiset pariutuu, niin se mies on aina minua komeampi tai menestyneempi. Tai molempia. Mutta ei aina liikunnallinen tai samanlaiset arvot omaava.
Kuinka suuresta otannasta puhut? Ja millaisista arvoista? On jokseenkin erikoista, jos sinun kohdallesi osuu lähinnä niitä naisia, joille yhteinen arvomaailma ei merkitse mitään, koska normaalistihan ihmisille tällaisella kuitenkin on merkitystä. Olivatko kaikki arvot sitten naisilla ja heidän kumppanillaan ihan erilaiset, vai oliko heillä jotain yhteisiä arvoja? Tietysti joskus ihmisille jotkut arvot painavat parinvalinnassa enemmän kuin toiset.
Elämäntavat ja keskustelukemia kertovat, että jollain tasolla synkkaa, mutta jokin muu sitten on puuttunut - vaikea sanoa, mikä se olisi. Itse tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa, joten pelkästään nuo (keskustelukemia ja elämäntavat) eivät vielä saisi romanttista ja seksuaalista haluani heräämään. Ehkä noilla naisilla on sama juttu - tuo ei vielä ole riittänyt parisuhteen perustaksi, vaan ovat kaivanneet vielä jotain.
Mutta sä haet tässä nyt selvästi sitä, että naisia kiinnostavat komeat ja menestyneet miehet, kun kerran näet, että tuo on se merkittävin ero sinuun nähden.
Ja eri yksilöthän toimivat eri tavoin. Esim. minulle samanlainen arvomaailma on tärkeä, toisaalta myös ulkonäöllä on merkitustä (tietyt asiat ovat turn off, tietyt taas vetävät puoleensa), se että synkkaa, samanlainen huumorintaju, yms. Ja seksuaalinen jännite ja puoleensavetävyys. Sitten taas raha tai menestys ei ole olennaisia asioita. Joku muu taas sitten voi arvostaa ihan eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreeretikot hei. Toi ulkonäöllä valikointi koskee eniten nettideittejä. Kuitenkin kovin moni pariutuu ihan oikean elämän kuvioissa kuten opiskeluympyröissä, työelämässä, baarissa jne. tavatun henkilön kanssa. Tuolloin tutustumiseen ja mahdolliseen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat monet muutkin seikat ulkonäön lisäksi, eikä sattuman osuuttakaan voi vähätellä.
Normaaleissa sosiaalisissa yhteyksissä tosiaan tutustutaan jokseenkin satunnaisiin ihmisiin riippumatta näiden ulkonäöstä. Siis ensin tutustutaan ja sitten mahdollisesti ihastutaan, eikä ulkonäkö missään vaiheessa ole mikään kynnys, portti tai kriteeri. Ympärillä olevien ihmisten määrä on erittäin rajattu ja sidottu toisaalta yhdistäviin ympyröihin. Vaihtoehtoja on niukasti mutta jo lähtökohtaisesti on jotain yhteistä ja yhdistävää pohjalla. Siis muuta kuin ulkonäkö. Silloin on erittäin todennäköistä että ulkonäöllä ei ole kovin oleellista merkitystä, kuten myös todellisuus osoittaa.
Nettideittailu tosiaan on lähes päinvastainen maailma todellisuuteen nähden. Valikoima on liki rajaton, ulkonäkö toimii ekana seurana hyvin helposti ja välttämättä yhtään mitään yhteistä kenenkään kanssa ei ole. Siitä seuraa varmasti hassuja juttuja jos kuvittelee olevansa karkkikaupan asiakas.
Tasoteoreetikoilla lienee taustana se, että todellisuus on vieras ja käsitys parisuhteilusta on voimakkaasti painottunut nettideittailuun eli käänteiseen maailmaan. Se selittää juttujen höperyyden.
Nettideittailu on joka tapauksessa melko marginaalinen kuvio.
Kommentoin vaan nopeasti tuohon viimeiseen lauseeseen:
Nettideittailu ei todellakaan ole enää nykypäivänä marginaalinen kuvio. Kaukana siitä. Muistaakseni pohjois-amerikassa oli n. 30-40% uusista pariskunnista sanonut gallupissa tavanneensa nettideittien kautta. Suomen tilanteesta en toki osaa kommentoida.
No Amerikka on Amerikka. Uudet pariskunnatkin ovat aika rajattu verrokkiryhmä. Voi olla että nettideittailu painottuu sellaisissa jotka aktiivisesti ja määrätietoisesti hakevat parisuhdetta ja alkavat seurustelemaan liki kenen tahansa riittävän potentiaalisen kanssa. Se ei kerro mitään suhteen potentiaalista ja toisaalla voi muodostua kestävämpiä pariskuntia. Joka tapauksessa 30-40% uusista pariskunnista on vain prosenttiluokkaa tai alle kaikista pariskunnista mitä todennäköisimmin. Siis melkein kaikki kuitenkin ovat tavanneet jossain muualla.
Oma teoriani on aina ollut vastaava, siis että kaikki eivät osaa (ainakaan nuorina) erottaa ihmiseen ihastumista ulkoisista asioista. Vaan liitetään tiedostamatta ulkoisiin ominaisuuksiin sellaisia asioita mitä niihin ei oikeasti kuulu. Konkreettisina esimerkkeinä voidaan vaikka kuvitella ammatinvalinnan kertovan sellaisia asioita henkilöstä, jotka eivät tähän välttämättä liity esim. Hoitajat ovat lempeitä ja hyviä vanhempia tai että tietyt alat kertovat päämärätietoisuudesta ja vakaudesta. Pelkän ulkonäön ja varallisuuden perusteella taas voidaan tehdä päätelmiä sosiaalisista taidoista ja luonteenpiirteistä.
Kun arki koittaa tulee pettymyksiä, koska se mitä kuvittelit ei ollutkaan totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreeretikot hei. Toi ulkonäöllä valikointi koskee eniten nettideittejä. Kuitenkin kovin moni pariutuu ihan oikean elämän kuvioissa kuten opiskeluympyröissä, työelämässä, baarissa jne. tavatun henkilön kanssa. Tuolloin tutustumiseen ja mahdolliseen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat monet muutkin seikat ulkonäön lisäksi, eikä sattuman osuuttakaan voi vähätellä.
Normaaleissa sosiaalisissa yhteyksissä tosiaan tutustutaan jokseenkin satunnaisiin ihmisiin riippumatta näiden ulkonäöstä. Siis ensin tutustutaan ja sitten mahdollisesti ihastutaan, eikä ulkonäkö missään vaiheessa ole mikään kynnys, portti tai kriteeri. Ympärillä olevien ihmisten määrä on erittäin rajattu ja sidottu toisaalta yhdistäviin ympyröihin. Vaihtoehtoja on niukasti mutta jo lähtökohtaisesti on jotain yhteistä ja yhdistävää pohjalla. Siis muuta kuin ulkonäkö. Silloin on erittäin todennäköistä että ulkonäöllä ei ole kovin oleellista merkitystä, kuten myös todellisuus osoittaa.
Nettideittailu tosiaan on lähes päinvastainen maailma todellisuuteen nähden. Valikoima on liki rajaton, ulkonäkö toimii ekana seurana hyvin helposti ja välttämättä yhtään mitään yhteistä kenenkään kanssa ei ole. Siitä seuraa varmasti hassuja juttuja jos kuvittelee olevansa karkkikaupan asiakas.
Tasoteoreetikoilla lienee taustana se, että todellisuus on vieras ja käsitys parisuhteilusta on voimakkaasti painottunut nettideittailuun eli käänteiseen maailmaan. Se selittää juttujen höperyyden.
Nettideittailu on joka tapauksessa melko marginaalinen kuvio.
Kommentoin vaan nopeasti tuohon viimeiseen lauseeseen:
Nettideittailu ei todellakaan ole enää nykypäivänä marginaalinen kuvio. Kaukana siitä. Muistaakseni pohjois-amerikassa oli n. 30-40% uusista pariskunnista sanonut gallupissa tavanneensa nettideittien kautta. Suomen tilanteesta en toki osaa kommentoida.
No Amerikka on Amerikka. Uudet pariskunnatkin ovat aika rajattu verrokkiryhmä. Voi olla että nettideittailu painottuu sellaisissa jotka aktiivisesti ja määrätietoisesti hakevat parisuhdetta ja alkavat seurustelemaan liki kenen tahansa riittävän potentiaalisen kanssa. Se ei kerro mitään suhteen potentiaalista ja toisaalla voi muodostua kestävämpiä pariskuntia. Joka tapauksessa 30-40% uusista pariskunnista on vain prosenttiluokkaa tai alle kaikista pariskunnista mitä todennäköisimmin. Siis melkein kaikki kuitenkin ovat tavanneet jossain muualla.
Nyt olikin varsin erikoinen tulkinta sulla. Jos toi 30-40% luku siis pitää paikkansa, niin kyseessähän on aivan valtava mullistus pariutumismarkkinoilla.
Toki, jos katsotaan kaikkia olemassa olevia pariskuntia massana, niin siellähän on valtava määrä pareja jotka on muodostunut 10, 20 tai jopa 30 vuotta sitten. Mutta se miten he joskus ennen internetin aikaa löysivät toisensa, ei ole millään tavalla relevanttia jos halutaan tutkia miten nykypäivän parinmuodostus toimii.
Se mikä merkkaa on miten parit tapaavat nyt, vuonna 2020. Ei se miten ne tapasivat 70 luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Oma teoriani on aina ollut vastaava, siis että kaikki eivät osaa (ainakaan nuorina) erottaa ihmiseen ihastumista ulkoisista asioista. Vaan liitetään tiedostamatta ulkoisiin ominaisuuksiin sellaisia asioita mitä niihin ei oikeasti kuulu. Konkreettisina esimerkkeinä voidaan vaikka kuvitella ammatinvalinnan kertovan sellaisia asioita henkilöstä, jotka eivät tähän välttämättä liity esim. Hoitajat ovat lempeitä ja hyviä vanhempia tai että tietyt alat kertovat päämärätietoisuudesta ja vakaudesta. Pelkän ulkonäön ja varallisuuden perusteella taas voidaan tehdä päätelmiä sosiaalisista taidoista ja luonteenpiirteistä.
Kun arki koittaa tulee pettymyksiä, koska se mitä kuvittelit ei ollutkaan totta.
Tämä pätee varmasti silloin, jos kumppania etsitään toivelistan kanssa ja henkilöön tutustumatta tulkitaan, millainen hän on. Mutta ainakin minulla se menee niin, että uuden ihmisen tavatessa huomaakin, että tämän kanssa synkkaa erityisen hyvin ja tuntee fyysistä vetoa tätä kohtaan. Eli kyseessä on sekä henkinen yhteensopivuus (tai ainakin että vaikuttaa siltä, että niin olisi - eihän uutta tuttavuutta vielä niin hyvin tunne) ja myös fyysinen viehättävyys. Ei siinä mietitä mitään, että "luin lehdestä että tämän-ja-tämän ammatin edustajat ovat hottiksia, joten ihastunpa siis kaikkiin sen alan tyyppeihin" tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreeretikot hei. Toi ulkonäöllä valikointi koskee eniten nettideittejä. Kuitenkin kovin moni pariutuu ihan oikean elämän kuvioissa kuten opiskeluympyröissä, työelämässä, baarissa jne. tavatun henkilön kanssa. Tuolloin tutustumiseen ja mahdolliseen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat monet muutkin seikat ulkonäön lisäksi, eikä sattuman osuuttakaan voi vähätellä.
Normaaleissa sosiaalisissa yhteyksissä tosiaan tutustutaan jokseenkin satunnaisiin ihmisiin riippumatta näiden ulkonäöstä. Siis ensin tutustutaan ja sitten mahdollisesti ihastutaan, eikä ulkonäkö missään vaiheessa ole mikään kynnys, portti tai kriteeri. Ympärillä olevien ihmisten määrä on erittäin rajattu ja sidottu toisaalta yhdistäviin ympyröihin. Vaihtoehtoja on niukasti mutta jo lähtökohtaisesti on jotain yhteistä ja yhdistävää pohjalla. Siis muuta kuin ulkonäkö. Silloin on erittäin todennäköistä että ulkonäöllä ei ole kovin oleellista merkitystä, kuten myös todellisuus osoittaa.
Nettideittailu tosiaan on lähes päinvastainen maailma todellisuuteen nähden. Valikoima on liki rajaton, ulkonäkö toimii ekana seurana hyvin helposti ja välttämättä yhtään mitään yhteistä kenenkään kanssa ei ole. Siitä seuraa varmasti hassuja juttuja jos kuvittelee olevansa karkkikaupan asiakas.
Tasoteoreetikoilla lienee taustana se, että todellisuus on vieras ja käsitys parisuhteilusta on voimakkaasti painottunut nettideittailuun eli käänteiseen maailmaan. Se selittää juttujen höperyyden.
Nettideittailu on joka tapauksessa melko marginaalinen kuvio.
Kommentoin vaan nopeasti tuohon viimeiseen lauseeseen:
Nettideittailu ei todellakaan ole enää nykypäivänä marginaalinen kuvio. Kaukana siitä. Muistaakseni pohjois-amerikassa oli n. 30-40% uusista pariskunnista sanonut gallupissa tavanneensa nettideittien kautta. Suomen tilanteesta en toki osaa kommentoida.
No Amerikka on Amerikka. Uudet pariskunnatkin ovat aika rajattu verrokkiryhmä. Voi olla että nettideittailu painottuu sellaisissa jotka aktiivisesti ja määrätietoisesti hakevat parisuhdetta ja alkavat seurustelemaan liki kenen tahansa riittävän potentiaalisen kanssa. Se ei kerro mitään suhteen potentiaalista ja toisaalla voi muodostua kestävämpiä pariskuntia. Joka tapauksessa 30-40% uusista pariskunnista on vain prosenttiluokkaa tai alle kaikista pariskunnista mitä todennäköisimmin. Siis melkein kaikki kuitenkin ovat tavanneet jossain muualla.
Nyt olikin varsin erikoinen tulkinta sulla. Jos toi 30-40% luku siis pitää paikkansa, niin kyseessähän on aivan valtava mullistus pariutumismarkkinoilla.
Toki, jos katsotaan kaikkia olemassa olevia pariskuntia massana, niin siellähän on valtava määrä pareja jotka on muodostunut 10, 20 tai jopa 30 vuotta sitten. Mutta se miten he joskus ennen internetin aikaa löysivät toisensa, ei ole millään tavalla relevanttia jos halutaan tutkia miten nykypäivän parinmuodostus toimii.
Se mikä merkkaa on miten parit tapaavat nyt, vuonna 2020. Ei se miten ne tapasivat 70 luvulla.
Volloti volloti. Edelleen suurin osa tapaa muualla kuin nettideitteissä. Ja edelleen ”tuoreet pariskunnat” on kökkö verrokkiryhmä kun niistä suurin osa hajoaa ennenkuin voidaan sanoa parinvalinnan onnistumisesta mitään. Voi olla että netti tuottaa suuria määriä mutta toimimattomia pareja. Pidän sitä muös todennäköisenä juurikin pinnallisuuteen perustuvan käänteisyyden vuoksi sekä ainakin joidenkin nettideittailijoiden liki pakkomielteisyyden vuoksi.
Itse kyllä mietin edelleen asiat sitä kautta, että jos saan pakit, en ole riittävä toiselle ja päin vastoin.
Olen ihastunut monesti ja niistä kaksi johtanut parisuhteeseen. Olen kuitenkin vain yhden kerran elämässäni ihastunut niin palavasti ja eri tavalla kuin muihin, etten tiennyt että sellaista voi edes kokea. Kuolisin edelleen sen miehen puolesta ja tekisin mitä vain.
Siinä miehessä oli muutakin kuin ihana persoona, luonne ja hyvännäköisyys tai hyvä haju tai olemus. Hänessä oli se jokin, mitä en sanoin osaa selittää.
Meillä oli seksisuhde ja keskustelimme hyvinkin syvistä asioista. Hän oli kuitenkin sen verran sulkeutunut ettei syvimpiä syövereitä minulle avannut. Suhde loppui aloitteestani kun en enää kestänyt ajatusta etten tule koskaan saamaan häntä kokonaan. En riittänyt enkä ollut tarpeeksi. Koen että minussa oli jokin vikana tai puuttui jotain mikä esti häneltä romanttisten tunteiden syttymisen. Aluksi hän sanoi ettei se ole niin yksinkertaista ettei vain tykkää minusta tarpeeksi vaan asiassa on muita asioita jonka takia hän ei ihastunut. Hän ei vaan koskaan sitä osaa avannut tuon tarkemmin. Jäin roikkumaan koska ajattelin että jos hän vaan tarvitsee aikaa enemmän tai jos hänellä todella oli jotain sellaista mikä on korjattavissa. Olisin odottanut. Lopulta vain totesi kun asiasta jälleen puhuttiin ettei ole ihastunut joten meistä ei koskaan mitään. Sydämeni särkyi silloin ensimmäisen kerran niin pahasti että halusin kuolla.
Tähän jos itsellä ei ole sytyttänyt niin yksinkertaisesti syyt ovat olleet ettei vaan toisella riittänyt viehättävyys ja persoona. Joko puuttui jotain tai sitten oli jotain mitä en voinut hyväksyä (esim. ajatusmaailma).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasoteoreetikot mm. väittävät, että Sanna Marin on 7 ja Henry Laasanen 6. Heille Anna Nyström on täysin tavis, johon jokaisella ei-epämuodostuneella, keskimittaisella miehellä tulisi olla mahiksia. Eli Annakin on joko 7 tai 8. Miehet arvioivat itsensä yläkanttiin.
Henry 6
https://images.app.goo.gl/3pQ2nZjUNipJo6ZB7
Sanna 7
https://images.app.goo.gl/S2XSFFbuQXsu15hk8
Anna 7/8
https://images.app.goo.gl/F8aaiJ8xKXCFCgxRA
Millainen on ysin tai kympin nainen tai mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreeretikot hei. Toi ulkonäöllä valikointi koskee eniten nettideittejä. Kuitenkin kovin moni pariutuu ihan oikean elämän kuvioissa kuten opiskeluympyröissä, työelämässä, baarissa jne. tavatun henkilön kanssa. Tuolloin tutustumiseen ja mahdolliseen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat monet muutkin seikat ulkonäön lisäksi, eikä sattuman osuuttakaan voi vähätellä.
Normaaleissa sosiaalisissa yhteyksissä tosiaan tutustutaan jokseenkin satunnaisiin ihmisiin riippumatta näiden ulkonäöstä. Siis ensin tutustutaan ja sitten mahdollisesti ihastutaan, eikä ulkonäkö missään vaiheessa ole mikään kynnys, portti tai kriteeri. Ympärillä olevien ihmisten määrä on erittäin rajattu ja sidottu toisaalta yhdistäviin ympyröihin. Vaihtoehtoja on niukasti mutta jo lähtökohtaisesti on jotain yhteistä ja yhdistävää pohjalla. Siis muuta kuin ulkonäkö. Silloin on erittäin todennäköistä että ulkonäöllä ei ole kovin oleellista merkitystä, kuten myös todellisuus osoittaa.
Nettideittailu tosiaan on lähes päinvastainen maailma todellisuuteen nähden. Valikoima on liki rajaton, ulkonäkö toimii ekana seurana hyvin helposti ja välttämättä yhtään mitään yhteistä kenenkään kanssa ei ole. Siitä seuraa varmasti hassuja juttuja jos kuvittelee olevansa karkkikaupan asiakas.
Tasoteoreetikoilla lienee taustana se, että todellisuus on vieras ja käsitys parisuhteilusta on voimakkaasti painottunut nettideittailuun eli käänteiseen maailmaan. Se selittää juttujen höperyyden.
Nettideittailu on joka tapauksessa melko marginaalinen kuvio.
Kommentoin vaan nopeasti tuohon viimeiseen lauseeseen:
Nettideittailu ei todellakaan ole enää nykypäivänä marginaalinen kuvio. Kaukana siitä. Muistaakseni pohjois-amerikassa oli n. 30-40% uusista pariskunnista sanonut gallupissa tavanneensa nettideittien kautta. Suomen tilanteesta en toki osaa kommentoida.
No Amerikka on Amerikka. Uudet pariskunnatkin ovat aika rajattu verrokkiryhmä. Voi olla että nettideittailu painottuu sellaisissa jotka aktiivisesti ja määrätietoisesti hakevat parisuhdetta ja alkavat seurustelemaan liki kenen tahansa riittävän potentiaalisen kanssa. Se ei kerro mitään suhteen potentiaalista ja toisaalla voi muodostua kestävämpiä pariskuntia. Joka tapauksessa 30-40% uusista pariskunnista on vain prosenttiluokkaa tai alle kaikista pariskunnista mitä todennäköisimmin. Siis melkein kaikki kuitenkin ovat tavanneet jossain muualla.
Nyt olikin varsin erikoinen tulkinta sulla. Jos toi 30-40% luku siis pitää paikkansa, niin kyseessähän on aivan valtava mullistus pariutumismarkkinoilla.
Toki, jos katsotaan kaikkia olemassa olevia pariskuntia massana, niin siellähän on valtava määrä pareja jotka on muodostunut 10, 20 tai jopa 30 vuotta sitten. Mutta se miten he joskus ennen internetin aikaa löysivät toisensa, ei ole millään tavalla relevanttia jos halutaan tutkia miten nykypäivän parinmuodostus toimii.
Se mikä merkkaa on miten parit tapaavat nyt, vuonna 2020. Ei se miten ne tapasivat 70 luvulla.
Volloti volloti. Edelleen suurin osa tapaa muualla kuin nettideitteissä. Ja edelleen ”tuoreet pariskunnat” on kökkö verrokkiryhmä kun niistä suurin osa hajoaa ennenkuin voidaan sanoa parinvalinnan onnistumisesta mitään. Voi olla että netti tuottaa suuria määriä mutta toimimattomia pareja. Pidän sitä muös todennäköisenä juurikin pinnallisuuteen perustuvan käänteisyyden vuoksi sekä ainakin joidenkin nettideittailijoiden liki pakkomielteisyyden vuoksi.
Huoh.
Jos 10 vuotta sitten parinmuodostus netin kautta oli aivan marginaalista, ja se on nykypäivänä luvuissa 30-40% uusista pareista (jos tuo luku siis pitää paikkansa), niin täytyy olla kyllä todella toimintahäiriöiset aivot ettei tuosta näe trendiä.
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreetikot mm. Uväittävät, että Sanna Marin on 7 ja Henry Laasanen 6. Heille Anna Nyström on täysin tavis, johon jokaisella ei-epämuodostuneella, keskimittaisella miehellä tulisi olla mahiksia. Eli Annakin on joko 7 tai 8. Miehet arvioivat itsensä yläkanttiin.
Henry 6
https://images.app.goo.gl/3pQ2nZjUNipJo6ZB
Sanna 7
https://images.app.goo.gl/S2XSFFbuQXsu15hk8
Anna 7/8
https://images.app.goo.gl/F8aaiJ8xKXCFCgxRA
Millainen on ysin tai kympin nainen tai mies?
Häiriintynyttä ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreetikot mm. väittävät, että Sanna Marin on 7 ja Henry Laasanen 6. Heille Anna Nyström on täysin tavis, johon jokaisella ei-epämuodostuneella, keskimittaisella miehellä tulisi olla mahiksia. Eli Annakin on joko 7 tai 8. Miehet arvioivat itsensä yläkanttiin.
Henry 6
https://images.app.goo.gl/3pQ2nZjUNipJo6ZB7
Sanna 7
https://images.app.goo.gl/S2XSFFbuQXsu15hk8
Anna 7/8
https://images.app.goo.gl/F8aaiJ8xKXCFCgxRA
Millainen on ysin tai kympin nainen tai mies?
No ovat kyllä aika pihalla sitten..
Sanna ja Anna ovat ilman muuta vähintään ysejä.
Henry on sitten taas joku 5/10 eli juuri ja juuri kelpaa varmaan jollekin vitosen naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreetikot mm. väittävät, että Sanna Marin on 7 ja Henry Laasanen 6. Heille Anna Nyström on täysin tavis, johon jokaisella ei-epämuodostuneella, keskimittaisella miehellä tulisi olla mahiksia. Eli Annakin on joko 7 tai 8. Miehet arvioivat itsensä yläkanttiin.
Henry 6
https://images.app.goo.gl/3pQ2nZjUNipJo6ZB7
Sanna 7
https://images.app.goo.gl/S2XSFFbuQXsu15hk8
Anna 7/8
https://images.app.goo.gl/F8aaiJ8xKXCFCgxRA
Millainen on ysin tai kympin nainen tai mies?
Sanna Marin lienee 8.
Itselläni on joskus vaikeuksia kalibroida naisten tasoa syystä että naiset ovat oman aikuisikäni aikana pullahtaneet kuin ilmapallot.
Totuin parikymppisenä siihen että melkein kaikki naiset olivat normaalipainoisia. Nyt on sellainen tilanne että ennen norminainen on hoikka, ennen vähän pyöreä on hoikahko ja ennen "iso tyttö" on norminainen.
Myös naisten vartalotyypeille on tapahtunut jotain, ehkä hoprminitasot on sekoitetu roskaruualla tms. En tiedä.
Kun itse olin siinä kolmekymppinen, Sanna Marin oli keskitasoa. Nyt keskitasoa hotimpi siksi koska on hoikka ja kroppa on naisellisen mallinen. Tiedä vaikka olisi 8½ tai enemmänkin.
Yhdyn aikaisempiin liikunnallisiin miehiin siinä että seinä on noussut pystyyn ja nopeasti, ennen oman tyyppinen norminainen onkin nyt tasokas. Vaikka olisit miehenä yksi niistä hyväkuntoisimmista, se ei riitä. Pitää olla sitä geenikomeutta tai sitten pätäkkää ja asemaa. Muuten joudut katselemaan pullukoita jotka eivät sytytä eivätkä elämäntavat mene yksiin sitten ollenkaan. On aika kurjaa olla deiteillä naisen kanssa jonka mielestä huippuhetki reippailussa (1km tallustelu) on ne sokerimättöeväät ja koko ajan tulee vihjailevia kysymyksiä että enhän vain ole "terveysintoilija", miksi nykyään lasketaan mies joka oli ennen vai vähän keskivertoa liikunnallisempi ja terveemmin syövä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoreeretikot hei. Toi ulkonäöllä valikointi koskee eniten nettideittejä. Kuitenkin kovin moni pariutuu ihan oikean elämän kuvioissa kuten opiskeluympyröissä, työelämässä, baarissa jne. tavatun henkilön kanssa. Tuolloin tutustumiseen ja mahdolliseen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat monet muutkin seikat ulkonäön lisäksi, eikä sattuman osuuttakaan voi vähätellä.
Normaaleissa sosiaalisissa yhteyksissä tosiaan tutustutaan jokseenkin satunnaisiin ihmisiin riippumatta näiden ulkonäöstä. Siis ensin tutustutaan ja sitten mahdollisesti ihastutaan, eikä ulkonäkö missään vaiheessa ole mikään kynnys, portti tai kriteeri. Ympärillä olevien ihmisten määrä on erittäin rajattu ja sidottu toisaalta yhdistäviin ympyröihin. Vaihtoehtoja on niukasti mutta jo lähtökohtaisesti on jotain yhteistä ja yhdistävää pohjalla. Siis muuta kuin ulkonäkö. Silloin on erittäin todennäköistä että ulkonäöllä ei ole kovin oleellista merkitystä, kuten myös todellisuus osoittaa.
Nettideittailu tosiaan on lähes päinvastainen maailma todellisuuteen nähden. Valikoima on liki rajaton, ulkonäkö toimii ekana seurana hyvin helposti ja välttämättä yhtään mitään yhteistä kenenkään kanssa ei ole. Siitä seuraa varmasti hassuja juttuja jos kuvittelee olevansa karkkikaupan asiakas.
Tasoteoreetikoilla lienee taustana se, että todellisuus on vieras ja käsitys parisuhteilusta on voimakkaasti painottunut nettideittailuun eli käänteiseen maailmaan. Se selittää juttujen höperyyden.
Nettideittailu on joka tapauksessa melko marginaalinen kuvio.
Kommentoin vaan nopeasti tuohon viimeiseen lauseeseen:
Nettideittailu ei todellakaan ole enää nykypäivänä marginaalinen kuvio. Kaukana siitä. Muistaakseni pohjois-amerikassa oli n. 30-40% uusista pariskunnista sanonut gallupissa tavanneensa nettideittien kautta. Suomen tilanteesta en toki osaa kommentoida.
No Amerikka on Amerikka. Uudet pariskunnatkin ovat aika rajattu verrokkiryhmä. Voi olla että nettideittailu painottuu sellaisissa jotka aktiivisesti ja määrätietoisesti hakevat parisuhdetta ja alkavat seurustelemaan liki kenen tahansa riittävän potentiaalisen kanssa. Se ei kerro mitään suhteen potentiaalista ja toisaalla voi muodostua kestävämpiä pariskuntia. Joka tapauksessa 30-40% uusista pariskunnista on vain prosenttiluokkaa tai alle kaikista pariskunnista mitä todennäköisimmin. Siis melkein kaikki kuitenkin ovat tavanneet jossain muualla.
Nyt olikin varsin erikoinen tulkinta sulla. Jos toi 30-40% luku siis pitää paikkansa, niin kyseessähän on aivan valtava mullistus pariutumismarkkinoilla.
Toki, jos katsotaan kaikkia olemassa olevia pariskuntia massana, niin siellähän on valtava määrä pareja jotka on muodostunut 10, 20 tai jopa 30 vuotta sitten. Mutta se miten he joskus ennen internetin aikaa löysivät toisensa, ei ole millään tavalla relevanttia jos halutaan tutkia miten nykypäivän parinmuodostus toimii.
Se mikä merkkaa on miten parit tapaavat nyt, vuonna 2020. Ei se miten ne tapasivat 70 luvulla.
Volloti volloti. Edelleen suurin osa tapaa muualla kuin nettideitteissä. Ja edelleen ”tuoreet pariskunnat” on kökkö verrokkiryhmä kun niistä suurin osa hajoaa ennenkuin voidaan sanoa parinvalinnan onnistumisesta mitään. Voi olla että netti tuottaa suuria määriä mutta toimimattomia pareja. Pidän sitä muös todennäköisenä juurikin pinnallisuuteen perustuvan käänteisyyden vuoksi sekä ainakin joidenkin nettideittailijoiden liki pakkomielteisyyden vuoksi.
Huoh.
Jos 10 vuotta sitten parinmuodostus netin kautta oli aivan marginaalista, ja se on nykypäivänä luvuissa 30-40% uusista pareista (jos tuo luku siis pitää paikkansa), niin täytyy olla kyllä todella toimintahäiriöiset aivot ettei tuosta näe trendiä.
Pitäisi varmaan tarkastella kestäviä parisuhteita. Lisäksi kannattaa huomioida, että pinnallisuudella on luultavasti jonkin verran korrelaatiota ikäluokan kanssa. Eli nuoret saattavat katsoa ulkonäköä enemmän kuin vähän vanhemmat sinkut. Nuorillahan on enemmän skillsejä jo kuvanmuokkauksen puolella ja he ovat melkein syntyneet instagram-maailmaan. Mutta kyllä useimmat siitä viisastuvat kun ikää ja kokemusta tulee vähän lisää.
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin. Minua on ärsyttänyt aina sellaiset miehet, jotka ovat luoneet päässään minusta jonkin käsityksen, joka ei ollenkaan vastaa todellisuutta. Sitten he ovat rakastuneet siihen mielikuvaan, eivätkä ole kyenneet näkemään, millainen oikeasti olen. Ei sellaisen kanssa voi syntyä hyvää suhdetta. Ei silti, siinä vaiheessa on kyllä jo itselläkin mennyt mielenkiinto koko ihmiseen.
Ne taas, jotka ovat kiinnostuneet tutustumaan ja ottamaan selvää minusta, ovat kiinnostaneet itseänikin enemmän. Suosittelen kaikille epätoivoisille, että katsokaa ensin peiliin ja miettikää. Sitten pyrkikää tutustumaan monenlaisiin ihmisiin ilman ennakko-odotuksia. Olkaa omia itsejänne, aidosti ja esittämättä. Kun kaksi ihmistä kohtaa, siis todella kohtaa ja näkee toisensa, ja silti pitää toisistaan, niin siitä se lähtee.
Millään muulla ei ole niin paljon väliä kuin aidolla kohtaamisella. Ilman sitä ei synny yhtään mitään.
Sivusta