Syvä ahdistuminen riitatilanteissa puolison kanssa

Vaikka nämä tarinat on raadollisia, niin tekee hyvää nähdä ettei olekaan yksin.

Olen miettinyt paljon niitä syitä, mikä saa palaamaan tai jäämään suhteeseen. Häpeän aiheuttama sidos on varmasti suurin syy. Se, että oikea elämä monine sidoksineen ja velvollisuuksineen ei käytännössä mahdollista, että pakkaa kamat ja häipyy heti ekasta kerrasta (kuten moni ehdottaa). Ehkä muutenkaan en ainakaan itse ole koskaan reagoinut niin, vaikka tietysti jälkiviisaana voi todeta, että se olisi ollut paras ratkaisu. Alkuun se kaikki tuntui niin epätodelliselta. Oli vaikea uskoa, miten joku voi reagoida niin voimakkaasti. Kuvittelin miestä hävettävän paljon ja pidin selvänä, että hän haluaa päästä käytösmallista eroon.

Muistan kirkkaasti sen hetken, kun tajusin että kyse on henkisestä väkivallasta. Mies sanoi haluavansa erota ja itketti minua kaikenlaisilla haukuilla monta tuntia. Yritin keskustelua ja asian selvittämistä, mutta sitten tajusin miehen haluavan erota ja piste, vaikka sitä oli vaikea käsittää,  koska olimme olleet onnellisia ennen kohtausta. Sanoin, että meidän täytyy sitten erota ja aloin miettimään käytännön järjestelyjä. Mies jotenkin säikähtäneenä huusi, ettei hän halua erota. Olin ihan ällistynyt, kun tajusin että se kaikki olikin ollut uhkailua ja nöyryyttämistä. En ollut elämässäni kokenut mitään vastaavaa. Silloin ei edes kunnolla tajunnut, kuinka epävarmaksi ajan myötä tulisin ja miten kipeää se teki mielenterveydelle. Pidin itseäni vahvana ihmisenä vielä silloin. Jäin varmaan myös siksi, kun uskoin saavani jonkinlaisen korjaavan kokemuksen suhteessa, kunhan mies tajuaa toimineensa väärin. Olen niin paljon puhunut miehelle hyvistä käytöstavoista ja kuinka olisi tärkeää opetella pyytämään anteeksi. Varmaan optimistina kuvittelin muutosta tapahtuvan ja hänen älyävän, että näinhän se pitää käyttäytyä. Nyt se tuntuu ihan hullulta ajatukselta. 

Sitä en tajua, miksi sisin on niin kummallisella tavalla rikki. Olen ollut helpottunut siitä, että olen hänet jättänyt ja ei tarvitse miettiä hänen reaktioitaan mihinkään. Tänään luulin nähneeni hänet ruokakaupassa ja saman tien iski kauhea ahdistus päälle, sekava pää ja tolkuton hylätyksi tulemisen kauhu, jopa mustasukkaisuus. Heti kun pääsin kotiin, sain palikat päässäni järjestykseen ja olo oli helpottunut. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt paljon niitä syitä, mikä saa palaamaan tai jäämään suhteeseen. Häpeän aiheuttama sidos on varmasti suurin syy. Se, että oikea elämä monine sidoksineen ja velvollisuuksineen ei käytännössä mahdollista, että pakkaa kamat ja häipyy heti ekasta kerrasta (kuten moni ehdottaa). Ehkä muutenkaan en ainakaan itse ole koskaan reagoinut niin, vaikka tietysti jälkiviisaana voi todeta, että se olisi ollut paras ratkaisu. Alkuun se kaikki tuntui niin epätodelliselta. Oli vaikea uskoa, miten joku voi reagoida niin voimakkaasti. Kuvittelin miestä hävettävän paljon ja pidin selvänä, että hän haluaa päästä käytösmallista eroon.

Muistan kirkkaasti sen hetken, kun tajusin että kyse on henkisestä väkivallasta. Mies sanoi haluavansa erota ja itketti minua kaikenlaisilla haukuilla monta tuntia. Yritin keskustelua ja asian selvittämistä, mutta sitten tajusin miehen haluavan erota ja piste, vaikka sitä oli vaikea käsittää,  koska olimme olleet onnellisia ennen kohtausta. Sanoin, että meidän täytyy sitten erota ja aloin miettimään käytännön järjestelyjä. Mies jotenkin säikähtäneenä huusi, ettei hän halua erota. Olin ihan ällistynyt, kun tajusin että se kaikki olikin ollut uhkailua ja nöyryyttämistä. En ollut elämässäni kokenut mitään vastaavaa. Silloin ei edes kunnolla tajunnut, kuinka epävarmaksi ajan myötä tulisin ja miten kipeää se teki mielenterveydelle. Pidin itseäni vahvana ihmisenä vielä silloin. Jäin varmaan myös siksi, kun uskoin saavani jonkinlaisen korjaavan kokemuksen suhteessa, kunhan mies tajuaa toimineensa väärin. Olen niin paljon puhunut miehelle hyvistä käytöstavoista ja kuinka olisi tärkeää opetella pyytämään anteeksi. Varmaan optimistina kuvittelin muutosta tapahtuvan ja hänen älyävän, että näinhän se pitää käyttäytyä. Nyt se tuntuu ihan hullulta ajatukselta. 

Sitä en tajua, miksi sisin on niin kummallisella tavalla rikki. Olen ollut helpottunut siitä, että olen hänet jättänyt ja ei tarvitse miettiä hänen reaktioitaan mihinkään. Tänään luulin nähneeni hänet ruokakaupassa ja saman tien iski kauhea ahdistus päälle, sekava pää ja tolkuton hylätyksi tulemisen kauhu, jopa mustasukkaisuus. Heti kun pääsin kotiin, sain palikat päässäni järjestykseen ja olo oli helpottunut. 

Olen se, joka tuolla aiemmin kertoi väistäneensä täpärästi luodin.

Juuri samankaltaisia tuntemuksia oli minulle, jotenkin oli aivan mahdoton ajatus ymmärtää, että muutoin täysin täysjärkinen, rationaaliseen ajatteluun kykenevä ihminen ei ymmärrä, että tälläinen käytös ei käy. Että pakkohan tässä olla takana jotain "muuta". 

Sitä "muuta" yritin sitten etsiä, hänen lapsuuden kokemuksistaan, edellisistä suhteistaan, jne. Myös meidän suhteestamme, itsestäni tietysti. Olen kauhea jyrä, kun sanon, että oikeasti minua ei nyt huvita lähteä jonnekin. Ja sitten kuitenkin lähdin, kun toinen oli niin tolaltaan ja selvästihän tämä on hänelle kamalan tärkeä asia. Lähteä yhdessä sinne kauppaan. 

Kuten sanoin, itselleni kyseessä oli kuitenkin jokin älytön päänsisäinen projekti ja minulla ei ole tapana jättää projektia kesken tai olla onnistumatta niissä. Olen tavoitehenkinen, määrätietoinen ihminen. Joka alkaa vetää kenkiä jalkaan, kun toinen raivoaa, että nyt lähdetään kauppaan, koska hän unohti ostaa jotain itselleen tärkeää.

Itselleni kellot soivat, kun tajusin, että suurimmaksi osaksi olen tässä, koska en usko, mitä näen, vaan kuvittelen muuttavani sitä mitä näen. Ja sitten kun sitä on muutettu, projektini valmistuu ja meistä tulee ihanan onnellisia. Minun ei tarvitse kohdata yhtään "mitäs minä sanoin"-katsetta, eikä minun tarvitse kohdata yksinäisyyttä. Minun ei tarvitse kohdata sitä, että hän on (varmaan aika pian) jonkun toisen kanssa, joka saattaakin onnistua projektissa, jossa minä epäonnistuin.

Ja tuo viimeinen oli se, mikä sai minut lähtemään. Kun huomasin olevani kilpailussa, jonka palkinto totisesti on melkoinen pyrhoksen voitto.

^

Vähän välikysymystä, kun täällä selkeitä asiantuntijoita.

Tullut aivan uudenlainen tilanne enkä tiedä miten tähänkin nyt pitäisi suhtautua. Kun täällä mies on tehnyt yllättäen seksistä sellaisen ihmeellisen pelivälineen enkä tiedä miten siihen suhtautuisin. Kun aiemmin se osa-alue on toiminut luonnostaan hyvin ilman suurempia ristiriitoja ja yhtäkkiä hän sitten alkoi moittimaan mua mun haluistani, liiallisesta kiihottumisesta sun muusta (!) ja oli sitä mieltä ettei seksiä tipu. Lopetti aina kesken kaikki hellyystuokiot ja tyýliin työnsi pois...Mä sitten päätin etten ruinaamaan ala ja olen päätöksessä pysynyt. No nyt sitten onkin tullut lähentymistä, että tekiskin mieli, jos mä haluan ja että hän on valmiina jne, MUTTA eipä mua enää huvitakaan. Kun aiemmin tämä osa-alue oli se normaalein meidän välillä ja sitten hups olen siinäkin virheellinen yllättäen. Liian avoimesti halukas! Että mitähän hittoa. Eikö omaa miestä kuulukin avoimesti haluta?!? En ajatellut kyllä seksiä ottaa kuvioon ennenkuin edes joku tolkku asiassa...mutta ei hirveästi huvita asiaa ottaa puheeksi, kun tiedän jo mikä selvittämätön riita muiden joukkoon aiheesta tulee...Voin jo kuvitella, että kohta mua syytetään pettämisestä, koska en halua häntä, näin se luultavasti tulee kääntymään :/   

Up

Tuo toisen seksuaalisuuteen iskeminen on todella haavoittavaa. 

Meillä ei ihan noin mennyt, mutta kerron kuitenkin, kun sen verran läheltä liippaa. Mies sanoi kerran, että mun maha on ällötänyt häntä jo pitkään sängyssä. Sanoi sen ihan rauhallisena, mutta hyvin, hyvin ilkein sanan kääntein ja yksityiskohtaisesti kuvaili missä asennoissa, miten kauan ja miten se on häntä häirinnyt. 

Silti oli aina, silloinkin halunnut seksiä joka päivä, suorastaan vaatinut. Mulla väheni halut, (tietenkin!) tuon jälkeen, kun aina vaan sitä mahaani mietin, enkä osannut rentoutua. 

Sitten kun vähän pääsin siitä yli, aloittikin mies torjumisen. Sanoi, että haluaa, että tiedän miltä hänestä torjuminen on tuntunut, että tiedän miltä hänestä tuntuu, kun hän tuntee itsensä ällöttäväksi torjumisista johtuen. 

Se oli taas niitä hetkiä, etten osannut muuta kuin kuunnella suu auki. Ai että tiedänkö miltä tuntuu kun tuntee itsensä ällöttäväksi?! Ja mies oli siis ihan tosissaan! Mä etsin piilokameraa ja mies ihan tosissaan selosti miltä _hänestä_ tuntuu! 

No, tuo olikin sitten se kuuluisa viimeinen pisara, ja hyvä niin. :) 

Nyt kun vielä kertoisit, mikä tuossa miehessä on niin ylimaallisen ihanaa, sen vuoksi siedät tuon kaiken. Vai oletko sinä niin epätoivoinen, että roikut siinä miehessä vaikka se olisi kuinka mahdoton?