Lue keskustelun säännöt.
Syvä ahdistuminen riitatilanteissa puolison kanssa
epätoivoinen
23.08.2020 |
Tarvitsisin neuvoja kuinka selättää pakokauhumainen ahdistus riitatilanteissa.
Riidellessä (ts. miehen suuttuessa) en saa itse korottaa ääntäni tai yrittää keskustella asiasta. Mies sanoo shhh ja suu kiinni. Häneen ei myöskään saa koskea.
En oikein itse osaa riidellä vaan haluaisin puhua asiat auki. Ahdistun tästä jostain syystä ihan mielettömästi ja tuntuu, että minut valtaa suorastaan pakokauhu. Tekisi mieli lähteä juoksemaan tai alkaa itkeä, mutta itkeminenkös se vasta ärsyttää miestä. Tunnen olevani kuin painekattila ja mieleni täyttyy itsetuhoisin ajatuksin. Joskus saatan lyödä itseäni rauhoittuakseni. Sairastahan se on. :(
Tiedän, ettei tämä ole terve tapa reagoida, ja siksi haluaisin teiltä neuvoja. Uskon, että reaktioni liittyy menneisyyteeni, sillä olen kokenut parisuhdeväkivaltaa (minua mm. uhattu aseella) ja myös isäni on pahoinpidellyt minua fyysisesti ja henkisesti lapsena.
Osaisiko joku antaa rauhoittumisneuvoja?
Kommentit (228)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinussa ei ole mitään vikaa vaan miehesi on tunteitasi kontrolloiva ja agressiivinen, potentiaalisesti väkivaltainen. Jos "lipeät" kontrollista ja näytät tunteesi avoimesti olet pulassa - tämän jo tiedätkin kun pyydät rauhoittimisneuvoja. Itsesi muuttaminen ei ole tässä ratkaisu vaan lähde hyvä ihminen suhteesta pois jos suinkin voit!
Kiitos sinulle. Hän on kyllä luonteeltaan muutoin huomaavaisin ja hellin ihminen, kenet tunnen, mutta riitatilanteet menevät aina ihan överiksi. On mielestäni normaalia, että joskus toisen naama tai sanat ärsyttää, mutta koen tuollaisen täystorjunnan todella ahdistavaksi. Tyhmä kysymys, mutta eihän sellainen ole "normaalia" riitelyä?
Ero ei ole ensimmäisenä listalla, sillä kuten sanoin, meillä on muuten todella hyvä suhde.
Kissa minulta jo löytyykin. :)
Ap
Kysyn vielä että oletko tosiaan varma, että teillä on hyvä ja varsinkin tasa-arvoinen suhde, jossa sinua ei kontrolloida tai alisteta millään tavoin? Olet tottunut sellaiseen käytökseen miesten taholta aiemminkin, jos nyt on vain "lievempi tapaus" noihin entisiin kokemuksiin verrattuna, tai ei ole vielä eskaloitunut pahemmaksi? Eli onko sulla samanlainen päätösvalta menemisissä ja tulemisissa, yhteisissä päätöksissä yms? Oletko varma ettet ole alistetussa asemassa suhteessanne?
Mitä tarkoitat silläkin, että on normaalia, että "toisen naama ja sanat ärsyttää"? Miten usein, miten ilmenee?
Anteeksi, että varmistelen, jos tellä onkin kaikki muuten hyvin, mutta olen törmännyt tällaiseen miehen kehumiseen ennenkin, jossa todellisuus on ollut karu ja nainen alisteisessa asemassa ym,. Nainen ei ole vain ymmärtänyt tilannetta vielä silloin, vasta myöhemmin kun tilanne kärjistyi entisestään ja minullekin alkoi selvitä asian laita. Väkivaltaa myös kuvassa.
Riitatilanne teille ei ole ainakaan tasapuolinen, vaan mies kotrolloi aika voimakkaasikin sinua. Onko teillä ollut koskaan väkivaltaa teidän suhteessa?
Sulla varmastikin laukeaa jonkinlainen traumaoirehdinta riitatilanteessa, Hae traumaterapiasta apua?
Olen samaa mieltä siitä, että riitatilanteet eivät ole tasa-arvoisia. Muuten aina puhumme kaikesta avoimesti ja tasa-arvoisesti. Juuri siksi haluaisin korjata tämän asian, sillä se on suhteemme ainoa ongelma.
Tarkoitin tuolla siis sitä, että mielestäni riiteleminen(kin) kuuluu parisuhteeseen, joskaan ei päivittäisenä tai viikottaisena osana. Riitoja ei nytkään ole usein, mutta koen ne henkisesti tosi rankoiksi.
Traumaterapiasta voisi tosiaan olla apua, tosin juuri nyt ei minulla ole terapiaan taloudellista mahdollisuutta. Pohdin myös parisuhdeterapiaa.
Kiitos kommentistasi. <3
Ap
Et sinä edes tiedä mitä on tasa-arvo. Juurihan kehuit miten upea mies sinulla on kun hän AUTTAA kotitöissä. Kotitöihin pitäisi osallistua tasavertaisesti ja se on vähimmäisvaatimus.
Ehkä nyt ilmaisin itseäni tökerösti, mutta yritin ilmaista sen, että mies kyllä oikeasti tekee osansa ym. eikä ole mikään passattava vätys, joka vain määräilee. Mutta juu, olihan tuo kehuni kuin suoraan 50-luvulta. :)
Ap
Ja se oli myös kehu, jota käytit esimerkkinä siitä miten upea mies sinulla on. Mikä sinulla tuli ensimmäisenä mieleen. Että hän siivoaa omat sotkunsa omassa kodissaan. Mitä upeaa tuossa muka on?
No, henkilökohtaisesti koen sen isoksi asiaksi, sillä olen mm. lapsesta saakka saanut hoitaa vanhempiani ja myöhemällä iällä myös isoisääni. Koen isoksi asiaksi sen, että joku jakaa kanssani arjen taakat. Ei tästä sen enempää.
Ap
Hieno tapa keskustella. "Ei tästä sen enempää," komentaa ap. Kirjoitin täysin asiallisesti ja nyt yrität määrätä minut olemaan hiljaa.
Tiedoksesi sinulle, että kenenkään ei ole pakko puhua henkilökohtaisista asioistaan mikäli ei halua. Sinua tässä ei ole komenneltu vaan ap osoitti omat rajansa, joita sinä voit kunnioittaa.
-eri
Ap teki aloituksen henkilökohtaisista asioistaan. Tämä tiedoksi sinulle.
Tilanne meni näin: ap kehui miestään kotitöissä auttamisesta ja suhteensa tasa-arvoisuudesta. Huomautin että hänen kirjoitustyylinsä osoittaa että hän ei ymmärrä tasa-arvosta, koska hänen käyttämänsä ilmaisu "auttaa kotitöissä" on klassinen esimerkki epätasa-arvosta. Ap vähätteli asiaa hymiön kera. Kun en alkanut naureskella mukana, ap ärsyyntyi ja kieltäytyi puhumasta.
Hän ei aseta rajoja, vaan kieltäytyy myöntämästä että hänellä on sokea piste tuossa tasa-arvon kohdalla. Ja muut eivät saa siitä puhua.
Tarkoitin vain, ettei itselläni ole tähän muuta sanottavaa. Voimme jatkaa keskustelua, mutta silloin minulla jää sama levy pyörimään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lyötkö itseäsi "rauhoittuaksesi" riidan aikana vai yksin ollessasi?
Et vastannut tähän, ap. Minulla oli kaveri joka vahingoitti itseään suuttuessaan riidan aikana. Siis riidellessä miehensä kanssa. Kerran niin pahasti että joutui ensiapuun. Kontrollointia tuokin on.
Kerran löin itseäni kunnolla kasvoihin, kun tilanne muuttui niin ahdistavaksi. Siksi tämä EI voi jatkua näin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinussa ei ole mitään vikaa vaan miehesi on tunteitasi kontrolloiva ja agressiivinen, potentiaalisesti väkivaltainen. Jos "lipeät" kontrollista ja näytät tunteesi avoimesti olet pulassa - tämän jo tiedätkin kun pyydät rauhoittimisneuvoja. Itsesi muuttaminen ei ole tässä ratkaisu vaan lähde hyvä ihminen suhteesta pois jos suinkin voit!
Kiitos sinulle. Hän on kyllä luonteeltaan muutoin huomaavaisin ja hellin ihminen, kenet tunnen, mutta riitatilanteet menevät aina ihan överiksi. On mielestäni normaalia, että joskus toisen naama tai sanat ärsyttää, mutta koen tuollaisen täystorjunnan todella ahdistavaksi. Tyhmä kysymys, mutta eihän sellainen ole "normaalia" riitelyä?
Ero ei ole ensimmäisenä listalla, sillä kuten sanoin, meillä on muuten todella hyvä suhde.
Kissa minulta jo löytyykin. :)
Ap
Kysyn vielä että oletko tosiaan varma, että teillä on hyvä ja varsinkin tasa-arvoinen suhde, jossa sinua ei kontrolloida tai alisteta millään tavoin? Olet tottunut sellaiseen käytökseen miesten taholta aiemminkin, jos nyt on vain "lievempi tapaus" noihin entisiin kokemuksiin verrattuna, tai ei ole vielä eskaloitunut pahemmaksi? Eli onko sulla samanlainen päätösvalta menemisissä ja tulemisissa, yhteisissä päätöksissä yms? Oletko varma ettet ole alistetussa asemassa suhteessanne?
Mitä tarkoitat silläkin, että on normaalia, että "toisen naama ja sanat ärsyttää"? Miten usein, miten ilmenee?
Anteeksi, että varmistelen, jos tellä onkin kaikki muuten hyvin, mutta olen törmännyt tällaiseen miehen kehumiseen ennenkin, jossa todellisuus on ollut karu ja nainen alisteisessa asemassa ym,. Nainen ei ole vain ymmärtänyt tilannetta vielä silloin, vasta myöhemmin kun tilanne kärjistyi entisestään ja minullekin alkoi selvitä asian laita. Väkivaltaa myös kuvassa.
Riitatilanne teille ei ole ainakaan tasapuolinen, vaan mies kotrolloi aika voimakkaasikin sinua. Onko teillä ollut koskaan väkivaltaa teidän suhteessa?
Sulla varmastikin laukeaa jonkinlainen traumaoirehdinta riitatilanteessa, Hae traumaterapiasta apua?
Olen samaa mieltä siitä, että riitatilanteet eivät ole tasa-arvoisia. Muuten aina puhumme kaikesta avoimesti ja tasa-arvoisesti. Juuri siksi haluaisin korjata tämän asian, sillä se on suhteemme ainoa ongelma.
Tarkoitin tuolla siis sitä, että mielestäni riiteleminen(kin) kuuluu parisuhteeseen, joskaan ei päivittäisenä tai viikottaisena osana. Riitoja ei nytkään ole usein, mutta koen ne henkisesti tosi rankoiksi.
Traumaterapiasta voisi tosiaan olla apua, tosin juuri nyt ei minulla ole terapiaan taloudellista mahdollisuutta. Pohdin myös parisuhdeterapiaa.
Kiitos kommentistasi. <3
Ap
Et sinä edes tiedä mitä on tasa-arvo. Juurihan kehuit miten upea mies sinulla on kun hän AUTTAA kotitöissä. Kotitöihin pitäisi osallistua tasavertaisesti ja se on vähimmäisvaatimus.
Ehkä nyt ilmaisin itseäni tökerösti, mutta yritin ilmaista sen, että mies kyllä oikeasti tekee osansa ym. eikä ole mikään passattava vätys, joka vain määräilee. Mutta juu, olihan tuo kehuni kuin suoraan 50-luvulta. :)
Ap
Ja se oli myös kehu, jota käytit esimerkkinä siitä miten upea mies sinulla on. Mikä sinulla tuli ensimmäisenä mieleen. Että hän siivoaa omat sotkunsa omassa kodissaan. Mitä upeaa tuossa muka on?
No, henkilökohtaisesti koen sen isoksi asiaksi, sillä olen mm. lapsesta saakka saanut hoitaa vanhempiani ja myöhemällä iällä myös isoisääni. Koen isoksi asiaksi sen, että joku jakaa kanssani arjen taakat. Ei tästä sen enempää.
Ap
Hieno tapa keskustella. "Ei tästä sen enempää," komentaa ap. Kirjoitin täysin asiallisesti ja nyt yrität määrätä minut olemaan hiljaa.
Tiedoksesi sinulle, että kenenkään ei ole pakko puhua henkilökohtaisista asioistaan mikäli ei halua. Sinua tässä ei ole komenneltu vaan ap osoitti omat rajansa, joita sinä voit kunnioittaa.
-eri
Mitä helvettiä? Ap ja te revitte täällä miehen kappaleiksi aloittajan yksipuolisen sadun perustella, mutta aloittajan yksityisasiat ei kuulu muille? Aloittajan miehen näkemystä ei edes tiedetä.
Ties vaikka makaisi nytkin jossain nurkassa itkemässä silmä mustana aloittajan hakkaamisen jälkeen.
Mitä ihmettä sekoilet!?
Tunnetko aloittajan? Voitko taata että aloittajan miehellä ei ole nytkin silmät mustana? Aivan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama ongelma, enkä todellakaan tiedä mitä tehdä. Mies nälvii, saa raivareita ja uhkaa erolla, eikä näe mitään vikaa käytöksessään. Mun itkeminen saa hänet järjettömän raivon valtaan, eli se on mun oma vika, että hän raivoaa. Hän kuvittelee, että itku on suunniteltua ja manipulointia. Eilen lähti humalassa autoilemaan, kun riideltiin, ja minun piti päästä hetkeksi rauhoittumaan toiseen huoneeseen. Jos jotain olisi sattunut, niin kai sekin olisi ollut mun vika. On myös rikkonut huonekaluja ja oven, kun olin mennyt toiseen huoneeseen. Tänään kysyi, olinko suunnitellut tuon riidan etukäteen. No en todellakaan...alkoi siitä, kun mies oli useaan kertaan päivän mittaan nälvinyt, kiroillut, arvostellut, enkä enää jaksanut, vaan itkin hiljaa sängyssä, ja mies huomasi sen. Mun osuus noista riidoista on se, että yritän pyydellä anteeksi ja itken. Olen niin surullinen ja loppu, haluaisin vain pois täältä kärsimästä.
Sulle kanssa luettavaksi Why Does He Do That? Inside The Mind of Angry and Controlling Men: https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that-pdf
Ja sitten kauas vuorten taakse pois, koska tuo ei ole parisuhde, tuo on henkinen väkivaltasuhde. Vielä et ole itse saanut nyrkistä (toivottavasti), mutta mies hakkaa jo nyt sinun jatkeitasi eli tavaroita. Katsopa heitteleekö hän menemään juuri eritoten sinun tavaroitasi?
Miksi mainostat tätä linkkiä palstalla 24/7? Saatko tästä mainostuloja?
Voi kun saisinkin!
Törmään täällä ihan joka hemmetin päivä siihen 15 ketjuun, joissa parisuhde on perseellään, koska mies on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, kontrolloiva, epätasapainoinen jne. mutta naiset räpsyttelevät hämmentyneinä silmiään, että "Ei se tarkota mitään pahaa, tää on hyvä suhde, mussa on varmaan vika kun en tajua". Moni myös uskoo, että kun vaan rakastan tarpeeksi, niin mies muuttuu, paranee.
Fyysisestä väkivallasta, jossa tulee nyrkki silmään, puhutaan paljon. Se on helppo tunnistaa, että "Aha, nyrkki osui = väkivaltaa." Mutta vaikeammin tunnistettavissa näkyvät olevan kontrollointi, henkinen väkivalta, alistaminen ja mistä ne johtuvat (ja miten niitä EI VOI parantaa sillä, että kärsivällisesti vaan yrittää rakastaa ja miellyttää miestä, koska parantuakseen mies tarvitsee terapiaa ja oman tahdon siihen, että hän sitoutuu muuttumaan itseään). Erityisesti naisilla, joilla on huono tausta, oli se sitten kotioloista, koulukokemuksista tai aikaisemmista parisuhteista johtuvaa. Tai ihan kulttuurillista, että mikä on OK. Meillä kulttuurissa elää kanssa vahvana vielä se, että tiedetään jonkun olevan väkivaltainen puolisoaan kohtaan, mutta siihen ei puututa. Muistan lapsena, miten naapurin mies pieksi vaimoaan niin, että koko pieni kylä raikaa, mutta poliisia ei kutsuttu eikä kukaan auttanut naista, kun se mies nyt vaan on sellainen humalassa. Pitää sitä ymmärtää. Aina miehet on lyöneet ja naisen pitäisi nyt vaan ite tajuta lähteä (sen sijaan, että miehet opettelisivat käyttäytymään ja kasvaisivat aikusiksi).
Ja sinä nielet naisten yksipuoliset uhriutumiset ilman mitään epäilyksiäkään naisten omasta väkivaltaisuudesta? Ok.
Sinä olet siis se sama kirjoittaja, joka kysyi AP:lta, että montako kertaa hän on lyöönyt ja repinyt mieheltä naaman verille.
Olen pahoillani, jos ja kun olet selkeästi joutunut naisen väkivallan kohteeksi. Se on edelleen tabu, jota ylläpitävät pääasiassa miehet, koska eihän mies nyt voi joutua naisen pahoinpitelemäksi, heh heh.
Mitä tulee miesten väkivalta naisia kohtaan VS naisten väkivalta miehiä kohtaan, niin ei se ole mikään kisa. Että kumpi kohtelee toista enemmän huonommin ja useimmin huonommin. Eikä sekään tarkoita, että kun sinulla on huonoja kokemuksia, niin että kaikki naiset ovat samanlaisia. Liikut väärissä piireissä väärien naisten (jänniksien??) seurassa, jos tuollaista ilmenee.
Olen 40v ja kun mietin tässä kaikkia tuntemiani naisia eri maista ja kulttuureista, niin en ole tavannut ketään, joka skitsoilisi väkivalloin miestään kohtaan, ja repisi tältä naaman verille ja löisi. Yhden naisen tunnen, joka on hankala ja kiukutteleva diiva, ja kohtelee miehiä henkisellä väkivallalla, jos asiat eivät mene diivan mukaan. Silti tällä neidillä riittää miehiä, kaikki ovat lääpällään ja antavat helposti anteeksi, koska hän on oikeasti aivan jumalattoman nätti.
Jos taas mietin naisia, joita mies on kohdellut parisuhteessa väkivalloin, mukaanlukien fyysinen väkivalta, muistan tälleen äkkiä lonkalta heittämällä 12. Osa ystäviä, osa sukua, osa tuttuja. Minä mukaan lukien.
Se, että miehet riehuvat eniten ei tietenkään poista sitä faktaa, että osa naisista riehuu ja se on ihan yhtä väärin.
Hienosti vähättelet naisten miehiin kohdistamaa väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lyötkö itseäsi "rauhoittuaksesi" riidan aikana vai yksin ollessasi?
Et vastannut tähän, ap. Minulla oli kaveri joka vahingoitti itseään suuttuessaan riidan aikana. Siis riidellessä miehensä kanssa. Kerran niin pahasti että joutui ensiapuun. Kontrollointia tuokin on.
Kerran löin itseäni kunnolla kasvoihin, kun tilanne muuttui niin ahdistavaksi. Siksi tämä EI voi jatkua näin.
Ap
Ja teit perättömän rikosilmoituksen miehestäsi poliisille? Niinhän?
Montako kertaa olet lyönyt miestäsi naamaan? Siis naamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut tuollaisessa parisuhteessa. Mieheni käyttäytyi just noin riitojen aikana. Pahimmillaan minua sattui henkisesti niin paljon, että se sattui fyysisesti. Poistaakseni henkisen kivun saatoin lyödä itseäni täysillä päähän tai repiä vaatteitani, en pystynyt muuhun siinä itkupaniikissa.
Miehelle välillä itkuni keskeltä sanoin, että helpompi olisi jos hän vetäisi vaan rehellisesti turpaan. Se olisi ollut helpompi kestää. Toivoin sitä mielummin, kun tuota henkistä kiduttamista. AJATELKAA, olen PYYTÄNYT miestäni mielummin pahoinpitelemään itseni. SAIRASTA. Ja sekään ei saanut miestäni muuttamaan mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vasta eronnut kilahtelevasta miehestä. Ap:n tunne on itsensä satuttamiseen "riitatilanteessa" on tunnistettava. Se oli yksi niitä herätyksiä, että suhde on loputtava (tai miehen alistamisen tarpeen on loputtava). Omalla kohdallani se kääntyi myös haluun satuttaa miestä, ihan mitä vaan, ettei tilanne jatku. Olen kokeillut kaikki reagoimistyylit, en ole aikoihin enää itkenyt, olen huutanut takaisin, yrittänyt puhua järkeä, poistunut paikalta, ollut hiljaa, anellut, mutta kaikilla tavoilla ihan sama lopputulos. Miehen raivolla ei ole äärtä ei rajaa siinä hetkessä, ja kyseessä on ollut aina "riita" hänen mielestään. Syynä esim. että olen vahingossa ajanut auton renkaan puhki.
Ymmärrän hyvin ap:n kotitöiden tekemisen puolustelun. Myös minulla se on ollut yksi syy pysyä suhteessa. On ollut esim. ilahduttavaa tulla väsyneenä kotiin ja huomata, että mies on käynyt asunnollani (meillä on omat asunnot) siivonnut, laittanut ruuat ja käynyt kaupassa. Hän on osannut huomioida tarpeeni todella hyvin ja on ollut joustava minulle kun olen ollut kiireinen ja matkoilla. Hänkin on auttavainen luonne esim. naapuruston vanhuksille. Meillä ne rauhalliset jaksot ovat kestäneet kuukausia. Mies on riitojen jälkeen ollut äärimmäisen sovitteleva, joten suhde on ollut näennäisen tasa-arvoinen. Mies myös ottaa vastuun niistä itselleen, eli hän on syypää, hullu ja seko, ja minä normaali, joka voisi löytää paremman miehen. Silti hän ei edes harkitse terapiaan menemistä, koska "hän vaan on tällainen". Oli valtava järkytys kun mies sai raivokohtauksen ensi kertaa. Hän mitätöi ja haukkui minut ihan maan rakoon ja halusi vaan että lähden pois hänen elämästään. Se tuli ihan puskista. Sitten toettuani halusin erota. Hän teki kaikkensa, että jatketaan - ja niin jäin siihen vuoristorataan moneksi vuodeksi. Selitin monet kerrat, kuinka menen rikki hänen käytöksestään ja että hänellä ei ole oikeutta rikkoa psyykettäni - ja aina halusin uskoa, että nyt viesti meni perille, kun hän sovitteli ja ryhtyi todella kultaiseksi pitkäksi aikaa.
Ap, ei siihen totu eikä sitä pysty sietämään henkisesti. Sitä vaan alkaa pelkäämään uusia aivokohtauksia, ja välttelemään niitä kaikin tavoin. Mutta eihän siihen pysty, kun miehelle suuttumisen kohde on aina eri. Kannattaa pyrkiä siihen, että sinulla on vahvasti oma elämä koko ajan ja älä jää mitenkään riippuvaiseksi sadistisesta miehestä, jos et halua erota. Silti suosittelen eroa.
Haluaisin niin paljon vaan halata teitä, jotka olette kokeneet tämän saman paskan. Niin moni kommentti on kuin omasta suustani sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuollaisessa parisuhteessa. Mieheni käyttäytyi just noin riitojen aikana. Pahimmillaan minua sattui henkisesti niin paljon, että se sattui fyysisesti. Poistaakseni henkisen kivun saatoin lyödä itseäni täysillä päähän tai repiä vaatteitani, en pystynyt muuhun siinä itkupaniikissa.
Miehelle välillä itkuni keskeltä sanoin, että helpompi olisi jos hän vetäisi vaan rehellisesti turpaan. Se olisi ollut helpompi kestää. Toivoin sitä mielummin, kun tuota henkistä kiduttamista. AJATELKAA, olen PYYTÄNYT miestäni mielummin pahoinpitelemään itseni. SAIRASTA. Ja sekään ei saanut miestäni muuttamaan mitään.
Siis ei hemmetti. Luuletko sä, ettei fyysinen väkivalta ole samalla myös henkistä väkivaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuollaisessa parisuhteessa. Mieheni käyttäytyi just noin riitojen aikana. Pahimmillaan minua sattui henkisesti niin paljon, että se sattui fyysisesti. Poistaakseni henkisen kivun saatoin lyödä itseäni täysillä päähän tai repiä vaatteitani, en pystynyt muuhun siinä itkupaniikissa.
Miehelle välillä itkuni keskeltä sanoin, että helpompi olisi jos hän vetäisi vaan rehellisesti turpaan. Se olisi ollut helpompi kestää. Toivoin sitä mielummin, kun tuota henkistä kiduttamista. AJATELKAA, olen PYYTÄNYT miestäni mielummin pahoinpitelemään itseni. SAIRASTA. Ja sekään ei saanut miestäni muuttamaan mitään.
Kirjoitin alapuolellasi omasta kokemuksestani. Myös minulle on tullut tuo reaktio, että alistun ihan täysin ja olen ajatellut, että hakkaa mieluummin vaikka hengiltä. Hän ei ole ollut koskaan fyysisesti väkivaltainen. Kerroin myös miehelle tästä itkuisena, että tällainen ajatus tuli, kun olo on niin sietämätön. Joo, eipä silläkään ole ollut mitään vaikutusta miehen käyttäytymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuollaisessa parisuhteessa. Mieheni käyttäytyi just noin riitojen aikana. Pahimmillaan minua sattui henkisesti niin paljon, että se sattui fyysisesti. Poistaakseni henkisen kivun saatoin lyödä itseäni täysillä päähän tai repiä vaatteitani, en pystynyt muuhun siinä itkupaniikissa.
Miehelle välillä itkuni keskeltä sanoin, että helpompi olisi jos hän vetäisi vaan rehellisesti turpaan. Se olisi ollut helpompi kestää. Toivoin sitä mielummin, kun tuota henkistä kiduttamista. AJATELKAA, olen PYYTÄNYT miestäni mielummin pahoinpitelemään itseni. SAIRASTA. Ja sekään ei saanut miestäni muuttamaan mitään.
Siis ei hemmetti. Luuletko sä, ettei fyysinen väkivalta ole samalla myös henkistä väkivaltaa?
En luule. Kuten jo aiemmin kirjoitin, että reaktioni oli sairas. Henkinen pahoinvointini oli niin pahaa, että meinasin seota. En minä todellakaan oikeasti halua kokea henkistä tai fyysistä väkivaltaa.
Seuraavaksi puolisoksi sellainen, jonka kanssa voit keskustella ja jonka kanssa et ahdistu.
Miksi ihmeessä eräät roikkuvat sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa on paha olla? Mutta onhan sen muutenaivanihana, mitä tutut ja sukulaisetkin sanoisivat, jos jättäisit sen, ja miten sinä selviäisit taloudellisesti kun sinulla on niin pienet tulot, luulet ettet kelpaa kenellekään muulle jne.
Tai ehkä sinä oikeasti pelkäät häntä jo nyt niin että et uskalla erota, kun voi vaikka tappaa sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuollaisessa parisuhteessa. Mieheni käyttäytyi just noin riitojen aikana. Pahimmillaan minua sattui henkisesti niin paljon, että se sattui fyysisesti. Poistaakseni henkisen kivun saatoin lyödä itseäni täysillä päähän tai repiä vaatteitani, en pystynyt muuhun siinä itkupaniikissa.
Miehelle välillä itkuni keskeltä sanoin, että helpompi olisi jos hän vetäisi vaan rehellisesti turpaan. Se olisi ollut helpompi kestää. Toivoin sitä mielummin, kun tuota henkistä kiduttamista. AJATELKAA, olen PYYTÄNYT miestäni mielummin pahoinpitelemään itseni. SAIRASTA. Ja sekään ei saanut miestäni muuttamaan mitään.
Kirjoitin alapuolellasi omasta kokemuksestani. Myös minulle on tullut tuo reaktio, että alistun ihan täysin ja olen ajatellut, että hakkaa mieluummin vaikka hengiltä. Hän ei ole ollut koskaan fyysisesti väkivaltainen. Kerroin myös miehelle tästä itkuisena, että tällainen ajatus tuli, kun olo on niin sietämätön. Joo, eipä silläkään ole ollut mitään vaikutusta miehen käyttäytymiseen.
Juuri kuin minun suustani nämä sanat! Onni ja onnettomuus, etten ole ainoa, joka painii tällaisten tunnemyrskyjen kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi puolisoksi sellainen, jonka kanssa voit keskustella ja jonka kanssa et ahdistu.
Miksi ihmeessä eräät roikkuvat sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa on paha olla? Mutta onhan sen muutenaivanihana, mitä tutut ja sukulaisetkin sanoisivat, jos jättäisit sen, ja miten sinä selviäisit taloudellisesti kun sinulla on niin pienet tulot, luulet ettet kelpaa kenellekään muulle jne.
Tai ehkä sinä oikeasti pelkäät häntä jo nyt niin että et uskalla erota, kun voi vaikka tappaa sinut.
Jutun ydin onkin se, että kun meillä ei muuten ole vikaa kommunikaatiossa. Olen aikaisemmin ollut todella huonoissa suhteissa, joten sekin puoli on nähty. Meidän suhteemme ei ole huono, mutta riitelytapojen tulee muuttua, tai lähden. En minä häntän "tarvitse", kyllä pärjään hyvin yksin, jos niukseen tulee. En myöskään ole kiinnostunut perheeni tms. mielipiteistä jos eroaisimme, sehän on meidän päätöksemme.
Kiitos teille, jotka olette antaneet neuvoja.
Mulla ja miehellä vähän samantyyppinen tilanne kuin ap.
Olen myös joskus lyönyt itseäni, kerran tosi kovaa halolla (?) päähän, kun en kestä sitä tunnetta. Mies käskee olemaan hiljaa ja kieltäytyy puhumasta ja kuuntelemasta, ja riidat lähtee yleensä siitä että sanon jotain, jonka mies tulkitsee väärin ja sitten en saa selittää asiaa kun mies kieltäytyy keskustelemasta. Tai mies ei käsitä väärin sitä mitä sanon mutta loukkaantuu, jos sanon oman mielipiteeni ja se on eri tai jos olen eri mieltä.
Sen halon jälkeen en ole lyönyt itseäni kun se jotenkin säikäytti. Mutta en se kun se tilanne on niin epäreilu , tekee hulluksi. Ja joskus jos / kun yritän haastaa ja olla niin että mulla on oikeus puhua vaikka mies kieltää, mies onnistuu kääntämään asian jotenkin niin että minä näytän hullulta. Tai että lasten silmissä minä aiheutin taas riidan.. lasten läsnä ollessa en siis koskaan huuda tai lyö itseäni tms. Mutta sillon jos yritän sanoa siksi vähän vastaan ettei lapset opi mallia jossa naisen saa hiljentää.
Nykyään punnitsen enemmän mitä sanon. Jos olen eri mieltä, punnitsen hyvin tarkkaan sanonko sen vai en. Mihinkään miehen ideaan, oli se miten päätön tahansa, en sano mitään. En myöskään pyydä häneltä mitään koska niissä tilanteissa tulee herkästi myös riitoja. Hän ei myöskään kyllä pyydä minulta koskaan mitään oikeastaan, joten siksi häntä häiritsee jos minä pyydän. En voi pyytää häntä esim. Hoitamaan eläimiämme, riita siitä tulee. Alunperin ovat hänen eläimiä jotka hoidan. Sen olen ratkaissut ajattelemalla, että minäkin haluan eläimiä ja jos minulla ei olisi miestä , joutuisin hoitamaan ne yksin .
Lisäksi jossain vaiheessa, kun meillä oli seksiä vielä paljon, saman verran kuin suhteen alussa (4-5krt viikossa) , mies alkoi yhtäkkiä väittää että nykyään aina torjun hänet kun kerran torjuin kun väsytti. En ollenkaan tunnistanut itseäni siitä syytöksestä. Mies koki että jatkuvat torjunnat murtaa hänen itsetuntonsa. Joten en kieltäydy seksistä ellei ole 100% että mies haluaa myös nukkumaan eikä seksiä. Koska en kestä kuulla kun mies alkaa minun mielestäni keksiä asioita mitkä ei ole totta - että en halua häntä jne - ja sitten en voi selittää kun siitä seuraa riita.
Kerran mies alkoi kysellä miksi en enää puhu hänelle asioistani kuten ennen.. kerran sitten sanoin turhautuneena kun taas hän suuttui kun avasin suuni, että tästä syystä mä en puhu mitään enää.. no siinä taas sitten riita ja minä vaikutan aivan hirviöltä kun sanon niin törkeällä tavalla.
Mutta niin, minä oon ratkaissut tän sillä että teen kaikkeni, etten riitele tai sano / tee asioita mitkä voi aiheuttaa riidan. Esim yks päivä itkin mutta en voinut sanoa miksi koska mies olisi alkanut väittää että syyllistän. Silloin mies antoi onneksi olla mutta nyt on pitänyt olla iloisemman oloinen koska jos miehen fiilikset menee mun alakuloisuuden takia niin kuulen taas sitten siitä. Enkä voi taaskaan selittää tai kertoa tai perustella vaan jos avaan suuni, se on riidan haastamista. Joten pitää vaan ignoorata.
Sitä suosittelen ap:llekin; opettele ignooraamaan asia.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja miehellä vähän samantyyppinen tilanne kuin ap.
Olen myös joskus lyönyt itseäni, kerran tosi kovaa halolla (?) päähän, kun en kestä sitä tunnetta. Mies käskee olemaan hiljaa ja kieltäytyy puhumasta ja kuuntelemasta, ja riidat lähtee yleensä siitä että sanon jotain, jonka mies tulkitsee väärin ja sitten en saa selittää asiaa kun mies kieltäytyy keskustelemasta. Tai mies ei käsitä väärin sitä mitä sanon mutta loukkaantuu, jos sanon oman mielipiteeni ja se on eri tai jos olen eri mieltä.
Sen halon jälkeen en ole lyönyt itseäni kun se jotenkin säikäytti. Mutta en se kun se tilanne on niin epäreilu , tekee hulluksi. Ja joskus jos / kun yritän haastaa ja olla niin että mulla on oikeus puhua vaikka mies kieltää, mies onnistuu kääntämään asian jotenkin niin että minä näytän hullulta. Tai että lasten silmissä minä aiheutin taas riidan.. lasten läsnä ollessa en siis koskaan huuda tai lyö itseäni tms. Mutta sillon jos yritän sanoa siksi vähän vastaan ettei lapset opi mallia jossa naisen saa hiljentää.
Nykyään punnitsen enemmän mitä sanon. Jos olen eri mieltä, punnitsen hyvin tarkkaan sanonko sen vai en. Mihinkään miehen ideaan, oli se miten päätön tahansa, en sano mitään. En myöskään pyydä häneltä mitään koska niissä tilanteissa tulee herkästi myös riitoja. Hän ei myöskään kyllä pyydä minulta koskaan mitään oikeastaan, joten siksi häntä häiritsee jos minä pyydän. En voi pyytää häntä esim. Hoitamaan eläimiämme, riita siitä tulee. Alunperin ovat hänen eläimiä jotka hoidan. Sen olen ratkaissut ajattelemalla, että minäkin haluan eläimiä ja jos minulla ei olisi miestä , joutuisin hoitamaan ne yksin .
Lisäksi jossain vaiheessa, kun meillä oli seksiä vielä paljon, saman verran kuin suhteen alussa (4-5krt viikossa) , mies alkoi yhtäkkiä väittää että nykyään aina torjun hänet kun kerran torjuin kun väsytti. En ollenkaan tunnistanut itseäni siitä syytöksestä. Mies koki että jatkuvat torjunnat murtaa hänen itsetuntonsa. Joten en kieltäydy seksistä ellei ole 100% että mies haluaa myös nukkumaan eikä seksiä. Koska en kestä kuulla kun mies alkaa minun mielestäni keksiä asioita mitkä ei ole totta - että en halua häntä jne - ja sitten en voi selittää kun siitä seuraa riita.
Kerran mies alkoi kysellä miksi en enää puhu hänelle asioistani kuten ennen.. kerran sitten sanoin turhautuneena kun taas hän suuttui kun avasin suuni, että tästä syystä mä en puhu mitään enää.. no siinä taas sitten riita ja minä vaikutan aivan hirviöltä kun sanon niin törkeällä tavalla.
Mutta niin, minä oon ratkaissut tän sillä että teen kaikkeni, etten riitele tai sano / tee asioita mitkä voi aiheuttaa riidan. Esim yks päivä itkin mutta en voinut sanoa miksi koska mies olisi alkanut väittää että syyllistän. Silloin mies antoi onneksi olla mutta nyt on pitänyt olla iloisemman oloinen koska jos miehen fiilikset menee mun alakuloisuuden takia niin kuulen taas sitten siitä. Enkä voi taaskaan selittää tai kertoa tai perustella vaan jos avaan suuni, se on riidan haastamista. Joten pitää vaan ignoorata.
Sitä suosittelen ap:llekin; opettele ignooraamaan asia.
Voi että, ihan sydäntä viilsi kun luin tämän. :( Mikä siinä on, että jotkut käyttäytyvät näin? Pelkäävätköhän he jotenkin asemansa puolesta, jos ovat "väärässä"? En ymmärrä. Mutta uskon myös, että tuo ignooraaminen voi olla ihan hyvä vaihtoehto. Tuhiskoon hetken yksinään ja sitten kun leppyy, voidaan taas jutella. Ehkä näissä tilanteissa on ahdistavinta se, kun kokee tulleensa väärinymmäeretyksi, mutta ei ole lupaa edes selittää. Ehkä pitäisi ajatella, jos hän itse haluaa itselleen ehdoin tahdoin huonon mielen kuvittelemalla jotain, mikä ei pidä paikkaansa. Empaattisena ihmisenä tämä toki on vaikeaa, kun ei millään haluaisi nähdä, että toista sattuu.
Ap
Olen pyrkinyt katsomaan omaa tilannetta ulkopuolelta. Olen ollut todella avuton riitatilanteissa ja mies painaa päätyyn asti, vaikka tietää sen sattuvan. Tajusin, etten pohjimmiltani luota mieheen ja koen turvattomuutta hänen seurassaan. Kilahdukset tulee niin yhtäkkiä, koskaan en voi olla ihan varma. Arvostanko miestä? En. En voisi ikinä arvostaa miestä, joka kohtelee toista ihmistä niin häikäilemättömästi. (Hänen ex-vaimonsa meni terapiaan ja pelkäsi miehen raivareita ennen minua.) Olen antanut suhteelle kaikki mahdollisuudet kehittyä, ehdottanut/miettinyt kaikenlaisia ratkaisumalleja riitoihin, yrittänyt saada miestä ehdottamaan omia ratkaisumalleja, ihan mitä vaan millä pääsisi hajottavasta mallista eroon - mies ei ole laittanut tikku ristiin, koska ei hän halua tilannetta ratkaista. Joka riidan yhteydessä rakkaudesta, arvostuksesta ja luottamuksesta on lähtenyt siivu pois ja samalla lähtenyt halu suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Vanhuus kilahtelevan hermoheikon ihmisen kanssa ei kuulosta hyvälle.
Tämä on ollut hyvä ketju henkisestä väkivallasta. Ap alkuun pohti, miten päästä omasta ahdistumisesta eroon. Kieltämättä itsekin joskus ajattelin, että vika voikin olla omassa reagoinnissa eikä siinä että tilanne on absoluuttisen ahdistava ja ajaa epätoivoiseksi. Minulla ei ole asian suhteen traumataustaa, vaan kuvittelen traumatisoituneeni suhteen myötä enemmän ja enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja miehellä vähän samantyyppinen tilanne kuin ap.
Olen myös joskus lyönyt itseäni, kerran tosi kovaa halolla (?) päähän, kun en kestä sitä tunnetta. Mies käskee olemaan hiljaa ja kieltäytyy puhumasta ja kuuntelemasta, ja riidat lähtee yleensä siitä että sanon jotain, jonka mies tulkitsee väärin ja sitten en saa selittää asiaa kun mies kieltäytyy keskustelemasta. Tai mies ei käsitä väärin sitä mitä sanon mutta loukkaantuu, jos sanon oman mielipiteeni ja se on eri tai jos olen eri mieltä.
Sen halon jälkeen en ole lyönyt itseäni kun se jotenkin säikäytti. Mutta en se kun se tilanne on niin epäreilu , tekee hulluksi. Ja joskus jos / kun yritän haastaa ja olla niin että mulla on oikeus puhua vaikka mies kieltää, mies onnistuu kääntämään asian jotenkin niin että minä näytän hullulta. Tai että lasten silmissä minä aiheutin taas riidan.. lasten läsnä ollessa en siis koskaan huuda tai lyö itseäni tms. Mutta sillon jos yritän sanoa siksi vähän vastaan ettei lapset opi mallia jossa naisen saa hiljentää.
Nykyään punnitsen enemmän mitä sanon. Jos olen eri mieltä, punnitsen hyvin tarkkaan sanonko sen vai en. Mihinkään miehen ideaan, oli se miten päätön tahansa, en sano mitään. En myöskään pyydä häneltä mitään koska niissä tilanteissa tulee herkästi myös riitoja. Hän ei myöskään kyllä pyydä minulta koskaan mitään oikeastaan, joten siksi häntä häiritsee jos minä pyydän. En voi pyytää häntä esim. Hoitamaan eläimiämme, riita siitä tulee. Alunperin ovat hänen eläimiä jotka hoidan. Sen olen ratkaissut ajattelemalla, että minäkin haluan eläimiä ja jos minulla ei olisi miestä , joutuisin hoitamaan ne yksin .
Lisäksi jossain vaiheessa, kun meillä oli seksiä vielä paljon, saman verran kuin suhteen alussa (4-5krt viikossa) , mies alkoi yhtäkkiä väittää että nykyään aina torjun hänet kun kerran torjuin kun väsytti. En ollenkaan tunnistanut itseäni siitä syytöksestä. Mies koki että jatkuvat torjunnat murtaa hänen itsetuntonsa. Joten en kieltäydy seksistä ellei ole 100% että mies haluaa myös nukkumaan eikä seksiä. Koska en kestä kuulla kun mies alkaa minun mielestäni keksiä asioita mitkä ei ole totta - että en halua häntä jne - ja sitten en voi selittää kun siitä seuraa riita.
Kerran mies alkoi kysellä miksi en enää puhu hänelle asioistani kuten ennen.. kerran sitten sanoin turhautuneena kun taas hän suuttui kun avasin suuni, että tästä syystä mä en puhu mitään enää.. no siinä taas sitten riita ja minä vaikutan aivan hirviöltä kun sanon niin törkeällä tavalla.
Mutta niin, minä oon ratkaissut tän sillä että teen kaikkeni, etten riitele tai sano / tee asioita mitkä voi aiheuttaa riidan. Esim yks päivä itkin mutta en voinut sanoa miksi koska mies olisi alkanut väittää että syyllistän. Silloin mies antoi onneksi olla mutta nyt on pitänyt olla iloisemman oloinen koska jos miehen fiilikset menee mun alakuloisuuden takia niin kuulen taas sitten siitä. Enkä voi taaskaan selittää tai kertoa tai perustella vaan jos avaan suuni, se on riidan haastamista. Joten pitää vaan ignoorata.
Sitä suosittelen ap:llekin; opettele ignooraamaan asia.
Voi että, ihan sydäntä viilsi kun luin tämän. :( Mikä siinä on, että jotkut käyttäytyvät näin? Pelkäävätköhän he jotenkin asemansa puolesta, jos ovat "väärässä"? En ymmärrä. Mutta uskon myös, että tuo ignooraaminen voi olla ihan hyvä vaihtoehto. Tuhiskoon hetken yksinään ja sitten kun leppyy, voidaan taas jutella. Ehkä näissä tilanteissa on ahdistavinta se, kun kokee tulleensa väärinymmäeretyksi, mutta ei ole lupaa edes selittää. Ehkä pitäisi ajatella, jos hän itse haluaa itselleen ehdoin tahdoin huonon mielen kuvittelemalla jotain, mikä ei pidä paikkaansa. Empaattisena ihmisenä tämä toki on vaikeaa, kun ei millään haluaisi nähdä, että toista sattuu.
Ap
Niin tavallaan näin mäkin ajattelen, että itse mies aiheuttaa itselleen eniten harmia ja vahinkoa kun on kokoajan pahalla tuulella. Mutta minua jotenkin sisäisesti kalvaa tilanteen epäoikeudenmukaisuus.. ja kai vähän se että miehen kohtuuton käytös täytyy vain haudata. Että näen ja koen jotain minkä tiedän olevan epäreilua, mutta en saa tehdä asiaa näkyväksi. Mies huutaa myös lapsilleen ja suhteen alussa pari kertaa reagoin asiaan kun en ollut kuullut kenenkään huutavan sillä tavalla lapsilleen ikinä, niin minut leimattiin hulluksi ja nuorempi lapsista jopa sanoi että minä olen hullu .. kun miehen kanssa tuli riita kun ihan asiallisesti mielestäni sanoin että voisiko tämän kasvatustyön hoitaa muulla tavalla kun huutamalla kun se on tosi ahdistavaa kuunneltavaa.. ja sitten mies aina väitti kivenkovaan ettei huuda yms . Niin tänään kuulin miehen taas karjuvan ja huutavan ja ekaluokkalainen itkee kun mies otti lapsen ja uhkasi viedä ulos kun ei suostunut hampaita pesemään. Niin minä tunsin iloa, että hahaa nyt sain taas todisteet että kyllä mies huutaa enkä keksi sitä ! Siis häiritsevä tunne että olen iloinen siinä tilanteessa. Mutta kun mies aina sanoo että minä tulkitsen väärin/keksin/ muistan väärin niin tuli se tunne että sain taas yhden todisteen itselleni, että mä en ole keksinyt.
Harmi kun meillä oli niin kivaa miehen kanssa alkuun ja en minä oikeastaan muista miten se meni, että yhtäkkiä mies olikin tosi herkillä joka asiasta. En muista milloin mies ensi kertaa mun kuullen huusi lapsille.. muistan kuulleeni joskus pihalta kamalaa karjumista ja toinen lapsi tuli sisälle ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, silloin ihmettelin vähän. Ja karjumista nimenomaan semmosta ihan jäätävää.
Minulle mies ei niin yleensä karju vaan lakkaa puhumasta. Mulle mies pikemminkin karjaisee vain kerran.
Mutta niin, tuntuu harmilliselta nähdä että ihminen itselleen itse aiheuttaa niin pahan olon kokoajan. Ja on suuri suru että mies ei osaa olla onnellinen.
Sinä olet siis se sama kirjoittaja, joka kysyi AP:lta, että montako kertaa hän on lyöönyt ja repinyt mieheltä naaman verille.
Olen pahoillani, jos ja kun olet selkeästi joutunut naisen väkivallan kohteeksi. Se on edelleen tabu, jota ylläpitävät pääasiassa miehet, koska eihän mies nyt voi joutua naisen pahoinpitelemäksi, heh heh.
Mitä tulee miesten väkivalta naisia kohtaan VS naisten väkivalta miehiä kohtaan, niin ei se ole mikään kisa. Että kumpi kohtelee toista enemmän huonommin ja useimmin huonommin. Eikä sekään tarkoita, että kun sinulla on huonoja kokemuksia, niin että kaikki naiset ovat samanlaisia. Liikut väärissä piireissä väärien naisten (jänniksien??) seurassa, jos tuollaista ilmenee.
Olen 40v ja kun mietin tässä kaikkia tuntemiani naisia eri maista ja kulttuureista, niin en ole tavannut ketään, joka skitsoilisi väkivalloin miestään kohtaan, ja repisi tältä naaman verille ja löisi. Yhden naisen tunnen, joka on hankala ja kiukutteleva diiva, ja kohtelee miehiä henkisellä väkivallalla, jos asiat eivät mene diivan mukaan. Silti tällä neidillä riittää miehiä, kaikki ovat lääpällään ja antavat helposti anteeksi, koska hän on oikeasti aivan jumalattoman nätti.
Jos taas mietin naisia, joita mies on kohdellut parisuhteessa väkivalloin, mukaanlukien fyysinen väkivalta, muistan tälleen äkkiä lonkalta heittämällä 12. Osa ystäviä, osa sukua, osa tuttuja. Minä mukaan lukien.
Se, että miehet riehuvat eniten ei tietenkään poista sitä faktaa, että osa naisista riehuu ja se on ihan yhtä väärin.