Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä johtuu ylikorostunut häpeän tunne?
06.09.2013 |
Olen lapsesta saakka kokenut herkästi häpeää ja huomannut, etteivät kaikki muut koe samoin. Välillä olenkin miettinyt, onko sille joko geneettinen tai traumaperäinen syy. Saatan olla päivän tai parin ahdistuneessa tilassa, jonka syy on häpeä itseäni kohtaan, vaikka kyse olisikin pienestä asiasta.
Olen kaksikielinen, ja joskus kielet sekoittuvat, tai sotken toiseen kielen se toisen keilen rakennetta tai '"käännän suoraan". Näin siis saatan vaikka palvelutilantessa sanoa jotain hölmöä tai aiheuttaa väärinkäsityksiä. Sellaiset tilaneteet jäävät aina takomaan pääkoppaan pitkäksi aikaa. Niin ikään jossain asioidessa saatan epähuomiossa antaa väärän summan rahaa, laskea päässäni väärin tms. , ja taas huomaan päiväkaudet miettiväni, miten tyhmänä minua pidetään. Työskentelen taloushallinnon alalla ja pyörittelen numeroita joka päivä, joten matemaattiset taidot ovat ihan kohdallaan: kyse on huolimattomuudestan, ja sen otan valtavan raskaasti.
Luulen, että useimmilla ihmisillä on joku mekanismi, joka estää niin vahvaa häpeää itseään kohtaan. Minulla se on äärimmäisen voimakasta ja haittaa välilä elämää. Niitä tunteita ja ajatuksia kun ei pysty kokonaan kääntämään pois.
Kommentit (110)
Tyttäreni, 12 vuotta, on aina häpeillyt kaikkea ja ottaa valtavan raskaasti pienetkin virheet. Haukkuu itseään tyhmäksi ja alisuorittaa. Mitä voin tehdä jotta saisin muokattua tytön itsetuntoa paremmaksi? Hän on älykäs, herkkä ja lahjakas eikä syytä häpeilyyn ja huonommuuden tunteisiin ole. Olen aina kannustanut yrittämisestä enemmän kuin saavutuksista, en siis mielestäni vaadi häneltä täydellisyyttä. Hän itse vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeän tunne on ulkoapäin tuotettu eli opetettu reaktio. Kaikki te, jotka tunnette häpeää: joku on sen teille opettanut. Syyllisyydentunne tulee sisältäpäin, häpeä on opetettu tunne ja tulee ulkoa ja sen voi lopettaa kun itse tahtoo.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 22:38"]
Häpeän tunne on ulkoapäin tuotettu eli opetettu reaktio. Kaikki te, jotka tunnette häpeää: joku on sen teille opettanut. Syyllisyydentunne tulee sisältäpäin, häpeä on opetettu tunne ja tulee ulkoa ja sen voi lopettaa kun itse tahtoo.
[/quote]
Lähdeviite?
Miten häpeän tuntemisen voi tietoisesti lopettaa? Missä iässä ja millaisin mekanismein joku muu sen tunteen opettaa?
Se on itsekriittisyys/täydellisyyden tavoittelu/perfektionismi itseään kohtaan! ;)
Mulla sama ap!
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 21:53"]
Jotenkin helpottavaa lukea, että muutkin kärsivät häpeästä. Minä häpeän kaikkea itsessäni jo niin paljon, että normaalit, inhimilliset ihmisyyteen kuuluvat asiat inhottavat minua itsessäni. Olen miettinyt, onkohan tämä muodostunut minulle jo pakko-oireeksi? Oirehdin esimerkiksi niin, että kun minulla on erityisen huono päivä ja häpeän paljon, menen vessaan ilman valoja koska en kestä nähdä itseäni siellä. Että olen normaali ihminen joka hoitaa ruumiintoimintojaan tjtn... Kuulostaa varmaan aivan helvetin omituiselta mutta tunteeni on todellinen.
[/quote]
En yhtään epäile etteikö tuo ole aitoa.
Ei kukaan siitä tykkää että kun käy yleisessä vessassa ja pitää kakata, varsinkaan kun on paljon ihmisiä odottamassa vuoroaan.
Itse pääsin tuosta yli vaas sillä että pierasin äänekkäästi, en edes koittanut hiljentää pierua vaan annoin sen tulla sellasenaan. Se on vapauttavaa.
Olen ollut ylipainoinen ja liikunta ei ole ollut enää teini-ikäsestä mikään nautinto mutta joskus piti vaan sanoa itselleen että mä olen lihava NYT ja mä menen lenkille NYT ja vaikka ihmiset kääntyis katsomaan niin ensi kesänä ne kääntyy katsomaan kun siinä menee timmi täti. Ja niin kävi.
Mä siis pieren ja käyn lenkillä, olen päässyt niistä yli ja elämä hymyilee niiltä osin.
Kannattaa vähän päästää irtikin noloiluistaan ja kokeilla miten kävi.
Pimeän pelkoonkin käy kun laittaa valot pois ja odottaa että mörkö tulee ja syö. Ei se tule. Aamu tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan ketjun asiat itsessäni, mulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö.
Tätä on vaikea selittää, koettakaa ymmärtää: Onko teillä muilla häpeäjillä ollut sitä, että ajattelette sitä häpeän aihetta (vaikkapa ihan vaan pientä mokaa kaupassa) ja ajatellessanne sanotte jotain kovaan ääneen tyyliin "HEI", siinä vaiheessa perhe kysyy että mitä ja sinä joudut sepittämään jonkun asian siihen.
Toisinsanoen siis joskus joku mokani nolottaa minua niin paljon että ääneen yritän jotenkin sen saada mielestäni pois, ja se ääni tulee missä vain: perheen kanssa telkkaria katsellessa, kaupassa, kadulla..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on! Se joskus pysäyttää kierteen, joskus ei.
48 jatkaa vielä.
Jotenkin tätä ketjua lukiessani ja omaa vastausta kirjoittaessani muistelin vain yhtä tilannetta lapsuudessani:
Olin 6. luokan kevätjuhlissa. Oltiin siis pienen luokkamme kanssa lopettamassa silloista ala-astetta ja tapana oli kukittaa opettajat.
Opeja maalaiskoulussa oli vain kolme ja omalle luokanopelle piti antaa ruusu ensin ja sitten kahdelle muulle. Kätteleminen kuitenkin piti aloittaa rivin ekasta opettajasta ja minä onneton menin ja kättelin ensimmäiseksi luokanopettajaani.
Kevätjuhlan jälkeen mentiin mummoni luo kahville, minä, sisarukseni ja vanhempani. Kahvilla isä sanoi kaikkien kuullen minulle "Vitun tyhmä tuon kättelynkin kanssa".
Minua hävetti oma mokani jo silloin siellä kaikkien edessä. Miten isä viitsikin pukea sen sanoiksi kaikkien kuullen?
Joo, ehkä tämä aikuisiän häpeä tosiaan johtuu lapsuudesta, minulla ainakin tunteet nousi pintaan tätä muistellessa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 22:38"]
Häpeän tunne on ulkoapäin tuotettu eli opetettu reaktio. Kaikki te, jotka tunnette häpeää: joku on sen teille opettanut. Syyllisyydentunne tulee sisältäpäin, häpeä on opetettu tunne ja tulee ulkoa ja sen voi lopettaa kun itse tahtoo.
[/quote]
Lähdeviite?
Miten häpeän tuntemisen voi tietoisesti lopettaa? Missä iässä ja millaisin mekanismein joku muu sen tunteen opettaa?
[/quote]
Häpeää ei ole olemassa, jos olet yksin olemassa eikä kukaan sinua koskaan näe = ei ole yhteisöä, joka opettaa sinulle, mikä on "oikein" ja mikä "hävettävää", teit mitä tahansa. Häpeä on sosiaalinen tunne ja ulkoapäin tuotettu = opetettu tunne. Lähdeviitteitä en muista mutta jos sinua kiinnostaa, niin lue sosiologiaa, kyllä nämä sieltä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 23:53"]
Tätä on vaikea selittää, koettakaa ymmärtää: Onko teillä muilla häpeäjillä ollut sitä, että ajattelette sitä häpeän aihetta (vaikkapa ihan vaan pientä mokaa kaupassa) ja ajatellessanne sanotte jotain kovaan ääneen tyyliin "HEI", siinä vaiheessa perhe kysyy että mitä ja sinä joudut sepittämään jonkun asian siihen.
Toisinsanoen siis joskus joku mokani nolottaa minua niin paljon että ääneen yritän jotenkin sen saada mielestäni pois, ja se ääni tulee missä vain: perheen kanssa telkkaria katsellessa, kaupassa, kadulla..
[/quote]
:D :D :D Kyllä! Nauran täällä ääneen, koska juuri noin se menee :)
-ap
Omalla kohdallani vaikuttavat monet asiat, joista yksi on ihan perhedynamiikka; synnyin lapseksi tilaneeseen, jossa masentuneella äidillä ei riittänyt voimia uuteen vauvaan, en olisi saanut tarvita mitään ja äitini koki hirveää syyllisyyttä siitä että minä tulin ja pilasin sairaan isomman sisarukseni elämän, koska tämä olisi tarvinnut äidin kaiken rakkauden ja ajan, joka nyt piti jakaa kahden lapsen välillä. Tajusin tämän vasta kun sain itse lapsen, ja aloin saada voimakkaita muistikuvia ja unia omasta varhaislapsuudestani. Ihmisellä ei pitäisi olla mitään muistoja esimerkiksi vauva-ajasta, mutta näin jatuvasti unia joissa vaan itken ja itken eikä kukaan tule, ja myöhemmin sain selville että juuri niin olikin käynyt, vaikka siitä ei koskaan puhuttu. Minulla on siis oikeasti hyviä muistoja lapsuudestani, mutta oman lapsen myötä tajusin, mistä tuli se tunne että olin liikaa, huono, vääränlainen, vaikka vanhempani tekivät parhaansa etten olisi sitä tajunnut - itse asiassa he varmaan siksi kehuivat minua niin kovasti ja usein perusteettomasti, että tunsivat itsekin syyllisyyttä tunteistaan. Tämän tunteen vuoksi jouduin sitten myös kiusatuksi, koska se tuntui oikeastaan aika luonnolliselta roolilta, ja ilmensi vaan sitä huonommuuden tunnetta, mitä olin aina tuntenut.
Pitkä tarina yksinkertaisettuna; jossain vaiheessa tajusin, että elämä on suurelle osalle ihmisistä joskus hyvin vaikeaa, ja silloin voi tulla tilanteita joita kukaan ei ole halunnut, mut niitä ei voi muuttaa ilman apua ja ulkopuolisten tukea. Se häpeä, jota minä tunnen, on siirtynyt sukupolvelta toiselle avuttomuuden ja neuvottomuuden tunteina, koska vaikeuksista ei ole saanut puhua, apua ei ole saanut hakea ja toista ihmistä on suorastaan pelätty. Ei olla ymmärretty omaa arvoa, vaan sitä on aina haettu muiden reaktioista, ja pelätty tilannetta, että jos on heikko (tekee virheitä) muut ihmiset käyttävät sitä heti hyväkseen. Tunteet ja asenteet ovat siirtyneet tehokkaasti seuraavalle sukupolvelle, vaikka aika ja yhteiskunnan arvot ovat vaihtuneet.
Minun häpeäni helpottui paljon sillä, että aloin tietoisesti käsittelemään sitä. Kun tunnen häpeää, kysyn että mitä oikeastaan tunnen? Mikä olisi kamalaa mitä voisi tapahtua? Luulenko muka oikeasti olevani toisten ihmisten silmissä niin ihmeellisen viisas yli-ihminen että heille olisi yllätys että mokailen kuten muutkin? Ja eikö se ole toisten ihmisten törkeää aliarvioimista?
Minä olen jotekin alkanut hyväksyä sen, että minulla on riittävästi tekemistä ihan arkisten juttujenkin kanssa, eikä ole mikään häpeä jos niissä mokailee, koska ei kukaan ole koskaan olettanutkaan että olisin sen kummempi. Ihmisillä on oma elämä elettävänään, ei heitä kiinnosta mitä teen niin kauan kuin se teko ei haittaa heidän elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse harvoin häpeän itse tilanteessa mitään, mutta jälkeenpäin saatan hoksata, että kuulija ei lähes varmasti tiennyt jotakin oleellista asiaa kertomani taustoista, ja hoksaan, että tämä siitä johtuen saattoi käsittää asian päälaelleen ja tarkoitusperäni täysin väärin. Ja kun mikään ei ole minusta ahdistavampaa kuin jos tulee väärin ymmärretyksi, jään miettimään asiaa pidempään kuin olisi viisasta.
En minä asiaa vatvo, mutta kyllä se helposti tulee myöhemmin moneen kertaan vielä mieleen. Ilmeisesti ei ole kovin suuri ongelma, kun en muista nyt tarkemmin yhtään tällaista esimerkiksi. Pitäisi hetki miettiä, muistan ainakin pari henkilöä joiden kanssa näitä on sattunut.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:04"]
Minä olen kirjoittanut gradun arvosanalla magna ja häpeän sitä niin törkeästi, etten ole antanut kenenkään lukea sitä, ohjaajan ja tarkastajan lisäksi. Mitäs siihen sanotte?! :D
[/quote]
Täällä aivan sama juttu. En edes teettänyt itselleni kopiota magnan gradusta, sillä häpeä on liian kova - en pystyisi avaamaan sitä itse saati sitten antaa jonkun toisen selailla tuotostani.
Mutta nolostelen ja häpeän muutenkin kaikkea ja todella paljon. Yöllä ei pysty nukkumaan, jos päässä pyörii joku asia, josta olen vaikka sanonut jotain hölmöä. Sosiaaliset tilanteet harmittavat jälkikäteen, vaikka itse tilanteessa en ole mennyt lukkoon noloudestani huolimatta.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 22:54"][quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 21:04"]
Minä olen kirjoittanut gradun arvosanalla magna ja häpeän sitä niin törkeästi, etten ole antanut kenenkään lukea sitä, ohjaajan ja tarkastajan lisäksi. Mitäs siihen sanotte?! :D
[/quote]
Täällä aivan sama juttu. En edes teettänyt itselleni kopiota magnan gradusta, sillä häpeä on liian kova - en pystyisi avaamaan sitä itse saati sitten antaa jonkun toisen selailla tuotostani.
Mutta nolostelen ja häpeän muutenkin kaikkea ja todella paljon. Yöllä ei pysty nukkumaan, jos päässä pyörii joku asia, josta olen vaikka sanonut jotain hölmöä. Sosiaaliset tilanteet harmittavat jälkikäteen, vaikka itse tilanteessa en ole mennyt lukkoon noloudestani huolimatta.
[/quote]
Mäkään en teettänyt kopiota itselleni :D
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 15:47"]
Se kenen vinkistä kirjoista toisen löysin, ei suostunut edes kertomaan muuta kuin karkeasti neuvon, jonka perusteella jouduin itse löytämään kirjan. Toisen kirjan eri aiheesta löysin itse kauan sitten, se nyt ainakin taitaa olla teille sopiva. Ja sen kirjan voi ladata myös netistä, tänne en voi sitä linkkiä postata.
Sen toisen kirjan kanssa on ongelmana, että kirjan uskottavuus murenee, jos siitä kirjoitellaan paljon netissä foorumeilla. Tuttava meni lekuriin toisesta syystä sattumalta samana päivänä kun sairauden alidiagnosoinnista oli ollut koko sivun artikkeli Hesarissa. Ei tiennyt artikkelista mitään, mutta koska lääkäri oli Hesarin lukenut, hänet ns. naurettiin ulos eli ei uskottu mitään mitä sanoi. Oletettiin että on luulotautinen ja lukenut aamun lehden. Koska lähipiirissäni on henkilö, jonka hoito osin riippuu ko. materiaalista, en ala kirjaa täällä mainitsemaan.
Jos minulla olisi aikaa pyöritellä asiaa täällä pitkään, varmaan asia tulisi selväksi ketjun aikana muutenkin.
5
[/quote]
Voisin lyödä vaikka vetoa et puhut täällä nyt erityisherkkyydestä (HSP). Mutta miksi toi salailu? Nolo.
Mullakin samaa ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Pitää palata huomenna tähän ketjuun.
Alue: Aihe vapaa
Up