Mistä johtuu ylikorostunut häpeän tunne?

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kolme_tarinaa_hapeasta_98436.html#media=96823

[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 20:34"]

älä säikähdä otsikkoa, mulla sama ja tämä julkaisu on auttanut mua: http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm

[/quote]

Artikkelissa minua taas kerran ärsytti psykoanalyyttisyyden rajallisuus. Analyysi voidaan tehdä ihan miten vain - riippuu niin tulkitsijasta. Paljon artikkelissa ihan asiaa, mutta en minä asioita näkisi noin musta-valkoisina. Ennemminkin taas kaipasi kognitiivista/ratkaisukeskeistä/käyttäytymistieteistä lähtökohtaa, jossa mietittäisiin, kuinka voidaan auttaa/hoitaa häpeästä kärsivää. Surullista, mutta tuo artikkeli on vuodelta 2009. Tulkintojensa puolesta osa voisi olla 1800-luvulta.

Voi kyllä samaistun! Olen sosiaalisesti erittäin kömpelö, joka myös hävettää ihan valtavasti. En vain koskaan osaa olla yhtä rennosti ja spontaanin hauska kuin muut. Joskus tämän takia häpeä voimistuu valtavaksi itsevihaksi. Usein juuri teen jotain väärää. Esimerkiksi jos näen jonkun tutun katsovan minua niin en aina havahdu sanomaan hei vaan katson vain, kunnes tuttu tervehtii. Sitten minäkin tervehdin. Ja tunnen valtavaa häpeää. 

Tämä ei ehkä tähän ketjuun liity, koska kyse on ehkä enemmänkin jostain pelosta olla vaivaksi tms. Häpeästä tässäkin on silti kyse, joten kirjoitan tämän nyt kun mieleen tuli tästä aiheesta. Olin ehkä noin 6-vuotias, kun äitini oli ostanut minulle uudet sukat. Ne olivat minulle liian pienet ja paksumpaa materiaalia niin eivät venyneetkään. Minua hävetti ihan valtavasti. Häpeältäni hädin tuskin uskalsin äidille mainitakaan asiasta. Siis ihan sairasta, että sitä saa tästäkin aiheesta ongelman, jonka vuoksi hävetä. :D Enhän minä sille todellakaan mitään voinut, että ne sukat olivat liian pienet, mutta asia hävettää minua jonkin verran vieläkin.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 14:29"]

Olen lapsesta saakka kokenut herkästi häpeää ja huomannut, etteivät kaikki muut koe samoin. Välillä olenkin miettinyt, onko sille joko geneettinen tai traumaperäinen syy. Saatan olla päivän tai parin ahdistuneessa tilassa, jonka syy on häpeä itseäni kohtaan, vaikka kyse olisikin pienestä asiasta.

Olen kaksikielinen, ja joskus kielet sekoittuvat, tai sotken toiseen kielen se toisen keilen rakennetta tai '"käännän suoraan". Näin siis saatan vaikka palvelutilantessa sanoa jotain hölmöä tai aiheuttaa väärinkäsityksiä. Sellaiset tilaneteet jäävät aina takomaan pääkoppaan pitkäksi aikaa. Niin ikään jossain asioidessa saatan epähuomiossa antaa väärän summan rahaa, laskea päässäni väärin tms. , ja taas huomaan päiväkaudet miettiväni, miten tyhmänä minua pidetään.  Työskentelen taloushallinnon alalla ja pyörittelen numeroita joka päivä, joten matemaattiset taidot ovat ihan kohdallaan: kyse on huolimattomuudestan, ja sen otan valtavan raskaasti.

Luulen, että useimmilla ihmisillä on joku mekanismi, joka estää niin vahvaa häpeää itseään kohtaan. Minulla se on äärimmäisen voimakasta ja haittaa välilä elämää.  Niitä tunteita ja ajatuksia kun ei pysty kokonaan kääntämään pois.

[/quote]

mulla tulee tota samaa kun itse en kovin itsevarma ja

peilaan toisen käytöstä itseeni,

tai siihen miten ite reagoisin vastaavassa tilanteessa.

Yllättävän hyvää tekstiä.

Mulla on samaa! Tosin kausittaista, joskus on pitkäänkin poissa ja joskus taas vahvana. Kai se joku itsetunnollinen ongelma on.

Mulle esim. opinnot on olleet vaikeita näiden tunnesyiden vuoksi, pahimmillaan jokainen sana, jonka kirjoitan paperille aiheuttaa vahvaa häpeän tunnetta ja lapsesta asti on ollut sellainen tunne, että työni ovat niin huonoja, että kuolen häpeään. Maisterin paperit olen kuitenkin saanut suoritettua, vaikka noin tunnepuolella otti kovilla ja jokainen epäonnistuminen, joka liittyy ns. tiedolliseen osaamiseen kiertää vielä työelämässäkin mielessä päiväkausia.

Hm, mulle se harvoin tunkee ammattiminän puolelle. Olin koulussa hyvä oppilas (joskin hyvin perfektionistinen ja vältin epäonnistumista), samoin yliopisto-opinnot menivät sujuvasti. Työidentiteetistä tuon jotenkin vielä voi kytkeä pois, koska siinä luotan itseeni, mutta vapaa-ajalla se vainoaa kaikkialle. Juuri tänään sattui pullakaupan kassalla pieni ja hölmö sekaannus: sanoin yhtä ja tarkoitin toista, ja se jäi korvien väliin soimaan koko kotimatkaksi. Tulee olo, että kaikki pitävät mua äärettömän tyhmänä, vaikka kuinka olisin korjannut virheeni.

-ap

Mulla on sama. Oon kohta 30 enkä jaksa tällasta turhaa häpeilyä enää, onkin pitänyt tutustua häpeän käsitteeseen, lukea jotain tutkimuksia tms. mutta en oo saanut vielä aikaiseksi. Häpeä on hyödyllinen tunne, sen huomaa kun tapaa ihmisiä jotka eivät tunnu arvioivan omaa toimintaansa mitenkään, mutta rajansa kaikella... Vituttaa tällainen, vieläkin häpeän jotain 90-luvulla tapahtuneita asioita jne. :D Yleensä häpeän nimenomaan jotain hassuja asioita joita oon sanonut vahingossa.

Sanotaanko nyt vaikka niin, että perhepiirissä löytyy jotakin vastaavaa ja siten tietoa siitä mikä saattaisi olla taustalla.

Löytyy pari kirjaideaa mitä teidän kannattaisi lukea. Voin laittaa tietoa aiheesta sähköpostiin, jos laitatte jostakin anonyymistä osoitteesta minulle postia (vinkki at luukku.com). Selitän sitten miksi en tänne niitä postaile. Jos meilaatte, laittakaa ainakin tieto siitä kumpi on ap ja kumpi kakkonen.

Joku joskus auttoi täällä meitä, joten laitetaan hyvä kiertämään jos osataan.

Miksi et voi laittaa niitä kirjoja tähän? Kummallista... Eivätkö ne kuitenkin ole ihan julkisia ja julkaistuja juttuja.

Miksi et voi laittaa niitä kirjoja tähän? Kummallista... Eivätkö ne kuitenkin ole ihan julkisia ja julkaistuja juttuja.

Kakkosella on taas juuri päinvastoin, eli yksityisesti en juuri häpeile vaan elän rennosti. Minulla se on juuri tuo työminä, jossa ongelmia on. Minäkin olenaina ollut hyvä koulussa ja työssäni myös, kyse ei ole siitä, että oikeasti olisi jotain hävettävää, vaan jostain kummasta tunteesta.

Mulla on ihan sama ja pohdin ihan vanhojakin juttuja päässäni välillä ja meinaan kuolla henkisesti siihen häpeää. En kestä virheitä enkä sitä jos teen jotain väärin. Oon koittanut päästä koko ajattelusta eroon mutta tiukassa on. Oon miettiny johtuisiko kasvatuksesta, meidän vanhemmat oli aika vanhan kantaisia ja häpeä oli yksi kasvatuskeino, lisäksi tunteiden näyttäminen oli paha asia. Äitini oli meitä lapsia kohtaan aika kylmä, varmaan peruja omilta vanhemmiltaan

Jokus kuulin, että jos lapsena kritisoidaan tai kommentoidaan personaa, niin oppii häpeämään. Jos taas tekemisiä, niin tuntee syyllisyyttä.

Kerrassaan kummallista. Kumpikin kirja kerää täällä mainittuna trolleja valittamaan tai soittamaan suutaan. Tarkemmin en ala täällä perustelemaan.

Jos ei kelpaa selitykseksi, niin minä en häviä mitään siinä, jos tieto ei siirry. Te ette kumpikaan häviä mitään, jos luotte jonnekin anonyymin mail boksin keksityllä nimellä ja laitatte viestin.

Mulla on pitkä koulukiusaustausta, joka on syönyt itsetuntoa. Luulen kuitenkin, että perustunne on jostain paljon varhempaa. Kiusaaminen nujersi minut osittain sen vuoksi, että en osannut suojata itseäni häpeältä, joka jo valmiiksi oli olemassa.

-ap

En nyt jaksa luoda uutta postilaatikkoa. Kirjat voi minunkin puolestani mainita täällä.

-ap

Kakkosta taas ei ole koskaan kiusattu, vaan olen aina ollut ns. sosiaalisesti menestynyt ja suosittu (jos nyt näin voi aikuisesta sanoa). Perhekin on ollut erittäin kannustava ja joskus mietin, että onko minua kehuttu liikaa ja väärällä tavalla, mistä johtuu se, että pidän ns. suoritukset ja itsen samana asiana ja siksi esim. näen joidenkin työraporttien onnistumisen osana persoonaani sen sijaan, että ne ovat vain työsuorituksia.

Se kenen vinkistä kirjoista toisen löysin, ei suostunut edes kertomaan muuta kuin karkeasti neuvon, jonka perusteella jouduin itse löytämään kirjan. Toisen kirjan eri aiheesta löysin itse kauan sitten, se nyt ainakin taitaa olla teille sopiva. Ja sen kirjan voi ladata myös netistä, tänne en voi sitä linkkiä postata.

Sen toisen kirjan kanssa on ongelmana, että kirjan uskottavuus murenee, jos siitä kirjoitellaan paljon netissä foorumeilla. Tuttava meni lekuriin toisesta syystä sattumalta samana päivänä kun sairauden alidiagnosoinnista oli ollut koko sivun artikkeli Hesarissa. Ei tiennyt artikkelista mitään, mutta koska lääkäri oli Hesarin  lukenut, hänet ns. naurettiin ulos eli ei uskottu mitään mitä sanoi. Oletettiin että on luulotautinen ja lukenut aamun lehden. Koska lähipiirissäni on henkilö, jonka hoito osin riippuu ko. materiaalista, en ala kirjaa täällä mainitsemaan.

Jos minulla olisi aikaa pyöritellä asiaa täällä pitkään, varmaan asia tulisi selväksi ketjun aikana muutenkin.

5