Suomen tabut joista ei puhuta

* Yksinäisyys. Ainoastaan vanhusten yksinäisyydestä mainitaan joskus jotain pintapuolisesti.

* Palkka. Ei ole ollenkaan ok kysyä paljon jiku saa palkkaa. Monet eivät tiedä edes puolison tuloja.

Ansiosidonnainen perhepäiväraha. Rikkaat ja keskituloiset maksavat toistensa vapaa-aikaa lapsen kanssa. Pitäisi poistaa, se vasta ajaisi ihmiset takaisin työelämään

Jännä miten ketjusta katoaa jotain "tabuja" koska niistä ei saa ilmeisesti mainita edes sen vertaa ettei niitä saa mainita. 

Vierailija kirjoitti:

Tabu on se että isoin muhiva ongelma piilee laiskassa, ylipainoisessa ja mukavuudenhaluisessa, sekä valittettavan usein päihdeongelmaisessa, kantaväestössämme.

Tässä taitaa olla ainoa tabu tähän astisista esimerkeistä. Kukaan ei voi tätä ottaa puheeksi.

Miesten hormonaalinen ehkäisy.

Suurin tabu on ehkä se että suurin osa suomalaisista on älykkyysosamäärältään alle lapsen tasolla. Tätä ei saa sanoa ääneen. Moni lapsi tai kehitysvammainen käyttäytyy paremmin kuin ns normaaliälyinen aikuinen. Nämä ei myöskään keksi aikuisista kamalia valheita ja levitä niitä ympäriinsä "totuutena" jonka kaikki uskoo kyseenalaistamatta. Toiseksi: suuri tabu on myös se että iso osa itsemurhaan päätyneistä on kiusattuja (koulu, työpaikka, perhe, expuoliso jne).

Edelleen elossa olevien presidenttien työn tarkastelu. Vasta kuoleman jälkeen on soveliasta alkaa puhumaan tai tutkimaan sitä.

Myös suomalainen korruptio on aika vaiettu asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pahoinvoinnin syyt. Mielenterveydellisistä syistä on valtavat määrät ihmisiä sairaslomalla tai eläkkeellä, mutta siitä mikä ne ongelmat aiheuttaa ei puhuta ollenkaan tarpeeksi.

MT-ongelmat ovat erittäin suuri tabu Suomessa edelleen - toki muuallakin maailmassa, mutta ei se ole mikään syy olla perehtymättä siihen, miksi suuri osa kansasta kärsii (joskus useistakin) mielenterveyden häiriöistä.

Sivuan tässä myös sitä, miksi Suomessa esiintyy niin paljon alkoholin väärinkäyttöä: moni käyttää sitä ns. "itselääkityksenä," koska itse ongelmaa ei haluta hoitaa (tai siihen ei ole resursseja jne.). Ja puhun kokemuksesta - itselläni on nyt nelikymppisenä vihdoin pari diagnoosia, joita aiemmin fiksuna "hoidin" alkoholilla, koska tuntui, että pää ei vain kestä. Olen työssäkäyvä, niin sanotusti normaali nainen, en se perinteinen kossua kittaava äijä joka jahtaa perheensä kirvettä heiluttaen talviseen yöhön... Toisin sanoen, "functional alcoholic."

Omassa tapauksessani piti oikein väen vängällä anoa ja rukoilla, että auttakaa nyt herranjumala, tämä addiktio vie minulta hengen. Määrättiin vain masennuslääkkeitä (en ole masentunut) ja höpöteltiin jotain unirytmistä ja ruokavaliosta jne. Terveydenhoidon ammattilaiset järjestäen eivät olleet kuulevinaankaan, mitä sanoin: aina, kun mainitsin, että olen alkoholisti, heidän reaktionsa oli oudon vähättelevä. Osa tuntui jopa oikein säikähtävän, ja sitten taas kerrottiin, että jospa liikuntaa kokeilisit jne.

Omat MT-ongelmani ovat alkaneet jo varhaislapsuudessa. Minun kokemukseni oli se, että MT-ongelmia vähätellään, alkoholismista ei saa rehellisesti puhua, eikä siihen mitään apuakaan kyllä tunnu saavan. 

Onnekseni (ja etenkin läheisteni onneksi) en ole väkivaltainen, mutta valitettavasti olen hyvin tietoinen siitä, miten addiktioni on heihinkin vaikuttanut erittäin negatiivisesti. Mutta mitäpä siinä tekemään, kun apua pyytää, anoo, rukoilee, ja kukaan ei kuuntele. (Itse olen puhunut asiasta terveydenhoitajan, lääkärini, psykiatrin sekä psykoterapeutin kanssa, mutta he tuntuvat jatkuvasti vain vähättelevän juomisongelmaani ja tuputtavat koko ajan masennuslääkkeitä. Pääsin nyt vihdoin terapiaan, mutta se oli kovan taistelun takana...)

Meitä alkkiksiakin on monenlaisia, monia eri tarinoita. Koen suurta häpeää riippuvuudestani, toivon että terapian avulla pääsen tästä helvetin esikartanosta vihdoin pois.

Tässä suoraa ja surullista puhetta siitä, miten alkoholismi ja mt-ongelmat usein kietoutuvat yhteen. Päihde- ja mielenterveyshoidon taso on Suomessa yleisesti ottaen heikko, siitä ei pääse mihinkään. Monesti kukaan ei ota avunhakijasta koppia vaan tätä pallotellaan mt-puolelta päihdepuolelle ja takaisin, ja lopulta apu voi jäädä kokonaan saamatta.

Mielestäni sitäkään ei pidä kieltää tai vähätellä, että suuri osa mielenterveyspuolen työntekijöistä on ammattitaidottomia tai työhönsä soveltumattomia. Harvalla on osaamista ja tietotaitoa oikeasti pureutua siihen asiakkaan ongelman juurisyyhyn. Neuvot ovat suureksi osaksi "no puuhastelet jotain pientä kivaa" -osastoa tai pelkkää kauhistelua tyyliin "siis apua, sulla on pienet lapset ja silti oot alkoholisti!" Monien työntekijöiden maailmankuva on naiivi ja mustavalkoinen ja tätä he sitten heijastavat avuntarvitsijoihin.

Niin, ja tähän vielä se lisäys, että vaikka addiktiot ovatkin monelle häpeällisiä juttuja, niin ethän silti häpeä itseäsi! Jos tässä joidenkin pitäisi hävetä, niin noiden ammatti"auttajien".

Kiitos positiivisista viesteistäsi. Anonyyminä uskallan tästä "huudella," mutta etenkin alkoholisteihin suhtaudutaan Suomessa kuin joihinkin toisen luokan kansalaisiin - jos tämän ääneen sanoisin, niin luulen, että suuri osa ystäväpiiristäkin rupeaisi katsomaan hieman nenänvartta pitkin (ja osa katoaisi kuin pieru Saharaan). 

Ja siinä olet aivan oikeassa, että moni ammattilainen näkee asian hyvin mustavalkoisena: joko ongelmaa vähätellään tai sitten ollaan aivan kauhun vallassa - ja apu jää edelleen saamatta.

Monesti ehdoteltiin myös ns. ryhmäsessioita, niistä jouduin kieltäytymään jankkaamalla, että en pysty, koska kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta (enkä todellakaan halua tuiki tuntemattomille avautua ties mistä traumoista - ja niitähän riittää...).

Toivon, että alkoholismista, sen syistä ja seurauksista ja monennäköisistä kärsijöistä (sekä addikteista että heidän läheisistään) voitaisiin puhua jatkossa avoimemmin, ilman sitä kamalaa sormella osoittelua ja syyttelyä, että oletpa heikkoluontoinen luuseri, kun et muuta osaa kuin juoda. Ei se halveksiminen nyt varsinaisesti ainakaan saa ketään kivalle mielelle, että kiitos sanoistasi, nytpä haenkin apua.

Usein häpeäntunne on niin valtaisa, että alkoholismista ei uskalleta mainita edes omalle lääkärille. 

Burana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole yksistään Suomen ongelma varmaankaan, mutta koulutusten pituudet ja byrokraattisuus työpaikkojen pätevyysvaatimuksissa. Haluatko tehdä mielenterveystyötä? OK. Käy sitten sairaanhoitokoulutus, joka suurimmaksi osaksi vain pintaraapaisee nopeasti psykiatriaa; esim.sosiaalialan ammattilaisen kouluttaminen suoraan työhön on mahdotonta. 

Kaikkien potentiaalia on vaikea saada käyttöön, koska pitää ensin hakea ja 'päästä' opistoon ja usein muuttaa toiselle puolelle Suomea useiksi vuosiksi laskien samalla elintasoa ja elämänlaatua huomattavasti, kun taas monen näistä ammateista tai pätevyyksistä voisi järjestää myös jollain kielikokeen kaltaisella tentillä ilman kursseja; katsottaisiin vain, että henkilö on omaksunut tarvittavat tiedot.

Aika iso juttu on myös eri koulutusalojen epätasa-arvoisuus; jos olet huonommassa korkeakoulussa, sinun pitää lähettää CV, valokuva ja olla karismaattinen saadaksesi palkaton työharjoittelupaikka. Tarvitseeko esim.lääkäriopiskelijoiden tehdä näin? I think not. 

Tämä. 

Lisätään vielä tähän hännänhuipuksi kaikki mahdolliset ja mahdottomat passi- ja korttikoulutukset, joita erityisesti pitkäaikaistyöttömien on suoritettava - useimmiten aivan turhaan. Hygieniapassi, tulityökortti, työturvallisuuskortti, jne. jne. ovat suoraa tulonsiirtoa niitä järjestävien yritysten kukkaroon. Korttikursseilla kukaan ei opi juuri mitään, ja niissä toistellaan itsestäänselvyyksiä (tyyliin "älä koske elintarvikkeisiin likaisilla käsillä").

Nämä korttikoulutukset aikoinaan oli ihan oikeita koulutuksia tentteineen eikä korttia saanut jos ei läpäissyt tenttiä.

Nyt taas kaikki osallistujat pääsevät läpi ja saavat kortin koska koulutusmateriaalia saa käyttää tentissä. Jos ei siltikään läpäise niin uusinta on samalla kertaa.

Helppojahan ne kysymykset on, niistä kyllä selviää mutta noista ensimmäisistä koulutuksista ei kaikki oikeasti päässeet läpi ja kortin saaminen jäi seuraavaan koulutuskertaan.

Metsästys. Metsästyksen epäkohdista on vaikea puhua. Ja ei, en ole "metsästys on kokonaan lopetettava!" -tyyppi. Metsästetty liha on eettisempää kuin tehotuotettu. Uhanalaisten lajien ja pesimäaikainen metsästys tulee kuitenkin lopettaa, samoin tappokilpailut, suurpetojen vainoaminen (jotka pitäisivät esim. hirvikantaa luonnostaan aisoissa) ja niihin kohdistuvat metsästysrikokset. Ihminen on levittäytynyt joka puolelle, että ajattelee hänen olevan kaiken yläpuolella, jopa luonnon. Jos metsästettäis vain elinvoimaisia lajeja, saaliita kunnioittaen ja lähinnä omiin tai tuttujen tarpeisiin, niin asia olisi ok. Ja toki osa näin onneksi tekeekin, mutta liian paljon nähnyt tuolla eläinvihaa ja hirveää öyhötystä. Vika on aina muissa lajeissa, ei ikinä ihmisessä.

1. Se että suomalaisilla naisilla on "helppo" maine maailmalla.  Tabuksi tämän todistaa se, että tämä viesti poistetaan kohta.

2. Se että Suomi on mm. muihin länsimaihin verrattuna alimedikalisoitu. Lukekaa vaikka sitä finnish nightmares sarjakuvaa; kaikki päähenkilön haasteet ovat ADHD/ADD oireita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pahoinvoinnin syyt. Mielenterveydellisistä syistä on valtavat määrät ihmisiä sairaslomalla tai eläkkeellä, mutta siitä mikä ne ongelmat aiheuttaa ei puhuta ollenkaan tarpeeksi.

MT-ongelmat ovat erittäin suuri tabu Suomessa edelleen - toki muuallakin maailmassa, mutta ei se ole mikään syy olla perehtymättä siihen, miksi suuri osa kansasta kärsii (joskus useistakin) mielenterveyden häiriöistä.

Sivuan tässä myös sitä, miksi Suomessa esiintyy niin paljon alkoholin väärinkäyttöä: moni käyttää sitä ns. "itselääkityksenä," koska itse ongelmaa ei haluta hoitaa (tai siihen ei ole resursseja jne.). Ja puhun kokemuksesta - itselläni on nyt nelikymppisenä vihdoin pari diagnoosia, joita aiemmin fiksuna "hoidin" alkoholilla, koska tuntui, että pää ei vain kestä. Olen työssäkäyvä, niin sanotusti normaali nainen, en se perinteinen kossua kittaava äijä joka jahtaa perheensä kirvettä heiluttaen talviseen yöhön... Toisin sanoen, "functional alcoholic."

Omassa tapauksessani piti oikein väen vängällä anoa ja rukoilla, että auttakaa nyt herranjumala, tämä addiktio vie minulta hengen. Määrättiin vain masennuslääkkeitä (en ole masentunut) ja höpöteltiin jotain unirytmistä ja ruokavaliosta jne. Terveydenhoidon ammattilaiset järjestäen eivät olleet kuulevinaankaan, mitä sanoin: aina, kun mainitsin, että olen alkoholisti, heidän reaktionsa oli oudon vähättelevä. Osa tuntui jopa oikein säikähtävän, ja sitten taas kerrottiin, että jospa liikuntaa kokeilisit jne.

Omat MT-ongelmani ovat alkaneet jo varhaislapsuudessa. Minun kokemukseni oli se, että MT-ongelmia vähätellään, alkoholismista ei saa rehellisesti puhua, eikä siihen mitään apuakaan kyllä tunnu saavan. 

Onnekseni (ja etenkin läheisteni onneksi) en ole väkivaltainen, mutta valitettavasti olen hyvin tietoinen siitä, miten addiktioni on heihinkin vaikuttanut erittäin negatiivisesti. Mutta mitäpä siinä tekemään, kun apua pyytää, anoo, rukoilee, ja kukaan ei kuuntele. (Itse olen puhunut asiasta terveydenhoitajan, lääkärini, psykiatrin sekä psykoterapeutin kanssa, mutta he tuntuvat jatkuvasti vain vähättelevän juomisongelmaani ja tuputtavat koko ajan masennuslääkkeitä. Pääsin nyt vihdoin terapiaan, mutta se oli kovan taistelun takana...)

Meitä alkkiksiakin on monenlaisia, monia eri tarinoita. Koen suurta häpeää riippuvuudestani, toivon että terapian avulla pääsen tästä helvetin esikartanosta vihdoin pois.

Tässä suoraa ja surullista puhetta siitä, miten alkoholismi ja mt-ongelmat usein kietoutuvat yhteen. Päihde- ja mielenterveyshoidon taso on Suomessa yleisesti ottaen heikko, siitä ei pääse mihinkään. Monesti kukaan ei ota avunhakijasta koppia vaan tätä pallotellaan mt-puolelta päihdepuolelle ja takaisin, ja lopulta apu voi jäädä kokonaan saamatta.

Mielestäni sitäkään ei pidä kieltää tai vähätellä, että suuri osa mielenterveyspuolen työntekijöistä on ammattitaidottomia tai työhönsä soveltumattomia. Harvalla on osaamista ja tietotaitoa oikeasti pureutua siihen asiakkaan ongelman juurisyyhyn. Neuvot ovat suureksi osaksi "no puuhastelet jotain pientä kivaa" -osastoa tai pelkkää kauhistelua tyyliin "siis apua, sulla on pienet lapset ja silti oot alkoholisti!" Monien työntekijöiden maailmankuva on naiivi ja mustavalkoinen ja tätä he sitten heijastavat avuntarvitsijoihin.

Niin, ja tähän vielä se lisäys, että vaikka addiktiot ovatkin monelle häpeällisiä juttuja, niin ethän silti häpeä itseäsi! Jos tässä joidenkin pitäisi hävetä, niin noiden ammatti"auttajien".

Kiitos positiivisista viesteistäsi. Anonyyminä uskallan tästä "huudella," mutta etenkin alkoholisteihin suhtaudutaan Suomessa kuin joihinkin toisen luokan kansalaisiin - jos tämän ääneen sanoisin, niin luulen, että suuri osa ystäväpiiristäkin rupeaisi katsomaan hieman nenänvartta pitkin (ja osa katoaisi kuin pieru Saharaan). 

Ja siinä olet aivan oikeassa, että moni ammattilainen näkee asian hyvin mustavalkoisena: joko ongelmaa vähätellään tai sitten ollaan aivan kauhun vallassa - ja apu jää edelleen saamatta.

Monesti ehdoteltiin myös ns. ryhmäsessioita, niistä jouduin kieltäytymään jankkaamalla, että en pysty, koska kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta (enkä todellakaan halua tuiki tuntemattomille avautua ties mistä traumoista - ja niitähän riittää...).

Toivon, että alkoholismista, sen syistä ja seurauksista ja monennäköisistä kärsijöistä (sekä addikteista että heidän läheisistään) voitaisiin puhua jatkossa avoimemmin, ilman sitä kamalaa sormella osoittelua ja syyttelyä, että oletpa heikkoluontoinen luuseri, kun et muuta osaa kuin juoda. Ei se halveksiminen nyt varsinaisesti ainakaan saa ketään kivalle mielelle, että kiitos sanoistasi, nytpä haenkin apua.

Usein häpeäntunne on niin valtaisa, että alkoholismista ei uskalleta mainita edes omalle lääkärille. 

Tämä on muuten kummallinen juttu Suomessa, että alkoholia kyllä tuputetaan ties missä kissanristiäisissä (ja suututaan, kun siitä kieltäytyy) ja rappioalkoholistit ovat ihan normaali osa katukuvaa suurimmassa osassa kaupungeista. Siitä huolimatta alkoholiongelmia ei tunnisteta eikä osata hoitaa, eikä päihteettömyyttä toisaalta oikein vieläkään hyväksytä normaalina aikuisen ihmisen valintana. Syyllistää ja päivitellä kyllä osataan ja jostain syystä nimenomaan ne toimintakykyiset, fiksut ja menestyvät ongelmakäyttäjät saavat ammattilaisiltakin aika asiatonta kohtelua. Alkoholiongelmaiset nähdään liian usein myös pelkkinä ongelmajuojina ja unohdetaan kokonaan, että kyseessä on jonkun puoliso, sisarus, lapsi, yrittäjä, englanninopettaja, muusikko, ompelija, innokas purjehtija, kissanomistaja jne. Aivan kuin alkoholiongelman myöntäminen nollaisi ihmisen muun persoonan aivan kokonaan.

Ja eipä kestä kiittää, kiva, jos koit viestini hyödyllisinä :)

t. 216

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen taso on laskenut kaikin tavoin.

Täällä ei osata tehdä enää oikein mitään.

Suomi on ylpeillyt monilla aloilla, kuten tekstiilit, kengät, muotoilu, kuvataiteet, arkkitehtuuri, tieteet.

Nyt se on historiaa. Teemme virheitä virheen perään, jotka pahentavat tilannetta.

Suomen kalakannat on tuhottu. Rakentaminen on kammottavan rumaa. Liikenne ei toimi.

Me ressukat emme saa edes marjoja poimittua. Siihen tarvitaan intialaisia, jotka kiskovat varvut juurineen.

Kamalinta on, että tälle kaikelle ei voi mitään. Suomalainen luonne on rapistunut: itsekkyys on korkein arvo. Olemme riitaisia, epävieraanvaraisia, töykeitä ja nurkkakuntaisia. Täällä vallitsi kansallisylpeys ja yhdessä tekemisen meininki. Ei enää.

Ihmiset olivat iloisia, auttoivat toisiaan, oli talkoohenkeä, huumorintaju.

Asiat tehtiin kunnolla. Nyt ne tuodaan kiinasta. Käsillä tekemisen taito on hävinnyt.

Surku juttu.

Säälin 90-luvulla ja sen jälkeen syntyneitä, vaikka teillä onkin hoplopsynttärit (mikä liekin) prinsessakakku ja uusi Ipad.

En vaihtaisi osaani kanssanne mistään hinnasta.

No ei täällä Suomessa kyllä mitenkään kamalalla tolalla asiat ole. Käväisepä jossakin muualla: ei voi luottaa poliisiin, virkamiehiin, kauppiaaseen, tulliin. Kaikkialla huijataan ja kaipaillaan lisämaksua välistä (Venäjä). Oikeutta ei ole, saat keksittyjä sakkoja. Koulutus ja sairaanhoito maksavat. Ei ole toimivaa vesi-, viemäröinti- ja sähköverkkoa. Saat sähköiskun, kun menet suihkuun (tämä kävi Kuubassa hotellissa). Pistokkeesta roikkuu johtoja (Espanja). Rakentaminen on ala-arvoista, uusi talo sortuu, seinä onkin pahvista. Ei ole kunnon katuvalojakaan. Tai teitä (Tansaniassa). Bussissa roikkuu ihmisiä ulkopuolellakin ja asiakkaat työntävät bussia kuraan kiinni jäädessä.

Jengi kerjää kaduilla ja käy kiinni, jos olet valkoinen. Et saa näyttää varakkaalta tai sinut ryöstetään - tämä päivällä Equadorissa. Kaikkialla on roskia ja paskaa, haisee ja on tauteja ja loisia, joihin ei Suomessa ole törmätty sitten 1950-luvun (tuberkuloosi, täit). Käykääs Afrikan maissa, Lähi-Idässä, Etelä-Amerikassa tai Itä-Euroopassa. Thaimaat ja muut on jo nähty kai. Halpaa on, muttei kansalaiselle.

Ihana palata aina Suomeen! Ihmiset luotettavia, perus sivistyneitä ja kaikki toimii!

Edellinen kommentoi Suomen tilannetta ennen ja nyt. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Oletettavasti silloin hyvään aikaan oli yhteinen vihollinen eli sota juuri päättynyt. Tätä olen usein ajatellut että nytkin pitäisi olla jokin yhteinen vihollinen (korona sitä ei selkeästi ole, ei ole riittävän suuri uhka) että suomalaiset osais toimia yhdessä, puhaltaa yhteen hiileen. Sinä vertasit Suomea muihin maihin ja se onkin ihan eri asia.

Että terveydenhuolto on päin seiniä, koska terveyskeskuksiin ei enää pääse.

Eikä kukaan toimittaja tiedä Sote sopimuksen sisältöä.

Aina vai ruikutettiin TV:ssä että ei taaskaan tullut Sote sopimusta. Mutta mistä siellä kiisteltiin? Tietääkö kansanedustajatkaan?

Psykiatrinen hoito on ammattitaidotonta ja tehotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tabu on se että isoin muhiva ongelma piilee laiskassa, ylipainoisessa ja mukavuudenhaluisessa, sekä valittettavan usein päihdeongelmaisessa, kantaväestössämme.

Tässä taitaa olla ainoa tabu tähän astisista esimerkeistä. Kukaan ei voi tätä ottaa puheeksi.

No suomalaisten ylipaino ei ainakaan ole tabua nähnytkään. Tasaisella syötöllä siitä jaksetaan jauhaa, niin asiantuntijoiden toimesta mediassa kuin tavallisten rääppijöiden toimesta täällä ym. palstoilla.

Ei tuo jatkuva aiheesta jankkaaminen, syyllistäminen ja moralisointi ole ainakaan kääntänyt kansan painokäyrää laskuun. Se taitaa olla tässä se todellinen tabu.

Vierailija kirjoitti:

palstapersu kirjoitti:

Yksi asia joka on oikeasti tabu on Islam. Kaikki tietää mitä se on ja mitä se aiheuttaa, mutta siitä ei uskalleta puhua.

Islamista jauhetaan joka hemmetin päivä ja paljon. Se ei todellakaan ole tabu. Tabu ei tarkoita sitä, että joku asia ei mene oman mielen mukaan.

Islamiakin on montaa sorttia, niin kuin on kristinuskoa. Ajatteleppa itekki, mikä ero on tavis kristityillä ja lestadiolailla, tai adventisteilla tai USA:ssa asuvilla katolilaisilla ja Italiassa asuvilla? Ovatko jehovan todistajat kristittyjä? Meneppä siinä lemppaamaan kaikki samaan laariin.

Jos asia on tabu, niin ei siitä täällä keskustella.

Vierailija kirjoitti:

1. Se että suomalaisilla naisilla on "helppo" maine maailmalla.  Tabuksi tämän todistaa se, että tämä viesti poistetaan kohta.

2. Se että Suomi on mm. muihin länsimaihin verrattuna alimedikalisoitu. Lukekaa vaikka sitä finnish nightmares sarjakuvaa; kaikki päähenkilön haasteet ovat ADHD/ADD oireita.

En tiedä, kannattaako Finnish Nightmaresin perusteella tehdä kovin vakavaa analyysiä suomalaisten nepsy-oirehdinnasta. Kyllähän ne perustuvat ihan todelliseen käyttäytymiseen mutta äärimmäisyyksiin ja absurdiuteen saakka vedettynä. Harvoin yhtään "Mattia" tulee vastaan esim. julkisessa kulkuneuvoissa ja käytän niitä säännöllisesti. "Matti" myös perustuu enempi vanhemman sukupolven stereotyyppiseen suomalaismieheen ja jo parikymppiset ovat hyvin erilaisia.