Suomen tabut joista ei puhuta

Muutamat tai suurin osa naisista pilaa loppujen naisten maineen, siis mikä siinä on leuhkimista paljonko pannut eri miehiä ja missä ja milloin ja missä asennoissa, hyi stna, sama pätee miehiinkiin

T "siveyden sipuli"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pahoinvoinnin syyt. Mielenterveydellisistä syistä on valtavat määrät ihmisiä sairaslomalla tai eläkkeellä, mutta siitä mikä ne ongelmat aiheuttaa ei puhuta ollenkaan tarpeeksi.

MT-ongelmat ovat erittäin suuri tabu Suomessa edelleen - toki muuallakin maailmassa, mutta ei se ole mikään syy olla perehtymättä siihen, miksi suuri osa kansasta kärsii (joskus useistakin) mielenterveyden häiriöistä.

Sivuan tässä myös sitä, miksi Suomessa esiintyy niin paljon alkoholin väärinkäyttöä: moni käyttää sitä ns. "itselääkityksenä," koska itse ongelmaa ei haluta hoitaa (tai siihen ei ole resursseja jne.). Ja puhun kokemuksesta - itselläni on nyt nelikymppisenä vihdoin pari diagnoosia, joita aiemmin fiksuna "hoidin" alkoholilla, koska tuntui, että pää ei vain kestä. Olen työssäkäyvä, niin sanotusti normaali nainen, en se perinteinen kossua kittaava äijä joka jahtaa perheensä kirvettä heiluttaen talviseen yöhön... Toisin sanoen, "functional alcoholic."

Omassa tapauksessani piti oikein väen vängällä anoa ja rukoilla, että auttakaa nyt herranjumala, tämä addiktio vie minulta hengen. Määrättiin vain masennuslääkkeitä (en ole masentunut) ja höpöteltiin jotain unirytmistä ja ruokavaliosta jne. Terveydenhoidon ammattilaiset järjestäen eivät olleet kuulevinaankaan, mitä sanoin: aina, kun mainitsin, että olen alkoholisti, heidän reaktionsa oli oudon vähättelevä. Osa tuntui jopa oikein säikähtävän, ja sitten taas kerrottiin, että jospa liikuntaa kokeilisit jne.

Omat MT-ongelmani ovat alkaneet jo varhaislapsuudessa. Minun kokemukseni oli se, että MT-ongelmia vähätellään, alkoholismista ei saa rehellisesti puhua, eikä siihen mitään apuakaan kyllä tunnu saavan. 

Onnekseni (ja etenkin läheisteni onneksi) en ole väkivaltainen, mutta valitettavasti olen hyvin tietoinen siitä, miten addiktioni on heihinkin vaikuttanut erittäin negatiivisesti. Mutta mitäpä siinä tekemään, kun apua pyytää, anoo, rukoilee, ja kukaan ei kuuntele. (Itse olen puhunut asiasta terveydenhoitajan, lääkärini, psykiatrin sekä psykoterapeutin kanssa, mutta he tuntuvat jatkuvasti vain vähättelevän juomisongelmaani ja tuputtavat koko ajan masennuslääkkeitä. Pääsin nyt vihdoin terapiaan, mutta se oli kovan taistelun takana...)

Meitä alkkiksiakin on monenlaisia, monia eri tarinoita. Koen suurta häpeää riippuvuudestani, toivon että terapian avulla pääsen tästä helvetin esikartanosta vihdoin pois.

Tässä suoraa ja surullista puhetta siitä, miten alkoholismi ja mt-ongelmat usein kietoutuvat yhteen. Päihde- ja mielenterveyshoidon taso on Suomessa yleisesti ottaen heikko, siitä ei pääse mihinkään. Monesti kukaan ei ota avunhakijasta koppia vaan tätä pallotellaan mt-puolelta päihdepuolelle ja takaisin, ja lopulta apu voi jäädä kokonaan saamatta.

Mielestäni sitäkään ei pidä kieltää tai vähätellä, että suuri osa mielenterveyspuolen työntekijöistä on ammattitaidottomia tai työhönsä soveltumattomia. Harvalla on osaamista ja tietotaitoa oikeasti pureutua siihen asiakkaan ongelman juurisyyhyn. Neuvot ovat suureksi osaksi "no puuhastelet jotain pientä kivaa" -osastoa tai pelkkää kauhistelua tyyliin "siis apua, sulla on pienet lapset ja silti oot alkoholisti!" Monien työntekijöiden maailmankuva on naiivi ja mustavalkoinen ja tätä he sitten heijastavat avuntarvitsijoihin.

Niin, ja tähän vielä se lisäys, että vaikka addiktiot ovatkin monelle häpeällisiä juttuja, niin ethän silti häpeä itseäsi! Jos tässä joidenkin pitäisi hävetä, niin noiden ammatti"auttajien".

Kiitos positiivisista viesteistäsi. Anonyyminä uskallan tästä "huudella," mutta etenkin alkoholisteihin suhtaudutaan Suomessa kuin joihinkin toisen luokan kansalaisiin - jos tämän ääneen sanoisin, niin luulen, että suuri osa ystäväpiiristäkin rupeaisi katsomaan hieman nenänvartta pitkin (ja osa katoaisi kuin pieru Saharaan). 

Ja siinä olet aivan oikeassa, että moni ammattilainen näkee asian hyvin mustavalkoisena: joko ongelmaa vähätellään tai sitten ollaan aivan kauhun vallassa - ja apu jää edelleen saamatta.

Monesti ehdoteltiin myös ns. ryhmäsessioita, niistä jouduin kieltäytymään jankkaamalla, että en pysty, koska kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta (enkä todellakaan halua tuiki tuntemattomille avautua ties mistä traumoista - ja niitähän riittää...).

Toivon, että alkoholismista, sen syistä ja seurauksista ja monennäköisistä kärsijöistä (sekä addikteista että heidän läheisistään) voitaisiin puhua jatkossa avoimemmin, ilman sitä kamalaa sormella osoittelua ja syyttelyä, että oletpa heikkoluontoinen luuseri, kun et muuta osaa kuin juoda. Ei se halveksiminen nyt varsinaisesti ainakaan saa ketään kivalle mielelle, että kiitos sanoistasi, nytpä haenkin apua.

Usein häpeäntunne on niin valtaisa, että alkoholismista ei uskalleta mainita edes omalle lääkärille. 

Tämä on muuten kummallinen juttu Suomessa, että alkoholia kyllä tuputetaan ties missä kissanristiäisissä (ja suututaan, kun siitä kieltäytyy) ja rappioalkoholistit ovat ihan normaali osa katukuvaa suurimmassa osassa kaupungeista. Siitä huolimatta alkoholiongelmia ei tunnisteta eikä osata hoitaa, eikä päihteettömyyttä toisaalta oikein vieläkään hyväksytä normaalina aikuisen ihmisen valintana. Syyllistää ja päivitellä kyllä osataan ja jostain syystä nimenomaan ne toimintakykyiset, fiksut ja menestyvät ongelmakäyttäjät saavat ammattilaisiltakin aika asiatonta kohtelua. Alkoholiongelmaiset nähdään liian usein myös pelkkinä ongelmajuojina ja unohdetaan kokonaan, että kyseessä on jonkun puoliso, sisarus, lapsi, yrittäjä, englanninopettaja, muusikko, ompelija, innokas purjehtija, kissanomistaja jne. Aivan kuin alkoholiongelman myöntäminen nollaisi ihmisen muun persoonan aivan kokonaan.

Ja eipä kestä kiittää, kiva, jos koit viestini hyödyllisinä :)

t. 216

Alkoholisti jatkaa. :) (Kohta poistun, koska työt kutsuvat!)

Yksi suurimmista syistä vaikenemiseen on se, että kun myönnät olevasi addikti - omassa tapauksessani siis alkoholisti - olet se, ja VAIN se. Koko muu elämäsi ja olemuksesi katoaa: ihmisyys tuupataan taka-alalle, ja alkoholin väärinkäyttäjästä voidaan kätevästi puhua vain "alkkiksena." Mitään muuta et enää ole kuin säälittävä juoppo.

Terveisiä vaan teille muutamalle kommentoijalle, jotka ovat heivaamassa addikteja jollekin aidatulle saarelle. Poissa silmistä, poissa mielestä. Sillä eiväthän nämä "oman elämänsä sankarit" enää muuta ole kuin yhteiskunnan kuluerä! MT-ongelmaiset ja/tai huumeriippuvaiset ovat pohjasakkaa, eikä heille tarvitse enää osoittaa minkäänlaista empatiaa.

Ja tällä en myöskään halua vähätellä kaikkea sitä tuhoa, mitä addiktit saavat aikaan etenkin lähipiirissään; päinvastoin. Sitä suuremmalla syyllä tähän ongelmaan tulisi perehtyä kunnolla, perinpohjin, ja yrittää ymmärtää miksi viinanjuonti tai muiden huumaavien aineiden väärinkäyttö on niin monelle se ainoa tapa käsitellä asioita (heh, "käsitellä") ja kokea, että he voivat ehkä vielä kitkutella yhden päivän.

Riippuvaisuus on aivan kamala asia, sekä riippuvaiselle itselleen että tämän perheelle, puolisolle, ystäville, lapsille jne. jne. 

Pieni kultareunus tässä toki on, etenkin teille, joiden mielestä minun ei varmaankaan pitäisi edes kutsua itseäni ihmiseksi: moni addikti päätyy itsemurhaan. Siinäpä menee sitten se rasitus, naru kaulaan vaan, toivottavasti tämä helpottaa oloanne :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Se että suomalaisilla naisilla on "helppo" maine maailmalla.  Tabuksi tämän todistaa se, että tämä viesti poistetaan kohta.

2. Se että Suomi on mm. muihin länsimaihin verrattuna alimedikalisoitu. Lukekaa vaikka sitä finnish nightmares sarjakuvaa; kaikki päähenkilön haasteet ovat ADHD/ADD oireita.

En tiedä, kannattaako Finnish Nightmaresin perusteella tehdä kovin vakavaa analyysiä suomalaisten nepsy-oirehdinnasta. Kyllähän ne perustuvat ihan todelliseen käyttäytymiseen mutta äärimmäisyyksiin ja absurdiuteen saakka vedettynä. Harvoin yhtään "Mattia" tulee vastaan esim. julkisessa kulkuneuvoissa ja käytän niitä säännöllisesti. "Matti" myös perustuu enempi vanhemman sukupolven stereotyyppiseen suomalaismieheen ja jo parikymppiset ovat hyvin erilaisia.

Suomalaisia vaivaavat ennemmin huono itsetunto, epäluuloinen suhtautuminen muihin ihmisiin ja itsensä häpeily sosiaalisissa tilanteissa, mikä aiheuttaa tyypillisen mattimaista käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Se että suomalaisilla naisilla on "helppo" maine maailmalla.  Tabuksi tämän todistaa se, että tämä viesti poistetaan kohta.

2. Se että Suomi on mm. muihin länsimaihin verrattuna alimedikalisoitu. Lukekaa vaikka sitä finnish nightmares sarjakuvaa; kaikki päähenkilön haasteet ovat ADHD/ADD oireita.

En tiedä, kannattaako Finnish Nightmaresin perusteella tehdä kovin vakavaa analyysiä suomalaisten nepsy-oirehdinnasta. Kyllähän ne perustuvat ihan todelliseen käyttäytymiseen mutta äärimmäisyyksiin ja absurdiuteen saakka vedettynä. Harvoin yhtään "Mattia" tulee vastaan esim. julkisessa kulkuneuvoissa ja käytän niitä säännöllisesti. "Matti" myös perustuu enempi vanhemman sukupolven stereotyyppiseen suomalaismieheen ja jo parikymppiset ovat hyvin erilaisia.

Suomalaisia vaivaavat ennemmin huono itsetunto, epäluuloinen suhtautuminen muihin ihmisiin ja itsensä häpeily sosiaalisissa tilanteissa, mikä aiheuttaa tyypillisen mattimaista käytöstä.

Kyllä sillä on oikeasti väliä, onko sun vanhemmat ja isovanhemmat lääkinneet angstinsa pois, silloin kun ovat sua kasvattaneet. Oli lääkkeenä sitten Valium tai amfejohdannaiset. On tahoja, jotka eivät halua suomalaisten itsevarmuuden kohentuvan.

Opettajien oppilaisiin kohdistuva halveksuva asenne etenkin ammatillisessa koulutuksessa. Vähän vit uilemalla opettaminen.

Tai lukioissa opettajien oppilaisiin kohdistama pudotuspeliodotus ensimmäisenä vuonna. Osan odotetaan keskeyttävät, eikä etenkään duunari perheistä tulevia kannusteta opettelemaan akateemista tyyliä opiskella. Vaikka oikeustajun mukaan juuri alemmista sosioekonomisista tulevia pitäisi kannustaa ja ohjata enemmän, sillä muut saavat kannustusta ja tukea kotoa.

Surkuhupaisaa on se kun otetaan jokin ilmiö tai asia josta ei saada puhua, sitten keksitään jokin uusi sana jotta asiasta voidaan keskustella. Sitten se sensuroidaan tai kielletään. Katsotaan kuinka moni tajuaa tämän ennen kuin poistuu: sähköpyörä-some-poliitikko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pahoinvoinnin syyt. Mielenterveydellisistä syistä on valtavat määrät ihmisiä sairaslomalla tai eläkkeellä, mutta siitä mikä ne ongelmat aiheuttaa ei puhuta ollenkaan tarpeeksi.

MT-ongelmat ovat erittäin suuri tabu Suomessa edelleen - toki muuallakin maailmassa, mutta ei se ole mikään syy olla perehtymättä siihen, miksi suuri osa kansasta kärsii (joskus useistakin) mielenterveyden häiriöistä.

Sivuan tässä myös sitä, miksi Suomessa esiintyy niin paljon alkoholin väärinkäyttöä: moni käyttää sitä ns. "itselääkityksenä," koska itse ongelmaa ei haluta hoitaa (tai siihen ei ole resursseja jne.). Ja puhun kokemuksesta - itselläni on nyt nelikymppisenä vihdoin pari diagnoosia, joita aiemmin fiksuna "hoidin" alkoholilla, koska tuntui, että pää ei vain kestä. Olen työssäkäyvä, niin sanotusti normaali nainen, en se perinteinen kossua kittaava äijä joka jahtaa perheensä kirvettä heiluttaen talviseen yöhön... Toisin sanoen, "functional alcoholic."

Omassa tapauksessani piti oikein väen vängällä anoa ja rukoilla, että auttakaa nyt herranjumala, tämä addiktio vie minulta hengen. Määrättiin vain masennuslääkkeitä (en ole masentunut) ja höpöteltiin jotain unirytmistä ja ruokavaliosta jne. Terveydenhoidon ammattilaiset järjestäen eivät olleet kuulevinaankaan, mitä sanoin: aina, kun mainitsin, että olen alkoholisti, heidän reaktionsa oli oudon vähättelevä. Osa tuntui jopa oikein säikähtävän, ja sitten taas kerrottiin, että jospa liikuntaa kokeilisit jne.

Omat MT-ongelmani ovat alkaneet jo varhaislapsuudessa. Minun kokemukseni oli se, että MT-ongelmia vähätellään, alkoholismista ei saa rehellisesti puhua, eikä siihen mitään apuakaan kyllä tunnu saavan. 

Onnekseni (ja etenkin läheisteni onneksi) en ole väkivaltainen, mutta valitettavasti olen hyvin tietoinen siitä, miten addiktioni on heihinkin vaikuttanut erittäin negatiivisesti. Mutta mitäpä siinä tekemään, kun apua pyytää, anoo, rukoilee, ja kukaan ei kuuntele. (Itse olen puhunut asiasta terveydenhoitajan, lääkärini, psykiatrin sekä psykoterapeutin kanssa, mutta he tuntuvat jatkuvasti vain vähättelevän juomisongelmaani ja tuputtavat koko ajan masennuslääkkeitä. Pääsin nyt vihdoin terapiaan, mutta se oli kovan taistelun takana...)

Meitä alkkiksiakin on monenlaisia, monia eri tarinoita. Koen suurta häpeää riippuvuudestani, toivon että terapian avulla pääsen tästä helvetin esikartanosta vihdoin pois.

Tässä suoraa ja surullista puhetta siitä, miten alkoholismi ja mt-ongelmat usein kietoutuvat yhteen. Päihde- ja mielenterveyshoidon taso on Suomessa yleisesti ottaen heikko, siitä ei pääse mihinkään. Monesti kukaan ei ota avunhakijasta koppia vaan tätä pallotellaan mt-puolelta päihdepuolelle ja takaisin, ja lopulta apu voi jäädä kokonaan saamatta.

Mielestäni sitäkään ei pidä kieltää tai vähätellä, että suuri osa mielenterveyspuolen työntekijöistä on ammattitaidottomia tai työhönsä soveltumattomia. Harvalla on osaamista ja tietotaitoa oikeasti pureutua siihen asiakkaan ongelman juurisyyhyn. Neuvot ovat suureksi osaksi "no puuhastelet jotain pientä kivaa" -osastoa tai pelkkää kauhistelua tyyliin "siis apua, sulla on pienet lapset ja silti oot alkoholisti!" Monien työntekijöiden maailmankuva on naiivi ja mustavalkoinen ja tätä he sitten heijastavat avuntarvitsijoihin.

Niin, ja tähän vielä se lisäys, että vaikka addiktiot ovatkin monelle häpeällisiä juttuja, niin ethän silti häpeä itseäsi! Jos tässä joidenkin pitäisi hävetä, niin noiden ammatti"auttajien".

Kiitos positiivisista viesteistäsi. Anonyyminä uskallan tästä "huudella," mutta etenkin alkoholisteihin suhtaudutaan Suomessa kuin joihinkin toisen luokan kansalaisiin - jos tämän ääneen sanoisin, niin luulen, että suuri osa ystäväpiiristäkin rupeaisi katsomaan hieman nenänvartta pitkin (ja osa katoaisi kuin pieru Saharaan). 

Ja siinä olet aivan oikeassa, että moni ammattilainen näkee asian hyvin mustavalkoisena: joko ongelmaa vähätellään tai sitten ollaan aivan kauhun vallassa - ja apu jää edelleen saamatta.

Monesti ehdoteltiin myös ns. ryhmäsessioita, niistä jouduin kieltäytymään jankkaamalla, että en pysty, koska kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta (enkä todellakaan halua tuiki tuntemattomille avautua ties mistä traumoista - ja niitähän riittää...).

Toivon, että alkoholismista, sen syistä ja seurauksista ja monennäköisistä kärsijöistä (sekä addikteista että heidän läheisistään) voitaisiin puhua jatkossa avoimemmin, ilman sitä kamalaa sormella osoittelua ja syyttelyä, että oletpa heikkoluontoinen luuseri, kun et muuta osaa kuin juoda. Ei se halveksiminen nyt varsinaisesti ainakaan saa ketään kivalle mielelle, että kiitos sanoistasi, nytpä haenkin apua.

Usein häpeäntunne on niin valtaisa, että alkoholismista ei uskalleta mainita edes omalle lääkärille. 

Tämä on muuten kummallinen juttu Suomessa, että alkoholia kyllä tuputetaan ties missä kissanristiäisissä (ja suututaan, kun siitä kieltäytyy) ja rappioalkoholistit ovat ihan normaali osa katukuvaa suurimmassa osassa kaupungeista. Siitä huolimatta alkoholiongelmia ei tunnisteta eikä osata hoitaa, eikä päihteettömyyttä toisaalta oikein vieläkään hyväksytä normaalina aikuisen ihmisen valintana. Syyllistää ja päivitellä kyllä osataan ja jostain syystä nimenomaan ne toimintakykyiset, fiksut ja menestyvät ongelmakäyttäjät saavat ammattilaisiltakin aika asiatonta kohtelua. Alkoholiongelmaiset nähdään liian usein myös pelkkinä ongelmajuojina ja unohdetaan kokonaan, että kyseessä on jonkun puoliso, sisarus, lapsi, yrittäjä, englanninopettaja, muusikko, ompelija, innokas purjehtija, kissanomistaja jne. Aivan kuin alkoholiongelman myöntäminen nollaisi ihmisen muun persoonan aivan kokonaan.

Ja eipä kestä kiittää, kiva, jos koit viestini hyödyllisinä :)

t. 216

Alkoholisti jatkaa. :) (Kohta poistun, koska työt kutsuvat!)

Yksi suurimmista syistä vaikenemiseen on se, että kun myönnät olevasi addikti - omassa tapauksessani siis alkoholisti - olet se, ja VAIN se. Koko muu elämäsi ja olemuksesi katoaa: ihmisyys tuupataan taka-alalle, ja alkoholin väärinkäyttäjästä voidaan kätevästi puhua vain "alkkiksena." Mitään muuta et enää ole kuin säälittävä juoppo.

Terveisiä vaan teille muutamalle kommentoijalle, jotka ovat heivaamassa addikteja jollekin aidatulle saarelle. Poissa silmistä, poissa mielestä. Sillä eiväthän nämä "oman elämänsä sankarit" enää muuta ole kuin yhteiskunnan kuluerä! MT-ongelmaiset ja/tai huumeriippuvaiset ovat pohjasakkaa, eikä heille tarvitse enää osoittaa minkäänlaista empatiaa.

Ja tällä en myöskään halua vähätellä kaikkea sitä tuhoa, mitä addiktit saavat aikaan etenkin lähipiirissään; päinvastoin. Sitä suuremmalla syyllä tähän ongelmaan tulisi perehtyä kunnolla, perinpohjin, ja yrittää ymmärtää miksi viinanjuonti tai muiden huumaavien aineiden väärinkäyttö on niin monelle se ainoa tapa käsitellä asioita (heh, "käsitellä") ja kokea, että he voivat ehkä vielä kitkutella yhden päivän.

Riippuvaisuus on aivan kamala asia, sekä riippuvaiselle itselleen että tämän perheelle, puolisolle, ystäville, lapsille jne. jne. 

Pieni kultareunus tässä toki on, etenkin teille, joiden mielestä minun ei varmaankaan pitäisi edes kutsua itseäni ihmiseksi: moni addikti päätyy itsemurhaan. Siinäpä menee sitten se rasitus, naru kaulaan vaan, toivottavasti tämä helpottaa oloanne :)

Esimerkiksi masentuneen pitäisi Suomessa taistella itselleen hoitoa. Miten masentunut voi hoitaa omia asioitaan ja puolustaa oikeuksiaan kun on määritelmällisesti jo henkisessä lamaannuksessa ja millään ei ole mitään väliä mielialassa?

Muutenkin tabuista puheen ollen, Suomessa on vallalla yleinen kylmyys ja empatian puute ja kaikkien sota kaikkia vastaan.

Tabu: Suomenruotsalaisten sallitaan olevan muita vähemmistöjä korkeammassa asemassa. Heidän sosioekonomista asemaansa vahvistetaan, vaikka historiallisiin syihin perustuva, valtion toimesta tapahtuva, ryhmän suosiminen on kaikkialla muualla maailmassa tuomittu jo aikapäiviä sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Surkuhupaisaa on se kun otetaan jokin ilmiö tai asia josta ei saada puhua, sitten keksitään jokin uusi sana jotta asiasta voidaan keskustella. Sitten se sensuroidaan tai kielletään. Katsotaan kuinka moni tajuaa tämän ennen kuin poistuu: sähköpyörä-some-poliitikko

En ymmärtänyt. Mitä haluat sanoa? Vihjaat tabuun, mutta meni yli hilseen.

Fatim Diarrah......

Vierailija kirjoitti:

* Yksinäisyys. Ainoastaan vanhusten yksinäisyydestä mainitaan joskus jotain pintapuolisesti.

* Palkka. Ei ole ollenkaan ok kysyä paljon jiku saa palkkaa. Monet eivät tiedä edes puolison tuloja.

Yksinäisyys on Suomessa yleistä, koska "kulttuuriin kuuluu" että ei olla niin yltiösosiaalisia eikä mennä häiritsemään ihmisten yksinoloa, ei kutsua mukaan jos ollaan menossa johonkin rientoon, elokuviin tms. niin ei muisteta kutsua jotain vähänkään samaan sosiaaliseen piiriin kuuluvaa mukaan. Monissa Suomen ulkopuolisissa maissa "ei voisi olla kutsumatta".

Terv. Eri kulttuureissa asunut.

PS. Suomalaiseen huonoon kansalliseen itsetuntoon kuuluu myös toivottaa takaisin asumaan ulkomaille semmoiset, jotka kertovat miten eri tavalla sosiaaliset tilanteet hoidetaan jossain muualla.

Vierailija kirjoitti:

Perus länsimaalaiset tabut, seksuaalisuus, insestitapaukset, sitten on keskiluokan huumeidenkäyttö, kuolema

Ei seksuaalisuus mikään tabu ole, päinvastoin. Musiikkivideoissa keikutellaan menemään vähissä vaatteissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa on seksikohtauksia, Iltalehdessä on seksiaiheisia artikkeleita ja mainoksissa melkein mitä tahansa yritetään myydä seksillä.

Seksiä tuputetaan ihmisten silmille nykyään ihan kaikkialta. Ei ihme jos ei siis kiinnosta.

Asia josta ei koskaan puhuta: kiusaavat opettajat! Aina puhutaan vain siitä että oppilas kiusaa toista oppilasta mutta ei koskaan tästä HYVIN YLEISESTÄ ongelmasta eli kiusaavasta opettajasta. Näitä on ollut jokaikisessä koulussa missä olen opiskellut ja niitä on monta.

Vierailija kirjoitti:

Suurin tabu on ehkä se että suurin osa suomalaisista on älykkyysosamäärältään alle lapsen tasolla. Tätä ei saa sanoa ääneen. Moni lapsi tai kehitysvammainen käyttäytyy paremmin kuin ns normaaliälyinen aikuinen. Nämä ei myöskään keksi aikuisista kamalia valheita ja levitä niitä ympäriinsä "totuutena" jonka kaikki uskoo kyseenalaistamatta. Toiseksi: suuri tabu on myös se että iso osa itsemurhaan päätyneistä on kiusattuja (koulu, työpaikka, perhe, expuoliso jne).

Minusta sinä puhut tunne-elämältään lapsen tasolle jääneistä.

Suomessa eikä muuallakaan ei saa sanoa ääneen sitä faktaa että moni tummaihoinen on rasisti..se on sellainen asia joka kielletään täysin mutta rasismi heidän suunnalta on todella yleistä..

Vierailija kirjoitti:

Rokotteista ei saa puhua yhtään kriittiseen sävyyn, edes hypoteettisesti

Lääkemafia on maailman vaikutusvaltaisin mafia - "Kukaan ei koskaan ole sairastunut lääkkeistä".

Vierailija kirjoitti:

Asia josta ei koskaan puhuta: kiusaavat opettajat! Aina puhutaan vain siitä että oppilas kiusaa toista oppilasta mutta ei koskaan tästä HYVIN YLEISESTÄ ongelmasta eli kiusaavasta opettajasta. Näitä on ollut jokaikisessä koulussa missä olen opiskellut ja niitä on monta.

Totta. Se vähä, mitä asiasta on yritetty keskustella, on kuitattu sillä, että kyllä kenellä tahansa aikuisella menisi oppilaihin hermot. Ja varmasti meneekin mutta se on eri asia kuin systemaattinen ja tietoinen kiusaaminen.

Muuten...nämä kiusaajaopet kiusaavat välillä jopa omia suosikkejaan. Minä olin lukiossa erään open "lellilapsi", jota hän kuuleman mukaan aina kehui opettajainhuoneessa. Siitä huolimatta hän kohteli toisinaan myös minua tosi törkeästi: alkoi huutaa puheeni päälle, jos vastasin väärin, äyski, nolasi muiden kuullen ja oli muutenkin tyly.  Muille hän saattoi olla ja olikin vielä hirveämpi.

Samaten jotkut suosittuina pidetyt ja tykätyt (mies)opet olivat usein asiattomia. Ottivat luokasta yleensä jonkun hieman hiljaisemman, ei-suositun, "hikipingon" tai muuten massasta poikkeavan tyttöoppilaan silmätikukseen ja huumorin varjolla nolasivat luokan kuullen, vihjailivat joistain "poikajutuista" tai pikemminkin niiden puutteesta jne. Nyt aikuisena olen huomannut, että tämä on ihan tyypillinen toimintatapa ns. cooleilla miehillä ja sellaisilla, joille naisten huomio on tärkeää. Otetaan joku oudompi nainen yleiseksi naurunaiheeksi ja kerätään siten pisteitä muilta. Onneksi tämä ei mene aikuisille yhtä hyvin läpi kuin vielä epävarmoille ja hyväksyntää hakeville lukiolaisille.

Suomenruotsalaisten nepotismi rannikkoalueilla. Jopa virkamiesten toimesta siellä syrjitään suomalaisia. Maita ei haluta myydä suomalaisille ja se sanotaan ihan päin naamaa jopa rakennusvalvonnassa.

Maajussien veronkierto ja pimeästi työskentely. Ilman kuittia tehdään töidä koneilla. Valtiolta jää isot verovarat saamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia josta ei koskaan puhuta: kiusaavat opettajat! Aina puhutaan vain siitä että oppilas kiusaa toista oppilasta mutta ei koskaan tästä HYVIN YLEISESTÄ ongelmasta eli kiusaavasta opettajasta. Näitä on ollut jokaikisessä koulussa missä olen opiskellut ja niitä on monta.

Totta. Se vähä, mitä asiasta on yritetty keskustella, on kuitattu sillä, että kyllä kenellä tahansa aikuisella menisi oppilaihin hermot. Ja varmasti meneekin mutta se on eri asia kuin systemaattinen ja tietoinen kiusaaminen.

Muuten...nämä kiusaajaopet kiusaavat välillä jopa omia suosikkejaan. Minä olin lukiossa erään open "lellilapsi", jota hän kuuleman mukaan aina kehui opettajainhuoneessa. Siitä huolimatta hän kohteli toisinaan myös minua tosi törkeästi: alkoi huutaa puheeni päälle, jos vastasin väärin, äyski, nolasi muiden kuullen ja oli muutenkin tyly.  Muille hän saattoi olla ja olikin vielä hirveämpi.

Samaten jotkut suosittuina pidetyt ja tykätyt (mies)opet olivat usein asiattomia. Ottivat luokasta yleensä jonkun hieman hiljaisemman, ei-suositun, "hikipingon" tai muuten massasta poikkeavan tyttöoppilaan silmätikukseen ja huumorin varjolla nolasivat luokan kuullen, vihjailivat joistain "poikajutuista" tai pikemminkin niiden puutteesta jne. Nyt aikuisena olen huomannut, että tämä on ihan tyypillinen toimintatapa ns. cooleilla miehillä ja sellaisilla, joille naisten huomio on tärkeää. Otetaan joku oudompi nainen yleiseksi naurunaiheeksi ja kerätään siten pisteitä muilta. Onneksi tämä ei mene aikuisille yhtä hyvin läpi kuin vielä epävarmoille ja hyväksyntää hakeville lukiolaisille.

Oppilaiden nolaaminen luokan edessä on yksi asia jota tapahtuu jatkuvasti ja josta ei puhuta.

Häpäisemällä ja nolaamalla kasvattaminen, suomalainen tapa ja tabu. Siksipä me olemme korkealla koulusurmatilastoissa? Toinen vaiettu puheenaihe.