Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ikääntyminen on muuttanut sinua?
Itse huomaan etten osaa enää rauhoittua esimerkiksi katsomaan leffaa. Ajatus harhailee ja ei pysty eläytymään ja keskittymään. Ennen olin tässä todella taitava. Tähän saattaa liittyä lapsiperhearki joka yhtä hullunmyllyä aamusta iltaan mutta silti antoisaa. Mutta ei onnistu enää edes yksinäisinä iltoina leffoihin eläytyminen.
En pidä enää elokuvista tai tv ohjelmista mihin liittyy väkivaltaa.
Olen ollut innokas matkailija, enää se ei kiinnosta niin paljoa.
Vaikka nukun hyvin, olen väsynyt kun herään.
En enää jaksa valvoa myöhään ja yöelämään en jaksa lähteä edes yhtä kertaa vuodessa. Arvostan unta ja lepoa.
Seksihimot jotka ovat olleet aina kovat, ovat hiipuneet.
En välitä enää sotkusta ympärilläni. Aikaisemmin stressaannuin sotkusta ja rakastin järjestystä.
En kestä enää kuumuutta jota ennen rakastin. 16 ja aurinko on hyvä.
En jaksa enää liian sosiaalista elämää. Ennen oli aina ihmisiä ympärillä. Nyt viihdyn myös yksin.
Entä sinä?
Kommentit (308)
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tullut paljon onnellisempi.
Tosin lähtökohdat olivat karut, joten oikein muuta tietä ei olisikaan jos meinaa edelleen olla hengissä. Mutta on kivaa kun voi olla suurimman osan ajasta melko onnellinen tai tyytyväinen.
Se nuoruuden kunnianhimo ja näyttämisen halu karissut ja sen tilalle tullut oikea oma tahto ja tyytyväisyys, kun ei juokse suurien rahojen tai muun ulospäin näyttävän upeuden perässä, vaan teenkin just kaikkea sitä mitä huvittaa ja oikeasti haluan, rahattomanakin.
Parasta se itsetuntemus, että mistä asioista oikeasti nautin tässä elämässä, ja myös uskallus elää siten ja tehdä niitä asioita mitkä tuovat syvää tyydytystä ja nautintoa.
Nuorena heikolla itsetunnolla teki asioita jotka kuulostivat ja näyttivät mainitsemisen arvoisilta, vaikka ne ei kovin paljoa olisi kiinnostaneetkaan.
Varmaan niillä joilla nuoruus ollut loisteliasta ja onnellista aikaa niin ikääntyminen ahdistaa, mutta meillä joilla se lapsuus ja nuoruus oli yhtä hirveyttä, niin ikääntyminen on ihanaa kun se kaikki paha on aina vain kauempana ja kauempana ja sen tilalle tulee valoa.
Täällä sama kokemus. Elämästä tulee rennompaa enkä enää yritä ”kelvata” kenellekään, siis en suostu kilpailemaan yhtään mistään kenenkään kanssa. Pitkän tien olen tähän mielenrauhaan kulkenut nyt ikää vähän alle 50.
Ikinä en ole ollut suorittaja tarmonpesä, nytkin tekisin mieluiten kuustuntista päivää ja lukisin & kävelisin suunnilleen kaikki vapaat tunnit (mahdollinen työttömyys ei pelota, kun en elä kuluttamiselle) Nukkumaan olen myös opetellut enkä tingi siitä. Alkottomuus tuntuu hyvältä, kun huomaan miten sen pienikin käyttö tekee innottomaksi.
Mutta kuten sanottu, elämäni on pientä ja hyvää, itseninäköistä. Introvertille ikääntyminen on herkkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huolehdin ulkonäöstäni ja kunnostani huomattavasti enemmän kuin nuorena. Olen ihmisystävällisempi ja tulen toimeen monenlaisten kanssa. Ennen vain vauvat näyttivät söpöiltä, nyt teinit ovat mielestäni supersöpöjä. Olen oppinut small talkin. Olen itsevarmempi. Osaan työni paremmin. En seurustele ihmisten kanssa, joista en aidosti pidä. Laiskottelen. Otan omaa aikaa ja tapaan omia ystäviäni. Ymmärrän, että elämä on rajallista enkä koe itseäni kuolemattomaksi.
Lisännyt paljon empatiaa itseä ja muita kohtaan. Opettanut nöyryyttä paljon.
Olen tajunnut, että tämä elämä on rajallinen. Ymmärrän myös olla armollinen itselleni. Ne tyhmät jutut, mitä tein nuoruudessani saa jäädä muistoihin.
Lapseni saattavat omalta osaltaan toimia typerästi, mutta en puutu siihen.
Oma ikääntyminen tuntuu lopulta ihan mukavalta, kun saa tehdä sen ikääntymisen tuon baarissa 1988 tavatun papan kanssa. Oleellista on, että molemmilla on nykyään omat kodit lähellä toisiaan. Tässä iässä on tärkeää, että kukaan ei tule sotkemaan arjen rutiineita. Esimerkiksi että millä hyllyllä kahvikupin pitää olla.
* mummeli * kirjoitti:
Olen tajunnut, että tämä elämä on rajallinen. Ymmärrän myös olla armollinen itselleni. Ne tyhmät jutut, mitä tein nuoruudessani saa jäädä muistoihin.
Lapseni saattavat omalta osaltaan toimia typerästi, mutta en puutu siihen.Oma ikääntyminen tuntuu lopulta ihan mukavalta, kun saa tehdä sen ikääntymisen tuon baarissa 1988 tavatun papan kanssa. Oleellista on, että molemmilla on nykyään omat kodit lähellä toisiaan. Tässä iässä on tärkeää, että kukaan ei tule sotkemaan arjen rutiineita. Esimerkiksi että millä hyllyllä kahvikupin pitää olla.
Heh, siinähän se suuri apu onkin, kun aina ne samat asiat täytyyy itse löytää - vaikka näkö tai muu menisikin:-)
Mieheni mummo vm.1895 oli viikon hakenut kuppiaan, kun olin sen rivattoman kolokupin nostanut ylemmälle hyllylle: ei yltänyt mummo siihen, mut osasipa hyvin kertoa, kun muistan vieläkin:-D
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102391/2002_2.pdf
Saatkos tuon avatuksi suomenkielelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempana ei enää kiinnosta niin paljon "mitä muut ajattelee". Sosiaalinen kanssakäyminen toisaalta muuttunut huomattavasti helpommaksi vanhempana.
Nelikymppisenä sain jonkun herätyksen. Ainaisen valittamisen sijaan on tehtävä hommia oman itsensä eteen. Opiskelut, laihdutus, töissä eteneminen, kaikki olleet jäissä 20 vuotta, kun ei vaan huvittanut.
Nyt vihdoin tiedän kuka olen ja mitä haluan ja jos joku ei siitä pidä,noin voi voi. Miehelle oli vaikea pala opiskeluni, kun töiden ohella kävin illalla koulussa. Kuka hoitaa lapset? Kuka käy kaupassa? Mäkö joudun kaiken tekemään?
Kyllä, rakkaani, juuri sinä. Mä olen vuosia tehnyt melkein kaiken vuorotöiden ohella, nyt on sun vuoro. Aika itsenäistyä, meidän kummankin.
Entinen minä olisi alistunut ja luovuttanut mutta ei enää. Ja mieskin tottui ja jopa pitää tästä koska vaikuttaahan oman itsen löytäminen myös petipuuhiin ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
* mummeli * kirjoitti:
Olen tajunnut, että tämä elämä on rajallinen. Ymmärrän myös olla armollinen itselleni. Ne tyhmät jutut, mitä tein nuoruudessani saa jäädä muistoihin.
Lapseni saattavat omalta osaltaan toimia typerästi, mutta en puutu siihen.Oma ikääntyminen tuntuu lopulta ihan mukavalta, kun saa tehdä sen ikääntymisen tuon baarissa 1988 tavatun papan kanssa. Oleellista on, että molemmilla on nykyään omat kodit lähellä toisiaan. Tässä iässä on tärkeää, että kukaan ei tule sotkemaan arjen rutiineita. Esimerkiksi että millä hyllyllä kahvikupin pitää olla.
Heh, siinähän se suuri apu onkin, kun aina ne samat asiat täytyyy itse löytää - vaikka näkö tai muu menisikin:-)
Mieheni mummo vm.1895 oli viikon hakenut kuppiaan, kun olin sen rivattoman kolokupin nostanut ylemmälle hyllylle: ei yltänyt mummo siihen, mut osasipa hyvin kertoa, kun muistan vieläkin:-D
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102391/2002_2.pdfSaatkos tuon avatuksi suomenkielelle?
En edes yritä.
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä sain jonkun herätyksen. Ainaisen valittamisen sijaan on tehtävä hommia oman itsensä eteen. Opiskelut, laihdutus, töissä eteneminen, kaikki olleet jäissä 20 vuotta, kun ei vaan huvittanut.
Nyt vihdoin tiedän kuka olen ja mitä haluan ja jos joku ei siitä pidä,noin voi voi. Miehelle oli vaikea pala opiskeluni, kun töiden ohella kävin illalla koulussa. Kuka hoitaa lapset? Kuka käy kaupassa? Mäkö joudun kaiken tekemään?
Kyllä, rakkaani, juuri sinä. Mä olen vuosia tehnyt melkein kaiken vuorotöiden ohella, nyt on sun vuoro. Aika itsenäistyä, meidän kummankin.Entinen minä olisi alistunut ja luovuttanut mutta ei enää. Ja mieskin tottui ja jopa pitää tästä koska vaikuttaahan oman itsen löytäminen myös petipuuhiin ;)
Niin kunnes mies etsii toisen ja lähtee. Ei me miehetkään eletä pelkästään petipuuhia varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä sain jonkun herätyksen. Ainaisen valittamisen sijaan on tehtävä hommia oman itsensä eteen. Opiskelut, laihdutus, töissä eteneminen, kaikki olleet jäissä 20 vuotta, kun ei vaan huvittanut.
Nyt vihdoin tiedän kuka olen ja mitä haluan ja jos joku ei siitä pidä,noin voi voi. Miehelle oli vaikea pala opiskeluni, kun töiden ohella kävin illalla koulussa. Kuka hoitaa lapset? Kuka käy kaupassa? Mäkö joudun kaiken tekemään?
Kyllä, rakkaani, juuri sinä. Mä olen vuosia tehnyt melkein kaiken vuorotöiden ohella, nyt on sun vuoro. Aika itsenäistyä, meidän kummankin.Entinen minä olisi alistunut ja luovuttanut mutta ei enää. Ja mieskin tottui ja jopa pitää tästä koska vaikuttaahan oman itsen löytäminen myös petipuuhiin ;)
Niin kunnes mies etsii toisen ja lähtee. Ei me miehetkään eletä pelkästään petipuuhia varten.
Kokeilkaas "te miehet" pysyä vaikka poissa vauva-foorumilta, joka on profiloitunut akkojen kälkätysketjuksi.
V#tuttaisi, jos sellainen pehmeäkätinen pullamössöpoju olisi kumppaninani.
Sellaista ei kyllä voisi tapahtua. Mieluummin RaakaRane the "Cobra". Jeah!
Olen vähän päälle 40-vuotias.
Edelleen olen hirveän kiinnostunut kaikesta eli elokuvat, matkustelu, musiikki, taide, kirjat jne. innostaa ja odotan innolla, että pääsee taas reissuun ja näkemään uusia paikkoja. Nautin muutoksista ja omalla tavallani kaikesta uudesta.
Ikä on tehnyt sen, että en jaksa hermoilla niin paljon. Sitä on varmempi itsestään. Ei tarvitse esittää mitään eikä nuolla kenenkään takamusta.
Ei kiinnosta siivota niin paljon, ikävä kyllä. En muuttele huonekalujen järjestystä juurikaan, kun taas nuorena koko ajan piti uudistaa. Mutta taidankin tehdä sen tässä joku päivä. Tekee hyvää aivoille, kun ei jumiudu paikoilleen.
Liikun yhä nopeasti, mutta kyykkiä en jaksa yhtä kauan. Muuten en ole juuri mitään huomannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen muuttunut kyynisemmäksi. En enää luota ihmisten hyvyyteen ja pidän ihmisiä itsekkäinä, ahneina ja kaiken tieltään tuhoavana lajina.
En myöskään enää usko omiin äärettömiin kykyihini saavuttaa mitä vain toisin kuin nuorena. Asiat tuntuvat jo aika käsikirjoutetuilta. Nuorena sitä aina mietti, että mitäköhän teen sitten aikuisena ja minusta voi tulla mitä vain. Aika naiivia.
Mietin myös enemmän terveyttä ja kuolevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikääntyessä (?) on tullut sisäistä rauhaa. Ollaan miehen kanssa alettu harrastaa metsäkävelyitä ja kahveja meren rannalla. Semmoisille harrasteille olisi päästetty makeat naurut 80-90-luvulla,kun oltiin nuoria.
Sisäisen rauhan lisäksi elämisen tahti on hidastunut. Nyt saattaa suunnitella kauppaan lähtemistä tunnin, kun nuorena sinne pinkaisi 5 minuutin pikalähdöllä.
Erityisesti miehen terveysongelmien myötä on kiinnitetty huomiota siihen, mitä suuhun laitetaan. Valkoista vehnää ja sokeria ollaan vältetty jo monta vuotta. Eipä tätäkään olisi uskonut nuorena äitinä, kun leivoin perheelle kilon pullataikinan pari kertaa kuussa. Syntymäpäivillä tarjolla on sekä meillä että monilla ikätovereilla terveellisempiä herkkuja, eikä enää mitään vehnäpullia ja täytekakkuja. Eksoottisin työkaverin synttäreillä tarjottu juttu oli raakakakku, jossa oli pohjassa pelkkää taatelia ja pähkinää ja päällä banaanihyytelöä. Sirkkojakin olen maistanut, mutta kauheitahan ne oli.
Tunnistan meidän tavoissa ajatella samoja piirteitä. Minulla myös miehen sydäninfarktin jälkeen ruokavalio mennyt uusiksi. Ennen pystyi syömään huoletta fetaa, oliiveja, kinkkua, graavikalaa, silliä ja aurajuustoa. Nämä olleet ikiaikaisia suosikkejani ja erittäin suolaisia herkkuja. Ei uskalleta enää syödä suolaista eikä makeaa, kun minullakin verenpaineet olleet seurannassa jo pari vuotta ja verensokeri tuntuu olevan kroonisesti koholla. Miehen kanssa päätettiin sen infarktin jälkeen, että jos omilla toimilla pystyy lisäämään ikää, niin pakko yrittää.
Naurettiin hyvän ystäväni kanssa viime talvena vedet silmissä kahvilassa, kun minä mietin, mitä uskaltaa ottaa, kun ei saa olla rasvaista, suolaista eikä sokerista. Ystäväni kysyi myyjältä, mahtaako leivokset sisältää trans-rasvoja, kun hänellä on kolesterolit koholla. Iloinen nuori myyjätyttö sanoi, että odottakaa, mä kysyn. Hetken päästä kuului huuto takahuonetta kohti: ”Hei, onks meillä myynnissä mitään, missä olis trans-rasvaa? Täällä asiakas pyytää leivosta, jossa olis trans-rasvaa”. Voi apua, miten me naurettiin! Nuori, huoleton ihminen ei edes tiedä, mikä se trans-rasva on, ja me ikäloput leidit joudutaan katsomaan joka suupala.
Kuulostaa painajaiselta, toivottavasti kuolen nuorena.
Niin sinä nyt ajattelet. Että mieluummin kuolee kuin luopuu hyvästä ruuasta tai juomasta. Ihmeellinen on kuitenkin ihmisen mieli. Ainakin omalla kohdallani käynyt niin, että elämästä tullut yhä tärkeämpi itseisarvo. Kun on lähipiirissä tullut vakavia sairastumisia, sitä enemmän miettii, että kun saisi vielä elää. Vielä on asioita näkemättä ja kokematta. Lapsenlasten kehitystä haluaa seurata, tavata ystäviä, tehdä reissuja kotiseudulle ja Ranskan Rivieralle, josta on ihania muistoja. Kun keväällä näin meren rannalla joutsenet 2 metrin päästä, tuli kiitollinen olo, että tämänkin vielä sain nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tullut tyhmemmäksi. Aivot käy hitaalla. Tiedän: siihen on fysiologisia syitä, että piuhat pitenee vaihdevuosiaikana. Toisaalta kokemus korvaa aivotoiminnan hidastumista.
Viihdyn yksin ja luonnon rauhassa. Mustikoita kävin poimimassa viime viikonloppuna, ja vierähtihän siellä metsässä 4-5 tuntia/pv. Nuorena en edes uskaltanut mennä yksin metsään. Silloin ei kyllä ollut kännyköitäkään turvana.
Juttelen pitkät pätkät myyjille, tarjoilijoille ja kirjastonhoitajille.
Minusta on tullut vähän hutsahtava. Ei siis ulkoisesti, mutta en enää varjele niin tarkasti tavaraani, vaan haluan saada siitä vielä ilon irti.
Olen huomannut suurimpana vaikutuksena sen, että olen vanhentunut.
Vihaan ihmisiä enemmän. Vihan typeriä itsekeskeisiä ääliöitä.
Lisännyt kärsivällisyyttä hitaampia kohtaan, lempeyttä lapsia ja koiria kohtaan, jämäkkyyttä käskyttää kun tarvitaan. Ja tykkään itsestäni paljon enemmän kuin nuorena.
On totta että onnellisuus lisääntyy vanhetessa.
n53
Alue: Aihe vapaa
Kai tuohon voi varautua. Itä-Suomesta kotoisin ja karjalaisessa geeniperimässä kulkee mm. sydänsairaudet ja sepelvaltimotauti. Hyvästi herkuttelu!
N43