Miten ikääntyminen on muuttanut sinua?

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut lapsia, ja sitä myötä luonteeseen on tullut äidillisyyttä, lempeyttä ja empaattisuutta muita ihmisiä kohtaan. Olen tullut paljon kiltimmäksi ja ajattelevaisemmaksi.

Toisaalta sietokykyni jaksaa turhia asioita jotka minua ei kiinnosta, on alentunut. Tiedän nyt että minulle merkitsee oma perhe, lapset, läheiset sukulaiset ja omat asiat. En jaksa pitää niin paljon hyvänpäiväntuttuja ja olla koko ajan sosiaalinen. Tiedän mistä nautin ja teen sitä.

Kriittisyys on kasvanut. Kun on nähnyt elokuvia, matkustanut, käynyt sadoissa tai tuhansissa museoissa, kahviloissa, ravintoloissa, ei enää jaksa vaikuttua kaikesta. Helposti muistelee että ah, silloin oli jotain niin ihanaa, vaikka elokuva, ruoka tai näyttely ja tämä ei ole nyt yhtään niin hyvä.

Historia kiinnostaa, kun tajuaa että 50 tai 100 vuotta onkin aika lyhyt aika. Oman suvun historia on alkanut kiinnostaa ihan eri tavalla. Omat muistot ovat tärkeitä ja niitä vaalii.

-Ja en ole ihan ikäloppu, vaan 40v

Jaa. Ikääntynyt 40-vuotias 😂

Jaksan kaikkea yhä vähemmän. Olen tullut hyvin valikoivaksi sen suhteen mitä teen. En haluaisi enää tehdä työtä koska se vie kaikki voimat. Haluaisin olla rauhassa, pitää muutamia lemmikkejä, ulkoilla rauhallisesti, katsoa kauas.

En uskalla enää aloittaa ihmissuhteita koska suurin osa niistä on ollut minulle liian vaikeita. En koskaan ymmärtänyt miten parisuhteessa ollaan. Koen että muut ihmiset vaativat minulta enemmän kuin pystyn antamaan.

Pitkä ikä on kauhistus. Sairaudet pelottaa, ja liikuntakyvyn heikkeneminen.

En tiedä, liittyneekö tämä ikääntymiseen vai persoonaan, mutta mulla on lisääntynyt pitäis-ajattelu ihan tosi paljon. Pitäis viedä auto pesuun, pitäis ostaa mansikoita pakastimeen, pitäis imuroida... Puhuin miehelle viikon, että pitäis varata auton huolto. Mies kysyi, mikset sitten soita ja varaa. Niinpä. Ei tämä nuorena ollut tällaista. Jos oli mielessä jokin tekeminen, siihen tarttui ja teki, eikä suunnitellut. Omassa äidissä ärsytti tämä sama piirre ja nyt se on siirtynyt minulle.

Kun olin noin 40 vuotias niin erosin. Siitä seurasi tosi vilkas sinkkukausi, jaksoin vaikka mitä työn lisäksi. Tunsin itseni nuorekkaakai ja elämä oli kivaa.

Aloitin uuden suhteen noi 50-vuotiaana, silllonkin olin pirteä ja kun kemiat olivat vahvat myös seksi oli aktiivista.

Sittemmin erosin ja jatkoin elämää itsekseni. 60-vuotiaanakin olin melko hyvässä kunnossa, nyt vasta kun olen täyttänyt 70-vuotta alkaa ikä tuntua. Väsyy helpommin, ei kiinnosta tai halua tehdä kuin sellaisia asioita mistä tykkää. Ystäviä jaksaa tavata vähemmän.

Muutenkin olen vähentänyt sosiaalista elämää, kotona on mukavampi. Aamulla on kankea, muutenkin olen hidastunut. Olen aina ollut nopea. Nimet ja asiat unohtuu joskus, harmittaa kun muisti on ollut hyvä.

Jos on joku tärkeä asia siitä pitää laittaa muistilappu.

Luen vain niitä kirjoja ja katson vain niitä elokuvia jotka kiinnostaa.

Luen kyllä edelleen paljon, mutta on vaikea löytää kirjastosta sopivaa kun melkein kaikki oman maun mukaiset ovat jo luettu.

Tuo oli myös tuttua, että siirtää asioita. Myös on niin, että kaikkia ei edes tarvitse tehdä sillä ajatuksella, että kun niin pitää tehdä.

Olen tullut armolliseksi sekä itselleni että muille.

Olen vasta kolmenkympin puolessavälissä mutta joitain muutoksia olen huomannut. En jaksa enää miesten perään tirskumista, en seksikeskusteluja ystävien illanvietoissa, en ylipäätään jatkuvaa yksityisasioista avautumista. En pitänyt niistä silloin nuorempanakaan mutta olin tuolloin liian epävarma ollakseni osallistumatta niihin. Nyt ei enää huvita.

Suhtaudun ymmärtäväisemmin lapsiin ja nuoriin, vaikka en omia lapsia edelleenkään halua. En myöskään enää oikein pidä velaporukoista, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että mm. sterilisaation ikäraja olisi muiden Pohjoismaiden tapaan laskettava 25 ikävuoteen eikä moralisoiva lapsentekopaasaus kuulu normaaliin gynetarkastukseen.

Juon enemmän alkoholia ja syön epäterveellisemmin kuin nuorempana. Toisaalta liikun paljon enemmän ja olen löytänyt tueksi mm. mindfulnessin. Eli aika lailla plus miinus nolla tällä alueella...

Annan rohkeammin positiivista palautetta esimerkiksi asiakaspalvelijoille. Nuorena kuvittelin, että kivojen asioiden sanominen toiselle ihmiselle on noloa mielistelyä ja että asiakas on aina oikeassa. Nyt itse asiakaspalveluhommissa työskenneltyäni tiedän onneksi paremmin.

Rintani roikkuvat enemmän. Henkisesti olen edelleen se sama tyyppi kuin 12v:nä.

m44

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, liittyneekö tämä ikääntymiseen vai persoonaan, mutta mulla on lisääntynyt pitäis-ajattelu ihan tosi paljon. Pitäis viedä auto pesuun, pitäis ostaa mansikoita pakastimeen, pitäis imuroida... Puhuin miehelle viikon, että pitäis varata auton huolto. Mies kysyi, mikset sitten soita ja varaa. Niinpä. Ei tämä nuorena ollut tällaista. Jos oli mielessä jokin tekeminen, siihen tarttui ja teki, eikä suunnitellut. Omassa äidissä ärsytti tämä sama piirre ja nyt se on siirtynyt minulle.

Sama täällä. Kun kolmekymppisenä tarttui imuriin ja siivosi kahdessa tunnissa töiden jälkeen, nyt vähän alle kuusikymppisenä siivoaa koko päivän (vapaapäivän) ja se on yhtä aikomista alkuviikosta asti. Olen hoitotyössä, ja aamuvuorot ei sovi enää ollenkaan. Jos olen töissä klo 7-15, loppupäivä menee levätessä kotona. Siksipä olen pyytänyt mahdollisimman paljon iltaa ja erityisesti viikonloppuiltoja, jotka ei perheellisille kelpaa. Ehtii kotona tehdä koko aamupäivän jotain: käydä lenkillä tai uimassa, hoitaa tiskit ja pyykit, kokata. Työpäivän jälkeen käy vain suihkussa, vie koiran ulos ja menee nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa enään yli viittä kertaa samana yönä, vituttaa. M53

Ei sua vituta, oot kyrpiintynyt!

Rakastan enemmän ja enemmän tuota ihanaa puolisoani ja seksi hommat vain paranevat. Viidessäkympissä ollaan ja elämä ilo vain nousee. Elämä ja rakkaus on ihanaa. 

Omalla kohdallani kaikkinainen spontaanius on vähentynyt. Niin hyvässä kuin pahassa.

Vierailija kirjoitti:

Ikääntyessä (?) on tullut sisäistä rauhaa. Ollaan miehen kanssa alettu harrastaa metsäkävelyitä ja kahveja meren rannalla. Semmoisille harrasteille olisi päästetty makeat naurut 80-90-luvulla,kun oltiin nuoria.

Sisäisen rauhan lisäksi elämisen tahti on hidastunut. Nyt saattaa suunnitella kauppaan lähtemistä tunnin, kun nuorena sinne pinkaisi 5 minuutin pikalähdöllä.

Erityisesti miehen terveysongelmien myötä on kiinnitetty huomiota siihen, mitä suuhun laitetaan. Valkoista vehnää ja sokeria ollaan vältetty jo monta vuotta. Eipä tätäkään olisi uskonut nuorena äitinä, kun leivoin perheelle kilon pullataikinan pari kertaa kuussa. Syntymäpäivillä tarjolla on sekä meillä että monilla ikätovereilla terveellisempiä herkkuja, eikä enää mitään vehnäpullia ja täytekakkuja. Eksoottisin työkaverin synttäreillä tarjottu juttu oli raakakakku, jossa oli pohjassa pelkkää taatelia ja pähkinää ja päällä banaanihyytelöä. Sirkkojakin olen maistanut, mutta kauheitahan ne oli.

Tunnistan meidän tavoissa ajatella samoja piirteitä. Minulla myös miehen sydäninfarktin jälkeen ruokavalio mennyt uusiksi. Ennen pystyi syömään huoletta fetaa, oliiveja, kinkkua, graavikalaa, silliä ja aurajuustoa. Nämä olleet ikiaikaisia suosikkejani ja erittäin suolaisia herkkuja. Ei uskalleta enää syödä suolaista eikä makeaa, kun minullakin verenpaineet olleet seurannassa jo pari vuotta ja verensokeri tuntuu olevan kroonisesti koholla. Miehen kanssa päätettiin sen infarktin jälkeen, että jos omilla toimilla pystyy lisäämään ikää, niin pakko yrittää.

Naurettiin hyvän ystäväni kanssa viime talvena vedet silmissä kahvilassa, kun minä mietin, mitä uskaltaa ottaa, kun ei saa olla rasvaista, suolaista eikä sokerista. Ystäväni kysyi myyjältä, mahtaako leivokset sisältää trans-rasvoja, kun hänellä on kolesterolit koholla. Iloinen nuori myyjätyttö sanoi, että odottakaa, mä kysyn. Hetken päästä kuului huuto takahuonetta kohti: ”Hei, onks meillä myynnissä mitään, missä olis trans-rasvaa? Täällä asiakas pyytää leivosta, jossa olis trans-rasvaa”. Voi apua, miten me naurettiin! Nuori, huoleton ihminen ei edes tiedä, mikä se trans-rasva on, ja me ikäloput leidit joudutaan katsomaan joka suupala.

Olen luovuttanut. Täytin 35v ja totesin että ei ole enää mitään odotettavaa. Vanha ja ei rumenee vaan.

Lapsia 4. Ei töitä vaikka unelmatyö on tiskaaminen suurtalous keittiössä, siihenkään en kelpaa, vaikka kokin koulutus.

Varmaan siinä, että ei jatkuvasti tee mieli nousta jonkun selkään

mies52v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikääntyessä (?) on tullut sisäistä rauhaa. Ollaan miehen kanssa alettu harrastaa metsäkävelyitä ja kahveja meren rannalla. Semmoisille harrasteille olisi päästetty makeat naurut 80-90-luvulla,kun oltiin nuoria.

Sisäisen rauhan lisäksi elämisen tahti on hidastunut. Nyt saattaa suunnitella kauppaan lähtemistä tunnin, kun nuorena sinne pinkaisi 5 minuutin pikalähdöllä.

Erityisesti miehen terveysongelmien myötä on kiinnitetty huomiota siihen, mitä suuhun laitetaan. Valkoista vehnää ja sokeria ollaan vältetty jo monta vuotta. Eipä tätäkään olisi uskonut nuorena äitinä, kun leivoin perheelle kilon pullataikinan pari kertaa kuussa. Syntymäpäivillä tarjolla on sekä meillä että monilla ikätovereilla terveellisempiä herkkuja, eikä enää mitään vehnäpullia ja täytekakkuja. Eksoottisin työkaverin synttäreillä tarjottu juttu oli raakakakku, jossa oli pohjassa pelkkää taatelia ja pähkinää ja päällä banaanihyytelöä. Sirkkojakin olen maistanut, mutta kauheitahan ne oli.

Tunnistan meidän tavoissa ajatella samoja piirteitä. Minulla myös miehen sydäninfarktin jälkeen ruokavalio mennyt uusiksi. Ennen pystyi syömään huoletta fetaa, oliiveja, kinkkua, graavikalaa, silliä ja aurajuustoa. Nämä olleet ikiaikaisia suosikkejani ja erittäin suolaisia herkkuja. Ei uskalleta enää syödä suolaista eikä makeaa, kun minullakin verenpaineet olleet seurannassa jo pari vuotta ja verensokeri tuntuu olevan kroonisesti koholla. Miehen kanssa päätettiin sen infarktin jälkeen, että jos omilla toimilla pystyy lisäämään ikää, niin pakko yrittää.

Naurettiin hyvän ystäväni kanssa viime talvena vedet silmissä kahvilassa, kun minä mietin, mitä uskaltaa ottaa, kun ei saa olla rasvaista, suolaista eikä sokerista. Ystäväni kysyi myyjältä, mahtaako leivokset sisältää trans-rasvoja, kun hänellä on kolesterolit koholla. Iloinen nuori myyjätyttö sanoi, että odottakaa, mä kysyn. Hetken päästä kuului huuto takahuonetta kohti: ”Hei, onks meillä myynnissä mitään, missä olis trans-rasvaa? Täällä asiakas pyytää leivosta, jossa olis trans-rasvaa”. Voi apua, miten me naurettiin! Nuori, huoleton ihminen ei edes tiedä, mikä se trans-rasva on, ja me ikäloput leidit joudutaan katsomaan joka suupala.

Kuulostaa painajaiselta, toivottavasti kuolen nuorena.

Olen tullut joka vuosi vanhemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut joka vuosi vanhemmaksi.

Vaikken olekaan synnyttänyt.

Haluan olla nykyisin vaan aina kotona. En haluaisi lähteä enää yhtään mihinkään. 

Musiikki maku ja pukeutumistyyli on muuttunut täysin. Nyt kuuntelen enemmän ikäisteni musiikkia ja pukeudun paremmin iän mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olen luovuttanut. Täytin 35v ja totesin että ei ole enää mitään odotettavaa. Vanha ja ei rumenee vaan.

Lapsia 4. Ei töitä vaikka unelmatyö on tiskaaminen suurtalous keittiössä, siihenkään en kelpaa, vaikka kokin koulutus.

Kysy vuokrafirman kautta. Nyt on hyvin keikkoja. Minäkin tein tällä viikolla 20 tuntia extraa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, liittyneekö tämä ikääntymiseen vai persoonaan, mutta mulla on lisääntynyt pitäis-ajattelu ihan tosi paljon. Pitäis viedä auto pesuun, pitäis ostaa mansikoita pakastimeen, pitäis imuroida... Puhuin miehelle viikon, että pitäis varata auton huolto. Mies kysyi, mikset sitten soita ja varaa. Niinpä. Ei tämä nuorena ollut tällaista. Jos oli mielessä jokin tekeminen, siihen tarttui ja teki, eikä suunnitellut. Omassa äidissä ärsytti tämä sama piirre ja nyt se on siirtynyt minulle.

Minä taas olen päättäväisempi ja saan siksi paljon aikaan. N 47.