Lue keskustelun säännöt.
Lastenhankinta arveluttaa - ajatuksia vanhemmilta ja (vapaaehtoisesti) lapsettomilta?
Epäilyksen peikko
20.08.2020 |
Vanhemmat: Mistä tiesit, että haluat tulla vanhemmaksi? Haaveilitko vanhemmuudesta ja lapsista jo kauan ennen hankintaa? Koska päätit tulla vanhemmaksi? Päädyitkö ikinä katumaan päätöstäsi?
Vapaaehtoisesti lapsettomat: Koska tunsit, että vanhemmuus ei ole sinulle? Puuttuiko sinulta lapsihaaveet ja -haaveilut tai vaikka hoivavietti? Koska päätit, että et hanki lapsia? Päädyitkö ikinä katumaan päätöstäsi?
Olen 23-vuotias (nais)opiskelija. Viime aikoina on tullut mietittyä paljon omaa suhtatumistani vanhemmuteen (eritoten äitiyteen), lapsiin ja niiden hankintaan. Aloin pohtia vapaaehtoista lapsettomuutta itsekseni lukioikäisenä - ennen sitä ajatukseni oli lähinnä, että lasten hankinta on vain väistämätön asia elämässä joka täytyy jossakin kohtaa hoitaa "pois alta", koska niin vain kuuluu tehdä.
En ole koskaan erityisemmin haaveillut lapsista, ja huomaan ajattelevani lastenhankintaa vain lähinnä teknisten asioiden kautta; miten pitäisin suomen kielen ja kulttuurikokemuksen vahvana esimerkiksi ulkomailla asuessa, millaisia nimiä valitsisin ja mitä asioita lasten hankinta väistämättä vaikeuttaisi. En ole varma tiedänkö edes miltä tuntuu kaivata äitiyttä tai lapsia, koska en liitä omien lasten hankintaan hyviä tai helliä tunteita, lähinnä pelkoa ja ahdistusta. Kun taas sitten haaveilen, ovat päiväuneni lähinnä uralähtöisiä. Olen siinä mielessä hyvin onnekas, että olen löytänyt intohimoni ja menen läpi vaikka harmaan kiven voidakseni toteuttaa koulutukseen ja työelämään liittyviä unelmia.
Minulla on nuorempien sisarusteni kanssa paljon ikäeroa, joten he ovat molemmat vielä aika pieniä lapsia (päiväkoti- ja alakouluikäinen). Rakastan heitä hurjan paljon, ja on aivan ihana nähdä miten he kasvavat ja kehittyvät. Vaikka en usein heitä näe, osaan hassutella ja olla heidän kanssaan. Huomaan kuitenkin myös väsyväni hyvin nopeasti, ja tuntuu jopa että joka kerta kun näen heitä, epäilys omasta lastenhankinnasta vain kasvaa. Minulta löytyy hoivaviettiä heille (varmaankin juuri tuon sisarussuhteen takia), mutta muiden lapsien kanssa juttu onkin vähän kinkkisempi. Lapset eivät yleisesti ottaen ole mielestäni erityisen "söpöjä", ja yleensä vain lähinnä ärsyynnyn vieraiden lapsien läsnäolosta (en tietenkään mainitse tätä ääneen, ei se ole lasten vika).
Minulla on myös muutamia ominaisuuksia, jotka pistävät lastenharkinnan arveluttamaan entisestään. Olen aina ollut kotielämässä stressiherkempi kuin esim. muut sisarukseni ja muutenkin herkkä ylimääräiselle metelille (huuto, liikenne yms.). Vaikkakin tiedostan tämän ja olen tehnyt paljon työtä ylimääräisen "napsahtelun" eliminoimiseksi, pelkään että vanhemmuuden väsymys toisi tämän puolen minusta esiin ja lapseni joutuisivat kärsimään siitä (sen enempää tähän paneutumatta: oma lapsuudenkotini oli kaikin puolin hyvin problemaattinen ja epävakaa mm. päihdeongelmineen, ja en halua pistää ketään siihen samaan tilanteeseen ja ympäristöön jossa minun piti kasvaa). Tämänhetkinen epävarmuus maailmantilanteesta ja tulevasta globaalista talouskriisistä ei myöskään varsinaisesti helpota.
Haluaisinkin nyt kuulla teidän kokemuksia ja ajatuksia liittyen tähän ja ylläoleviin kysymyksiin. Olisi myös tosi kiva kuulla eri sukupolvien edustajien näkemyksiä ja suhdetta omaan lapsenhankintaan tai hankkimatta jättämiseen. Tiedän että kysymykseni on lähinnä suunnattu vanhemmille ja veloille, mutta myös lapsettomien ajatukset ovat totta kai tervetulleita.
Kommentit (364)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kadun vanhemmaksi ryhtymistäni. Lapsi on tietysti upea ihminen, mutta itselläni ei ole mitään kiinnostusta lapsiperhe elämään. Harrastaisin mieluummin rauhassa omia kiinnostuksen kohteitani. Mutta enpä tätä tajunnut ennen lasta.
Ajatteles, miten ennen wanhaan pärjäsivät ne naiset, joiden oli vain kestettävä vuodesta toiseen lapsikatraan kokoajan kasvaessa, koska ehkäisyä ei ollut, päivähoitoa ei ollut, koulutkin käytiin kiertokouluina,jos käytiin..mieskin oli sodassa traumansa saanut, juro, sulkeutunut,kylmä,katkera ja kenties väkivaltainen juoppo,jolta ei juuri kehuja saati mitään apua tullut. Taisi moni lapsi tuolloin kuolla ihan oman äitinsäkin käden kautta.
Tiedän ehkä kuitenkin mitä tarkoitat, tunnen itsekkin samoin,-olisi niin ihanaa joskus elää vain itselleen, mutta sekin aika tulee, kun ikävöit häntä ja hänen lapsuutensa vilpitöntä viattomuutta kyynisessä maailmassamme.
Itse yritän hyödyntää niitä asioita,joista olen itse kiinnostunut viemällä lasta samaan suuntaan. Tutkija-luontoiset, taiteelliset ja introvertit ihmiset eivät yleensä jaksa sitä monella tapaa kaoottistakin ja todella vaativaa pikkulapsi-arkea, mutta kouluikään päästessä hiukan edes hetkeksi helpottaa,ei lapsi ole pieni kuin sen hetken. Lapsi ei kuitenkaan ole syypää olemassaoloonsa, vaan vanhemmuus itsessään kliseisesti kasvattaa yleensä ainakin jonkin verran ottamaan vastuuta ja ajattelemaan muitakin, kuin itseään.
Itse olen yh, jonka voimavarat ovat erinäisistä syistä vähistä, mutta lapset eivät missään tapauksessa ole se "juurisyy" omiin ongelmiini, vaikkakin he voivat olla juurikin se syy, miksi tietyt ongelmat ja heikkoudet itsessäni tulevat näkyviksi ja arjen kuormitus tuntuu välillä aivan musertavalta-läheisemme tai yhteiskuntamme ei vain aina osaa antaa sellaista tukea ja apua, mitä todellisuudessa kaivattaisiin, mikä on todella ikävä asia.
Lapsen kanssa olemista väsyneenäkin helpottaa se, että voi vain antaa hetkeksi itselleen luvan päästää irti omista asioistaan, esim. iltasatuaikaan, joskus laulaa rauhoittavia lauluja, eläytyä sadun maailmaan päivisinkin, voitte keksiä näytelmiä ja tarinoita, pieniäkin tai vaikka vain ihmetellä polun vieressä kulkevaa etanaa.
Tapoja olla paikalla lapsen elämässä on lukemattomia ja jokainen meistä tekee sen omalla tavallaan- alkuun riittää vain "minä olen tässä, juuri nyt, juuri sinua varten", edes sen minuutin tai kaksi.
Niinno ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Nyt pitää jaksaa ihan erilaisten asioiden kanssa. Jatkuvasti enemmän olemassa olevaa tietoa aikaisemmista keksinnöistä, joka kaikki pitää opiskella ensin ennen kuin kehittää uutta sen varaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisista tulee menestyjiä ja toisista äitejä :)
Toinen n23
Vierailija kirjoitti:
Toisista tulee menestyjiä ja toisista äitejä :)
Toinen n23
Hieno elämän viisaus, kuulostat älykkäältä, avarakatseiselta ja epäitsekkäältä naiselta. Selvää menestyjäainesta. Voin niin kuvitella lahjattoman ja keskinkertaisennäköisenkin nuoren naisen, jolla ei muutaman vuoden päästä ole ehkä kaverin kaveria ellei kovasti viisastu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas kerran, velat huutavat kitapurje lepattaen, miten väärin on kun suomalaiset lisääntyy, tänne pitäisi ottaa 20 miljoonaa kivienheittelijää tilalle.
Olet ymmärtänyt velojen ajatusmaailman täsmällisesti väärin. Suotakoon anteeksi, koska persut eivät veny muiden näkökantoja ymmärtämään ja lisäksi kokevat uhkana kaikki muut paitsi lapset.
Kerro ihmeessä lisää täsmätietoa ajatusmaailmastasi. Miksi suomalaisten pitäisi lopettaa lisääntyminen ja muiden ei? Jos ilmaston muutos on ongelma ja näillä leveyspiireillä ei saisi asua kukaan, miksi tänne kuitenkin pitäisi majoittaa miljoonittain lämpimämpien seutujen ihmisiä? Samassa ajassa kuin suomalaisten määrä on noussut 5 miljoonasta 5,5 miljoonaan,on syyyyyyrialaisten määränoussut 5 miljoonasta 13 miljoonaan.
Tuntuu naurettavalta vastata ihmiselle, joka haluaa väärinymmärtää asioita. Jos nyt tämän keskustelun yhteydessä puhuttaisiinkin liikakansoituksesta, ei kukaan varmastikaan olisi ehdottamassa, että suomalaisten pitää lopettaa lisääntyminen. Ajatus on täysin absurdi jo kansantaloudenkin puolesta.
Mutta ajatus ottaa tänne miljoonia muualtatulijoita ei ole ollenkaan absurdi?
Ketjussa on puhuttu liikakansoituksesta ja muiden "oikeudesta hakea samaa elintasoa kuin suomalaiset".
No miten se, että esimerkiksi sinä teet itsestäsi kyvyttömän muuttamaan maailman asioita käyttämällä kaiken aikasi, rahasi ja muut resurssisi lisääntymiseen, vähentää sitä että maailmassa lisäännytään liikaa?
Kuinka niin?
En käytä "kaikkea aikaani, rahaani ja resurssejani lisääntymiseen". Lasten lisäksi olen ollut työelämässä kymmeniä vuosia ja olen edelleenkin ja saanut siellä paljon aikaan. Asiakkaistani monet kehittävät ympäristöä parantavia ratkaisuja. Itse olen vuosikaudet tukenut mm. tyttöjen kouluttautumista, mikä, kuten ehkä tiedät, vähentää sitä että maailmassa lisäännytään liikaa. Omat lapseni ovat työelämässä ja tekevät hyödyllistä työtä ja maksavat veronsa.
Mitä muuta sinä teet kuin mussutat, etteivät suomalaiset saa lisääntyä?
Ympäristöä parantavia ratkaisua kehittäviä ihmisiä ei ole tarpeeksi/tulokset eivät ole tarpeeksi siihen nähden paljonko on kuluttajia/mikä sontamäärä odottaa jo valmiiksi siivoamista puhumattakaan tulevasta kasvavasta elintasosta + hillittömästä ihmisten määrästä. Olen itsekin alalla joten tiedän sanoa enkä nojaa siihen että kyllä Joku Muu sen kuitenkin vielä hoitaa ja huolehtii -_- Ei hoida. Ainakaan ajoissa.
En ole ottanut mitään kantaa siihen, minkä kansalaisuuden ihmiset lisääntyvät tai eivät. Kai tämän ymmärsit, kun olet niin "fiksu" suomalainen (ilmeisesti)!
Ihan tuossa ylempänä näyttää olevan esimerkki kahdesta S-maasta, joista toinen on Suomi.
En ole kirjoittanut kaikkia viestejä.
Etkä myöskään lukenut viestejä, johon olet vastannut. Mutta miksipä suotta sitä tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas kerran, velat huutavat kitapurje lepattaen, miten väärin on kun suomalaiset lisääntyy, tänne pitäisi ottaa 20 miljoonaa kivienheittelijää tilalle.
Olet ymmärtänyt velojen ajatusmaailman täsmällisesti väärin. Suotakoon anteeksi, koska persut eivät veny muiden näkökantoja ymmärtämään ja lisäksi kokevat uhkana kaikki muut paitsi lapset.
Kerro ihmeessä lisää täsmätietoa ajatusmaailmastasi. Miksi suomalaisten pitäisi lopettaa lisääntyminen ja muiden ei? Jos ilmaston muutos on ongelma ja näillä leveyspiireillä ei saisi asua kukaan, miksi tänne kuitenkin pitäisi majoittaa miljoonittain lämpimämpien seutujen ihmisiä? Samassa ajassa kuin suomalaisten määrä on noussut 5 miljoonasta 5,5 miljoonaan,on syyyyyyrialaisten määränoussut 5 miljoonasta 13 miljoonaan.
Tuntuu naurettavalta vastata ihmiselle, joka haluaa väärinymmärtää asioita. Jos nyt tämän keskustelun yhteydessä puhuttaisiinkin liikakansoituksesta, ei kukaan varmastikaan olisi ehdottamassa, että suomalaisten pitää lopettaa lisääntyminen. Ajatus on täysin absurdi jo kansantaloudenkin puolesta.
Mutta ajatus ottaa tänne miljoonia muualtatulijoita ei ole ollenkaan absurdi?
Ketjussa on puhuttu liikakansoituksesta ja muiden "oikeudesta hakea samaa elintasoa kuin suomalaiset".
No miten se, että esimerkiksi sinä teet itsestäsi kyvyttömän muuttamaan maailman asioita käyttämällä kaiken aikasi, rahasi ja muut resurssisi lisääntymiseen, vähentää sitä että maailmassa lisäännytään liikaa?
Kuinka niin?
En käytä "kaikkea aikaani, rahaani ja resurssejani lisääntymiseen". Lasten lisäksi olen ollut työelämässä kymmeniä vuosia ja olen edelleenkin ja saanut siellä paljon aikaan. Asiakkaistani monet kehittävät ympäristöä parantavia ratkaisuja. Itse olen vuosikaudet tukenut mm. tyttöjen kouluttautumista, mikä, kuten ehkä tiedät, vähentää sitä että maailmassa lisäännytään liikaa. Omat lapseni ovat työelämässä ja tekevät hyödyllistä työtä ja maksavat veronsa.
Mitä muuta sinä teet kuin mussutat, etteivät suomalaiset saa lisääntyä?
Ympäristöä parantavia ratkaisua kehittäviä ihmisiä ei ole tarpeeksi/tulokset eivät ole tarpeeksi siihen nähden paljonko on kuluttajia/mikä sontamäärä odottaa jo valmiiksi siivoamista puhumattakaan tulevasta kasvavasta elintasosta + hillittömästä ihmisten määrästä. Olen itsekin alalla joten tiedän sanoa enkä nojaa siihen että kyllä Joku Muu sen kuitenkin vielä hoitaa ja huolehtii -_- Ei hoida. Ainakaan ajoissa.
En ole ottanut mitään kantaa siihen, minkä kansalaisuuden ihmiset lisääntyvät tai eivät. Kai tämän ymmärsit, kun olet niin "fiksu" suomalainen (ilmeisesti)!
Ihan tuossa ylempänä näyttää olevan esimerkki kahdesta S-maasta, joista toinen on Suomi.
En ole kirjoittanut kaikkia viestejä.
Etkä myöskään lukenut viestejä, johon olet vastannut. Mutta miksipä suotta sitä tekisi.
Etkä sinä ole lukenut viestejä, joihin olet vastannut. Tai tajunnut että täällä on muitakin keskustelijoita. Mutta miksipä suotta sitä tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Hieno elämän viisaus, kuulostat älykkäältä, avarakatseiselta ja epäitsekkäältä naiselta. Selvää menestyjäainesta. Voin niin kuvitella lahjattoman ja keskinkertaisennäköisenkin nuoren naisen, jolla ei muutaman vuoden päästä ole ehkä kaverin kaveria ellei kovasti viisastu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kadun vanhemmaksi ryhtymistäni. Lapsi on tietysti upea ihminen, mutta itselläni ei ole mitään kiinnostusta lapsiperhe elämään. Harrastaisin mieluummin rauhassa omia kiinnostuksen kohteitani. Mutta enpä tätä tajunnut ennen lasta.
Ajatteles, miten ennen wanhaan pärjäsivät ne naiset, joiden oli vain kestettävä vuodesta toiseen lapsikatraan kokoajan kasvaessa, koska ehkäisyä ei ollut, päivähoitoa ei ollut, koulutkin käytiin kiertokouluina,jos käytiin..mieskin oli sodassa traumansa saanut, juro, sulkeutunut,kylmä,katkera ja kenties väkivaltainen juoppo,jolta ei juuri kehuja saati mitään apua tullut. Taisi moni lapsi tuolloin kuolla ihan oman äitinsäkin käden kautta.
Tiedän ehkä kuitenkin mitä tarkoitat, tunnen itsekkin samoin,-olisi niin ihanaa joskus elää vain itselleen, mutta sekin aika tulee, kun ikävöit häntä ja hänen lapsuutensa vilpitöntä viattomuutta kyynisessä maailmassamme.
Itse yritän hyödyntää niitä asioita,joista olen itse kiinnostunut viemällä lasta samaan suuntaan. Tutkija-luontoiset, taiteelliset ja introvertit ihmiset eivät yleensä jaksa sitä monella tapaa kaoottistakin ja todella vaativaa pikkulapsi-arkea, mutta kouluikään päästessä hiukan edes hetkeksi helpottaa,ei lapsi ole pieni kuin sen hetken. Lapsi ei kuitenkaan ole syypää olemassaoloonsa, vaan vanhemmuus itsessään kliseisesti kasvattaa yleensä ainakin jonkin verran ottamaan vastuuta ja ajattelemaan muitakin, kuin itseään.
Itse olen yh, jonka voimavarat ovat erinäisistä syistä vähistä, mutta lapset eivät missään tapauksessa ole se "juurisyy" omiin ongelmiini, vaikkakin he voivat olla juurikin se syy, miksi tietyt ongelmat ja heikkoudet itsessäni tulevat näkyviksi ja arjen kuormitus tuntuu välillä aivan musertavalta-läheisemme tai yhteiskuntamme ei vain aina osaa antaa sellaista tukea ja apua, mitä todellisuudessa kaivattaisiin, mikä on todella ikävä asia.
Lapsen kanssa olemista väsyneenäkin helpottaa se, että voi vain antaa hetkeksi itselleen luvan päästää irti omista asioistaan, esim. iltasatuaikaan, joskus laulaa rauhoittavia lauluja, eläytyä sadun maailmaan päivisinkin, voitte keksiä näytelmiä ja tarinoita, pieniäkin tai vaikka vain ihmetellä polun vieressä kulkevaa etanaa.
Tapoja olla paikalla lapsen elämässä on lukemattomia ja jokainen meistä tekee sen omalla tavallaan- alkuun riittää vain "minä olen tässä, juuri nyt, juuri sinua varten", edes sen minuutin tai kaksi.
Niinno ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Nyt pitää jaksaa ihan erilaisten asioiden kanssa. Jatkuvasti enemmän olemassa olevaa tietoa aikaisemmista keksinnöistä, joka kaikki pitää opiskella ensin ennen kuin kehittää uutta sen varaan.
Voisitko avata hiukan enemmän, en nyt aivan saanut kiinni..Ja itseasiassa, todella monella naisella on nykyaikanakin kuvaamani "Wanhanaikainen" tilanne, vaikka sinä et ilmeisesti niin paljon ole ehtinyt maailmanmenoon vielä tutustua :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Hieno elämän viisaus, kuulostat älykkäältä, avarakatseiselta ja epäitsekkäältä naiselta. Selvää menestyjäainesta. Voin niin kuvitella lahjattoman ja keskinkertaisennäköisenkin nuoren naisen, jolla ei muutaman vuoden päästä ole ehkä kaverin kaveria ellei kovasti viisastu.
Menestyjä ei ehkä ymmärrä, että tällä palstalla on useita keskustelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kadun vanhemmaksi ryhtymistäni. Lapsi on tietysti upea ihminen, mutta itselläni ei ole mitään kiinnostusta lapsiperhe elämään. Harrastaisin mieluummin rauhassa omia kiinnostuksen kohteitani. Mutta enpä tätä tajunnut ennen lasta.
Ajatteles, miten ennen wanhaan pärjäsivät ne naiset, joiden oli vain kestettävä vuodesta toiseen lapsikatraan kokoajan kasvaessa, koska ehkäisyä ei ollut, päivähoitoa ei ollut, koulutkin käytiin kiertokouluina,jos käytiin..mieskin oli sodassa traumansa saanut, juro, sulkeutunut,kylmä,katkera ja kenties väkivaltainen juoppo,jolta ei juuri kehuja saati mitään apua tullut. Taisi moni lapsi tuolloin kuolla ihan oman äitinsäkin käden kautta.
Tiedän ehkä kuitenkin mitä tarkoitat, tunnen itsekkin samoin,-olisi niin ihanaa joskus elää vain itselleen, mutta sekin aika tulee, kun ikävöit häntä ja hänen lapsuutensa vilpitöntä viattomuutta kyynisessä maailmassamme.
Itse yritän hyödyntää niitä asioita,joista olen itse kiinnostunut viemällä lasta samaan suuntaan. Tutkija-luontoiset, taiteelliset ja introvertit ihmiset eivät yleensä jaksa sitä monella tapaa kaoottistakin ja todella vaativaa pikkulapsi-arkea, mutta kouluikään päästessä hiukan edes hetkeksi helpottaa,ei lapsi ole pieni kuin sen hetken. Lapsi ei kuitenkaan ole syypää olemassaoloonsa, vaan vanhemmuus itsessään kliseisesti kasvattaa yleensä ainakin jonkin verran ottamaan vastuuta ja ajattelemaan muitakin, kuin itseään.
Itse olen yh, jonka voimavarat ovat erinäisistä syistä vähistä, mutta lapset eivät missään tapauksessa ole se "juurisyy" omiin ongelmiini, vaikkakin he voivat olla juurikin se syy, miksi tietyt ongelmat ja heikkoudet itsessäni tulevat näkyviksi ja arjen kuormitus tuntuu välillä aivan musertavalta-läheisemme tai yhteiskuntamme ei vain aina osaa antaa sellaista tukea ja apua, mitä todellisuudessa kaivattaisiin, mikä on todella ikävä asia.
Lapsen kanssa olemista väsyneenäkin helpottaa se, että voi vain antaa hetkeksi itselleen luvan päästää irti omista asioistaan, esim. iltasatuaikaan, joskus laulaa rauhoittavia lauluja, eläytyä sadun maailmaan päivisinkin, voitte keksiä näytelmiä ja tarinoita, pieniäkin tai vaikka vain ihmetellä polun vieressä kulkevaa etanaa.
Tapoja olla paikalla lapsen elämässä on lukemattomia ja jokainen meistä tekee sen omalla tavallaan- alkuun riittää vain "minä olen tässä, juuri nyt, juuri sinua varten", edes sen minuutin tai kaksi.
Niinno ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Nyt pitää jaksaa ihan erilaisten asioiden kanssa. Jatkuvasti enemmän olemassa olevaa tietoa aikaisemmista keksinnöistä, joka kaikki pitää opiskella ensin ennen kuin kehittää uutta sen varaan.
Voisitko avata hiukan enemmän, en nyt aivan saanut kiinni..Ja itseasiassa, todella monella naisella on nykyaikanakin kuvaamani "Wanhanaikainen" tilanne, vaikka sinä et ilmeisesti niin paljon ole ehtinyt maailmanmenoon vielä tutustua :)
Avata mitä? Puhuin ihan suoraan enkä kielikuvilla.
Ja joo en ole ehtinyt kun olen vasta 29v, jos sen av-mamma heti vainusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Hieno elämän viisaus, kuulostat älykkäältä, avarakatseiselta ja epäitsekkäältä naiselta. Selvää menestyjäainesta. Voin niin kuvitella lahjattoman ja keskinkertaisennäköisenkin nuoren naisen, jolla ei muutaman vuoden päästä ole ehkä kaverin kaveria ellei kovasti viisastu.
Menestyjä ei ehkä ymmärrä, että tällä palstalla on useita keskustelijoita.
Et taida sitä vieläkään ymmärtää......
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Sinulla on elämästä hyvin rajoittunut ymmärrys.
Empatia ja eläytymiskyky ei liity siihen, onko sinulla lapsia, tai muuten Vilja Erikan isällä ja äitipuolella olisi syvempi ymmärrys elämän merkityksestä kuin vaikkapa Helena Rannalla.
Ääriesimerkit esittämääsi äärimmäiseen vastakkainasetteluun.
T. Yhden isä
Olen erimieltä suht tuoreena äitinä (1-vuotiaan lapsen äiti, ensimmäinen).
Tiesin jotakin jo lapsen saamisesta ja lapsiperheiden elämästä tietysti kavereiden kautta ja oman siskon lasten kautta. Mutta se käsitys oli aika suppea. Helppo oli lähteä siskon luota 2 h viihdytettyä lapsia ja painaa ovi kiinni perässä. Empatiaa ja eläytymiskykyä kyllä löytyy, jo ammattini puolesta. Mutta mitä kaikkea se oikeastaan sisältääkään? Ensinnäkin ehkä sinulla on isänä hitusen erilainen kokemus, koska et voi olla esimerkiksi raskaana. Jo raskausaika muuttaa naista ja tuntuu ihmeelliseltä, kun mahassa solukimpusta kasvaa elävä ihminen jonka potkut tunnet yhtäkkiä konkreettisesti. Synnytyksestä puhumattakaan kuinka täynnä tunteita se on. Siinä aika pysähtyy eikä millään muulla maailmassa ole merkitystä syntymährtkellä. Se hetki kun kehostasi olet pusertanut elävän ihmisen, on käsittämätön ja sanoinkuvaamaton. Minäkö tämän tein? Onko tämä minun lapseni? Onko tämä meidän lapsi? Kuinka ihana hän on! Voi kuinka pieni! Synnytys on jo esimerkkinä kokemuksesta jota lapseton ei voi ymmärtää ennen kuin itse synnyttää.
Sitten se musertava taakka ja pelko pienestä nyytistä on jotain sanoin kuvaamatonta. Synnytys, raskaus ja lapsen saaminen on jotain primitiivistä ja luonnollista, siinä vaistot heräävät. Tähän meidät on luotu! 3 päivän valvomisen jälkeen ei luulisi kovin toimintakykyinen olevan mutta jotakin äitihormonia tulee kehossa olla kun ihmeellisesti sitä vaan jaksaa imettää pientä ihmettä. Toisaalta on vaikea myöslapsettomien ymmärtää sitä ristiriitaista tunnetta että olet pakahtua onnesta lapsesta mutta toisaalta pelko kalvaa ja nyytin huutaessa jopa raivo tai jopa viha voi leimahtaa. Kaikki ovat luonnollisia tunteita.
Minulle markkinoitiin lapsettomana kuinka haastavaa, työlästä lapsen hoitaminen on. Ensin peloteltiin synnytyksessä, repeät pahasti etkä istu kuukausiin! Tulee raskausarpia. Lapsi voi olla koliikki lapsi ja menetät järkesi. Parisuhde kärsii, et harrasta seksiä kuukausiin. Lapsi sitoo, et pääse minnekään. Esimerkkejä loputtomiin. Kukaan ei muistanut kertoa, kuinka mahtavaa on seurata oman lapsen kehitystä. Siihen ei vedä vertoja mikään. Tai saati oman puolison kehitystä isänä! Kukaan ei kertonut että kuinka paljon iloa ja onnea lapsi tuo. Kukaan ei kertonut, että valehtelematta 95 % lapsen kanssa olosta on mahtavaa. En repeytynyt synnytyksessä, pystyin istumaan heti synnytyksen jälkeen, ei jäänyt traumoja eikä tullut raskausarpia. Menin 2 kk synnytyksen jälkeen maastopyöräilemään. Parisuhde ei hajonnut ja seksille tuli oma aikansa kun keho palautui nopeasti. Lapsi ei ollut koliikkivauva, vaikka söikin 2 h välein yöllä. Unettomuus kyllä vaivasi ajoittain, mutta osallistuva isä antoi äidin nukkua ja pääsi jopa kavereiden kanssa viinilasilliselle ja jopa 3 yötä poissa tämän vuoden aikana. Imetys osottautui haastavaksi ja korvikkeen anto osittain tuli tutuksi. Pullojen pesu ja rintakumin pesu tuli tutuksi ja imetyspettymyksen hyväksyminen. Sormiruokailu osottautui myös haastavaksi enkä tiennyt, että lattioita pitää kuurata 5 x päivässäkun lapsi heittelee ruoat lattialle. En tiennyt kuinka paljon taitoja kohta yksivuotiaalla lapsella on. En tiennyt kuinka ovela ja kujeileva taapero ikäinen voi olla. En tiennyt kuinka ihanaa on oman lapsen nauru.
Tiesin siis aika vähän äitiydestä ja vauva-arjesta lapsettomana. En tiennyt siis juuri mitään. Lähde siis elämäsi seikkailulle lapsen kanssa jos kiinnostaa. Kukaan normaali ihminen ei sitä kadu. Päinvastoin, kaikista haasteista, unettomuudesta, raivontunteista, väsymyksestä ja taaperon perässä juoksemisesta en vaihda mitään ja kaikki on ollut sen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasyntyneeni kertoi että kaikesta ympäristökatastrofeista, tartuntataudeista ja liikakansoitusongelmasta ei vaihtaisi mitään, vaan kaikki on ollut sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Minä olen 31-vuotias vela, tiesin jo lapsena etten halua omia lapsia. Kaikissa leikeissä olin aina koira, en koskaan leikkinyt barbeilla tai nukeilla. Lapset ovat kovaäänisiä, likaisia ja ahdistavia. Tiedän ettei mieleni tule koskaan muuttumaan ja hyvä näin. Miehellä on kaksi lasta edellisestä suhteesta ja huokaisen aina helpotuksesta kun lähtevät kotiinsa, omista ei pääsisi ikinä eroon.
Ja juu varmasti on eri asia kun on oma, mutta en jaksa :D eläimiä kyllä rakastan, mutta lapsia ei kiitos ikinä.
Hih, hauska juttu, mun mielestä taas koirat on kovaäänisiä, likaisia ja ahdistavia. Haisevat pahalta, kuolaavat ällöttävästi, sotkevat, rikkovat, kertakaikkiaan vastenmielisiä otuksia. Kuvissa koiranpennut on ihan söpöjä ja videoissa hauskoja, mutta livenä kaikkea muuta. Meilläkin on ollut koira, koska mies ja lapset halusivat, nyt se on jo edesmennyt, luojan kiitos! Edes oma koira ei ollut ihana, parhaimmillaankin vain ihan ok. En pidä myöskään kissoista, mistään hiiristä tms, kaneista ja mitä niitä nyt onkaan. Jos olisi pakko ottaa jokin eläin, se olisi akvaariokala. Ja tämä siis ihan hauskana juttuna vain, mua ei häiritse, jos joku ei halua lapsia tai pitää niitä jopa vastenmielisinä, ihan oma asia!
Mielipideasioista ei voi kiistellä :) en tosin tiedä miten tuo koira liittyy tähän, minulla ei ole koiraa. Enkä haluaisikaan juuri edellämainituista syistä, vaikka koirista tykkäänkin :D
Mulla on kaksi siistiä sisäkissaa, ne riittää. Tulevaisuudessa ostan hevosen. Eikä mulla ole lapsia mitään vastaan, en vain jaksa niitä tehdä. Hyvä että jotkut kuitenkin hoitaa homman minun puolestani!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Minä olen 31-vuotias vela, tiesin jo lapsena etten halua omia lapsia. Kaikissa leikeissä olin aina koira, en koskaan leikkinyt barbeilla tai nukeilla. Lapset ovat kovaäänisiä, likaisia ja ahdistavia. Tiedän ettei mieleni tule koskaan muuttumaan ja hyvä näin. Miehellä on kaksi lasta edellisestä suhteesta ja huokaisen aina helpotuksesta kun lähtevät kotiinsa, omista ei pääsisi ikinä eroon.
Ja juu varmasti on eri asia kun on oma, mutta en jaksa :D eläimiä kyllä rakastan, mutta lapsia ei kiitos ikinä.
Hih, hauska juttu, mun mielestä taas koirat on kovaäänisiä, likaisia ja ahdistavia. Haisevat pahalta, kuolaavat ällöttävästi, sotkevat, rikkovat, kertakaikkiaan vastenmielisiä otuksia. Kuvissa koiranpennut on ihan söpöjä ja videoissa hauskoja, mutta livenä kaikkea muuta. Meilläkin on ollut koira, koska mies ja lapset halusivat, nyt se on jo edesmennyt, luojan kiitos! Edes oma koira ei ollut ihana, parhaimmillaankin vain ihan ok. En pidä myöskään kissoista, mistään hiiristä tms, kaneista ja mitä niitä nyt onkaan. Jos olisi pakko ottaa jokin eläin, se olisi akvaariokala. Ja tämä siis ihan hauskana juttuna vain, mua ei häiritse, jos joku ei halua lapsia tai pitää niitä jopa vastenmielisinä, ihan oma asia!
Mielipideasioista ei voi kiistellä :) en tosin tiedä miten tuo koira liittyy tähän, minulla ei ole koiraa. Enkä haluaisikaan juuri edellämainituista syistä, vaikka koirista tykkäänkin :D
Mulla on kaksi siistiä sisäkissaa, ne riittää. Tulevaisuudessa ostan hevosen. Eikä mulla ole lapsia mitään vastaan, en vain jaksa niitä tehdä. Hyvä että jotkut kuitenkin hoitaa homman minun puolestani!
Jos joku ei lisäänny liikakansoitussyistä, joku toinen tekee v*tusti ylimääräistä koska sillä on silloin "varaa" (tekisi varmaan muutenkin mutta saa lisää perusteluja).
Eihän väkiluku saa koskaan pienentyä, ainoastaan kasvaa, vaikka Suomessa ei ole ikinä ollut näin paljon ihmisiä eikä töitä riitä kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysyin tätä jo useammassa ketjussa että mitä varten ihmiset haluavat sen vauvan, mutta sain vastaukseksi vain joko ignoraamista tai raivoa.
Hankitaanko niitä "omaisuudeksi"? Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Maailma on lisäksi jo ilman kenenkään apua raskaasti liikakansoitettu.
Eiköhän useimmat hanki sen lapsen rakastettavakseen. Kun koetaan, että on jotain annettavaa pienelle lapselle, nuorelle ihmiselle. Että haluaa kasvattaa lasta, opettaa tätä, näyttää tälle maailmaa, jättää tälle omaisuutensa.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Koko elämää ei voi elää ajatellen vain muiden parasta, muiden onnea, muiden elämää. Ja tarkoitan tällä nyt ulkopuolisia henkilöitä, ympäri maailman, ilmastonmuutosta, nälänhätää, jne.
Koska viimeistään eläkkeellä ollessasi saatat huomata, että uhrasit koko elämäsi pelastaaksesi maapallon, mutta kaikki olikin hyödytöntä. Tai voihan asiat olla hyvinkin silloin, jolloin saattaa miettiä miksi antoi sukunsa päättyä pelkkien tulevaisuuden pelkojen takia.
Huomisesta ei voi tietää emmekä voi pelastaa maapalloa, mutta omasta ja läheistemme elämästä voimme yrittää tehdä mahdollisimman hyvän.
En nyt puhu pelkästä maapallosta, vaan myös siitä lapsesta. Entä jos rakastan häntä niin paljon, että se menee kaiken edelle, omien viettieni, rakkaudenkaipuuni, kotileikinhaluni ja tarpeideni "jatkaa sukulinjaa" ym. (joka ei pitkällä tähtäimellä edes tarkoita mitään, aurinko kun tulee sammumaan eikä mitkään paremmiksi koetut omat geenitkään tule pelastamaan siltä)
Mutta entä jos on itselle tärkeää, että ne jotka pääsevät kokemaan auringon sammumisen (jos täällä on vielä elämää), ovat itselle sukua?
Vierailija kirjoitti:
Toisista tulee menestyjiä ja toisista äitejä :)
Toinen n23
Yritysten johdossa olevilla naisilla ja miehillä on lähes aina lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Toisista tulee menestyjiä ja toisista äitejä :)
Toinen n23
Toisista ei mitään, luulet olleesi hyvä työelämässä mutta kun saat lapsen, et ole enää mitää koskaan. Et edes äiti, koska sinun oletetaan palaavan kuuliaisesti töihin.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo lastenhankintaa voi järjellä perustella. Jos olet lapseton, olet levänneempi, vapaampi, terveempi, rikkaampi, suositumpi työmarkkinoilla , mahdollisesti myös paremmin pukeutunut ja meikannut.
Joo, pitää varmaan paikkansa. Mutta mitä suurempaa tarkoitusta varten vela säästää sitä kallisarvoista aikaansa, energiaansa ja hyvännäköistä kroppaansa? Ymmärtäisin, jos olisivat tekemässä jotakin mullistavaa tieteen tai politiikan alalla. Mutta useimmiten tuntuvat velat puhuvan kahviloissa istumisesta ja telkkarin katsomisesta rauhassa sohvalla.
Vierailija kirjoitti:
Jos hankit lapsen, on elämäsi ruuhkaista, nukut jonkin aikaa todella huonosti, sairastelet usein flunssia, olet köyhempi ja ehkä stressaantunempikin mutta saat elämääsi paljon ennen kokematonta, aivan uusia ihmisiä ja tilanteita, rintaa puristavaa huolta ja sydäntä pakahduttavaa rakkautta etkä voi enää kuvitellakaan, miten joku voi elää ilman lapsia.
Kyllä, paitsi että minä en niitä flunssia sairasta. Kaiketi pysyy vastustuskyky yllä, kun lapset tuovat koulusta viruksia. Pientä on kyllä lastenikin sairastelu.
Olen muussa elämässä stressiherkkä ja suorittaja, mutta äitiydessä ihan lehmänhermo.
Lukiossa kympin tyttö. Olin varma etten halua lapsia ja että keskityn vain tulemaan nobelistiksi.
N. 25 v huomasin, että alkoi olla halua saada vauva. Kolmekymppisenä se oli jo kova vauvakuume, ja tulin äidiksi 34 v.
Uraakin olen ehtinyt tehdä, mutta toki joutunut olemaan vaihtamatta työpaikkaa niin paljon ja kunnianhimoisesti, kuin lapsettomana olisi voinut. Suurempi este uralle kuin lapsi oli kuitenkin mies, joka ei tukenut sitä. Jos vanhemmuutta jakaa, voi tehdä töitä ja opiskella. Jos mies ei halua tehdä osaansa, niin jopa yksinhuoltajana on enemmän liikkumavaraa kuin perheellisellä puolison kanssa, joka ei tue vaan jopa estää.
Lapsi on parasta ja suurinta mitä minulle on ikinä tapahtunut, rakastan häntä, enkä ole koskaan katunut.
Mies olisi kannattanut valita toisin ja huolellisemmin. Uralla olisi voinut olla rohkeampi, eikä niin arka. Toisin sanoen parempi itsetunto olisi vienyt eteenpäin paremmin.
Ajatteles, miten ennen wanhaan pärjäsivät ne naiset, joiden oli vain kestettävä vuodesta toiseen lapsikatraan kokoajan kasvaessa, koska ehkäisyä ei ollut, päivähoitoa ei ollut, koulutkin käytiin kiertokouluina,jos käytiin..mieskin oli sodassa traumansa saanut, juro, sulkeutunut,kylmä,katkera ja kenties väkivaltainen juoppo,jolta ei juuri kehuja saati mitään apua tullut. Taisi moni lapsi tuolloin kuolla ihan oman äitinsäkin käden kautta.
Tiedän ehkä kuitenkin mitä tarkoitat, tunnen itsekkin samoin,-olisi niin ihanaa joskus elää vain itselleen, mutta sekin aika tulee, kun ikävöit häntä ja hänen lapsuutensa vilpitöntä viattomuutta kyynisessä maailmassamme.
Itse yritän hyödyntää niitä asioita,joista olen itse kiinnostunut viemällä lasta samaan suuntaan. Tutkija-luontoiset, taiteelliset ja introvertit ihmiset eivät yleensä jaksa sitä monella tapaa kaoottistakin ja todella vaativaa pikkulapsi-arkea, mutta kouluikään päästessä hiukan edes hetkeksi helpottaa,ei lapsi ole pieni kuin sen hetken. Lapsi ei kuitenkaan ole syypää olemassaoloonsa, vaan vanhemmuus itsessään kliseisesti kasvattaa yleensä ainakin jonkin verran ottamaan vastuuta ja ajattelemaan muitakin, kuin itseään.
Itse olen yh, jonka voimavarat ovat erinäisistä syistä vähistä, mutta lapset eivät missään tapauksessa ole se "juurisyy" omiin ongelmiini, vaikkakin he voivat olla juurikin se syy, miksi tietyt ongelmat ja heikkoudet itsessäni tulevat näkyviksi ja arjen kuormitus tuntuu välillä aivan musertavalta-läheisemme tai yhteiskuntamme ei vain aina osaa antaa sellaista tukea ja apua, mitä todellisuudessa kaivattaisiin, mikä on todella ikävä asia.
Lapsen kanssa olemista väsyneenäkin helpottaa se, että voi vain antaa hetkeksi itselleen luvan päästää irti omista asioistaan, esim. iltasatuaikaan, joskus laulaa rauhoittavia lauluja, eläytyä sadun maailmaan päivisinkin, voitte keksiä näytelmiä ja tarinoita, pieniäkin tai vaikka vain ihmetellä polun vieressä kulkevaa etanaa.
Tapoja olla paikalla lapsen elämässä on lukemattomia ja jokainen meistä tekee sen omalla tavallaan- alkuun riittää vain "minä olen tässä, juuri nyt, juuri sinua varten", edes sen minuutin tai kaksi.