Lue keskustelun säännöt.
Lastenhankinta arveluttaa - ajatuksia vanhemmilta ja (vapaaehtoisesti) lapsettomilta?
Epäilyksen peikko
20.08.2020 |
Vanhemmat: Mistä tiesit, että haluat tulla vanhemmaksi? Haaveilitko vanhemmuudesta ja lapsista jo kauan ennen hankintaa? Koska päätit tulla vanhemmaksi? Päädyitkö ikinä katumaan päätöstäsi?
Vapaaehtoisesti lapsettomat: Koska tunsit, että vanhemmuus ei ole sinulle? Puuttuiko sinulta lapsihaaveet ja -haaveilut tai vaikka hoivavietti? Koska päätit, että et hanki lapsia? Päädyitkö ikinä katumaan päätöstäsi?
Olen 23-vuotias (nais)opiskelija. Viime aikoina on tullut mietittyä paljon omaa suhtatumistani vanhemmuteen (eritoten äitiyteen), lapsiin ja niiden hankintaan. Aloin pohtia vapaaehtoista lapsettomuutta itsekseni lukioikäisenä - ennen sitä ajatukseni oli lähinnä, että lasten hankinta on vain väistämätön asia elämässä joka täytyy jossakin kohtaa hoitaa "pois alta", koska niin vain kuuluu tehdä.
En ole koskaan erityisemmin haaveillut lapsista, ja huomaan ajattelevani lastenhankintaa vain lähinnä teknisten asioiden kautta; miten pitäisin suomen kielen ja kulttuurikokemuksen vahvana esimerkiksi ulkomailla asuessa, millaisia nimiä valitsisin ja mitä asioita lasten hankinta väistämättä vaikeuttaisi. En ole varma tiedänkö edes miltä tuntuu kaivata äitiyttä tai lapsia, koska en liitä omien lasten hankintaan hyviä tai helliä tunteita, lähinnä pelkoa ja ahdistusta. Kun taas sitten haaveilen, ovat päiväuneni lähinnä uralähtöisiä. Olen siinä mielessä hyvin onnekas, että olen löytänyt intohimoni ja menen läpi vaikka harmaan kiven voidakseni toteuttaa koulutukseen ja työelämään liittyviä unelmia.
Minulla on nuorempien sisarusteni kanssa paljon ikäeroa, joten he ovat molemmat vielä aika pieniä lapsia (päiväkoti- ja alakouluikäinen). Rakastan heitä hurjan paljon, ja on aivan ihana nähdä miten he kasvavat ja kehittyvät. Vaikka en usein heitä näe, osaan hassutella ja olla heidän kanssaan. Huomaan kuitenkin myös väsyväni hyvin nopeasti, ja tuntuu jopa että joka kerta kun näen heitä, epäilys omasta lastenhankinnasta vain kasvaa. Minulta löytyy hoivaviettiä heille (varmaankin juuri tuon sisarussuhteen takia), mutta muiden lapsien kanssa juttu onkin vähän kinkkisempi. Lapset eivät yleisesti ottaen ole mielestäni erityisen "söpöjä", ja yleensä vain lähinnä ärsyynnyn vieraiden lapsien läsnäolosta (en tietenkään mainitse tätä ääneen, ei se ole lasten vika).
Minulla on myös muutamia ominaisuuksia, jotka pistävät lastenharkinnan arveluttamaan entisestään. Olen aina ollut kotielämässä stressiherkempi kuin esim. muut sisarukseni ja muutenkin herkkä ylimääräiselle metelille (huuto, liikenne yms.). Vaikkakin tiedostan tämän ja olen tehnyt paljon työtä ylimääräisen "napsahtelun" eliminoimiseksi, pelkään että vanhemmuuden väsymys toisi tämän puolen minusta esiin ja lapseni joutuisivat kärsimään siitä (sen enempää tähän paneutumatta: oma lapsuudenkotini oli kaikin puolin hyvin problemaattinen ja epävakaa mm. päihdeongelmineen, ja en halua pistää ketään siihen samaan tilanteeseen ja ympäristöön jossa minun piti kasvaa). Tämänhetkinen epävarmuus maailmantilanteesta ja tulevasta globaalista talouskriisistä ei myöskään varsinaisesti helpota.
Haluaisinkin nyt kuulla teidän kokemuksia ja ajatuksia liittyen tähän ja ylläoleviin kysymyksiin. Olisi myös tosi kiva kuulla eri sukupolvien edustajien näkemyksiä ja suhdetta omaan lapsenhankintaan tai hankkimatta jättämiseen. Tiedän että kysymykseni on lähinnä suunnattu vanhemmille ja veloille, mutta myös lapsettomien ajatukset ovat totta kai tervetulleita.
Kommentit (364)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas kerran, velat huutavat kitapurje lepattaen, miten väärin on kun suomalaiset lisääntyy, tänne pitäisi ottaa 20 miljoonaa kivienheittelijää tilalle.
Olet ymmärtänyt velojen ajatusmaailman täsmällisesti väärin. Suotakoon anteeksi, koska persut eivät veny muiden näkökantoja ymmärtämään ja lisäksi kokevat uhkana kaikki muut paitsi lapset.
Kerro ihmeessä lisää täsmätietoa ajatusmaailmastasi. Miksi suomalaisten pitäisi lopettaa lisääntyminen ja muiden ei? Jos ilmaston muutos on ongelma ja näillä leveyspiireillä ei saisi asua kukaan, miksi tänne kuitenkin pitäisi majoittaa miljoonittain lämpimämpien seutujen ihmisiä? Samassa ajassa kuin suomalaisten määrä on noussut 5 miljoonasta 5,5 miljoonaan,on syyyyyyrialaisten määränoussut 5 miljoonasta 13 miljoonaan.
Tuntuu naurettavalta vastata ihmiselle, joka haluaa väärinymmärtää asioita. Jos nyt tämän keskustelun yhteydessä puhuttaisiinkin liikakansoituksesta, ei kukaan varmastikaan olisi ehdottamassa, että suomalaisten pitää lopettaa lisääntyminen. Ajatus on täysin absurdi jo kansantaloudenkin puolesta.
Mutta ajatus ottaa tänne miljoonia muualtatulijoita ei ole ollenkaan absurdi?
Ketjussa on puhuttu liikakansoituksesta ja muiden "oikeudesta hakea samaa elintasoa kuin suomalaiset".
No miten se, että esimerkiksi sinä teet itsestäsi kyvyttömän muuttamaan maailman asioita käyttämällä kaiken aikasi, rahasi ja muut resurssisi lisääntymiseen, vähentää sitä että maailmassa lisäännytään liikaa?
Kuinka niin?
En käytä "kaikkea aikaani, rahaani ja resurssejani lisääntymiseen". Lasten lisäksi olen ollut työelämässä kymmeniä vuosia ja olen edelleenkin ja saanut siellä paljon aikaan. Asiakkaistani monet kehittävät ympäristöä parantavia ratkaisuja. Itse olen vuosikaudet tukenut mm. tyttöjen kouluttautumista, mikä, kuten ehkä tiedät, vähentää sitä että maailmassa lisäännytään liikaa. Omat lapseni ovat työelämässä ja tekevät hyödyllistä työtä ja maksavat veronsa.
Mitä muuta sinä teet kuin mussutat, etteivät suomalaiset saa lisääntyä?
Ympäristöä parantavia ratkaisua kehittäviä ihmisiä ei ole tarpeeksi/tulokset eivät ole tarpeeksi siihen nähden paljonko on kuluttajia/mikä sontamäärä odottaa jo valmiiksi siivoamista puhumattakaan tulevasta kasvavasta elintasosta + hillittömästä ihmisten määrästä. Olen itsekin alalla joten tiedän sanoa enkä nojaa siihen että kyllä Joku Muu sen kuitenkin vielä hoitaa ja huolehtii -_- Ei hoida. Ainakaan ajoissa.
En ole ottanut mitään kantaa siihen, minkä kansalaisuuden ihmiset lisääntyvät tai eivät. Kai tämän ymmärsit, kun olet niin "fiksu" suomalainen (ilmeisesti)!
Ihan tuossa ylempänä näyttää olevan esimerkki kahdesta S-maasta, joista toinen on Suomi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas kerran, velat huutavat kitapurje lepattaen, miten väärin on kun suomalaiset lisääntyy, tänne pitäisi ottaa 20 miljoonaa kivienheittelijää tilalle.
Olet ymmärtänyt velojen ajatusmaailman täsmällisesti väärin. Suotakoon anteeksi, koska persut eivät veny muiden näkökantoja ymmärtämään ja lisäksi kokevat uhkana kaikki muut paitsi lapset.
Kerro ihmeessä lisää täsmätietoa ajatusmaailmastasi. Miksi suomalaisten pitäisi lopettaa lisääntyminen ja muiden ei? Jos ilmaston muutos on ongelma ja näillä leveyspiireillä ei saisi asua kukaan, miksi tänne kuitenkin pitäisi majoittaa miljoonittain lämpimämpien seutujen ihmisiä? Samassa ajassa kuin suomalaisten määrä on noussut 5 miljoonasta 5,5 miljoonaan,on syyyyyyrialaisten määränoussut 5 miljoonasta 13 miljoonaan.
Tuntuu naurettavalta vastata ihmiselle, joka haluaa väärinymmärtää asioita. Jos nyt tämän keskustelun yhteydessä puhuttaisiinkin liikakansoituksesta, ei kukaan varmastikaan olisi ehdottamassa, että suomalaisten pitää lopettaa lisääntyminen. Ajatus on täysin absurdi jo kansantaloudenkin puolesta.
Mutta ajatus ottaa tänne miljoonia muualtatulijoita ei ole ollenkaan absurdi?
Ketjussa on puhuttu liikakansoituksesta ja muiden "oikeudesta hakea samaa elintasoa kuin suomalaiset".
No miten se, että esimerkiksi sinä teet itsestäsi kyvyttömän muuttamaan maailman asioita käyttämällä kaiken aikasi, rahasi ja muut resurssisi lisääntymiseen, vähentää sitä että maailmassa lisäännytään liikaa?
Kuinka niin?
En käytä "kaikkea aikaani, rahaani ja resurssejani lisääntymiseen". Lasten lisäksi olen ollut työelämässä kymmeniä vuosia ja olen edelleenkin ja saanut siellä paljon aikaan. Asiakkaistani monet kehittävät ympäristöä parantavia ratkaisuja. Itse olen vuosikaudet tukenut mm. tyttöjen kouluttautumista, mikä, kuten ehkä tiedät, vähentää sitä että maailmassa lisäännytään liikaa. Omat lapseni ovat työelämässä ja tekevät hyödyllistä työtä ja maksavat veronsa.
Mitä muuta sinä teet kuin mussutat, etteivät suomalaiset saa lisääntyä?
Ympäristöä parantavia ratkaisua kehittäviä ihmisiä ei ole tarpeeksi/tulokset eivät ole tarpeeksi siihen nähden paljonko on kuluttajia/mikä sontamäärä odottaa jo valmiiksi siivoamista puhumattakaan tulevasta kasvavasta elintasosta + hillittömästä ihmisten määrästä. Olen itsekin alalla joten tiedän sanoa enkä nojaa siihen että kyllä Joku Muu sen kuitenkin vielä hoitaa ja huolehtii -_- Ei hoida. Ainakaan ajoissa.
En ole ottanut mitään kantaa siihen, minkä kansalaisuuden ihmiset lisääntyvät tai eivät. Kai tämän ymmärsit, kun olet niin "fiksu" suomalainen (ilmeisesti)!
Ihan tuossa ylempänä näyttää olevan esimerkki kahdesta S-maasta, joista toinen on Suomi.
En ole kirjoittanut kaikkia viestejä.
Vierailija kirjoitti:
Se stressiherkkyys ja ääniherkkyys kyllä hoituvat lasten myötä, se on lapsiarki on siedätyshoitoa siihen. Siitä ei kannata huolestua. Itse halusin lapsen vasta kun okea mies osui kohdalle, se tapahtui 37 -vuotiaana. Olin 41, kun lapsi syntyi. Lapsikuume ei ole älyllä mietittävä asia, se syntyy luonnostaan kun rakastuu ja on oikea mies.
Se siedätyshoito ei toimi kaikilla, joten ei kannata yleistää. Minäkin luulin, että kun tulen äidiksi, niin pinna pitenee, rauhoitun, en hermoile yhtä paljon kuin ennen jne. Ei se vaan niin mennyt!
Luulen, ettei kukaan voi tietää etukäteen, millainen tulee olemaan vanhempana. Mutta pääsääntöisesti ihmiset rakastavat lapsiaan. Vaikka muiden lapset eivät näyttäisi söpöiltä eikä hellyttäviltä, niin ainakin omalla kohdalla se oma pienokainen vaan alkoi näyttää mukavimmalta.
Minä olen 31-vuotias vela, tiesin jo lapsena etten halua omia lapsia. Kaikissa leikeissä olin aina koira, en koskaan leikkinyt barbeilla tai nukeilla. Lapset ovat kovaäänisiä, likaisia ja ahdistavia. Tiedän ettei mieleni tule koskaan muuttumaan ja hyvä näin. Miehellä on kaksi lasta edellisestä suhteesta ja huokaisen aina helpotuksesta kun lähtevät kotiinsa, omista ei pääsisi ikinä eroon.
Ja juu varmasti on eri asia kun on oma, mutta en jaksa :D eläimiä kyllä rakastan, mutta lapsia ei kiitos ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Sopii myös ajatella sen lapsen kannalta millaiseen maailmaan joutuu syntymään, eikä ainoastaan mitä itse haluaa/tarvitsee/lapsen avulla itselleen hankkii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Sopii myös ajatella sen lapsen kannalta millaiseen maailmaan joutuu syntymään, eikä ainoastaan mitä itse haluaa/tarvitsee/lapsen avulla itselleen hankkii.
Lasten saaminen on ihmisyksilö kannalta elämän tarkoitus. Mikä muu voisi olla - öö, kierrätys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoitti:
Minä olen 31-vuotias vela, tiesin jo lapsena etten halua omia lapsia. Kaikissa leikeissä olin aina koira, en koskaan leikkinyt barbeilla tai nukeilla. Lapset ovat kovaäänisiä, likaisia ja ahdistavia. Tiedän ettei mieleni tule koskaan muuttumaan ja hyvä näin. Miehellä on kaksi lasta edellisestä suhteesta ja huokaisen aina helpotuksesta kun lähtevät kotiinsa, omista ei pääsisi ikinä eroon.
Ja juu varmasti on eri asia kun on oma, mutta en jaksa :D eläimiä kyllä rakastan, mutta lapsia ei kiitos ikinä.
Hih, hauska juttu, mun mielestä taas koirat on kovaäänisiä, likaisia ja ahdistavia. Haisevat pahalta, kuolaavat ällöttävästi, sotkevat, rikkovat, kertakaikkiaan vastenmielisiä otuksia. Kuvissa koiranpennut on ihan söpöjä ja videoissa hauskoja, mutta livenä kaikkea muuta. Meilläkin on ollut koira, koska mies ja lapset halusivat, nyt se on jo edesmennyt, luojan kiitos! Edes oma koira ei ollut ihana, parhaimmillaankin vain ihan ok. En pidä myöskään kissoista, mistään hiiristä tms, kaneista ja mitä niitä nyt onkaan. Jos olisi pakko ottaa jokin eläin, se olisi akvaariokala. Ja tämä siis ihan hauskana juttuna vain, mua ei häiritse, jos joku ei halua lapsia tai pitää niitä jopa vastenmielisinä, ihan oma asia!
"Se on erilaista kun se lapsi on oma!"
Niin on. Pahempaa.
Omasta lapsesta on vastuussa, siitä ei pääse eroon enää hyvällä, sitä ei voi perua. Kaikki huolet, murheet, paine, pelko ja stressi, syyllisyys, vastuu. Ja vaikka lapsi olisi millainen ja elämä kuinka perseestä sen takia ja sen kanssa, luonnon julma pila on että siihen kuitenkin yleensä kiintyy ja rakastaa. Siinä sitä sitten ollaan.
Ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Sopii myös ajatella sen lapsen kannalta millaiseen maailmaan joutuu syntymään, eikä ainoastaan mitä itse haluaa/tarvitsee/lapsen avulla itselleen hankkii.
Lasten saaminen on ihmisyksilö kannalta elämän tarkoitus. Mikä muu voisi olla - öö, kierrätys?
Sitä ei tyhmä ihminen tajua miten paljon elämässä on opittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Sopii myös ajatella sen lapsen kannalta millaiseen maailmaan joutuu syntymään, eikä ainoastaan mitä itse haluaa/tarvitsee/lapsen avulla itselleen hankkii.
Lasten saaminen on ihmisyksilö kannalta elämän tarkoitus. Mikä muu voisi olla - öö, kierrätys?
Tämänkö takia muijille tulee keski-iässä käytöshäiriöitä.
Elämä on vasta puolessa välissä muttei ole enää mitään tarkoitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Sopii myös ajatella sen lapsen kannalta millaiseen maailmaan joutuu syntymään, eikä ainoastaan mitä itse haluaa/tarvitsee/lapsen avulla itselleen hankkii.
Lasten saaminen on ihmisyksilö kannalta elämän tarkoitus. Mikä muu voisi olla - öö, kierrätys?
Tämänkö takia muijille tulee keski-iässä käytöshäiriöitä.
Elämä on vasta puolessa välissä muttei ole enää mitään tarkoitusta.
Ja seuraavaksi tuppautuu miniän perheeseen sitten ja tulee ongelmia hänen kanssaan. Kaikki leikkiköön omilla leluillaan mutta kun miniä on vienyt myös anopin lelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo lastenhankintaa voi järjellä perustella. Jos olet lapseton, olet levänneempi, vapaampi, terveempi, rikkaampi, suositumpi työmarkkinoilla , mahdollisesti myös paremmin pukeutunut ja meikannut.
Jos hankit lapsen, on elämäsi ruuhkaista, nukut jonkin aikaa todella huonosti, sairastelet usein flunssia, olet köyhempi ja ehkä stressaantunempikin mutta saat elämääsi paljon ennen kokematonta, aivan uusia ihmisiä ja tilanteita, rintaa puristavaa huolta ja sydäntä pakahduttavaa rakkautta etkä voi enää kuvitellakaan, miten joku voi elää ilman lapsia.Toivottavasti tarkoitat, ettet voi kuvitella, miten sinä voisit elää ilman lapsia, koska et varmaan tarkoita, että elämäsi on ollut merkityksetöntä ennen lapsia tai että ylipäätään näin on ennen kuin ihminen lisääntyy.
Jälkeen päin kun kelaa elämäänsä taakse päin, tuntuu se melko merkityksettömältä. Töitä, harrastamista, kotitöitä, vaatteiden shoppailua. Samaa oravanpyörää vuodesta toiseen. Nyt äitinä ainakin itsestäni elämä tuntuu enemmän merkityksellisemmältä. Ja puhun nyt vain omasta elämästäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loukkaantukoohan tästä joku, mutta ihan vähän ihmetyttää kuinka yleistä on ollut monille teini-iän ahaa-elämys "lapsia ei ole kaikkien pakko tehdä". Itselleni se on ollut selviö vissiin aina. Miten se voisi olla pakollista? Tietenkin jostakin voi tuntua, että sitä häneltä odotetaan, mutta yleensä lapset tehdään kuitenkin omasta halusta. Enemmän itselleni oli mysteeri kuinka saavutaan siihen pisteeseen, että lapsia olisi mieluisaa ja suotuisaa alkaa yrittämään, kenen kanssa jne. Se tuntui niin ihmeelliseltä ja silti niin moni päätyy siihen pisteeseen elämässä. Entä mitkä ovat todennäköisyydet, että yrityksestä huolimatta ei saakaan lasta.
No, minäminä... itse en koskaan ollut kovin tyttömäinen, leikkinyt nukeilla tai rauhallisesti noin muutenkaan. Enempi sellainen räiskyvä ja riehakas, mutta ystävällinen ja hyväntahtoinen sentään, pirun hyvin kasvatettu siinä mielessä. Omaa rauhaa en tosiaan hirveästi tarvitse, yhteiselle tekemiselle ja ajatusten vaihdolle on suurempi taipumus. Lapsena ihailin molempia vanhempiani vaikkeivät he täydellisiä olleet, etenkin isääni joka oli erittäin karismaattinen, luova ja reilu, yllätyksellinen.. miehekäs. Äitini taas oli perinteisellä tavalla naisellinen, vahva, turvallinen, iloinen ja niin kaunis, että ihan sen vuoksi minulla oli kiire kasvaa isoksi. No ei näytetä kovinkaan samalta...
En ole ollut aina varma, että minun pitää saada lapsia. Kyllä lapsista olen aina pitänyt, lapset ovat mielenkiintoisia ja vanhemmilleen rakkaita. Päiväkodissa en haluaisi olla töissä, mutta naapurien lapsenvahtina taas oli oikein hauskaa, iloista. Sillä mielellä olin siis liikkeellä, että katsotaan millaiseksi elämä muodostuu.
No sitten, tulin teininä raskaaksi. En todellakaan halunnut lapsia, silloin vielä. Tein abortin. Kai myös ajattelin silloin, että lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa. Tämä päivänä en pidä sitä niin tärkeänä lähtökohtana, mutta rakkautta se lapsi ansaitsee. En halunnut lasta, jonka olisin toivonut voivani saada jonkun toisen kanssa ja että lapsen isä rakastaisi häntä kaikista vähiten. Vieläkään en tiedä teinkö oikein, mutta tekisin yhtä väärin uudestaan. Joskus kadun ja hirveäähän se oli.
Aloin ajatella enemmän omien lasten saamista ja ajattelin, että sen täytyisi tuntua oikealta, jotta voisin sitoutua valintaan. Ei ollut vaikea nähdä itseäni jotakuinkin aina toimeentulevana ja paljon rakastavana äitinä, mutta en missään vaiheessa lähtenyt tavoittelemaan sitä haaveena, niin ei ehtinyt käydä. Olin aika perustyytyväinen ja sopeutuvainen ihminen missä ikinä olinkin enkä kauhean tavoitteellinen. Kaikki kiinnosti eikä mikään ollut liian vaikeaa. Enkä missään pumpulissakaan ollut kasvanut niinkuin ei lähes kukaan, elämä kantaa kuitenkin on hyvä asenne.
Sitten tapasin sopivan miehen, tutustuimme, rakastuin taas, sovimme hyvin yhteen eikä isoja ongelmia ollut. Yhdessä voisimme perustaa toimivan ja rakastavan perheen. Aloimme haaveilla lapsesta samoihin aikoihin ja saatiin useampi, vielä aika pieniä. En ole katunut missään vaiheessa.
Itselleni ei oikeastaan ole niin tärkeää ollut parisuhteen kestäminen, eihän ne aiemmatkaan kestäneet eikä se niin kauheaa ole, tärkeää on se että lapsia ei jätä kumpikaan. Ihmeen hyvin me ollaan miehenkin kanssa hitsauduttu yhteen tässä ja sovitaan kimppaan edelleen. Tällä hetkellä pohditaan, että vieläkö haluttaisi yksi ja milloin, tuskin, mutta en vielä tiedä. Sillälailla samaistun aiheen jahkaamiseen vähän minäkin. Ei sitä tarvitse tänään tietää.
Minä kadun vanhemmaksi ryhtymistäni. Lapsi on tietysti upea ihminen, mutta itselläni ei ole mitään kiinnostusta lapsiperhe elämään. Harrastaisin mieluummin rauhassa omia kiinnostuksen kohteitani. Mutta enpä tätä tajunnut ennen lasta.
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Se on kuule sillä tavalla, että ihmisillä on niin erilaisia taustoja ja elämäntilanteita, että aivan turhaan kuvittelet lasten saamisen olevan jokin "elämän syvemmän merkityksen aukaisija" kaikille. Kyllä me täällä ollessamme lähinnä rääytään,paskotaan, käydään kanssaihmisten sietokyvylle ja ollaan toisillemme ilkeitä, pääosin, vauvasta vaariin, vähintään kerran elämässä. Jos itse olet saanut muutoin tyhjään olemiseesi enemmän sisältöä lasten kautta, hienoa-olet varmasti todella lapsirakas-ihminen,jollaisia todella tarvittaisiin enemmän, mutta siihen, että lapsista todella välittää ja heidän kanssaan haluaa olla tekemisissä/heitä hoitaa, ei todellakaan tarkoita, että itse olisi kuormitettava ekosysteemia tuottamalla lisää kuluttajia tässä maailmanajassajossa elämme. Tilanne oli hiukan toinen vielä 50-vuotta sitten. Ei, en ole lapseton, yleistäminen vain on ärsyttävää.
Älkää ladatko odotuksia siitä, että lapsenne haluavat tai edes voivat viettää kanssanne aikaa, kun olette vanhuksia.
Myöskään toisen ihmisen (= vanhemman) elämänsisältönä oleminen ei ole hyvä kokemus.
Ai mistä tiesin, että haluan lapsia? Varmaankin siitä, että sisko sai lapsia ja he tuntuivat kuin omilta. Toisaalta näin kuinka paljon hommaa heissä on ja kun oven painoin perässäni kiinni, tuntui huojentavalta päästä kotiin omaan rauhaan ilman lapsia. Toisaalta on eriasia antaa 100% siskon lapsille ja kaiken huomion kun se että huilaat kotona ja oma puoliso vahtii lapsia välillä.
No, asia kuitenkin kypsyi ajan kanssa. Tiesin aina haluavani, mutta tiesin sen myös sitovan ja halusin olla valmis antamaan ajastani lapselle. Kaikkein kurjinta on nähdä vanhempia, jotka ei eivät ole kiinnostuneita viettämään aikaa oman lapsen kanssa ja mielummin olisi baarissa. Niitäkin tunteita tulee ja se sallittakoot.
No 10 vuotta kypsyteltiin asiaa miehen kanssa ja 29 veenä tuntui että nyt voisi yrittää. Tätä ennen tuli opiskeltua ammatti, käytyä lukio, matkusteltua, ravattua baareissa, käytyä kyllästymiseen asti töissä jne. Mikään näistä ei tuonut kuitenkaaan sitä pysyvää onnea ja tyytyväisyyden tunnetta. Siispä lapsenhankita tuli mieleen ja ajatus kypsyi ja ajankohta tuntui oikealta. Nyt 30 veenä ensimmäisen lapsen äitinä olo on mahtavaa mutta toki haastavaa. Ei tarvitse miettiä mikä on elämän tarkoitus. Kaikki muu ( edelleen matkustelu, kavereiden tapaaminen, baareissa käyminen jne) on toki lisämauste elämään ja tuo iloa, mutta ei ole itseistarkoitus. Mielestäni elämä olisi aika tyhjää ja tarkoituksetonta ilman lasta. Lapsi sitoo, vauva-aika voi olla uuvuttavaa ja unettomuus vaivata, mutta kaikki on sen arvoista. Tunteet heittelevät, joskus voi jopa raivostuttaa oma huutava nyytti, samassa hetkessä se tuntuu maailman ihanammalta. Lapsi tuo kärsivällisyyttä, se on kasvattanut pitkää pinnaa. Itse olen nuorimmainen ja silti oppinut äitiyteen, vaikka en ole joutunut ns muista huolehtimaan.
Summasummarun: äitiys tuntuu luonnolliselta ja onneksi kenenkään ei tarvi olla samanlainen äiti ja äitejä on moneksi. Sinäkin ap löydät omanlaisesi äitiyden ja ymmärrät sen parhauden vain hankkimalla lapsen. Vaikka se kuinka kliseiseltä kuulostaakin, ymmärrät sen kuin sinulla on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla ei ole lasta, eivät mitenkään voi tietää tai edes kuvitella, millaista vanhemmuus on. Vanhemmaksi tullessa ihminen oivaltaa elämän merkityksellisyyden. Voi sanoa, että melkein syntyy uudestaan. Kaikki yövalvomiset, melut, sotkut ja kulut ovat ohimeneviä ja elämässä täysin merkityksettömiä sivuseikkoja.
Tämän kokemuksen nojalla todella säälin lapsettomia ihmisiä - sekä niitä jotka eivät lapsia halusta huolimatta saaneet, ja myös niitä, jotka tekivät vapaasta halustaan päätöksen jäädä ilman jälkeläisiä.
En väitä, etteikö elämä voisi olla ihan hyvää ja täyttä ilman lapsia. Sitä ei vaan voi verrata siihen syvään merkityksellisyyteen, jota elämä lapsien kanssa on.
Lapsettomien on turha kiistää, ette vain tiedä.
Sinulla on elämästä hyvin rajoittunut ymmärrys.
Empatia ja eläytymiskyky ei liity siihen, onko sinulla lapsia, tai muuten Vilja Erikan isällä ja äitipuolella olisi syvempi ymmärrys elämän merkityksestä kuin vaikkapa Helena Rannalla.
Ääriesimerkit esittämääsi äärimmäiseen vastakkainasetteluun.
T. Yhden isä
Saattaahan sitä vaikka mitä. Klassinen "pitäkää tunkkinne"-asenne... LOL