Naiset haluavat vähemmän seksiä kuin miehet. Voiko tästä keskustella asiallisesti.
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/perh…
Tuo ero on hämmentävän suuri. 25-34 -vuotiaat naiset haluavat seksiä saman verran kuin 55-64-vuotiaat miehet. (Jätetään tästä nyt ilmeisimmät läpät, jooko)
Itsestäni (55+ mies) tuntuu, että ainakin 20 vuoden ajan on julkisuudessa ollut jatkuvasti ajatus, että naiset haluavat "oikeasti" seksiä yhtä paljon kuin miehetkin.
Mietin seuraavaa: Jos mies omaksuu tämän ajatuskannan, hän alkaa mieltämään naisten halun kuin omansa. Tästä seuraa looginen odotus, että hänen pitäisi kohdata suht paljon seksiin halukkaita naisia. Kun näin ei tapahdu omassa reaalitodellisuudessa, mutta mielikuva on, että naiset kyllä haluavat, niin on otollinen pohja ajatella, ettei mies juuri yksilönä jostain syystä kelpaa seksikumppaniksi.
Aikaisemman sukupolven miehet ehkä olivat kasvaneet ajatukseen, että naiset eivät juuri seksiä halua ja se, ettei itse saanut oli nyt vaan aika normia elämää.
Siitä, että pariskunnasta toinen (lähes aina mies) haluaa enemmän seksiä kuin toinen, selitetään sillä, että pariskunnan halut eivät kohtaa. Eikö pitäisi todeta, että ero on sukupuolissa jo sinällään eikä kyseisessä pariskunnassa?
Se, että naiset haluavat "oikeasti" yhtä paljon seksiä kuin miehet on tutkitun tiedon valossa perätön väite. Onko sen toistamisesta enemmän hyötyä vai haittaa?
Yksittäistapauksena mainittakoon, että omassa parisuhteessani yli 30 vuoden aikana ne, jaksot, jolloin vaimo on halunnut enemmän seksiä ovat olleet vallitsevia. Ero on onneksi ollut pieni.
Kommentit (289)
Ja onko tosiaan niin, että joku on sitten sen epätasa-arvon puolella?! Ja joo GO GIRLS!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SexPertti kirjoitti:
Näin se menee omassa suhteessa, avioliittoa 10v ja kolme muksua. Ikää on hieman 30+.
Kumppani on kuormittunut arjesta ja työstä, eikä hänellä ole sen takia seksi ensimmäisenä mielessä. Itse olisin heti valmis hommiin. Hyväksyn tämän.
Päivittäin tarjoan kumppanille iltaisin hellyyttä ja hierontaa. Annan hänelle vartalohierontaa, koko vartalohierontaa, usein hieron pakarat ja erogeeniset alueet ja intiimialueen. Hän ei koskaan kieltäydy, sillä hän pitää siitä.
Olen nähnyt paljon vaivaa että osaan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Onhan se omalle itsetunnollekin hyväksi olla hyvä omalle kumppanille, nautin siitä että voi tarjota koko vartalon läpi käyviä orgasmeja. Kunnon hieronnan jälkeen kumppani on erittäin halukas seksiin, kun fiilis on kohdallaan.
Seksiä on usein, koska näen sen eteen aikaa ja vaivaa. Ne jotka valittaa että seksiä ei ole, no ei muuta kuin opiskelemaan, on niin monta keinoa antaa naiselle nautintoa.
Onneksi edes jotkut miehet ymmärtävät tämän! Minä kun yritän tätä miehille sanoa, niin pelkkää valitusta tulee, ei kiinnosta kuin oma itse.
Monilla naisilla vain se oma nautinto on tärkein. Teet kaikki temput ja toinen saa lukuisia orgasmeja. Toinen vaatii lisää ja lisää seksiä koko ajan. Silti mitään ei ole valmis itse tekemään, kun tuntuu selällään maaten vain niiiin hyvältä. Sitten ollaan että miehen pitäisi olla tyytyväinen kun saa tyydyttää kumppaniaan jatkuvasti. Jotain toimintaa saa toisesta vain olemalla aktiivinen ja alistamalla ja ottamalla ”väkisin”. Mutta kun olisi joskus kiva olla itsekin vastaanottavana osapuolena nautinnolle. Montako vuotta tuollaista epäsuhtaa jaksaisit itse?
Onneksi on löytynyt helmi, joka välillä yrittää ihan omasta halustaan tehdä vain minulle hyvää. Kun edes joskus käy näin päin, niin sitä jaksaa taas panna parastaan.
Ai naisen ottaminen ja vaikka lähetyssaarnaaja on mielestäsi sitä että mies antaa naiselle? Hehe... ei ihan voi samaistaa joihinkin seksihoitoihin joissa nainen antaa miehelle.
Mutta tasapuolisuus toki kunniaan molemmin puolin, kunhan se on todellista. Esim. vaimoaan pannut ja yksin orkun saanut mies ei kyllä voi katsoa "antaneensa" vaimolle vaikka vaimo olis ollu lahna.
Missäs nyt noin kovin tunsit piston, kun noin kovaa defenssit lähtivät päälle?
Selällään makaaminen on lähinnä kielikuva, kuten varmaan tiesitkin. Naiset nyt vain monasti pitävät selällään makaamisesta tai sitten makaavat peppu pystyssä ja nauttivat kyydistä.
Ja penistä käytän vain hyvin pienen osan seksistä. Ainoastaan joissain pikaisissa saattaa olla enemmän penistä kuin kieltä. Tyttöystävissä taitaa olla vain sieraimet missä ei ole huulet, kieli tai hampaat käyneet. Omassa perusseksissäkin kieltä on penistä pidempään. Jossain sessiomaisemmissa sitten vain muutama prosentti penistä, muuten välineitä, hyväilyä ja suuta.
Olin nuorempana niin huono seksissä, että kun siitä pääsi jyvälle niin kyllä toiselle nautinnon tuottaminen kaikin tavoin tuntuu hyvältä ja nostaa seksuaalista itsetuntoa. Pyrkimyksenä on ollut olla toiselle se tämän elämän paras seksikumppani. Huom. pyrkimyksenä! Tuskin uskotkaan kuinka pitkälle olen valmis menemään kumppanin nautinnon ja kokemusten vuoksi (vinkkinä paljon suuseksiä, piiskausta, alistamista, köysiä, aistileikkejä, eroottista hierontaa, hellyyttä, fantasioiden toteutusta, roolileikkejä...). Osasyy on se etten niin nauti seksistä suoraan vaan suurin osa nautinnosta tulee toisen reaktioiden kautta.
Kaiken tämän panostamisen jälkeen olisi kiva kuitenkin saada joskus toisinkin päin. Että saat vain olla ja nauttia ja toinen tekee oma-aloitteisesti sydämestään sinulle hyvää. Eikä mitään parin minuutin imaisua, jonka jälkeen onkin taas sinun vuorosi antaa.
Nykyinen toimii tällein. Hänestä pystyy aistimaan selvästi kuinka tämä kiihottuu saadessaan minut nauttimaan ja nauttii myös orgasmeistani. Hänet aion pitää loppuelämäni ja pitää hänet siinä samalla täysin tyydytettynä. Mitä ikinä se sitten vaatiikaan.

Wau, hieno mies - valitettavan harvinainen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä nainen olen olmut se halukkaampi aina. Mutta vuosien saatossa kun seksi on muuttunut pelkäksi penetraatioksi miehen puolelta, ei se jaksa oikein sytyttää. Mies varmaan ajattelee että olen haluton, mutta todellisuudessa en ole.
Niinpä, tässä tuleekin juuri se, että JOS saa hyvää seksiä, sitä tekee toki mielikin sitten. Miehet itse aiheuttavat nämä ns. pihtarivaimot. Miksi he eivät ymmärrä tätä?
Mutta varmaan et ole samaa mieltä toisinpäin? Onko miehen haluttomuuden/kyvyttömyyden syy naisessa?

En nyt osaa laittaa viitettä tai lähdettä, mutta käsittääkseni ihan tutkitusti lesbosuhteissa on vähemmän seksiä kuin homomiesten suhteissa.
Kaksi ”nautiskelijaa” yhdessä, niin eipä siinä mitään tapahdu.
Molemmat makaavat selällään odottaen, että heihin suoritetaan laadukasta seksiä. Ihme jos toiminta on suht vähäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä nainen olen olmut se halukkaampi aina. Mutta vuosien saatossa kun seksi on muuttunut pelkäksi penetraatioksi miehen puolelta, ei se jaksa oikein sytyttää. Mies varmaan ajattelee että olen haluton, mutta todellisuudessa en ole.
Niinpä, tässä tuleekin juuri se, että JOS saa hyvää seksiä, sitä tekee toki mielikin sitten. Miehet itse aiheuttavat nämä ns. pihtarivaimot. Miksi he eivät ymmärrä tätä?
Mutta varmaan et ole samaa mieltä toisinpäin? Onko miehen haluttomuuden/kyvyttömyyden syy naisessa?
Useimmiten va786rmaankaan ei, mutta toki voi olla niinkin jossain tapauksessa. Miehethän itse sanovat ettei syy ole naisessa, tälläkin palstalla.

Lynkataan, jos kehtaa väittää ettei itsestään huoltapitämätön tai itsekeskeinen kumppani jaksa kiihottaa. Monilla varmasti ihan omista elämäntavoista johtuvia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SexPertti kirjoitti:
Näin se menee omassa suhteessa, avioliittoa 10v ja kolme muksua. Ikää on hieman 30+.
Kumppani on kuormittunut arjesta ja työstä, eikä hänellä ole sen takia seksi ensimmäisenä mielessä. Itse olisin heti valmis hommiin. Hyväksyn tämän.
Päivittäin tarjoan kumppanille iltaisin hellyyttä ja hierontaa. Annan hänelle vartalohierontaa, koko vartalohierontaa, usein hieron pakarat ja erogeeniset alueet ja intiimialueen. Hän ei koskaan kieltäydy, sillä hän pitää siitä.
Olen nähnyt paljon vaivaa että osaan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Onhan se omalle itsetunnollekin hyväksi olla hyvä omalle kumppanille, nautin siitä että voi tarjota koko vartalon läpi käyviä orgasmeja. Kunnon hieronnan jälkeen kumppani on erittäin halukas seksiin, kun fiilis on kohdallaan.
Seksiä on usein, koska näen sen eteen aikaa ja vaivaa. Ne jotka valittaa että seksiä ei ole, no ei muuta kuin opiskelemaan, on niin monta keinoa antaa naiselle nautintoa.
Onneksi edes jotkut miehet ymmärtävät tämän! Minä kun yritän tätä miehille sanoa, niin pelkkää valitusta tulee, ei kiinnosta kuin oma itse.
Monilla naisilla vain se oma nautinto on tärkein. Teet kaikki temput ja toinen saa lukuisia orgasmeja. Toinen vaatii lisää ja lisää seksiä koko ajan. Silti mitään ei ole valmis itse tekemään, kun tuntuu selällään maaten vain niiiin hyvältä. Sitten ollaan että miehen pitäisi olla tyytyväinen kun saa tyydyttää kumppaniaan jatkuvasti. Jotain toimintaa saa toisesta vain olemalla aktiivinen ja alistamalla ja ottamalla ”väkisin”. Mutta kun olisi joskus kiva olla itsekin vastaanottavana osapuolena nautinnolle. Montako vuotta tuollaista epäsuhtaa jaksaisit itse?
Onneksi on löytynyt helmi, joka välillä yrittää ihan omasta halustaan tehdä vain minulle hyvää. Kun edes joskus käy näin päin, niin sitä jaksaa taas panna parastaan.
Ai naisen ottaminen ja vaikka lähetyssaarnaaja on mielestäsi sitä että mies antaa naiselle? Hehe... ei ihan voi samaistaa joihinkin seksihoitoihin joissa nainen antaa miehelle.
Mutta tasapuolisuus toki kunniaan molemmin puolin, kunhan se on todellista. Esim. vaimoaan pannut ja yksin orkun saanut mies ei kyllä voi katsoa "antaneensa" vaimolle vaikka vaimo olis ollu lahna.
Missäs nyt noin kovin tunsit piston, kun noin kovaa defenssit lähtivät päälle?
Selällään makaaminen on lähinnä kielikuva, kuten varmaan tiesitkin. Naiset nyt vain monasti pitävät selällään makaamisesta tai sitten makaavat peppu pystyssä ja nauttivat kyydistä.
Ja penistä käytän vain hyvin pienen osan seksistä. Ainoastaan joissain pikaisissa saattaa olla enemmän penistä kuin kieltä. Tyttöystävissä taitaa olla vain sieraimet missä ei ole huulet, kieli tai hampaat käyneet. Omassa perusseksissäkin kieltä on penistä pidempään. Jossain sessiomaisemmissa sitten vain muutama prosentti penistä, muuten välineitä, hyväilyä ja suuta.
Olin nuorempana niin huono seksissä, että kun siitä pääsi jyvälle niin kyllä toiselle nautinnon tuottaminen kaikin tavoin tuntuu hyvältä ja nostaa seksuaalista itsetuntoa. Pyrkimyksenä on ollut olla toiselle se tämän elämän paras seksikumppani. Huom. pyrkimyksenä! Tuskin uskotkaan kuinka pitkälle olen valmis menemään kumppanin nautinnon ja kokemusten vuoksi (vinkkinä paljon suuseksiä, piiskausta, alistamista, köysiä, aistileikkejä, eroottista hierontaa, hellyyttä, fantasioiden toteutusta, roolileikkejä...). Osasyy on se etten niin nauti seksistä suoraan vaan suurin osa nautinnosta tulee toisen reaktioiden kautta.
Kaiken tämän panostamisen jälkeen olisi kiva kuitenkin saada joskus toisinkin päin. Että saat vain olla ja nauttia ja toinen tekee oma-aloitteisesti sydämestään sinulle hyvää. Eikä mitään parin minuutin imaisua, jonka jälkeen onkin taas sinun vuorosi antaa.
Nykyinen toimii tällein. Hänestä pystyy aistimaan selvästi kuinka tämä kiihottuu saadessaan minut nauttimaan ja nauttii myös orgasmeistani. Hänet aion pitää loppuelämäni ja pitää hänet siinä samalla täysin tyydytettynä. Mitä ikinä se sitten vaatiikaan.
No, plussat sulle, sulla on hyvä asenne! Noin paljon kun mies satsaa, niin alkaa tosiaan jo toivoa että saa hänkin levätä ja vastaanottaa välillä! :)
Vierailija kirjoitti:
Suu auki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläkai sinäkin katkeroituisit, jos joka seksikerta päättyiskin siihen NAISEN orgasmiin! Ja sitä pitäs sun sietää vuostolkulla, ja päälle antaa vaan suuhoitojakin. Kauankohan kestäsit?
Voi kuule, on niin monia kertoja kun olen lopettanut yhdynnän (en seksiä) vaimon orgasmiin, koska tiedän miten herkästi hän saa ikäviä oireita emättimeensä pitkistä yhdynnöistä ja runkannut satsin hänen vatsalleen tai selälleen. Enkä ole yhtään katkera, päinvastoin, antamisen ilo näes ja hyvää seksiä se on ollut vaikken sisään tulisikaan.
Muutoinkin minusta pitäisi hyväksyä oma avittaminen seksin aikana. On naisia, jotka eivät vain saa yhdynnässä ja on aivan luonnollista, että siinä joko itse tai kumppani avittaa, että molemmat saa. Jos orgasmit on kovin eritahtisia, pitäisi kyetä sopimaan miten tilanteessa jatketaan, ettei jää hampaankoloon. Puhumalla selviää jo pitkälle.Kyllä, mutta tuohan on eriasia; sinähän sait sen orgasmin! Et siis jäänyt ilman. Yleensähän miehet tekee niin, että jättävät kun itse saavat, On mulla kokemusta asiaan ennnen omaa miestä, joka ei ikinä niin tekisi.
Luepa tarkemmin. Hän itse runkkasi eli sai orgasmin kun sen itse itselleen hoiti. Tämähän on juuri se mikä naiselle on niin kamalaa, jos itse pitäisi itseään sormeilla. Ja kun mies sen tekee, niin se onkin oikein hienoa kun kerran sai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Vai onko se miehen puolelta antamista, että makaa muna, kieli tai sormi pystyssä sängyllä tyyliin, että hinkuta itteäs tohon ja hanki itse orgasmisi?
Aika hilijasta saattais makuuhuoneessa tulla tuota menoa XD Tolla taktiikalla ei ainakaan niitä INTOHIMOISIA ja ALOITTEELLISIA vaimoja saada...
Aivan. Mutta naisten puolelta tuo on ihan hyväksyttävää ja on oikeus odottaa mieheltä hyvää palvelua, kun on kerran miehen tyydyttänyt. Se siitä tasapuolisuudesta
Yksinkertaistettuna: naisen halut lisääntyy kun seksistä saa oikeasti nautintoa ja tyydytystä
Miten tämä tapahtuu on varmasti jokaisen itse selvitettävä.
Omalla kohdallani aiemmin mies ei panostanut mun orgasmiin enkä itse kehdannut tyydyttää itseäni enkä kehdannut ottaa asiaa puheeksi. Syy siis pääasiassa minun itseni ja toki mieheni oli ymmärtämätön ja ehkä itsekäskin. Nyt kun löysin miehen joka haluaa aina viedä mutkin loppuhuipennukseen, mä uskallan itse myös tyydyttää itseni miehen edessä kun haluan, uskallan heittäytyä, olla aktiivinen ja antaa todella paljon nautintoa miehelle, koska se kiihottaa mua ja koska hän antaa mulle niin paljon nautintoa. Olen todella halukas nainen nykyään.
Tästä voin kyllä kiittää miestäni, josta aion pitää hyvää huolta ja nauttia hänen kanssaan niin kauan kuin on mahdollista!

Tärkeämpää kuin mies ja nainen on se, kumpi haluaa enemmän ja kumpi vähemmän. Toki se enemmän ja suurempaa liekkiä kaipaava joutuu tekemään päätyön. Varsinkin jos ei kelpaa että toinen antaa velvollisuudesta ilman teeskentelyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SexPertti kirjoitti:
Näin se menee omassa suhteessa, avioliittoa 10v ja kolme muksua. Ikää on hieman 30+.
Kumppani on kuormittunut arjesta ja työstä, eikä hänellä ole sen takia seksi ensimmäisenä mielessä. Itse olisin heti valmis hommiin. Hyväksyn tämän.
Päivittäin tarjoan kumppanille iltaisin hellyyttä ja hierontaa. Annan hänelle vartalohierontaa, koko vartalohierontaa, usein hieron pakarat ja erogeeniset alueet ja intiimialueen. Hän ei koskaan kieltäydy, sillä hän pitää siitä.
Olen nähnyt paljon vaivaa että osaan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Onhan se omalle itsetunnollekin hyväksi olla hyvä omalle kumppanille, nautin siitä että voi tarjota koko vartalon läpi käyviä orgasmeja. Kunnon hieronnan jälkeen kumppani on erittäin halukas seksiin, kun fiilis on kohdallaan.
Seksiä on usein, koska näen sen eteen aikaa ja vaivaa. Ne jotka valittaa että seksiä ei ole, no ei muuta kuin opiskelemaan, on niin monta keinoa antaa naiselle nautintoa.
Onneksi edes jotkut miehet ymmärtävät tämän! Minä kun yritän tätä miehille sanoa, niin pelkkää valitusta tulee, ei kiinnosta kuin oma itse.
Monilla naisilla vain se oma nautinto on tärkein. Teet kaikki temput ja toinen saa lukuisia orgasmeja. Toinen vaatii lisää ja lisää seksiä koko ajan. Silti mitään ei ole valmis itse tekemään, kun tuntuu selällään maaten vain niiiin hyvältä. Sitten ollaan että miehen pitäisi olla tyytyväinen kun saa tyydyttää kumppaniaan jatkuvasti. Jotain toimintaa saa toisesta vain olemalla aktiivinen ja alistamalla ja ottamalla ”väkisin”. Mutta kun olisi joskus kiva olla itsekin vastaanottavana osapuolena nautinnolle. Montako vuotta tuollaista epäsuhtaa jaksaisit itse?
Onneksi on löytynyt helmi, joka välillä yrittää ihan omasta halustaan tehdä vain minulle hyvää. Kun edes joskus käy näin päin, niin sitä jaksaa taas panna parastaan.
Ai naisen ottaminen ja vaikka lähetyssaarnaaja on mielestäsi sitä että mies antaa naiselle? Hehe... ei ihan voi samaistaa joihinkin seksihoitoihin joissa nainen antaa miehelle.
Mutta tasapuolisuus toki kunniaan molemmin puolin, kunhan se on todellista. Esim. vaimoaan pannut ja yksin orkun saanut mies ei kyllä voi katsoa "antaneensa" vaimolle vaikka vaimo olis ollu lahna.
Ei siinä voi kyllä nainenkaan katsoa antaneesa miehelle nautintoa. Korkeintaan antanut miehelle luvan ottaa itse sen nautintonsa.
Vai onko se miehen puolelta antamista, että makaa muna, kieli tai sormi pystyssä sängyllä tyyliin, että hinkuta itteäs tohon ja hanki itse orgasmisi?
Mitä väliä kuka antaa ja mitä??? Mies saa yleensä ihan hyvän orkun yhdynnässä ja hänellä oli kivaa, usein kivempaa kuin vaimolla, joten ei pitäis olla valittamista. Se nautintohan tässä se pääasia on, eikä kuinka paljon vaivaa se toinen näkee.
Eli jos mies ei näe juurikaan vaivaa naisen nautinnon eteen, mutta nainen onnistuu oman toimintansa takia yhteisestä seksistä nauttimaan, niin kaikki on ok? Ehkä sinulle. Moni on palstalla kertonut, ettei halua meihen kanssa seksissä esim. itseään hyväillä, koska saman voisi tehdä masturboidessaankin.
Vähän samanlainen on tilanne, jossa nainen ei ole aktiivinen vaan oikeastaan vain antaa kroppansa miehen masturbaatioalustaksi. Ei se miehelle hyvää seksiä ole vain mukavaa vaihtelua runkkaukseen. Tuskin kovinkaan moni nainen on innoissaan hyvästä seksistä jos mies on lähinnä puolipassiivinen alusta, jonka avulla nainen saa itselleen orgasmin hoidettua. Varsinkaan jos päälle saa syytteet siitä ettei huomioinut kumppania, jos mies sattui jäämään ilman orgasmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Vai onko se miehen puolelta antamista, että makaa muna, kieli tai sormi pystyssä sängyllä tyyliin, että hinkuta itteäs tohon ja hanki itse orgasmisi?
Aika hilijasta saattais makuuhuoneessa tulla tuota menoa XD Tolla taktiikalla ei ainakaan niitä INTOHIMOISIA ja ALOITTEELLISIA vaimoja saada...
AIVAN!
Mutta yllättävän moni nainen odottaa itse passiivisena makaamalla saada itselleen INTOHIMOISEN ja ALOITTEELLISEN miehen. Ja sitten ihmetellään miksi MIEHET on niin itsekkäitä seksissä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä miksi siitä pitää tehdä ongelma?
Eikö ihmisille käy sellainen, että mies panee vaikka kerran päivässä silloin kun siltä tuntuu, ja jos naista ei silloin haluta niin nainenkinhan saa siitä kuitenkin läheisyyttä ja hyvää oloa?
Sitten vaikka yhtenä-kahtena päivänä viikossa pidemmän kaavan mukaan ja niin, että molemmat haluavat täysillä.Eli jos nainen haluaa kerran viikossa ja mies joka päivä, niin mikä ongelma on panna joka päivä joku peruspano vaikka lähärissä, ja sitten kerran viikossa revitellä kunnolla pitkine esileikkeineen ym.?
Eikö tuollainen ole aika hyvä seksielämä?No ei olis ainakaan mulle; kai se mies vois käsiäänkin käyttää, tämä on kovin pensikeskeistä tämä homma. Nopeastihan se orgasmi sille naisellekin napsahtas, jos haula olis. Muuten hyvä idea.
Jos se nainen ei niillä pikasilla muuta halua, ni väkisinkö se pitäis alkaa hinkkaamaan. Jos hän haluaa antaa vain ainoastaan pikasen.
Jos mies on viisas, hän antaa vastaavasti myös vaimolleen näitä pikaorkkuja tasapuolisesti.
Onks se ongelma jos nainen sormeilee itselleen orgasmin kun pannaan? Usein se sujuu silleen helpommin loppuun saakka, eikä estä sitä etteikö mieskin saa sormeilla samalla? Onks se niin että pannessa nainen ei saa itse runkata, vaan pitää päästä huipulle ilman omia käsiä?
Runkkaukselle on omat hetkensä, yhdyntähän vaan hankaloittaa sitä.. harvemmin mieskään runkkaa sekstaillessaan naisen kanssa, vaan jos seksiin kuuluu käsihoitoa niin odottaa naisen tekevän sen hänelle.
Harvemmin mies myöskään valittaa naisen itsekkyydestä ja huonoista seksitaidoista jos mies itse on lähinnä maannut otettavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yksi joka ketjussa jankuttava tyyppi on äärimmäisen orgasmikeskeinen.
Itselleni orgasmi ei ole pääasia seksissä, ei edes kärkipäässä, vaikka orgasmit nautinnollisia ovatkin.
Seksi voi olla hyvää vaikka en saisikaan orgasmia, ja toisaalta seksi voi olla huonoa vaikka saisin orgasmin.
Nautin myös sellaisista seksijutuista, joista en edes voi saada orgasmia.Ainainenko ei saa olla orgasmikeskeinen? Miehllehän se on aina se pääasia. Outoa puhetta..
No jos joku ei ole orgasmikeskeinen, niin onko hänen pakko olla, jos toinenkin on?
Ei siis mietitä sitä mikä on kenestäkin kivaa tai muuta sellaista, mutta jos itse voi nauttia seksistä ilman orgasmiakin, niin miksei niin saisi joskus tehdä? Siinä on kaksi ihmistä jotka nauttivat seksistä - onko nautinnon pakko olla samanlaista vaikka sillä hetkellä just jotain tiettyä asiaa ei haluaisikaan tai ehtisikään? Painotan tietysti sitä, että sen pitää tietenkin olla nautinnollista itselle, rehellisesti toki.
Vähän kärjistetysti, jos puoliso pitää rommirusinajädestä ja itse pidät oikeasti mangomelonista, niin silloin kun puoliso syö rommirusinajätskiä sunkin on syötävä sitä ettet jää ilman?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskeppas piruuttas montako kommenttia tässä koko ketjussa on ja montako niistä on sinun. Vastailet vähän, ku itse itselles.
Mä en ainakaan itselleni vastaile tai mitään teatteria pidä ja esitä montaa ihmistä.
As if. Taisi osua oikeaan... Kirjoitustyylistä lähtien.
Kuka minä siellä muuten kirjoittelee? =D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SexPertti kirjoitti:
Näin se menee omassa suhteessa, avioliittoa 10v ja kolme muksua. Ikää on hieman 30+.
Kumppani on kuormittunut arjesta ja työstä, eikä hänellä ole sen takia seksi ensimmäisenä mielessä. Itse olisin heti valmis hommiin. Hyväksyn tämän.
Päivittäin tarjoan kumppanille iltaisin hellyyttä ja hierontaa. Annan hänelle vartalohierontaa, koko vartalohierontaa, usein hieron pakarat ja erogeeniset alueet ja intiimialueen. Hän ei koskaan kieltäydy, sillä hän pitää siitä.
Olen nähnyt paljon vaivaa että osaan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Onhan se omalle itsetunnollekin hyväksi olla hyvä omalle kumppanille, nautin siitä että voi tarjota koko vartalon läpi käyviä orgasmeja. Kunnon hieronnan jälkeen kumppani on erittäin halukas seksiin, kun fiilis on kohdallaan.
Seksiä on usein, koska näen sen eteen aikaa ja vaivaa. Ne jotka valittaa että seksiä ei ole, no ei muuta kuin opiskelemaan, on niin monta keinoa antaa naiselle nautintoa.
Onneksi edes jotkut miehet ymmärtävät tämän! Minä kun yritän tätä miehille sanoa, niin pelkkää valitusta tulee, ei kiinnosta kuin oma itse.
Monilla naisilla vain se oma nautinto on tärkein. Teet kaikki temput ja toinen saa lukuisia orgasmeja. Toinen vaatii lisää ja lisää seksiä koko ajan. Silti mitään ei ole valmis itse tekemään, kun tuntuu selällään maaten vain niiiin hyvältä. Sitten ollaan että miehen pitäisi olla tyytyväinen kun saa tyydyttää kumppaniaan jatkuvasti. Jotain toimintaa saa toisesta vain olemalla aktiivinen ja alistamalla ja ottamalla ”väkisin”. Mutta kun olisi joskus kiva olla itsekin vastaanottavana osapuolena nautinnolle. Montako vuotta tuollaista epäsuhtaa jaksaisit itse?
Onneksi on löytynyt helmi, joka välillä yrittää ihan omasta halustaan tehdä vain minulle hyvää. Kun edes joskus käy näin päin, niin sitä jaksaa taas panna parastaan.
Ai naisen ottaminen ja vaikka lähetyssaarnaaja on mielestäsi sitä että mies antaa naiselle? Hehe... ei ihan voi samaistaa joihinkin seksihoitoihin joissa nainen antaa miehelle.
Mutta tasapuolisuus toki kunniaan molemmin puolin, kunhan se on todellista. Esim. vaimoaan pannut ja yksin orkun saanut mies ei kyllä voi katsoa "antaneensa" vaimolle vaikka vaimo olis ollu lahna.
Missäs nyt noin kovin tunsit piston, kun noin kovaa defenssit lähtivät päälle?
Selällään makaaminen on lähinnä kielikuva, kuten varmaan tiesitkin. Naiset nyt vain monasti pitävät selällään makaamisesta tai sitten makaavat peppu pystyssä ja nauttivat kyydistä.
Ja penistä käytän vain hyvin pienen osan seksistä. Ainoastaan joissain pikaisissa saattaa olla enemmän penistä kuin kieltä. Tyttöystävissä taitaa olla vain sieraimet missä ei ole huulet, kieli tai hampaat käyneet. Omassa perusseksissäkin kieltä on penistä pidempään. Jossain sessiomaisemmissa sitten vain muutama prosentti penistä, muuten välineitä, hyväilyä ja suuta.
Olin nuorempana niin huono seksissä, että kun siitä pääsi jyvälle niin kyllä toiselle nautinnon tuottaminen kaikin tavoin tuntuu hyvältä ja nostaa seksuaalista itsetuntoa. Pyrkimyksenä on ollut olla toiselle se tämän elämän paras seksikumppani. Huom. pyrkimyksenä! Tuskin uskotkaan kuinka pitkälle olen valmis menemään kumppanin nautinnon ja kokemusten vuoksi (vinkkinä paljon suuseksiä, piiskausta, alistamista, köysiä, aistileikkejä, eroottista hierontaa, hellyyttä, fantasioiden toteutusta, roolileikkejä...). Osasyy on se etten niin nauti seksistä suoraan vaan suurin osa nautinnosta tulee toisen reaktioiden kautta.
Kaiken tämän panostamisen jälkeen olisi kiva kuitenkin saada joskus toisinkin päin. Että saat vain olla ja nauttia ja toinen tekee oma-aloitteisesti sydämestään sinulle hyvää. Eikä mitään parin minuutin imaisua, jonka jälkeen onkin taas sinun vuorosi antaa.
Nykyinen toimii tällein. Hänestä pystyy aistimaan selvästi kuinka tämä kiihottuu saadessaan minut nauttimaan ja nauttii myös orgasmeistani. Hänet aion pitää loppuelämäni ja pitää hänet siinä samalla täysin tyydytettynä. Mitä ikinä se sitten vaatiikaan.
Wau, hieno mies - valitettavan harvinainen..
Olen suorastaan kateellinen, että olet tuollaisen vastavuoroisuuteen panostavan naisen löytänyt. Ne on yllättävän harvinaisia.
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaistettuna: naisen halut lisääntyy kun seksistä saa oikeasti nautintoa ja tyydytystä
Miten tämä tapahtuu on varmasti jokaisen itse selvitettävä.
Omalla kohdallani aiemmin mies ei panostanut mun orgasmiin enkä itse kehdannut tyydyttää itseäni enkä kehdannut ottaa asiaa puheeksi. Syy siis pääasiassa minun itseni ja toki mieheni oli ymmärtämätön ja ehkä itsekäskin. Nyt kun löysin miehen joka haluaa aina viedä mutkin loppuhuipennukseen, mä uskallan itse myös tyydyttää itseni miehen edessä kun haluan, uskallan heittäytyä, olla aktiivinen ja antaa todella paljon nautintoa miehelle, koska se kiihottaa mua ja koska hän antaa mulle niin paljon nautintoa. Olen todella halukas nainen nykyään.
Tästä voin kyllä kiittää miestäni, josta aion pitää hyvää huolta ja nauttia hänen kanssaan niin kauan kuin on mahdollista!
Tästäkin näkyy hyvin se, miten miehen on omalla toiminnallaa houkuteltava naisesta se aktiivisuus ja intohimoisuus esiin. Surullista on se, että sitä pidetään ihan normaalina kun taas miehen oletetaan olevan aktiivinen ja intohimoinen ihan itsestään ilman että sitä puolta tarvitsee mitenkään houkutella.
no eihän se tuommonenkaa ole kivaa...kyllä sen naisenkin pitää olla aktiivinen. Mutta, mihen vähän niinkuin pakko liikkua ainakin yhdynnässä, useimmiten jos ei sitten nainen ratsasta. Jotta silloin voi nain olla vaan kyydissä, vaikka itse kyllä liikun myös lähärissä, se silleen paljon kivempaa molemmille.