Naiset haluavat vähemmän seksiä kuin miehet. Voiko tästä keskustella asiallisesti.
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/perh…
Tuo ero on hämmentävän suuri. 25-34 -vuotiaat naiset haluavat seksiä saman verran kuin 55-64-vuotiaat miehet. (Jätetään tästä nyt ilmeisimmät läpät, jooko)
Itsestäni (55+ mies) tuntuu, että ainakin 20 vuoden ajan on julkisuudessa ollut jatkuvasti ajatus, että naiset haluavat "oikeasti" seksiä yhtä paljon kuin miehetkin.
Mietin seuraavaa: Jos mies omaksuu tämän ajatuskannan, hän alkaa mieltämään naisten halun kuin omansa. Tästä seuraa looginen odotus, että hänen pitäisi kohdata suht paljon seksiin halukkaita naisia. Kun näin ei tapahdu omassa reaalitodellisuudessa, mutta mielikuva on, että naiset kyllä haluavat, niin on otollinen pohja ajatella, ettei mies juuri yksilönä jostain syystä kelpaa seksikumppaniksi.
Aikaisemman sukupolven miehet ehkä olivat kasvaneet ajatukseen, että naiset eivät juuri seksiä halua ja se, ettei itse saanut oli nyt vaan aika normia elämää.
Siitä, että pariskunnasta toinen (lähes aina mies) haluaa enemmän seksiä kuin toinen, selitetään sillä, että pariskunnan halut eivät kohtaa. Eikö pitäisi todeta, että ero on sukupuolissa jo sinällään eikä kyseisessä pariskunnassa?
Se, että naiset haluavat "oikeasti" yhtä paljon seksiä kuin miehet on tutkitun tiedon valossa perätön väite. Onko sen toistamisesta enemmän hyötyä vai haittaa?
Yksittäistapauksena mainittakoon, että omassa parisuhteessani yli 30 vuoden aikana ne, jaksot, jolloin vaimo on halunnut enemmän seksiä ovat olleet vallitsevia. Ero on onneksi ollut pieni.
Kommentit (289)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Vai onko se miehen puolelta antamista, että makaa muna, kieli tai sormi pystyssä sängyllä tyyliin, että hinkuta itteäs tohon ja hanki itse orgasmisi?
Aika hilijasta saattais makuuhuoneessa tulla tuota menoa XD Tolla taktiikalla ei ainakaan niitä INTOHIMOISIA ja ALOITTEELLISIA vaimoja saada...
AIVAN!
Mutta yllättävän moni nainen odottaa itse passiivisena makaamalla saada itselleen INTOHIMOISEN ja ALOITTEELLISEN miehen. Ja sitten ihmetellään miksi MIEHET on niin itsekkäitä seksissä :D
AIVAN tuossa tapauksessa mies on jo epäonnistunut, jos ei ole saanut naista syttymään ja kiimaan ENNEN sänkyyn menoa. Siinä tapauksessa mies joutuu aloittamaan naisen herättelyn nollasta. Jos tämä tuntuu miehestä epäreilulta niin syyttäköön itseään.
Muutenkin miehen tärkein tehtävä on saada nainen ja naisen pillu kiimaan, muuten jää itsekin vaille oikeaa kiihkeää seksiä. Vain maksullisilta voi odottaa sirkustemppuja, mutta saa silti vain halutonta rahan ahnetta naista. Se ole kiimaista seksiä nähnytkään.
Täällä on monella miehellä asennevika, kun eivät selvästikään tajua omaa parastaan ja halua pyyteettömästi herättää ja tyydyttää naisensa tarpeita.
Oma vaimo otti eilenkin suihin ihan oma-alotteisesti, kun huomasi kaluni keulivan herkästi. Saa sitten tänää vähän pidempään naintia ja kullia sisäänsä. Haluaa sitä ehdottomasti, vaikka saakin orgasminsa suuseksillä. Vaimo halunnut aina seksiä syystä, että olen aina panostanut pyyteettömästi hänen kiihoittamiseen ja orgasmeihin. Tämä asenteeni on vaikuttanut siihen, että vaimo on voinut ja voi luottaa siihen, että teen kaiken hänen nautintonsa eteen. Vaimon tyytyväisyys ja vastarakkaus näkyy kaikessa arjessa ja hänen seksihaluissaan. Hän tekee aloitteet. Syystä, että haluan omankin nautintoni takia naida vain kiimaisen naisen kanssa.
M62
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yksi joka ketjussa jankuttava tyyppi on äärimmäisen orgasmikeskeinen.
Itselleni orgasmi ei ole pääasia seksissä, ei edes kärkipäässä, vaikka orgasmit nautinnollisia ovatkin.
Seksi voi olla hyvää vaikka en saisikaan orgasmia, ja toisaalta seksi voi olla huonoa vaikka saisin orgasmin.
Nautin myös sellaisista seksijutuista, joista en edes voi saada orgasmia.Ainainenko ei saa olla orgasmikeskeinen? Miehllehän se on aina se pääasia. Outoa puhetta..
No jos joku ei ole orgasmikeskeinen, niin onko hänen pakko olla, jos toinenkin on?
Ei siis mietitä sitä mikä on kenestäkin kivaa tai muuta sellaista, mutta jos itse voi nauttia seksistä ilman orgasmiakin, niin miksei niin saisi joskus tehdä? Siinä on kaksi ihmistä jotka nauttivat seksistä - onko nautinnon pakko olla samanlaista vaikka sillä hetkellä just jotain tiettyä asiaa ei haluaisikaan tai ehtisikään? Painotan tietysti sitä, että sen pitää tietenkin olla nautinnollista itselle, rehellisesti toki.
Vähän kärjistetysti, jos puoliso pitää rommirusinajädestä ja itse pidät oikeasti mangomelonista, niin silloin kun puoliso syö rommirusinajätskiä sunkin on syötävä sitä ettet jää ilman?
Hah, mun vaimoni on jotenkin paljon orgasmikeskeisempi kuin minä. Yhteisessä seksissä hän haluaa päästä aina mahdollisimman pian niihin orgasmeihin, kun minä haluaisin hidastella ja lämmitellä pitempäänkin. Se on kuitenkin ihan OK, koska hän tulee moneen kertaan eikä lopeta siihen ensimmäiseen - tosin se on hyvin usein hän joka kuitenkin sitten vauhdittaa minut loppuun, kun hänellä alkaa olla malja täysi.
Mutta se missä meidän ero varsinaisesti näkyy, on se kun tyydyttelen itseäni. Voin nimittäin jatkaa sitä vaikka kuinka pitkään ilman että haluan tulla, koska nautin valtavasti siitä kiihottuneisuuden tunteesta ja orgasmin läheisyydestä, mutta koska orgasmi lopettaa ne tuntemukset siihen paikkaan, niin minulla ei ole kiire saada sitä. Joskus voin lopettaa pitkänkin session tulematta, niin että siitä jää tietynlainen lämpö ja kiihottuneisuus päälle odottelemaan seuraavaa seksikertaa, joko yksin tai hänen kanssaan. Se meidän ero sitten tulee siinä, että tällaisessa tilanteessa vaimo likipitäen ahdistuu, että miten kestät tuommoista ja joskus on tullut lähes väkisin hieromaan, että saisin sen orgasmin. Nykyään alkaa jo ymmärtää paremmin, kun sinnikkäästi pidän oman pääni, etten aina orgasmia tarvitse, vaan nautin jopa enemmän sen lähimaastossa viipyilystä.
Mun mielestä naiset/miehet -stereotypioiden viljely, saati sitten aiempana olleet "ai että mä nautin kun miehetkin joskus saavat kärsiä" -tyyppiset kommentit eivät kyllä tee kenenkään seksiä paremmaksi. Jokaisen pitäisi opetella tuntemaan itsensä ja omat nautintonsa perusteellisesti ja sitten opetella kommunikoimaan se kumppaninsa kanssa niin, että molempien halut sovittuvat yhteen.
Harvinaisen hapan ketju muuten, nyt kun vilkaisin alusta asti. Parempaa seksiä kaikille toivottelen!
M50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SexPertti kirjoitti:
Näin se menee omassa suhteessa, avioliittoa 10v ja kolme muksua. Ikää on hieman 30+.
Kumppani on kuormittunut arjesta ja työstä, eikä hänellä ole sen takia seksi ensimmäisenä mielessä. Itse olisin heti valmis hommiin. Hyväksyn tämän.
Päivittäin tarjoan kumppanille iltaisin hellyyttä ja hierontaa. Annan hänelle vartalohierontaa, koko vartalohierontaa, usein hieron pakarat ja erogeeniset alueet ja intiimialueen. Hän ei koskaan kieltäydy, sillä hän pitää siitä.
Olen nähnyt paljon vaivaa että osaan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Onhan se omalle itsetunnollekin hyväksi olla hyvä omalle kumppanille, nautin siitä että voi tarjota koko vartalon läpi käyviä orgasmeja. Kunnon hieronnan jälkeen kumppani on erittäin halukas seksiin, kun fiilis on kohdallaan.
Seksiä on usein, koska näen sen eteen aikaa ja vaivaa. Ne jotka valittaa että seksiä ei ole, no ei muuta kuin opiskelemaan, on niin monta keinoa antaa naiselle nautintoa.
Onneksi edes jotkut miehet ymmärtävät tämän! Minä kun yritän tätä miehille sanoa, niin pelkkää valitusta tulee, ei kiinnosta kuin oma itse.
Monilla naisilla vain se oma nautinto on tärkein. Teet kaikki temput ja toinen saa lukuisia orgasmeja. Toinen vaatii lisää ja lisää seksiä koko ajan. Silti mitään ei ole valmis itse tekemään, kun tuntuu selällään maaten vain niiiin hyvältä. Sitten ollaan että miehen pitäisi olla tyytyväinen kun saa tyydyttää kumppaniaan jatkuvasti. Jotain toimintaa saa toisesta vain olemalla aktiivinen ja alistamalla ja ottamalla ”väkisin”. Mutta kun olisi joskus kiva olla itsekin vastaanottavana osapuolena nautinnolle. Montako vuotta tuollaista epäsuhtaa jaksaisit itse?
Onneksi on löytynyt helmi, joka välillä yrittää ihan omasta halustaan tehdä vain minulle hyvää. Kun edes joskus käy näin päin, niin sitä jaksaa taas panna parastaan.
Ai naisen ottaminen ja vaikka lähetyssaarnaaja on mielestäsi sitä että mies antaa naiselle? Hehe... ei ihan voi samaistaa joihinkin seksihoitoihin joissa nainen antaa miehelle.
Mutta tasapuolisuus toki kunniaan molemmin puolin, kunhan se on todellista. Esim. vaimoaan pannut ja yksin orkun saanut mies ei kyllä voi katsoa "antaneensa" vaimolle vaikka vaimo olis ollu lahna.
Ei siinä voi kyllä nainenkaan katsoa antaneesa miehelle nautintoa. Korkeintaan antanut miehelle luvan ottaa itse sen nautintonsa.
Vai onko se miehen puolelta antamista, että makaa muna, kieli tai sormi pystyssä sängyllä tyyliin, että hinkuta itteäs tohon ja hanki itse orgasmisi?
Mitä väliä kuka antaa ja mitä??? Mies saa yleensä ihan hyvän orkun yhdynnässä ja hänellä oli kivaa, usein kivempaa kuin vaimolla, joten ei pitäis olla valittamista. Se nautintohan tässä se pääasia on, eikä kuinka paljon vaivaa se toinen näkee.
Eli jos mies ei näe juurikaan vaivaa naisen nautinnon eteen, mutta nainen onnistuu oman toimintansa takia yhteisestä seksistä nauttimaan, niin kaikki on ok? Ehkä sinulle. Moni on palstalla kertonut, ettei halua meihen kanssa seksissä esim. itseään hyväillä, koska saman voisi tehdä masturboidessaankin.
Vähän samanlainen on tilanne, jossa nainen ei ole aktiivinen vaan oikeastaan vain antaa kroppansa miehen masturbaatioalustaksi. Ei se miehelle hyvää seksiä ole vain mukavaa vaihtelua runkkaukseen. Tuskin kovinkaan moni nainen on innoissaan hyvästä seksistä jos mies on lähinnä puolipassiivinen alusta, jonka avulla nainen saa itselleen orgasmin hoidettua. Varsinkaan jos päälle saa syytteet siitä ettei huomioinut kumppania, jos mies sattui jäämään ilman orgasmia.
Moni on palstalla kertonut ettei halua itseään hyväiltävän, kun sen voi teskkin tehdä... No en ole sellaista lukenut minä, päinvastoin täällä lukenut, että miksi itseään pitäisi masturboida samalla kun mies panee, eli käyttää sitä naisen ruumista omaan nautintoonsa. Silloinhan mies voi itsekin itseään vaan runkata ja thats it.
Jos rakastellaan, niin silloin kai toinen toiselle sitä nautintoa haluaa tuotta, ainakin meillä menee näin.

Meillä toi sama, siksi mä ton rommirusinakommentin kirjoitin. Nk edgettäminen on ***vetin hienoa, siinä saa nautiskella pitkään tulematta. Ja se on molemmille etu, toinen ehtii saamaan pariinkin kertaan jos siltä tuntuu ja on fiilikset. Tai sitten vaan nautiskellaan kunhan se ei muutu yksitoikkoiseksi tunnelmaltaan.
Mutta kun tätä lukee, ei voi kuin ihmetellä miksi kasata noin kauheesti ongelmia seksiin.
M-43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SexPertti kirjoitti:
Näin se menee omassa suhteessa, avioliittoa 10v ja kolme muksua. Ikää on hieman 30+.
Kumppani on kuormittunut arjesta ja työstä, eikä hänellä ole sen takia seksi ensimmäisenä mielessä. Itse olisin heti valmis hommiin. Hyväksyn tämän.
Päivittäin tarjoan kumppanille iltaisin hellyyttä ja hierontaa. Annan hänelle vartalohierontaa, koko vartalohierontaa, usein hieron pakarat ja erogeeniset alueet ja intiimialueen. Hän ei koskaan kieltäydy, sillä hän pitää siitä.
Olen nähnyt paljon vaivaa että osaan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Onhan se omalle itsetunnollekin hyväksi olla hyvä omalle kumppanille, nautin siitä että voi tarjota koko vartalon läpi käyviä orgasmeja. Kunnon hieronnan jälkeen kumppani on erittäin halukas seksiin, kun fiilis on kohdallaan.
Seksiä on usein, koska näen sen eteen aikaa ja vaivaa. Ne jotka valittaa että seksiä ei ole, no ei muuta kuin opiskelemaan, on niin monta keinoa antaa naiselle nautintoa.
Onneksi edes jotkut miehet ymmärtävät tämän! Minä kun yritän tätä miehille sanoa, niin pelkkää valitusta tulee, ei kiinnosta kuin oma itse.
Monilla naisilla vain se oma nautinto on tärkein. Teet kaikki temput ja toinen saa lukuisia orgasmeja. Toinen vaatii lisää ja lisää seksiä koko ajan. Silti mitään ei ole valmis itse tekemään, kun tuntuu selällään maaten vain niiiin hyvältä. Sitten ollaan että miehen pitäisi olla tyytyväinen kun saa tyydyttää kumppaniaan jatkuvasti. Jotain toimintaa saa toisesta vain olemalla aktiivinen ja alistamalla ja ottamalla ”väkisin”. Mutta kun olisi joskus kiva olla itsekin vastaanottavana osapuolena nautinnolle. Montako vuotta tuollaista epäsuhtaa jaksaisit itse?
Onneksi on löytynyt helmi, joka välillä yrittää ihan omasta halustaan tehdä vain minulle hyvää. Kun edes joskus käy näin päin, niin sitä jaksaa taas panna parastaan.
Ai naisen ottaminen ja vaikka lähetyssaarnaaja on mielestäsi sitä että mies antaa naiselle? Hehe... ei ihan voi samaistaa joihinkin seksihoitoihin joissa nainen antaa miehelle.
Mutta tasapuolisuus toki kunniaan molemmin puolin, kunhan se on todellista. Esim. vaimoaan pannut ja yksin orkun saanut mies ei kyllä voi katsoa "antaneensa" vaimolle vaikka vaimo olis ollu lahna.
Ei siinä voi kyllä nainenkaan katsoa antaneesa miehelle nautintoa. Korkeintaan antanut miehelle luvan ottaa itse sen nautintonsa.
Vai onko se miehen puolelta antamista, että makaa muna, kieli tai sormi pystyssä sängyllä tyyliin, että hinkuta itteäs tohon ja hanki itse orgasmisi?
Mitä väliä kuka antaa ja mitä??? Mies saa yleensä ihan hyvän orkun yhdynnässä ja hänellä oli kivaa, usein kivempaa kuin vaimolla, joten ei pitäis olla valittamista. Se nautintohan tässä se pääasia on, eikä kuinka paljon vaivaa se toinen näkee.
Eli jos mies ei näe juurikaan vaivaa naisen nautinnon eteen, mutta nainen onnistuu oman toimintansa takia yhteisestä seksistä nauttimaan, niin kaikki on ok? Ehkä sinulle. Moni on palstalla kertonut, ettei halua meihen kanssa seksissä esim. itseään hyväillä, koska saman voisi tehdä masturboidessaankin.
Vähän samanlainen on tilanne, jossa nainen ei ole aktiivinen vaan oikeastaan vain antaa kroppansa miehen masturbaatioalustaksi. Ei se miehelle hyvää seksiä ole vain mukavaa vaihtelua runkkaukseen. Tuskin kovinkaan moni nainen on innoissaan hyvästä seksistä jos mies on lähinnä puolipassiivinen alusta, jonka avulla nainen saa itselleen orgasmin hoidettua. Varsinkaan jos päälle saa syytteet siitä ettei huomioinut kumppania, jos mies sattui jäämään ilman orgasmia.
Moni on palstalla kertonut ettei halua itseään hyväiltävän, kun sen voi teskkin tehdä... No en ole sellaista lukenut minä, päinvastoin täällä lukenut, että miksi itseään pitäisi masturboida samalla kun mies panee, eli käyttää sitä naisen ruumista omaan nautintoonsa. Silloinhan mies voi itsekin itseään vaan runkata ja thats it.
Jos rakastellaan, niin silloin kai toinen toiselle sitä nautintoa haluaa tuotta, ainakin meillä menee näin.
Niin, eli nainen siis runkkaisi miestä sitten? Tämä on just se ongelmakohta, eli sun on ilmeisesti kovin vaikea myöntää ihan jo sitä fysiologista eroa naisen ja miehen välillä?
Jos vaginaorgasmi on vaikea, niin sitten puhutaan vaan siitä miten klitorikselle saadaan oikea määrä oikeanlaista kosketusta. Mitäs jos on vaikka niin, että nainen tykkää saada orgasmin silleen että että nännejä nipistetään kunnolla lähärissä ja muna on syväll sisällä ja tukeakin pitäisi saada... Pitääkö jonkun kasvattaa kolmas käsi? Sit on helpompaa jos nainen ratsastaa, voi laittaa oman käden klitalle sitä hieromaan ja vielä pystyy huomioimaan rinnat tai pepun. Ei juma, alkaa haluttaan. =)
M-43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä nainen olen olmut se halukkaampi aina. Mutta vuosien saatossa kun seksi on muuttunut pelkäksi penetraatioksi miehen puolelta, ei se jaksa oikein sytyttää. Mies varmaan ajattelee että olen haluton, mutta todellisuudessa en ole.
Niinpä, tässä tuleekin juuri se, että JOS saa hyvää seksiä, sitä tekee toki mielikin sitten. Miehet itse aiheuttavat nämä ns. pihtarivaimot. Miksi he eivät ymmärrä tätä?
En nyt osaa laittaa viitettä tai lähdettä, mutta käsittääkseni ihan tutkitusti lesbosuhteissa on vähemmän seksiä kuin homomiesten suhteissa.
Kaksi ”nautiskelijaa” yhdessä, niin eipä siinä mitään tapahdu.
Molemmat makaavat selällään odottaen, että heihin suoritetaan laadukasta seksiä. Ihme jos toiminta on suht vähäistä.
Tuossa olisi tasa-arvo ja kulutettu energiamäärä tasan. Sopii varmaan kirjanpitoa tekeville, kaiken pitää täsmätä. =)
Katselin viestikejua, siihen liityen: oletteko te äijät olleet koskaan töissä??!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä miksi siitä pitää tehdä ongelma?
Eikö ihmisille käy sellainen, että mies panee vaikka kerran päivässä silloin kun siltä tuntuu, ja jos naista ei silloin haluta niin nainenkinhan saa siitä kuitenkin läheisyyttä ja hyvää oloa?
Sitten vaikka yhtenä-kahtena päivänä viikossa pidemmän kaavan mukaan ja niin, että molemmat haluavat täysillä.Eli jos nainen haluaa kerran viikossa ja mies joka päivä, niin mikä ongelma on panna joka päivä joku peruspano vaikka lähärissä, ja sitten kerran viikossa revitellä kunnolla pitkine esileikkeineen ym.?
Eikö tuollainen ole aika hyvä seksielämä?No ei olis ainakaan mulle; kai se mies vois käsiäänkin käyttää, tämä on kovin pensikeskeistä tämä homma. Nopeastihan se orgasmi sille naisellekin napsahtas, jos haula olis. Muuten hyvä idea.
Jos se nainen ei niillä pikasilla muuta halua, ni väkisinkö se pitäis alkaa hinkkaamaan. Jos hän haluaa antaa vain ainoastaan pikasen.
Jos mies on viisas, hän antaa vastaavasti myös vaimolleen näitä pikaorkkuja tasapuolisesti.
Onks se ongelma jos nainen sormeilee itselleen orgasmin kun pannaan? Usein se sujuu silleen helpommin loppuun saakka, eikä estä sitä etteikö mieskin saa sormeilla samalla? Onks se niin että pannessa nainen ei saa itse runkata, vaan pitää päästä huipulle ilman omia käsiä?
Runkkaukselle on omat hetkensä, yhdyntähän vaan hankaloittaa sitä.. harvemmin mieskään runkkaa sekstaillessaan naisen kanssa, vaan jos seksiin kuuluu käsihoitoa niin odottaa naisen tekevän sen hänelle.
Harvemmin mies myöskään valittaa naisen itsekkyydestä ja huonoista seksitaidoista jos mies itse on lähinnä maannut otettavana.
Outoja olettamuksia siitä että kuka saa seksin aikana koskea kehenkin ja kuinka pitkään. Sääntösuomi tosiaan. Nautinto ei ole nautintoa jos se ei mene tasan tai on epätäsmällisesti mittaroitu. Yhteiskunnan pitäisi pystyä valvomaan ihmisten nautintoa jotta tasa-arvo toteutuisi aidosti ja elämänlaatu paranisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SexPertti kirjoitti:
Näin se menee omassa suhteessa, avioliittoa 10v ja kolme muksua. Ikää on hieman 30+.
Kumppani on kuormittunut arjesta ja työstä, eikä hänellä ole sen takia seksi ensimmäisenä mielessä. Itse olisin heti valmis hommiin. Hyväksyn tämän.
Päivittäin tarjoan kumppanille iltaisin hellyyttä ja hierontaa. Annan hänelle vartalohierontaa, koko vartalohierontaa, usein hieron pakarat ja erogeeniset alueet ja intiimialueen. Hän ei koskaan kieltäydy, sillä hän pitää siitä.
Olen nähnyt paljon vaivaa että osaan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Onhan se omalle itsetunnollekin hyväksi olla hyvä omalle kumppanille, nautin siitä että voi tarjota koko vartalon läpi käyviä orgasmeja. Kunnon hieronnan jälkeen kumppani on erittäin halukas seksiin, kun fiilis on kohdallaan.
Seksiä on usein, koska näen sen eteen aikaa ja vaivaa. Ne jotka valittaa että seksiä ei ole, no ei muuta kuin opiskelemaan, on niin monta keinoa antaa naiselle nautintoa.
Onneksi edes jotkut miehet ymmärtävät tämän! Minä kun yritän tätä miehille sanoa, niin pelkkää valitusta tulee, ei kiinnosta kuin oma itse.
Monilla naisilla vain se oma nautinto on tärkein. Teet kaikki temput ja toinen saa lukuisia orgasmeja. Toinen vaatii lisää ja lisää seksiä koko ajan. Silti mitään ei ole valmis itse tekemään, kun tuntuu selällään maaten vain niiiin hyvältä. Sitten ollaan että miehen pitäisi olla tyytyväinen kun saa tyydyttää kumppaniaan jatkuvasti. Jotain toimintaa saa toisesta vain olemalla aktiivinen ja alistamalla ja ottamalla ”väkisin”. Mutta kun olisi joskus kiva olla itsekin vastaanottavana osapuolena nautinnolle. Montako vuotta tuollaista epäsuhtaa jaksaisit itse?
Onneksi on löytynyt helmi, joka välillä yrittää ihan omasta halustaan tehdä vain minulle hyvää. Kun edes joskus käy näin päin, niin sitä jaksaa taas panna parastaan.
Ai naisen ottaminen ja vaikka lähetyssaarnaaja on mielestäsi sitä että mies antaa naiselle? Hehe... ei ihan voi samaistaa joihinkin seksihoitoihin joissa nainen antaa miehelle.
Mutta tasapuolisuus toki kunniaan molemmin puolin, kunhan se on todellista. Esim. vaimoaan pannut ja yksin orkun saanut mies ei kyllä voi katsoa "antaneensa" vaimolle vaikka vaimo olis ollu lahna.
Ei siinä voi kyllä nainenkaan katsoa antaneesa miehelle nautintoa. Korkeintaan antanut miehelle luvan ottaa itse sen nautintonsa.
Vai onko se miehen puolelta antamista, että makaa muna, kieli tai sormi pystyssä sängyllä tyyliin, että hinkuta itteäs tohon ja hanki itse orgasmisi?
Mitä väliä kuka antaa ja mitä??? Mies saa yleensä ihan hyvän orkun yhdynnässä ja hänellä oli kivaa, usein kivempaa kuin vaimolla, joten ei pitäis olla valittamista. Se nautintohan tässä se pääasia on, eikä kuinka paljon vaivaa se toinen näkee.
Eli jos mies ei näe juurikaan vaivaa naisen nautinnon eteen, mutta nainen onnistuu oman toimintansa takia yhteisestä seksistä nauttimaan, niin kaikki on ok? Ehkä sinulle. Moni on palstalla kertonut, ettei halua meihen kanssa seksissä esim. itseään hyväillä, koska saman voisi tehdä masturboidessaankin.
Vähän samanlainen on tilanne, jossa nainen ei ole aktiivinen vaan oikeastaan vain antaa kroppansa miehen masturbaatioalustaksi. Ei se miehelle hyvää seksiä ole vain mukavaa vaihtelua runkkaukseen. Tuskin kovinkaan moni nainen on innoissaan hyvästä seksistä jos mies on lähinnä puolipassiivinen alusta, jonka avulla nainen saa itselleen orgasmin hoidettua. Varsinkaan jos päälle saa syytteet siitä ettei huomioinut kumppania, jos mies sattui jäämään ilman orgasmia.
Moni on palstalla kertonut ettei halua itseään hyväiltävän, kun sen voi teskkin tehdä... No en ole sellaista lukenut minä, päinvastoin täällä lukenut, että miksi itseään pitäisi masturboida samalla kun mies panee, eli käyttää sitä naisen ruumista omaan nautintoonsa. Silloinhan mies voi itsekin itseään vaan runkata ja thats it.
Jos rakastellaan, niin silloin kai toinen toiselle sitä nautintoa haluaa tuotta, ainakin meillä menee näin.
Niin, eli nainen siis runkkaisi miestä sitten? Tämä on just se ongelmakohta, eli sun on ilmeisesti kovin vaikea myöntää ihan jo sitä fysiologista eroa naisen ja miehen välillä?
Jos vaginaorgasmi on vaikea, niin sitten puhutaan vaan siitä miten klitorikselle saadaan oikea määrä oikeanlaista kosketusta. Mitäs jos on vaikka niin, että nainen tykkää saada orgasmin silleen että että nännejä nipistetään kunnolla lähärissä ja muna on syväll sisällä ja tukeakin pitäisi saada... Pitääkö jonkun kasvattaa kolmas käsi? Sit on helpompaa jos nainen ratsastaa, voi laittaa oman käden klitalle sitä hieromaan ja vielä pystyy huomioimaan rinnat tai pepun. Ei juma, alkaa haluttaan. =)
M-43
Ei kun tarkoitin sitä, että jos kerran naisen pitää itse itseään tyydyttää,miksi sama ei sitten koske miestä? Miksei vaan toinen toistaan ihan millä tavalla vaan toinen sitä haluaa? Jos haluaa pelkkää panoa on se sitten heille ihan fine, jos se molempien halu. Jos taas jotain muuta on sekin ihan fine. Mutta rakastelu on kahden kauppa, miksei se mies mukamas voi hyväillä naista naisen haluamalla tavalla ja vice versa; minä ainakin teen miehelleni vaikka mitä, ja hän sitten minulle. Mikä siinä vikana? Ja koskaan, koskaan ei jätä mies minua kylmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Katselin viestikejua, siihen liityen: oletteko te äijät olleet koskaan töissä??!
Itse ainakin oon koko ajan. Tästä maksetaan yllättävän hyvin.

Siis Sanoman lukuun paskan jauhannasta

Siitä en tiedä, mutta miestäni tossa keskustelussa on hyviä pointteja. Jollain, toivottavasti ei kovin monella ketjussa esiintyneellä on kauheasti sääntöjä siihen miten seksiä tulisi suorittaa. Sitten niitä ei kuitenkaan perustella oikeasti mitenkään... tavallaan hauskaa huomata kuinka ihminen on lukossa ennalta asettamassaan ajatusmallissa eikä pysty näkemään mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SexPertti kirjoitti:
Näin se menee omassa suhteessa, avioliittoa 10v ja kolme muksua. Ikää on hieman 30+.
Kumppani on kuormittunut arjesta ja työstä, eikä hänellä ole sen takia seksi ensimmäisenä mielessä. Itse olisin heti valmis hommiin. Hyväksyn tämän.
Päivittäin tarjoan kumppanille iltaisin hellyyttä ja hierontaa. Annan hänelle vartalohierontaa, koko vartalohierontaa, usein hieron pakarat ja erogeeniset alueet ja intiimialueen. Hän ei koskaan kieltäydy, sillä hän pitää siitä.
Olen nähnyt paljon vaivaa että osaan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Onhan se omalle itsetunnollekin hyväksi olla hyvä omalle kumppanille, nautin siitä että voi tarjota koko vartalon läpi käyviä orgasmeja. Kunnon hieronnan jälkeen kumppani on erittäin halukas seksiin, kun fiilis on kohdallaan.
Seksiä on usein, koska näen sen eteen aikaa ja vaivaa. Ne jotka valittaa että seksiä ei ole, no ei muuta kuin opiskelemaan, on niin monta keinoa antaa naiselle nautintoa.
Onneksi edes jotkut miehet ymmärtävät tämän! Minä kun yritän tätä miehille sanoa, niin pelkkää valitusta tulee, ei kiinnosta kuin oma itse.
Monilla naisilla vain se oma nautinto on tärkein. Teet kaikki temput ja toinen saa lukuisia orgasmeja. Toinen vaatii lisää ja lisää seksiä koko ajan. Silti mitään ei ole valmis itse tekemään, kun tuntuu selällään maaten vain niiiin hyvältä. Sitten ollaan että miehen pitäisi olla tyytyväinen kun saa tyydyttää kumppaniaan jatkuvasti. Jotain toimintaa saa toisesta vain olemalla aktiivinen ja alistamalla ja ottamalla ”väkisin”. Mutta kun olisi joskus kiva olla itsekin vastaanottavana osapuolena nautinnolle. Montako vuotta tuollaista epäsuhtaa jaksaisit itse?
Onneksi on löytynyt helmi, joka välillä yrittää ihan omasta halustaan tehdä vain minulle hyvää. Kun edes joskus käy näin päin, niin sitä jaksaa taas panna parastaan.
Ai naisen ottaminen ja vaikka lähetyssaarnaaja on mielestäsi sitä että mies antaa naiselle? Hehe... ei ihan voi samaistaa joihinkin seksihoitoihin joissa nainen antaa miehelle.
Mutta tasapuolisuus toki kunniaan molemmin puolin, kunhan se on todellista. Esim. vaimoaan pannut ja yksin orkun saanut mies ei kyllä voi katsoa "antaneensa" vaimolle vaikka vaimo olis ollu lahna.
Ei siinä voi kyllä nainenkaan katsoa antaneesa miehelle nautintoa. Korkeintaan antanut miehelle luvan ottaa itse sen nautintonsa.
Vai onko se miehen puolelta antamista, että makaa muna, kieli tai sormi pystyssä sängyllä tyyliin, että hinkuta itteäs tohon ja hanki itse orgasmisi?
Mitä väliä kuka antaa ja mitä??? Mies saa yleensä ihan hyvän orkun yhdynnässä ja hänellä oli kivaa, usein kivempaa kuin vaimolla, joten ei pitäis olla valittamista. Se nautintohan tässä se pääasia on, eikä kuinka paljon vaivaa se toinen näkee.
Eli jos mies ei näe juurikaan vaivaa naisen nautinnon eteen, mutta nainen onnistuu oman toimintansa takia yhteisestä seksistä nauttimaan, niin kaikki on ok? Ehkä sinulle. Moni on palstalla kertonut, ettei halua meihen kanssa seksissä esim. itseään hyväillä, koska saman voisi tehdä masturboidessaankin.
Vähän samanlainen on tilanne, jossa nainen ei ole aktiivinen vaan oikeastaan vain antaa kroppansa miehen masturbaatioalustaksi. Ei se miehelle hyvää seksiä ole vain mukavaa vaihtelua runkkaukseen. Tuskin kovinkaan moni nainen on innoissaan hyvästä seksistä jos mies on lähinnä puolipassiivinen alusta, jonka avulla nainen saa itselleen orgasmin hoidettua. Varsinkaan jos päälle saa syytteet siitä ettei huomioinut kumppania, jos mies sattui jäämään ilman orgasmia.
Moni on palstalla kertonut ettei halua itseään hyväiltävän, kun sen voi teskkin tehdä... No en ole sellaista lukenut minä, päinvastoin täällä lukenut, että miksi itseään pitäisi masturboida samalla kun mies panee, eli käyttää sitä naisen ruumista omaan nautintoonsa. Silloinhan mies voi itsekin itseään vaan runkata ja thats it.
Jos rakastellaan, niin silloin kai toinen toiselle sitä nautintoa haluaa tuotta, ainakin meillä menee näin.
Niin, eli nainen siis runkkaisi miestä sitten? Tämä on just se ongelmakohta, eli sun on ilmeisesti kovin vaikea myöntää ihan jo sitä fysiologista eroa naisen ja miehen välillä?
Jos vaginaorgasmi on vaikea, niin sitten puhutaan vaan siitä miten klitorikselle saadaan oikea määrä oikeanlaista kosketusta. Mitäs jos on vaikka niin, että nainen tykkää saada orgasmin silleen että että nännejä nipistetään kunnolla lähärissä ja muna on syväll sisällä ja tukeakin pitäisi saada... Pitääkö jonkun kasvattaa kolmas käsi? Sit on helpompaa jos nainen ratsastaa, voi laittaa oman käden klitalle sitä hieromaan ja vielä pystyy huomioimaan rinnat tai pepun. Ei juma, alkaa haluttaan. =)
M-43
Tuntuu olevan kovin vaikeaa miehille tämä naisen orgasmi; sen pitää olla vaginaorgasmi, eli sillä kalulla yksinomaan saatu..mutta kun se ei sitä yksinomaan ole koskaan, se klitoris siellä aina vaan vaikuttaa. Ja miksi esim jos nainen ratsastaa, ei se mies voi hyväillä naisen klitorista? Ei siinä tarvita kolmatta kättä mielestäni, miehellä ihan 2 vapaana. Ja esim lusikassa aivan sama juttu, miksi ei sitä naisen nautintoa voi lisätä näin.
Ihan otsikkoon ; ei todellakaan voi yleistää noin. Hyvin moni nainen elää tosiallisessa puutteessa, kun mies ei halua. Naisen on silloin hiukka vaikeeaa vaan tehdä kuten mies joka vaan pyytää saada panna jos vaimo ei haluaisikaan. Ja monessa myös niin, että nainen haluaa enemmän, myös meillä on niin. Vaikka seksiä tosi paljon.

Luitko sä tuota edellistä ollenkaan?
Siinähän just sanottiin että "Jos vaginaorgasmi on vaikea, niin sitten puhutaan vaan siitä miten klitorikselle saadaan oikea määrä oikeanlaista kosketusta." Eli ei missään sanottu että sen pitäisi olla vaginaorgasmi tosiaan?
Ja sitten tuossa edellisessä sanottiin että ratsastaessa kädet riittää, mutta lähärissä ei. Mut mitä jos nainen haluaa sen seksinsä selällään, ja miehen kädet tissteille. Niin mistä se klitoriskiihotus voidaan sit saada?

No musta siinä luki, että nainen voi sittenkäyttää käsiään. Mutta ihan samaa nillitystä. Ja yleisestihän miehet puhuu vaginaorgasmista, muuten on orgasmivammanen ja vaikka mitä. Ja tottakai voi saada panemallakin, taitava mies siis osaa käyttää lantiotaan, ja nainen siihen vielä vastata, varsinkin kun hyvin lämmitelty, se klitoris...miten tämä nyt voi olla väännön aihe. Sii kai nyt naisetkin sitä kalua ensin hyväilee ties miten, ainakin meillä näin. Edelleen se vastavuoroisuus olis se juttu. Mutta juu senkun alapeukutatte miehet yhtäköyttä yhdistyksestä. Ihan huuhaatahan tässä kirjotan.
Naiset on yksilöitä. Mun vaimo ei ole koskaan antanut koskea klitorikseen naidessa. Sai aikoinaan aina naidessa hankaamalla häpyjämme yhteen. Nykyisin lähinnä suuseksillä. Klittaa on aina saanut ja pitänyt nuolla.
M62
Minulla naisena on tällä hetkellä ja useimmiten elämässä niin, että koen rakkauden, läheisyyden ja romantiikan puutetta ja samalla myös seksin puutetta. Seksin tarve/puute ei ole yhtä suoraviivaista kuin miespuolisille kumppaneille on ollut eli että aamuisin testotasot nousee, kasseja kuumottaa ja paneminen auttaisi, iltaa kohden muuttuu vitutukseksi jos paineita ei saa purettua. Tietenkin miehetkin voi kaivata läheisyyttä tai romantiikkaa, mutta eivät ainakaan omat mieskumppanit ole osanneet sellaista sanoin ilmaista tai mitenkään muutenkaan. Itselläni siis erittäin harvoin on tuollaista varmaan useimmille naisillekin teini-iästä tuttua jatkuvaa panetusta, oviksen aikaa jonkinlaista ja raskausaikoina oli paljon, mutta yleensä seksihalut eivät syty ihan tyhjästä eikä siihen puutteeseen liity tavallaan samanlaista eroottista latausta. Mitä olen miesten kanssa elänyt niin ei ne niin valtavat voimat miehiäkään ravistele vaikka vähän panettaa, eivät kuitenkaan jaksa etsiä seksiä muualta eivätkä itsekään panna aina kun olisi tarjolla. Tosin aivan seksittömässä suhteessa en ole koskaan ollut, yleensä 1-3 kertaa viikossa on loistavaa tai joskus väsyneempää seksiä, uusissa suhteissa koko ajan seksiä. Nyt oli pisin tauko seksissä lasten saannin jälkeen se 2 vk ja heti mies on leimaamassa minut seksihaluttomaksi naiseksi. Tuossa parissa viikossa oli paljon yllättäviä menoja, läheinen joutui sairaalaan, jännitin työsopimuksen uusimista ja no mies on aina tuollainen kaikesta valittaja, näpäyttelijä ja provosoija. Vaikka olisin kuinka hyvällä tuulella niin voin kellosta katsoa koska riita alkaa. Puutteessa olen useinkin vaikkei seksin puute minua eniten haittaa. Ja mies väittää että olen haluton kun haluni eivät synkronoidu täydellisesti hänen panetuksensa, hänen halujensa, mukaan... Jos ei ole seksiä niin syy on aina sen naisen kun ei halua oikein ja oikeaan aikaan, on "haluton". Ja tottakai miehen syy kun ei saa naista haluamaan samaan aikaan, kuten täällä on kuultu... Välillä tosiaan mietin, että mitä järkeä. Liikaa odotuksia ja kiittämättömyyttä.
Aika raamatullinen näkökulma, kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen kaikki vääryydet. Mitäs kun siellä sängyssä on kaksi ihmistä, uskotko että se auttaa juuri heidän suhdettaan kun aletaan tasaamaan kaikkien muiden ongelmia siinä?
"Meiju ei saanut orkkua sen Kallen kanssa kuin ehkä joka kolmas kerta, kun se oli sellainen tunari. Nyt tehdään niin että et koske muhun kolmeen viikkoon kikkelilläsi, pelkällä kielellä"
Mutta on ihmisillä noita dominointifantasioitakin tietysti, eikä ne ole väärin nekään.