Se tunne kun treffeillä näkee toisen ilmeestä ensimmäisen sekunnin aikana, että et ole se mitä hän haluaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääasia että saa junailtua  niin että mies kutsuu ja tarjoaa mitä lokki irti saa.

Ei, tarjoamisesta voi päätellä vain naisen tason. Kahvi ABC:lla - paariareikä -> kolmen ruokalajin illallinen merenrantaravintolassa - yli miehen oman tason.

kahvi ABC:llä -> nainen säälii mt-eläkkeellä olevan miehen äidin lompakkoa

kolmen ruokalajin illallinen -> tinkii pari ruokalajia normaalista tyttöjen illasta

Vierailija kirjoitti:

Pääasia että saa junailtua  niin että mies kutsuu ja tarjoaa mitä lokki irti saa.

Skipatkaa sponsoria etsivät naiset. Sanokaa jo ennen maksua kummankin maksavan omansa ja mikäli tämä ei sovi vilkuttakaa heipat illan deitille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääasia että saa junailtua  niin että mies kutsuu ja tarjoaa mitä lokki irti saa.

Skipatkaa sponsoria etsivät naiset. Sanokaa jo ennen maksua kummankin maksavan omansa ja mikäli tämä ei sovi vilkuttakaa heipat illan deitille.

Tuon toisen ketjun jälkeen yksinkään itseään arvostava nainen ei lähde treffeillä maksamaan itselleen, tai edes bisselle/kahville. Sehän tarkoittaa heikkoa reikää tasona!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen kirjoitti:

En pyydä naista koskaan toisille treffeille. Näin en tee virheitä.

En minäkään kun ekoillakin jo näkee heti ettei kiinnosta. Naisten vaatimukset on nykyään melko korkealla. Vaikea itsellä ainakin täyttää niitä.

M37

Tietenkin jokainen haluaa löytää mieluisan partnerin. Miksei saisi olla valikoiva?

Tietysti saa, mutta sinulla ei selkeästi ole tarttenut olla se joka aina laitetaan ei-koriin.

M37

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääasia että saa junailtua  niin että mies kutsuu ja tarjoaa mitä lokki irti saa.

Skipatkaa sponsoria etsivät naiset. Sanokaa jo ennen maksua kummankin maksavan omansa ja mikäli tämä ei sovi vilkuttakaa heipat illan deitille.

Tuon toisen ketjun jälkeen yksinkään itseään arvostava nainen ei lähde treffeillä maksamaan itselleen, tai edes bisselle/kahville. Sehän tarkoittaa heikkoa reikää tasona!

Jaa, minä olen yli nelikymppinen nainen ja olen tarjonnut miehelle kahvit ja sapuskat treffeillä ihan mielelläni. Ei se ole mikään iso uhraus minulta, sillä ansaitsen ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääasia että saa junailtua  niin että mies kutsuu ja tarjoaa mitä lokki irti saa.

Skipatkaa sponsoria etsivät naiset. Sanokaa jo ennen maksua kummankin maksavan omansa ja mikäli tämä ei sovi vilkuttakaa heipat illan deitille.

Samaa mieltä, olen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääasia että saa junailtua  niin että mies kutsuu ja tarjoaa mitä lokki irti saa.

Skipatkaa sponsoria etsivät naiset. Sanokaa jo ennen maksua kummankin maksavan omansa ja mikäli tämä ei sovi vilkuttakaa heipat illan deitille.

Tuon toisen ketjun jälkeen yksinkään itseään arvostava nainen ei lähde treffeillä maksamaan itselleen, tai edes bisselle/kahville. Sehän tarkoittaa heikkoa reikää tasona!

Auta armias jos et maksa, susta tehdään aloitus somessa tai jollain foorumilla 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on todella vaikea ymmärtää näitä sekunnissa päättäjiä. Monesti tuntuu, että päässä on vain luotu mielikuvia unelmien naisesta (ja varmaan toisin päin, mutta siitä ei itselläni ole kokemusta) joka on ulkonäköä myöten jotain maatajärisyttävän fantastista. Sitten kun yksikin asia on pielessä, ei edes kiinnosta avoimesti tutustua, vaan treffit vaan kärvistellään kohteliaisuudesta, vaikka sen todella huomaa että toinen haluaisi vain pois paikalta. En vaan voi tajuta..!

Itse ihastun ihan muihin asioihin kuin ulkonäköön, ja sitten kun ihastuu, muuttuu ulkonäkökin taianomaisesti ihanaksi. Esimerkiksi kerran ihastuin aivan valtavasti opiskeluissa erääseen mieheen, jolla oli todella ihana luonne, oli ystävällinen, hurmaavakäytöksinen jne. Hän oli mielestäni komein mies mitä oli! No juttumme ei sitten kuitenkaan edennyt ja ajan myötä ihastukseni hävisi. Jälkikäteen aina katselin häntä ja olin todella, todella ihmeissäni, miten hän oli saattanut olla niin ihanan näköinen silmissäni. Ihan tavallinen naama, ei mitenkään erityisen komea. Kamala kampaus :D Aika reilusti ylipainoa ja todella huono ryhti. Mutta niin vain hän oli ihastukseni aikaan ollut upea silmissäni. Toinen kerta taas oli sellainen, että olin netissä jutellut ja soitellut todella mahtavan ihmisen kanssa. Kuvissa hän ei kuitenkaan YHTÄÄN miellyttänyt minua. Hänellä ei ollut mitään ominaisuuksia, mitä normaalisti pidän viehättävinä. Kasvonsakin olivat aika epäviehättävät. Ajattelin, että meistä tulee varmaan hyvät kaverit tai ystävät, mutta etten kiinnostuisi hänestä koskaan muuten. No tavattiin sitten, ja ulkoiselta habitukselta vaikutelma oli sama: ei hän voisi koskaan miellyttää silmääni. Juteltiin kuitenkin ja mulla oli aivan mielettömän ihanaa. Juttu luisti todella hyvin ja hän oli persoonana mitä ihanin. Ja kas kummaa, niinpä vain alkoi ulkonäkökin miellyttää..! Ihastuin tähän tyyppiin, mutta siitäkään jutusta ei sitten erinäisistä syistä tullut mitään. Siinä tapauksessa taas ihmettelin, miten olin niin upean, persoonallisen näköistä ihmistä voinut pitää epäviehättävänä. Eli jos olisin samalla sekunnilla kun hänet näin, päättänyt, että hän ei voi koskaan mua miellyttää, olisin aivan turhaan sulkenut mahdollisuuden (joka ei sitten toki realisoitunut, mutta ainakaan kyse ei ollut ulkonäöstä). 

Ihan oikeasti, eikö kannattaisi mennä avoimin mielin tapaamaan ihmistä ja yrittää nähdä pintaa ja ensivaikutelmaa olemuksesta syvemmälle? Ihmiset ovat muutakin kuin ulkonäkönsä tai se vaikutelma, mikä syntyy parissa sekunnissa. Kyllä sen kahvittelun ajan ainakin voisi yrittää pitää mielen ja sydämen auki, ja katsoa millainen ihminen sieltä alkaa paljastua. Lisäksi suomalaiset ovat keskimäärin aika jäyhiä, joten jos ei maatajärisyttävää kemiaa tai yhteyttä synny välittömästi, niin silti voi jutella ja katsoa, miten saisi kyseisen tyypin kanssa yhteyttä rakennettua, edes sen yhden treffin ajaksi.

Yhä vieläkin, jos joku asia ärsyttää, niin se ärsyttää vaikka kuinka yrittäisi.

Yksi pieni, mutta minulle aika iso juttu oli kerran esimerkiksi se, että mies ei ollut hyvän tuoksuinen. En pystynyt edes keskittymään hänen juttuihinsa kun hänen joku outo haisunsa sai kavahtamaan koko tyyppiä. Hän ei ollut minun mies.

Kun oma mieheni tuli ensimmäistä kertaa eteeni, niin ajattelin heti, että tuossa olisi kaikilta osin todella hyvä tyyppi. Hänessä oli kaikki hyvin minun mielestäni ja ihmettelin todella, että sellainen mies oli vielä vapaalla jalalla. Olemme olleet yhdessä lähes 25 vuotta ja hän on vieläkin paras mies ikinä minulle. Hänen hikensäkin tuoksuu hyvältä.

No ehkä noinkin, mutta kyllä mä väitän, että ihmiset nettiaikana myös luovat järjettömiä odotuksia, ja sitten petytään, kun ne eivät toteudukaan. Vähemmänkin täydellinen voi muodostua itselle erittäin hyväksi kumppaniksi.

"Vähemmän täydellinen voi muodostua hyväksi kumppaniksi" - no ei, ei näin. Jos mies on vähemmän täydellinen, niin se on jo todella kauniisti sanottu, mutta tarkoittaa, että miestä ei voi edes ajatella kumppaniksi. Ainakin minulla se on niin. Jos jo ensimmäinen ajatus tavattaessa on, että PAKOON! Niin se ajatus harvoin muuttuu erittäin myönteiseksi. Ajatuksen pitää olla vähintään niin, että toinen on hyvin ok, mielenkiintoinen ja kiinnostava, jotta oikea olotila auttaa jatkamaan eteenpäin.

Kaikkien ei tarvitse tyytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääasia että saa junailtua  niin että mies kutsuu ja tarjoaa mitä lokki irti saa.

Skipatkaa sponsoria etsivät naiset. Sanokaa jo ennen maksua kummankin maksavan omansa ja mikäli tämä ei sovi vilkuttakaa heipat illan deitille.

Tuon toisen ketjun jälkeen yksinkään itseään arvostava nainen ei lähde treffeillä maksamaan itselleen, tai edes bisselle/kahville. Sehän tarkoittaa heikkoa reikää tasona!

Auta armias jos et maksa, susta tehdään aloitus somessa tai jollain foorumilla 😂

Vain kanat kiinnostuvat moisesta aloituksesta ja ne nyt kaakattavat aina muutenkin, siitä ei kannata välittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittelin joskus kauan erään miehen kanssa ja sen jälkeen juttelimme puhelimessa tunteja. Olimme molemmat lähettäneet naamakuvan itsestämme, joten toinen tiesi kyllä minkä näköinen vastapuoli on. Ensimmäiset treffit olivat viimeiset ja siihen päättyi koko juttu. En tykännyt hänen olemuksestaan ja ryhdistään.

Miehen pitkän huiskea kroppa oli huonoryhtinen ja hänestä tuli siten kulmien alta kyräilevän näköinen. Kuvassa hän oli istunut kavereiden kanssa illanvietossa ja kuva oli iloinen ja hyväntuulinen, mutta minua vastaan tuli mies, joka tuntui häpeävän itseään ja joka kantoi itsensä jotenkin vastenmielisesti. Hän myös pakoili katsettani ja se ei tuntunut kivalta. En löytänyt hänestä enää sitä mukavaa puheliasta nuorta miestä, vaan näin ihan toisen ihmisen ja en edes halunnut yrittää kaivaa hänestä enempää. En muista miten treffit menivät, mutta tiesin sekunnissa, että hän ei ole minun kumppanini.

Julmaa on naisten suhtautuminen ujompiin miehiin.

Onko mikään ihme että "löydätte" jatkuvasti vain panomiehiä jos kunnolliset miehet ovat noin turnoff.

Ujot miehet ovat hyvin ok, mutta ujoudessakin on rajansa.

Panomiehiä minä en tunne yhtäkään. Ehkä he viihtyvät vähän erilaisten naisten kanssa kuin minä olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittelin joskus kauan erään miehen kanssa ja sen jälkeen juttelimme puhelimessa tunteja. Olimme molemmat lähettäneet naamakuvan itsestämme, joten toinen tiesi kyllä minkä näköinen vastapuoli on. Ensimmäiset treffit olivat viimeiset ja siihen päättyi koko juttu. En tykännyt hänen olemuksestaan ja ryhdistään.

Miehen pitkän huiskea kroppa oli huonoryhtinen ja hänestä tuli siten kulmien alta kyräilevän näköinen. Kuvassa hän oli istunut kavereiden kanssa illanvietossa ja kuva oli iloinen ja hyväntuulinen, mutta minua vastaan tuli mies, joka tuntui häpeävän itseään ja joka kantoi itsensä jotenkin vastenmielisesti. Hän myös pakoili katsettani ja se ei tuntunut kivalta. En löytänyt hänestä enää sitä mukavaa puheliasta nuorta miestä, vaan näin ihan toisen ihmisen ja en edes halunnut yrittää kaivaa hänestä enempää. En muista miten treffit menivät, mutta tiesin sekunnissa, että hän ei ole minun kumppanini.

Julmaa on naisten suhtautuminen ujompiin miehiin.

Onko mikään ihme että "löydätte" jatkuvasti vain panomiehiä jos kunnolliset miehet ovat noin turnoff.

Ujot miehet ovat hyvin ok, mutta ujoudessakin on rajansa.

Panomiehiä minä en tunne yhtäkään. Ehkä he viihtyvät vähän erilaisten naisten kanssa kuin minä olen.

Minäkään en ole törmännyt panomiehiin. Tavalliset naiset eivät ilmeisesti kuulu heidän repertuaariin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on todella vaikea ymmärtää näitä sekunnissa päättäjiä. Monesti tuntuu, että päässä on vain luotu mielikuvia unelmien naisesta (ja varmaan toisin päin, mutta siitä ei itselläni ole kokemusta) joka on ulkonäköä myöten jotain maatajärisyttävän fantastista. Sitten kun yksikin asia on pielessä, ei edes kiinnosta avoimesti tutustua, vaan treffit vaan kärvistellään kohteliaisuudesta, vaikka sen todella huomaa että toinen haluaisi vain pois paikalta. En vaan voi tajuta..!

Itse ihastun ihan muihin asioihin kuin ulkonäköön, ja sitten kun ihastuu, muuttuu ulkonäkökin taianomaisesti ihanaksi. Esimerkiksi kerran ihastuin aivan valtavasti opiskeluissa erääseen mieheen, jolla oli todella ihana luonne, oli ystävällinen, hurmaavakäytöksinen jne. Hän oli mielestäni komein mies mitä oli! No juttumme ei sitten kuitenkaan edennyt ja ajan myötä ihastukseni hävisi. Jälkikäteen aina katselin häntä ja olin todella, todella ihmeissäni, miten hän oli saattanut olla niin ihanan näköinen silmissäni. Ihan tavallinen naama, ei mitenkään erityisen komea. Kamala kampaus :D Aika reilusti ylipainoa ja todella huono ryhti. Mutta niin vain hän oli ihastukseni aikaan ollut upea silmissäni. Toinen kerta taas oli sellainen, että olin netissä jutellut ja soitellut todella mahtavan ihmisen kanssa. Kuvissa hän ei kuitenkaan YHTÄÄN miellyttänyt minua. Hänellä ei ollut mitään ominaisuuksia, mitä normaalisti pidän viehättävinä. Kasvonsakin olivat aika epäviehättävät. Ajattelin, että meistä tulee varmaan hyvät kaverit tai ystävät, mutta etten kiinnostuisi hänestä koskaan muuten. No tavattiin sitten, ja ulkoiselta habitukselta vaikutelma oli sama: ei hän voisi koskaan miellyttää silmääni. Juteltiin kuitenkin ja mulla oli aivan mielettömän ihanaa. Juttu luisti todella hyvin ja hän oli persoonana mitä ihanin. Ja kas kummaa, niinpä vain alkoi ulkonäkökin miellyttää..! Ihastuin tähän tyyppiin, mutta siitäkään jutusta ei sitten erinäisistä syistä tullut mitään. Siinä tapauksessa taas ihmettelin, miten olin niin upean, persoonallisen näköistä ihmistä voinut pitää epäviehättävänä. Eli jos olisin samalla sekunnilla kun hänet näin, päättänyt, että hän ei voi koskaan mua miellyttää, olisin aivan turhaan sulkenut mahdollisuuden (joka ei sitten toki realisoitunut, mutta ainakaan kyse ei ollut ulkonäöstä). 

Ihan oikeasti, eikö kannattaisi mennä avoimin mielin tapaamaan ihmistä ja yrittää nähdä pintaa ja ensivaikutelmaa olemuksesta syvemmälle? Ihmiset ovat muutakin kuin ulkonäkönsä tai se vaikutelma, mikä syntyy parissa sekunnissa. Kyllä sen kahvittelun ajan ainakin voisi yrittää pitää mielen ja sydämen auki, ja katsoa millainen ihminen sieltä alkaa paljastua. Lisäksi suomalaiset ovat keskimäärin aika jäyhiä, joten jos ei maatajärisyttävää kemiaa tai yhteyttä synny välittömästi, niin silti voi jutella ja katsoa, miten saisi kyseisen tyypin kanssa yhteyttä rakennettua, edes sen yhden treffin ajaksi.

Yhä vieläkin, jos joku asia ärsyttää, niin se ärsyttää vaikka kuinka yrittäisi.

Yksi pieni, mutta minulle aika iso juttu oli kerran esimerkiksi se, että mies ei ollut hyvän tuoksuinen. En pystynyt edes keskittymään hänen juttuihinsa kun hänen joku outo haisunsa sai kavahtamaan koko tyyppiä. Hän ei ollut minun mies.

Kun oma mieheni tuli ensimmäistä kertaa eteeni, niin ajattelin heti, että tuossa olisi kaikilta osin todella hyvä tyyppi. Hänessä oli kaikki hyvin minun mielestäni ja ihmettelin todella, että sellainen mies oli vielä vapaalla jalalla. Olemme olleet yhdessä lähes 25 vuotta ja hän on vieläkin paras mies ikinä minulle. Hänen hikensäkin tuoksuu hyvältä.

No ehkä noinkin, mutta kyllä mä väitän, että ihmiset nettiaikana myös luovat järjettömiä odotuksia, ja sitten petytään, kun ne eivät toteudukaan. Vähemmänkin täydellinen voi muodostua itselle erittäin hyväksi kumppaniksi.

"Vähemmän täydellinen voi muodostua hyväksi kumppaniksi" - no ei, ei näin. Jos mies on vähemmän täydellinen, niin se on jo todella kauniisti sanottu, mutta tarkoittaa, että miestä ei voi edes ajatella kumppaniksi. Ainakin minulla se on niin. Jos jo ensimmäinen ajatus tavattaessa on, että PAKOON! Niin se ajatus harvoin muuttuu erittäin myönteiseksi. Ajatuksen pitää olla vähintään niin, että toinen on hyvin ok, mielenkiintoinen ja kiinnostava, jotta oikea olotila auttaa jatkamaan eteenpäin.

Kaikkien ei tarvitse tyytyä.

Siis täh, sinähän sanoitit aivan saman asian vain eri sanoilla. 

"Ajatuksen pitää olla vähintään niin, että toinen on hyvin ok, mielenkiintoinen ja kiinnostava, jotta oikea olotila auttaa jatkamaan eteenpäin."

Niin, eli toisin sanoen: "Vähemmän täydellinen voi muodostua hyväksi kumppaniksi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on todella vaikea ymmärtää näitä sekunnissa päättäjiä. Monesti tuntuu, että päässä on vain luotu mielikuvia unelmien naisesta (ja varmaan toisin päin, mutta siitä ei itselläni ole kokemusta) joka on ulkonäköä myöten jotain maatajärisyttävän fantastista. Sitten kun yksikin asia on pielessä, ei edes kiinnosta avoimesti tutustua, vaan treffit vaan kärvistellään kohteliaisuudesta, vaikka sen todella huomaa että toinen haluaisi vain pois paikalta. En vaan voi tajuta..!

Itse ihastun ihan muihin asioihin kuin ulkonäköön, ja sitten kun ihastuu, muuttuu ulkonäkökin taianomaisesti ihanaksi. Esimerkiksi kerran ihastuin aivan valtavasti opiskeluissa erääseen mieheen, jolla oli todella ihana luonne, oli ystävällinen, hurmaavakäytöksinen jne. Hän oli mielestäni komein mies mitä oli! No juttumme ei sitten kuitenkaan edennyt ja ajan myötä ihastukseni hävisi. Jälkikäteen aina katselin häntä ja olin todella, todella ihmeissäni, miten hän oli saattanut olla niin ihanan näköinen silmissäni. Ihan tavallinen naama, ei mitenkään erityisen komea. Kamala kampaus :D Aika reilusti ylipainoa ja todella huono ryhti. Mutta niin vain hän oli ihastukseni aikaan ollut upea silmissäni. Toinen kerta taas oli sellainen, että olin netissä jutellut ja soitellut todella mahtavan ihmisen kanssa. Kuvissa hän ei kuitenkaan YHTÄÄN miellyttänyt minua. Hänellä ei ollut mitään ominaisuuksia, mitä normaalisti pidän viehättävinä. Kasvonsakin olivat aika epäviehättävät. Ajattelin, että meistä tulee varmaan hyvät kaverit tai ystävät, mutta etten kiinnostuisi hänestä koskaan muuten. No tavattiin sitten, ja ulkoiselta habitukselta vaikutelma oli sama: ei hän voisi koskaan miellyttää silmääni. Juteltiin kuitenkin ja mulla oli aivan mielettömän ihanaa. Juttu luisti todella hyvin ja hän oli persoonana mitä ihanin. Ja kas kummaa, niinpä vain alkoi ulkonäkökin miellyttää..! Ihastuin tähän tyyppiin, mutta siitäkään jutusta ei sitten erinäisistä syistä tullut mitään. Siinä tapauksessa taas ihmettelin, miten olin niin upean, persoonallisen näköistä ihmistä voinut pitää epäviehättävänä. Eli jos olisin samalla sekunnilla kun hänet näin, päättänyt, että hän ei voi koskaan mua miellyttää, olisin aivan turhaan sulkenut mahdollisuuden (joka ei sitten toki realisoitunut, mutta ainakaan kyse ei ollut ulkonäöstä). 

Ihan oikeasti, eikö kannattaisi mennä avoimin mielin tapaamaan ihmistä ja yrittää nähdä pintaa ja ensivaikutelmaa olemuksesta syvemmälle? Ihmiset ovat muutakin kuin ulkonäkönsä tai se vaikutelma, mikä syntyy parissa sekunnissa. Kyllä sen kahvittelun ajan ainakin voisi yrittää pitää mielen ja sydämen auki, ja katsoa millainen ihminen sieltä alkaa paljastua. Lisäksi suomalaiset ovat keskimäärin aika jäyhiä, joten jos ei maatajärisyttävää kemiaa tai yhteyttä synny välittömästi, niin silti voi jutella ja katsoa, miten saisi kyseisen tyypin kanssa yhteyttä rakennettua, edes sen yhden treffin ajaksi.

Yhä vieläkin, jos joku asia ärsyttää, niin se ärsyttää vaikka kuinka yrittäisi.

Yksi pieni, mutta minulle aika iso juttu oli kerran esimerkiksi se, että mies ei ollut hyvän tuoksuinen. En pystynyt edes keskittymään hänen juttuihinsa kun hänen joku outo haisunsa sai kavahtamaan koko tyyppiä. Hän ei ollut minun mies.

Kun oma mieheni tuli ensimmäistä kertaa eteeni, niin ajattelin heti, että tuossa olisi kaikilta osin todella hyvä tyyppi. Hänessä oli kaikki hyvin minun mielestäni ja ihmettelin todella, että sellainen mies oli vielä vapaalla jalalla. Olemme olleet yhdessä lähes 25 vuotta ja hän on vieläkin paras mies ikinä minulle. Hänen hikensäkin tuoksuu hyvältä.

No ehkä noinkin, mutta kyllä mä väitän, että ihmiset nettiaikana myös luovat järjettömiä odotuksia, ja sitten petytään, kun ne eivät toteudukaan. Vähemmänkin täydellinen voi muodostua itselle erittäin hyväksi kumppaniksi.

"Vähemmän täydellinen voi muodostua hyväksi kumppaniksi" - no ei, ei näin. Jos mies on vähemmän täydellinen, niin se on jo todella kauniisti sanottu, mutta tarkoittaa, että miestä ei voi edes ajatella kumppaniksi. Ainakin minulla se on niin. Jos jo ensimmäinen ajatus tavattaessa on, että PAKOON! Niin se ajatus harvoin muuttuu erittäin myönteiseksi. Ajatuksen pitää olla vähintään niin, että toinen on hyvin ok, mielenkiintoinen ja kiinnostava, jotta oikea olotila auttaa jatkamaan eteenpäin.

Kaikkien ei tarvitse tyytyä.

Siis täh, sinähän sanoitit aivan saman asian vain eri sanoilla. 

"Ajatuksen pitää olla vähintään niin, että toinen on hyvin ok, mielenkiintoinen ja kiinnostava, jotta oikea olotila auttaa jatkamaan eteenpäin."

Niin, eli toisin sanoen: "Vähemmän täydellinen voi muodostua hyväksi kumppaniksi".

No mutta täh, miksi näit vain osan kirjoittamastani?

Jos joku mies saa pakoon! -ajatuksen heti ensimmäisellä silmäyksellä, niin en välttämättä jää hengaamaan hänen kanssaan pitemmäksi aikaa. Hän ei ole silloin riittävän täydellinen minulle, mutta ehkä jollekin toiselle hän on unelmien mies. Minun ei tarvitse välittää kuitenkaan enää siitä asiasta, hänen riittävyytensä ei ole minun huoli ja minun ei tarvitse pelastaa yhtäkään miestä. Sitä paitsi miehet eivät ole mitään tahdottomia otuksia ja jos minä en jostain pidä tai ajattele hänen olevan kehityskelpoinen, niin tuskinpa mieskään pitää minua silloin unelmien naisenaan.

Jos taas miehestä tulee kiva kuva ja fiilis, niin silloinhan hän on täydellinen, ei millään tavoin "vähemmän täydellinen", jota sinä intät nyt.

Mutta ihan sama, minä en ole ollut vapailla markkinoilla enää vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Mun on todella vaikea ymmärtää näitä sekunnissa päättäjiä. Monesti tuntuu, että päässä on vain luotu mielikuvia unelmien naisesta (ja varmaan toisin päin, mutta siitä ei itselläni ole kokemusta) joka on ulkonäköä myöten jotain maatajärisyttävän fantastista. Sitten kun yksikin asia on pielessä, ei edes kiinnosta avoimesti tutustua, vaan treffit vaan kärvistellään kohteliaisuudesta, vaikka sen todella huomaa että toinen haluaisi vain pois paikalta. En vaan voi tajuta..!

Itse ihastun ihan muihin asioihin kuin ulkonäköön, ja sitten kun ihastuu, muuttuu ulkonäkökin taianomaisesti ihanaksi. Esimerkiksi kerran ihastuin aivan valtavasti opiskeluissa erääseen mieheen, jolla oli todella ihana luonne, oli ystävällinen, hurmaavakäytöksinen jne. Hän oli mielestäni komein mies mitä oli! No juttumme ei sitten kuitenkaan edennyt ja ajan myötä ihastukseni hävisi. Jälkikäteen aina katselin häntä ja olin todella, todella ihmeissäni, miten hän oli saattanut olla niin ihanan näköinen silmissäni. Ihan tavallinen naama, ei mitenkään erityisen komea. Kamala kampaus :D Aika reilusti ylipainoa ja todella huono ryhti. Mutta niin vain hän oli ihastukseni aikaan ollut upea silmissäni. Toinen kerta taas oli sellainen, että olin netissä jutellut ja soitellut todella mahtavan ihmisen kanssa. Kuvissa hän ei kuitenkaan YHTÄÄN miellyttänyt minua. Hänellä ei ollut mitään ominaisuuksia, mitä normaalisti pidän viehättävinä. Kasvonsakin olivat aika epäviehättävät. Ajattelin, että meistä tulee varmaan hyvät kaverit tai ystävät, mutta etten kiinnostuisi hänestä koskaan muuten. No tavattiin sitten, ja ulkoiselta habitukselta vaikutelma oli sama: ei hän voisi koskaan miellyttää silmääni. Juteltiin kuitenkin ja mulla oli aivan mielettömän ihanaa. Juttu luisti todella hyvin ja hän oli persoonana mitä ihanin. Ja kas kummaa, niinpä vain alkoi ulkonäkökin miellyttää..! Ihastuin tähän tyyppiin, mutta siitäkään jutusta ei sitten erinäisistä syistä tullut mitään. Siinä tapauksessa taas ihmettelin, miten olin niin upean, persoonallisen näköistä ihmistä voinut pitää epäviehättävänä. Eli jos olisin samalla sekunnilla kun hänet näin, päättänyt, että hän ei voi koskaan mua miellyttää, olisin aivan turhaan sulkenut mahdollisuuden (joka ei sitten toki realisoitunut, mutta ainakaan kyse ei ollut ulkonäöstä). 

Ihan oikeasti, eikö kannattaisi mennä avoimin mielin tapaamaan ihmistä ja yrittää nähdä pintaa ja ensivaikutelmaa olemuksesta syvemmälle? Ihmiset ovat muutakin kuin ulkonäkönsä tai se vaikutelma, mikä syntyy parissa sekunnissa. Kyllä sen kahvittelun ajan ainakin voisi yrittää pitää mielen ja sydämen auki, ja katsoa millainen ihminen sieltä alkaa paljastua. Lisäksi suomalaiset ovat keskimäärin aika jäyhiä, joten jos ei maatajärisyttävää kemiaa tai yhteyttä synny välittömästi, niin silti voi jutella ja katsoa, miten saisi kyseisen tyypin kanssa yhteyttä rakennettua, edes sen yhden treffin ajaksi.

Minulla on sellainen havainto ihan elävästä elämästä, ei siis mistään tinderdeittailusta, että ihmiset, joita myöhemmin olen tullut pitämään mielenkiintoisina, karismaattisina tai puoleensavetävinä, ovat usein synnyttäneet jollakin tavalla hiukan negatiivisen ensivaikutelman. Se negatiivisuus on voinut olla jotakin omassa päässäni olevaa ennakkoluuloa ylimielisyydestä, tylyydestä tai sulkeutuneisuudesta tms. Sen ulkokuoren alta paljastuvan persoonan positiiviset puolet tuntuvat sitten oikein korostuvan tätä väärää ensivaikutelmaa vasten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on todella vaikea ymmärtää näitä sekunnissa päättäjiä. Monesti tuntuu, että päässä on vain luotu mielikuvia unelmien naisesta (ja varmaan toisin päin, mutta siitä ei itselläni ole kokemusta) joka on ulkonäköä myöten jotain maatajärisyttävän fantastista. Sitten kun yksikin asia on pielessä, ei edes kiinnosta avoimesti tutustua, vaan treffit vaan kärvistellään kohteliaisuudesta, vaikka sen todella huomaa että toinen haluaisi vain pois paikalta. En vaan voi tajuta..!

Itse ihastun ihan muihin asioihin kuin ulkonäköön, ja sitten kun ihastuu, muuttuu ulkonäkökin taianomaisesti ihanaksi. Esimerkiksi kerran ihastuin aivan valtavasti opiskeluissa erääseen mieheen, jolla oli todella ihana luonne, oli ystävällinen, hurmaavakäytöksinen jne. Hän oli mielestäni komein mies mitä oli! No juttumme ei sitten kuitenkaan edennyt ja ajan myötä ihastukseni hävisi. Jälkikäteen aina katselin häntä ja olin todella, todella ihmeissäni, miten hän oli saattanut olla niin ihanan näköinen silmissäni. Ihan tavallinen naama, ei mitenkään erityisen komea. Kamala kampaus :D Aika reilusti ylipainoa ja todella huono ryhti. Mutta niin vain hän oli ihastukseni aikaan ollut upea silmissäni. Toinen kerta taas oli sellainen, että olin netissä jutellut ja soitellut todella mahtavan ihmisen kanssa. Kuvissa hän ei kuitenkaan YHTÄÄN miellyttänyt minua. Hänellä ei ollut mitään ominaisuuksia, mitä normaalisti pidän viehättävinä. Kasvonsakin olivat aika epäviehättävät. Ajattelin, että meistä tulee varmaan hyvät kaverit tai ystävät, mutta etten kiinnostuisi hänestä koskaan muuten. No tavattiin sitten, ja ulkoiselta habitukselta vaikutelma oli sama: ei hän voisi koskaan miellyttää silmääni. Juteltiin kuitenkin ja mulla oli aivan mielettömän ihanaa. Juttu luisti todella hyvin ja hän oli persoonana mitä ihanin. Ja kas kummaa, niinpä vain alkoi ulkonäkökin miellyttää..! Ihastuin tähän tyyppiin, mutta siitäkään jutusta ei sitten erinäisistä syistä tullut mitään. Siinä tapauksessa taas ihmettelin, miten olin niin upean, persoonallisen näköistä ihmistä voinut pitää epäviehättävänä. Eli jos olisin samalla sekunnilla kun hänet näin, päättänyt, että hän ei voi koskaan mua miellyttää, olisin aivan turhaan sulkenut mahdollisuuden (joka ei sitten toki realisoitunut, mutta ainakaan kyse ei ollut ulkonäöstä). 

Ihan oikeasti, eikö kannattaisi mennä avoimin mielin tapaamaan ihmistä ja yrittää nähdä pintaa ja ensivaikutelmaa olemuksesta syvemmälle? Ihmiset ovat muutakin kuin ulkonäkönsä tai se vaikutelma, mikä syntyy parissa sekunnissa. Kyllä sen kahvittelun ajan ainakin voisi yrittää pitää mielen ja sydämen auki, ja katsoa millainen ihminen sieltä alkaa paljastua. Lisäksi suomalaiset ovat keskimäärin aika jäyhiä, joten jos ei maatajärisyttävää kemiaa tai yhteyttä synny välittömästi, niin silti voi jutella ja katsoa, miten saisi kyseisen tyypin kanssa yhteyttä rakennettua, edes sen yhden treffin ajaksi.

Yhä vieläkin, jos joku asia ärsyttää, niin se ärsyttää vaikka kuinka yrittäisi.

Yksi pieni, mutta minulle aika iso juttu oli kerran esimerkiksi se, että mies ei ollut hyvän tuoksuinen. En pystynyt edes keskittymään hänen juttuihinsa kun hänen joku outo haisunsa sai kavahtamaan koko tyyppiä. Hän ei ollut minun mies.

Kun oma mieheni tuli ensimmäistä kertaa eteeni, niin ajattelin heti, että tuossa olisi kaikilta osin todella hyvä tyyppi. Hänessä oli kaikki hyvin minun mielestäni ja ihmettelin todella, että sellainen mies oli vielä vapaalla jalalla. Olemme olleet yhdessä lähes 25 vuotta ja hän on vieläkin paras mies ikinä minulle. Hänen hikensäkin tuoksuu hyvältä.

Tuoksu paljastaa biologisen yhteensopivuuden. Kannattaa siinä mielessä seurata vaistoaan. Samaa olen lukenut suutelemisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on todella vaikea ymmärtää näitä sekunnissa päättäjiä. Monesti tuntuu, että päässä on vain luotu mielikuvia unelmien naisesta (ja varmaan toisin päin, mutta siitä ei itselläni ole kokemusta) joka on ulkonäköä myöten jotain maatajärisyttävän fantastista. Sitten kun yksikin asia on pielessä, ei edes kiinnosta avoimesti tutustua, vaan treffit vaan kärvistellään kohteliaisuudesta, vaikka sen todella huomaa että toinen haluaisi vain pois paikalta. En vaan voi tajuta..!

Itse ihastun ihan muihin asioihin kuin ulkonäköön, ja sitten kun ihastuu, muuttuu ulkonäkökin taianomaisesti ihanaksi. Esimerkiksi kerran ihastuin aivan valtavasti opiskeluissa erääseen mieheen, jolla oli todella ihana luonne, oli ystävällinen, hurmaavakäytöksinen jne. Hän oli mielestäni komein mies mitä oli! No juttumme ei sitten kuitenkaan edennyt ja ajan myötä ihastukseni hävisi. Jälkikäteen aina katselin häntä ja olin todella, todella ihmeissäni, miten hän oli saattanut olla niin ihanan näköinen silmissäni. Ihan tavallinen naama, ei mitenkään erityisen komea. Kamala kampaus :D Aika reilusti ylipainoa ja todella huono ryhti. Mutta niin vain hän oli ihastukseni aikaan ollut upea silmissäni. Toinen kerta taas oli sellainen, että olin netissä jutellut ja soitellut todella mahtavan ihmisen kanssa. Kuvissa hän ei kuitenkaan YHTÄÄN miellyttänyt minua. Hänellä ei ollut mitään ominaisuuksia, mitä normaalisti pidän viehättävinä. Kasvonsakin olivat aika epäviehättävät. Ajattelin, että meistä tulee varmaan hyvät kaverit tai ystävät, mutta etten kiinnostuisi hänestä koskaan muuten. No tavattiin sitten, ja ulkoiselta habitukselta vaikutelma oli sama: ei hän voisi koskaan miellyttää silmääni. Juteltiin kuitenkin ja mulla oli aivan mielettömän ihanaa. Juttu luisti todella hyvin ja hän oli persoonana mitä ihanin. Ja kas kummaa, niinpä vain alkoi ulkonäkökin miellyttää..! Ihastuin tähän tyyppiin, mutta siitäkään jutusta ei sitten erinäisistä syistä tullut mitään. Siinä tapauksessa taas ihmettelin, miten olin niin upean, persoonallisen näköistä ihmistä voinut pitää epäviehättävänä. Eli jos olisin samalla sekunnilla kun hänet näin, päättänyt, että hän ei voi koskaan mua miellyttää, olisin aivan turhaan sulkenut mahdollisuuden (joka ei sitten toki realisoitunut, mutta ainakaan kyse ei ollut ulkonäöstä). 

Ihan oikeasti, eikö kannattaisi mennä avoimin mielin tapaamaan ihmistä ja yrittää nähdä pintaa ja ensivaikutelmaa olemuksesta syvemmälle? Ihmiset ovat muutakin kuin ulkonäkönsä tai se vaikutelma, mikä syntyy parissa sekunnissa. Kyllä sen kahvittelun ajan ainakin voisi yrittää pitää mielen ja sydämen auki, ja katsoa millainen ihminen sieltä alkaa paljastua. Lisäksi suomalaiset ovat keskimäärin aika jäyhiä, joten jos ei maatajärisyttävää kemiaa tai yhteyttä synny välittömästi, niin silti voi jutella ja katsoa, miten saisi kyseisen tyypin kanssa yhteyttä rakennettua, edes sen yhden treffin ajaksi.

Yhä vieläkin, jos joku asia ärsyttää, niin se ärsyttää vaikka kuinka yrittäisi.

Yksi pieni, mutta minulle aika iso juttu oli kerran esimerkiksi se, että mies ei ollut hyvän tuoksuinen. En pystynyt edes keskittymään hänen juttuihinsa kun hänen joku outo haisunsa sai kavahtamaan koko tyyppiä. Hän ei ollut minun mies.

Kun oma mieheni tuli ensimmäistä kertaa eteeni, niin ajattelin heti, että tuossa olisi kaikilta osin todella hyvä tyyppi. Hänessä oli kaikki hyvin minun mielestäni ja ihmettelin todella, että sellainen mies oli vielä vapaalla jalalla. Olemme olleet yhdessä lähes 25 vuotta ja hän on vieläkin paras mies ikinä minulle. Hänen hikensäkin tuoksuu hyvältä.

Oma mies ei käytä hajustettuja tuotteita ja hänen ominaistuoksunsa on kyllä minulle mieluinen. Minusta on mukava kölliä miehen kainalossa ja tuoksutella miestä. Hyvin, hyvin harvoin hänen hikensä haisee pistävälle, siihen on tarvittu tyyliin päivä rankametsässä kuumalla ilmalla, tavallisena päivänä ei hänenkään hiki haise.

Mies, joka käy päivän rankametsässä kuumalla ilmalla on luonnollisestikin varsinainen löytö nykyaikana. Pysy vain kultasi kainalossa :-).