Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Se tunne kun treffeillä näkee toisen ilmeestä ensimmäisen sekunnin aikana, että et ole se mitä hän haluaa
09.08.2020 |
Sitten kohteliaasti juodaan kahvit ja heipat.
Mutta jos onkin toisinpäin, että mies ei ole sitä mitä haluan ja tasan se näkyy ensireaktiossani naamastani. Miehet eivät ole koskaan huomanneet tätä. Aidosti ovat sitten yllättyneitä pakeista, vaikka treffit meni heidän mielestä hyvin.
Onko muut huomanneet samaa?
Kommentit (116)
Puhelin riippuvaiset on kanssa yksi rasite. Niitäkin on tullut nähtyä irvistelijöiden ohella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittaisin tapailun uudelleen, niin ottaisin vähän toisenlaisen asenteen kuin sinkkuna ollessani. Samoin kuin monessa muussakin asiassa, niin kun homma on jo hoitunut, niin sitten vasta tietää miten se olisi pitänyt tehdä. Lähtisin aina treffeille ajatuksella, että nyt tutustutaan uuteen ihmiseen, eikä mitään ihmeellisiä paineita jostain unelmaprinssistä tai parisuhteesta.
Sitten katsoisin ulkonäöstä ja muista asioista huolimatta muutamat treffit ja jos ei mitään kemioita löytyisi, niin sanoisin jonkin valkoisen valheen esm "olen huomannut, että en ehkä sittenkään ole valmis vakavaan suhteeseen. Voidaanko olla ystäviä, ehkä voin jopa tutustuttaa sinut uusiin ihmisiin.". Huomiona vielä, että ulkona miespuolisten kavereiden kanssa liikkuessa he saavat paljon enemmän huomiota muilta naisilta kun ovat jo valmiiksi jonkun naisen seurassa. Go figure! Eihän sitä tiedä vaikka tämä "sopimaton" treffikumppani olisi loppuelämän paras ystävä ja tutustuttaisi sinut elämäsi mieheen.
Minä en enää tuhlaisi aikaani tapailemalla miestä, josta tiedän heti, etten halua häntä. Kokeilin sitä aikoinani ja se kokeilu tuhlasi puolitoista vuotta molempien elämää. Hyvän ystävän kyllä aikoinani nettideiteiltä löysin, mutta silloin kerroin jo ensitapaamisella (tai sen jälkeen, en enää muista yksityiskohtia), että en ole kiinnostunut hänestä "siinä mielessä". Jatkoimme kuitenkin kirjoittelua ja meistä tuli läheiset ystävät useiksi vuosiksi. Yhteytemme katkesi, kun hän alkoi seurustella naisen kanssa, joka kielsi häneltä naispuoliset ystävät. Sittemmin kuulin hänen sairastuneen vakavasti, en tiedä onko enää elossa.
Vierailija kirjoitti:
Alkukesästä kävi juuri noin, että miehen ilmeestä näki kilometrien päähän, että en ole mieleen ja ei oikein edes halunnut tunnistaa minua (netissä kyllä tuoreet kuvat niin edestä, takaa, kaukaa ja läheltä). Menin kuitenkin moikkaamaan miestä ja istuimme terassilla jutustelemassa kolmisen tuntia niitä näitä. Ihan mukavaa terassiseuraa, mutta en niitä enää treffeiksi mieltänyt miehen ilmeen nähtyäni. Myöhemmin miehen profiili tuli uudelleen vastaan tinderissä ja tekstissä oli katkera vuodatus miten tavallinen mies ei löydä tinderistä ketään. Väistin luodin.
Huoh. Oman elämänsä Barchelor. Ja miehillä tuohon ei auta edes ikä tai peili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittaisin tapailun uudelleen, niin ottaisin vähän toisenlaisen asenteen kuin sinkkuna ollessani. Samoin kuin monessa muussakin asiassa, niin kun homma on jo hoitunut, niin sitten vasta tietää miten se olisi pitänyt tehdä. Lähtisin aina treffeille ajatuksella, että nyt tutustutaan uuteen ihmiseen, eikä mitään ihmeellisiä paineita jostain unelmaprinssistä tai parisuhteesta.
Sitten katsoisin ulkonäöstä ja muista asioista huolimatta muutamat treffit ja jos ei mitään kemioita löytyisi, niin sanoisin jonkin valkoisen valheen esm "olen huomannut, että en ehkä sittenkään ole valmis vakavaan suhteeseen. Voidaanko olla ystäviä, ehkä voin jopa tutustuttaa sinut uusiin ihmisiin.". Huomiona vielä, että ulkona miespuolisten kavereiden kanssa liikkuessa he saavat paljon enemmän huomiota muilta naisilta kun ovat jo valmiiksi jonkun naisen seurassa. Go figure! Eihän sitä tiedä vaikka tämä "sopimaton" treffikumppani olisi loppuelämän paras ystävä ja tutustuttaisi sinut elämäsi mieheen.
En jaksaisi tuollaista ja minulla on jo yllinkyllin kavereita, joten aikani ei riitä vain ihan huvin vuoksi treffailuun. En ole myöskään mikään suhdekeiju, joka ottaisi asiakseen löytää muille ystäviä...
Yllä olevalle toiminnalle on olemassa termi: simppaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmistä pitää kohdella ihmisenä, vaikkei sinun makuusi olisikaan. Totta kai juot ne kahvit. Sitten kohteliaat heipat.
Kuunteluani treffikumppanin haukkuvan kahvilan, tarjolla olevat kahvin kylkiäiset ja kassahenkilön olin ihan valmis istumaan eri pöytään. Olin kuitenkin kohtelias ja reilu puoli tuntia sinnittelin. En ole sittemmin sopinut treffejä liian äkkiä vaan koittanut viesteissä saada vähän kuvaa maksaako vaivaa tavata ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miehenä käynyt tinder-treffeillä ja olen huomannut pari tapausta joissa toinen ei ole vaikuttanut kovin innostuneelta tavatessa, ja useissa tapauksissa olen itse ollut pettynyt. Minusta pitää silti olla energinen, kohtelias ja juoda vähintään ne (tarjoamani) kahvit vaikka tietäisi ettei tästä tule mitään - aika lapsellista olisi poistua heti saati todeta ääneen tämä "pettymys".
HSEn adonis kirjoitti:
Olen miehenä käynyt tinder-treffeillä ja olen huomannut pari tapausta joissa toinen ei ole vaikuttanut kovin innostuneelta tavatessa, ja useissa tapauksissa olen itse ollut pettynyt. Minusta pitää silti olla energinen, kohtelias ja juoda vähintään ne (tarjoamani) kahvit vaikka tietäisi ettei tästä tule mitään - aika lapsellista olisi poistua heti saati todeta ääneen tämä "pettymys".
No todellakin pitää, ja ihan naisena näin sanon. Samoin sen verran pitää olla käytöstapoja, että turpa pysyy peruslukemilla; ”pettymys”’ei näy kun sen ei anna näkyä. Herrajumala nyt taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi näin kerran yhden hieman ikisinkun oloisen vanhemman miehen kanssa! Sovimme treffit baariin mutta törmäsimme toisiimme jo tuulikaapissa ja se hänen ilmeensä.... oli aika jäätävä. Kuitenkin joimme parit ja samaan aikaan tämä mies vilkuili jotain nuoria tyttösiä (hän oli itse noin 45 v). Minäkään en tuntenut kipinää joten erosimme ihan as a friend eikä kumpikaan koskaan laittanut toiselle mitään. Se kävi yhteisymmärryksessä.
Tämä mies tuli muuten juuri vastaan Tinderissä ja hän on edelleen 45 v :) Tästä on kuitenkin noin 10 vuotta aikaa.
HSEn adonis kirjoitti:
Olen miehenä käynyt tinder-treffeillä ja olen huomannut pari tapausta joissa toinen ei ole vaikuttanut kovin innostuneelta tavatessa, ja useissa tapauksissa olen itse ollut pettynyt. Minusta pitää silti olla energinen, kohtelias ja juoda vähintään ne (tarjoamani) kahvit vaikka tietäisi ettei tästä tule mitään - aika lapsellista olisi poistua heti saati todeta ääneen tämä "pettymys".
En ole mikään energinen duracell-pupu ja kahvini maksan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiljattainhan tästä julkaistiin joku tutkimuskin, jossa todettiin, että miehillä on usein taipumus projisoida omia ihastuksen tunteita naiseen. Eli jos nainen on miehen mielestä viehättävä, hän on vakuuttunut siitä, että tämä on kiinnostunut. Miehen mielestä esimerkiksi seksikäs nainen on selvästi kiinnostunut seksistä jne.
Tämä selittänee sen, että iso osa miehistä ei tajua treffien menevän vaisusti, jos he itse pitävät naisesta. Tällöin mies tulkitsee normaalit käytöstavat, hymyt yms. merkiksi kiinnostuksesta.
Luultavasti tässä on selitys sillekin, miksi nais-aspat saavat stalkkereita, jotka normaalin asiakaspalvelutilanteen jälkeen alkavat kuvitella vaikka mitä.
Monet naiset sitten ovatkin miehille esimerkiksi yöelämässä korostetun tympeitä. Kokemus on osoittanut, että innostunut mies ei aina todellakaan ymmärrä hienovaraista vinkkiä.
Jos ihminen ei miellytä jollakin tavoin siinä naaman edessä, niin hän ei miellytä. Siitä ensiajatuksesta ei yleensä eroon pääse, vaikka miten yrittäisi. Jokaisella on kuitenkin omat arvionsa, joiden mukaan hän menee. Jos miettii vaikka ystävieni miehiä tai lasteni kavereiden isejä, niin heissä ei ole yhtään sellaista ihmistä, joka olisi mieleeni täysin kokonaisuutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis MIKSI t menette treffeille ihmisen kanssa jota ette ole koskaan tavanneet? En vaan ymmärrä.
En ole KOSKAAN ollut missään helkkarin tinderissä ja deittisivustoilla (noloa ja epätoivoista). Ihan on miehiä riittänyt liiaksi asti siitä huolimatta. Kenenkään ei tarvitse yllättyä tai pettyä.Samaa ihmettelen.
Ihmiset on niin laiskoja ja epäsosiaalisia.
Helpompi vaan lääppiä puhelinta ja maata kotona, kuin kulkea maailmassa silmät ja korvat auki.Kameran kaunistustoiminnot tekee naamasta muovisen pikkuoravan näköisen. Olen tavannut puutarhaihmisiä kasvien vaihdon merkeissä. Aina sama juttu: en ole tunnistaa. Kuvan perusteella odotan 20 vuotta nuorempaa ja 20 kiloa laihempaa kaunotarta. Sitten pihalla tallustaa tavallinen täti kasvi kainalossa.
Mitä järkeä levitellä "valokuvia" joissa piirteet on vääristyneet? Totuus paljastuu kuitenkin tavatessa. Suurin osa ihmisistä on ihan tavallisia pallinaamoja.
Tässä yhteydessä ulkonäöllä ei luulisi olevan merkitystä, jos kasvit ovat tapaamisen tarkoitus.
Hän ilmeisesti toivoo, että kasvin mukana tulee kaunotar.
Liukenen miehenä yleensä kohteliaasti paikalta jos huomaan ettei naista nappaakaan. Sama toisinpäin myös.
Jos kotiin olen kutsunut tai kävelylle lähdetty, saatan treffeillä kysäistä jossain vaiheessa, et saako sinua suudella.
Jos ei, niin ymmärrän yskän ja ei haittaa sen kummemmin, ei kaikki voi kaikista tykätä
Toiset sitten mielellään suostuvat ja mikäs sen parempaa kun onnistuneet treffit olleet
Me miehet ollaan aikalailla putkiaivoja, mutta on meitäkin, jotka osaavat naista lukea, jonkin verran ainakin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on todella vaikea ymmärtää näitä sekunnissa päättäjiä. Monesti tuntuu, että päässä on vain luotu mielikuvia unelmien naisesta (ja varmaan toisin päin, mutta siitä ei itselläni ole kokemusta) joka on ulkonäköä myöten jotain maatajärisyttävän fantastista. Sitten kun yksikin asia on pielessä, ei edes kiinnosta avoimesti tutustua, vaan treffit vaan kärvistellään kohteliaisuudesta, vaikka sen todella huomaa että toinen haluaisi vain pois paikalta. En vaan voi tajuta..!
Itse ihastun ihan muihin asioihin kuin ulkonäköön, ja sitten kun ihastuu, muuttuu ulkonäkökin taianomaisesti ihanaksi. Esimerkiksi kerran ihastuin aivan valtavasti opiskeluissa erääseen mieheen, jolla oli todella ihana luonne, oli ystävällinen, hurmaavakäytöksinen jne. Hän oli mielestäni komein mies mitä oli! No juttumme ei sitten kuitenkaan edennyt ja ajan myötä ihastukseni hävisi. Jälkikäteen aina katselin häntä ja olin todella, todella ihmeissäni, miten hän oli saattanut olla niin ihanan näköinen silmissäni. Ihan tavallinen naama, ei mitenkään erityisen komea. Kamala kampaus :D Aika reilusti ylipainoa ja todella huono ryhti. Mutta niin vain hän oli ihastukseni aikaan ollut upea silmissäni. Toinen kerta taas oli sellainen, että olin netissä jutellut ja soitellut todella mahtavan ihmisen kanssa. Kuvissa hän ei kuitenkaan YHTÄÄN miellyttänyt minua. Hänellä ei ollut mitään ominaisuuksia, mitä normaalisti pidän viehättävinä. Kasvonsakin olivat aika epäviehättävät. Ajattelin, että meistä tulee varmaan hyvät kaverit tai ystävät, mutta etten kiinnostuisi hänestä koskaan muuten. No tavattiin sitten, ja ulkoiselta habitukselta vaikutelma oli sama: ei hän voisi koskaan miellyttää silmääni. Juteltiin kuitenkin ja mulla oli aivan mielettömän ihanaa. Juttu luisti todella hyvin ja hän oli persoonana mitä ihanin. Ja kas kummaa, niinpä vain alkoi ulkonäkökin miellyttää..! Ihastuin tähän tyyppiin, mutta siitäkään jutusta ei sitten erinäisistä syistä tullut mitään. Siinä tapauksessa taas ihmettelin, miten olin niin upean, persoonallisen näköistä ihmistä voinut pitää epäviehättävänä. Eli jos olisin samalla sekunnilla kun hänet näin, päättänyt, että hän ei voi koskaan mua miellyttää, olisin aivan turhaan sulkenut mahdollisuuden (joka ei sitten toki realisoitunut, mutta ainakaan kyse ei ollut ulkonäöstä).
Ihan oikeasti, eikö kannattaisi mennä avoimin mielin tapaamaan ihmistä ja yrittää nähdä pintaa ja ensivaikutelmaa olemuksesta syvemmälle? Ihmiset ovat muutakin kuin ulkonäkönsä tai se vaikutelma, mikä syntyy parissa sekunnissa. Kyllä sen kahvittelun ajan ainakin voisi yrittää pitää mielen ja sydämen auki, ja katsoa millainen ihminen sieltä alkaa paljastua. Lisäksi suomalaiset ovat keskimäärin aika jäyhiä, joten jos ei maatajärisyttävää kemiaa tai yhteyttä synny välittömästi, niin silti voi jutella ja katsoa, miten saisi kyseisen tyypin kanssa yhteyttä rakennettua, edes sen yhden treffin ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
En mutta sitähän on tutkittu että miehet tunnistaa huonommin kasvonilmeitä kuin naiset.
Mulla ois sulle tällainen tutkimus
"Testosteroni vähentää sosiaalista sinisilmäisyyttä"
https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/testosteroni_vahentaa_sosiaalist…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittelin joskus kauan erään miehen kanssa ja sen jälkeen juttelimme puhelimessa tunteja. Olimme molemmat lähettäneet naamakuvan itsestämme, joten toinen tiesi kyllä minkä näköinen vastapuoli on. Ensimmäiset treffit olivat viimeiset ja siihen päättyi koko juttu. En tykännyt hänen olemuksestaan ja ryhdistään.
Miehen pitkän huiskea kroppa oli huonoryhtinen ja hänestä tuli siten kulmien alta kyräilevän näköinen. Kuvassa hän oli istunut kavereiden kanssa illanvietossa ja kuva oli iloinen ja hyväntuulinen, mutta minua vastaan tuli mies, joka tuntui häpeävän itseään ja joka kantoi itsensä jotenkin vastenmielisesti. Hän myös pakoili katsettani ja se ei tuntunut kivalta. En löytänyt hänestä enää sitä mukavaa puheliasta nuorta miestä, vaan näin ihan toisen ihmisen ja en edes halunnut yrittää kaivaa hänestä enempää. En muista miten treffit menivät, mutta tiesin sekunnissa, että hän ei ole minun kumppanini.
Julmaa on naisten suhtautuminen ujompiin miehiin.
Onko mikään ihme että "löydätte" jatkuvasti vain panomiehiä jos kunnolliset miehet ovat noin turnoff.
Kaverini A oli yhteisen kaverimme B järjestämillä sokkotreffeillä B:n veljen kanssa. Veli sanoi treffien jälkeen, että A oli niin upea ettei oikein uskaltanut edes päin katsoa. Uskalsi kuitenkin pyytää seuraaville treffeille ja nyt pari on ollut naimisissa noin 20 v ja lapsia on useampi. A on edelleen todella upea ja onnellinen ujon miehensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mutta sitähän on tutkittu että miehet tunnistaa huonommin kasvonilmeitä kuin naiset.
Mulla ois sulle tällainen tutkimus
"Testosteroni vähentää sosiaalista sinisilmäisyyttä"
https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/testosteroni_vahentaa_sosiaalist…
Ja mulla ois sulle tälläinen tutkimus
*Why Men Tend to Overestimate Women's Romantic Interest*
https://www.psychologytoday.com/us/blog/dating-and-mating/201804/why-me…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liekö väärä paikka kysyä, mutta eikö teille muille sitten ulkonäkö merkitse? Olen varmaan kauan viallinen ihminen kun minulle merkitsee, vaikka mies olisi miten mukava en kiinnostus hänestä, jos hän ei ulkoisesti viehätä.
Pinnalliset ihmiset ovat pinnallisia, eipä mitään uutta. Pinnalliset ihmiset pilaavat elämän kaikilta, myös ei-pinnallisilta.
Pinnalliset ihmiset on asia erikseen mutta on täyttä typeryyttä väittää ettei ulkonäkö/muoto mitään vaikuttaisi. Jos henkilö ei kiinnosta ulkoisesti (eli seksuaalisesti) niin juttu ei etene mitenkään. Näin se vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Mun on todella vaikea ymmärtää näitä sekunnissa päättäjiä. Monesti tuntuu, että päässä on vain luotu mielikuvia unelmien naisesta (ja varmaan toisin päin, mutta siitä ei itselläni ole kokemusta) joka on ulkonäköä myöten jotain maatajärisyttävän fantastista. Sitten kun yksikin asia on pielessä, ei edes kiinnosta avoimesti tutustua, vaan treffit vaan kärvistellään kohteliaisuudesta, vaikka sen todella huomaa että toinen haluaisi vain pois paikalta. En vaan voi tajuta..!
Itse ihastun ihan muihin asioihin kuin ulkonäköön, ja sitten kun ihastuu, muuttuu ulkonäkökin taianomaisesti ihanaksi. Esimerkiksi kerran ihastuin aivan valtavasti opiskeluissa erääseen mieheen, jolla oli todella ihana luonne, oli ystävällinen, hurmaavakäytöksinen jne. Hän oli mielestäni komein mies mitä oli! No juttumme ei sitten kuitenkaan edennyt ja ajan myötä ihastukseni hävisi. Jälkikäteen aina katselin häntä ja olin todella, todella ihmeissäni, miten hän oli saattanut olla niin ihanan näköinen silmissäni. Ihan tavallinen naama, ei mitenkään erityisen komea. Kamala kampaus :D Aika reilusti ylipainoa ja todella huono ryhti. Mutta niin vain hän oli ihastukseni aikaan ollut upea silmissäni. Toinen kerta taas oli sellainen, että olin netissä jutellut ja soitellut todella mahtavan ihmisen kanssa. Kuvissa hän ei kuitenkaan YHTÄÄN miellyttänyt minua. Hänellä ei ollut mitään ominaisuuksia, mitä normaalisti pidän viehättävinä. Kasvonsakin olivat aika epäviehättävät. Ajattelin, että meistä tulee varmaan hyvät kaverit tai ystävät, mutta etten kiinnostuisi hänestä koskaan muuten. No tavattiin sitten, ja ulkoiselta habitukselta vaikutelma oli sama: ei hän voisi koskaan miellyttää silmääni. Juteltiin kuitenkin ja mulla oli aivan mielettömän ihanaa. Juttu luisti todella hyvin ja hän oli persoonana mitä ihanin. Ja kas kummaa, niinpä vain alkoi ulkonäkökin miellyttää..! Ihastuin tähän tyyppiin, mutta siitäkään jutusta ei sitten erinäisistä syistä tullut mitään. Siinä tapauksessa taas ihmettelin, miten olin niin upean, persoonallisen näköistä ihmistä voinut pitää epäviehättävänä. Eli jos olisin samalla sekunnilla kun hänet näin, päättänyt, että hän ei voi koskaan mua miellyttää, olisin aivan turhaan sulkenut mahdollisuuden (joka ei sitten toki realisoitunut, mutta ainakaan kyse ei ollut ulkonäöstä).
Ihan oikeasti, eikö kannattaisi mennä avoimin mielin tapaamaan ihmistä ja yrittää nähdä pintaa ja ensivaikutelmaa olemuksesta syvemmälle? Ihmiset ovat muutakin kuin ulkonäkönsä tai se vaikutelma, mikä syntyy parissa sekunnissa. Kyllä sen kahvittelun ajan ainakin voisi yrittää pitää mielen ja sydämen auki, ja katsoa millainen ihminen sieltä alkaa paljastua. Lisäksi suomalaiset ovat keskimäärin aika jäyhiä, joten jos ei maatajärisyttävää kemiaa tai yhteyttä synny välittömästi, niin silti voi jutella ja katsoa, miten saisi kyseisen tyypin kanssa yhteyttä rakennettua, edes sen yhden treffin ajaksi.
Yhä vieläkin, jos joku asia ärsyttää, niin se ärsyttää vaikka kuinka yrittäisi.
Yksi pieni, mutta minulle aika iso juttu oli kerran esimerkiksi se, että mies ei ollut hyvän tuoksuinen. En pystynyt edes keskittymään hänen juttuihinsa kun hänen joku outo haisunsa sai kavahtamaan koko tyyppiä. Hän ei ollut minun mies.
Kun oma mieheni tuli ensimmäistä kertaa eteeni, niin ajattelin heti, että tuossa olisi kaikilta osin todella hyvä tyyppi. Hänessä oli kaikki hyvin minun mielestäni ja ihmettelin todella, että sellainen mies oli vielä vapaalla jalalla. Olemme olleet yhdessä lähes 25 vuotta ja hän on vieläkin paras mies ikinä minulle. Hänen hikensäkin tuoksuu hyvältä.
Alue: Aihe vapaa
En jaksaisi tuollaista ja minulla on jo yllinkyllin kavereita, joten aikani ei riitä vain ihan huvin vuoksi treffailuun. En ole myöskään mikään suhdekeiju, joka ottaisi asiakseen löytää muille ystäviä...