Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL

Ihmettelen vähän joidenkin käytöstä... Kun nimenomaan tähän ohjelmaan hakeudutaan siksi, että halutaan parisuhde, niin välillä näyttää siltä, että silti sen parisuhteen eteen ei olla valmiit työskentelemään. Kun ei parisuhteessa ole kyse vain ”minusta” ja ”minun halustani/toiveistani”, vaan kahdesta ihmisestä. Tarkoitan tällä siis sitä, että Mira esimerkiksi sanoo, että ei halua muuttaa pääkaupunkiseudulta pois. Ihan ok, mutta miksi sitten hakeutuu tällaiseen ohjelmaan? Tai Emmin töksäyttelyt, vaikka se on sarkasmia ja tapa, niin ei se ole kovin ystävällistä uutta ja tuntematonta ihmistä kohtaan. Minun mielestäni parhaiten toimii Juudit, hän on kiinnostunut toisesta, ei tuo niinkään itseään esiin vaan vaikuttaa siltä, että aidosti on halukas tutustumaan toiseen, ja arvostaa toista. Tässähän on nimenomaan kyse siitä, että antaa puolisolle mahdollisuuden. Ei välttämättä natsaa, mutta sitä ei tiedä kokeilematta. Enemmän siis toivoisin näkeväni kaikilta keskittymistä toiseen, kuin juurikin niihin omiin pelkoihin ja epävarmuuteen.

Ja joo, tämä on käsikirjoitettua tosi-TV:tä, eli näemme sitä mitä meille halutaan näyttää. Todellisuus kameroiden takana on varmasti toista. Mutta nämä ajatukset mulla nähtyjen jaksojen perusteella...

Kati ja Janne eroavat. Kuten myös Matti ja Mira. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On yllä hyvä tilanne, jos ainoa ongelma on puolison nälkäkiukku. Se on toisen huomioimista, että muistuttaa syömisestä. Ei sitäkään tehdä ihmiselle, josta ei välitä tippaakaan. On ihan olennainen osa toimivaa parisuhdetta on tarkistaa toisen tilanne, oli se nyt sitten näläntilanne (otetaan evästä, laitetaanko ruokaa nyt vai myöhemmin, jne.) tai jotakin muuta. 

Ei ole suinkaan kysymys siitä, että ei KOSKAAN voi tarkistaa onko kumppani muistanut syödä. Tai kysyä muistitko avaimet/lukitsitko oven/oletko nukkunut yms.

Se on ihan ok JOSKUS.

Mutta kysymys tässä keskustelussa on mielestäni nyt siitä, että toinen ottaa hoitaakseen tai kumppani olettaa, että toinen hoitaa ikäänkuin ainoana aikuisena parisuhteessa sellaisia asioita joita normaalisti ihmisen pitäisi pääsääntöisesti itse ymmärtää hoitaa.

Toisen rooli on olla huolehtiva aikuinen ja toinen kulkee niinkuin vapaamatkustajana ja sitten vielä kiukuttelee jos toinen ei ole muistanut muistuttaa jostain jokapäiväisestä asiasta.

Silloinhan se on toiselle raskasta ja parisuhde on epäsuhtainen.

Minulle on tärkeätä luottaa, että kumpikin hoitaa oman osuutensa aikuisuudesta parisuhteessa.

Sitten on tietenkin ovat myös ne toisen hemmottelut, huomioimiset ja heikkouksien ymmärtämiset. Mutta ne eivät saa olla toiselle työsarka tai itsestäänselvästi velvollisuus vaan omaehtoista, tilanteeseen ja jaksamiseen sopiva ja rakkauteen perustuvaa.

Ei niin, että toinen (huolletava) olettaa toisen olevan aina valppaana ja jaksaa milloin ja missä vain olla huolehtijan moodi kytkettynä päälle. Jos se unohtuu niin Iiiik, mun on nälkä, iiik, mikset muistuttanut, nyt kyllä kiukuttelen sulle. Olen nyt se perseeseen ammuttu karhu, mrrrr.

Myös se toinen (huolehtija ) joskus väsyy tai odottaa vastavuoroisuutta. Ymmärrettävästi.

No eihän se Tuomas ole alituiseen joutunutkaan muistuttamaan Emmaa syömisestä. Kerran vain.

Mutta se että ylipäätään pitää asiasta huomauttaa ja se tallentuu tv-kameroille, kyseessä on tilanne joka on joka tapauksessa siis toistuvaa. Kuormittavaa Tuomakselle.

Tai sitten tuo ole ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Tuomas sanoo asiasta, vaikka pari olisi yhdessä 50v.

Onneksi tänään tulee uusi jakso ja loppuu tuo loputon jankutus  siitä miten Tuomas joutuu huolehtimaan Emman syömisestä.

Naurettavaa sanoa, että "kyseessä on tilanne joka on joka tapauksessa siis toistuva" :DDDD

Mistä sen voit tietää? Niin just. Et mistään, kunhan luulet tietäväsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On yllä hyvä tilanne, jos ainoa ongelma on puolison nälkäkiukku. Se on toisen huomioimista, että muistuttaa syömisestä. Ei sitäkään tehdä ihmiselle, josta ei välitä tippaakaan. On ihan olennainen osa toimivaa parisuhdetta on tarkistaa toisen tilanne, oli se nyt sitten näläntilanne (otetaan evästä, laitetaanko ruokaa nyt vai myöhemmin, jne.) tai jotakin muuta. 

Ei ole suinkaan kysymys siitä, että ei KOSKAAN voi tarkistaa onko kumppani muistanut syödä. Tai kysyä muistitko avaimet/lukitsitko oven/oletko nukkunut yms.

Se on ihan ok JOSKUS.

Mutta kysymys tässä keskustelussa on mielestäni nyt siitä, että toinen ottaa hoitaakseen tai kumppani olettaa, että toinen hoitaa ikäänkuin ainoana aikuisena parisuhteessa sellaisia asioita joita normaalisti ihmisen pitäisi pääsääntöisesti itse ymmärtää hoitaa.

Toisen rooli on olla huolehtiva aikuinen ja toinen kulkee niinkuin vapaamatkustajana ja sitten vielä kiukuttelee jos toinen ei ole muistanut muistuttaa jostain jokapäiväisestä asiasta.

Silloinhan se on toiselle raskasta ja parisuhde on epäsuhtainen.

Minulle on tärkeätä luottaa, että kumpikin hoitaa oman osuutensa aikuisuudesta parisuhteessa.

Sitten on tietenkin ovat myös ne toisen hemmottelut, huomioimiset ja heikkouksien ymmärtämiset. Mutta ne eivät saa olla toiselle työsarka tai itsestäänselvästi velvollisuus vaan omaehtoista, tilanteeseen ja jaksamiseen sopiva ja rakkauteen perustuvaa.

Ei niin, että toinen (huolletava) olettaa toisen olevan aina valppaana ja jaksaa milloin ja missä vain olla huolehtijan moodi kytkettynä päälle. Jos se unohtuu niin Iiiik, mun on nälkä, iiik, mikset muistuttanut, nyt kyllä kiukuttelen sulle. Olen nyt se perseeseen ammuttu karhu, mrrrr.

Myös se toinen (huolehtija ) joskus väsyy tai odottaa vastavuoroisuutta. Ymmärrettävästi.

No eihän se Tuomas ole alituiseen joutunutkaan muistuttamaan Emmaa syömisestä. Kerran vain.

Mutta se että ylipäätään pitää asiasta huomauttaa ja se tallentuu tv-kameroille, kyseessä on tilanne joka on joka tapauksessa siis toistuvaa. Kuormittavaa Tuomakselle.

Tai sitten tuo ole ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Tuomas sanoo asiasta, vaikka pari olisi yhdessä 50v.

Onneksi tänään tulee uusi jakso ja loppuu tuo loputon jankutus  siitä miten Tuomas joutuu huolehtimaan Emman syömisestä.

Naurettavaa sanoa, että "kyseessä on tilanne joka on joka tapauksessa siis toistuva" :DDDD

Mistä sen voit tietää? Niin just. Et mistään, kunhan luulet tietäväsi.

..ei syömisestä vaan Emmasta. On liian herkkä tällaiseen formaattiin, pää ei meinaa kestää ja ahdistus purkautuu kiukutteluna, tiuskimisena, vetäytymisenä jne. Tuomakselle jää tukijan rooli?

Uusimmassa jaksossa oli melko rauhallinen tahti ja oikeastaan joka parista tuli tunne että jarruttelevat menoa. Tasaisen myönteistä, mutta jotenkin vieraskoreaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa tehneet pitkiä ulkoiluja yhdessä yli vuosikymmenen ajan. Muistaako mieheni pakata vesipullon, jota tarvitsee? Ei. Tuleeko hänelle koskaan mieleen eväät? Ei. Ei vielä kertaakaan, sillä hän ei koskaan usko, että me ulkoilemme niin pitkään, että niille olisi tarve, vaikka puhutaan välillä pitkistä reiteistä. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele asioita eteenpäin muutaman tunnin päähän. Ei se tee heistä pätkääkään huonompia tai hankalampia ihmisiä, vain erilaisia. Siksi rinnalla voi kulkea puoliso, jolla on vuosien kokemus, että eväät, vesipullot ja ties mitä mukaan, oli niille puolison mukaan tarvetta tai ei, kun lähdön aika on.

Ei kai hän nyt niitä mieti, kun tietää sun hoitavan.

Kysymys: eikö saisi hoitaa, ja jos, niin miksi ei?

Minua puistattaa nykyajan tiukat raamit: sinä teet sinun leipäsi, minä teen minun, ja jos teet puolisollesikin, niin olet mennyt liian epäkypsän kanssa yhteen, jssap!

Tämä on ihan hirvittävän kapea ja ymmärtämätön näkemys minusta. 

Hoitamisesta tulee ongelma siinä kohtaa, kun hoidettava alkaa välttää vastuuta itsestään ja olettaa, että puoliso hoitaa. Ongelma paitsi puolisolle, myös sille hoidettavalle.

Omassa lähipiirissä oli tällainen pariskunta, jossa toinen osapuoli monta vuosikymmentä kestäneen suhteen aikana taantui monissa asioissa lähes lapsen tasolle, koska oli tottunut siihen, että kumppani hoitaa ja järjestää. Sattui käymään niin, että kumppani menehtyi. Lopputulos tämän jäljelle jääneen osalta oli katastrofi. Tätä vierestä seuranneena on itseäni alkanut kammottaa ajatus, että puoliso olisi niin riippuvainen minusta, ettei ymmärtäisi vaikka sitten ottaa sitä vesipulloa mukaan pitkälle metsäretkelle, ellen minä olisi muistuttamassa. Joskushan sellainenkin päivä saattaa syystä tai toisesta koittaa.

Niin tämä. Miehen isä on tästä hyvä esimerkki. Ero tuli, kun lapset olivat jo lentäneet pesästä. Appiukko ei sitten osannut itse edes perunoita keittää.

Minusta tuntuisi todella hölmöltä muistutella omaa puolisoani kuin lasta, että muistaahan nyt ottaa vesipullon mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa tehneet pitkiä ulkoiluja yhdessä yli vuosikymmenen ajan. Muistaako mieheni pakata vesipullon, jota tarvitsee? Ei. Tuleeko hänelle koskaan mieleen eväät? Ei. Ei vielä kertaakaan, sillä hän ei koskaan usko, että me ulkoilemme niin pitkään, että niille olisi tarve, vaikka puhutaan välillä pitkistä reiteistä. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele asioita eteenpäin muutaman tunnin päähän. Ei se tee heistä pätkääkään huonompia tai hankalampia ihmisiä, vain erilaisia. Siksi rinnalla voi kulkea puoliso, jolla on vuosien kokemus, että eväät, vesipullot ja ties mitä mukaan, oli niille puolison mukaan tarvetta tai ei, kun lähdön aika on.

Ei kai hän nyt niitä mieti, kun tietää sun hoitavan.

Kysymys: eikö saisi hoitaa, ja jos, niin miksi ei?

Minua puistattaa nykyajan tiukat raamit: sinä teet sinun leipäsi, minä teen minun, ja jos teet puolisollesikin, niin olet mennyt liian epäkypsän kanssa yhteen, jssap!

Tämä on ihan hirvittävän kapea ja ymmärtämätön näkemys minusta. 

Hoitamisesta tulee ongelma siinä kohtaa, kun hoidettava alkaa välttää vastuuta itsestään ja olettaa, että puoliso hoitaa. Ongelma paitsi puolisolle, myös sille hoidettavalle.

Omassa lähipiirissä oli tällainen pariskunta, jossa toinen osapuoli monta vuosikymmentä kestäneen suhteen aikana taantui monissa asioissa lähes lapsen tasolle, koska oli tottunut siihen, että kumppani hoitaa ja järjestää. Sattui käymään niin, että kumppani menehtyi. Lopputulos tämän jäljelle jääneen osalta oli katastrofi. Tätä vierestä seuranneena on itseäni alkanut kammottaa ajatus, että puoliso olisi niin riippuvainen minusta, ettei ymmärtäisi vaikka sitten ottaa sitä vesipulloa mukaan pitkälle metsäretkelle, ellen minä olisi muistuttamassa. Joskushan sellainenkin päivä saattaa syystä tai toisesta koittaa.

No herraisä. Jos se toinen puoliso huolehtii sen vesipullon ja se toinen ei siitä taannu lapsen tasolle, niin kuin nyt normaali ihminen ei taannu, niin tuskin siitä mitään ongelmaa tulee. kun tuo vesipullosta muistuttava kuolee, kokee jäljelle jäänyt enintään janoa mietsäreissulla, jonne ei muista sitä pulloa mikaan ottaa. Ei muuta. Ei aina tarvitse dramatisoida kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Täysin normaalia elämää meillä muistutella toinen toisiamme milloin vesipullosta tai eväistä tai vaikka lääkkeiden otosta. Sen sijaan epänormaalia olisi, jos toinen yrittäisi elää toisen tai yhteiskunnan rahoilla.

Hyi mitä toisesta välittämistä ;) Eihän nykyihmisen pitäisi elää toisesta huolehtien, vaan suhteenkin pitää olla kahden itsenäisen ja erillisen ihmisen mahdollisimman streliili suhde. Sinun rahat, minut rahat, oma reviiri ja seksiopimus kassakaapissa kirjattuna. 

Näin kato ei satu niin paljoa kun ero tulee, kun oikeastaan eihän sitä toista mihinkään tarvinnutkaan! Defensiivistä, tässä nykymaailman menossa jollain tavalla ymmärrän :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa tehneet pitkiä ulkoiluja yhdessä yli vuosikymmenen ajan. Muistaako mieheni pakata vesipullon, jota tarvitsee? Ei. Tuleeko hänelle koskaan mieleen eväät? Ei. Ei vielä kertaakaan, sillä hän ei koskaan usko, että me ulkoilemme niin pitkään, että niille olisi tarve, vaikka puhutaan välillä pitkistä reiteistä. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele asioita eteenpäin muutaman tunnin päähän. Ei se tee heistä pätkääkään huonompia tai hankalampia ihmisiä, vain erilaisia. Siksi rinnalla voi kulkea puoliso, jolla on vuosien kokemus, että eväät, vesipullot ja ties mitä mukaan, oli niille puolison mukaan tarvetta tai ei, kun lähdön aika on.

Ei kai hän nyt niitä mieti, kun tietää sun hoitavan.

Kysymys: eikö saisi hoitaa, ja jos, niin miksi ei?

Minua puistattaa nykyajan tiukat raamit: sinä teet sinun leipäsi, minä teen minun, ja jos teet puolisollesikin, niin olet mennyt liian epäkypsän kanssa yhteen, jssap!

Tämä on ihan hirvittävän kapea ja ymmärtämätön näkemys minusta. 

Hoitamisesta tulee ongelma siinä kohtaa, kun hoidettava alkaa välttää vastuuta itsestään ja olettaa, että puoliso hoitaa. Ongelma paitsi puolisolle, myös sille hoidettavalle.

Omassa lähipiirissä oli tällainen pariskunta, jossa toinen osapuoli monta vuosikymmentä kestäneen suhteen aikana taantui monissa asioissa lähes lapsen tasolle, koska oli tottunut siihen, että kumppani hoitaa ja järjestää. Sattui käymään niin, että kumppani menehtyi. Lopputulos tämän jäljelle jääneen osalta oli katastrofi. Tätä vierestä seuranneena on itseäni alkanut kammottaa ajatus, että puoliso olisi niin riippuvainen minusta, ettei ymmärtäisi vaikka sitten ottaa sitä vesipulloa mukaan pitkälle metsäretkelle, ellen minä olisi muistuttamassa. Joskushan sellainenkin päivä saattaa syystä tai toisesta koittaa.

No herraisä. Jos se toinen puoliso huolehtii sen vesipullon ja se toinen ei siitä taannu lapsen tasolle, niin kuin nyt normaali ihminen ei taannu, niin tuskin siitä mitään ongelmaa tulee. kun tuo vesipullosta muistuttava kuolee, kokee jäljelle jäänyt enintään janoa mietsäreissulla, jonne ei muista sitä pulloa mikaan ottaa. Ei muuta. Ei aina tarvitse dramatisoida kaikkea.

Just näin :D Hieman pitkällemeneviä johtopäätöksiä jotkut ovat tehneet.

Noo, vähän draamaa tällekin palstalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa tehneet pitkiä ulkoiluja yhdessä yli vuosikymmenen ajan. Muistaako mieheni pakata vesipullon, jota tarvitsee? Ei. Tuleeko hänelle koskaan mieleen eväät? Ei. Ei vielä kertaakaan, sillä hän ei koskaan usko, että me ulkoilemme niin pitkään, että niille olisi tarve, vaikka puhutaan välillä pitkistä reiteistä. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele asioita eteenpäin muutaman tunnin päähän. Ei se tee heistä pätkääkään huonompia tai hankalampia ihmisiä, vain erilaisia. Siksi rinnalla voi kulkea puoliso, jolla on vuosien kokemus, että eväät, vesipullot ja ties mitä mukaan, oli niille puolison mukaan tarvetta tai ei, kun lähdön aika on.

Ei kai hän nyt niitä mieti, kun tietää sun hoitavan.

Kysymys: eikö saisi hoitaa, ja jos, niin miksi ei?

Minua puistattaa nykyajan tiukat raamit: sinä teet sinun leipäsi, minä teen minun, ja jos teet puolisollesikin, niin olet mennyt liian epäkypsän kanssa yhteen, jssap!

Tämä on ihan hirvittävän kapea ja ymmärtämätön näkemys minusta. 

Hoitamisesta tulee ongelma siinä kohtaa, kun hoidettava alkaa välttää vastuuta itsestään ja olettaa, että puoliso hoitaa. Ongelma paitsi puolisolle, myös sille hoidettavalle.

Omassa lähipiirissä oli tällainen pariskunta, jossa toinen osapuoli monta vuosikymmentä kestäneen suhteen aikana taantui monissa asioissa lähes lapsen tasolle, koska oli tottunut siihen, että kumppani hoitaa ja järjestää. Sattui käymään niin, että kumppani menehtyi. Lopputulos tämän jäljelle jääneen osalta oli katastrofi. Tätä vierestä seuranneena on itseäni alkanut kammottaa ajatus, että puoliso olisi niin riippuvainen minusta, ettei ymmärtäisi vaikka sitten ottaa sitä vesipulloa mukaan pitkälle metsäretkelle, ellen minä olisi muistuttamassa. Joskushan sellainenkin päivä saattaa syystä tai toisesta koittaa.

Niin tämä. Miehen isä on tästä hyvä esimerkki. Ero tuli, kun lapset olivat jo lentäneet pesästä. Appiukko ei sitten osannut itse edes perunoita keittää.

Minusta tuntuisi todella hölmöltä muistutella omaa puolisoani kuin lasta, että muistaahan nyt ottaa vesipullon mukaan.

Vanhanajan ukot on suurimmaksi osaksi sellaisia, että eivät osaa kahvia keittää.Silloin oli naisten työt  ja miesten työt. Miehet kun jäävät leskeksi, eivät osaa ruokaa laittaa saatika ymmärtävät siivota. Naiset ei taas monet samassa tilanteessa osaa laskujaan maksaa, koska mies hoiti nämä asiat aina. Tai autoa ei osata tankata ja edes ajaa, kun mies teki aina nämä asiat. Näi monella.

Mutta tuskin tuo mies, jolle vesipullosta pitää muistuttaa, on millään lailla isoisänsä kaltainen muissa taidoissaan. 

Turhaa on vedota siihen, että vanhoissa aviopareissa on  kangistuttu tiettyihin muotteihin. Ei se silti teen niistä huonoja parisuhteita.  Yleensä se toinen osapuoli kuitenkin hoita jotkut asiat taas ihan itsekseen kummmankin hyväksi.

En minäkään mene metsään kaatamaan puita, raahaa niitä sieltä pihaan, pilko ja pieni koneella pieneksi ja pinoa ulos kuivumaan. Ja myöhemmin liiteriin. 

Mies tekee tämän ja kun miehestä aika jättää, olen naislapsi , enkä osaa tehdä puita.  Ja talo kuitenkin lämpenee puukeskuslämmityksellä. En osaa korjata autoa. En korjata ruohonleikkuria. En uskalla kiivetä katolle (korkeanpaikan kammo) tarkastamaan katon kuntoa. Olen siis saamaton vätys, kun en kykene kaikkeen itse. 

Jos miehen ainoa puute on se, että hänelle täytyy muistuttaa ottamaan vesipullo mukaan, on huolet ja murheet pienet ja vaimon velvollisuudet olemattomat. 

Ikävää, jos ollaan menossa siihen suuntaa parisuhteissa, että vain itsestä huolehditaan  ja hoidetaan vain omat asiat. Tarkoitan tällä sitä, että molemmat tekee yhtä paljon kaikkia töitä velvoitteita( huolehtii ruuat, lapset, autot, lumityöt, omenat puusta syksyllä, ajaa murmikkoa, hoitaa lemmikit, muistuttaa/ei muistuta puolisioa ottamaan lääkkeet/ vesipullon lenkille). Kumpikaan ei millään lailla huolehdi toisen hyvinvoinnista, koska on vaara, että tämä taantuu. Ja jää pulaan kun puoliso kuolee.

Sitä riskiä ei uskalleta ottaa, että muistutetaan puolisolle vesipullosta/juomisen tärkeydestä, koska sillon on VAARANA, että puoliso TAANTUU LAPSEN tasolle. Huhu.

Jos käännetään tämä hoitaminen toisinpäin, mies hoitaa kaikki raha-asiat ja suuremmat päätökset. Vaimo hyväksyy sen ja tottuu siihen, että laskut ulee maksetuksi, auto huolletuksi, talo pysyy kunnossa jollain mystisella tavalla. Ilman, että vaimon tulee miettiä miten ne asiat tapahtuu.

Kun sitten mies kuolee tai tulee ero niin vaimo on ihan ulkona, onhan ollut joskus juttuja ettei ole edes pankkitunnuksia tai osaa maksaa laskuja.

Onko tämä sitten hyvä juttu vai ei, sen saa jokainen itse päättää. Miksi ja miten on mahdollista, että joidenkin naisten mielestä miehet saavat oikein luvan kanssa ja innokkaasti puolustaen olla huolettomasti näitä, joille se vesipullo, retkieväät, ruoka-annos, villasukat ja riittävät ja puhtaat vaatteet, ehkä taskurahakin, vain mystisesti jostain ilmestyvät kun mies niitä tarvitsee.

Vielä sanoisin, että ei pidä sekoittaa normaalia molempiin suuntiin tapahtuvaa huolehtimista (johon nyt varmaan provosoiden ja tahallaan vedotaan) vinoutuneeseen ja vain toiseen suuntaan tapahtuvaan huolehtimiseen.

Kumpaakin ilmenee parisuhteissa ja ne ovat kaksi eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa tehneet pitkiä ulkoiluja yhdessä yli vuosikymmenen ajan. Muistaako mieheni pakata vesipullon, jota tarvitsee? Ei. Tuleeko hänelle koskaan mieleen eväät? Ei. Ei vielä kertaakaan, sillä hän ei koskaan usko, että me ulkoilemme niin pitkään, että niille olisi tarve, vaikka puhutaan välillä pitkistä reiteistä. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele asioita eteenpäin muutaman tunnin päähän. Ei se tee heistä pätkääkään huonompia tai hankalampia ihmisiä, vain erilaisia. Siksi rinnalla voi kulkea puoliso, jolla on vuosien kokemus, että eväät, vesipullot ja ties mitä mukaan, oli niille puolison mukaan tarvetta tai ei, kun lähdön aika on.

Ei kai hän nyt niitä mieti, kun tietää sun hoitavan.

Kysymys: eikö saisi hoitaa, ja jos, niin miksi ei?

Minua puistattaa nykyajan tiukat raamit: sinä teet sinun leipäsi, minä teen minun, ja jos teet puolisollesikin, niin olet mennyt liian epäkypsän kanssa yhteen, jssap!

Tämä on ihan hirvittävän kapea ja ymmärtämätön näkemys minusta. 

Hoitamisesta tulee ongelma siinä kohtaa, kun hoidettava alkaa välttää vastuuta itsestään ja olettaa, että puoliso hoitaa. Ongelma paitsi puolisolle, myös sille hoidettavalle.

Omassa lähipiirissä oli tällainen pariskunta, jossa toinen osapuoli monta vuosikymmentä kestäneen suhteen aikana taantui monissa asioissa lähes lapsen tasolle, koska oli tottunut siihen, että kumppani hoitaa ja järjestää. Sattui käymään niin, että kumppani menehtyi. Lopputulos tämän jäljelle jääneen osalta oli katastrofi. Tätä vierestä seuranneena on itseäni alkanut kammottaa ajatus, että puoliso olisi niin riippuvainen minusta, ettei ymmärtäisi vaikka sitten ottaa sitä vesipulloa mukaan pitkälle metsäretkelle, ellen minä olisi muistuttamassa. Joskushan sellainenkin päivä saattaa syystä tai toisesta koittaa.

Niin tämä. Miehen isä on tästä hyvä esimerkki. Ero tuli, kun lapset olivat jo lentäneet pesästä. Appiukko ei sitten osannut itse edes perunoita keittää.

Minusta tuntuisi todella hölmöltä muistutella omaa puolisoani kuin lasta, että muistaahan nyt ottaa vesipullon mukaan.

Ei sen hölmömpää, kun muistuttaminen mistä muusta asiasta tahansa. Kun alat miettimään, voi olla, että joudut muistuttamaan miestäsi monestakin asiasta, jotka ovat oikeastaan paljon hölmömpia kuin tuo harmiton juomapullosta muistuttaminen.

Sitä on vaan niin helppo sanoa, että en minä aikaan tuollaista alkaisi tekemään, mutta oikeassa elämässä voi olla, että joutuu muistuttamaan sitä puolisa vaikka mistä. Ja  vielä oikeasti tärkeämmistä ja elämään oikeasti hankaloittavista asioista, kuin vesipullosta. (Joka nyt ei kenenkään maailmaa/avioliittoa kaada.)

Vierailija kirjoitti:

Niin. Olen se Matin tunteva ja jo ekoilla sivuilla sanoin, että Matti ei ole lapsi-ihminen ja on usein sanonut ettei niitä halua itse. Sanoin myös, että tämä tulee olemaan Miralle ja Matille se kompastuskivi. Matti on tähän asti ollut ihan ääneensanoen vela.

En minäkään ole lapsi-ihminen, en ole sitä pääsääntöisesti vieläkään, vaikka lähes 40-vuotiaana sain ihanan esikoiseni. Mieleni muutti kun elämääni tuli mies, joka oli ja on edelleen minulle täydellinen - elämäni mies. Mies ansaitsi saada lapsensa ja koska hän niin kovasti sitä halusi, niin suostuin. Täytyy kyllä sanoa omastakin puolesta, että oma lapsi on oma lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa tehneet pitkiä ulkoiluja yhdessä yli vuosikymmenen ajan. Muistaako mieheni pakata vesipullon, jota tarvitsee? Ei. Tuleeko hänelle koskaan mieleen eväät? Ei. Ei vielä kertaakaan, sillä hän ei koskaan usko, että me ulkoilemme niin pitkään, että niille olisi tarve, vaikka puhutaan välillä pitkistä reiteistä. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele asioita eteenpäin muutaman tunnin päähän. Ei se tee heistä pätkääkään huonompia tai hankalampia ihmisiä, vain erilaisia. Siksi rinnalla voi kulkea puoliso, jolla on vuosien kokemus, että eväät, vesipullot ja ties mitä mukaan, oli niille puolison mukaan tarvetta tai ei, kun lähdön aika on.

Ei kai hän nyt niitä mieti, kun tietää sun hoitavan.

Kysymys: eikö saisi hoitaa, ja jos, niin miksi ei?

Minua puistattaa nykyajan tiukat raamit: sinä teet sinun leipäsi, minä teen minun, ja jos teet puolisollesikin, niin olet mennyt liian epäkypsän kanssa yhteen, jssap!

Tämä on ihan hirvittävän kapea ja ymmärtämätön näkemys minusta. 

Hoitamisesta tulee ongelma siinä kohtaa, kun hoidettava alkaa välttää vastuuta itsestään ja olettaa, että puoliso hoitaa. Ongelma paitsi puolisolle, myös sille hoidettavalle.

Omassa lähipiirissä oli tällainen pariskunta, jossa toinen osapuoli monta vuosikymmentä kestäneen suhteen aikana taantui monissa asioissa lähes lapsen tasolle, koska oli tottunut siihen, että kumppani hoitaa ja järjestää. Sattui käymään niin, että kumppani menehtyi. Lopputulos tämän jäljelle jääneen osalta oli katastrofi. Tätä vierestä seuranneena on itseäni alkanut kammottaa ajatus, että puoliso olisi niin riippuvainen minusta, ettei ymmärtäisi vaikka sitten ottaa sitä vesipulloa mukaan pitkälle metsäretkelle, ellen minä olisi muistuttamassa. Joskushan sellainenkin päivä saattaa syystä tai toisesta koittaa.

No herraisä. Jos se toinen puoliso huolehtii sen vesipullon ja se toinen ei siitä taannu lapsen tasolle, niin kuin nyt normaali ihminen ei taannu, niin tuskin siitä mitään ongelmaa tulee. kun tuo vesipullosta muistuttava kuolee, kokee jäljelle jäänyt enintään janoa mietsäreissulla, jonne ei muista sitä pulloa mikaan ottaa. Ei muuta. Ei aina tarvitse dramatisoida kaikkea.

Juuri näin. Parisuhteessa ollaan pariskunta, joten tehdään asioita yhdessä perheen hyväksi, eikös? Minusta se tarkoittaa, että kumpikin voi tehdä niitä asioita, joista pitää ja on hyvä. Meillä se toimii niin, että minä laitan ruokaa enemmän ja leivon, koska nautin niistä, kun taas miehelleni se on välttämätön paha. Jos olen muualla, hän osaisi kyllä laittaa ruokaa, mutta turvautuisi helpommin eineksiin. Minä taas en ensimmäisenä lähtisi teknisten laitteiden kimppuun tai nikkaroimaan, joista taas mieheni pitää ja nauttii. On aivan loogista jakaa vastuuta.

Parisuhde toki merkitsee eri ihmisille eri asioita. Tunteiden jakaminen ja toisen tukeminen on osa sitä. Kun toista pelottaa, eikö silloin toista tueta? Jos toista jännittää, eikö silloin puoliso koita auttaa sen kanssa? Niin sen minusta pitäisi olla. Kumpikin voi kertoa toiselle huolistaan, pohdinnoistaan, ilonaiheistaan.  Eli kyllä Emma saa jakaa tunteitaan Tuomakselle ja toisin päin.

Jos Matti on vela ja Mira tahtoo palavasti lapsia, niin asiantuntijat ovat tehneet ison virheen yhdistäessään nämä kaksi. Onkohan Matti sitten kertonut ihan aidot tunteensa, kun hääjaksossa sai sellaista kuvaa, ettei se perhe olisi mikään kauhistus...?

Vierailija kirjoitti:

Jos käännetään tämä hoitaminen toisinpäin, mies hoitaa kaikki raha-asiat ja suuremmat päätökset. Vaimo hyväksyy sen ja tottuu siihen, että laskut ulee maksetuksi, auto huolletuksi, talo pysyy kunnossa jollain mystisella tavalla. Ilman, että vaimon tulee miettiä miten ne asiat tapahtuu.

Kun sitten mies kuolee tai tulee ero niin vaimo on ihan ulkona, onhan ollut joskus juttuja ettei ole edes pankkitunnuksia tai osaa maksaa laskuja.

Onko tämä sitten hyvä juttu vai ei, sen saa jokainen itse päättää. Miksi ja miten on mahdollista, että joidenkin naisten mielestä miehet saavat oikein luvan kanssa ja innokkaasti puolustaen olla huolettomasti näitä, joille se vesipullo, retkieväät, ruoka-annos, villasukat ja riittävät ja puhtaat vaatteet, ehkä taskurahakin, vain mystisesti jostain ilmestyvät kun mies niitä tarvitsee.

Vielä sanoisin, että ei pidä sekoittaa normaalia molempiin suuntiin tapahtuvaa huolehtimista (johon nyt varmaan provosoiden ja tahallaan vedotaan) vinoutuneeseen ja vain toiseen suuntaan tapahtuvaan huolehtimiseen.

Kumpaakin ilmenee parisuhteissa ja ne ovat kaksi eri asiaa.

Tuo raha-asia ja päätöksen teko isoissa asioissa lienee nykyään normaalisti kummankin hallussa. Ennen mies ehkä hoiteli raha-asiat ja päätökset, ei enää, joten ne eivät koske nykyliittoja.

Autoja varmaa vieläkin harvempi nainen huoltaa, mutta ne voi miehen poistuttua hoitaa rahalla, mutta totuus on se, että kyllä ne enimmäkseen on niitä miesten hoitamia asioita. Mies hoitaa vaimon auton, että vaimolla on turvallista ajaa. 

Vaimo voi huolehtia miehen vesipullon ja mies vaimon auton. Se ei poista sitä tosiasiaa, että kumpikaan ei taannu lapsen tasolle, vaan kummikin osaa tehdä siinä autorempan ja vesipullosta huomauttelun  välissä ruokaa, siivota, hoitaa lapset  ja  harrastukset. 

Ei se, että toinen hoitaa liitossa jonkun pienen asia tarvitse merkitä sitä, että toinen taantuu lapseksi. Kaikkea kun ei vaan aina ehdi/muista tehdä itse. 

Alapeukkuja odottaessa.

Vierailija kirjoitti:

Jos käännetään tämä hoitaminen toisinpäin, mies hoitaa kaikki raha-asiat ja suuremmat päätökset. Vaimo hyväksyy sen ja tottuu siihen, että laskut ulee maksetuksi, auto huolletuksi, talo pysyy kunnossa jollain mystisella tavalla. Ilman, että vaimon tulee miettiä miten ne asiat tapahtuu.

Kun sitten mies kuolee tai tulee ero niin vaimo on ihan ulkona, onhan ollut joskus juttuja ettei ole edes pankkitunnuksia tai osaa maksaa laskuja.

Onko tämä sitten hyvä juttu vai ei, sen saa jokainen itse päättää. Miksi ja miten on mahdollista, että joidenkin naisten mielestä miehet saavat oikein luvan kanssa ja innokkaasti puolustaen olla huolettomasti näitä, joille se vesipullo, retkieväät, ruoka-annos, villasukat ja riittävät ja puhtaat vaatteet, ehkä taskurahakin, vain mystisesti jostain ilmestyvät kun mies niitä tarvitsee.

Vielä sanoisin, että ei pidä sekoittaa normaalia molempiin suuntiin tapahtuvaa huolehtimista (johon nyt varmaan provosoiden ja tahallaan vedotaan) vinoutuneeseen ja vain toiseen suuntaan tapahtuvaan huolehtimiseen.

Kumpaakin ilmenee parisuhteissa ja ne ovat kaksi eri asiaa.

Näinpä. Nyt keskustelussa kaksi linjaa: huolehtiminen ja töiden jakaminen. Jos huolehtiminen vastavuoroista niin hienoa, kumpikin tukee henkisesti toistaan, kumpikaan ei asetu suhteessa pelkästään tuettavaksi tai hoivaajaksi niin hienoa, toimii. Osa täällä taas kokee hoivaamisen osaksi perinteisiä rooleja: laitan ruuan nokan eteen, mies hakkaa halot ja huolehtii raha-asiat. Sekin OK jos niin haluaa, mutta aika haavoittuvainen oman pärjäämisen suhteen jos tulee ero ja kun tulee kuolema. Olen seurannut omia vanhoja vanhempia: isällä vain ajokortti, no liikkuminen loppui kun isän näkö huononi. Isä hoiti kaikki talousasiat, pankit vakuutukset ja ostokset, nyt ei onnistu nettipankit kun näkö niin huono eikä äiti suostu koskemaan tietokoneeseen - eli lapset hoitaa. Äiti kyllä huomattavasti nuorempana laittaa ruuan mitä iisä taas ei osaa yhtään mutta ei kykene juuri mihinkään muuhun kuin kotitöihin. Ei toimi arki kun omia rooleja ei enää kyetä hoitamaan. Joskus olen miettinyt miten naiset vieläkin tekevät itsestään avuttomia. Ei hankita ajokorttia vaan annetaan miehen ajaa, ei opetella oman kodin pieniäkään teknisiä asioita puhumattakaan ruohonleikkurin huollosta tai auton nesteiden tarkistuksesta. Miehet osaavat nykyään kaikki ruuanlaittoa ja kotitöitä mutta naisten ei tarvitse harjoitella yhtään niitä perinteisesti miehille kuuluvia juttuja?

Onko Emmaa ja Tuomasta nähty Joensuussa liikkuvan yksissä?

Emma on tosi ihan ja voimaannuttava nainen! Hänenlaisiaan tarvitaan enemmän tähän maailmaan. Iloinen, söpösti erilainen kuin valtavirta, älykäs. Toivottavasti hän löytää oman arvoisensa kumppanin vielä. Älä anna periksi  Emma!

Minun mielestäni kun ohjjelmassa ollaan vasta tutustumisvaiheessa niin ensin pitäisi saada se luottamus, että suhde toimii niin kuin yleisellä tasolla ja nyt vasta tutustutaan toisiinsa.

Eihän muutamilla ensimmäisillä treffeilläkään kaadeta toisen niskaan kaikkia omia pelkoja, omituisuuksia tai olla kovin kärkeviä, kiukutella saati jankata jostain asiasta.

Vasta pikkuhiljaa kun edetään ja luotetaan, että tässä ollaan pitempäänkin yhdessä niin parisuhde alkaa muotoutua siihen malliin mikä se sitten tulee rakenteeltaan ja rooleiltaan olemaan.

Siksi on (edelleen) turha verrata pitkiä suhteita tähän ohjelmaan ja ihmisiin siinä. Vaikka nämä ovat ohjelman puitteissa naimisissa niin realistisesti ajatellen ovat vasta siinä alun treffailuvaiheessa.

Siksi on liian rankkaa heti kaataa kaikkia traumojaan ja epätäydellisyyksiään toisen kannettavaksi tai olettaa, että kyllä se toinen ymmärtää tai kyllä sen pitää ymmärtää miksi käyttäydyn näin.

Yhtä hämillään, epävarma ja vaikeata tämänkaltainen tutustuminen on molemmille, ei Tuomas tai kukaan muukaan mikään yli-ihminen ole.

Miettikää tätä hoitamis asiaa vaikka siltäkin kantilta, että jos vaikka oma isänne/veljenne /äitinne /siskonne saisi jonkun sairauden, johon kuuluisi lääkkeen ottaminen säännöllisesti. Olisiko teistä ihan ok, että heidän puolisonsa sanoisi, että en en kyllä ala huolehtimaan /tekemään niin raskasta työtä/  että huomauttaisin hänelle, jos hän ei ole muistanut ottaa lääkettään. 

Luulen, että suurin osa olisi sitä mieltä, että kyllä äidin/isän pitäisi  pitäisi puolisoaan muistuttaa.

Läheisitä ihmisistä kun on puhe, tuntuu luontevalta, että toisesta huolehditaan. 

Kun puhe on EA pareista, on helppo sanoa, että toinen rasittuu liitaa, kun huolehtii puolisostaan. Näin ei kuitenkaan sanottaisi, jos puhe olisi omista vanhemmista. Moni paheksuisi, että "aattele, meidän iskä/äiti ei voi sanoa iskälle/äidille, että muista lääke. Väittää että se rasittaa häntä liikaa"

Vai olisiko teistä oikein, että äitinne sanoisi, että huolehtikoon isänne itse lääkkeensä oton, en puutu, kuolkoot, jos ei muista ottaa. Tämäkö on ihanne nykyään?