Lue keskustelun säännöt.
Äitini tukee meitä, mutta erittäin vastahakoisesti
09.07.2013 |
ja on muutenkin vastenmielinen ja halveksuva meitä kohtaan. Olemme todella kiitollisia kun esimerkiksi hoitaa lapsiamme pari tuntia että pääsemme ulos elokuviin pari kertaa kuussa kun on pienet lapset mutta hän on sitten aina NIIN väsynyt ja uhrautunut sen jälkeen kun on sen tehnyt. Aina myös jaksaa huomauttaa kuinka olemme todella riippuvaisia hänestä ja hän on ainoa joka meitä auttaa.
Haluaisi kuulemma nähdä lapsenlapsiaan mutta lastenhoitoapu ei näytä tulevan hyvästä tahdosta vaan velvollisuuden tunteesta. Mitä mieltä, ottaisitteko vastaan apua? Hän on ainoa tukihenkilömme ja ainoa mahdollisuutemme virkistäytyä raskaan perhe-ja työelämän ohella mutta avun vastaanottaminen ei tunnu hyvältä.
Kommentit (152)
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 20:02"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 19:31"]
Ongelma ei ole äitinne vaan perheenne liian pienet tulot suhteessa kulutushaluihin. Te tahdotte miehen kanssa yhteistä aikaa ilmaiseksi. Kenellekään että halua maksaa. Ette edes äidille, joka ottaa maksun marttyrinelkeillä.
Jos et itse halua hymyssö suin hoitaa lapsiasi, miksi ihmeessä kukaan muukaan haluaisi? Parisuhde voi paremmin, jos siihen ei panosteta anoppia riistämällä.
[/quote]
Totta kai minä hoidan lapsiani hymyssä suin ja 24 tuntia päivässä ja samalla teen kotoa töitä ja opiskelen, mieheni on töissä 7 päivää viikossa. Meillä on vaan tällä hetkellä suuret kulut onnettomuuden takia. Me emme kuitenkaan näätoisiamme melkein koskaan ja nämä parin tunnin paussit joissa voisimme olla yhdessäovat meille tärkeitä ja auttavat jaksamaan. Äitini ei rahaa tarvitse, on hyvinkin varakas, ei tietenkään valmis meille lastenhoitoapua maksamaan ennen kun sitä ehdotatte.
[/quote]
Miten niin ette voi olla yhdessä, voittehan hoitaa lapsia yhdessä. Se on sitä perhe-elämää, joka yleensä antaa ihmisille voimaa. Erityisesti miehellesi sen luulisi olevan hyvää vastapainoa työlle.
[/quote]
Komppaan tätä ! Ehkä todella olisi hyvä, jos miehesi, joka on 7 pvää viikossa töissä viettäisi perhe-elämää kanssanne eikä vain vaimonsa kanssa. Itse olen ollut mieheni kanssa ilman mitään lapsenhoito-apuja koko ajan ( nyt siis lapset jo isoja ) ja kyllä me hoidettiin suhdettamme ihan kotosalla , kun muuta vaihtoehtoa ei ollut! T. viiden lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.07.2013 klo 06:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 21:58"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 07:49"]
Minä hoidan lapsenlapsiani päivittäin ja nautin läheisestä suhteesta heihin sekä siitä että saan vaikuttaa tyttäreni jaksamiseen ja hyvinvointiin. Minulle tuo onnea se että saan olla hyödyllinen vaikka en työelämässä enää olekaan. Ei kaikille kaksi tuntia kaksi kertaa kuukaudessa ole liikaa. Minulle se ei olisi tarpeeksi!
Ota asia puheeksi äitisi kanssa. Eikö hän voi hyvin, ja siksi ei jaksa? Varmasti haluaakin teitä auttaa, mutta mikä on esteenä?
[/quote]
Oletko miettinyt mitä tapahtuu, jos sairastut tai kuolet? Tyttäresi perhe hajoaa, koska hän ei ole koskaan joutunut kantamaan vastuuta mistään vaan äiti on huolehtinut perheestään. Minusta aika kamalaa, että joku aikuinen nainen on noin avuton!
[/quote]
Ei tyttäreni avuton ole, pystyisi hyvinkin itse hoitamaan mutta kun minä haluan ja hän sen minulle sallii. Onko oikeasti vaikea kuvitella että joku nauttii lastenlastensa kanssa olemisesta?
[/quote]
Työkaverini, kolmen pojan äiti, on ottanut todellakin vastuun poikiensa perheiden elämästä. Otti jopa vuorotteluvapaata, että voi hoitaa vauvoja.
Itse kyllä joskus ihmettelen näiden lähes kolmikymppisten ihmisten omatoimisuutta. Esikoinen on jo pantu hoitoon, silti tarvitaan mummia asumaan heidän luonaan ja hoitamaan vauvaa ja hoitamaan ristiäiset ja antamaan parisuhdeaikaa.
Aikuiset lapset juoksututtavat äitiään jokaisen pikkuasian takia hoitamaan. Eri asia olisi, jos äiti asuisi lähellä, mutta äiti asuu toisella puolella Suomea.
Hienoahan se on, että äiti hoitaa aikuisten lastensa ja heidän puolisoidensa asiat ja hoitaa heidän lapset. Mutta jos tämä nainen kuolee, miten nämä kolmikymppiset nuoret aikuiset pärjäävät.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 21:45"]
Olen pahoillani ap tämä on uskomaton ketju. Mun mielestä on ihan käsittämätöntä että joku ei välitä omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Tämä jokainen hoitaa omat lapsensa -jänkkäys on käsittämätöntä koska sitä ei kukaan ole missään vaiheessa kyseenalaistanut !
Sorry nyt mutta samalla logiikalla, kukahan teitä tulee sinne vanhainkotiin syöttämään ?
Joo, nyt on tilanne noin päin. Itse mietin miten jakaa aikani vanhan äitini ja laitoksessa olevan isäni kanssa.Itse iltatähtenä olen nelikymppinen lasten äiti jolla on työ, talo, piha ja harrastuksia. Toistaiseksi olen tavannut molempia vanhempia viikottain , lähellä asuvaa äitiä useamminkin. Olen pitänyt sitä luonnollisena, koska meilläpäin ihmiset auttavat toisiaan ja välittävät toisistaan. Se on rikkaus, ehkä pitäisi sääliä niitä joiden ainoa ilo on ne kurjat kesäuusinnat.
Ja ihan varmasti haluan ola lasteni elämässä läsnä kun aikanaan toivottavasti lapseni perustavat perheet.
[/quote]
Ja lässyn lässy! Ei ole kysymys siitä, etteikö "kukaan välitä" vaan siitä, että pitäisi antaa isovanhemmille mahdollisuus olla lastenlapsien kanssa ilman mitään hoitovelvoitetta. Kyllä toisiaan rakastavat puolisot voivat nauttia toistensa seurasta ilman mitään ""kahdenkeskistä tuntia" ja isovanhemmat nauttivat, kun sxaavat olla pienten lapsien kanssa ilman mitään hoitovastuita. Antakaa niille mummoille ja papoille sellainen mahdollisuus.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 20:57"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 21:45"]
Olen pahoillani ap tämä on uskomaton ketju. Mun mielestä on ihan käsittämätöntä että joku ei välitä omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Tämä jokainen hoitaa omat lapsensa -jänkkäys on käsittämätöntä koska sitä ei kukaan ole missään vaiheessa kyseenalaistanut !
Sorry nyt mutta samalla logiikalla, kukahan teitä tulee sinne vanhainkotiin syöttämään ?
Joo, nyt on tilanne noin päin. Itse mietin miten jakaa aikani vanhan äitini ja laitoksessa olevan isäni kanssa.Itse iltatähtenä olen nelikymppinen lasten äiti jolla on työ, talo, piha ja harrastuksia. Toistaiseksi olen tavannut molempia vanhempia viikottain , lähellä asuvaa äitiä useamminkin. Olen pitänyt sitä luonnollisena, koska meilläpäin ihmiset auttavat toisiaan ja välittävät toisistaan. Se on rikkaus, ehkä pitäisi sääliä niitä joiden ainoa ilo on ne kurjat kesäuusinnat.
Ja ihan varmasti haluan ola lasteni elämässä läsnä kun aikanaan toivottavasti lapseni perustavat perheet.
[/quote]
Miehen äiti on kuollut, joten hänestä en voi puhua. Mutta oma äitini ei ole jaksanut lapsiamme hoitaa. Silti lapsiemme ja äitini välit on todella hyvät. Ja tällä hetkellä toimin äitini omaishoitajana.
Mummon ja lapsenlapsien välit eivät ole tarvinneet sitä, että mummi hoitaa lapsia. Olemme käyneet perheenä äitini luona ja hoitovastuu on ollut koko ajan minulla. On ollut ilo katsoa äitini ja lapsiemme välejä. Nytkin kun äitini on kuolemaisillaan, lapsemme käyvät mummiaan katsomassa, kun käyn auttamassa äitiniäni päivittäisissä toiminnoissa.
Annan sellaisen neuvon, että elämää ei kannata ajatella niin, että kuinka paljon hyötyy kenestäkin ja suostuuko sitten hyötysuhteen takia auttamaan takaisin.
Rakkautta vanhempiinsa näkyy olevan monenlaista. Moni teistä ajattelee vain, että miten pystyy hyötymään vanhemmistaan. Rakkaudesta omiin vanhempiinne tästä ei ole kyse.
Ehkä vanhemmillenne onkin hyvä, että te ette ole tekemisissä. Heille on varmaan kauheaa, kun omat lapset vain laskevat taulukossa, onko nyt hyödytty äidistä ja maksanko sen sitten vanhainkodilla takaisin.
[/quote]
Tää on niin totta... ja surullista musta on , kun nää nuoret mammat yhden kahden lapsen kera ilmoittaa, että jos et hoida et näekkään.
Jos lapseni tulevat ajattelemaan minusta aikuisina, että miten paljon he voivat hyötyä minusta ja annanko tarpeeksi, että käyvät vanhainkodilla katsomassa minua, häpeäisin.
Todennäköisesti erottaisin itseni heistä ja heidän lapsistaan. En ole koskaan ollut mikään nöyrä ja alistettava sielu ja jos ihmiset laskevat, mitä voivat hyötyä minusta, sanoudun heistä irti.
Sellaiset lapset saavat jäädäkin, vaikka omaa verta ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielesnkiintoista tässä kuinka ap:n äiti (tai isä?) ilmeisesti käytti aika mielellään sukulaisia lastenhoitopalveluna mutta ei ole kuitenkaan nuorena joutilaana eläkeläisenä valmis antamaan samaa?
Terveet, joutilaat Isovanhemmat ilomielin auttamaan kantamaan arjen taakkaa, ja aikuiset lapset myös antamaan aikaa lastenlasten kanssa ilman hoitovelvollisuutta. Missä on toisista välittäminen tässä kuviossa?
Minun vanhempani eivät jaksa lapsiamme. Kaipaavat heitä ja haluavat jutella, hetken peuhatakin, mutta sellainen hoitaminen useamman tunnin on heistä liian uuvuttavaa. Harmittaahan se välillä, kun omat isovanhempani hoitivat paljon, mutta isälläni on sairauksia, äiti vielä työelämässä ja aika uupunut. Mikä minä olen määrittelemään heidän jaksamistaan? oOlen antanut itselleni luvan olla vähän pahoillani, koska se vaikuttaa lasteni ja isovanhempien suhteeseen, mutta näillä mennään. Näemme koko perhe isovanhempia pari kertaa kuussa, tänä vuonna lapset ovat olleet isovanhemmilla hoidossa päivän kolme kertaa ( kaksi isovanhempien pyynnöstä, yksi omastani), mikä on paljon. Viime vuonna hoitopäiviä taisi olla kaksi. Nämä ovat olleet todelliseen tarpeeseen eli lapsi sairaana enkä ole voinut olla töistä pois.
En osaa kaivata mitään elokuvareissuja, viime vuonna oltiin kerran konsertissa ja miehen sisko hoiti lapsia. Muuta aikaa ilman lapsia emme ole viettäneet ja pidän outona sitä, että olisi jokin säännöllinen tarve olla pois lasten luota. Laittakaa lapset nukkumaan ja viettäkää parisuhdeaikaa kotisohvalla. Miksi pitää päästä usein pois kotoa? Pari kertaa vuodessa riittää ja sen verran jaksaa kuunnella valituksia jaksamattomuudestakn. Terve ihminen jaksaa tuon verran, vaikka ei ehkä haluaisi, eikä silti sitä isovanhempaa ole kuormitettu. Itsekin varmasti tajuaa olevansa nolo, jos tuosta määrästä ruikuttaa. En itsekään halua ryhtyä miksikään hoitoautomaatiksi mutta tok toivon, että jaksan valittamatta uhrata pari päivää kuukaudessa lastenlapsillenikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa kahlata koko ketjua, mutta pakko kysyä: MIksi et nosta kissaa pöydälle ja puhua asista suoraan äitisi kanssa. Kysy onko parin tunnin lastenhoitosessio hänelle liian raskas. Kuuntele - oikeasti - mitä hän vastaa. Kerro omista tuntemuksistasi sen jälkeen. Puhu, kuuntele. Ole rehellinen. Kuuntele aidosti, mitä äitisi puhuu.
minä tulin raskaaksi eka kertaa 24 vuotiaana ja äitini ilmoitti silloin ensimmäisenä, että "ja minähän en sitä penikkaa hoida". eikä ole hoitanut. ei häntä, eikä kolmea myöhemminkään syntynyttä. kylässä kävimme kerran vuodessa tai kahdessa siten, että itse hoidin lapseni ja muuten vietimme lapinlomamme isäni luona. (nyt äitini tuskailee, kun lapsenlapset eivät koskaan pidä yhteyttä vaikka ovat jo parikymppisiä ja voisivat käydä mummoa tapaamassa ihan itsekseenkin. jaa-a...)
mieheni äiti on hoitanut lapsiamme heidän ollessaan pieniä ehkä parin kuukauden välein muutaman tunnin ja hänen luonaan vierailimme säännöllisesti muutenkin. hän leikki lasten kanssa koko vierailun tai hoitamisen ajan, ja sain välillä ihan patistella häntä, että istahtaa hetkeksi alas, koska lapset osasivat kyllä leikkiä itsekseenkin. hän oli oikeasti väsynyt jokaisen vierailun jälkeen, enkä yhtään kyllä ihmettele. koskaan hän ei kuitenkaan asiaa ääneen ole sanonut, ja kutsui lapsia luokseen viikottain. (nyt aikuiset lapset vierailevat hänen luonaan yhtä usein kuin täällä kotonakin, kun opiskeluiltaan ehtivät.)
vaikka ap:n tilanne ei ole kumpaakaan edellä kuvattua, minulle tuli hänen äidistään mieleen vähän edellisten kahden erilaisen mummon risteytys. ihminen, joka haluaa elää omaa vapaata eläkeikäänsä, mutta samalla kokee myös haluavansa olla lapsenlasten kanssa. ehkä lastenhoitovastuu ja noiden kahden asian ristiriitakin voi saada hänet väsymään. toisaalta lapset saavat kuitenkin suhteen isoäitiinsä, mikä on ehkä tärkeintä, jopa tärkeämpää kuin se vanhempien oma aika.
itse voisin ap:n tilanteessa tehdä niin, että pitäisin nyt ainakin taukoa siinä oman ajan vaatimisessa ja veisin lapset mummolle, mikäli silloin, kun hän itse kokee sitä haluavansa. parisuhde ei nuupahda, vaikkei ihan täysin kahdenkeskistä aikaa aina olekaan. ymmärrän kyllä, että ap:lla ja miehellään on nyt raskasta, mutta jos yrittäisitte rauhoittaa sitä perhe-elämäänne muuten, ehkä se helpottaisi. uskon, että jossain vaiheessa isoäiti halunnee ihan vapaaehtoisestikin pyytää lapsia luokseen, sen perusteella, että ap kertoo tämän kuitenkin pitävän lapsista. mutta joo... tämähän olen vain minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.07.2013 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="12.07.2013 klo 13:24"]
[quote author="Vierailija" time="12.07.2013 klo 09:36"]Ja lässyn lässy! Ei ole kysymys siitä, etteikö "kukaan välitä" vaan siitä, että pitäisi antaa isovanhemmille mahdollisuus olla lastenlapsien kanssa ilman mitään hoitovelvoitetta. Kyllä toisiaan rakastavat puolisot voivat nauttia toistensa seurasta ilman mitään ""kahdenkeskistä tuntia" ja isovanhemmat nauttivat, kun sxaavat olla pienten lapsien kanssa ilman mitään hoitovastuita. Antakaa niille mummoille ja papoille sellainen mahdollisuus.[/quote]
No mitä se oleminen ilman hoitovastuuta tarkoittaa?
Taidat itse mummona/pappana olla aika avuton, jos tarvitset jonkun vahtimaan lapsia ja tekemään muita kotitöitä sillä välin kun "saat olla" lastenlasten kanssa. Meillä tuo lastenlasten kanssa "oleminen" tarkoittaa mummon ja papan osalla sitä, että ne istuu kahvipöydässä passattavana ja katsovat sivusta kun lapset leikkii. Ei puhettakaan, että menisivät esim lattialle edes hetkeksi leikkimään lasten kanssa.
[/quote]
No kuule en ole vielä lähelläkään "mummoutta", mutta omien lasteni kanssa olen antanut isovanhempien vaan olla ja leikkiä lasteni kanssa enkä pyytänyt lastenhoitopalveluita. Hyvin on me nnyt eikä ole ikinä tarvinnut kummankaan loukkaantua mistään! Itse olen lapseni halunnut ja hoitanut, en ole edes pahemmin mitenkää n kärsinyt " oman ajan puuttteesta " mikä tuntuu olevan tän päivän äideillä jatkuva vaiva. Se" oma aika" . Hohhoijaa, mitäs jos jättäisitte ne lasten hankkimiset niille, jotka jaksavat ne itse hoitaakkin ja ihan ilolla!!!
[/quote]
Vaan entäs sitten jos äiti tai vanhemmat ylipäätään ei jaksakaan? Kukahan siinä on se suurin kärsijä? Ettei vaan se pieni viaton lapsi, joka ei ole olosuhteitaan valinnut.
Mä olen niin onnellinen, että mun lähipiirissä ei ole näitä marttyyreja, jotka on "aikanaan omat lapsensa hoitaneet", ja hoe siihen päälle tuota paskaläppää, että jokainen hoitakoon omansa. Onneksi omassa suvussani ja lähipiirissäni on aina apua tarjolla puolin ja toisin. Ymmärretään hyvin, että pienten lasten vanhemmuus on raskasta ja uuvuttavaa, erityisesti jos siihen liittyy sairastelua ja molempien vanhempien työssäkäynti. Vastaavasti sitten vanhuksia ei jätetä yksin, vaan pidetään huolta loppuun saakka.
En ikinä vaihtaisi tätä tilannetta tuohon " itse hoidan vaikka hampaat irvessä"-mentaliteettiin, johon aina liittyy se kosto seuraavalle sukupolvelle. Miksi, jos se lasten hoitaminen on kerran ollut pelkkää iloa?
Maksakaa mummoille kun vahtivat lapsianne.
Ap hei, kun sanot, ettei teillä ole varaa hoitajaan, niin toki niin voi oikeasti ollakin. Mutta toisaalta ihmiset, jotka sanovat niin, elävät aika leveästi, on uusimmat hienot vempeleet ja merkit ja statussymbolit ja muut, joista ei tulisi mieleenkään luopua ja sitten siellä ihan jonon päässä on se mahdollinen satunnainen lastenhoitajan palkkaus. Entä jos priorisoitte uudestaan? Jos ja kun keskinäinen aika tuntuu olevan kovin tärkeää teille, mistä muusta voisitte luopua? Yleensä sellaista löytyy, kun alkaa oikein miettiä ja järjestellä. Ehkä kuitenkin pystyisitte ottamaan joka toisella kerralla hoitajan kotiin, joka toisella kerralla äitisi. Ja vähentää tahtia n. kerran kuussa tapahtuvaksi.