Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?

Pyhäkoulu sunnuntaiaamuisin, vaikka perheestä vain yksi (äiti) oli uskonnollinen. Tätä tapaa vastaan kapinoitiin ja siitä valitettiin vuosia, mutta aina oli pakko mennä.

Sänkyä en ole juurikaan pedannut sen jälkeen kun kotoa muutin pois. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, jolloin olen omassa kodissani 26 vuoden aikana sängyn pedannut.

Meilläkin oli raivokas viikkosiivous aina lauantaiaamuisin, mitä en itse harrasta. Mieluummin siivoan joka päivä aina pikkkuisen siellä missä sitä tarvitaan. Mutta erityisesti vihasin sitä lattioiden pesemistä. Enkä tarkoita mitään moppaamista vaan juuriharjalla ja mäntysuovalla hinkkaamista. En ymmärrä sitä edelleenkään. Missään ei koskaan edes ollut niin likaista, että juuriharjapesuja olisi edes tarvittu. Tuulikaappia lukuun ottamatta. Miksi ei vain imuroitu, ja sitten pesty kun jossain on jotain likaa, mistä pitää päästä eroon? Järjetöntä hinkata puhtaita lattioita kontillaan joka viikko.

Kyllä kodin siivous on paikallaan, että siellä viihtyy. Ikkunan pesu on myös hauskaa, siinäkin näkee kättensä jäljen, ja ihana katsoa ulos puhtaiden lasien läpi.

Vaatteet pysyvät siisteinä ja parempina kun ne silittää. Olipa kerran todellisuus, kun kesäjuhlissa vaimo oli viimeisen päälle pukeutunut ja maskissa, mutta mies oli ottanut paidan varmaan pyykkikorista ja aivan ryttynen. Siinä he vierekkäin juttelivat. HUH.huh mikä näky.

Tee iloisin mielin kodin siivous se ei tunnu niin pahalta, ja nauti siitä.

Tulin syöpäleikkauksesta kotiin ja siinä samassa kotisairaalan hoitajat tulivat. Hoitaja totesi saako tähän

istua kun on valkoinen nahkasohva, vastasin, kyllä se on tarkoitettu sitä varten, siihen hyppäävät koululaiset

tulleessaa ja kouluvaatteissa. Koti on käyttöä varten. Vaatimatonkin koti kun on siisti se näyttää kodilta.

Panostakaa kaikki siisteyteen.

Peruna kuului tiettyyn aikakauteen ja parikymmentä vuotta taaksepäin ei ollut pasta ja riisi kovin yleistä. Kanafileetkin on tulleet tosi myöhään kauppoihin.

Nousta aamulla.

Käydä ulkona joka päivä.

Nykyään en tee kumpaakaan, "syrjäytyneenä" tämä onnistuu.

 

Vierailija kirjoitti:

Peruna kuului tiettyyn aikakauteen ja parikymmentä vuotta taaksepäin ei ollut pasta ja riisi kovin yleistä. Kanafileetkin on tulleet tosi myöhään kauppoihin.

Parikymmentä vuotta sitten oli vuosi 2000. Kyllä sillon syötiin makaronia ja riisiä kuten tänäpäivänäkin.

Äidin jokajouluinen hermoromahdus, jonka oireet olivat aistittavissa jo 2-3 päivää ennen aattoa. Räjähdys tuli aattona viimeistään joulurauhan julistuksen jälkimainingeissa. Siinä purkautui fyysinen väsymys (äiti teki raskasta vuorotyötä), turhautuminen (äidin oli pakko tehdä KAIKKI jouluruoat, koska perinne niin vaati, vaikka ei kukaan edes halunnut niitä kaikkia syödä - ruoanlaittoon meni rahaa ja kaikki voimat ja aika) sekä äidin oman lapsuuden murheelliset ja ahdistavat muistot.

Nyt aikuisen silmin ymmärrettävä reaktio, mutta se pilasi koko perheen joulun vuodesta toiseen. Muistan edelleen paniikkia, jolla vääjäämätöntä raivaria odotettiin ja toivottiin, että jos ei sittenkään tänä vuonna. Ja eritysesti muistan tuskallisen syyllisyyden, kun tuntui, että se oli meidän lasten vika, vaikka ei ymmärretty miksi. Tulen ikuisesti muistamaan, miltä äiti näytti istuessaan umpiväsyneenä joulupöydässä laatikkoa syöden ja lohduttomasti itkien. Lohduttaa tai koskea ei saanut, piti vain seurata vierestä.

Sanomattakin on selvää, että omassa perheessä joulut vietetään paljon rennommissa tunnelmissa.

PERUNA

Läpi vuosikymmenten, jolloin olen jo asunut omassa kodissani, äiti on aina ollut ehdottamassa, että söisin perheeni kanssa enemmän perunaa. Erityisesti, jos on ollut puhetta rahojen vähyydestä. Kumpikin vanhempi on ollut tyytymätön siihen, että minulla ei ole omaa perunamaata jossakin. En tiedä, miten se onnistuisi täällä kaupungin keskustassa, kun viljelypalstatkin (jos sellaisen edes haluaisin enkä halua) on niin haluttuja, ettei niitä niin vain saa. Ei mene perille se, että rahaa voi säästää muullakin tavalla ja tehokkaammin kuin perunaa syömällä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli jotenkin omituinen saunakulttuuri. Vaikka pesuhuoneessa oli suihku, sitä ei saanut käyttää, vaan peseydyttiin pesuvadeissa kuumalla vedellä. En oikein muista syytä, mutta äidin lapsuudenkodissa ei ollut suihkua, joten kai se oli jäänyt hänelle tavaksi. Muistan miten kuuma vesi poltti ja itku silmässä pyysin kylmää vettä sekaan, jota äiti sitten kitsaasti annosteli. Hänen mielestään ainoastaan kuumalla vedellä puhdistui.

Joskus varhaisteini-ikäisenä luovuin perhesaunoista ja aloin käydä suihkussa. Aikuisena en enää ole saunonut ollenkaan.

Löylyhuoneessa me lapset sentään saimme olla alalauteella, liian kuumaa oli kyllä sielläkin.

Hei meillä sama! Olin ihan unohtanut tämän! Monet itkut itkettiin siitä, että miksi suihku on olemassa, jos sitä ei saa käyttää. Kuuman veden kauhominen pesuvatiin ja vähäsen kylmän veden annostelu - siinhen meni aina todella paljon aikaa ja silti se oli aina liian kuumaa.

Kaiken säilöminen ja pakastaminen! Pakastimeen kerättiin marjoja, paloiteltiin ja esikeitettiin vihanneksia, leivottiin leipää ja pullaa ja pitkoa. Pakastimessa oli jauhelihaa ja kyljyksiä, jäätelöä ja joskus jäätelökakkukin. Kellariin tehtiin kaikki mahdolliset mehut ja hillot. Hyllyt oli täynnä etikkakurkkua ja -punajuurta.

Ja sitten mitään ei olisi saanut syödä, ettei lopu kesken. Ennen kuin sitten seuraavana keväänä, loppukeväästä, kun kaikki piti syödä kauhealla vauhdilla, että saadaan pakastimeen tilaa tuoreelle sadolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakkoulkoilu. Päivittäin piti lusia vähintään tunti pihalla vaikkei olisi ollut mitään tekemistä. Vaikka olisi käynyt pyöräilemässä tai kävelyllä, piti silti olla tunti pihalla.

Pihatyöt. Vihaan haravointia, lumitöitä, omenapuita, kukkapenkkejä, marjapensaita ja pensasaitoja. Pihatyöt sentään laskettiin pakkoulkoiluun sisältyväksi. Sanomattakin kai selvää, että kotoa lähdön jälkeen olen asunut vain sellaisissa taloissa missä huoltoyhtiö hoitaa hommat.

Viikkosiivous lauantaiaamuna.

Se tunti oli vanhempiesi yhteistä/omaa aikaa.

Ei meillä, koska isä vietti viikonloput autohommissa. Koska ei ollut kännyköitä, ei voinut soiittaa ukolleen, että tulee kipin kapin kotiin hetkeksi. 

Kuinka monessa perheessä poikia patistettiin ulkoilemaan, siivoamaan ja silittämään?

Olen olettanut, että tuo 40/50-luvulla syntyneiden vanhempien raivosiivoaminen on peräisin edellisiltä sukupolvilta, jotka opetettiin raivosiisteiksi, jotta tuberkuloosi ja muut sairaudet saataisiin kuriin. Muistan joskus nähneeni jotain ikivanhoja lehtimainoksia, joissa emäntiä kehotetaan jatkuvaan puhtauteen, jotta sairaudet eivät leviäisi. En usko, että oma äitini pahemmin ajatteli enää mitään tuberkuloosia, kun se ei enää omassa lapsuudessani ollut mikään valtava uhka, mutta "pöpökammoinen" raivosiivous-pakkomielle eli kuitenkin edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monessa perheessä poikia patistettiin ulkoilemaan, siivoamaan ja silittämään?

Minulla ei ole veljiä, mutta serkkujeni perheessä (yksi poika, monta tyttöä) maalaistalon poika sai puuhailla aika paljon omiaan ja opetella ns. poikien juttuja, kun taas pitkä liuta tyttöjä siivosi, pyykkäsi ja hoiti pienempiään "hyvinä pikkuemäntinä"

Vierailija kirjoitti:

Äidin jokajouluinen hermoromahdus, jonka oireet olivat aistittavissa jo 2-3 päivää ennen aattoa. Räjähdys tuli aattona viimeistään joulurauhan julistuksen jälkimainingeissa. Siinä purkautui fyysinen väsymys (äiti teki raskasta vuorotyötä), turhautuminen (äidin oli pakko tehdä KAIKKI jouluruoat, koska perinne niin vaati, vaikka ei kukaan edes halunnut niitä kaikkia syödä - ruoanlaittoon meni rahaa ja kaikki voimat ja aika) sekä äidin oman lapsuuden murheelliset ja ahdistavat muistot.

Nyt aikuisen silmin ymmärrettävä reaktio, mutta se pilasi koko perheen joulun vuodesta toiseen. Muistan edelleen paniikkia, jolla vääjäämätöntä raivaria odotettiin ja toivottiin, että jos ei sittenkään tänä vuonna. Ja eritysesti muistan tuskallisen syyllisyyden, kun tuntui, että se oli meidän lasten vika, vaikka ei ymmärretty miksi. Tulen ikuisesti muistamaan, miltä äiti näytti istuessaan umpiväsyneenä joulupöydässä laatikkoa syöden ja lohduttomasti itkien. Lohduttaa tai koskea ei saanut, piti vain seurata vierestä.

Sanomattakin on selvää, että omassa perheessä joulut vietetään paljon rennommissa tunnelmissa.

Oletko sisarukseni? :D ihan sama homma, jostain syystä kaikki oli oltava jouluna tietyllä tavalla. Äiti teki yksin kaiken ja raivosi kun ei autettu, sitten ku apua tarjosi ei saanut auttaa tai jos sai sen teki jotenkin väärin.

Oli pakko syödä aamulla puurolautasellinen ennen kouluun lähtöä, vaikka en tahtonut saada alas lusikallistakaan. Itkun ja äidin raivoamisen kanssa on moni arkipäivä aloitettu.

En vieläkään ymmärrä pakottamisen logiikkaa.

Aikuisena - nyt kun saan päättää itse - juon ehkä kupin kahvia aamuisin, en syö voileipääkään kuin vasta siinä 11 maissa. Voileipä saattaa silloin olla niin runsas, että sitä voi pitää lounaana. Ruokahalu vaihtelee.

Vierailija kirjoitti:

Samoja juttuja täälläkin erityisesti ruokaan ja siivoukseen liittyen. Itse syntynyt 90-luvulla, vanhemmat 60-luvulla. 

- Joka torstai oli siivouspäivä, jolloin käännettiin koko kämppä ympäri: raivopestiin lattiat, imuroitiin, tuuletettiin petivaatteet ja ravisteltiin pölyt niistä pois, jokaisesta paikasta pyyhittiin pölyt, pyykkikone lauloi koko päivän, vessan hinkkaus kaakeleita myöten. Emme harrasta mieheni kanssa tällaisia suursiivouksia, kun ehkä silloin jos molemmilla iskee inspiraatio samaan aikaan. Meillä koti pysyy jatkuvasti siistinä, kun ylläpitosiivous on jokapäiväistä. Eli jos sotkee, siivotaan sotku samantien pois. Ei ole iso vaiva ja tulee ihan automaattisesti. Tämän vuoksi ei tarvitse mitään ahdistavia ja väsyttäviä siivouspäiviä. 

- Matonpesupaikat tuli tutuksi joka kesä. En ikinä unohda sitä mäntysuovan hajua ja hinkkauksen määrää. 

- Äidin luona ruoka syötiin aina pöydän ääressä tiettyyn kellonaikaan, lautanen syötiin tietenkin tyhjäksi. Jos ei jaksanut, niin sitten istutettiin ja kiristettiin jälkiruoalla (jälkiruokaa oli muuten joka ikinen päivä marjarahkaa tms.) Isällä ei onneksi ollut näin tiukkaa ruokailun suhteen. Nykyään me syödään aika vapaasti usein telkkaria katsellessa, yhdessä kuitenkin. Ruokailuajat eivät ole tarkkoja, mutta kuitenkin syödään säännöllisesti. Jos ei jaksa syödä, niin ei ole pakko syödä. Itsellä on ainakin tullut ruokailun kanssa ongelmia juurikin tämän pakotuksen ja kyttäämisen vuoksi. 

- Kaikki jääkaapin ruoka piti kuluttaa loppuun. Muistan ikuisesti kuivat, kovettuneet, haisevat juuston käntyt, jotka oli pakko syödä ennen kun hankki uuden juuston. "Siinä ei ole mitään vikaa". 

Joo ja tupperin kippoihin hillotut viisi päivää sitten keitetyt riisit.

"Se on ihan hyvää vielä". Nykyään heitän esimerkiksi ylijääneet pastat roskiin ruokailun jälkeen. Ei sitä yleensä edes jää, mutta jos jää niin en todellakaan hilloa jääkaappiin.

Vierailija kirjoitti:

Peruna kuului tiettyyn aikakauteen ja parikymmentä vuotta taaksepäin ei ollut pasta ja riisi kovin yleistä. Kanafileetkin on tulleet tosi myöhään kauppoihin.

No mitä hemmettiä, 2000-luvun alussa? Olivathan ne nyt ihan yleistä perusruokaa. 

Se perunoini sijoittunaa 70-90-luvuille.

Sain muuten ketjusta uuden lempisanan, "raivosiivoaminen". Vaimo itseasiassa ajoittain raivosiivoaa vaikka omasta mielestäni olisi ihan puhdasta. Onneksi se on lähinnä raivoimurointia, lattiat pyyhitään aina silloin tällöin mutta muuten ei mitään ovenpielien pyyhintää tai sisäkaton pesemistä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Äidin jokajouluinen hermoromahdus, jonka oireet olivat aistittavissa jo 2-3 päivää ennen aattoa. Räjähdys tuli aattona viimeistään joulurauhan julistuksen jälkimainingeissa. Siinä purkautui fyysinen väsymys (äiti teki raskasta vuorotyötä), turhautuminen (äidin oli pakko tehdä KAIKKI jouluruoat, koska perinne niin vaati, vaikka ei kukaan edes halunnut niitä kaikkia syödä - ruoanlaittoon meni rahaa ja kaikki voimat ja aika) sekä äidin oman lapsuuden murheelliset ja ahdistavat muistot.

Nyt aikuisen silmin ymmärrettävä reaktio, mutta se pilasi koko perheen joulun vuodesta toiseen. Muistan edelleen paniikkia, jolla vääjäämätöntä raivaria odotettiin ja toivottiin, että jos ei sittenkään tänä vuonna. Ja eritysesti muistan tuskallisen syyllisyyden, kun tuntui, että se oli meidän lasten vika, vaikka ei ymmärretty miksi. Tulen ikuisesti muistamaan, miltä äiti näytti istuessaan umpiväsyneenä joulupöydässä laatikkoa syöden ja lohduttomasti itkien. Lohduttaa tai koskea ei saanut, piti vain seurata vierestä.

Sanomattakin on selvää, että omassa perheessä joulut vietetään paljon rennommissa tunnelmissa.

Itselläni ei riitä empatia näitä muiden juhlien pilaajia kohtaan, ihan itse ja tavallaan itseään varten ne tuon loppuunajamisen tekivät. Olen vähän vajaa nelikymppinen ja minulla on pari liki eläkeikäistä työkaveria jotka huokailevat tuota miten raskasta kaikki on. KAIKKI. Kun ihan kaikki pitää tehdä alusta asti ja esimerkiksi valmisrosollille huokaillaan ylimielisesti. Kerran yksi parikymppinen kollega teki sen virheen että otti valmissalaatin töihin, joka on ollut jo pitkään ihan_normaali_lounas. Voi sissus näiden parin vanhan yrmyn supinaa ja sipinää miten uusavutonta ja kallista touhua... Tämä siis ihan pari vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monessa perheessä poikia patistettiin ulkoilemaan, siivoamaan ja silittämään?

Ei siivoamaan yms, mutta ulkoilemaan, huoltamaan pihaa, autoa isän kanssa, klapisavottaa ja ties mitä muuta. Kyllä pojatkin laitettiin tekemään, eri asioita kuin tytöt vain.

silittää kaikki lakanat